Poliisi vetoaa Meri-Lapin mopoileviin nuoriin ja heidän vanhempiinsa

NordenBladet — Meri-Lapin poliisi on saanut tiedon perjantaina Torniossa järjestettävästä laittomasta mopomiitistä. Vanhemmat, keskustelkaa nuorten kanssa turvallisuudesta.Lapin poliisi on saanut tiedon, että nuoret ovat järjestämässä mopomiittiä Torniossa perjantaina 9.6.2023. Järjestäjät eivät ole tehneet tapahtumasta poliisille kokoontumislain edellyttämää ilmoitusta tai lupahakemusta. Näin ollen tapahtuma on kokoontumislain vastainen ja poliisi voi epäillä laittoman kokoontumisen järjestäjää muun muassa kokoontumisrikkomuksesta, josta hänelle voi seurata sakkoa sekä vahingonkorvausseuraamuksia aiheutuneista vahingoista.Tapahtuman järjestäjällä on velvollisuuksiaJärjestäjän tulee tehdä lupahakemus poliisille. Siihen kuuluu muun muassa turvallisuus- ja pelastussuunnitelma sekä suunnitelma liikennejärjestelyistä. Yleiset tiet, sivussa olevat katuverkoston osuudet, teollisuusalueet tai kiinteistöjen parkkipaikat eivät ole virallisia miittipaikkoja, vaan paikan täytyy olla sellainen, että järjestystä voidaan ylläpitää.Poliisi vetoaakin nyt mahdollisen tapahtuman järjestäjiin ja pyytää huomioimaan mahdolliset seuraamukset. Nuorten kokoontumiset ja tapahtumat ovat tärkeitä, mutta niitä ei tule järjestää turvallisuuden kustannuksella.Turvallisuus edellä mopoilussakinVastaavissa tilanteissa eri puolella Suomea on jälkipyykkinä selvitelty erilaisia liikennerikoksia, eikä onnettomuuksiltakaan ole vältytty. Viritetyllä kulkuneuvolla sattunut kolari voi käydä kalliiksi myös siksi, että vakuutus ei välttämättä korvaa vakuuttamattomalla, laittomalla kulkuneuvolla aiheutettuja vahinkoja.Poliisi pyytää vanhempia keskustelemaan miiteistä nuortensa kanssa, jotta he välttyisivät vakavilta seurauksilta, sillä lähtökohtaisesti kyse on nuorten turvallisuudesta. Huoltajien tehtävänä on muun muassa varmistaa, että nuorten kulkuneuvot ovat turvallisia.

Meri-Lapin poliisi on saanut tiedon perjantaina Torniossa järjestettävästä laittomasta mopomiitistä. Vanhemmat, keskustelkaa nuorten kanssa turvallisuudesta.

Lapin poliisi on saanut tiedon, että nuoret ovat järjestämässä mopomiittiä Torniossa perjantaina 9.6.2023. Järjestäjät eivät ole tehneet tapahtumasta poliisille kokoontumislain edellyttämää ilmoitusta tai lupahakemusta. Näin ollen tapahtuma on kokoontumislain vastainen ja poliisi voi epäillä laittoman kokoontumisen järjestäjää muun muassa kokoontumisrikkomuksesta, josta hänelle voi seurata sakkoa sekä vahingonkorvausseuraamuksia aiheutuneista vahingoista.

Tapahtuman järjestäjällä on velvollisuuksia

Järjestäjän tulee tehdä lupahakemus poliisille. Siihen kuuluu muun muassa turvallisuus- ja pelastussuunnitelma sekä suunnitelma liikennejärjestelyistä. Yleiset tiet, sivussa olevat katuverkoston osuudet, teollisuusalueet tai kiinteistöjen parkkipaikat eivät ole virallisia miittipaikkoja, vaan paikan täytyy olla sellainen, että järjestystä voidaan ylläpitää.

Poliisi vetoaakin nyt mahdollisen tapahtuman järjestäjiin ja pyytää huomioimaan mahdolliset seuraamukset. Nuorten kokoontumiset ja tapahtumat ovat tärkeitä, mutta niitä ei tule järjestää turvallisuuden kustannuksella.

Turvallisuus edellä mopoilussakin

Vastaavissa tilanteissa eri puolella Suomea on jälkipyykkinä selvitelty erilaisia liikennerikoksia, eikä onnettomuuksiltakaan ole vältytty. Viritetyllä kulkuneuvolla sattunut kolari voi käydä kalliiksi myös siksi, että vakuutus ei välttämättä korvaa vakuuttamattomalla, laittomalla kulkuneuvolla aiheutettuja vahinkoja.

Poliisi pyytää vanhempia keskustelemaan miiteistä nuortensa kanssa, jotta he välttyisivät vakavilta seurauksilta, sillä lähtökohtaisesti kyse on nuorten turvallisuudesta. Huoltajien tehtävänä on muun muassa varmistaa, että nuorten kulkuneuvot ovat turvallisia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvitti kioskin ja kaupan ryöstöt Porissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt Porissa Sirkustorin läheisyydessä viikon sisällä tapahtuneet kaksi kauppaliikeryöstöä. Molemmista ryöstöistä epäillään samaa henkilöä, joka on esitutkinnassa myöntänyt teot.Ensimmäinen ryöstöistä tapahtui lauantai-iltana 3. kesäkuuta puoli seitsemän aikaan illalla. Epäilty ryöstäjä oli mennyt Sirkustorilla sijaitsevaan kioskiin ja vaatinut myyjältä rahoja kassasta. Hän oli tehostanut vaatimustaan esittämällä myyjälle mukanaan ollutta veistä. Ryöstäjä sai saalikseen käteistä rahaa.Seuraavana maanantaina hieman ennen iltakymmentä epäilty ryöstäjä oli uhannut veitsellä Sirkustorilla sijaitsevan marketin kassatyöntekijää. Ryöstäjä sai tälläkin kertaa mukaansa seteleitä kassasta. Kummassakin tapauksessa ryöstäjä sai saalikseen muutaman sadan euron edestä käteistä rahaa.Poliisi epäilee molemmista tapauksista samaa henkilöä, joka on esitutkinnassa myöntänyt teot. Epäilty oli tutkinnan aikana pidätettynä, mutta hänet on nyt vapautettu. Poliisi pääsi epäillyn jäljille omilla taktisilla tutkintamenetelmillään. Seuraavaksi esitutkintaa jatketaan muun muassa asianosaisten vaatimusten selvittämisellä.

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt Porissa Sirkustorin läheisyydessä viikon sisällä tapahtuneet kaksi kauppaliikeryöstöä. Molemmista ryöstöistä epäillään samaa henkilöä, joka on esitutkinnassa myöntänyt teot.

Ensimmäinen ryöstöistä tapahtui lauantai-iltana 3. kesäkuuta puoli seitsemän aikaan illalla. Epäilty ryöstäjä oli mennyt Sirkustorilla sijaitsevaan kioskiin ja vaatinut myyjältä rahoja kassasta. Hän oli tehostanut vaatimustaan esittämällä myyjälle mukanaan ollutta veistä. Ryöstäjä sai saalikseen käteistä rahaa.

Seuraavana maanantaina hieman ennen iltakymmentä epäilty ryöstäjä oli uhannut veitsellä Sirkustorilla sijaitsevan marketin kassatyöntekijää. Ryöstäjä sai tälläkin kertaa mukaansa seteleitä kassasta. Kummassakin tapauksessa ryöstäjä sai saalikseen muutaman sadan euron edestä käteistä rahaa.

Poliisi epäilee molemmista tapauksista samaa henkilöä, joka on esitutkinnassa myöntänyt teot. Epäilty oli tutkinnan aikana pidätettynä, mutta hänet on nyt vapautettu. 

Poliisi pääsi epäillyn jäljille omilla taktisilla tutkintamenetelmillään. Seuraavaksi esitutkintaa jatketaan muun muassa asianosaisten vaatimusten selvittämisellä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Raumalla tulipalossa vainaja

NordenBladet — Rauman Niksulantiellä tapahtuneessa omakotitalon tulipalossa löydetty vainaja.Poliisi sai torstaina klo 8.27 hälytyksen Rauman Niksulantielle tulipalon johdosta. Asunnosta löytyi asunnossa yksin asuva mieshenkilö menehtyneenä.Asunto kärsi tulipalossa vakavia savuvahinkoja. Poliisi on aloittanut palonsyyntutkinnan. Asiassa ei epäillä rikosta.

Rauman Niksulantiellä tapahtuneessa omakotitalon tulipalossa löydetty vainaja.

Poliisi sai torstaina klo 8.27 hälytyksen Rauman Niksulantielle tulipalon johdosta. Asunnosta löytyi asunnossa yksin asuva mieshenkilö menehtyneenä.

Asunto kärsi tulipalossa vakavia savuvahinkoja. 

Poliisi on aloittanut palonsyyntutkinnan. Asiassa ei epäillä rikosta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ilmoita mahdollisista katalysaattorivarkaista hätäkeskukseen

NordenBladet — Jos havaitset yöaikaan autojen lähellä outoja liikkujia tai epäilyttäviä ääniä, ilmoita siitä hätäkeskukseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja erityisesti Kainuussa on viime aikoina varastettu useita katalysaattoreja.Oulun poliisilaitokselle on viime aikoina tehty useita rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista. Katalysaattoreja on varastettu toukokuun lopun ja kesäkuun alkupäivien aikana ainakin Oulussa, Kajaanissa, Pudasjärvellä ja Puolangalla.Katalysaattorivarkaudet ovat sekä valtakunnallinen että kansainvälinen ilmiö. Katalysaattoreja anastetaan, koska ne sisältävät jalometalleja. Varkauksien ehkäisemiseksi kannattaa ajoneuvo sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus sekä muuta liikennettä ja liikkujia. Voit myös ehkäistä varkauksia ja auttaa rikosten selvittämisessä seuraavilla keinoilla:Kaiverra katalysaattoriin rekisterinumero.Maalaa katalysaattori kirkkaalla värillä.Asenna suojapelti katalysaattorin eteen.Poliisi pyytää kansalaisia myös tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta. Jos havaitset epäilyttäviä henkilöitä tai outoa, esimerkiksi sahaamista muistuttavaa ääntä autojen lähellä, soita hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Näin lisäät varkaiden kiinnijäämisriskiä.

Jos havaitset yöaikaan autojen lähellä outoja liikkujia tai epäilyttäviä ääniä, ilmoita siitä hätäkeskukseen. Pohjois-Pohjanmaalla ja erityisesti Kainuussa on viime aikoina varastettu useita katalysaattoreja.

Oulun poliisilaitokselle on viime aikoina tehty useita rikosilmoituksia katalysaattorivarkauksista. Katalysaattoreja on varastettu toukokuun lopun ja kesäkuun alkupäivien aikana ainakin Oulussa, Kajaanissa, Pudasjärvellä ja Puolangalla.

Katalysaattorivarkaudet ovat sekä valtakunnallinen että kansainvälinen ilmiö. Katalysaattoreja anastetaan, koska ne sisältävät jalometalleja. 

Varkauksien ehkäisemiseksi kannattaa ajoneuvo sijoittaa paikkaan, jossa on hyvä valaistus sekä muuta liikennettä ja liikkujia. Voit myös ehkäistä varkauksia ja auttaa rikosten selvittämisessä seuraavilla keinoilla:

  • Kaiverra katalysaattoriin rekisterinumero.
  • Maalaa katalysaattori kirkkaalla värillä.
  • Asenna suojapelti katalysaattorin eteen.

Poliisi pyytää kansalaisia myös tarkkailemaan ympäristöään ja ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta. Jos havaitset epäilyttäviä henkilöitä tai outoa, esimerkiksi sahaamista muistuttavaa ääntä autojen lähellä, soita hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Näin lisäät varkaiden kiinnijäämisriskiä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tavanomaisia tehtäviä Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilta varsin tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 203 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllistivät mm. muutamat rattijuopot, näpistelijät jne. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä.HEINOLAKeskiviikkona aamupäivällä poliisipartio pysäytti Rullatiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.LAHTIKeskiviikko aamuna kello 09.19 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä kolarista Tähtitorninkadun ja Sammalsuonkadun risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan 1930-luvulla syntyneen naisen kuljettama henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta suistunut liikenteenjakajan yli toisen henkilöauton kylkeen. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tapahtunutta tutkitaan naisen osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ole osuutta onnettomuuteen.LOPPIKeskiviikkona iltapäivällä kello 15.20 aikaan poliisipartio pysäytti Harjutiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNAKeskiviikko iltana kello 21.30 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Mommilantiellä henkilöauton tarkistaakseen ajoneuvon ja kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin nelikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies myönsikin partiolle huumaavien aineiden käytön. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisilta varsin tavanomaisten tehtävien parissa. Tehtäviä kertyi kaikkiaan 203 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllistivät mm. muutamat rattijuopot, näpistelijät jne. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä.

HEINOLA
Keskiviikkona aamupäivällä poliisipartio pysäytti Rullatiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
LAHTI
Keskiviikko aamuna kello 09.19 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton välisestä kolarista Tähtitorninkadun ja Sammalsuonkadun risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan 1930-luvulla syntyneen naisen kuljettama henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta suistunut liikenteenjakajan yli toisen henkilöauton kylkeen. Onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tapahtunutta tutkitaan naisen osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ole osuutta onnettomuuteen.
LOPPI
Keskiviikkona iltapäivällä kello 15.20 aikaan poliisipartio pysäytti Harjutiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsikin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA
Keskiviikko iltana kello 21.30 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio pysäytti Mommilantiellä henkilöauton tarkistaakseen ajoneuvon ja kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin nelikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies myönsikin partiolle huumaavien aineiden käytön. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuun Heinävaarassa yritetty sytyttää kaasupullokatos

NordenBladet — Tapausta tutkitaan tuhotyön yrityksenäTiistaina kello 22.00 – 23.00  Joensuun Heinävaarassa  myymälärakennuksen pihalla nuoriso oli yrittänyt sytyttää palamaan kaasupullojen säilytyskatosta. Katoksen alle oli kasattu iso kasa tuohia, jotka oli sytytetty palamaan. Myös roskakatokseen oli heitetty palavia tuohia. Tuohet eivät onneksi olleet syttyneet palamaan. 

Tapausta tutkitaan tuhotyön yrityksenä

Tiistaina kello 22.00 – 23.00  Joensuun Heinävaarassa  myymälärakennuksen pihalla nuoriso oli yrittänyt sytyttää palamaan kaasupullojen säilytyskatosta. Katoksen alle oli kasattu iso kasa tuohia, jotka oli sytytetty palamaan. Myös roskakatokseen oli heitetty palavia tuohia. Tuohet eivät onneksi olleet syttyneet palamaan. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Salossa mahdollisesti lisää hämäriä kaupantekotilanteita

NordenBladet — Poliisi tiedotti huhtikuussa kahdesta Salossa tapahtuneesta kaupankäyntitilanteesta, jossa nuoret joutuivat rikoksen uhreiksi. Tapaukset ovat pääpiirteittäin selvinneet. Poliisi kuitenkin uskoo, että vastaavia tapauksia on mahdollisesti lisää.Salossa huhtikuussa kaupankäynnin yhteydessä tapahtuneiden rikosten esitutkinta on edennyt. Lounais-Suomen poliisi tutki kahta tapausta, jossa nuorten epäillään joutuneen kaupankäyntitilanteissa rikoksen uhreiksi.Poliisi on pääpiirteissään selvittänyt kyseiset rikokset, joita tutkitaan ryöstönä ja varkautena.– Poliisin saamien tietojen mukaan on olemassa viitteitä siitä, että vastaavia tapauksia olisi tapahtunut alueella enemmänkin. Asianomistajat eivät vain ole tehneet niistä ilmoituksia poliisille, arvelee rikoskomisario Jutta Store.Kyse sähkötupakkakaupoistaTutkinnassa olleiden tapausten esitutkinnan alkuvaiheessa, alkuperäisen tiedon mukaan alaikäiset asianomistajat olisivat netissä sopineet kaupat mopon osista ja kaupantekotilanteen yhteydessä joutuneet rikoksen uhreiksi.Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kyse on tosiasiassa ollut sähkötupakan myyntiin ja ostoon liittyvästä kaupankäynnistä.Poliisi tavoitti osan epäillyistä tekijöistä noin kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen.– Yksi epäillyistä tekijöistä on parikymppinen ja kaksi muuta alle 18-vuotiaita. Yksi epäillyistä on edelleen tavoittamatta, Store kertoo.Poliisi otti kiinni ja pidätti epäillyt tekijät, jotka pääpiirteittäin myönsivät joko osallistuneensa tekoon tai olleensa paikalla tekohetkellä. Poliisi kiittää saamistaan yleisövihjeistä, jotka ovat auttaneet rikosten selvittämisessä.Epäillyt vapautettiin myöhemmin odottamaan syyteharkintaa.”Uskallettava kertoa rehellisesti”Sähkötupakoinnista eli niin sanotusta vapettamisesta on tullut yhä yleisempi osa nuorten elämää. Terveyshaittojen lisäksi sähkötupakkaa käyttävät nuoret asettavat itsensä vaaraan.Lounais-Suomen poliisin tietoon on kuluvan vuoden aikana tullut erityisesti Turun seudulla useita sähkötupakan kaupantekoon liittyviä tapauksia, joissa nuoria on huijattu ja uhkailtu, myös pahoinpidelty tai ryöstetty.Pimeällä vapekaupalla nuoret tukevat rikollista toimintaa ja voivat samalla itse paitsi joutua rikoksen uhreiksi myös itse syyllistyä rikokseen.– Vakavampien ongelmien estämiseksi nuorten tulisi uskaltaa kertoa rehellisesti uhkaavista tilanteista ainakin vanhemmilleen ja sitä kautta myös poliisille, jotta tilanteeseen voitaisiin puuttua nopeasti ja oikeilla keinoilla, Store neuvoo.

Poliisi tiedotti huhtikuussa kahdesta Salossa tapahtuneesta kaupankäyntitilanteesta, jossa nuoret joutuivat rikoksen uhreiksi. Tapaukset ovat pääpiirteittäin selvinneet. Poliisi kuitenkin uskoo, että vastaavia tapauksia on mahdollisesti lisää.

Salossa huhtikuussa kaupankäynnin yhteydessä tapahtuneiden rikosten esitutkinta on edennyt. Lounais-Suomen poliisi tutki kahta tapausta, jossa nuorten epäillään joutuneen kaupankäyntitilanteissa rikoksen uhreiksi.

Poliisi on pääpiirteissään selvittänyt kyseiset rikokset, joita tutkitaan ryöstönä ja varkautena.

– Poliisin saamien tietojen mukaan on olemassa viitteitä siitä, että vastaavia tapauksia olisi tapahtunut alueella enemmänkin. Asianomistajat eivät vain ole tehneet niistä ilmoituksia poliisille, arvelee rikoskomisario Jutta Store.

Kyse sähkötupakkakaupoista

Tutkinnassa olleiden tapausten esitutkinnan alkuvaiheessa, alkuperäisen tiedon mukaan alaikäiset asianomistajat olisivat netissä sopineet kaupat mopon osista ja kaupantekotilanteen yhteydessä joutuneet rikoksen uhreiksi.

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella kyse on tosiasiassa ollut sähkötupakan myyntiin ja ostoon liittyvästä kaupankäynnistä.

Poliisi tavoitti osan epäillyistä tekijöistä noin kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen.

– Yksi epäillyistä tekijöistä on parikymppinen ja kaksi muuta alle 18-vuotiaita. Yksi epäillyistä on edelleen tavoittamatta, Store kertoo.

Poliisi otti kiinni ja pidätti epäillyt tekijät, jotka pääpiirteittäin myönsivät joko osallistuneensa tekoon tai olleensa paikalla tekohetkellä. Poliisi kiittää saamistaan yleisövihjeistä, jotka ovat auttaneet rikosten selvittämisessä.

Epäillyt vapautettiin myöhemmin odottamaan syyteharkintaa.

”Uskallettava kertoa rehellisesti”

Sähkötupakoinnista eli niin sanotusta vapettamisesta on tullut yhä yleisempi osa nuorten elämää. Terveyshaittojen lisäksi sähkötupakkaa käyttävät nuoret asettavat itsensä vaaraan.

Lounais-Suomen poliisin tietoon on kuluvan vuoden aikana tullut erityisesti Turun seudulla useita sähkötupakan kaupantekoon liittyviä tapauksia, joissa nuoria on huijattu ja uhkailtu, myös pahoinpidelty tai ryöstetty.

Pimeällä vapekaupalla nuoret tukevat rikollista toimintaa ja voivat samalla itse paitsi joutua rikoksen uhreiksi myös itse syyllistyä rikokseen.

– Vakavampien ongelmien estämiseksi nuorten tulisi uskaltaa kertoa rehellisesti uhkaavista tilanteista ainakin vanhemmilleen ja sitä kautta myös poliisille, jotta tilanteeseen voitaisiin puuttua nopeasti ja oikeilla keinoilla, Store neuvoo.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

KRP osallistui kansainväliseen operaatioon liittyen epäiltyihin törkeisiin veropetoksiin

NordenBladet — Keskusrikospoliisi on tehnyt yhteistyössä Alankomaiden ja Saksan viranomaisten kanssa etsintöjä ja kiinniottoja liittyen lähdeverojen kiertämiseen liittyviin rikosepäilyihin.Keskusrikospoliisi on mukana Suomen, Saksan ja Alankomaiden yhteisessä tutkintaryhmässä, joka puuttuu lähdeveron kiertämiseen tähtäävään rikosilmiöön. Suomessa KRP tutkii yhteistyössä Verohallinnon kanssa ilmiöön liittyviä epäiltyjä törkeitä veropetoksia. Esitutkintaan liittyen järjestettiin tutkintaryhmän jäsenmaiden yhteinen operaatiopäivä, jossa otettiin kiinni kaksi epäiltyä Suomessa ja Alankomaissa.– Tutkintaryhmä on alustavasti arvioinut, että vältetyn veron määrä Suomessa, Alankomaissa ja Saksassa on rikosepäilyjen osalta kymmeniä miljoonia euroja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Merja Laitinen-Jaakkola Keskusrikospoliisista.Esitutkinta asiassa on kesken ja poliisi tiedottaa asiasta uudelleen, kun se on esitutkinnan kannalta mahdollista.Rikosepäilyt kytkeytyvät laajempaan ilmiöönLähdeveron välttämiseen tähtäävät järjestelyt ja niin kutsutut cum/ex- ja cum/cum -kaupat ovat laajamittainen kansainvälinen ilmiö, joka on aiheuttanut merkittäviä veronmenetyksiä useissa Euroopan maissa. Ilmiöllä tarkoitetaan osingon maksuhetken ympärillä tapahtuneita järjestelyjä ja kauppoja, joilla pyritään saamaan perusteettomia veroetuja. – Kyse on monimutkaisesta kansainvälisestä ilmiöstä, jossa tarvitaan aina osallistujat ainakin kahdesta eri maasta. Järjestelyssä hyödynnetään eri valtioiden välisiä verosopimuksia, joiden perusteella osingoista ei peritä lähdeveroa. Järjestelyt sisältävät monimutkaisia rakenteita ja järjestelyissä on mukana useita erilaisia tahoja eri maista. Suomessa ilmiön tutkiminen ja torjuminen ovat tärkeitä tavoitteita poliisille ja Verohallinnolle, Laitinen-Jaakkola sanoo.Linkki Eurojustin tiedotteeseen operaatiosta: Eurojust coordinates actions in Netherlands and Finland against dividend fraud and tax evasion.

Keskusrikospoliisi on tehnyt yhteistyössä Alankomaiden ja Saksan viranomaisten kanssa etsintöjä ja kiinniottoja liittyen lähdeverojen kiertämiseen liittyviin rikosepäilyihin.

Keskusrikospoliisi on mukana Suomen, Saksan ja Alankomaiden yhteisessä tutkintaryhmässä, joka puuttuu lähdeveron kiertämiseen tähtäävään rikosilmiöön. Suomessa KRP tutkii yhteistyössä Verohallinnon kanssa ilmiöön liittyviä epäiltyjä törkeitä veropetoksia. Esitutkintaan liittyen järjestettiin tutkintaryhmän jäsenmaiden yhteinen operaatiopäivä, jossa otettiin kiinni kaksi epäiltyä Suomessa ja Alankomaissa.

– Tutkintaryhmä on alustavasti arvioinut, että vältetyn veron määrä Suomessa, Alankomaissa ja Saksassa on rikosepäilyjen osalta kymmeniä miljoonia euroja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Merja Laitinen-Jaakkola Keskusrikospoliisista.

Esitutkinta asiassa on kesken ja poliisi tiedottaa asiasta uudelleen, kun se on esitutkinnan kannalta mahdollista.

Rikosepäilyt kytkeytyvät laajempaan ilmiöön

Lähdeveron välttämiseen tähtäävät järjestelyt ja niin kutsutut cum/ex- ja cum/cum -kaupat ovat laajamittainen kansainvälinen ilmiö, joka on aiheuttanut merkittäviä veronmenetyksiä useissa Euroopan maissa. Ilmiöllä tarkoitetaan osingon maksuhetken ympärillä tapahtuneita järjestelyjä ja kauppoja, joilla pyritään saamaan perusteettomia veroetuja. 

– Kyse on monimutkaisesta kansainvälisestä ilmiöstä, jossa tarvitaan aina osallistujat ainakin kahdesta eri maasta. Järjestelyssä hyödynnetään eri valtioiden välisiä verosopimuksia, joiden perusteella osingoista ei peritä lähdeveroa. Järjestelyt sisältävät monimutkaisia rakenteita ja järjestelyissä on mukana useita erilaisia tahoja eri maista. Suomessa ilmiön tutkiminen ja torjuminen ovat tärkeitä tavoitteita poliisille ja Verohallinnolle, Laitinen-Jaakkola sanoo.

Linkki Eurojustin tiedotteeseen operaatiosta: Eurojust coordinates actions in Netherlands and Finland against dividend fraud and tax evasion.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää tunnistusapua pyöräilijästä ja pakettiautosta Euran kultasepänliikkeen murtoyöltä

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi pyytää yhä havaintoja Euran koruliikkeeseen perjantaina 26. toukokuuta kohdistuneesta murrosta sekä koruliikkeen läheisyydessä tapahtumayönä liikkuneesta pyöräilijästä ja pakettiautosta. Poliisi julkaisee uusia valvontakamerakuvia tapauksesta.Tapauksen esitutkinnassa on täsmentynyt, että koruliikkeeseen on murtauduttu perjantaina kello 0.25–4.50 välisenä aikana. Anastetun omaisuuden arvo on esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella huomattavan suuri. Poliisi epäilee, että epäilty tekijä on saapunut Satakunnankatu 22:ssa sijaitsevalle liikekiinteistölle polkupyörällä. Epäilty tekijä on tallentunut tapahtuma-aikaan tekopaikan läheisyydessä oleviin valvontakameroihin. Poliisi pyytää edelleen tietoja kuvaan tallentuneen henkilön henkilöllisyydestä ja havaintoja tämän liikkeistä tapahtuma-aikaan Euran keskustan alueella.Lisäksi kuvaan tallentuneen ja tapahtumapaikalle kello 1.10 paikantuneen valkoisen pakettiauton kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille. Myös mahdollisia muita tietoja ja havaintoja asiaan liittyen pyydetään toimittamaan poliisille.Poliisille voi toimittaa tiedot sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.  

Lounais-Suomen poliisi pyytää yhä havaintoja Euran koruliikkeeseen perjantaina 26. toukokuuta kohdistuneesta murrosta sekä koruliikkeen läheisyydessä tapahtumayönä liikkuneesta pyöräilijästä ja pakettiautosta. Poliisi julkaisee uusia valvontakamerakuvia tapauksesta.

Tapauksen esitutkinnassa on täsmentynyt, että koruliikkeeseen on murtauduttu perjantaina kello 0.25–4.50 välisenä aikana. Anastetun omaisuuden arvo on esitutkinnassa saadun selvityksen perusteella huomattavan suuri. Poliisi epäilee, että epäilty tekijä on saapunut Satakunnankatu 22:ssa sijaitsevalle liikekiinteistölle polkupyörällä. 

Epäilty tekijä on tallentunut tapahtuma-aikaan tekopaikan läheisyydessä oleviin valvontakameroihin. Poliisi pyytää edelleen tietoja kuvaan tallentuneen henkilön henkilöllisyydestä ja havaintoja tämän liikkeistä tapahtuma-aikaan Euran keskustan alueella.

Lisäksi kuvaan tallentuneen ja tapahtumapaikalle kello 1.10 paikantuneen valkoisen pakettiauton kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille. Myös mahdollisia muita tietoja ja havaintoja asiaan liittyen pyydetään toimittamaan poliisille.

Poliisille voi toimittaa tiedot sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kiuruvesi ilman suurriistavirka-apusopimusta kesäkuusta alkaen

NordenBladet — Itä-Suomen poliisi vastaa 10.6.2023 alkaen Kiuruveden alueella liikenteessä loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämisestä ja lopettamisesta sekä suurpetojen ja villisikojen jäljestämisestä, lopettamisesta ja karkottamisesta.Kiuruveden riistanhoitoyhdistys irtisanoi 8.3.2023 suurriistavirka-apusopimuksen (SRVA-sopimus) Itä-Suomen poliisin kanssa. Irtisanomisaika on kolme kuukautta. Kiuruveden riistanhoitoyhdistys on katsonut, ettei valtakunnallisessa SRVA-sopimuksessa ei huolehdita riittävän kattavasti metsästäjien oikeusturvasta. Lisäksi poliisin johtaminen on ollut heidän mukaansa puutteellista tilanteissa, joissa liikenteessä on loukkaantunut suurpeto. Irtisanomiseen ovat vaikuttaneet myös ongelmat johtamisessa ja vastuissa poliisille ja valvontaeläinlääkäreille annettavilla virka-apu- ja avustamistehtävillä. Metsästyslain mukaan liikenneonnettomuudessa kuollut tai onnettomuuden seurauksena lopetettu hirvieläin, suurpeto tai villisika kuuluu onnettomuuspaikkakunnan riistanhoitoyhdistykselle. Poliisi ilmoittaa jatkossakin Kiuruveden riistanhoitoyhdistykselle liikenteessä kuolleet tai lopetetut hirvieläimet, suurpedot ja villisiat, jotta riistanhoitoyhdistys voi noutaa ne itselleen.

Itä-Suomen poliisi vastaa 10.6.2023 alkaen Kiuruveden alueella liikenteessä loukkaantuneiden hirvieläinten jäljestämisestä ja lopettamisesta sekä suurpetojen ja villisikojen jäljestämisestä, lopettamisesta ja karkottamisesta.

Kiuruveden riistanhoitoyhdistys irtisanoi 8.3.2023 suurriistavirka-apusopimuksen (SRVA-sopimus) Itä-Suomen poliisin kanssa. Irtisanomisaika on kolme kuukautta. Kiuruveden riistanhoitoyhdistys on katsonut, ettei valtakunnallisessa SRVA-sopimuksessa ei huolehdita riittävän kattavasti metsästäjien oikeusturvasta. 

Lisäksi poliisin johtaminen on ollut heidän mukaansa puutteellista tilanteissa, joissa liikenteessä on loukkaantunut suurpeto. Irtisanomiseen ovat vaikuttaneet myös ongelmat johtamisessa ja vastuissa poliisille ja valvontaeläinlääkäreille annettavilla virka-apu- ja avustamistehtävillä. 

Metsästyslain mukaan liikenneonnettomuudessa kuollut tai onnettomuuden seurauksena lopetettu hirvieläin, suurpeto tai villisika kuuluu onnettomuuspaikkakunnan riistanhoitoyhdistykselle. Poliisi ilmoittaa jatkossakin Kiuruveden riistanhoitoyhdistykselle liikenteessä kuolleet tai lopetetut hirvieläimet, suurpedot ja villisiat, jotta riistanhoitoyhdistys voi noutaa ne itselleen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi