NordenBladet — Kansalainen toi Kajaanin poliisiasemalle poliisille sotilasräjähteen hävitystä vartenKansalainen toimitti tänään keskiviikkona 11.6.2025, klo:11 aikaan Kajaanin poliisiasemalle epäillyn sotilasräjähteen hävitystä varten.Poliisi vei räjähteen poliisiaseman piha-alueelle ja eristi paikan. Paikalle tilattiin puolustuvoimien räjähdeasiantuntijat, jotka ottivat räjähteen haltuunsa klo:13.30 aikaan ja pihan eristys purettiin samalla.Tapahtuneesta ei aiheutunut tällä kertaa sivullisille, tai poliisin henkilökunnalle konkreettista vaaraa.Poliisi haluaa painottaa, että kun tällaisia epäiltyjä räjähteitä löytyy, niihin ei tule kenenkään fyysisesti koskea. Löytäjän pitää soittaa asiasta hätäkeskukseen ja huolehtia siitä, ettei kukaan mene räjähteen lähelle siihen asti, kunnes viranomaiset ovat paikalla.Epäiltyihin räjähteisiin ei siis tule kenenkään käsin, tai muutoinkaan koskea.
Kansalainen toi Kajaanin poliisiasemalle poliisille sotilasräjähteen hävitystä varten
Kansalainen toimitti tänään keskiviikkona 11.6.2025, klo:11 aikaan Kajaanin poliisiasemalle epäillyn sotilasräjähteen hävitystä varten.
Poliisi vei räjähteen poliisiaseman piha-alueelle ja eristi paikan. Paikalle tilattiin puolustuvoimien räjähdeasiantuntijat, jotka ottivat räjähteen haltuunsa klo:13.30 aikaan ja pihan eristys purettiin samalla.
Tapahtuneesta ei aiheutunut tällä kertaa sivullisille, tai poliisin henkilökunnalle konkreettista vaaraa.
Poliisi haluaa painottaa, että kun tällaisia epäiltyjä räjähteitä löytyy, niihin ei tule kenenkään fyysisesti koskea. Löytäjän pitää soittaa asiasta hätäkeskukseen ja huolehtia siitä, ettei kukaan mene räjähteen lähelle siihen asti, kunnes viranomaiset ovat paikalla.
Epäiltyihin räjähteisiin ei siis tule kenenkään käsin, tai muutoinkaan koskea.
NordenBladet — Itä-Suomen poliisi sai lauantai-iltana ilmoituksen, jonka perusteella se otti kiinni henkilön epäiltynä yksityisasunnossa tapahtuneesta tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä.Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi kiinniotetun henkilön tänään 11.6.2025 todennäköisin syin tapon yrityksestä sekä pahoinpitelystä. Epäilty on vuonna 1977 syntynyt mies. Sekä epäilty että uhrit ovat paikkakuntalaisia. Syytteen nostaminen tapahtuu syyskuun lopulla.Poliisi tiedotti aiemmin aiheesta sunnuntaina 8.6.2025: Törkeä rattijuopumus Leppävirralla ja tapon yritys Varkaudessa – Poliisi
Itä-Suomen poliisi sai lauantai-iltana ilmoituksen, jonka perusteella se otti kiinni henkilön epäiltynä yksityisasunnossa tapahtuneesta tapon yrityksestä ja pahoinpitelystä.
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi kiinniotetun henkilön tänään 11.6.2025 todennäköisin syin tapon yrityksestä sekä pahoinpitelystä.
Epäilty on vuonna 1977 syntynyt mies. Sekä epäilty että uhrit ovat paikkakuntalaisia.
NordenBladet — Parikkalan Uukuniemeltä karkasi 7.-8.6.2025 yönä 12 biisonia, joista on kirjattu poliisille tähän mennessä neljä tehtävää. Viimeisin havainto biisoneista on 10.6. illalla Kesälahdentieltä Savonlinnasta. Biisonit laidunsivat tuolloin pellolla.Biisoneista ei ole vaaraa ihmisille tai kotieläimille, elleivät ne hakeudu liikenteeseen − tässä tapauksessa erityisesti valtatie kuudelle tai rautatielle. Biisoneita ei tule lähestyä, ja mahdollisista havainnoista valtatien tai rautatien läheisyydessä tulee ilmoittaa biisonien omistajalle tai hätänumeroon. Poliisi sai ensimmäisen havainnon karanneista biisoneista Kiteeltä Karjalan radan varresta aamupäivällä 8.6. aamupäivällä. Seuraavaksi biisonit havaittiin Parikkalan Niukkalantiellä 9.6. noin klo 11, jolloin eläimet olivat palaamassa kotilaitumelle, mutta lähtivätkin jostain syystä uudelleen luoteeseen. Seuraava havainto biisoneista oli 10.6. ennen aamuseitsemää, kun eläimet ylittivät valtatie kuuden.Eläinten omistaja arvioi eläinten palaavan kotiinsa todennäköisesti samaa reittiä. Eläimet liikkuvat aktiivisesti aamuyöllä ja aamulla.
Parikkalan Uukuniemeltä karkasi 7.-8.6.2025 yönä 12 biisonia, joista on kirjattu poliisille tähän mennessä neljä tehtävää. Viimeisin havainto biisoneista on 10.6. illalla Kesälahdentieltä Savonlinnasta. Biisonit laidunsivat tuolloin pellolla.
Biisoneista ei ole vaaraa ihmisille tai kotieläimille, elleivät ne hakeudu liikenteeseen − tässä tapauksessa erityisesti valtatie kuudelle tai rautatielle.
Biisoneita ei tule lähestyä, ja mahdollisista havainnoista valtatien tai rautatien läheisyydessä tulee ilmoittaa biisonien omistajalle tai hätänumeroon.
Poliisi sai ensimmäisen havainnon karanneista biisoneista Kiteeltä Karjalan radan varresta aamupäivällä 8.6. aamupäivällä. Seuraavaksi biisonit havaittiin Parikkalan Niukkalantiellä 9.6. noin klo 11, jolloin eläimet olivat palaamassa kotilaitumelle, mutta lähtivätkin jostain syystä uudelleen luoteeseen. Seuraava havainto biisoneista oli 10.6. ennen aamuseitsemää, kun eläimet ylittivät valtatie kuuden.
Eläinten omistaja arvioi eläinten palaavan kotiinsa todennäköisesti samaa reittiä. Eläimet liikkuvat aktiivisesti aamuyöllä ja aamulla.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii kahden nuoren miehen hengen vaatinutta onnettomuutta epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana.Poliisi ja pelastuslaitos saivat tiistai-iltana kello 18.40 tehtävän Laitilaan Tarvaistentien läheisyyteen, jossa henkilöauto oli ajautunut vedellä täyttyneeseen noin viisi metriä syvään louhokseen. Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät uponneen auton sisältä kaksi menehtynyttä nuorta miestä. Molemmat menehtyneet olivat 17-vuotiaita. Ajoneuvosta pelastautuivat poikkeusluvalla autoa kuljettanut 17-vuotias nuori mies ja 19-vuotias matkustaja, jotka hälyttivät onnettomuuden jälkeen apua lähistöllä asuneen sivullisen luota. Kumpikaan pelastautuneista ei saanut onnettomuudessa vakavia vammoja.– Poliisi on alustavasti päässyt puhuttamaan molempia henkilöitä. Uponnut ajoneuvo on nostettu ja on poliisin hallussa, kertoo komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Tapahtumien kulkua selvitetäänAsiasta on kirjattu rikosilmoitus, ja tapahtumien tarkempaa kulkua ja syitä selvitetään esitutkinnassa. Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana. Tässä vaiheessa asiasta ei ole enempää tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta lisää, jos se on tutkinnallisesti mahdollista.
Lounais-Suomen poliisi tutkii kahden nuoren miehen hengen vaatinutta onnettomuutta epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana.
Poliisi ja pelastuslaitos saivat tiistai-iltana kello 18.40 tehtävän Laitilaan Tarvaistentien läheisyyteen, jossa henkilöauto oli ajautunut vedellä täyttyneeseen noin viisi metriä syvään louhokseen.
Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät uponneen auton sisältä kaksi menehtynyttä nuorta miestä. Molemmat menehtyneet olivat 17-vuotiaita.
Ajoneuvosta pelastautuivat poikkeusluvalla autoa kuljettanut 17-vuotias nuori mies ja 19-vuotias matkustaja, jotka hälyttivät onnettomuuden jälkeen apua lähistöllä asuneen sivullisen luota. Kumpikaan pelastautuneista ei saanut onnettomuudessa vakavia vammoja.
– Poliisi on alustavasti päässyt puhuttamaan molempia henkilöitä. Uponnut ajoneuvo on nostettu ja on poliisin hallussa, kertoo komisario Arttu Visuri Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Tapahtumien kulkua selvitetään
Asiasta on kirjattu rikosilmoitus, ja tapahtumien tarkempaa kulkua ja syitä selvitetään esitutkinnassa.
Poliisi tutkii asiaa tässä vaiheessa epäiltynä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena sekä kuolemansyyntutkintana.
Tässä vaiheessa asiasta ei ole enempää tiedotettavaa. Poliisi tiedottaa asiasta lisää, jos se on tutkinnallisesti mahdollista.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi 6.−9.6. tehostetusti liikennettä keskittyen etenkin rattijuopumuksiin. Valvonnan aikana poliisilaitoksen alueella todettiin 33 rattijuopumusrikosta, joista kuusi oli törkeitä rattijuopumuksia.Rattijuopumusrikoksista yhdeksän kuljettajan kohdalla epäilyyn liittyi huumausaineet, ja näistä neljässä kyseessä oli kokaiini. Lisäksi poliisi kohtasi yli 50 alkoholia nauttinutta kuljettajaa, joiden kohdalla puhalluskokeen tulos jäi alle rangaistavuuden.− Partiomme tekivät tehovalvonnan aikana kaiken kaikkiaan yli 3000 puhallutusta. Lisäksi tehtyjen huumetestien määrä oli merkittävä, kertoo komisario Petteri Hokkinen.Kiinnijääneiden määrä osoittaa, että poliisin valvonta oli oikein ajoitettua ja tehokasta. − Päihteet eivät kuulu liikenteeseen. Jatkamme valvontaa jatkossakin, komisario Hokkinen toteaa.
Länsi-Uudenmaan poliisi valvoi 6.−9.6. tehostetusti liikennettä keskittyen etenkin rattijuopumuksiin. Valvonnan aikana poliisilaitoksen alueella todettiin 33 rattijuopumusrikosta, joista kuusi oli törkeitä rattijuopumuksia.
Rattijuopumusrikoksista yhdeksän kuljettajan kohdalla epäilyyn liittyi huumausaineet, ja näistä neljässä kyseessä oli kokaiini. Lisäksi poliisi kohtasi yli 50 alkoholia nauttinutta kuljettajaa, joiden kohdalla puhalluskokeen tulos jäi alle rangaistavuuden.
− Partiomme tekivät tehovalvonnan aikana kaiken kaikkiaan yli 3000 puhallutusta. Lisäksi tehtyjen huumetestien määrä oli merkittävä, kertoo komisario Petteri Hokkinen.
Kiinnijääneiden määrä osoittaa, että poliisin valvonta oli oikein ajoitettua ja tehokasta.
− Päihteet eivät kuulu liikenteeseen. Jatkamme valvontaa jatkossakin, komisario Hokkinen toteaa.
NordenBladet — Viisi Greenpeacen mielenosoittajaa kiipesi Helsingin päärautatieaseman kellotorniin rakennustelineitä pitkin, noin kello 8.00 keskiviikkoaamuna.Rakennustyömaan omistaja ei ollut antanut mielenosoittajille lupaa käyttää rakennustelineitä. Mielenosoittajat olivat rakennustelineillä noin kaksi tuntia, jonka jälkeen he pakkasivat tavaransa ja laskeutuivat itse alas.Koska rakennustyömaan omistajalle ei ole asiassa vaatimuksia, poliisi ei epäile asiassa rikosta.
Viisi Greenpeacen mielenosoittajaa kiipesi Helsingin päärautatieaseman kellotorniin rakennustelineitä pitkin, noin kello 8.00 keskiviikkoaamuna.
Rakennustyömaan omistaja ei ollut antanut mielenosoittajille lupaa käyttää rakennustelineitä.
Mielenosoittajat olivat rakennustelineillä noin kaksi tuntia, jonka jälkeen he pakkasivat tavaransa ja laskeutuivat itse alas.
Koska rakennustyömaan omistajalle ei ole asiassa vaatimuksia, poliisi ei epäile asiassa rikosta.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisin talousrikostutkinnassa on tutkittu vuosien 2014 – 2022 välisenä aikana Uusimaalaisissa autopesula -yhtiöissä tapahtuneita epäiltyjä rikoksia.-Esitutkinnassa selvitettiin yhtiöiden osalta muun muassa törkeitä velallisen epärehellisyyteen, törkeitä kirjanpitoon sekä törkeitä verotukseen liittyviä rikoksia. Asiassa epäilyille tehtiin tutkinnat myös liiketoimintakiellon määräämiseksi, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hans Pirttilä. Esitutkinnassa selvinneen perusteella molempien yhtiöiden liiketoiminnasta vastanneiden henkilöiden epäillään siirtäneen sekä ohjanneen merkittävän määrän varallisuutta yhtiöiden ulkopuolella sekä käyttäneen yhtiöiden varoja yksityisiin menoihin. Näillä toimilla heidän epäillään aiheuttaneen yhtiöiden maksukyvyttömyyden. Samojen henkilöiden epäillään liittyvän molempien yhtiöiden rikolliseen toimintaan.- Veropetosten osalta yhtiön vastuuhenkilöiden epäillään jättäneen ilmoittamatta yhtiön myyntituloja ja yhtiön maksamia palkkoja. Heidän epäillään myös ilmoittaneen yhtiön kuluiksi yksityisluonteisia menoja. Kirjanpitorikosten osalta heidän epäillään osittain laiminlyöneen kirjanpidon laatimisen. Heidän epäillään myös jättäneen merkitsemättä yhtiön kirjanpitoon myyntituloja, maksamiaan palkkoja sekä merkinneen yhtiön kuluiksi yksityisluonteisia menoja, Pirttilä jatkaa.Esitutkinnassa selvinneen perusteella on syytä epäillä, että törkeillä velallisen epärehellisyyteen liittyvillä rikoksilla olisi tapahtuma-aikana aiheutettu velkojille merkittävät vahingot. Toisen yhtiön osalta törkeän velallisen epärehellisyyden osalta rikoshyödyksi epäillään noin 2,45 miljoonaa euroa vuosien 2014-2022 välisenä aikana. Toisen yhtiön osalta törkeän velallisen epärehellisyyden osalta rikoshyödyksi epäillään noin 2,94 miljoonaa euroa vuosien 2017-2022 välisenä aikana.Esitutkinnan aikana epäiltyinä kuultiin yhteensä kuutta henkilöä.Rikoskokonaisuus on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.
Itä-Uudenmaan poliisin talousrikostutkinnassa on tutkittu vuosien 2014 – 2022 välisenä aikana Uusimaalaisissa autopesula -yhtiöissä tapahtuneita epäiltyjä rikoksia.
-Esitutkinnassa selvitettiin yhtiöiden osalta muun muassa törkeitä velallisen epärehellisyyteen, törkeitä kirjanpitoon sekä törkeitä verotukseen liittyviä rikoksia. Asiassa epäilyille tehtiin tutkinnat myös liiketoimintakiellon määräämiseksi, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hans Pirttilä.
Esitutkinnassa selvinneen perusteella molempien yhtiöiden liiketoiminnasta vastanneiden henkilöiden epäillään siirtäneen sekä ohjanneen merkittävän määrän varallisuutta yhtiöiden ulkopuolella sekä käyttäneen yhtiöiden varoja yksityisiin menoihin. Näillä toimilla heidän epäillään aiheuttaneen yhtiöiden maksukyvyttömyyden. Samojen henkilöiden epäillään liittyvän molempien yhtiöiden rikolliseen toimintaan.
– Veropetosten osalta yhtiön vastuuhenkilöiden epäillään jättäneen ilmoittamatta yhtiön myyntituloja ja yhtiön maksamia palkkoja. Heidän epäillään myös ilmoittaneen yhtiön kuluiksi yksityisluonteisia menoja. Kirjanpitorikosten osalta heidän epäillään osittain laiminlyöneen kirjanpidon laatimisen. Heidän epäillään myös jättäneen merkitsemättä yhtiön kirjanpitoon myyntituloja, maksamiaan palkkoja sekä merkinneen yhtiön kuluiksi yksityisluonteisia menoja, Pirttilä jatkaa.
Esitutkinnassa selvinneen perusteella on syytä epäillä, että törkeillä velallisen epärehellisyyteen liittyvillä rikoksilla olisi tapahtuma-aikana aiheutettu velkojille merkittävät vahingot. Toisen yhtiön osalta törkeän velallisen epärehellisyyden osalta rikoshyödyksi epäillään noin 2,45 miljoonaa euroa vuosien 2014-2022 välisenä aikana. Toisen yhtiön osalta törkeän velallisen epärehellisyyden osalta rikoshyödyksi epäillään noin 2,94 miljoonaa euroa vuosien 2017-2022 välisenä aikana.
Esitutkinnan aikana epäiltyinä kuultiin yhteensä kuutta henkilöä.
Rikoskokonaisuus on siirretty syyttäjälle syyteharkintaan.
NordenBladet — Ajo-oikeudeton rattijuoppo jäi kiinni Pyhäjoella ja Oulussa takavarikoitiin kortittoman ajoneuvo.Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisipartio päätti pysäyttää Pyhäjoella henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön tarkastusta varten. Kuljettajalle suoritettu huumausainetesti oli positiivinen huumausaineelle. Lisäksi kuljettajalta puuttui vaadittava ajo-oikeus. Poliisi kirjasi tapauksesta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Oulussa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisipartio suoritti perusmuotoista liikenteenvalvontaa ja pysäytti henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajalta puuttui tässäkin tapauksessa vaadittava ajo-oikeus. Henkilöauto määrättiin takavarikoitavaksi toistuvien liikennerikoksien ja ajokortitta ajojen vuoksi. Tapauksesta kirjattiin rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Ajo-oikeudeton rattijuoppo jäi kiinni Pyhäjoella ja Oulussa takavarikoitiin kortittoman ajoneuvo.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisipartio päätti pysäyttää Pyhäjoella henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön tarkastusta varten. Kuljettajalle suoritettu huumausainetesti oli positiivinen huumausaineelle. Lisäksi kuljettajalta puuttui vaadittava ajo-oikeus. Poliisi kirjasi tapauksesta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Oulussa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisipartio suoritti perusmuotoista liikenteenvalvontaa ja pysäytti henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön tarkastusta varten. Henkilöauton kuljettajalta puuttui tässäkin tapauksessa vaadittava ajo-oikeus. Henkilöauto määrättiin takavarikoitavaksi toistuvien liikennerikoksien ja ajokortitta ajojen vuoksi. Tapauksesta kirjattiin rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Poliisi ja pelastuslaitos saivat tänään noin kello 18.40 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan auto oli vajonnut veteen Laitilassa Tarvaistentien läheisyydessä.Auto oli ajautunut ja uponnut vedellä täyttyneeseen louhokseen, joka on arviolta noin viisi metriä syvä. Kaksi henkilöä oli päässyt pelastautumaan autosta itse. Pelastautuneet hälyttivät apua onnettomuuspaikan lähistöllä asuvan sivullisen luota.Pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat autosta kaksi henkilöä, jotka todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla. Onnettomuuden osalliset ovat 17-19 vuotiaita nuoria miehiä.Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja tiedottaa asiasta mahdollisuuksien mukaan tutkinnan edetessä. Toistaiseksi asiasta ei ole enempää tiedotettavaa.
Poliisi ja pelastuslaitos saivat tänään noin kello 18.40 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan auto oli vajonnut veteen Laitilassa Tarvaistentien läheisyydessä.
Auto oli ajautunut ja uponnut vedellä täyttyneeseen louhokseen, joka on arviolta noin viisi metriä syvä. Kaksi henkilöä oli päässyt pelastautumaan autosta itse. Pelastautuneet hälyttivät apua onnettomuuspaikan lähistöllä asuvan sivullisen luota.
Pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat autosta kaksi henkilöä, jotka todettiin kuolleeksi tapahtumapaikalla. Onnettomuuden osalliset ovat 17-19 vuotiaita nuoria miehiä.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä ja tiedottaa asiasta mahdollisuuksien mukaan tutkinnan edetessä. Toistaiseksi asiasta ei ole enempää tiedotettavaa.
NordenBladet — Sivullinen ilmoittaja huomasi käynnissä olevan sähköpotkulautavarkauden Kuopion yliopistollisen sairaalan pihassa tiistaiaamuna hieman yhdeksän jälkeen.Poliisi sai hätäkeskuksesta ilmoituksen tiistaiaamuna kello 9.22, että mies varastaa sähköpotkulautaa KYS:n pihassa rautasahalla lukkoa sahaten. Tekijä onnistui sahaamaan potkulaudan lukon ja anasti potkulaudan itselleen. Tämän jälkeen hän pakeni paikalta anastamallaan sähköpotkulaudalla.Paikalle kiiruhtanut poliisipartio suoritti lähietsintää ja tapasi tuntomerkkeihin täydellisesti sopivan noin 30-vuotiaan miehen sähköpotkulautailemassa. Mies oli niin sanotusti poliisin vanha tuttu ja hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Anastettu sähköpotkulauta palautettiin omistajalleen.
Sivullinen ilmoittaja huomasi käynnissä olevan sähköpotkulautavarkauden Kuopion yliopistollisen sairaalan pihassa tiistaiaamuna hieman yhdeksän jälkeen.
Poliisi sai hätäkeskuksesta ilmoituksen tiistaiaamuna kello 9.22, että mies varastaa sähköpotkulautaa KYS:n pihassa rautasahalla lukkoa sahaten. Tekijä onnistui sahaamaan potkulaudan lukon ja anasti potkulaudan itselleen. Tämän jälkeen hän pakeni paikalta anastamallaan sähköpotkulaudalla. Paikalle kiiruhtanut poliisipartio suoritti lähietsintää ja tapasi tuntomerkkeihin täydellisesti sopivan noin 30-vuotiaan miehen sähköpotkulautailemassa. Mies oli niin sanotusti poliisin vanha tuttu ja hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen. Anastettu sähköpotkulauta palautettiin omistajalleen.