Nuori mopokuski ja kaksi autoilijaa pakenivat poliisia Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli 602 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on normaali keväisenä viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi joka viikonloppuiseen tapaan useita pahoinpitelyilmoituksia ja antoi näpistyssakkoja useille henkilöille, osasta näpistyksistä kirjattiin myös rikosilmoituksia. Aiemmin tapahtuneita petosrikoksia on kirjattu paljon viikonlopun aikana.Päihtyneitä kuljettajia tavattiin melko vähän; vain puolen kymmentä. Kaksi kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja kolme antoi positiivisen huumeen pikatestin. Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Forssassa päihtynyt kuljettaja puhalsi 4,05 promillea seulonta-alkometriin. Lukema on aikamoinen, mutta lopullinen veren alkoholipitoisuus selviää verikokeesta myöhemmin.

Hämeen poliisilla oli 602 tehtävää viikonlopun aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtävämäärä on normaali keväisenä viikonloppuna. Poliisipartioita työllistivät liikennetehtävät ja päihtyneet kuljettajat sekä häiriökäyttäytymiset julkisilla ja yksityisillä paikoilla. Poliisi kirjasi joka viikonloppuiseen tapaan useita pahoinpitelyilmoituksia ja antoi näpistyssakkoja useille henkilöille, osasta näpistyksistä kirjattiin myös rikosilmoituksia. Aiemmin tapahtuneita petosrikoksia on kirjattu paljon viikonlopun aikana.

Päihtyneitä kuljettajia tavattiin melko vähän; vain puolen kymmentä. Kaksi kuljettajista oli alkoholin vaikutuksen alaisina ja kolme antoi positiivisen huumeen pikatestin. Muutamalla kiinnijääneistä kuljettajista ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Forssassa päihtynyt kuljettaja puhalsi 4,05 promillea seulonta-alkometriin. Lukema on aikamoinen, mutta lopullinen veren alkoholipitoisuus selviää verikokeesta myöhemmin.

Humppilassa miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoaan 145km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 80km/h:ssa valtatie kahdella. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lahden Uudenmaankadulla kaksi henkilöauton kuljettajaa mittautti poliisin tutkaan reilut ylinopeudet. Samaan aikaan tutkaan 123km/h:ssa ajaneiden miehen ja naisen epäillään ajaneen kilpaa 60km/h:ssa rajoitusalueella. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Ajo-oikeudeton kuljettaja pakeni henkilöautolla poliisia Lahdessa. Ajoneuvo saatiin pysäytettyä muutaman kilometrin paon jälkeen Karjalankadulla. Kiinniotettu kuljettaja oli rauhallinen, mutta kyydissä ollut mies laittoi painiksi poliisipartion kanssa. Painija joutui poliisin säilöön käyttäytymisensä takia.

14-vuotias poika pakeni poliisia mopollaan Lahdessa. Kuljettaja törmäsi mopolla poliisiauton oveen, ja kuljettaja saatiin lyhyen juoksumatkan jälkeen kiinni. Mopoa oli viritetty monella tapaa. Nuori toimitettiin sosiaalipäivystyksen huomaan.

Helsingistä vuokrattu ja palauttamatta jäänyt pakettiauto tavattiin valtatiellä kolme. Pakettiauton kuljettaja yritti paeta poliisipartiota, mutta auto saatiin pysäytettyä hetken kuluttua piikkimatolla. Pakettiauton nopeus oli kovimmillaan 140km/h:ssa. Kuljettaja ja kyydissä olleet henkilöt otettiin kiinni moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen. Kuljettajaa epäillään myös rattijuopumuksesta (huumausaineen vaikutuksen alaisena), kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Poliisipartiot saivat ilmoituksen joukkotappelusta Lahden keskustassa. Useiden poliisipartioiden tullessa paikalle oli tilanne jo rauhoittunut, mutta paikalla oli noin sata nuorta. Muutama pääpukari puhutettiin, mutta ihan varmuutta tapahtumista ei saatu selville. Paikalta poistettiin useita henkilöitä, suurin osa poistui omatoimisesti. Loppujen lopuksi asiasta ei kirjattu ilmoituksia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Auto löytyi ojasta Kangasniemen Toivakantiellä

NordenBladet — Ohikulkija ilmoitti lauantain illansuussa, että Kangasniemen Toivakantiellä, lähellä Seppäläntien risteystä on henkilöauto kyljellään ojassa tyhjänä.Paikalle saapunut poliisipartio teki samat havainnot, eikä lähietsinnästä huolimatta ketään löytynyt. Auto oli ollut matkalla kohti Toivakkaa ja ohjautunut lievässä mutkassa kulkusuunnassaan vasemalle ojaan. Pelastuslaitos käänsi auton pyörilleen ja teki sen virrattomaksi lisävahinkojen estämiseksi. Auton nykyisen omistajan asunnolla ei ollut ketään paikalla. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.   

Ohikulkija ilmoitti lauantain illansuussa, että Kangasniemen Toivakantiellä, lähellä Seppäläntien risteystä on henkilöauto kyljellään ojassa tyhjänä.

Paikalle saapunut poliisipartio teki samat havainnot, eikä lähietsinnästä huolimatta ketään löytynyt. Auto oli ollut matkalla kohti Toivakkaa ja ohjautunut lievässä mutkassa kulkusuunnassaan vasemalle ojaan. 

Pelastuslaitos käänsi auton pyörilleen ja teki sen virrattomaksi lisävahinkojen estämiseksi. 

Auton nykyisen omistajan asunnolla ei ollut ketään paikalla. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pohjois-Karjalassa jälleen törkeitä ylinopeuksia

NordenBladet — Poliisin valvonnassa paljastui jälleen törkeitä ylinopeuksia, jotka johtivat rikosilmoituksiin ja väliaikaisiin ajokieltoihin.Lauantaina iltapäivällä Ahvenisentiellä Joensuussa poliisipartiot havaitsivat henkilöauton, jota kuljetettiin 135 km/h nopeudelle alueella, jossa oli 60 km/h nopeusrajoitus. Kuljettajan kyydissä oli kolme matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Lauantaina alkuillasta Kajaanintiellä poliisipartiot havaitsivat henkilöauton, jota kuljetettiin 60 km/h nopeusrajoituksen alueella 124 km/h nopeudella. Henkilöauton kyydissä ei ollut kuljettajan lisäksi muita. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.  

Poliisin valvonnassa paljastui jälleen törkeitä ylinopeuksia, jotka johtivat rikosilmoituksiin ja väliaikaisiin ajokieltoihin.

Lauantaina iltapäivällä Ahvenisentiellä Joensuussa poliisipartiot havaitsivat henkilöauton, jota kuljetettiin 135 km/h nopeudelle alueella, jossa oli 60 km/h nopeusrajoitus. Kuljettajan kyydissä oli kolme matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Lauantaina alkuillasta Kajaanintiellä poliisipartiot havaitsivat henkilöauton, jota kuljetettiin 60 km/h nopeusrajoituksen alueella 124 km/h nopeudella. Henkilöauton kyydissä ei ollut kuljettajan lisäksi muita. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuustehtävä Kotkassa 5.4.2025

NordenBladet — Kotkassa vakava liikenneonnettomuus 5.4.2025.Kotkassa tapahtui yhden henkilöauton liikenneonnettomuus 5.4.2025 kello 22.00 aikaan. Yksi henkilö loukkaantui vakavasti. Liikenne oli suljettuna onnettomuuspaikalla. Tapahtumapaikka Tie 7, Karhulan kanjoni.

Kotkassa vakava liikenneonnettomuus 5.4.2025.

Kotkassa tapahtui yhden henkilöauton liikenneonnettomuus 5.4.2025 kello 22.00 aikaan. Yksi henkilö loukkaantui vakavasti. Liikenne oli suljettuna onnettomuuspaikalla. Tapahtumapaikka Tie 7, Karhulan kanjoni.

Tilanne on ohi. Poliisi tutkii asiaa, eikä asiasta tiedote enempää tässä vaiheessa.

Tätä uutista ei päivitetä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumus Rantasalmella

NordenBladet — Partio tapasi Rantasalmen aamuratsiassa epäillyn rattijuopon.Paikkakuntalainen 1950 luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,9 promillea. Asia käsiteltiin tarkkuusalkometrin jälkeen sakolla ja hänen ajo-oikeuasiansa käsittely alkoi väliaikaisella ajokiellolla.  

Partio tapasi Rantasalmen aamuratsiassa epäillyn rattijuopon.

Paikkakuntalainen 1950 luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,9 promillea. Asia käsiteltiin tarkkuusalkometrin jälkeen sakolla ja hänen ajo-oikeuasiansa käsittely alkoi väliaikaisella ajokiellolla. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi jatkaa Pieksämäen palonsyyn tutkintaa.

NordenBladet — Pieksämäen haja-asutusalueella paloi myöhään perjantai-illalla asuttu omakotitalo.Poliisi jatkaa palonsyyn tutkintaa yhdessä pelastuslaitoksen palontutkinnan kanssa. Toistaiseksi asiasta ei ole kerrottavaa lisätietoa.Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. 

Pieksämäen haja-asutusalueella paloi myöhään perjantai-illalla asuttu omakotitalo.

Poliisi jatkaa palonsyyn tutkintaa yhdessä pelastuslaitoksen palontutkinnan kanssa. Toistaiseksi asiasta ei ole kerrottavaa lisätietoa.

Tulipalosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa useita törkeitä ylinopeuksia

NordenBladet — Poliisi suoritti liikenteenvalvontaa perjantaina iltapäivällä. Valvonnassa paljastui useita törkeitä ylinopeuksia.Perjantaina iltapäivällä poliisi mittasi Outokummussa Kuopiontiellä henkilöauton nopeudeksi 143 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Perjantai-iltana Varkaudentiellä Liperissä mitattiin ohitustilanteessa henkilöauton nopeudeksi 146 km/h alueella, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus. Kyydissä ei ollut matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenenturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Perjantaina alkuyöstä poliisi havaitsi kahden henkilöauton kilvanajon Kuopiontiellä Liperissä. Henkilöautoja kuljetettiin 100 km/h nopeusrajoituksen alueella 167 km/h nopeudella. Molempien kyydissä oli matkustajia. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Poliisi suoritti liikenteenvalvontaa perjantaina iltapäivällä. Valvonnassa paljastui useita törkeitä ylinopeuksia.

Perjantaina iltapäivällä poliisi mittasi Outokummussa Kuopiontiellä henkilöauton nopeudeksi 143 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Perjantai-iltana Varkaudentiellä Liperissä mitattiin ohitustilanteessa henkilöauton nopeudeksi 146 km/h alueella, jossa on 80 km/h nopeusrajoitus. Kyydissä ei ollut matkustajia. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenenturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Perjantaina alkuyöstä poliisi havaitsi kahden henkilöauton kilvanajon Kuopiontiellä Liperissä. Henkilöautoja kuljetettiin 100 km/h nopeusrajoituksen alueella 167 km/h nopeudella. Molempien kyydissä oli matkustajia. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Veikkausliigan peli vaikuttaa liikenteeseen ja poliisin valvontaan Tampereella

NordenBladet — Tampereella järjestetään tänään lauantaina 5.4.2025 Ilveksen ja HJK:n välinen jalkapallo-ottelu. Poliisi valvoo koko tapahtuman yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä ohjaa liikennettä.Kello 13.50: Kulkue on liikkeellä.Kello 13.45: HJK:n kannattajat marssivat Tammelan Stadionille poliisin johdattamana. Kulkue lähtee Posteljooninpuistosta ja liikkuu reittiä Rautatienkatu – Rongan alikulku – Vellamonkatu – Tammelan puistokatu – Ilmarinkatu. Kannattajien kulkue aiheuttaa tilapäistä liikennehaittaa ennen peliä.

Tampereella järjestetään tänään lauantaina 5.4.2025 Ilveksen ja HJK:n välinen jalkapallo-ottelu. Poliisi valvoo koko tapahtuman yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä ohjaa liikennettä.

Kello 13.50: Kulkue on liikkeellä.

Kello 13.45: HJK:n kannattajat marssivat Tammelan Stadionille poliisin johdattamana. Kulkue lähtee Posteljooninpuistosta ja liikkuu reittiä Rautatienkatu – Rongan alikulku – Vellamonkatu – Tammelan puistokatu – Ilmarinkatu. Kannattajien kulkue aiheuttaa tilapäistä liikennehaittaa ennen peliä.

Kello 13.35: Veikkausliigan ottelu pelataan Tammelan Stadionilla kello 15.00 alkaen. Ottelu on loppuunmyyty ja poliisi suosittelee otteluun saapuvia käyttämään julkisia kulkuneuvoja.

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi kuollut liikenneonnettomuudessa Oulussa

NordenBladet — Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen liikenneonnettomuudesta Oulun Ruskossa noin kello 07:25 lauantaiaamuna 5.4.Poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ja törmännyt tolppaan Ruskossa Raitotiellä. Autoa kuljettanut täysi-ikäinen mies kuoli onnettomuudessa.Tien pinta oli tapahtuma-aikaan kuiva ja ajo-olosuhteet hyvät. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja onnettomuuden syyn selvittämistä. 

Sivullinen ilmoitti hätäkeskukseen liikenneonnettomuudesta Oulun Ruskossa noin kello 07:25 lauantaiaamuna 5.4.

Poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ja törmännyt tolppaan Ruskossa Raitotiellä. Autoa kuljettanut täysi-ikäinen mies kuoli onnettomuudessa.

Tien pinta oli tapahtuma-aikaan kuiva ja ajo-olosuhteet hyvät. Poliisi jatkaa tapahtumien kulun ja onnettomuuden syyn selvittämistä. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rikoksen kautta hankittuja autoja poliisin haltuun Meri-Lapissa

NordenBladet — Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja TorniostaAutoja poliisin haltuun Meri-Lapissa

Poliisi löysi etsintäkuulutettuja arvokkaita autoja Simosta ja Torniosta

Autoja poliisin haltuun Meri-Lapissa

Poliisipartio löysi 4.4.2025 Simosta oululaisen yhtiön hallitseman ja poliisin etsintäkuuluttaman auton, joka on otettu luvatta käyttöön 28.2.2025. Auto takavarikoitiin ja toimitettiin Kemin poliisiasemalle. Epäiltyä tekijää ei vielä tavoitettu.  Asiassa on rikosnimikkeenä törkeä luvaton käyttö.

Poliisipartio löysi 4.4.2025 Torniosta helsinkiläiseltä yhtiöltä törkeällä petoksella hankitun henkilöauton, joka takavarikoitiin ja siirrettiin Tornion poliisiasemalle.

Rattijuoppoja Kemissä

Poliisipartio pysäytti Perämerentiellä 5.4.2025 kello 03.51 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Partio puhallutti kuljettajana olleen oululaisen 25-vuotiaan miehen ja tulos oli nolla. Miehelle tehtiin huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Lisäksi kävi ilmi, että miehen ajo-oikeus oli päättynyt. Mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen, kuulusteltiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Autoon tehtiin paikanetsintä, mutta autosta ei löytynyt mitään laitonta.

Poliisipartio pysäytti Lapintiellä 5.4.2025 kello 02.48 henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi. Partio puhallutti kuljettajana olleen kemiläisen 35-vuotiaan miehen ja tulos oli 0,33 mg/l. Miehelle suoritettu huumepikatesti oli negatiivinen. Mies vietiin LPKS:ään verikokeeseen, kuulusteltiin ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Rattijuoppoja Rovaniemellä

Hätäkeskukseen tuli perjantaina alkuillasta ilmoitus Kuoksajärveltä, että henkilö oli kaatunut moottorikelkalla ajaessaan ja oli loukannut itseään. Paikalle meni ensihoidon lisäksi poliisipartio, joka puhallutti kuljettajan. Tuloksen perusteella kelkan kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Ensihoito kuljetti kelkkailijan jatkohoitoon.

Poliisille tuli keskiyön aikaan ilmoitus sivulliselta, joka oli kiinnittänyt Rovaniemen Kittiläntiellä huomiota henkilöauto-peräkärry-yhdistelmän holtittomaan ajoon. Poliisi pysäytti kyseisen yhdistelmän ja tarkasti kuljettajan ajokunnon. Tarkastuksen tuloksena kuljettajaa on syytä epäillä huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Samalla kävi ilmi, että peräkärry oli anastettu. Peräkärryssä oli lisäksi omaisuutta, jota epäillään anastetuksi. Autossa olleet henkilöt otettiin kiinni asian selvittämiseksi.

Murto kultasepänliikkeeseen Rovaniemellä

Rovaniemen keskustassa sijaitsevasta kultasepänliikkeestä tuli lauantaiaamuna hälytys, kun liikkeen ikkunoita oli rikottu ja näyteikkunasta oli anastettu omaisuutta. Paikalta otettiin kiinni kaksi henkilöä ja myöhemmin otettiin kiinni vielä useita henkilöitä. Anastettua omaisuutta on saatu takaisin etsintöjen myötä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi