Oulun poliisilaitoksen lauantan tapahtumia

NordenBladet — Lauantai oli Oulun poliisin näkökulmasta katsottuna suhteellisen rauhallinen. Ihmisiä oli musiikkitapahtumien vuoksi paljon liikkellä, mutta poliisille ilta oli rauhallinen.Sotkamossa Pohjavaarantiellä lauantaina aamulla kello 10.40 aikaan liikennettä valvonut poliisipartio puhallutti paikalle saapuneen autoilijan. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumukseen yltävän tuloksen.Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon verikokeen jälkeen. Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta.Päivällä kello 13 aikaan Oulussa keskustan alueella olevassa kaupassa kauppias huomasi nuoren miehen tunkevan tavaraa reppuunsa kaupan sisällä. Kauppiaan puututtua tapahtuneeseen oli mies alkanut potkia ja lyödä. Lopuksi hän oli onnistunut pakenemaan juosten paikalta.Paikalla käynyt poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen ryöstöstä. Tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa.Kuusamossa Säynäjävaarassa poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto huomattavalla ylinopeudella. Tutka mittasi sadan kilometrin nopeusrajoitusalueella auton nopeudeksi lähes 170 kilometriä tunnissa.Kuljettaja, paikallinen nuorimies määrättiin saman tien väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Hieman ennen puoltayötä poliisin venepartio tapasi Kellonlahdella Kiviniemen venesatamaan saapuvan veneen. Venettä kuljettanut nuorehko mies puhalsi alkometriin vesiliikennejuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Häntä käytettiin tarkkuusalkometrillä tuloksen varmentamiseksi.Veneilystä kirjattiin rikosilmoitus rikosnimikkeellä vesiliikennejuopumus.Oulussa ollut mopomiitti aiheutti jonkin verran työtä poliisille. Joitakin kuljettajia jouduttiin määräämään ajokieltoon liikennesääntöjen piittaamattomuuden vuoksi. Illan aikan myös Muhoksella mopoilijoille jaettiin kolme ajokieltoa ja neljästä moposta poistettiin kilvet

Lauantai oli Oulun poliisin näkökulmasta katsottuna suhteellisen rauhallinen. Ihmisiä oli musiikkitapahtumien vuoksi paljon liikkellä, mutta poliisille ilta oli rauhallinen.

Sotkamossa Pohjavaarantiellä lauantaina aamulla kello 10.40 aikaan liikennettä valvonut poliisipartio puhallutti paikalle saapuneen autoilijan. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumukseen yltävän tuloksen.

Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon verikokeen jälkeen. Partio kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta.

Päivällä kello 13 aikaan Oulussa keskustan alueella olevassa kaupassa kauppias huomasi nuoren miehen tunkevan tavaraa reppuunsa kaupan sisällä. Kauppiaan puututtua tapahtuneeseen oli mies alkanut potkia ja lyödä. Lopuksi hän oli onnistunut pakenemaan juosten paikalta.

Paikalla käynyt poliisipartio kirjasi rikosilmoituksen ryöstöstä. Tekijän henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Kuusamossa Säynäjävaarassa poliisipartiota ajoi vastaan henkilöauto huomattavalla ylinopeudella. Tutka mittasi sadan kilometrin nopeusrajoitusalueella auton nopeudeksi lähes 170 kilometriä tunnissa.

Kuljettaja, paikallinen nuorimies määrättiin saman tien väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Hieman ennen puoltayötä poliisin venepartio tapasi Kellonlahdella Kiviniemen venesatamaan saapuvan veneen. Venettä kuljettanut nuorehko mies puhalsi alkometriin vesiliikennejuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Häntä käytettiin tarkkuusalkometrillä tuloksen varmentamiseksi.

Veneilystä kirjattiin rikosilmoitus rikosnimikkeellä vesiliikennejuopumus.

Oulussa ollut mopomiitti aiheutti jonkin verran työtä poliisille. Joitakin kuljettajia jouduttiin määräämään ajokieltoon liikennesääntöjen piittaamattomuuden vuoksi. Illan aikan myös Muhoksella mopoilijoille jaettiin kolme ajokieltoa ja neljästä moposta poistettiin kilvet

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla väkivallantekoon liittyvä tehtävä Herttoniemessä

NordenBladet — Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen klo 21:27Poliisi on selvittänyt Helsingin Herttoniemessä Kipparlahdensilmukassa sattunutta väkivaltarikosta. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen hieman ennen kello puoli kymmentä lauantai-iltana.Partiot tavoittivat tapahtumapaikalta täysi-ikäisen asianomistajan, joka oli saanut sairaalahoitoa vaativia, muttei hengenvaarallisia vammoja. Yksi täysi-ikäinen henkilö on otettu kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. Epäilty sekä asianomistaja tunsivat toisensa entuudestaan. Tämän hetken tietojen mukaan teko ei ole kohdistunut muihin henkilöihin. Tapauksen vuoksi liikenne Itäväylällä jouduttiin pysäyttämään hetkellisesti. Liikenne on palautunut normaaliksi kello 22:20.Tapauksesta tiedotetaan lisää aikaisintaan huomenna 6.7.

Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen klo 21:27

Poliisi on selvittänyt Helsingin Herttoniemessä Kipparlahdensilmukassa sattunutta väkivaltarikosta. Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskukseen hieman ennen kello puoli kymmentä lauantai-iltana.

Partiot tavoittivat tapahtumapaikalta täysi-ikäisen asianomistajan, joka oli saanut sairaalahoitoa vaativia, muttei hengenvaarallisia vammoja. Yksi täysi-ikäinen henkilö on otettu kiinni epäiltynä tapon yrityksestä. 

Epäilty sekä asianomistaja tunsivat toisensa entuudestaan. Tämän hetken tietojen mukaan teko ei ole kohdistunut muihin henkilöihin. 

Tapauksen vuoksi liikenne Itäväylällä jouduttiin pysäyttämään hetkellisesti. Liikenne on palautunut normaaliksi kello 22:20.

Tapauksesta tiedotetaan lisää aikaisintaan huomenna 6.7.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

60-vuotias mies kadonnut Huittisissa

NordenBladet — Poliisi etsii Huittisten keskustan alueelta kadonnutta noin 60-vuotiasta miestä. Viimeinen havainto miehestä on tehty perjantaina 4.7. noin kello 22.00.Miehellä on päälaelta valkoiset hiukset ja muuten hän on kalju. Yllään hänellä on tummansiniset housut joissa tummanharmaat leveät raidat sivuissa, tummanvihreä takki sekä siniset lenkkarit, joiden nauhat ovat neonväriset.

Poliisi etsii Huittisten keskustan alueelta kadonnutta noin 60-vuotiasta miestä. Viimeinen havainto miehestä on tehty perjantaina 4.7. noin kello 22.00.

Miehellä on päälaelta valkoiset hiukset ja muuten hän on kalju. Yllään hänellä on tummansiniset housut joissa tummanharmaat leveät raidat sivuissa, tummanvihreä takki sekä siniset lenkkarit, joiden nauhat ovat neonväriset.

 

Mukanaan hänellä on mahdollisesti Lidlin kassi, kaksi reppua sekä sininen sateenvarjo. Hän on liikkeellä sinertävällä polkupyörällä.

 

Havainnoista voi ilmoittaa hätäkeskukseen.

 

Päivittyvä uutinen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mieshenkilö menehtyi Kuopion pääpoliisiaseman poliisivankilassa 5.7.2025

NordenBladet — Kuopion pääpoliisiaseman poliisivankilassa ollut mieshenkilö löydettiin aamulla elottomana putkasta ja välittömästi aloitettusta elvytyksestä huolimatta mieshenkilö menehtyi.

Kuopion pääpoliisiaseman poliisivankilassa ollut mieshenkilö löydettiin aamulla elottomana putkasta ja välittömästi aloitettusta elvytyksestä huolimatta mieshenkilö menehtyi.

Noin 48-vuotias mieshenkilö oli otettu kiinni puoliltaöin poliisilain perusteella.

Aamulla hieman ennen klo 08 vartijat olivat vapauttamassa henkilöä, jolloin todettiin henkilö elottomaksi ja välittömästi aloitettiin elvytys ja hälytettiin sairaankuljetus.

Elvytystä jatkettiin kunnes ensihoito ja lääkäri saapuivat paikalla. Elvytyksestä huolimatta henkilö menehtyi.

Kuolemansyyn tutkinnan suorittaa ohjeistuksen mukaan Hämeen poliisilaitos.

Itä-Suomen poliisilaitos ei tiedota asiasta enempää

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapin viikonlopun aloituksessa tavanomaisia poliisitehtäviä

NordenBladet — Rovaniemellä paloi kerrostaloasunnossa. Meri-Lapissa vahingontekoja ja rattijuoppoja.Rovaniemellä kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo perjantaina 4.7. Asunto tuhoutui osittain tulipalossa. Asuntoon aiheutui lisäksi vesivahinko. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä ja on ottanut tekoon kiinni yhden henkilön.Alle 15-vuotiaiden poikien epäillään syyllistyneen rikolliseen tekoon Torniossa vahingoittamalla purkukuntoista kerrostaloa. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan purkukuntoista kerrostaloa hajotetaan. Ilmoituksen mukaan tekijöinä oli kolme nuorta poikaa. Pojat olivat poistuneet paikalta juosten. Poliisipartiot tavoittivat kaksi poikaa lähialueelta. Vanhemmat noutivat pojat kotiin pois pahanteosta.Keminmaassa lyötiin autoa kirveellä. Autoilija kertoi olleensa auttamassa kaveriaan auton pois saamiseksi ojasta, jolloin pihassaan käyviin autoihin kyllästynyt asukas oli tullut ja pamauttanut kirveellä auton takaosaan. Asiaa tutkitaan vahingontekona.Torniossa kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kuljettaja käytettiin verikokeissa, jonka jälkeen hän kertoi poliisipartiolle aikovansa jatkaa autolla ajamista. Poliisipartio joutui ottamaan kuljettajan kiinni rikollisen toiminnan jatkamisen estämiseksi.Meri-Lapissa jäi kiinni kaksi muutakin rattijuoppoa. 

Rovaniemellä paloi kerrostaloasunnossa. Meri-Lapissa vahingontekoja ja rattijuoppoja.

Rovaniemellä kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo perjantaina 4.7. Asunto tuhoutui osittain tulipalossa. Asuntoon aiheutui lisäksi vesivahinko. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä ja on ottanut tekoon kiinni yhden henkilön.

Alle 15-vuotiaiden poikien epäillään syyllistyneen rikolliseen tekoon Torniossa vahingoittamalla purkukuntoista kerrostaloa. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän, jonka mukaan purkukuntoista kerrostaloa hajotetaan. Ilmoituksen mukaan tekijöinä oli kolme nuorta poikaa. Pojat olivat poistuneet paikalta juosten. Poliisipartiot tavoittivat kaksi poikaa lähialueelta. Vanhemmat noutivat pojat kotiin pois pahanteosta.

Keminmaassa lyötiin autoa kirveellä. Autoilija kertoi olleensa auttamassa kaveriaan auton pois saamiseksi ojasta, jolloin pihassaan käyviin autoihin kyllästynyt asukas oli tullut ja pamauttanut kirveellä auton takaosaan. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Torniossa kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen kuljettamalla henkilöautoa alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kuljettaja käytettiin verikokeissa, jonka jälkeen hän kertoi poliisipartiolle aikovansa jatkaa autolla ajamista. Poliisipartio joutui ottamaan kuljettajan kiinni rikollisen toiminnan jatkamisen estämiseksi.

Meri-Lapissa jäi kiinni kaksi muutakin rattijuoppoa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Vaalimaantiellä Lappeenrannassa

NordenBladet — Hätäkeskukseen tuli ilmoitus onnettomuudesta lauantaina 5.7. kello 12:48.Klo 13:15: Lappeenrannassa Ylämaan kohdalla sattunut liikenneonnettomuus vaikuttaa toistaiseksi liikenteeseen Vaalimaantiellä. Liikenne kulkee toista kaistaa. Poliisi ja pelastuslaitos ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. Uutista päivitettään. Voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.  

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus onnettomuudesta lauantaina 5.7. kello 12:48.

Klo 13:15: Lappeenrannassa Ylämaan kohdalla sattunut liikenneonnettomuus vaikuttaa toistaiseksi liikenteeseen Vaalimaantiellä. Liikenne kulkee toista kaistaa. Poliisi ja pelastuslaitos ohjaa liikennettä tapahtumapaikalla. 

Uutista päivitettään. Voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Imatran tapahtumaviikonloppu on sujunut pääosin rauhallisesti – liikenteessä muutamia törkeitä ylinopeuksia

NordenBladet — Poliisi valvoi muun muassa tehostetusti liikennettä Imatralla perjantaina. Puhallusratsiassa puhallutettiin illan aikana noin 300 ajoneuvon kuljettajaa ja ajonopeuksia valvottiin niin pääteillä kuin taajama-alueella. Ilta ja yö olivat kaupungilla vilkkaita, mutta merkittäviä järjestyshäiriöitä ei ollut.Puhallusratsioissa poliisin alkometri värähti noin kymmenen kuskin kohdalla, mutta puhalletut lukemat jäivät alle rangaistavuusrajan. Illan aikana yksi kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan (uloshengitysilman alkoholipitoisuus vähintään 0,53 milligrammaa litrassa). Sama kuljettaja oli liikenteessä myös ilman ajo-oikeutta. Rikokset, joista häntä epäillään, ovat törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Lisäksi poliisi sai kiinni puhallusratsian aikana yhden etsintäkuulutetun henkilön. – Ylinopeuksia tien päällä oli ikävä kyllä jonkin verran. Suurin osa kuljettajista selvisi niistä sakoilla, mutta muutamalla ajokortti jäi poliisin haltuun, liikennepoliisista kerrotaan.- Mukana oli hurjia lukemia, esimerkiksi 147 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Ja moottoripyöräpoliisille jäi kiinni kuljettaja 173 km/h vauhdilla satasen alueella.Lisäksi poliisi havaitsi taajama-alueella, että kuljettajat eivät aina muistaneet huomioida jalankulkijoita riittävästi. – Haluamme muistuttaa esimerkiksi siitä, että mikäli ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, on viereistä kaistaa ajavan myös aina ehdottomasti pysähdyttävä ja annettava jalankulkijoille esteetön kulku.Kaikkinensa perjantai sujui Imatran alueella melko rauhallisesti, eivätkä poliisin hälytystehtävien määrät poikenneet normaalista kesäviikonlopusta merkittävästi. – Toki katukuvassa näkyi, että paikkakunnalla on runsaasti ihmisiä liikkeellä. Poliisin havaintojen mukaan myös päihtyneitä juhlijoita oli illan ja yön aikana keskimääräistä enemmän. Yleisilme kaupungilla on kuitenkin ollut poliisin näkökulmasta asiallinen, sanoo komisario Kalle Heijari.- Lisäksi saimme hyvää palautetta esimerkiksi puhallusratsioista ja ihmiset huomioivat muutenkin poliisin läsnäolon positiivisesti. Poliisi jatkaa Imatranajojen aikaan tehostettua liikenteen valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä paikkakunnalla. Lauantain kuulumisia poliisin näkökulmasta tiedotamme sunnuntaina aamupäivällä. Tunnelmia tien päältä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tileiltä Instagramissa ja Facebookissa. 

Poliisi valvoi muun muassa tehostetusti liikennettä Imatralla perjantaina. Puhallusratsiassa puhallutettiin illan aikana noin 300 ajoneuvon kuljettajaa ja ajonopeuksia valvottiin niin pääteillä kuin taajama-alueella. Ilta ja yö olivat kaupungilla vilkkaita, mutta merkittäviä järjestyshäiriöitä ei ollut.

Puhallusratsioissa poliisin alkometri värähti noin kymmenen kuskin kohdalla, mutta puhalletut lukemat jäivät alle rangaistavuusrajan. Illan aikana yksi kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan (uloshengitysilman alkoholipitoisuus vähintään 0,53 milligrammaa litrassa). Sama kuljettaja oli liikenteessä myös ilman ajo-oikeutta. Rikokset, joista häntä epäillään, ovat törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Lisäksi poliisi sai kiinni puhallusratsian aikana yhden etsintäkuulutetun henkilön. 

– Ylinopeuksia tien päällä oli ikävä kyllä jonkin verran. Suurin osa kuljettajista selvisi niistä sakoilla, mutta muutamalla ajokortti jäi poliisin haltuun, liikennepoliisista kerrotaan.

– Mukana oli hurjia lukemia, esimerkiksi 147 km/h alueella, jossa on 100 km/h nopeusrajoitus. Ja moottoripyöräpoliisille jäi kiinni kuljettaja 173 km/h vauhdilla satasen alueella.

Lisäksi poliisi havaitsi taajama-alueella, että kuljettajat eivät aina muistaneet huomioida jalankulkijoita riittävästi. 

– Haluamme muistuttaa esimerkiksi siitä, että mikäli ajoneuvo on pysähtynyt suojatien eteen, on viereistä kaistaa ajavan myös aina ehdottomasti pysähdyttävä ja annettava jalankulkijoille esteetön kulku.

Kaikkinensa perjantai sujui Imatran alueella melko rauhallisesti, eivätkä poliisin hälytystehtävien määrät poikenneet normaalista kesäviikonlopusta merkittävästi. 

– Toki katukuvassa näkyi, että paikkakunnalla on runsaasti ihmisiä liikkeellä. Poliisin havaintojen mukaan myös päihtyneitä juhlijoita oli illan ja yön aikana keskimääräistä enemmän. Yleisilme kaupungilla on kuitenkin ollut poliisin näkökulmasta asiallinen, sanoo komisario Kalle Heijari.

– Lisäksi saimme hyvää palautetta esimerkiksi puhallusratsioista ja ihmiset huomioivat muutenkin poliisin läsnäolon positiivisesti. 

Poliisi jatkaa Imatranajojen aikaan tehostettua liikenteen valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä paikkakunnalla. Lauantain kuulumisia poliisin näkökulmasta tiedotamme sunnuntaina aamupäivällä. Tunnelmia tien päältä voi seurata myös sosiaalisessa mediassa Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen tileiltä Instagramissa ja Facebookissa. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Veneonnettomuus Nurmeksen Haapajärvellä

NordenBladet — ​​​​​​​Useita henkilöitä joutui veden varaanNurmeksen Haapajärvellä tapahtui veneonnettomuus tänään 5.7.2025 aamulla klo 05 jälkeen. Alustavien tietojen mukaan vene, jossa on ollut 5 henkilöä, on kaatunut. Yksi henkilö on elvytysyrityksistä huolimatta kuollut ja yksi on kateissa. Poliisi jatkaa etsintöjä tapahtumapaikalla yhdessä pelastuslaitoksen kanssa.

​​​​​​​Useita henkilöitä joutui veden varaan

Nurmeksen Haapajärvellä tapahtui veneonnettomuus tänään 5.7.2025 aamulla klo 05 jälkeen. Alustavien tietojen mukaan vene, jossa on ollut 5 henkilöä, on kaatunut. Yksi henkilö on elvytysyrityksistä huolimatta kuollut ja yksi on kateissa. Poliisi jatkaa etsintöjä tapahtumapaikalla yhdessä pelastuslaitoksen kanssa.

Asiasta tiedotetaan kun on uutta tiedotettavaa tai aikaisintaan tänään klo 15.00.

Uutista päivitetään ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisin perjantain tapahtumia

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen alueella jäi kiinni neljä rattijuoppoa perjantaina.Ensimmäinen rattijuoppo tavattiin Suomussalmella klo 17.30 aikaan. Paikallinen noin 70v mieshenkilö puhalsi 1.55 promillea ja tätä rikosta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Toinen rattijuoppo tavattiin Oulusta Kajaanintieltä puolenyön aikoihin. Tämä paikallinen nuorehko miesautoilija puhalsi 0.6 promillea ja häntä epäillään rattijuopumuksesta.Kolmas tapaus tapahtui Oulussa Pohjantiellä vähän ennen kahta yöllä. Partio pysäytti ylinopeutta ajaneen n. 30v paikkakuntalaisen naisen joka puhalsi alkometriin 0.7 promillea ja hän oli käyttänyt lisäksi huumausaineita. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Neljäs rattijuoppo jäi kiinni  Ylivieskassa vähän ennen yö kolmea. Paikkakuntalainen n. 20v mies oli törmännyt autollaan talon seinään ja poistunut paikalta asuntoonsa. Partio tavoitti kuljettajan joka puhalsi alkometriin 1.8 promillea. Hänen ajeluaan tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Oulussa Ouluhallin alueella järjestettiin Rokki Raikaa- tapahtuma. Tämä sujui poliisin kannalta erittäin hienosti eikä järjestyshäiriöitä juurikaan ollut. Ainoastaan yksi henkilö otettiin kiinni poliisilaitokselle. Häntä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. 

Oulun poliisilaitoksen alueella jäi kiinni neljä rattijuoppoa perjantaina.

Ensimmäinen rattijuoppo tavattiin Suomussalmella klo 17.30 aikaan. Paikallinen noin 70v mieshenkilö puhalsi 1.55 promillea ja tätä rikosta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. 

Toinen rattijuoppo tavattiin Oulusta Kajaanintieltä puolenyön aikoihin. Tämä paikallinen nuorehko miesautoilija puhalsi 0.6 promillea ja häntä epäillään rattijuopumuksesta.

Kolmas tapaus tapahtui Oulussa Pohjantiellä vähän ennen kahta yöllä. Partio pysäytti ylinopeutta ajaneen n. 30v paikkakuntalaisen naisen joka puhalsi alkometriin 0.7 promillea ja hän oli käyttänyt lisäksi huumausaineita. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Neljäs rattijuoppo jäi kiinni  Ylivieskassa vähän ennen yö kolmea. Paikkakuntalainen n. 20v mies oli törmännyt autollaan talon seinään ja poistunut paikalta asuntoonsa. Partio tavoitti kuljettajan joka puhalsi alkometriin 1.8 promillea. Hänen ajeluaan tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Oulussa Ouluhallin alueella järjestettiin Rokki Raikaa- tapahtuma. Tämä sujui poliisin kannalta erittäin hienosti eikä järjestyshäiriöitä juurikaan ollut. Ainoastaan yksi henkilö otettiin kiinni poliisilaitokselle. Häntä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakava liikenneonnettomuus Lappeenrannassa

NordenBladet — Kevytmoottoripyörän onnettomuus Lappeenrannassa LentokentäntielläLappeenrannassa Lentokentäntiellä on 4.-5.7. välisenä yönä tapahtunut liikenneonnettomuus, jonka seurauksena kevytmoottoripyörää kuljettanut henkilö on menehtynyt, onnettomuudessa ei muita osallisia. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä.

Kevytmoottoripyörän onnettomuus Lappeenrannassa Lentokentäntiellä

Lappeenrannassa Lentokentäntiellä on 4.-5.7. välisenä yönä tapahtunut liikenneonnettomuus, jonka seurauksena kevytmoottoripyörää kuljettanut henkilö on menehtynyt, onnettomuudessa ei muita osallisia. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja onnettomuuteen johtaneita syitä.

Poliisi tiedottaa asiasta lisää myöhemmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi