Alaikäisten alkoholinkäyttö piti poliisin kiireisenä

NordenBladet — Oulussa päättäjäisten juhlinta keskittyi Kiikeliin, missä poliisi joutui puuttumaan useisiin tappeluihin.

Oulussa päättäjäisten juhlinta keskittyi Kiikeliin, missä poliisi joutui puuttumaan useisiin tappeluihin.

Poliisi joutui lauantai-iltana vetoamaan oululaisnuorten vanhempiin sosiaalisessa mediassa, jotta nämä tulisivat hakemaan jälkikasvunsa kotiin Kiikelistä, missä päättäjäisten juhlinta ei ollut enää kaikille turvallista. 

Alkuillasta tehty vetoomus sai jonkin verran vanhempia liikkeelle, mutta juhlinta jatkui silti aamuyöhön ja piti poliisin lisäksi kiireisenä ensihoidon, sosiaalipäivystyksen ja vapaaehtoiset nuorisotyöntekijät.

Kiikeliin kokoontui satoja nuoria, ja väkijoukossa syntyi useita tappeluita. Poliisi otti kiinni muutamia nuoria, joista osa jouduttiin raudoittamaan väkivaltaisen käytöksen vuoksi.

Ensihoito kuljetti Kiikelistä sairaalaan ainakin kaksi itsensä huonoon kuntoon juonutta nuorta.

Poliisi kirjoitti Kiikelissä alaikäisille sakkoja alkoholirikkomuksista sekä teräaseiden ja ilotulitteiden hallussapidosta. Nuorilta takavarikoitiin kymmeniä tölkkejä mietoja alkoholijuomia, muutamia litroja väkeviä alkoholijuomia sekä ilotulitteita.

Nuorten juhlinta aiheutti useita poliisitehtäviä Kiikelin ja keskustan lisäksi myös Oulun lähiöissä ja ympäristökunnissa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Länsi-Uudellamaalla koulujen päättymisen juhlinta sujui rauhallisemmin kuin aikaisempina vuosina.

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi koulujen päättymistä juhlineita lapsia ja nuoria. Poliisia työllisti pääasiassa häiriökäyttäytymiset ja alkoholijuomien hallussapidot. Vakavilta rikoksilta vältyttiin.Poliisin valvonnan tuloksena Espoossa hävitettiin 20 litraa mietoja alkoholijuomia ja 3½ litraa väkeviä. Yksi puukko saatiin haltuun. Yksi huumausaineen käyttörikos.

Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi koulujen päättymistä juhlineita lapsia ja nuoria. Poliisia työllisti pääasiassa häiriökäyttäytymiset ja alkoholijuomien hallussapidot. Vakavilta rikoksilta vältyttiin.

Poliisin valvonnan tuloksena Espoossa hävitettiin 20 litraa mietoja alkoholijuomia ja 3½ litraa väkeviä. Yksi puukko saatiin haltuun. Yksi huumausaineen käyttörikos.

Illan päätteeksi Haukilahdessa ranta tyhjennettiin juhlijoista lisääntyneiden häiriökäyttäytymisten vuoksi mm. ilotulitteita räjäyteltiin.

Muualla Länsi-Uudenmaan alueella suurimmat nuorison kokoontumiset olivat Lohjan Liessaaressa ja Vihdissä Nummelanharjun koululla.

Liessaaressa oli yli 200 nuorta mutta selvästi aikaisempia vuosia vähemmän. Se poikkesi myös aikaisempien vuosien samasta ajankohdasta, että tänä vuonna paikalla ei näkynyt alle 15-vuotiaita.  Siellä poliisi hävitti mietoja alkoholijuomia 50 litraa ja väkeviä litran. Yksi huumausaineen käyttörikos ja kaksi pahoinpitelyä.

Vihdissä Nummelanharjun koulun alueella huolestuttavaa oli joidenkin nuorten yritys puuttua poliisitehtävän suorittamiseen. Tämän vuoksi poliisi joutui sielläkin tyhjentämään alueen.

Koko Länsi-Uudenmaan poliisin alueella juhlinta sujui aikaisempia vuosia rauhallisemmin. Viileähkön sään vuoksi nuoria oli vähemmän kokoontuneena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Vantaalla kadonneesta miehestä

NordenBladet — Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.Mies on 82-vuotias ja hänet on viimeksi nähty iltapäivällä Martinlaaksossa, mutta mies saattaa olla liikkunut myös muualle. Kadonneella on harmaa parta sekä viikset. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.Kuva kadonneesta.

Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.

Mies on 82-vuotias ja hänet on viimeksi nähty iltapäivällä Martinlaaksossa, mutta mies saattaa olla liikkunut myös muualle. Kadonneella on harmaa parta sekä viikset. Havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.

Kuva kadonneesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päättäjäisillan tapahtumia Kaakkois-Suomessa

NordenBladet — Poliisipartiot jalkautuvat nuorten suosimille paikoille ympäri Kaakkois-Suomen. Tiedotamme illan sujumisesta tässä päivittyvässä uutisessa ja sosiaalisessa mediassa. Klo 19.21 Nuoria on alkanut kokoontua suosituimmille juhlapaikoille Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Poliisipartiot ovat valvomassa illanviettoa. Toistaiseksi juhlinta on sujunut edellisvuosien tapaan.Uutinen päivittyy ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

Poliisipartiot jalkautuvat nuorten suosimille paikoille ympäri Kaakkois-Suomen. Tiedotamme illan sujumisesta tässä päivittyvässä uutisessa ja sosiaalisessa mediassa. 

Klo 19.21 Nuoria on alkanut kokoontua suosituimmille juhlapaikoille Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Poliisipartiot ovat valvomassa illanviettoa. Toistaiseksi juhlinta on sujunut edellisvuosien tapaan.

Uutinen päivittyy ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin poliisin päättäjäisviikonlopun aloitus

NordenBladet — Lapin poliisia työllistivät päättäjäisviikonlopun alkaessa pahoinpitelyt, liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset. Häiriökäyttäytymisten johdosta Lapin poliisi joutui ottamaan säilöön toista kymmentä henkilöä.Lapin poliisia työllistivät päättäjäisviikonlopun alkaessa pahoinpitelyt, liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset. Häiriökäyttäytymisten johdosta Lapin poliisi joutui ottamaan säilöön toista kymmentä henkilöä.

Lapin poliisia työllistivät päättäjäisviikonlopun alkaessa pahoinpitelyt, liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset. Häiriökäyttäytymisten johdosta Lapin poliisi joutui ottamaan säilöön toista kymmentä henkilöä.

Lapin poliisia työllistivät päättäjäisviikonlopun alkaessa pahoinpitelyt, liikennetehtävät ja häiriökäyttäytymiset. Häiriökäyttäytymisten johdosta Lapin poliisi joutui ottamaan säilöön toista kymmentä henkilöä.

Perjantaina päivällä poliisipartio pysäytti Kemissä henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehellä ei ole ajo-oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Perjantaina päivällä poliisipartio havaitsi Kemissä entuudestaan tutun miehen hallussa anastetuksi ilmoitetun maastopyörän. Pyörä palautettiin omistajalle ja mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä varkauteen.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän lauantaiyönä Tornion keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalle. Tapahtumapaikalla selvisi, että 16-vuotias nuori oli pyytänyt ravintolan sisällä ollutta miestä tulemaan ulos ja pahoinpidellyt miestä ravintolan ulkopuolella.  Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. 

Lauantaina aamuyöllä Tornion keskustassa tapeltiin kadulla.  Kahden eri seurueen välille oli tullut sanaharkkaa, joka oli äitynyt tappeluksi. Poliisi jatkaa asian selvittämistä.

Perjantaina illalla Rovaniemen poliisi sai tehtävän, minkä mukaan sähköscootti oli ohitellut ja kulkenut kovaa nopeutta kevyenliikenteen väylällä lähellä Rovaniemen keskustaa. Poliisi tavoitti sähköscootin kuljettajan. Poliisi mittasi sähköscootin nopeudeksi 80 km/h ja epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Rovaniemellä poliisi suoritti puolen yön aikaan liikennevalvontaa. Poliisi partiota tuli tiellä vastaan henkilöauto, minkä nopeudeksi mitattiin 113 km/h 50km/h nopeusrajoitus alueella. Kuljettajaksi osoittautui 17 -vuotias nainen. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina yöllä Rovaniemen keskustan ravintolan edessä tapahtui väkivallan teko. Tapahtumassa mies pahoinpiteli toista miestä sillä seurauksella, että pahoinpidelty mies sai tapahtumassa vammoja. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Lauantai yönä Rovaniemen keskustan ravintolan sisällä tapahtui kaksi erillistä väkivallantekoa. Toisessa tapahtumassa mies pahoinpiteli toista miestä siten, että pahoinpidelty mies vietiin vammojensa takia sairaalaan hoidettavaksi. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä. Toisessa tapahtumassa mies kohdisti fyysistä väkivaltaa toiseen mieheen. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.

Lauantai yönä Inarissa poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilöauto on ajanut ulos tieltä. Paikalle saapunut poliisipartio tapasi tapahtumapaikan läheisyydestä useamman henkilön. Autoa kuljettanutta henkilöä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Eilen Pohjanmaata kierrelleet varkaat on saatu kiinni

NordenBladet — Poliisi on ottanut kiinni kaksi ulkomaalaistaustaista miestä eri puolilla Pohjanmaata tapahtuneista varkauksista ja rahankeräysrikoksista epäiltyinä.Epäillyt tavoitettiin lauantaina aamupäivällä Parkanon ja Ikaalisen väliltä poliisille saapuneen yleisövihjeen perusteella. Poliisi kiittää epäiltyjen kiinniottamiseen johtaneesta vihjeestä.Edellä mainittujen kiinniotettujen lisäksi poliisilla on kiinni kaksi ulkomaalaista rikoksesta epäiltyä henkilöä, joita epäillään Ylivieskassa samankaltaisella tekotavalla tehdystä rikoksesta. Tapahtuma-aikojen perusteella poliisi epäilee kyseessä olevan erilliset tekijät ja teot. Alustavan tiedon mukaan Ylivieskassa liikkuneet epäillyt ovat toimineet eilisen päivän aikana eri puolilla Jokilaaksojen aluetta.Mikäli olet joutunut perjantain 30. toukokuuta aikana rikoksen uhriksi Pohjanmaan tai Jokilaaksojen alueella kuuroille rahaa keränneiden tai kuuroksi tekeytyneiden ulkomaalaisten miesten toimesta, niin poliisi pyytää ottamaan yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai soittamalla Pohjanmaan poliisin vihjenumeroon 0295 415 501. Rikoksista epäillyt henkilöt ovat liikkuneet muun muassa kaupoissa, kauppojen edustoilla ja parkkialueilla. 

Poliisi on ottanut kiinni kaksi ulkomaalaistaustaista miestä eri puolilla Pohjanmaata tapahtuneista varkauksista ja rahankeräysrikoksista epäiltyinä.

Epäillyt tavoitettiin lauantaina aamupäivällä Parkanon ja Ikaalisen väliltä poliisille saapuneen yleisövihjeen perusteella. Poliisi kiittää epäiltyjen kiinniottamiseen johtaneesta vihjeestä.

Edellä mainittujen kiinniotettujen lisäksi poliisilla on kiinni kaksi ulkomaalaista rikoksesta epäiltyä henkilöä, joita epäillään Ylivieskassa samankaltaisella tekotavalla tehdystä rikoksesta. Tapahtuma-aikojen perusteella poliisi epäilee kyseessä olevan erilliset tekijät ja teot. Alustavan tiedon mukaan Ylivieskassa liikkuneet epäillyt ovat toimineet eilisen päivän aikana eri puolilla Jokilaaksojen aluetta.

Mikäli olet joutunut perjantain 30. toukokuuta aikana rikoksen uhriksi Pohjanmaan tai Jokilaaksojen alueella kuuroille rahaa keränneiden tai kuuroksi tekeytyneiden ulkomaalaisten miesten toimesta, niin poliisi pyytää ottamaan yhteyttä joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai soittamalla Pohjanmaan poliisin vihjenumeroon 0295 415 501. Rikoksista epäillyt henkilöt ovat liikkuneet muun muassa kaupoissa, kauppojen edustoilla ja parkkialueilla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Sosiaalisessa mediassa on esitetty uhkaus väkivallasta Kuopiossa koulujen päättäjäisiltana

NordenBladet — Poliisi on tietoinen sosiaalisen median eri alustoilla olleesta uhkauksesta, jossa uhataan vakavalla väkivallanteolla päättäjäisiltana Kuopion Väinölänniemellä.Poliisi on kirjannut tapauksesta rikosilmoituksen ja tutkii asiaa. Poliisi turvaa yleistä järjestystä ja -turvallisuutta päättäjäisjuhlinnan aikana. Poliisi partioi illan aikana myös Väinölänniemellä.

Poliisi on tietoinen sosiaalisen median eri alustoilla olleesta uhkauksesta, jossa uhataan vakavalla väkivallanteolla päättäjäisiltana Kuopion Väinölänniemellä.

Poliisi on kirjannut tapauksesta rikosilmoituksen ja tutkii asiaa. Poliisi turvaa yleistä järjestystä ja -turvallisuutta päättäjäisjuhlinnan aikana. Poliisi partioi illan aikana myös Väinölänniemellä.

Itä-Suomen poliisi on saanut Kuopion uhkauksen lisäksi tietoa myös toisesta uhkauksesta Itä-Suomen alueelta. Tämä uhkaus ei ole laadultaan yhtä vakava, kuin Kuopion uhkaus. Poliisi haluaa muistuttaa, että minkäänlainen uhkailu ei ole hyväksyttävää toimintaa ja poliisi suhtautuu niihin aina vakavasti. Erilaisia koulujen päättäjäisiin liittyviä uhkauksia on ollut Itä-Suomen lisäksi myös muualla Suomessa.  Uhkailut voivat aiheuttaa pelkoa ja lisäksi uhkauksen esittäjä syyllistyy samalla lähtökohtaisesti myös rikokseen.

Jos jollain on tiedossaan tarkempia tietoja tai yksityiskohtia Kuopion uhkaukseen liittyen, voi ne ilmoittaa poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 232.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa kilvanajoa ja törkeä rattijuopumus

NordenBladet — Poliisin valvonnassa jäi perjantain ja lauantain välisenä yönä kiinni sekä törkeästä rattijuopumuksesta että kilvanajosta epäiltyjä kuljettajia.Perjantaina ennen klo 22 poliisipartio päätti pysäyttää Joensuun taajama-alueella henkilöauton kuljettajan tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman 1,8 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Perjantain ja lauantain välisenä yönä valtatiellä 6 valvontaa suorittaneet poliisit havaitsivat toisiaan ohittelevat henkilöautot. Toiselle tutkattiin nopeus 160 km/h ja toiselle nopeus 190 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Molemmilla kuljettajilla oli kyydissään matkustajia. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Poliisin valvonnassa jäi perjantain ja lauantain välisenä yönä kiinni sekä törkeästä rattijuopumuksesta että kilvanajosta epäiltyjä kuljettajia.

Perjantaina ennen klo 22 poliisipartio päätti pysäyttää Joensuun taajama-alueella henkilöauton kuljettajan tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman 1,8 promillea. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Perjantain ja lauantain välisenä yönä valtatiellä 6 valvontaa suorittaneet poliisit havaitsivat toisiaan ohittelevat henkilöautot. Toiselle tutkattiin nopeus 160 km/h ja toiselle nopeus 190 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Molemmilla kuljettajilla oli kyydissään matkustajia. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja heidät määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Mikkelin Ristiinassa.

NordenBladet — Perjantai-iltana poliisia ajoi karkuun Ristiinan taajamassa kilvetön crossityyppinen moottoripyörä vaarantaen liikenneturvallisuutta törkeällä tavalla.Kaksipyöräinen on saatujen tuntomerkkien perustella kelta/vihreän valkoinen katteiltaan. Kuljettajalla tumman sinertävä kypärä, jossa vaalea ”päälaki” ja niskaosa. Lisäksi koneen äänenvaimennus on huomattavan viallinen. Kyseisestä ajoneuvosta on tullut havaintoja useammalta illalta kevään aikana. Kuljettaja keuli ja ajoi kevyenliikenteen väyliä pitkin. Poliisi joutui luopumaan takaa-ajosta turvallisuussyistä, vaikka kuljettaja selkeästi haastoi poliisia kisaan. Kaikki vihjetieto Ristiinassa häiriköivästä moposta/moottoripyörästä vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295 415232. Akuutissa tilanteessa 112. 

Perjantai-iltana poliisia ajoi karkuun Ristiinan taajamassa kilvetön crossityyppinen moottoripyörä vaarantaen liikenneturvallisuutta törkeällä tavalla.

Kaksipyöräinen on saatujen tuntomerkkien perustella kelta/vihreän valkoinen katteiltaan. Kuljettajalla tumman sinertävä kypärä, jossa vaalea ”päälaki” ja niskaosa. Lisäksi koneen äänenvaimennus on huomattavan viallinen. 

Kyseisestä ajoneuvosta on tullut havaintoja useammalta illalta kevään aikana. Kuljettaja keuli ja ajoi kevyenliikenteen väyliä pitkin. Poliisi joutui luopumaan takaa-ajosta turvallisuussyistä, vaikka kuljettaja selkeästi haastoi poliisia kisaan. 

Kaikki vihjetieto Ristiinassa häiriköivästä moposta/moottoripyörästä vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295 415232. Akuutissa tilanteessa 112. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pirkkalan kateissa ollut vanhus on löytynyt.

NordenBladet — Pirkkalan kateissa ollut vanhus on löytynyt.Pirkkalassa viime yönä kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt. Mies löytyi rajavartiolaitoksen helikopterin havaintojen avulla. Mies on toimitettu sairaalaan. Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Poliisi kiittää saaduista vihjeistä. Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 

Pirkkalan kateissa ollut vanhus on löytynyt.

Pirkkalassa viime yönä kadonneeksi ilmoitettu mies on löytynyt. Mies löytyi rajavartiolaitoksen helikopterin havaintojen avulla. Mies on toimitettu sairaalaan. Poliisi ei epäile asiassa rikosta. Poliisi kiittää saaduista vihjeistä. Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi