Hämeen poliisin yö melko rauhallinen

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 182 tehtävää.Perjantaiyönä klo 01 jälkeen Forssassa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä noin 40-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen kahta muuta nuorempaa miestä. Toisella uhrilla oli huulessa pieni verta vuotava haava ja toisella ei ollut näkyviä vammoja. Tekijää epäillään kahdesta pahoinpitelystä.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 182 tehtävää.

Perjantaiyönä klo 01 jälkeen Forssassa sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä noin 40-vuotiaan miehen epäillään pahoinpidelleen kahta muuta nuorempaa miestä. Toisella uhrilla oli huulessa pieni verta vuotava haava ja toisella ei ollut näkyviä vammoja. Tekijää epäillään kahdesta pahoinpitelystä.

Lahdessa torstaina ennen klo 22 Jalkarannan kaupunginosassa noin 45-vuotiaan miehen epäillään rikkoneen yksityisasunnon terassin ulko-oven ja sisäoven. Partio tavoitti miehen lähistöltä ulkoa ja hänet otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuuksia Vakka-Suomessa

NordenBladet — Viikon sisään Vakka-Suomen alueella on sattunut useita liikenneonnettomuuksia. Ainakin kahdessa tapauksessa kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Pyhärannassa valtatie 8:lla sattui perjantaina yhdistelmäajoneuvon ja henkilöauton välinen peräänajokolari, jossa henkilöauto törmäsi yhdistelmäajoneuvon perään. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Henkilöautoa kuljetti kuusikymppinen mies, jota epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtumahetkellä sankka lumipyry haittasi näkyvyyttä. Ulosajo ohitustilanteessaMaanantaina Laitilassa sattui ulosajo, jossa vajaa nelikymppinen mies lähti autollaan ohittamaan hitaasti liikkuvaa jonoa. Takaisin kaistalleen tullessaan miehen kuljettama auto lähti luistoon ja päätyi kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan. Tapauksessa ei aiheutunut muita vahinkoja, eikä kukaan loukaantunut tilanteessa. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Viikon sisään Vakka-Suomen alueella on sattunut useita liikenneonnettomuuksia. Ainakin kahdessa tapauksessa kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Pyhärannassa valtatie 8:lla sattui perjantaina yhdistelmäajoneuvon ja henkilöauton välinen peräänajokolari, jossa henkilöauto törmäsi yhdistelmäajoneuvon perään. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. 

Henkilöautoa kuljetti kuusikymppinen mies, jota epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Tapahtumahetkellä sankka lumipyry haittasi näkyvyyttä. 

Ulosajo ohitustilanteessa

Maanantaina Laitilassa sattui ulosajo, jossa vajaa nelikymppinen mies lähti autollaan ohittamaan hitaasti liikkuvaa jonoa. Takaisin kaistalleen tullessaan miehen kuljettama auto lähti luistoon ja päätyi kulkusuunnassaan tien oikealle puolelle ojaan. 

Tapauksessa ei aiheutunut muita vahinkoja, eikä kukaan loukaantunut tilanteessa. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta 14-vuotiaasta pojasta

NordenBladet — Helsingin poliisi toivoo yleisöltä tietoja 14-vuotiaan Dominik Zaitsevin olinpaikasta.

Helsingin poliisi toivoo yleisöltä tietoja 14-vuotiaan Dominik Zaitsevin olinpaikasta.

Kadonneeseen henkilöön ei ole saatu yhteyttä 21. marraskuuta 2023 jälkeen.

Dominik katosi Malminkartanosta, ja hän saattaa liikkua Itä-Helsingin alueella.

Kaikki tiedot kadonneen olinpaikasta pyydetään osoitteeseen kadonneet.helsinki@poliisi.fi tai 0295 476 148.

Poliisi ei epäile, että katoamiseen liittyisi rikosta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä varkaus Mikkelissä

NordenBladet — Keskiviikko iltana, lähellä puolta yötä murtauduttiin Mikkelissä asuttuun rivitaloasuntoon ja sieltä anastettiin vähäinen määrä omaisuutta.Paikalle saapuneet poliisipartiot saivat jäljitettyä poliisikoiran avulla epäillyt muutaman sadan metrin päähän, toiseen asuntoon. Sieltä otettiin kiinni kaksi epäiltyä alle puoli tuntia itse tekohetkestä.  Anastettua omaisuutta on saatu takaisin. Epäillyt, kaksi nuorta mutta täysi-ikäistä miestä vietiin kiinniotettuna Mikkelin poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena, koska se kohdistui asuttuun asuntoon. 

Keskiviikko iltana, lähellä puolta yötä murtauduttiin Mikkelissä asuttuun rivitaloasuntoon ja sieltä anastettiin vähäinen määrä omaisuutta.

Paikalle saapuneet poliisipartiot saivat jäljitettyä poliisikoiran avulla epäillyt muutaman sadan metrin päähän, toiseen asuntoon. Sieltä otettiin kiinni kaksi epäiltyä alle puoli tuntia itse tekohetkestä.  Anastettua omaisuutta on saatu takaisin. 

Epäillyt, kaksi nuorta mutta täysi-ikäistä miestä vietiin kiinniotettuna Mikkelin poliisiasemalle. Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena, koska se kohdistui asuttuun asuntoon. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Keravalta kadonneeksi ilmoitetusta naisesta

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja 65-vuotiaasta Keravalta kadonneeksi ilmoitetusta naisesta.Kadonnut on noin 150 cm pitkä ja hänellä on katoamisen aikaan ollut tummat pitkät hiukset. Kadonneella on ruskeat silmät ja iso luomi kasvoissa nenän alla. Kaikki havainnot kadonneesta ovat arvokkaita ja pyydetään ilmoittamaan poliisin numeroon 050 3999026 tai sähköpostiin vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi 

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää havaintoja 65-vuotiaasta Keravalta kadonneeksi ilmoitetusta naisesta.

Kadonnut on noin 150 cm pitkä ja hänellä on katoamisen aikaan ollut tummat pitkät hiukset. Kadonneella on ruskeat silmät ja iso luomi kasvoissa nenän alla. 

Kaikki havainnot kadonneesta ovat arvokkaita ja pyydetään ilmoittamaan poliisin numeroon 050 3999026 tai sähköpostiin vakivalta.ita-uusimaa@poliisi.fi
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kanta-Hämeessa löytyi muiden tehtävien yhteydessä kannabiskasvattamoja

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 190 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Kanta-Hämeessä löytyi muutama kotikasvattamo ja Päijät-Hämeessä kiinniotettiin myymälävarkaita sekä pahoinpitelijöitä.PÄIJÄT-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 190 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Kanta-Hämeessä löytyi muutama kotikasvattamo ja Päijät-Hämeessä kiinniotettiin myymälävarkaita sekä pahoinpitelijöitä.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 11.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus Hämeenkosken keskustassa sijaitsevasta asunnosta, jossa kahdelle noin 60-vuotiaalle miehelle oli tullut riitaa lattialla olevista ruokatahroista. Miehet olivat viettäneet edellistä iltaa asunnolla ja toisen miehen tullessa aamupäivästä hakemaan asuntoon unohtunutta puhelinta, oli asunnon haltijan ja vieraan välille syntynyt suusannallista riitaa lattialla olevista ruokatahroista. Riidan päätteeksi, löi asunnon haltija vierasta jollain astalolla päähän, sillä seurauksella, että asianomistajan silmäkulmaan tuli vertavuotava haava, joka vaati lääkärinhoitoa. Asunnon haltija otettiin kiinni rikokseen epäiltynä.

Kello 12.10 aikaan jäi Nastolassa Kukkastiellä sijaitsevassa kaupassa kiinni poliisin ja kaupan henkilökunnan hyvin tuntema tapanäpistelijä. 25-vvuotias mies oli ottanut hyllystä alkoholituotteita ja elintarvikkeita 29 euron arvosta ja oli poistumassa kaupasta maksamatta tuotteita. Vartija tavoitti tuulikaapissa miehen. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana erilaisista omaisuusrikoksista kiinni 27 kertaa.

Kello 14.40 aikaan partio pysäytti Lahdessa Launeenkadulla pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 59-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 14.50 aikaan partio pysäytti Lahdessa Järvenpäänkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 48-vuotais nainen puhalsi poliisiin seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Nainen kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.

Kello 22.50 aikaan jäi Lahdessa Launeella sijaitsevassa tavaratalossa kiinni 46-vuotiaan naisen, joka oli ottanut erilaisia tuotteita hyllystä lähes 800 euron arvosta ja piilottanut ne laukkuunsa. Nainen oli poistunut kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Vartijat kiinniottivat naisen ja luovuttivat hänet poliisille. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta ja nainen kiinniotettiin.

Kello 03.30 aikaan tuli Lahdessa Renkomäessä sijaitsevalta liikenneasemalta ilmoitus kolmikosta, jotka laittavat kaupassa tuotteita hameen alle. Ennen partion paikalle tuloa, tuli uusi ilmoitus, että kolmikko poistui paikalta henkilöautolla. Partio tavoitti auton Hennalankadulta. Autossa olevat kaksi naista ja mies kiistivät anastuksen. Kolmikko otettiin kiinni etsintäkuulutusten perusteella ja myymälähenkilökunta selvittää päivän aikana valvontakameroita apuna käyttäen, mitä kaupasta anastettiin.

KANTA-HÄME

Kello 15.00 aikaan, oli partio muulla tehtävällä Riihimäen Peltosaaressa sijaitsevassa kerrostalossa, kun he havaitsivat rappukäytävässä voimakasta kannabiksen hajua. Hajun lähde pystyttiin paikallistamaan tiettyyn asuntoon, johon suoritettiin kotietsintä. Kotietsinnässä asunnosta löytyi kannabiskasvattamo, sekä muita huumausaineita. Asunnosta löytyi myös anastetuksi ilmoitettu sähkömaastopyörä. Asunnon haltija kiinniotettiin rikosperusteisesti.

Kello 22.20 aikaan tuli Hämeenlinnasta Katuman alueelta ilmoitus meneillään olevasta asuntomurrosta. Ilmoittajan mukaan joku murtautuu kerrostalossa hänen naapurinsa asuntoon. Partion mennessä paikalle, oli ovi laitettu takaisin kiinni, mutta ovessa oli selvät murtojäljet. Partio soitti asunnon ovikelloa ja sieltä tultiin avaamaan ovi. Oven avannut 44-vuotias mies, kertoi sopineensa asunnon haltijan kanssa koiran hoidosta, mutta koska ovea ei tultu avaamaan, alkoi mies murtaa ovea. Kesken murtamisen, oli asunnon haltija tullut paikalle ja päästänyt miehen sisään. Partion selvittäessä asiaa, huomattiin asunnossa myös kannabiskasvi kasvamassa. Asiasta kirjattiin miehen osalta ilmoitus Kotirauhan rikkomisesta sekä vahingonteosta. Asunnon haltijan osalta kirjattiin rikosilmoitus huumausainerikoksesta.   

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kärkölän vesitornin katto syttyi palamaan varhain torstaiaamuna

NordenBladet — Poliisi tutkii paloa törkeänä tuhotyönä.Hämeen poliisi sai torstaiaamuna kello 4.30 aikaan tehtävän Kärkölän vesitornille. Ilmoituksen mukaan vesitornin katto oli tulessa.Palo on saatu nyt sammutettua. Tapahtumasta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille.Tapahtunutta tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä siitä ole tällä hetkellä mahdollista tiedottaa enempää. Lisätietoja tapahtuneesta annetaan tutkinnan edetessä.

Poliisi tutkii paloa törkeänä tuhotyönä.

Hämeen poliisi sai torstaiaamuna kello 4.30 aikaan tehtävän Kärkölän vesitornille. Ilmoituksen mukaan vesitornin katto oli tulessa.

Palo on saatu nyt sammutettua. Tapahtumasta ei ole aiheutunut vaaraa sivullisille.

Tapahtunutta tutkitaan törkeänä tuhotyönä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä siitä ole tällä hetkellä mahdollista tiedottaa enempää. Lisätietoja tapahtuneesta annetaan tutkinnan edetessä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kemijärven poliisiasema palvelee ensi viikosta alkaen uudessa osoitteessa

NordenBladet — Kemijärven poliisiasemalle on valmistunut toimitilat Kemijärven uudemman virastotalon yhteyteen. Poliisi palvelee uudessa osoitteessa 29.1.2024 alkaen.Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on toteuttanut Kemijärven virastotaloon osittaisen peruskorjauksen ja uuden laajennusosan. Kemijärven poliisiasema aloittaa uutena toimijana virastotalossa maanantaina 29.1.2024.Poliisiaseman uusi osoite on Kirkkotie 16, 98100 Kemijärvi. Tarkista poliisiaseman palvelut ja aukioloajat verkkosivuiltamme Tietoa Kemijärven poliisiaseman palveluista ja aukioloajoista löydät verkkosivuiltamme. Asioi ensisijaisesti verkossa Tiesithän, että voit tehdä muun muassa rikosilmoituksen tai jättää vihjeen poliisin verkkosivuilla. Myös erilaisten lupien sekä passin ja henkilökortin haku käy kätevästi poliisin verkkosivuilla.

Kemijärven poliisiasemalle on valmistunut toimitilat Kemijärven uudemman virastotalon yhteyteen. Poliisi palvelee uudessa osoitteessa 29.1.2024 alkaen.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on toteuttanut Kemijärven virastotaloon osittaisen peruskorjauksen ja uuden laajennusosan. Kemijärven poliisiasema aloittaa uutena toimijana virastotalossa maanantaina 29.1.2024.

Poliisiaseman uusi osoite on Kirkkotie 16, 98100 Kemijärvi.

 

Tarkista poliisiaseman palvelut ja aukioloajat verkkosivuiltamme

 

Tietoa Kemijärven poliisiaseman palveluista ja aukioloajoista löydät verkkosivuiltamme.

 

Asioi ensisijaisesti verkossa

 

Tiesithän, että voit tehdä muun muassa rikosilmoituksen tai jättää vihjeen poliisin verkkosivuilla. Myös erilaisten lupien sekä passin ja henkilökortin haku käy kätevästi poliisin verkkosivuilla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vihdissä kateissa ollut mies on löytynyt

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi keskiviikkona havaintoja kadonneesta miehestä.Poliisi tiedotti 24. tammikuuta noin kello 9 aikaan etsivänsä Vihdissä kadonnutta täysi-ikäistä miestä. Poliisi on tavoittanut miehen kunnossa. Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita henkilöitä sekä erityisesti sivullista henkilöä, jonka ilmoittaman havainnon avulla mies löytyi. Asiasta ei tiedoteta enempää.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi keskiviikkona havaintoja kadonneesta miehestä.

Poliisi tiedotti 24. tammikuuta noin kello 9 aikaan etsivänsä Vihdissä kadonnutta täysi-ikäistä miestä. Poliisi on tavoittanut miehen kunnossa. Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita henkilöitä sekä erityisesti sivullista henkilöä, jonka ilmoittaman havainnon avulla mies löytyi. Asiasta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Polvijärvellä murtoja 23-24.1.

NordenBladet — Polvijärvellä murtauduttiin 23-24.1.2024 välisenä yönä kolmeen eri liikehuoneistoon.Lukkarintiellä oleva leipomo ja ns. Tulijaistupa sekä Polvijärventiellä oleva ravintola joutuivat rikoksen kohteiksi.

Polvijärvellä murtauduttiin 23-24.1.2024 välisenä yönä kolmeen eri liikehuoneistoon.

Lukkarintiellä oleva leipomo ja ns. Tulijaistupa sekä Polvijärventiellä oleva ravintola joutuivat rikoksen kohteiksi.

Poliisi pyytää havaintoja tapauksesta sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 320.

]]>

Lähde: Poliisi.fi