Pohjanmaan poliisilla oli kiireinen viikonloppu, mutta Provinssi sujui rauhallisesti

NordenBladet — Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 620 kpl. Provinssi sujui rauhallisesti, mutta poliisi kirjasi 17 rikosilmoitusta pahoinpitelyistä ja seitsemän ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi suoritti myös tehostettua huumausainevalvontaa.Provinssi

Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 620 kpl. Provinssi sujui rauhallisesti, mutta poliisi kirjasi 17 rikosilmoitusta pahoinpitelyistä ja seitsemän ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi suoritti myös tehostettua huumausainevalvontaa.

Provinssi

Provinssi sujui poliisin näkökulmasta varsin rauhallisesti, yleisömäärä huomioon ottaen. Provinssista kirjattiin muutamia pahoinpitelyitä, omaisuusrikoksia ja liikennerikoksia. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi putkaan päätyi noin kymmenen henkilöä. Lisäksi poliisin liikenteenvalvonnassa paljastui yksi luvaton ammattimaisen liikenteen harjoittaminen, jossa taksiksi merkittyä henkilöautoa kuljetti henkilö, jolla ei ollut ajo-oikeutta tai taksin kuljettamiseen oikeuttavaa lupaa.

Poliisi suoritti Provinssissa myös tehostettua huumausainevalvontaa. Valvonnassa huumausaineen käyttörikoksia paljastui noin 25 kpl. Näistä alaikäisiä eli alle 18-vuotiaita oli muutama. Paljastuneiden käyttörikosten määrä on huomattavasti vähentynyt verrattuna aiempiin vuosiin.

Lisäksi valvonnassa paljastui muutamia huumausainerikoksia, joissa epäillään huumausaineiden välitystä. Yhdessä tapauksessa henkilön hallusta tavattiin noin 20 grammaa amfetamiinia ja lisäksi huumaavia lääkkeitä sekä kannabista. Henkilö oli tullut torstaina Provinssin välittömään läheisyyteen, tarkoituksenaan myydä huumausaineet.

Huumausainevalvonnan ansiosta Seinäjoen kaupungin alueella paljastui perjantaina myös yksi törkeä huumausainerikos, jossa takavarikoitiin noin 150 grammaa amfetamiinia. Tämä tapaus ei suoraan liittynyt Provinssi- tapahtumaan, mutta poliisi pitää todennäköisenä, että tästä huumausaine-erästä osa olisi päätynyt myös Provinssin yleisön käyttöön.

Muita tapahtumia viikonloppuna

Poliisi kirjasi viikonloppuna 17 rikosilmoitusta eriasteisista pahoinpitelyistä. Pahoinpitelyt tapahtuivat yleisillä ja yksityisillä paikoilla.

Viikonloppuna poliisi kirjasi seitsemän ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Muutamassa tapauksessa kyseessä oli kuljettaja, joka epäillään myös rattijuopumuksesta ja muutamassa tapauksessa kuljettaja oli ajanut reilua ylinopeutta. Lauantaina kello 18-aikoihin henkilöautoilija oli törmännyt puuhun ja auto lentänyt katolleen Kokkolan Öjassa Laggnäsintiellä. Autoilijalla oli ollut vauhtia noin 150 km/h ennen kuin oli menettänyt auton hallinnan, suistunut ojaan ja törmännyt puuhun. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus. Kuljettaja oli ollut yksin matkassa, hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkastusta varten. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Sunnuntaina kello 04:30-aikoihin poliisi sai ilmoituksen, että Pietarsaaren ravintola Paviksen ulkoterassin baariin oli murtauduttu ja sieltä viety omaisuutta. Ulkobaarista oli anastettu useampi kori erialisia alkoholituotteita ja monta pulloa väkevää viinaa, sekä ravintolan pienirtaimistoa. Partio löysi suurimman osan ulkobaarista viedyt alkoholituotteet piilotettuna risujen alle ravintolan takana olevalta metsäalueelta. Poliisi pyytää vihjeitä tapahtuneesta, vinkit voi lähettää osoitteeseen: vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Sunnuntaina noin klo 11 aikaan henkilö pidätettiin, kun hän yritti poistua sähköpyörän ja varastettujen kenkien kanssa Prismasta, Pietarsaaressa. Pidätetty vastusti pidätystä ja uhkaili vartijoita, minkä jälkeen hänet vietiin Kokkolan poliisivankilaan, ja omaisuus palautettiin Prismaan. Sähköpyörä oli edelleen myyntikuntoinen, mutta kengät olivat vaurioituneet, niiden nauhat ja hälytin oli revitty irti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ruorijuoppo ja jalkapallopelin soihdunkantajat työllistivät poliisia, Pride-tapahtuma ei näkynyt tehtävissä

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkoon on kuulunut vesiliikenne- ja erävalvontaa, jossa tarkastettiin 21 venekuntaa. Espoossa seurue sytytti soihtuja jalkapallo-ottelussa ja nainen oli työmaavarkaissa anastetulla autolla. Pride-tapahtumaan liittyviä häiriötehtäviä ei tullut poliisin tietoon Länsi-Uudenmaan alueella.Pride-tapahtuma ei näkynyt poliisin tehtävissä Länsi-UudellamaallaLänsi-Uudenmaan poliisi varautui viikonloppuna siihen, että Helsingissä lauantaina 1.7. järjestettävän Pride-kulkueen mahdollinen häirintä voisi näkyä myös Länsi-Uudenmaan alueella.- Tapahtuma ei kuitenkaan vaikuttanut alueellamme, eikä ketään otettu kiinni, kertoo yleisjohtajana toiminut rikoskomisario Jasper Uski.Poliisin tehtävä on turvata yleinen järjestys ja turvallisuus tasavertaisesti erilaisissa mielenilmauksissa ja kulkueissa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella – niin sisäisessä toiminnassa kuin myös työssä ihmisten parissa – keskeistä on kaikkien turvallisuus ja tasa-arvo. Poliisin ehdottomiin periaatteisiin kuuluu, että ketään ei syrjitä tai kohdella epäasiallisesti esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen, iän, uskonnon, kansalaisuuden tai terveydentilan perusteella.Myös poliisissa monipuoliset taustat ja erilaiset tekijät ovat vahvuus. Länsi-Uudenmaan poliisi onkin mukana poliisin valtakunnallisessa työryhmässä, joka käsittelee ja edistää poliisin tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita.Ruorijuopumus oli tehokkaan vesiliikennevalvonnan pitkäkestoisin tehtäväLänsi-Uudenmaan poliisi yhdessä Metsähallituksen kanssa suoritti vesiliikenne- ja erävalvontaa viikonloppuna 1.-2.7.Valvonta kohdistettiin Raaseporin ja Hangon vesiliikenteen sekä kalastuksen ja kansallispuiston luonnonsuojelutarkastuksiin. Viikonlopun aikana poliisi ja Metsähallituksen erätarkastajat tarkastivat 21 venekuntaa. Partio teki 15 kalastonhoitomaksu- ja 5 luonnonsuojelutarkastusta. Avotulen tekemisestä poliisi joutui tällä kertaa antamaan vain yhden huomautuksen.Yhdellä pitkäkestoisella tehtävällä partiolle vastaan tuli ruorijuopumus. Kyseisestä veneestä puuttuivat lisäksi pelastusliivit ja sammutin.Soihtuja kantaneet jalkapallofanit työllistivät poliisia EspoossaEspoossa Tapiolan urheilupuistossa järjestettiin lauantaina 1.7. jalkapallo-ottelu. Toisen joukkueen fanijoukkoon kuuluva seurue sytytti soihtuja palamaan metroasemalta kentälle siirtyessään. Partio pysäytti ja tarkasti soihtuja kantaneet henkilöt, ja heidän hallustaan löytyi myös savuheitteitä. Lisäksi poliisin antamien poistumiskäskyjen ymmärtämisessä oli vaikeuksia.Henkilöitä epäillään muun muassa varomattomasta käsittelystä ja kokoontumisrikkomuksesta.Nainen ajeli varastetulla autolla ja pyrki kontteihin työmaallaPoliisi sai sunnuntaina 2.7. tehtävän Espooseen hätäkeskuksen kautta. Ilmoittaja oli nähnyt henkilöauton ajavan työmaalle ja kokeilevan konttien ovia. Ilmoittaja epäili kuljettajaa mahdollisesti murtovarkaaksi. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen partioiden lisäksi tehtävälle liittyi partiot Helsingistä ja Itä-Uudeltamaalta.Partiot tapasivat työmaalla naisen, jolla oli käsissään putkipihdit. Hän kertoi tulleensa anastamaan polttoainetta autolla, jonka oli kertomansa mukaan saanut lohjalaiselta mieheltä. Partion tavoittaessa auton omistajan kävi ilmi, että auto oli varastettu. Auton sisältä löytyi runsaasti arvokkaita työkaluja. Poliisi epäilee naista muun muassa varkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.​​​​​​​

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkoon on kuulunut vesiliikenne- ja erävalvontaa, jossa tarkastettiin 21 venekuntaa. Espoossa seurue sytytti soihtuja jalkapallo-ottelussa ja nainen oli työmaavarkaissa anastetulla autolla. Pride-tapahtumaan liittyviä häiriötehtäviä ei tullut poliisin tietoon Länsi-Uudenmaan alueella.

Pride-tapahtuma ei näkynyt poliisin tehtävissä Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudenmaan poliisi varautui viikonloppuna siihen, että Helsingissä lauantaina 1.7. järjestettävän Pride-kulkueen mahdollinen häirintä voisi näkyä myös Länsi-Uudenmaan alueella.

– Tapahtuma ei kuitenkaan vaikuttanut alueellamme, eikä ketään otettu kiinni, kertoo yleisjohtajana toiminut rikoskomisario Jasper Uski.

Poliisin tehtävä on turvata yleinen järjestys ja turvallisuus tasavertaisesti erilaisissa mielenilmauksissa ja kulkueissa. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella – niin sisäisessä toiminnassa kuin myös työssä ihmisten parissa – keskeistä on kaikkien turvallisuus ja tasa-arvo. Poliisin ehdottomiin periaatteisiin kuuluu, että ketään ei syrjitä tai kohdella epäasiallisesti esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen, iän, uskonnon, kansalaisuuden tai terveydentilan perusteella.

Myös poliisissa monipuoliset taustat ja erilaiset tekijät ovat vahvuus. Länsi-Uudenmaan poliisi onkin mukana poliisin valtakunnallisessa työryhmässä, joka käsittelee ja edistää poliisin tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyviä asioita.

Ruorijuopumus oli tehokkaan vesiliikennevalvonnan pitkäkestoisin tehtävä

Länsi-Uudenmaan poliisi yhdessä Metsähallituksen kanssa suoritti vesiliikenne- ja erävalvontaa viikonloppuna 1.-2.7.

Valvonta kohdistettiin Raaseporin ja Hangon vesiliikenteen sekä kalastuksen ja kansallispuiston luonnonsuojelutarkastuksiin. Viikonlopun aikana poliisi ja Metsähallituksen erätarkastajat tarkastivat 21 venekuntaa. Partio teki 15 kalastonhoitomaksu- ja 5 luonnonsuojelutarkastusta. Avotulen tekemisestä poliisi joutui tällä kertaa antamaan vain yhden huomautuksen.

Yhdellä pitkäkestoisella tehtävällä partiolle vastaan tuli ruorijuopumus. Kyseisestä veneestä puuttuivat lisäksi pelastusliivit ja sammutin.

Soihtuja kantaneet jalkapallofanit työllistivät poliisia Espoossa

Espoossa Tapiolan urheilupuistossa järjestettiin lauantaina 1.7. jalkapallo-ottelu. Toisen joukkueen fanijoukkoon kuuluva seurue sytytti soihtuja palamaan metroasemalta kentälle siirtyessään. Partio pysäytti ja tarkasti soihtuja kantaneet henkilöt, ja heidän hallustaan löytyi myös savuheitteitä. Lisäksi poliisin antamien poistumiskäskyjen ymmärtämisessä oli vaikeuksia.

Henkilöitä epäillään muun muassa varomattomasta käsittelystä ja kokoontumisrikkomuksesta.

Nainen ajeli varastetulla autolla ja pyrki kontteihin työmaalla

Poliisi sai sunnuntaina 2.7. tehtävän Espooseen hätäkeskuksen kautta. Ilmoittaja oli nähnyt henkilöauton ajavan työmaalle ja kokeilevan konttien ovia. Ilmoittaja epäili kuljettajaa mahdollisesti murtovarkaaksi. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen partioiden lisäksi tehtävälle liittyi partiot Helsingistä ja Itä-Uudeltamaalta.

Partiot tapasivat työmaalla naisen, jolla oli käsissään putkipihdit. Hän kertoi tulleensa anastamaan polttoainetta autolla, jonka oli kertomansa mukaan saanut lohjalaiselta mieheltä. Partion tavoittaessa auton omistajan kävi ilmi, että auto oli varastettu. Auton sisältä löytyi runsaasti arvokkaita työkaluja. Poliisi epäilee naista muun muassa varkaudesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.​​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rasmus Takaluoman katoamistapauksen tutkinta siirtynyt Keskusrikospoliisille

NordenBladet — Rasmus Takaluoma ilmoitettiin kadonneeksi 13.11.2022. Viimeinen havainto Takaluomasta on 12.11.2022 yöllä hotelli-ravintola Lapuahovista.Pohjanmaan poliisi on marraskuusta lähtien tehnyt laajoja etsintöjä kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi, mutta kaikki etsinnät ovat tähän asti olleet tuloksettomia. Tapaukseen liittyviä vihjeitä on tullut lähes 500 kappaletta, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole vielä saatu.– Tapauksen tutkinnassa ja etsinnöissä ei ole pystytty rajaamaan pois mahdollisuutta, että Rasmus Takaluoman katoamiseen liittyisi henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksella tutkintaa johtanut rikoskomisario Juha Nappari.Pohjanmaan poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Keskusrikospoliisin kanssa, ja viime viikolla tapauksen tutkinta päätettiin siirtää KRP:lle.– Yhteistyötä Pohjanmaan poliisin kanssa jatketaan. Pyydämme edelleen Takaluoman katoamiseen liittyviä vihjeitä. Jo aiemmin Pohjanmaan poliisille lähetettyjä vihjeitä ei tarvitse kuitenkaan lähettää uudelleen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.Vihjeitä voi toimittaa jatkossa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 418 622.

Rasmus Takaluoma ilmoitettiin kadonneeksi 13.11.2022. Viimeinen havainto Takaluomasta on 12.11.2022 yöllä hotelli-ravintola Lapuahovista.

Pohjanmaan poliisi on marraskuusta lähtien tehnyt laajoja etsintöjä kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi, mutta kaikki etsinnät ovat tähän asti olleet tuloksettomia. Tapaukseen liittyviä vihjeitä on tullut lähes 500 kappaletta, mutta ratkaisevaa vihjettä ei ole vielä saatu.

– Tapauksen tutkinnassa ja etsinnöissä ei ole pystytty rajaamaan pois mahdollisuutta, että Rasmus Takaluoman katoamiseen liittyisi henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, sanoo Pohjanmaan poliisilaitoksella tutkintaa johtanut rikoskomisario Juha Nappari.

Pohjanmaan poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Keskusrikospoliisin kanssa, ja viime viikolla tapauksen tutkinta päätettiin siirtää KRP:lle.

– Yhteistyötä Pohjanmaan poliisin kanssa jatketaan. Pyydämme edelleen Takaluoman katoamiseen liittyviä vihjeitä. Jo aiemmin Pohjanmaan poliisille lähetettyjä vihjeitä ei tarvitse kuitenkaan lähettää uudelleen, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Luoto Keskusrikospoliisista.

Vihjeitä voi toimittaa jatkossa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 418 622.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää henkilöauton kuljettajaa ja todistajaa ilmoittautumaan

NordenBladet — Helsingin poliisi tavoittelee kuljettajaa ja todistajaa, jotka liittyvät epäiltyyn liikenneturvallisuuden vaarantamiseen toukokuussa.Epäilty rikos tapahtui Malminkaarella aamulla maanantaina 22. toukokuuta. Tapahtuma-aika oli noin kello 7.25–7.35. Epäilty liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus tapahtui Ruotutorpankujan kohdalla.Tapauksen asianomistaja on 13-vuotias poika. Hän oli suojatiellä, kun mahdollisesti punainen henkilöauto ajoi Pukinmäen suunnasta. Auton kuljettajan epäillään törmänneen poikaan.Henkilöautoa kuljetti kuvauksen mukaan vanhempi nainen, jolla oli yllä punainen takki. Nainen pysähtyi törmäyksen jälkeen ja kysyi, onko asianomistaja kunnossa. Tämän jälkeen epäilty jatkoi matkaa kohti Malmin keskustaa.Myöhemmin selvisi, että asianomistaja sai tilanteessa vammoja. Poliisi kaipaa yhteydenottoa myös mieheltä, joka pysähtyi tapahtumapaikalle ja kysyi pojan vointia. Myös muut mahdolliset silminnäkijähavainnot voivat olla tutkinnassa hyödyllisiä.Kaikki yhteydenotot pyydetään osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 417 931 (ympärivuorokautinen puhelinvastaaja).

Helsingin poliisi tavoittelee kuljettajaa ja todistajaa, jotka liittyvät epäiltyyn liikenneturvallisuuden vaarantamiseen toukokuussa.

Epäilty rikos tapahtui Malminkaarella aamulla maanantaina 22. toukokuuta. Tapahtuma-aika oli noin kello 7.25–7.35. Epäilty liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus tapahtui Ruotutorpankujan kohdalla.

Tapauksen asianomistaja on 13-vuotias poika. Hän oli suojatiellä, kun mahdollisesti punainen henkilöauto ajoi Pukinmäen suunnasta. Auton kuljettajan epäillään törmänneen poikaan.

Henkilöautoa kuljetti kuvauksen mukaan vanhempi nainen, jolla oli yllä punainen takki. Nainen pysähtyi törmäyksen jälkeen ja kysyi, onko asianomistaja kunnossa. Tämän jälkeen epäilty jatkoi matkaa kohti Malmin keskustaa.

Myöhemmin selvisi, että asianomistaja sai tilanteessa vammoja. 

Poliisi kaipaa yhteydenottoa myös mieheltä, joka pysähtyi tapahtumapaikalle ja kysyi pojan vointia. Myös muut mahdolliset silminnäkijähavainnot voivat olla tutkinnassa hyödyllisiä.

Kaikki yhteydenotot pyydetään osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 417 931 (ympärivuorokautinen puhelinvastaaja).

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Savonlinnan viime elokuinen kuolonkolari syyteharkintaan

NordenBladet — Savonlinnan viime elokuisen kolmen nuoren kuolemaan johtaneen opastinpylvääseen törmäämisen esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.Turma-auton omistajan epäillään toimineen sen kuljettajana törmäyshetkellä ja häntä epäillään kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. Paikkakuntalaisen nuoren miehen epäillään kuljettaneen omistamaansa henkilöautoa Rantasalmentien rinnakkaisväylällä huomattavalla ylinopeudella.  Brahenkadun risteyksessä auto on ilmeisesti osunut keskikorokkeeseen ja lähtenyt siitä hallitsemattomaan sivuluisuun. Auto on osunut tien keskellä olevaan opastinpylvääseen ja katkennut keskeltä kahtia. Törmäys on tallentunut tapahtumapaikan läheiseen valvontakameraan ja tallenteen perusteella törmäysnopeudeksi on arvioitu noin 100 km/h. Alueella 60 km/h nopeusrajoitus. Lisäksi tapahtumahetkellä satoi, tieurissa oli vettä ja auton renkaat huomattavan kuluneet. Autossa matkustajina olleet kolme nuorta menehtyivät törmäyksen seurauksena ja auton kuljettajaksi epäilty mies loukkantui vakavasti. Mies ei ole esitutkinnassa kyennyt selvittämään tapahtumia. Teknisten tutkimusten perusteella muiden autossa olleiden ei kuitenkaan enää epäillä toimineen sen kuljettajana.  

Savonlinnan viime elokuisen kolmen nuoren kuolemaan johtaneen opastinpylvääseen törmäämisen esitutkinta on valmistunut ja asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

Turma-auton omistajan epäillään toimineen sen kuljettajana törmäyshetkellä ja häntä epäillään kolmesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä rattijuopumuksesta. 
Paikkakuntalaisen nuoren miehen epäillään kuljettaneen omistamaansa henkilöautoa Rantasalmentien rinnakkaisväylällä huomattavalla ylinopeudella.  Brahenkadun risteyksessä auto on ilmeisesti osunut keskikorokkeeseen ja lähtenyt siitä hallitsemattomaan sivuluisuun. Auto on osunut tien keskellä olevaan opastinpylvääseen ja katkennut keskeltä kahtia. 
Törmäys on tallentunut tapahtumapaikan läheiseen valvontakameraan ja tallenteen perusteella törmäysnopeudeksi on arvioitu noin 100 km/h. Alueella 60 km/h nopeusrajoitus. Lisäksi tapahtumahetkellä satoi, tieurissa oli vettä ja auton renkaat huomattavan kuluneet. 
Autossa matkustajina olleet kolme nuorta menehtyivät törmäyksen seurauksena ja auton kuljettajaksi epäilty mies loukkantui vakavasti. Mies ei ole esitutkinnassa kyennyt selvittämään tapahtumia. Teknisten tutkimusten perusteella muiden autossa olleiden ei kuitenkaan enää epäillä toimineen sen kuljettajana. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Viikonloppu Turussa: päihtyneitä kuljettajia ja uhkaava tilanne ravintolassa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilaitoksen partiot tavoittivat viikonloppuna Turun sekä Turun lähikuntien alueella yli kymmenen päihtynyttä kuljettajaa. Turkulaisessa ravintolassa lauantaina tapahtunutta uhkaavaa tilannetta tutkitaan muun muassa ampuma-aserikoksena.Perjantaiaamulla henkilöauton kuljettaja suistui tieltä Maskussa aiheuttaen vakavia vaaratilanteita muille tienkäyttäjille.Kuljettaja poistui tapahtumapaikalta lähellä olevaan metsään, mistä poliisi otti hänet kiinni. Miehen epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena.Poliisi epäilee hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.Törkeitä puhallustuloksia Turussa ja PaimiossaPerjantai-iltana poliisin partio pysäytti hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella henkilöauton Turun keskustassa. Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,4 promillen lukeman.Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.Lauantai-iltana poliisin partio pysäytti Paimiossa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 3,1 promillen tuloksen. Mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Turussa ja Turun seudulla viikonloppuna tavatuista päihtyneistä kuljettajista neljän epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Turkulaisravintolassa uhkaava tilanneHätäkeskus välitti poliisille lauantai-iltana tehtävän, jonka mukaan Turussa sijaitsevan ravintolassa asioinut miesasiakas uhkasi hakea aseen ja ampua ravintolassa olleita henkilöitä. Tekijä myös kohdisti väkivaltaa ravintolassa asioineeseen henkilöön.Mies poistui ravintolasta ja palasi paikalle ampuma-aseen kanssa mutta poistui paikalta ajoneuvolla ennen kuin poliisin partio ehti paikalle.Noin tuntia myöhemmin poliisin partio havaitsi miehen kuljettaman ajoneuvon Turussa ja pysäytti sen. Ajoneuvosta otettiin kiinni kaksi henkilöä, ja ajoneuvosta takavarikoitiin ampuma-ase.Poliisi on käynnistänyt asiasta esitutkinnan epäillystä ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen partiot tavoittivat viikonloppuna Turun sekä Turun lähikuntien alueella yli kymmenen päihtynyttä kuljettajaa. Turkulaisessa ravintolassa lauantaina tapahtunutta uhkaavaa tilannetta tutkitaan muun muassa ampuma-aserikoksena.

Perjantaiaamulla henkilöauton kuljettaja suistui tieltä Maskussa aiheuttaen vakavia vaaratilanteita muille tienkäyttäjille.

Kuljettaja poistui tapahtumapaikalta lähellä olevaan metsään, mistä poliisi otti hänet kiinni. Miehen epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Poliisi epäilee hänen syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Törkeitä puhallustuloksia Turussa ja Paimiossa

Perjantai-iltana poliisin partio pysäytti hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen perusteella henkilöauton Turun keskustassa. Ajoneuvon kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,4 promillen lukeman.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Lauantai-iltana poliisin partio pysäytti Paimiossa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 3,1 promillen tuloksen. Mieskuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Turussa ja Turun seudulla viikonloppuna tavatuista päihtyneistä kuljettajista neljän epäillään kuljettaneen ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. 

Turkulaisravintolassa uhkaava tilanne

Hätäkeskus välitti poliisille lauantai-iltana tehtävän, jonka mukaan Turussa sijaitsevan ravintolassa asioinut miesasiakas uhkasi hakea aseen ja ampua ravintolassa olleita henkilöitä. Tekijä myös kohdisti väkivaltaa ravintolassa asioineeseen henkilöön.

Mies poistui ravintolasta ja palasi paikalle ampuma-aseen kanssa mutta poistui paikalta ajoneuvolla ennen kuin poliisin partio ehti paikalle.

Noin tuntia myöhemmin poliisin partio havaitsi miehen kuljettaman ajoneuvon Turussa ja pysäytti sen. Ajoneuvosta otettiin kiinni kaksi henkilöä, ja ajoneuvosta takavarikoitiin ampuma-ase.

Poliisi on käynnistänyt asiasta esitutkinnan epäillystä ampuma-aserikoksesta, laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita törkeitä liikennerikoksia Porin seudulla viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti useita törkeitä rattijuoppoja, joista yksi ajoi ojaan ja toinen törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon, myös yksi hurjastelija jäi kiinniPoliisipartio mittasi Länsitiellä Kirjurinluodon kohdalla lauantaina kello yhden aikaan yöllä ohitustilanteessa olevan henkilöauton nopeudeksi 100 kilometriä tunnissa. Alueella on tilapäisenä nopeusrajoituksena 50 kilometriä tunnissa sekä liikennemerkillä osoitettu ohituskielto. Auto pysähtyi Lounatuulentielle. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Partio määräsi kuljettajana olleen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.  Hätäkeskus ilmoitti partiolle lauantaina kello 21.30 VT2:lla Porista kohti Helsinkiä ajavasta henkilöautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan Nakkilassa Ällänkadulla. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen sunnuntai yönä kello 01.40 Kuriirintiellä ojassa olevasta henkilöautosta. Partio meni paikalle ja havaitsi Kuriirintien ja Viestitien risteyksen kohdalla ojassa olevan auton. Paikalla oli myös autoa kuljettanut nainen, joka puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,8 promillea. Hän ei loukkaantunut ulosajossa. Autossa ei ollut matkustajia. Kuljettajan epäillään syyllistyyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Partio puhallutti sunnuntaina kello 04.45 Vähälinnankadulla henkilöauton kuljettajana olleen miehen, joka puhalsi alkometriin noin 2,3 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Hätäkeskus antoi sunnuntaina kello 13 jälkeen partiolle tehtävän Rajalantielle, jossa oli tapahtunut kolari. Paikalla selvisi, että mieshenkilö oli kuljettanut henkilöautoa Rajalantiellä ja törmännyt vastaantulleen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Mies puhalsi alkometriin noin 1,6 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä.  

Lounais-Suomen poliisi tavoitti useita törkeitä rattijuoppoja, joista yksi ajoi ojaan ja toinen törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon, myös yksi hurjastelija jäi kiinni

Poliisipartio mittasi Länsitiellä Kirjurinluodon kohdalla lauantaina kello yhden aikaan yöllä ohitustilanteessa olevan henkilöauton nopeudeksi 100 kilometriä tunnissa. Alueella on tilapäisenä nopeusrajoituksena 50 kilometriä tunnissa sekä liikennemerkillä osoitettu ohituskielto. Auto pysähtyi Lounatuulentielle. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Partio määräsi kuljettajana olleen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

 

Hätäkeskus ilmoitti partiolle lauantaina kello 21.30 VT2:lla Porista kohti Helsinkiä ajavasta henkilöautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan Nakkilassa Ällänkadulla. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton kyydissä oli yksi matkustaja.

 

Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen sunnuntai yönä kello 01.40 Kuriirintiellä ojassa olevasta henkilöautosta. Partio meni paikalle ja havaitsi Kuriirintien ja Viestitien risteyksen kohdalla ojassa olevan auton. Paikalla oli myös autoa kuljettanut nainen, joka puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,8 promillea. Hän ei loukkaantunut ulosajossa. Autossa ei ollut matkustajia. Kuljettajan epäillään syyllistyyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Partio puhallutti sunnuntaina kello 04.45 Vähälinnankadulla henkilöauton kuljettajana olleen miehen, joka puhalsi alkometriin noin 2,3 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

 

Hätäkeskus antoi sunnuntaina kello 13 jälkeen partiolle tehtävän Rajalantielle, jossa oli tapahtunut kolari. Paikalla selvisi, että mieshenkilö oli kuljettanut henkilöautoa Rajalantiellä ja törmännyt vastaantulleen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Mies puhalsi alkometriin noin 1,6 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii mahdollista veden varaan joutumista Joensuussa

NordenBladet — Poliisi ja pelastuslaitos etsivät varhain maanantaiaamuna veteen varaan joutunutta Joensuussa.Poliisi sai maanantaina klo 01.17 ilmoituksen, jonka mukaan Joensuun keskustan Suvantosillalta on hypännyt ihminen Pielisjokeen. Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat etsintöjä sillan alueella, mutta vedestä tai rannalta ei löytynyt pelastettavia, loukkaantuneita tai vainajia. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sillalta hypännyt oli nainen, mutta varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole. Poliisille ei myöskään ole tehty ilmoituksia kadonneista henkilöistä Joensuun alueelta.Mahdolliset havainnot tapahtuneesta tai tapahtuma-aikaan kadonneista henkilöistä voi ilmoittaa joko hätäkeskukseen tai poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai -sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Poliisi ja pelastuslaitos etsivät varhain maanantaiaamuna veteen varaan joutunutta Joensuussa.

Poliisi sai maanantaina klo 01.17 ilmoituksen, jonka mukaan Joensuun keskustan Suvantosillalta on hypännyt ihminen Pielisjokeen. Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat etsintöjä sillan alueella, mutta vedestä tai rannalta ei löytynyt pelastettavia, loukkaantuneita tai vainajia. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sillalta hypännyt oli nainen, mutta varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole. Poliisille ei myöskään ole tehty ilmoituksia kadonneista henkilöistä Joensuun alueelta.

Mahdolliset havainnot tapahtuneesta tai tapahtuma-aikaan kadonneista henkilöistä voi ilmoittaa joko hätäkeskukseen tai poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai -sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

15-vuotias nuori ajeli Hämeenlinnassa mopolla päihtyneen

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 290 tehtävää, joista suurin osa oli liikenne aiheisia. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Hämeen poliisilaitoksen alueella järjestetyt isot yleisö sekä urheilutapahtumat sujuivat pääosin mallikkaasti, eivätkä ne aiheuttaneet poliisille tehtäviä.PÄIJÄT-HÄMESunnuntai aamuna kello 9.30 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.Kello 16.30 aikaan sunnuntaina, poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Asikkalassa VT24.lla Kurhilan kohdalla, kun heitä vastaan ajoi neljän auton letka, jonka viimeinen auto lähti ohittamaan muita kovalla nopeudella. Partio mittasi ohittavan auton nopeudeksi 131 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Autoa kuljettanutta 58-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenkoskella Asikkalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias nainen, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Naiselle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.Kello 17.00 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneella 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 28 kertaa.KANTA-HÄMEKello 15.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Mustikkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneelta 25-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 12 kertaa.Kello 00.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio havaitsi Hämeenlinnassa mopon, joka rikkoi liikennesääntöjä ajamalla ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkillä osoitettua tietä. Partio sai mopon pysäytettyä Hallituskadulla ja pysäytyksen yhteydessä selvisi, että mopoa kuljettanut 15 vuotias nuori poikaa oli nauttinut alkoholia. Poika puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä. 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 290 tehtävää, joista suurin osa oli liikenne aiheisia. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Hämeen poliisilaitoksen alueella järjestetyt isot yleisö sekä urheilutapahtumat sujuivat pääosin mallikkaasti, eivätkä ne aiheuttaneet poliisille tehtäviä.

PÄIJÄT-HÄME

Sunnuntai aamuna kello 9.30 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Kello 16.30 aikaan sunnuntaina, poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Asikkalassa VT24.lla Kurhilan kohdalla, kun heitä vastaan ajoi neljän auton letka, jonka viimeinen auto lähti ohittamaan muita kovalla nopeudella. Partio mittasi ohittavan auton nopeudeksi 131 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Autoa kuljettanutta 58-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenkoskella Asikkalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias nainen, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Naiselle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.

Kello 17.00 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneella 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 28 kertaa.

KANTA-HÄME

Kello 15.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Mustikkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneelta 25-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 12 kertaa.

Kello 00.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio havaitsi Hämeenlinnassa mopon, joka rikkoi liikennesääntöjä ajamalla ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkillä osoitettua tietä. Partio sai mopon pysäytettyä Hallituskadulla ja pysäytyksen yhteydessä selvisi, että mopoa kuljettanut 15 vuotias nuori poikaa oli nauttinut alkoholia. Poika puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto omakotitaloon – poliisi pyytää vihjeitä

NordenBladet — Lounasaikaan 29.6. tapahtui murto omakotitaloon Pännäisessä. Talosta varastettiin omaisuutta, ja poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.Paikalta on nähty kahden mustiin pukeutuneen miehen poistuvan nelipyöräisellä ajoneuvolla. Poliisi pyytää vihjeitä, jos joku on nähnyt vihreän nelipyöräisen ajoneuvon mustalla säilytyslaatikolla liikkumassa Pännäisten alueella torstaina. Vinkit voi lähettää osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Lounasaikaan 29.6. tapahtui murto omakotitaloon Pännäisessä. Talosta varastettiin omaisuutta, ja poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Paikalta on nähty kahden mustiin pukeutuneen miehen poistuvan nelipyöräisellä ajoneuvolla. Poliisi pyytää vihjeitä, jos joku on nähnyt vihreän nelipyöräisen ajoneuvon mustalla säilytyslaatikolla liikkumassa Pännäisten alueella torstaina. Vinkit voi lähettää osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi