Poliisi valvoi viime viikolla raskasta liikennettä Keski-Suomessa

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisin liikenneyksikkö valvoi juhannusviikolla raskasta liikennettä yhteistyössä Traficomin kanssa kolmen päivän ajan.Valvonnan aikana Keski-Suomessa poliisi ja katsastajat havaitsivat puutteita tarkastetun kaluston kunnossa.  Tarkastusten perusteella ulkomaiset raskaan liikenteen ajoneuvot olivat pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin kotimaiset. Eniten puutteita oli valojen toiminnassa sekä määrässä. Puutteita oli myös ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa sekä kuorman sitomisessa. Ajo- ja lepoaikojen laiminlyömisestä poliisi kirjoitti sakkoja. Näiden lisäksi poliisi poisti kahdesta ajoneuvosta kilvet ajoneuvojen huonon kunnon vuoksi. Jarrut olivat puolestaan pääsääntöisesti kunnossa ajoneuvoissa. –    On valitettavaa, että puutokset liittyivät perusasioihin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamattomuuteen. Puutteellinen ajokunto on merkittävää turvallisuuden vaarantamista. Myös kuormien sidontojen tulisi olla ammattiliikenteessä kunnossa, toteaa komisario Teemu Karhunen.Raskaan liikenteen valvonta painottuu liikenneturvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin kuten ajoneuvon liikennekelpoisuuteen, ajotapaan, nopeuteen sekä rattijuopumukseen, ajo- ja lepoaikoihin, puutteelliseen tai virheelliseen kuormaukseen ja vaarallisten aineiden kuljetukseen. Valvonnalla poliisi pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta sekä torjumaan harmaata taloutta ja kuljetusrikollisuutta.Valvonnassa auttoivat kaksi katsastajaa sekä Traficomin hankkima jarrudynamometri. Poliisi jatkaa raskaan liikenteen valvontaa, ja syksyllä on tulossa uusi valvontajakso katsastajien kanssa yhteistyössä. Poliisi kiittää onnistuneesta yhteistyöstä.

Sisä-Suomen poliisin liikenneyksikkö valvoi juhannusviikolla raskasta liikennettä yhteistyössä Traficomin kanssa kolmen päivän ajan.

Valvonnan aikana Keski-Suomessa poliisi ja katsastajat havaitsivat puutteita tarkastetun kaluston kunnossa.  Tarkastusten perusteella ulkomaiset raskaan liikenteen ajoneuvot olivat pääsääntöisesti paremmassa kunnossa kuin kotimaiset. Eniten puutteita oli valojen toiminnassa sekä määrässä. Puutteita oli myös ajo- ja lepoaikojen noudattamisessa sekä kuorman sitomisessa. Ajo- ja lepoaikojen laiminlyömisestä poliisi kirjoitti sakkoja. Näiden lisäksi poliisi poisti kahdesta ajoneuvosta kilvet ajoneuvojen huonon kunnon vuoksi. Jarrut olivat puolestaan pääsääntöisesti kunnossa ajoneuvoissa. 

–    On valitettavaa, että puutokset liittyivät perusasioihin, kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamattomuuteen. Puutteellinen ajokunto on merkittävää turvallisuuden vaarantamista. Myös kuormien sidontojen tulisi olla ammattiliikenteessä kunnossa, toteaa komisario Teemu Karhunen.

Raskaan liikenteen valvonta painottuu liikenneturvallisuuteen vaikuttaviin tekijöihin kuten ajoneuvon liikennekelpoisuuteen, ajotapaan, nopeuteen sekä rattijuopumukseen, ajo- ja lepoaikoihin, puutteelliseen tai virheelliseen kuormaukseen ja vaarallisten aineiden kuljetukseen. Valvonnalla poliisi pyrkii parantamaan liikenneturvallisuutta sekä torjumaan harmaata taloutta ja kuljetusrikollisuutta.

Valvonnassa auttoivat kaksi katsastajaa sekä Traficomin hankkima jarrudynamometri. Poliisi jatkaa raskaan liikenteen valvontaa, ja syksyllä on tulossa uusi valvontajakso katsastajien kanssa yhteistyössä. Poliisi kiittää onnistuneesta yhteistyöstä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisilaitoksen alueella poliisia työllistivät torstaiyönä rattijuopot

NordenBladet — Torstai yö oli poliisin näkökulmasta kokonaisuudessaan melko rauhallinen. Liikennerikosten lisäksi poliisia työllistivät muun muassa omaisuusrikokset ja häiriökäyttäytymiset.Oulussa poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilö oli lähtenyt ajamaan autolla humalassa. Partio tavoitti kyseisen ajoneuvon ja kuljettajalle suoritettiin puhallustesti. Kuljettaja puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan seulonta-alkometriin. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Kajaanissa poliisipartio suoritti liikennevalvontaa ja päätti pysäyttää ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, joka antoi nollatuloksen. Kuljettajan käytös herätti kuitenkin partiossa epäilyksiä mahdollisesta huumausaineiden käytöstä, joten kuljettajalle suoritettiin myös huumausainepikatesti. Testi antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Myös Oulussa poliisipartion haaviin jäi auton kuljettaja, jonka epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Partio oli suorittamassa liikennevalvontaa, jonka yhteydessä erään ajoneuvon kuljettajan ajokunto päätettiin tarkastaa. Tässäkin tapauksessa puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Torstai yö oli poliisin näkökulmasta kokonaisuudessaan melko rauhallinen. Liikennerikosten lisäksi poliisia työllistivät muun muassa omaisuusrikokset ja häiriökäyttäytymiset.

Oulussa poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan henkilö oli lähtenyt ajamaan autolla humalassa. Partio tavoitti kyseisen ajoneuvon ja kuljettajalle suoritettiin puhallustesti. Kuljettaja puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan seulonta-alkometriin. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kajaanissa poliisipartio suoritti liikennevalvontaa ja päätti pysäyttää ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, joka antoi nollatuloksen. Kuljettajan käytös herätti kuitenkin partiossa epäilyksiä mahdollisesta huumausaineiden käytöstä, joten kuljettajalle suoritettiin myös huumausainepikatesti. Testi antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Myös Oulussa poliisipartion haaviin jäi auton kuljettaja, jonka epäillään kuljettaneen autoa huumausaineen vaikutuksen alaisena. Partio oli suorittamassa liikennevalvontaa, jonka yhteydessä erään ajoneuvon kuljettajan ajokunto päätettiin tarkastaa. Tässäkin tapauksessa puhalluskoe antoi nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla ampumiseen liittyvä hälytystehtävä Torniossa

NordenBladet — Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Torniossa Laivurinkadulla ammuttu laukauksia. Poliisi on paikalla.Yksi henkilö on otettu kiinni ampumisesta epäiltynä. Tilanne on poliisin hallinnassa ja tällä hetkellä alueella on turvallista liikkua.Kukaan ei ole loukkaantunut välikohtauksessa.Asian selvittäminen on kesken, eikä poliisilla ole tällä hetkellä tarkempaa tiedotettavaa. Vältä silti tarpeetonta liikkumista alueella, ja anna siten poliisille tutkintarauha.Poliisi ei tällä hetkellä tiedota asiasta enempää.

Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan Torniossa Laivurinkadulla ammuttu laukauksia. Poliisi on paikalla.

Yksi henkilö on otettu kiinni ampumisesta epäiltynä. Tilanne on poliisin hallinnassa ja tällä hetkellä alueella on turvallista liikkua.

Kukaan ei ole loukkaantunut välikohtauksessa.

Asian selvittäminen on kesken, eikä poliisilla ole tällä hetkellä tarkempaa tiedotettavaa. Vältä silti tarpeetonta liikkumista alueella, ja anna siten poliisille tutkintarauha.

Poliisi ei tällä hetkellä tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Alle kouluikäinen lapsi menehtyi Muhoksella

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin 25.6. Muhoksella alle kouluikäisestä lapsesta, joka oli löytynyt kodin läheisyydestä, naapurikiinteistön pihalammesta, elottomana. Elvytyksestä huolimatta lapsi menehtyi tapahtumapaikalla. Asiassa ei epäillä rikosta.Poliisi jatkaa tapahtuman selvittämistä kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisille ilmoitettiin 25.6. Muhoksella alle kouluikäisestä lapsesta, joka oli löytynyt kodin läheisyydestä, naapurikiinteistön pihalammesta, elottomana. Elvytyksestä huolimatta lapsi menehtyi tapahtumapaikalla. Asiassa ei epäillä rikosta.

Poliisi jatkaa tapahtuman selvittämistä kuolemansyyntutkintana. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii oikeudenkäyntiin kohdistunutta uhkausta – epäilty saatiin nopeasti selville

NordenBladet — Poliisi sai tänään tiedon uhkauksesta, joka kohdistui käynnissä olevaan oikeudenkäyntiin Kokkolassa. Uhkaus tuli poliisin tietoon käräjäoikeuden tuomarin kautta.Poliisi ryhtyi välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin ja sai epäillyn henkilöllisyyden nopeasti selville.

Poliisi sai tänään tiedon uhkauksesta, joka kohdistui käynnissä olevaan oikeudenkäyntiin Kokkolassa. Uhkaus tuli poliisin tietoon käräjäoikeuden tuomarin kautta.

Poliisi ryhtyi välittömästi tarvittaviin toimenpiteisiin ja sai epäillyn henkilöllisyyden nopeasti selville.

Poliisi tutkii tapausta perättömänä vaarailmoituksena ja laittomana uhkauksena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää koiranulkoiluttajia ilmoittautumaan Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkoiltana Turun Hirvensalossa tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä. Epäillyn rikoksen selvittämiseksi poliisi pyytää tapahtuneesta havaintoja erityisesti pariskunnalta, joka ulkoilutti koiraansa Haarlan koulun läheisyydessä.Epäilty pahoinpitely tapahtui Haarlan koulun läheisyydessä Tammistontien kevyenliikenteenväylällä, koulun ja kaupan välisellä osuudella kello 22 aikaan. Tilanteessa oli osallisena useita henkilöitä.Poliisin saaman tiedon mukaan tapahtumalla oli silminnäkijöitä, tiettävästi tiettävästi koiraa ulkoiluttanut pariskunta. Epäillyn rikoksen selvittämiseksi poliisi pyytää erityisesti tätä pariskuntaa ilmoittautumaan.Poliisi on kiinnostunut myös muista asiaan liittyvistä havainnoista ja tiedoista epäiltyyn rikokseen liittyen.Havainnot ja tiedot asiasta voi toimittaa poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi asiasta ei ole mahdollista antaa tässä vaiheessa tarkempia tietoja.  

Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkoiltana Turun Hirvensalossa tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä. Epäillyn rikoksen selvittämiseksi poliisi pyytää tapahtuneesta havaintoja erityisesti pariskunnalta, joka ulkoilutti koiraansa Haarlan koulun läheisyydessä.

Epäilty pahoinpitely tapahtui Haarlan koulun läheisyydessä Tammistontien kevyenliikenteenväylällä, koulun ja kaupan välisellä osuudella kello 22 aikaan. Tilanteessa oli osallisena useita henkilöitä.

Poliisin saaman tiedon mukaan tapahtumalla oli silminnäkijöitä, tiettävästi tiettävästi koiraa ulkoiluttanut pariskunta. Epäillyn rikoksen selvittämiseksi poliisi pyytää erityisesti tätä pariskuntaa ilmoittautumaan.

Poliisi on kiinnostunut myös muista asiaan liittyvistä havainnoista ja tiedoista epäiltyyn rikokseen liittyen.

Havainnot ja tiedot asiasta voi toimittaa poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi asiasta ei ole mahdollista antaa tässä vaiheessa tarkempia tietoja. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeät liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja rattijuopumukset näkyivät juhannusliikenteessä

NordenBladet — Poliisi valvoi näkyvästi juhannuksena ajoneuvo- sekä vesiliikennettä torstain ja sunnuntain välillä.─ Varsinaisesti juhannuksen meno- ja paluuliikenteessä sattui lähinnä peltivaurioihin johtaneita liikennerikoksia, jotka pitkälti siitä, että liikenteessä ajeltiin liian pienillä turvaväleillä, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Poliisi valvoi näkyvästi juhannuksena ajoneuvo- sekä vesiliikennettä torstain ja sunnuntain välillä.

─ Varsinaisesti juhannuksen meno- ja paluuliikenteessä sattui lähinnä peltivaurioihin johtaneita liikennerikoksia, jotka pitkälti siitä, että liikenteessä ajeltiin liian pienillä turvaväleillä, kertoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta.

Juhannuksen aikaan poliisi puhallutti ja teki huumetestejä noin 26 000 kuljettajalle. Heistä 340 syyllistyi rattijuopumukseen ja 25 vesiliikennejuopumukseen. Alkoholi oli siis liikaa mukana juhannusliikenteessä.

Torstain ja sunnuntain välisenä aikana liikennerikoksissa kuoli viisi ihmistä. Yksi oli kuljettajana toiminut 17-vuotias.

─ Tässä ajoneuvossa oli alla vielä nastarenkaat, joiden ominaisuudet eivät esimerkiksi jarrutustilanteessa ole kesärenkaiden tasolla, Ihalainen sanoo.

Tieliikennelain ja ajoneuvolain muutokset mahdollistavat poliisin puuttumisen mikroliikenteeseen

Kovat nopeudet ovat edelleenkin tappava asia liikenteessä ja siihen liittyy joskus myös alkoholi. Törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen syyllistyi juhannuksen aikana 99 henkilöä. Lisäksi 45 ihmistä syyllistyi juopumukseen kevyellä sähköajoneuvolla ja sai siitä 200 euron liikennevirhemaksun.

Uusi laki kieltää muun muassa kevyen sähköajoneuvon kuljettamisen siten, että uloshengitysilmassa on yli 0,22 mg/l tai veren alkoholipitoisuus on vähintään 0,5 promillea tai veressä on huumausaineen vaikuttavaa ainetta tai sen aineenvaihduntatuotetta.

─ Nyt kun näihin kevyisiin ajoneuvoihin saatiin selkeä lainsäädäntö, pääsemme niitä myös valvomaan sekä puuttumaan rikkomuksiin, toteaa Ihalainen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Savonlinnasta anastettiin henkilöauto 26.6.2025

NordenBladet — Musta Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto anastettiin Savonlinnasta 26.6.2025 kello 01.00-06.00 välisenä aikana. Anastetun henkilöauton rekisteritunnus TCZ-103.Poliisi pyytää ilmoittamaan henkilöautoon liittyvistä havainnoista ja vihjeistä joko soittamalla Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Musta Mercedes-Benz merkkinen henkilöauto anastettiin Savonlinnasta 26.6.2025 kello 01.00-06.00 välisenä aikana. Anastetun henkilöauton rekisteritunnus TCZ-103.

Poliisi pyytää ilmoittamaan henkilöautoon liittyvistä havainnoista ja vihjeistä joko soittamalla Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lahden Laatikkotehtaankadun tehdasrakennuksen tulipalossa ei ole syytä epäillä rikosta

NordenBladet — Vuosi sitten Lahden Laatikkotehtaankadulla paloi iso tehdasrakennus. Hämeen poliisi on tutkinut tapahtumaa palonsyyn tutkintana. Tutkinnassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta.Lahdessa Mukkulan kaupunginosassa Laatikkotehtaankadun varrella sijaitsevassa tehdasrakennuksessa syttyi tulipalo sunnuntaina 9.6.2024. Kiinteistössä oli tilat 31:llä vuokaralaisella ja tulipalossa tuhoutui paljon tehdasrakennuksessa ollutta omaisuutta.Hämeen poliisi aloitti tutkinnan välittömästi tulipalon jälkeen. Tapahtumaa on tutkittu nimikkeellä palonsyyn tutkinta.Poliisi teki tapahtumapaikalla laajan teknisen tutkinnan yhteistyössä pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiön kanssa. Poliisi on tutkinnassaan selvittänyt myös muun muassa kiinteistöön tehtyjä huolto- ja korjaustoimenpiteitä sekä kiinteistöön aiemmin kohdistuneita palohälytyksiä.Hämeen poliisi ei ole saanut tulipalon syttymissyytä varmuudella selvitettyä. Tehdyssä tutkinnassa ei kuitenkaan ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta tulipalon syttymiseen liittyen. Hämeen poliisi on päättänyt tutkinnan 11.6.2025.

Vuosi sitten Lahden Laatikkotehtaankadulla paloi iso tehdasrakennus. Hämeen poliisi on tutkinut tapahtumaa palonsyyn tutkintana. Tutkinnassa ei ole tullut esille seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta.

Lahdessa Mukkulan kaupunginosassa Laatikkotehtaankadun varrella sijaitsevassa tehdasrakennuksessa syttyi tulipalo sunnuntaina 9.6.2024. Kiinteistössä oli tilat 31:llä vuokaralaisella ja tulipalossa tuhoutui paljon tehdasrakennuksessa ollutta omaisuutta.

Hämeen poliisi aloitti tutkinnan välittömästi tulipalon jälkeen. Tapahtumaa on tutkittu nimikkeellä palonsyyn tutkinta.

Poliisi teki tapahtumapaikalla laajan teknisen tutkinnan yhteistyössä pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiön kanssa. Poliisi on tutkinnassaan selvittänyt myös muun muassa kiinteistöön tehtyjä huolto- ja korjaustoimenpiteitä sekä kiinteistöön aiemmin kohdistuneita palohälytyksiä.

Hämeen poliisi ei ole saanut tulipalon syttymissyytä varmuudella selvitettyä. Tehdyssä tutkinnassa ei kuitenkaan ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella asiassa olisi syytä epäillä rikosta tulipalon syttymiseen liittyen. Hämeen poliisi on päättänyt tutkinnan 11.6.2025.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää apua epäiltyjen tunnistamiseen

NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii jäteastioiden paloja Itä-Helsingissä. Epäillyt vahingonteot ovat tapahtuneet huhti–kesäkuussa 2025.Poliisi on kirjannut tapahtumista kuusi rikosilmoitusta. Jäteastioiden palot ovat sijoittuneet ilta-aikaan.Toisella epäillyistä on ollut tekohetkellä yllään mahdollisesti musta huppari, beiget housut, tummat lenkkarit ja musta lippis. Toinen epäilty on saattanut pukeutua sinisen tai vihreän sävyiseen takkiin, harmaisiin housuihin, raidallisiin lenkkareihin ja lakkiin. Molemmilla on ollut kasvot peitettyinä.Kaikki silminnäkijähavainnot ja vihjeet epäiltyjen henkilöllisyydestä pyydetään osoitteeseen yleisvaaralliset.helsinki@poliisi.fi. Poliisi kiittää avusta jo etukäteen.

Helsingin poliisi tutkii jäteastioiden paloja Itä-Helsingissä. Epäillyt vahingonteot ovat tapahtuneet huhti–kesäkuussa 2025.

Poliisi on kirjannut tapahtumista kuusi rikosilmoitusta. Jäteastioiden palot ovat sijoittuneet ilta-aikaan.

Toisella epäillyistä on ollut tekohetkellä yllään mahdollisesti musta huppari, beiget housut, tummat lenkkarit ja musta lippis. Toinen epäilty on saattanut pukeutua sinisen tai vihreän sävyiseen takkiin, harmaisiin housuihin, raidallisiin lenkkareihin ja lakkiin. Molemmilla on ollut kasvot peitettyinä.

Kaikki silminnäkijähavainnot ja vihjeet epäiltyjen henkilöllisyydestä pyydetään osoitteeseen yleisvaaralliset.helsinki@poliisi.fi. Poliisi kiittää avusta jo etukäteen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi