Huumeiden vaikutuksen alaisena autoilleen miehen autosta löytyi nyrkkirauta ja teleskooppipatukka

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen useita päihtyneitä sekä ajo-oikeudettomia kuljettajia.KANTA-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 215 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen useita päihtyneitä sekä ajo-oikeudettomia kuljettajia.

KANTA-HÄME

Sunnuntaina kello 11.00 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Tuuloksentiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 62-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja määrättiin ajokieltoon.

Kello 15.40 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa VT3:lla henkilöauton, josta oli tullut useita ilmoituksia epävarman ajon takia.  Autoa kuljettanut 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi laiton nyrkkirauta sekä teleskooppipatukka.

Kello 21.30 aikaan partio pysäytti Hausjärvellä Hikiäntiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut ajo-oikeudeton 37-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kolme kertaa.

Kello 02.00 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Tampereentiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettaneella 34-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 18 kertaa.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 14.15 aikaan havaitsi Partio Lahdessa Kauppiaankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi auton heti poliisit havaittuaan parkkiin huoltoasemalle. Parkkipaikalla apukuski siirtyi kuljettajan paikalle ja kuski siirtyi apukuskiksi. Auto lähti jatkamaan matkaansa ja se pysäytettiin. Asiaa selvitettäessä, saatiin selville, että autoa ensin kuljettaneella 23-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta kuusi kertaa.

Kello 13.00 aikaan partio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehen hallusta löytyi myös luvaton kaasusumutin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneet kuljettajat työllistivät poliisia Oulun seudulla

NordenBladet — Oulun poliisilla oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä useampi liikenneaiheinen tehtävä, joiden yhteydessä kuljettajien epäillään syyllistyneen mm. rattijuopumukseen.Henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan Takumaantiellä Oulun Kiimingissä sillä seurauksella, että auto oli suistunut tieltä ja törmännyt puuhun. Poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen sunnuntaina illalla hieman klo 20:n jälkeen.Auton kyydissä oli ollut kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Poliisi otti tapahtumapaikalta yhden henkilön kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä. Hän puhalsi alkometriin yli kolmen promillen lukeman.Kuljettaja menetti ajokorttinsa toistaiseksi poliisin haltuun. Poliisin saamien tietojen mukaan kenellekään autossa olleista ei tullut vakavia vammoja törmäyksen seurauksena.———–Oulun poliisin partio suoritti liikenteen valvontaa Iin Ouluntiellä myöhään sunnuntai-iltana. Partio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton, jonka kuljettajaksi todettiin poliisille entuudestaan tuttu henkilö.Poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kävi ilmi, että kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Hänellä ei myöskään ole voimassaolevaa ajo-oikeutta.Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.———–Liikenteen valvontaa suoritettiin myöhemmin yöllä myös Oulun Nokelantiellä. Tällä kertaa pysäytyksen kohteeksi joutui henkilöauton kuljettaja, jonka ajotapa vaikutti epävarmalta.Tässäkin tapauksessa kuljettajan epäillään olleen liikenteessä huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi autosta löydettiin vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltävää ainetta. Tälläkään kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.Kuljettajaa epäillään edellisen tapauksen tavoin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.  

Oulun poliisilla oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä useampi liikenneaiheinen tehtävä, joiden yhteydessä kuljettajien epäillään syyllistyneen mm. rattijuopumukseen.

Henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan Takumaantiellä Oulun Kiimingissä sillä seurauksella, että auto oli suistunut tieltä ja törmännyt puuhun. Poliisi sai tapahtuneesta ilmoituksen sunnuntaina illalla hieman klo 20:n jälkeen.

Auton kyydissä oli ollut kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Poliisi otti tapahtumapaikalta yhden henkilön kiinni törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäiltynä. Hän puhalsi alkometriin yli kolmen promillen lukeman.

Kuljettaja menetti ajokorttinsa toistaiseksi poliisin haltuun. 

Poliisin saamien tietojen mukaan kenellekään autossa olleista ei tullut vakavia vammoja törmäyksen seurauksena.

———–

Oulun poliisin partio suoritti liikenteen valvontaa Iin Ouluntiellä myöhään sunnuntai-iltana. Partio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton, jonka kuljettajaksi todettiin poliisille entuudestaan tuttu henkilö.

Poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kävi ilmi, että kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Hänellä ei myöskään ole voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Kuljettajaa epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

———–

Liikenteen valvontaa suoritettiin myöhemmin yöllä myös Oulun Nokelantiellä. Tällä kertaa pysäytyksen kohteeksi joutui henkilöauton kuljettaja, jonka ajotapa vaikutti epävarmalta.

Tässäkin tapauksessa kuljettajan epäillään olleen liikenteessä huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi autosta löydettiin vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltävää ainetta. Tälläkään kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.

Kuljettajaa epäillään edellisen tapauksen tavoin rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti kiinni törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyn Mikkelissä

NordenBladet — Epäilty ajoi poliisia pakoon huomattavaa ylinopeutta Mikkelissä sunnuntaina alkuillasta.Poliisi otti noin 40-vuotiaan miehen kiinni Mikkelin keskustan tuntumassa noin kymmenen minuuttia kestäneen pakomatkan jälkeen. Miestä epäillään alustavasti rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.Poliisilla ei ole tässä kohtaa asiasta enempää tiedotettavaa. Poliisi tutkii tapausta ja tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää myöhemmin.

Epäilty ajoi poliisia pakoon huomattavaa ylinopeutta Mikkelissä sunnuntaina alkuillasta.

Poliisi otti noin 40-vuotiaan miehen kiinni Mikkelin keskustan tuntumassa noin kymmenen minuuttia kestäneen pakomatkan jälkeen. Miestä epäillään alustavasti rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut tilanteessa.

Poliisilla ei ole tässä kohtaa asiasta enempää tiedotettavaa. Poliisi tutkii tapausta ja tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää myöhemmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vaaratilanne VT4:llä ohi

NordenBladet — Poliisi tavoitti valkoista Toyotaa kuljettaneen itsetuhoisen henkilön Simon ja Kemin väliltä VT4:llä.Autoilija pysäytettiin ja tilanne on näiltä osin ohi. Poliisin johtokeskus ei tiedota asiasta enempää.

Poliisi tavoitti valkoista Toyotaa kuljettaneen itsetuhoisen henkilön Simon ja Kemin väliltä VT4:llä.

Autoilija pysäytettiin ja tilanne on näiltä osin ohi. Poliisin johtokeskus ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikennetiedote VT:lle Iihin ja siitä pohjoiseen

NordenBladet — Poliisi varoittaa itsetuhoisesta autoilijastaPoliisille on tullut tieto mahdollisesti itsetuhoisesta henkilöstä, joka on liikkeellä valkoisella Toyota-henkilöautolla. VT4:llä Iin ja Kemin välillä autoilevia pyydetään tarkkaavaisuuteen. 

Poliisi varoittaa itsetuhoisesta autoilijasta

Poliisille on tullut tieto mahdollisesti itsetuhoisesta henkilöstä, joka on liikkeellä valkoisella Toyota-henkilöautolla. VT4:llä Iin ja Kemin välillä autoilevia pyydetään tarkkaavaisuuteen. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä mitattiin kovia ylinopeuksia

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisitehtävien osalta varsin tavanomainen viikonlopun. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 297 kappaletta. Poliisi työllistivät mm. liikenneaiheiset tehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.LAHTILauantai-iltana kello 23.00 aikaan liikennevalvontaa Lahdenkadulla suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 108km/h, rajoituksen ollessa 50km/h. Autoa kuljettanut 2000 -luvulla syntynyt miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.Kello 23.20 aikaan poliisipartio mittasi Eteläisellä kehätiellä Liipolan tunnelissa kulkeneelle henkilöautolle nopeudeksi 151km/h, rajoituksen ollessa 80km/h. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies määrättiin tapahtuneen johdosta väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.HÄMEENLINNALauantaina iltapäivällä kello 15.50 aikaan poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Tiiriössä. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Wartiamäenkadulta. Autoa kuljettanut nopin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.RIIHIMÄKILauantaina aamupäivällä kello 09.16 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta VT3:lla Riihimäen pohjoisessa liittymässä. Ulosajon seurauksena henkilöauto oli törmännyt valotolppaan. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman, lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi ollut poliisitehtävien osalta varsin tavanomainen viikonlopun. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 297 kappaletta. Poliisi työllistivät mm. liikenneaiheiset tehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kuusi henkilöä.

LAHTI
Lauantai-iltana kello 23.00 aikaan liikennevalvontaa Lahdenkadulla suorittanut poliisipartio mittasi pohjoisen suuntaan menevälle henkilöautolle nopeudeksi 108km/h, rajoituksen ollessa 50km/h. Autoa kuljettanut 2000 -luvulla syntynyt miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.
Kello 23.20 aikaan poliisipartio mittasi Eteläisellä kehätiellä Liipolan tunnelissa kulkeneelle henkilöautolle nopeudeksi 151km/h, rajoituksen ollessa 80km/h. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies määrättiin tapahtuneen johdosta väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
HÄMEENLINNA
Lauantaina iltapäivällä kello 15.50 aikaan poliisipartio sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Tiiriössä. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Wartiamäenkadulta. Autoa kuljettanut nopin kuusikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
RIIHIMÄKI
Lauantaina aamupäivällä kello 09.16 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta VT3:lla Riihimäen pohjoisessa liittymässä. Ulosajon seurauksena henkilöauto oli törmännyt valotolppaan. Autoa kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman, lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tavoitti rattijuoppoja ja varkaita Oulun poliisilaitoksen alueella

NordenBladet — Rattijuoppoja Oulussa ja Pyhäjoella polttoainevarkaitaPoliisi suoritti liikenteen valvontaa Oulun Kellossa lauantaina 27.4 illalla. Poliisipartio pysäytti auton tarkistusta varten. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tuloksen perusteella miehen epäiltiin ajaneen autoa alkoholin vaikutuksena alaisena.

Rattijuoppoja Oulussa ja Pyhäjoella polttoainevarkaita

Poliisi suoritti liikenteen valvontaa Oulun Kellossa lauantaina 27.4 illalla. Poliisipartio pysäytti auton tarkistusta varten. Ajoneuvon kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, jonka tuloksen perusteella miehen epäiltiin ajaneen autoa alkoholin vaikutuksena alaisena.

Miestä käytettiin poliisiasemalla tarkkuusalkometrikokeessa ja sen tuloksen perusteella noin 45-vuotiasta oululaista miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi tapasi samassa Kellon kylässä samalle illalle myös toisen ajoneuvon kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen rikoksiin. Poliisi pysäytti auton ja kuljettajan ajokunto tarkistettiin. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehelle tehtiin huumausainetesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita.

Kuljettajaa käytettiin poliisin toimesta verikokeessa. Noin 50-vuotiasta oululaista kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti Iin keskustassa 28.4, klo:01 aikoihin henkilöauton tarkistusta varten. Auota kuljettaneelle noin 20-vuotiaalle naiselle tehtiin huumausainetesti, joka osoitti naisen kuljettaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Naista käytettiin poliisin toimesta verikokeessa. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Pyhäjoella poliisi tapasi kaksi miestä polttoainevarkaista sunnuntaina 28.4 puolen yön jälkeen. Miesten epäillään anastaneen työkoneista polttoainetta. Molemmat miehet otettiin kiinni poliisin tiloihin ja miehiä epäillään varkaudesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Eilen kadonneeksi ilmoitettu henkilö löytyi Lapualta

NordenBladet — Eilen kadonnut henkilö löytyi tänään iltapäivällä yleisöilmoituksen perusteella Lapualta.Henkilö löytyi menehtyneenä, poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.

Eilen kadonnut henkilö löytyi tänään iltapäivällä yleisöilmoituksen perusteella Lapualta.

Henkilö löytyi menehtyneenä, poliisi jatkaa asian selvittämistä kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Meri-Lapissa pahoinpideltiin ja ajettiin päihtyneenä

NordenBladet — Kemin keskustan ravintolan edustalla tapeltiin. Lievä ylinopeus paljasti rattijuopon Torniossa.Pahoinpitelyitä Kemissä

Kemin keskustan ravintolan edustalla tapeltiin. Lievä ylinopeus paljasti rattijuopon Torniossa.

Pahoinpitelyitä Kemissä

Poliisille tuli ilmoitus pahoinpitelystä Kemin keskustan ravintolan edustalla. Tapahtumapaikalla selvisi, että toinen tappelussa olleista miehistä oli kertomansa mukaan joutunut pahoinpitelyn uhriksi aikaisemmin saman illan aikana toistaiseksi tuntemattomien henkilöiden toimesta. Mies oli alkanut etsimään häntä pahoinpidelleitä henkilöitä ja käynyt käsiksi itselleen tuntemattomaan mieheen. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Rattijuopumus Torniossa

Poliisipartio pysäytti henkilöauton Torniossa Länsirannalla lievän ylinopeuden vuoksi. Auton kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,39 mg/l. Auton kuljettaja kuljetettiin Tornion poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi etsii Oulussa kadonnutta 19-vuotiasta miestä

NordenBladet — Mies katosi Oulussa perjantain 26.4. ja lauantain 27.4. välisenä yönä.

Mies katosi Oulussa perjantain 26.4. ja lauantain 27.4. välisenä yönä.

Kadonnut 19-vuotias mies on 180 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Hänellä on yllään musta takki, jossa on H-kirjain, musta collegepaita, valkoiset kengät ja korvakorut.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta hätänumeroon 112.

Kuva kadonneesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi