OHMYGOSSIP – Vuonna 2014 Sotshin talviolympialaisissa naisten skicrossin pronssimitalin voittanut ruotsalainen Anna Holmlund kaatui harjoituksissa niin pahasti, että lääkärit pitävät häntä sairaalassa koomassa.
Onnettomuus tapahtui maanantaina Italian Bolzanossa, kun 29-vuotias Holmlund kaatui harjoituksissa päälleen ja menetti tajuntansa. Ruotsalainen vietiin välittömästi helikopterilla sairaalaan, jossa hänelle tehtiin aivoleikkaus. Lääkärit vahvistavat, että Holmlundilla oli aivoverenvuoto ja leikkauksen jälkeen urheilijaa pidetään koomassa.
Ruotsin hiihtoliiton urheilujohtaja Joar Båtelsonin mukaan onnettomuus tapahtui täysin tavallisen hypyn yhteydessä, jossa ruotsalainen menetti yllättäen tasapainonsa. ”Tasapainon menetettyään hän kaatui pää edellä radalle. Kaikki tapahtui niin nopeasti,” Båtelson kertoi Expressenille.
”Päävammat on aina vakavia. On vaikea arvioida, kuinka vakava hänen tilansa tarkalleen on, mutta meille on sanottu, että leikkaus onnistui,” Båtelson lisäsi.
Tällä hetkellä ruotsalainen on teho-osastolla ja hänen tilansa kerrotaan edelleen olevan kriittinen.
Kuva: Kelsey Serwa, Marielle Thompson, Anna Holmlund (AP Photo/Darron Cummings/TT/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Vielä ei tiedetä, tappoiko Venäjän lähettilään hullu vai oliko se suunniteltu poliittinen teko. Pääsyy on molemmissa tapauksissa sama – Venäjän näkyvä ja voimakas sekaantuminen Syyrian sotaan ja myös viime viikkojen äärimmäisen traagiset tapahtumat Aleppossa, jossa Assadin armeija ja Venäjä ovat pommittaneet kaupunkia jatkuvasti. Aleppon tragedia on vaatinut tuhansia kaupunkiin loukkuun jääneitä siviiliuhreja, myös paljon lapsia ja naisia, kirjoittaa Euroopan parlamentin jäsen, reformipuolueen Urmas Paet Facebook-sivullaan (19.12.2016).
Sellaiset traagiset ja äärimmäisesti tunteisiin vaikuttavat tapahtumat Aleppossa aiheuttavat luonnollisesti vastareaktion sekä inhimillisellä että poliittisella tasolla. Toivottomuus synnyttää raivoa ja voima vastavoimaa.
Se on tilanne ja ilmapiiri, joka Venäjän toiminnan tuloksena on Syyriassa syntynyt ja josta Venäjän Ankaran lähettilään maksoi hengellään. Suurlähettiläs on siviilihenkilönä hyökkäykselle helppo ja samalla huomattava kohde. Siten teko saattoi houkutella sekä poliittisia järjestöjä että hermonsa menettäneitä ja kostoa hautovia yksityishenkilöitäkin.
Putin ja Venäjä ovat Syyrian sotaan sekaantumalla ja viimeaikojen traagisilla Aleppoon suoritetuilla hyökkäyksillä vetäneet osan tulesta myös venäläisten suuntaan. Ei ole epäilystäkään siitä, että Aleppon asukkaisiin kohdistunut väkivalta on äkillisesti lisännyt kostonhimoa. Venäjän Turkin lähettiläs oli sen ensimmäinen, mutta näkyvä uhri. Tästä murhasta voi tulla taas takaisku myös Venäjän ja Turkin suhteille, jotka ovat vasta alkaneet parantua sen välikohtauksen jälkeen, jossa Turkki ampui venäläisen sotilaskoneen alas.
Syyrian sota on kuin ruutitynnyri, jonka räjähdykset eivät rajoitu vain Syyriaan, vaan potentiaalia on paljon laajempiin kielteisiin vaikutuksiin aina uusiin konflikteihin saakka.
Kuva: Urmas Paet (ITAR-TASS/ Zurab Dzhavakhadze/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Britannian pääministeri Theresa May on toistuvasti sanonut, että kortteja ei voi näyttää ennen kuin neuvottelut Euroopan unionin kanssa alkavat. Samalla tiedetään, että neuvottelut eivät ala ennen kuin Iso-Britannia on hyväksynyt Lissabonin sopimuksen pykälän 50, kertoo virolainen toimittaja Tiina Tamman Õhtulehdelle.
Ison-Britannian korkein oikeus pohtii, jätetäänkö voimaan aiempi päätös, jonka mukaan pykälän vahvistamiseen tarvitaan parlamentin päätös. Korkeimman oikeuden oma päätös on odotettavissa tammikuussa. Joulukuussa syntyi vielä toinenkin oikeusjuttu. Kaksi vähemmän tunnettua miestä haluaa, että Iso-Britannia jäisi erotessaankin edelleen Euroopan yhteismarkkinoille, ja on vienyt oikeuteen kysymyksen, tulisiko valtion vahvistaa myös Euroopan yhteismarkkinasopimuksen artikla 127.
Englannissa ei taida olla päivää, jona sanomalehdet eivät käsittelisi Brexit-aihetta. Eilinen The Times (19. joulukuuta) kirjoitti esimerkiksi ulkomaankauppaministeri Liam Foxin haastattelusta. Siitä jäi vaikutelma, että Fox kannattaa Euroopan tulliliittoon jäämistä myös Brexitin jälkeen, sillä hän puhui Turkin esimerkistä. Tuo maa on osa tulliliittoa, mutta ei ole kuitenkaan sidottu siirtolaisvelvollisuuksiin.
Pari päivää sitten siteerattiin ulkoministeri Philip Hammondia, joka puhui neuvottelujen ajoituksesta. Hän ilmeisesti haluaisi siirtymäajan, joka voisi kestää kymmenen vuotta.
Euroopan unionikin puhuu niin pitkästä ajasta, mutta se voisi kulua kauppasopimuksen saavuttamiseen. Tämä on tulkittu pelotteluvälineeksi, etteivät muut maat yrittäisi irtautua unionista. On kirjoitettu siitäkin, että Britannian hallitus ei ole Brexitistä yksimielinen.
Myönteisenä uutisena on Australian suurlähettiläs sanonut, että kauppasopimus Ison-Britannian kanssa solmitaan ongelmitta ja se ei vie paljon aikaa. Ravintolaketju McDonald’s tuo pääkonttorinsa Luxemburgista Isoon-Britanniaan. Sen myötä tulee valtion kassaan tuloja. Samanlaisen muuton on jo suorittanut kemian yritys Ineos, joka toi pääkonttorinsa tänne Sveitsistä. Pääkonttorin jäämisen Isoon-Britanniaan ovat vahvistaneet myös HSBC-pankki ja öljy-yhtiö BP.
Korkeakoulujen rehtorit ovat esittäneet yhteisen julkilausuman, jonka mukaan yliopistoille Brexit tulee olemaan jopa eduksi. Mutta kuten monien tällaisten julkilausumien yhteydessä, nytkin sen asettavat kyseenalaisiksi yksittäisten yliopistojen johtajat, joita ovat nähneet Brexin vain kielteisenä ilmiönä.
Kuva: Theresa May (AP Photo/Olivier Matthys/TT NYHETSBYRÅN/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Viron parlamentti Riigikogu hyväksyi tulevan vuoden budjetin, jonka puolesta äänesti 55 kansanedustajaa ja jota vastusti 40 kansanedustajaa. Tulevan vuoden valtion talousarvion summa on 9,6 miljardia euroa. Budjetin kulut kasvavat tähän vuoteen verrattuna kokoluokkaa 700 miljoonaa euroa eli 7 prosenttia.
Eläkkeisiin on talousarviossa varattu yhteensä 1,67 miljardia euroa. Keskimääräinen vanhuuseläke nousee 20 euron verran eli 416 euroon ja on tulevaisuudessakin verovapaa. Yksin asuville eläkeläisille valtio maksaa ensi vuonna lisäksi tukea 115 euroa.
Kolmatta käsittelyä varten parlamentille esitettiin rahan varaamista useiksi lisätuiksi monilla aloilla. Budjetissa lisättiin rahaa opettajien palkkojen ja myös lastentarhanopettajien palkkojen nostamiseen. Lisäksi määrättiin rahaa koulujen ylläpitäjille opettajien, johtajien ja opetusalan johtajien työvoimakustannuksiin sekä täydennyskoulutukseen, kouluruokailuun ja opetusvälineisiin.
Huomattava tuki on Maatalouden rekisteri- ja tietovirastolle (Põllumajanduse Registrite ja Informatsiooni Amet). Se on 22,4 miljoonaa euroa, josta valtaosan muodostaa maanviljelijöille tarkoitettu siirtymätuki – 19,9 miljoonaa euroa. Lisämäärärahoja on myös runsaslapsisille perheille, sairaskassalle ja koko joukolle projekteja, jotka tarvitsevat tukea. Parlamenttiryhmien esityksestä jaettiin 4,1 miljoonaa euroa paikallisiksi sijoituksiksi ja tuiksi.
Näiden muutosten rahallinen määrä on lähes 70 miljoonaa euroa, johon rahat saadaan sosiaalimaksun alennuksesta luopumalla, miedon alkoholin valmisteveron nostamisesta, diesel-polttonesteen valmisteveron noston perumisesta, polttoaineen valmisteveron nousun lykkäämisestä ja majoituspalveluiden arvonlisäveron nostamisesta luopumisesta, energiayhtiö Eesti Energian osingoista ja osinkojen tuloverosta summaltaan 9,1 miljoonaa euroa.
Hallituksen käynnistämän vuoden 2017 talousarviolain mukaan budjetissa kasvavat jyrkästi valtion sijoitukset sekä Euroopan unionin rahan käyttö, joka tukee talouskasvua. Euroopan unionin ja muita ulkomaisia tukia on vuoden 2017 talousarvioon suunniteltu 961 miljoonaa euroa ja niiden valtion puoleiseen yhteisrahoitukseen 81 miljoonaa euroa.
Kuva: Viron parlamentti Riigikogu (Liis Treimann/PM/ Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Turkin pääkaupungissa Ankarassa ammuttiin Venäjän suurlähettilästä Andrei Karlovia valokuvanäyttelyn ”Venäjä turkkilaisten silmin” avajaisissa. Karlov haavoittui ja vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli haavoihinsa, uutisoivat Hürriyet Daily News ja Interfax.
Ampuja, jonka Turkin erikoisjoukot myöhemmin tappoivat, käytti tummia vaatteita ja huusi pistooliaan heilutellen ”Älkää unohtako Aleppoa, älkää unohtako Syyriaa!” ja kuului myös huuto ”Allahu Akbar!” (Allah on suuri). Andrei Karlovia ammuttiin hänen avajaispuheensa aikana. Hyökkääjä oli aluksi ampunut ilmaan ja huutanut yleisölle ”Häipykää ulos!”.
CNN Turkin tietojen mukaan laukaustenvaihto tapahtumapaikalla jatkui vielä iskun jälkeen. Sanomalehti Hürriyet kirjoittaa, että hyökkääjällä oli päällään puku ja hänellä oli poliisin virkatodistus, jolla hän pääsi turvatarkastuksesta läpi. Lähteiden mukaan hyökkääjä oli 22-vuotias Turkin poliisin erikoisyksikön jäsen, joka tosin ei ollut maanantaina työtehtävissä. Myöhemmin nämä tiedot vahvisti myös Ankaran kaupunginjohtaja Melih Gokcek.
Kuva: Andrei Karlov (AP Photo/Burhan Ozbilici/ TT NYHETSBYRÅN/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – Europol julkistaa vuoden 2016 täydellisen tilaston vasta monen kuukauden kuluttua, mutta viime vuodet osoittavat, että hyökkäysten määrä on jatkuvasti kasvanut. Samoin terrorista epäiltyjen henkilöiden määrä on kahdessa vuodessa lähes kaksinkertaistunut.
Vuonna 2016 on Euroopan unionissa suoritetuissa hyökkäyksissä kuollut yhteensä lähes 150 ja loukkaantunut 800 ihmistä. Europolin tilastot eivät anna hyökkäysten vähenemisestä toivoa.
Maanantaina myöhään illalla (19. joulukuuta) tuli Berliinistä tieto, jonka mukaan sikäläisillä joulumarkkinoilla on terrorihyökkäyksen seurauksena kuollut ja loukkaantunut monta kymmentä ihmistä. Berliinin iskua verrataan heinäkuussa tapahtuneeseen Nizzan hyökkäykseen, sillä nytkin kuorma-auto syöksyi kansanjoukon sekaan. Vuonna 2016 oli surmiin johtaneita hyökkäyksiä kuitenkin muitakin:
18. helmikuuta Rochdalessa (Iso-Britannia) – kaksi Isiksen kannattajat hakkasivat kuoliaaksi imaamin, koska tämän väitettiin harrastaneen mustaa magiaa.
22. maaliskuuta Brysselissä (Belgia) – kolme ”islamilaisen valtion” järjestämää samanaikaista iskua, kaksi lentoasemalla ja yksi Maalbeekin metroasemalla, joiden seurauksena sai surmansa 35 ja loukkaantui suunnilleen 340 henkilöä.
10. toukokuuta Münchenissä (Saksa) – aamuvarhaisella saksalainen mies hyökkäsi rautatieaseman läheisyydessä veitsellä aseistettuna ihmisten kimppuun huutaen samalla ”Allahu Akbar”. Yksi kuoli ja kolme loukkaantui vakavasti.
13. kesäkuuta Magnanvillessä (Ranska) – Isiksen tukija puukotti naapuriaan ja otti panttivangiksi naapurin vaimon ja pojan. Poliisi ampui piirityksen aikana hyökkääjän ja löysi naisen kuolleena.
14. heinäkuuta Nizzassa (Ranska) – Ranskan kansallispäivänä 31-vuotias tunisialainen ajoi kaupungin kävelykadulla kansanjoukkoon, jolloin 86 ihmistä sai surmansa ja 434 loukkaantui. Vastuun iskusta otti Isis.
24. heinäkuuta Reutlingenissa (Saksa) – syyrialainen turvapaikanhakija hyökkäsi ruokalassa työtovereiden kimppuun veitsellä aseistettuna. Raskaana ollut puolalaissyntyinen nainen kuoli ja kaksi muuta ihmistä loukkaantui.
26. heinäkuuta Saint-Étienne-du-Rouvrayssa (Ranska) – kaksi Isiksen tukijaa hyökkäsi kirkossa papin kimppuun, tappoi hänet ja haavoitti lisäksi toista rakennuksessa ollutta henkilöä. Poliisin erikoisyksikkö saartoi kirkon ja ampui hyökkääjät.
16. lokakuuta Hamburissa (Saksa) – Isiksen tukijoiden järjestämä isku, jossa kuoli 16-vuotias nuori ja 15-vuotias loukkaantui.
Kuva on havainnollinen: Belgium Terrorism Exercise. (AP Photo/Geert Vanden Wijngaert/TT NYHETSBYRÅN/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee
OHMYGOSSIP – BBC:n saamien tietojen mukaan suomalaiskuski Valtteri Bottas on sittenkin Mercedeksen ykkösvaihtoehto Nico Rosbergin korvaajaksi. Tähän saakka todennäköisimpänä korvaajana on pidetty Manorin saksalaiskuskia Pascal Wehrleinia, joka on Mercedeksen entinen testikuski ja oman kuljettajaohjelman tuote. Nyt BBC kuitenkin kertoo, että sen tietojen mukaan Williams on jo saanut Mercedekseltä ensimmäisen tarjouksen Bottaksen sopimuksen ulosostamisesta, mutta talli on hylännyt tarjouksen.
Mikäli BBC:n uutinen pitää paikkansa, kyseessä on melkoinen täyskäännös Mercedes-pamppujen lausuntoihin. Muun muassa Niki Lauda sanoi Blick-lehdessä, ettei mahtitalli aio ostaa kenenkään sopimusta ulos. Myös Toto Wolff komppasi, ettei Mercedes halua rikkoa sopimuksia. BBC:n mukaan Mercedes on tarjonnut Bottaksen sopimuksesta Williamsille 10 miljoonan euron korvausta. Tarjoukseen sisältyisi optio napata Wehrlein Bottakselta vapautuvalle Williams-paikalle. Neuvottelujen odotetaan jatkuvan lähipäivinä.
Siirtoa voi hidastaa se, että Williamsille Bottaksen lähtö ja kokemattoman Wehrleinin tuominen talliin olisi melko epämiellyttävä vaihtoehto. Tallin toinen kuski on nimittäin ensi kaudella kanadalainen teinitulokas Lance Stroll, jolle Williams haluaisi mieluusti kokeneemman aisaparin. Siirtoruletissa pyörii myös Sauberin Felipe Nasrin nimi. Myös hänen spekuloidaan olevan Williamsille vaihtoehto, mikäli Bottas lähtee. Tuolloin Wehrlein voisi siirtyä Sauberin riveihin.
Mercedes on kieltäytynyt kommentoimasta uutista.
_____________________________________ Valtteri Bottas (s. 28. elokuuta 1989 Nastola) on suomalainen kilpa-autoilija. Hän ajaa Williamsilla Formula 1 -sarjaa. Bottaksesta tuli Williamsin toinen kisakuski kaudella 2013. Ennen tätä hän toimi vuodesta 2010 lähtien Williamsin testikuljettajana. Bottas solmi Williamsin kanssa jatkosopimuksen marraskuussa 2016. Sopimus kattaa kauden 2017.
Bottas ajoi vuosina 2009–2010 Formula 3 -eurosarjassa ja kaudella 2011 GP3-sarjassa. Bottas varmisti rata-autoilun GP3-sarjan 2011 vuoden mestaruuden voittamalla Italian Monzassa lauantain osakilpailun.
Formula 3 -eurosarjassa Bottas ajoi ensi kertaa ART Grand Prix -tallissa vuonna 2009. Tulokaskaudellaan 2009 hän sijoittui sarjassa kolmanneksi, ja hänet valittiin vuoden tulokkaaksi. Bottas on voittanut arvostetun Formula 3 Masters -kilpailun kahdesti peräkkäin, vuosina 2009 ja 2010. Formula 3:n eurosarjassa hän ajoi ensimmäisen voittonsa heinäkuussa 2010 Norisringin radalla. Ensimmäisen F1-palkintopaikkansa, kolmannen sijan, hän saavutti 22.6.2014 Itävallan Spielbergissa.
Bottaksen managereina toimivat kaksinkertainen F1-mestari Mika Häkkinen, hänen pitkäaikainen managerinsa Didier Coton ja nykyinen Mercedeksen urheilujohtaja ja Williamsin entinen osakkeenomistaja Christian ”Toto” Wolff. Hänen kuntovalmentajanaan on toiminut entinen kymmenottelija Jaakko Ojaniemi, mutta vuodesta 2015 alkaen pestissä on ollut Antti Vierula.
Kuva: Valtteri Bottas (XPB Images/Press Association Images/Scanpix)
Lähde: Iltalehti.fi / Wikipedia
OHMYGOSSIP – Tutkimusyhtiö Universum listasi, missä maissa työntekijät ovat onnellisimpia ja lojaaleimpia työnantajilleen. Kaikkein onnellisimmat työntekijät löytyvät Tanskasta. Listan kärkipäätä dominoivat Pohjoismaat. Kakkoseksi ylsi Norja. Costa Rica kiilasi kärkikolmikkoon ainoana Pohjoismaiden ulkopuolisena. Ruotsi ylsi neljänneksi jättäen taakseen Suomen, jonka työntekijät ovat seitsemänneksi onnellisimpia.
Universumin erittäin laaja kysely toteutettiin 57 maassa, ja siinä oli mukana 200 000 nuorta ammattilaista. Kysely toteutettiin syyskuun 2015 ja syyskuun 2016 välisenä aikana.
Missä maissa ovat tyytyväisimmät työntekijät?
1. Tanska
2. Norja
3. Costa Rica
4. Ruotsi
5. Itävalta
6. Alankomaat
7. Suomi
8. Belgia
9. Unkari
10. Tsekin tasavalta
11. Saksa
12. Sveitsi
13. Meksiko
14. Romania
15. Bulgaria
16. Ranska
17. Singapore
18. Espanja
19. Kolumbia
20. Brasilia
21. Panama
22. Chile
23. Kanada
24. Australia
25. Venäjä
26. Argentiina
27. Kiina
28. Puola
29. Portugali
30. Peru
31. Italia
32. Iso-Britannia
33. Irlanti
34. Filippiinit
35. Etelä-Afrikka
36. Yhdysvallat
37. Kazakstan
38. Turkki
39. Algeria
40. Thaimaa
41. Vietnam
42. Libanon
43. Arabiemiraatit
44. Qatar
45. Indonesia
46. Malesia
47. Japani
48. Hongkong
49. Etelä-Korea
50. Kenia
51. Egypti
52. Marokko
53. Saudi-Arabia
54. Nigeria
55. Intia
56. Kuwait
57. Ghana
Kuva: HRH Princess Marie of Denmark (OHMYGOSSIP)
Lähde: Iltalehti.fi
OHMYGOSSIP – Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin vaimon huhutaan synnyttäneen diktaattorille poikalapsen, joka aikanaan perisi tämän julman hallinnon. Diktaattorin vaimo Ri Sol-ju nimittäin palasi julkisuuteen lähes kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Ri näyttäytyi yllättäen julkisuudessa ja edusti miehensä rinnalla armeijan tapahtumassa, The Sun kerttoo.
”Ri näyttäytyi julkisissa tapahtumisessa kahden kuukauden välein viime vuonna, mutta ei ole esiintynyt julkisuudessa yli seitsemään kuukauteen tänä vuonna. Se on jokseenkin normaalista poikkeavaa,” eräs Pohjois-Koreaa tarkkaileva lähde sanoi Etelä-Korean suurimmalle uutistoimistolle Yonhapille. Edellisen kerran Kimin vaimo oli nähty julkisuudessa 8. maaliskuuta. Seuraavan kerran tämä nähtiin Kimin rinnalla vasta 5. joulukuuta. Rin esiintyminen sai huhut liikkeelle, sillä hänen oli aiemmin oletettu joutuneen miehensä tai tämän yhtä pahaluontoisen siskon Kim Yo-jongin epäsuosioon ja joutuneen siksi syrjään. Hänen pelättiin myös kadonneen pysyvästi. Kun Rin tiedetään nyt olevan yhä hengissä, kysymys kuuluukin, onko hän synnyttänyt Kimille pojan, eli mahdollisen seuraavan diktaattorin.
Kimillä tiedetään olevan ainakin yksi lapsi entuudestaan, mutta tätäkään tietoa Kim tai hänen hirmuhallintonsa ei itse julkistanut. Pohjois-Korea on patriarkaalinen yhteiskunta, jossa maan johtajuus periytyy mieheltä miehelle, eli isältä tämän poikalapselle. Tämän vuoksi Kimin esikoinen, tytär Kim Ju-ae ei voi periä isänsä asemaa.
Kuva: Kim Jong (Korean Central News Agency/Korea News Service via AP/ TT NYHETSBYRÅN/Scanpix) Lähde: The Sun / Iltalethi.fi
OHMYGOSSIP – Yksi tämän vuoden tunnussanoja on ollut valeuutisten tulva. Mitä Kersti Kaljulaid voi omasta mielestään presidenttinä tehdä, etteivät äärimmäisyysainekset pääsisi valtaan ja Viron asukkaiden kriittisyys säilyisi?
”Puhua yksikertaisesti ja selkeästi ja paljon. Minusta on äärettömän tärkeää ymmärtää se, että populistit – kuten heitä usein kutsutaan – huomasivat oikeastaan hyvin nopeasti sen, millaiseksi tämän päivän infokenttä on muuttunut,” sanoi Kaljulaid Eesti Päevalehden haastattelussa.
”Info ei maksa juuri mitään ja se on kaikkien saatavilla, ja on hyvin vaikeaa erottaa tärkeää merkityksettömästä,” presidentti lisäsi.
Kuva: Kersti Kaljulaid ( Jussi Nukari/TT NYHETSBYRÅN/Lehtikuva via AP/Scanpix) Lähde: Ohmygossip.ee