NordenBladet — Poliisi tiedotti sunnuntaina mopomiittien valvonnan tuloksista Itä-Uudellamaalla.Uutisessa luki virheellisesti, että valvontaa suoritettiin perjantai-iltana. Poliisi valvoi mopomiittejä lauantaina 24.5.2025.Poliisin uutinen:Poliisi valvoi mopomiittejä Itä-Uudellamaalla – yli puolet kulkuneuvoista puutteellisia
Poliisi tiedotti sunnuntaina mopomiittien valvonnan tuloksista Itä-Uudellamaalla.
Uutisessa luki virheellisesti, että valvontaa suoritettiin perjantai-iltana. Poliisi valvoi mopomiittejä lauantaina 24.5.2025.
NordenBladet — Sivulliset löysivät lauantaina 25. toukokuuta kuolleen henkilön merestä Uunisaaren edustalla. Poliisi sai tehtävän noin kello 14.Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvittämisenä.
Sivulliset löysivät lauantaina 25. toukokuuta kuolleen henkilön merestä Uunisaaren edustalla. Poliisi sai tehtävän noin kello 14.
Asiassa ei epäillä rikosta. Poliisi tutkii tapausta kuolemansyyn selvittämisenä.
NordenBladet — Neljä loukkaantunutta toimitettiin KYS:iin.Viitostiellä Ahvenisen kohdalla pohjoisen suunnasta yksin liikkeellä olleen -83 syntyneen kuopiolaisnaisen kuljettama henkilöauto oli ajautunut vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmännyt etelän suunnasta tulleen Puolustusvoimien yhdistelmäajoneuvon perävaunun keskiosaan. Puolustusvoimien ajoneuvoa kuljetti -05 syntynyt varusmies.
Neljä loukkaantunutta toimitettiin KYS:iin.
Viitostiellä Ahvenisen kohdalla pohjoisen suunnasta yksin liikkeellä olleen -83 syntyneen kuopiolaisnaisen kuljettama henkilöauto oli ajautunut vastaantulevan liikenteen kaistalle ja törmännyt etelän suunnasta tulleen Puolustusvoimien yhdistelmäajoneuvon perävaunun keskiosaan. Puolustusvoimien ajoneuvoa kuljetti -05 syntynyt varusmies.
Törmäyksen johdosta henkilöauto oli pyörähtänyt edelleen ajoradalla ja törmännyt yhdistelmäajoneuvon takana tulleeseen -54 syntyneen siilinjärveläismiehen kuljettamaan henkilöautoon, joka suistui törmäyksen voimasta ajoradalta katolleen kääntyen sekä valaisintolppaan törmäten. Tässä autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa.
Henkilöautoissa olleet kuljetettiin ambulansseilla hoitoon KYS:iin. Onnettomuuspaikalla oli useita pelastus- sekä ensihoitoyksiköitä ja Viitostie oli poikki liikenteeltä n. tunnin ajan onnettomuuspaikan tutkinnan ja raivaamisen vuoksi.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektori valvoi perjantai-iltana 24.5.2025 poliisilaitoksen alueella niin kutsuttuja mopomiittejä. Valvontaan osallistui 8 moottoripyöräpoliisia ja useita autopartioita.Sosiaalisessa mediassa oli jaettu tapahtumakutsuja perjantaina järjestettäviin mopomiitteihin Hyvinkäälle sekä Porvooseen. Poliisi kohdensi valvontaa näihin kokoontumisiin.Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 59 mopoa ja kevytmoottoripyörää. Tarkastetuista kulkupeleissä valitettavan monessa oli vaaraa aiheuttavia puutteita ja niitä oli viritetty. Kulkuneuvoista kahdessakymmenessä oli niin vakavia kuntopuutteita, että ne määrättiin ajokieltoon ja valvontakatsastukseen. Yhdessä mopossa ei ollut lainkaan etujarrua ja yhdestä puuttui takajarru. Takajarruttomassa mopossa oli lisäksi vaihdelaatikkovika, joka aiheutti koeajon aikana takarenkaan yhtäkkisen lukkiutumisen. Kahdeksaa mopoa oli viritetty niin paljon, että ne oli muutettu moottoripyöräksi. Nämä ajopelit sekä niiden kuljettajat määrättiin ajokieltoon.Valvonnassa havaittiin myös vaarallista ajokäyttäytymistä. Yksi nuori määrättiin ajokieltoon vaaraa aiheuttavan ajotavan vuoksi. Nuori oli ”keulinut”, eli ajanut etupyörä ilmassa. Samasta syystä jouduttiin kirjoittamaan muutama sakko.Yhteensä 59:stä tarkastetusta moposta ja moottoripyörästä kolmessakymmenessä oli kuntopuutteita, joista määrättiin sakko tai liikennevirhemaksu.Viritetty mopo voi olla hengenvaarallinen – poliisi toivoo vanhemmilta valppauttaMopoilu ja moottoripyöräily ovat turvallisella kulkuneuvolla ja ajotavalla melko turvallisia liikkumistapoja ja harrastuksia. Valitettavan suuri osa valvonnassa tavatuista ajoneuvoista eivät kuitenkaan olleet liikenteeseen soveltuvia, ja vakavimmat havaitut kuntopuutteet olivat suorastaan hengenvaarallisia.Nuorten sosiaalisessa mediassa koolle kutsumat mopomiitit eivät anna erivapauksia sulkea tieosuuksia tai alueita ilman virallista lupaa, ja näissä ajotapahtumissa pätevät samat liikennesäännöt kuin tien päällä aina muutoinkin. Miiteissä ja kokoontumisajoissa on viime vuosina tapahtunut useita vakavia onnettomuuksia, jotka ovat johtaneet loukkaantumisiin ja valitettavasti myös kuolemiin.Vanhempien olisi hyvä pitää silmällä nuorten mopojen ja moottoripyörien kuntoa ja keskustella nuorten kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Mopon tai moottoripyörän jarrut ja valot ovat helposti tarkastettavissa. Mopon kulkunopeuden voi tarkastaa koeajolla matkapuhelimen tai gps-navigaattorin avulla.Perjantai-illan valvonnan tulokset59 tarkastettua mopoa26 sakkoa4 liikennevirhemaksua11 ajokieltoa20 kilvet pois8 moottoripyöräksi viritettyä mopoa / kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta3 vakavaa piittaamattomuutta liikenneturvallisuutta kohtaan, yksi keulimisesta ja kaksi vakavista kuntopuutteista
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen liikennepoliisisektori valvoi perjantai-iltana 24.5.2025 poliisilaitoksen alueella niin kutsuttuja mopomiittejä. Valvontaan osallistui 8 moottoripyöräpoliisia ja useita autopartioita.
Sosiaalisessa mediassa oli jaettu tapahtumakutsuja perjantaina järjestettäviin mopomiitteihin Hyvinkäälle sekä Porvooseen. Poliisi kohdensi valvontaa näihin kokoontumisiin.
Valvonnassa tarkastettiin yhteensä 59 mopoa ja kevytmoottoripyörää. Tarkastetuista kulkupeleissä valitettavan monessa oli vaaraa aiheuttavia puutteita ja niitä oli viritetty.
Kulkuneuvoista kahdessakymmenessä oli niin vakavia kuntopuutteita, että ne määrättiin ajokieltoon ja valvontakatsastukseen. Yhdessä mopossa ei ollut lainkaan etujarrua ja yhdestä puuttui takajarru. Takajarruttomassa mopossa oli lisäksi vaihdelaatikkovika, joka aiheutti koeajon aikana takarenkaan yhtäkkisen lukkiutumisen. Kahdeksaa mopoa oli viritetty niin paljon, että ne oli muutettu moottoripyöräksi. Nämä ajopelit sekä niiden kuljettajat määrättiin ajokieltoon.
Valvonnassa havaittiin myös vaarallista ajokäyttäytymistä. Yksi nuori määrättiin ajokieltoon vaaraa aiheuttavan ajotavan vuoksi. Nuori oli ”keulinut”, eli ajanut etupyörä ilmassa. Samasta syystä jouduttiin kirjoittamaan muutama sakko.
Yhteensä 59:stä tarkastetusta moposta ja moottoripyörästä kolmessakymmenessä oli kuntopuutteita, joista määrättiin sakko tai liikennevirhemaksu.
Viritetty mopo voi olla hengenvaarallinen – poliisi toivoo vanhemmilta valppautta
Mopoilu ja moottoripyöräily ovat turvallisella kulkuneuvolla ja ajotavalla melko turvallisia liikkumistapoja ja harrastuksia. Valitettavan suuri osa valvonnassa tavatuista ajoneuvoista eivät kuitenkaan olleet liikenteeseen soveltuvia, ja vakavimmat havaitut kuntopuutteet olivat suorastaan hengenvaarallisia.
Nuorten sosiaalisessa mediassa koolle kutsumat mopomiitit eivät anna erivapauksia sulkea tieosuuksia tai alueita ilman virallista lupaa, ja näissä ajotapahtumissa pätevät samat liikennesäännöt kuin tien päällä aina muutoinkin. Miiteissä ja kokoontumisajoissa on viime vuosina tapahtunut useita vakavia onnettomuuksia, jotka ovat johtaneet loukkaantumisiin ja valitettavasti myös kuolemiin.
Vanhempien olisi hyvä pitää silmällä nuorten mopojen ja moottoripyörien kuntoa ja keskustella nuorten kanssa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Mopon tai moottoripyörän jarrut ja valot ovat helposti tarkastettavissa. Mopon kulkunopeuden voi tarkastaa koeajolla matkapuhelimen tai gps-navigaattorin avulla.
NordenBladet — Poliisi sai 24.05.2025 klo 12.42 ilmoituksen metsäpalosta, jonka mukaan kuusikko kytee. Palopaikka sijaitsi Kolmikannantien varressa, Kolmikannantieltä noin 300 metriä pienempää merkitsemätöntä tietä. Alue on kartassa Mönninmäkeä.Paikalla oli palanut laavu, jonka ympäriltä oli palanut myös metsää. Laavun ympärillä olevat isot puunrungot olivat palaneet alaosastaan ja maastoa oli palanut joidenkin kymmenien metrien matkalta laavun ympäriltä.
Poliisi sai 24.05.2025 klo 12.42 ilmoituksen metsäpalosta, jonka mukaan kuusikko kytee. Palopaikka sijaitsi Kolmikannantien varressa, Kolmikannantieltä noin 300 metriä pienempää merkitsemätöntä tietä. Alue on kartassa Mönninmäkeä.
Paikalla oli palanut laavu, jonka ympäriltä oli palanut myös metsää. Laavun ympärillä olevat isot puunrungot olivat palaneet alaosastaan ja maastoa oli palanut joidenkin kymmenien metrien matkalta laavun ympäriltä.
Laavun omistaja kertoi laavun olleen vielä kunnossa 17.05.2025. Poliisi pyytää havaintoja alueella liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista, jotka voisivat liittyä tapaukseen. Samoin, jos asiasta on muuta tietoa, pyydetään siitä ilmoittamaan poliisille. Havainnoista voi ilmoittaa sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295415232 tai poliisipäivystykseen p. 0295415 320 ma-pe klo 08-16.15.
NordenBladet — Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että Kotkassa Aattenkadun pihalla ammuttiin useita laukauksia ilmaan tänään aamulla hieman ennen klo 8.Tehtävätietojen perusteella poliisi varautui tehtävälle usealla partiolla. Etsinnöistä huolimatta poliisi ei tavannut paikalta poistuneita kahta henkilöä. Poliisilla ei ole tietoa, että kukaan olisi loukkaantunut ammuskelussa.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että Kotkassa Aattenkadun pihalla ammuttiin useita laukauksia ilmaan tänään aamulla hieman ennen klo 8.
Tehtävätietojen perusteella poliisi varautui tehtävälle usealla partiolla. Etsinnöistä huolimatta poliisi ei tavannut paikalta poistuneita kahta henkilöä. Poliisilla ei ole tietoa, että kukaan olisi loukkaantunut ammuskelussa.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja on aloittanut rikostutkinnan nimikkeillä vaaran aiheuttaminen ja ampuma-aserikos.
Tapahtumaan liittyvät mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjepuhelimeen 050 447 9574.
Poliisi ei tiedota tässä vaiheessa asiasta enempää.
NordenBladet — Lapin poloiisin viikonloppu on koostunut mopovalvonnasta ja muista tavanomaisista poliisitehtävistä.Mopoilijoiden kortteja poliisin haltuun Rovaniemellä
Lapin poloiisin viikonloppu on koostunut mopovalvonnasta ja muista tavanomaisista poliisitehtävistä.
Mopoilijoiden kortteja poliisin haltuun Rovaniemellä
Liikenneryhmä suoritti mopovalvontaa Rovaniemellä lauantai-iltana. Valitettavan moni nuori kuljettaja menetti ajo-oikeutensa. Neljä nuorta oli liikkeellä viritetyllä mopolla ja yhden ajotapa taas aiheutti kortin menetyksen. Yhtä nuorta epäillään myös törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun hän pakeni poliisia mopollaan. Tästä pakenemistapauksesta kirjattiin rikosilmoitus. Nuoren kuljettajan isä sai samasta tapauksesta sakon, kun oli luovuttanut mopon kortittomalle kuljettajalle. Positiivista oli se, että kaikki illan aikana tavatut mopoilijat puhalsivat alkometriin puhtaan nollatuloksen.
Ivalossa häiriköitiin yökerhossa useaan otteeseen
Ivalolaisessa yökerhossa nyrkit heiluivat useamman kerran aiheuttaen eri asteisia vammoja. Poliisi selvittää tapahtumien tarkempaa kulkua.
Torniossa humalainen mies ajoi lauantai-iltana henkilöautolla suostuen tietä. Auto oli ajautunut kulkusuunnassaan oikealle ojaan, josta pyörinyt katon kautta pellolle. Autossa oli vain sen kuljettaja, joka loukkaantui lievästi ulosajossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Muuten Meri-Lapissa lauantai ilta sujui rauhallisesti.
NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen poliisipartioilla oli viikonlopun aikana 686 tehtävää. Ilmassa on selkeitä kevään merkkejä, sillä viikonloppujen tehtävämäärät alkavat kasvaa kesää kohden. Partioita työllistivät kuitenkin normaaliin tapaan pääsääntöisesti liikennetehtävät sekä häiriökäyttäytymiset yksityisillä ja yleisillä paikoilla. Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni kymmenkunta. Pahoinpitelyilmoituksiakin kirjattiin, kuten varsinkin viikonloppuna on valitettavasti aina tapana.Epäiltyjä rattijuoppoja jäi kiinni Asikkalassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Orimattilassa ja Padasjoella sekä useita Lahdessa. Suurin osa kiinnijääneistä kuljettivat ajoneuvojaan huumeiden vaikutuksen alaisina. Osalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Hämeen poliisilaitoksen poliisipartioilla oli viikonlopun aikana 686 tehtävää. Ilmassa on selkeitä kevään merkkejä, sillä viikonloppujen tehtävämäärät alkavat kasvaa kesää kohden. Partioita työllistivät kuitenkin normaaliin tapaan pääsääntöisesti liikennetehtävät sekä häiriökäyttäytymiset yksityisillä ja yleisillä paikoilla. Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni kymmenkunta. Pahoinpitelyilmoituksiakin kirjattiin, kuten varsinkin viikonloppuna on valitettavasti aina tapana.
Epäiltyjä rattijuoppoja jäi kiinni Asikkalassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Orimattilassa ja Padasjoella sekä useita Lahdessa. Suurin osa kiinnijääneistä kuljettivat ajoneuvojaan huumeiden vaikutuksen alaisina. Osalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Asikkalassa päihtynyt ja kortiton kuljettaja kuljetti huumaantuneena ajoneuvoaan 127km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 80km/h:ssa perjantaina. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta.
Hämeenlinnassa kortittoman miehen epäillään kuljettaneen ajoneuvoaan huumaantuneena huomattavaa ylinopeutta. Mies pakeni ajoneuvollaan jonkin aikaa useampaan poliisipartiota, mutta hänet saatiin lopulta pysäytettyä. Pakenevalle ajoneuvolle mitattiin nopeutta muun muassa 133km/h:ssa nopeusrajoituksen ollessa 60km/h:ssa. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Lahtelainen mies jäi kiinni huumaantuneena ajoneuvon ajamisesta sekä perjantaina että lauantaina. Kortiton mies pakeni päihtyneenä lyhyen matkan poliisipartiota Lahden keskustassa perjantaina. Sama toistui lauantai-iltana taas Lahden keskustassa, kun poliisipartio yritti pysäyttää tutun ajoneuvon. Miestä epäillään molemmissa tapauksissa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Janakkalassa poliisipartio löysi yksityisasunnosta pienen kannabiskasvattamon perjantaina. Lisäksi asunnosta löydettiin kivääri ja ampuma-asevälineistöä. Asunnon haltijaa epäillään huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta.
Lahdessa kahden miehen hallusta löydettiin huumausaineita perjantaina. Molempia epäillään huumausainerikoksesta.
NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin 24.05.2025 klo 17.02 kahden henkilöauton välisestä kolarista osoitteessa Vanha-valtatie 97. Tehtävälle liittyi myös useita pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä.Musta Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto oli tullut Vanhaa Valtatietä Niinivaaran suunnasta kohti Niittylahtea ja Karhunkaaren risteyksen kohdalla osunut edellä ajavan henkilöauton oikeaan takakulmaan. Törmäyksen jälkeen jälkeen törmännyt henkilöauto jatkoi matkaa tien oikeaa pengertä pitkin kaataen matkalla valaisinpylvään, sekä vahingoittaen tieviittoja.Törmänneessä ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa ja törmätyssä ajoneuvossa kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Osalliset säilyivät onneksi vähäisin vammoin. Tehtävä ei aiheuttanut merkittävää liikennehaittaa ja tapahtumapaikka oli raivattu hyvinkin nopeasti. Törmänneen henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin 24.05.2025 klo 17.02 kahden henkilöauton välisestä kolarista osoitteessa Vanha-valtatie 97. Tehtävälle liittyi myös useita pelastuksen ja ensihoidon yksiköitä.
Musta Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto oli tullut Vanhaa Valtatietä Niinivaaran suunnasta kohti Niittylahtea ja Karhunkaaren risteyksen kohdalla osunut edellä ajavan henkilöauton oikeaan takakulmaan. Törmäyksen jälkeen jälkeen törmännyt henkilöauto jatkoi matkaa tien oikeaa pengertä pitkin kaataen matkalla valaisinpylvään, sekä vahingoittaen tieviittoja.
Törmänneessä ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa ja törmätyssä ajoneuvossa kuljettajan lisäksi kolme matkustajaa. Osalliset säilyivät onneksi vähäisin vammoin.
Tehtävä ei aiheuttanut merkittävää liikennehaittaa ja tapahtumapaikka oli raivattu hyvinkin nopeasti.
NordenBladet — Poliisi etsii iäkästä miestä Salon Halikossa.Kello 6.30: 75-vuotias mies on poistunut kotoaan Salon Halikosta puolen yön jälkeen eikä häntä ole tavoitettu sen jälkeen. Miehellä on päällään mustat collegehousut, tummansininen verkkatakki, jonka yläosassa keltainen ja punainen raita sekä tummat talvilenkkarit. Päässään hänellä on mahdollisesti lippalakki. Mies on hyväkuntoinen, muttei välttämättä löydä kotiin. Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.
Poliisi etsii iäkästä miestä Salon Halikossa.
Kello 6.30: 75-vuotias mies on poistunut kotoaan Salon Halikosta puolen yön jälkeen eikä häntä ole tavoitettu sen jälkeen. Miehellä on päällään mustat collegehousut, tummansininen verkkatakki, jonka yläosassa keltainen ja punainen raita sekä tummat talvilenkkarit. Päässään hänellä on mahdollisesti lippalakki. Mies on hyväkuntoinen, muttei välttämättä löydä kotiin. Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista hätäkeskukseen numeroon 112.
Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.