Onnettomuuspaikalta poistunut kuljettaja ajautui ulos tieltä

NordenBladet — Lohjalla tapahtui tänään 28.11. noin kello 11.45 peräänajo. Onnettomuuden aiheuttajaksi epäilty autoilija poistui tilanteesta ennen poliisin saapumista paikalle. Vain viitisen minuuttia myöhemmin sama kuljettaja ajautui ulos tieltä toisaalla.Peräänajossa, joka tapahtui Karstuntiellä, oli osallisena kaksi henkilöautoa. Poliisin tämänhetkisen tiedon mukaan ajonopeudet olivat tilanteessa melko alhaiset, eivätkä osapuolet loukkaantuneet tilanteessa.Hetkeä myöhemmin poliisi sai tiedon, että onnettomuuspaikalta poistunut ajoneuvo on ajautunut ulos tieltä Karstuntien ja Hossantien risteyksessä. Kuljettaja sai ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja.Tapahtumaketjun tarkempi selvittely on kesken. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii peräänajoa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja tieltä suistumista törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja välikohtauksesta Rauman keskustassa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkoaamuna tapahtunutta tilannetta, jossa miehen epäillään yrittäneen käydä toisen miehen kimppuun Raumalla.Tapahtumat saivat alkunsa aamulla Vähämaanpuiston ja Kanavakadun risteyksen kohdalla, jossa nelikymppinen mies oli kiinni toisen miehen rinnuksissa ja huusi hänelle. Tapahtumapaikalle osui kolmas, sivullinen mies, johon aggressiivisesti käyttäytynyt mies kiinnitti seuraavaksi huomionsa. Hän huusi sivulliselle miehelle uhkauksia ja lähti ajamaan tätä takaa juosten. Takaa-ajettu mies soitti hätäkeskukseen kello 7.24. Takaa-ajo jatkui useita minuutteja päättyen Sinisaaren alueelle, josta poliisipartio tavoitti aggressiivisen miehen ja kuljetti tämän poliisiasemalle. Tapahtumia tutkitaan epäiltynä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä. Epäillyn hallusta löytyi poliisin tekemässä tarkastuksessa teräase.Poliisi pyytää tietoja ja mahdollisia havaintoja asiaan liittyen. Erityisesti poliisi pyytää yhteydenottoa Vähämaanpuiston ja Kanavakadun risteyksessä olleelta mieheltä, jonka rinnuksissa epäilty oli ollut kiinni.Asiaan liittyvät mahdolliset havainnot ja vihjeet pyydetään toimittamaan joko sähköpostitse vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä 050 411 7655.   

Poliisi pyytää havaintoja välikohtauksesta Rauman keskustassa

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Salossa torstaina jalankulkijaan törmänneestä autosta

NordenBladet — Henkilöauto törmäsi jalankulkijaan Salossa torstaina noin kello 19. Törmäyspaikka on Salon keskustassa Annankadun ja Mariankadun risteyksessä oleva suojatie. Autoilija pakeni paikalta.Jalankulkija oli ylittämässä suojatietäpitkin Mariankadun, kun Annankadulta vasemmalle Mariankadulle kääntynyt henkilöauto törmäsi suojatiellä olleeseen jalankulkijaan. Henkilöauto jatkoi törmäyksen jälkeen matkaa Mariankatua kohti Salon kaupungintaloa. Suojatiellä ollut jalankulkija loukkaantui, mutta hän ei saanut hengenvaarallisia vammoja.

Poliisi pyytää havaintoja Salossa torstaina jalankulkijaan törmänneestä autosta

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on saanut valmiiksi laajan väärennettyä suklaata koskevan esitutkinnan

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos on saanut päätökseen esitutkinnan rikoskokonaisuudessa, jossa pohjalaisen makeisalan yrittäjän epäillään välittäneen ja myyneen väärennettyä suklaata sekä käyttäneen luvatta toisen yrityksen tuotemerkkiä suklaan valmistuksessa ja markkinoinnissa loppuvuonna 2024.Lisäksi epäillään, että suklaalevyjen tuoteselosteissa on käytetty kuluttajaa harhaanjohtavia tietoja.Lisäepäilyt useista petoksistaSamaa yrittäjää epäillään lisäksi kuuteentoista törkeään petokseen tai petokseen, joiden epäillään liittyvän liiketoiminnan myymiseen useaan kertaan eri yrityksille ja yksityishenkilöille vuoden 2025 aikana.Vakuustakavarikko turvaamaan mahdollista rikoshyötyäEsitutkinnan aikana käräjäoikeus on poliisin hakemuksesta määrännyt yrittäjän omaisuutta vakuustakavarikkoon noin 150 000 € arvosta. 

Poliisi on saanut valmiiksi laajan väärennettyä suklaata koskevan esitutkinnan

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii autopaloa Vaasassa – epäilty kiinniotettu

NordenBladet — Pohjanmaan poliisilaitos sai hätäkeskukselta tehtävän perjantaina aamuyöstä 28.11. n. klo 03, että Palosaarella sijaitsevan huoltoaseman pihalla on auto tulessa. Pelastuslaitoksen yksiköt saivat palon hallintaan, eikä se ehtinyt levitä ympäristöön.Hätäkeskukseen tulleiden ilmoitusten mukaan palopaikalta oli poistunut mies. Poliisipartio tavoitti tapahtumapaikan läheisyydestä tuntomerkkeihin sopivan miehen. Epäilty kertoi poliisille sytyttäneensä oman autonsa palamaan. Mies otettiin kiinni, ja häntä epäillään tässä vaiheessa tuhotyöstä.

Poliisi tutkii autopaloa Vaasassa – epäilty kiinniotettu

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on tavoittanut autoilijan, joka pakeni onnettomuuspaikalta lokakuussa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi on tavoittanut autoilijan, joka poistui pysähtymättä onnettomuuspaikalta Espoossa lokakuun lopussa.Onnettomuus tapahtui Kaitaantiellä 27.10. Autoilijan epäillään osuneen suojatietä ylittämässä olleeseen yläkouluikäiseen tyttöön ja poistuneen paikalta pysähtymättä. Tyttö sai sairaalahoitoa vaativia vammoja.Poliisi on nyt tavoittanut hieman yli 40-vuotiaan miehen, joka yritti välttää kiinniottoa lähes kuukauden ajan. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä vammantuottamuksesta sekä liikennepaosta liikenteessä. 

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi turvaa itsenäisyyspäivän juhlintaa pääkaupungissa yhdessä muiden viranomaisten kanssa

NordenBladet — Itsenäisyyspäivän tapahtumat aiheuttavat muutoksia liikennejärjestelyihin, julkisen liikenteen reitteihin ja kevyen liikenteen kulkuun Helsingissä. Poliisi varmistaa näkyvällä läsnäololla tapahtumien sujuvuuden ja yleisen järjestyksen sekä turvallisuuden.Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2025 perinteisten juhlallisuuksien lisäksi useita mielenosoituksia.– Itsenäisyyspäivän tapahtumien, mielenosoitusten ja yleisen järjestyksen turvaaminen pääkaupungissa on Suomen poliisin suurin vuosittainen operaatio, johon Helsingin poliisilaitos saa tukea useilta poliisiyksiköiltä ja virka-apua yhteistyöviranomaisilta, kertoo hälytys- ja valvontayksikön johtaja, ylikomisario Jere Roimu. Poliisin omien ajoneuvojen lisäksi Helsingissä on Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kalustoa sekä henkilöstöä.  Itsenäisyyspäivän tapahtumat ja kulkueet aiheuttavat merkittävää liikennehaittaa Helsingin keskustassa.Poliisi suosittelee välttämään turhaa yksityisautoilua kello 15–21 välisenä aikana etenkin keskustan alueella, kuten Senaatintorin, Kruununhaan, Katajanokan ja Töölön ympäristössä. Pohjoisesplanadin ja Mariankadun liikennettä rajoitetaan päivän aikana, ja ajoittain se suljetaan kokonaan.– Poliisi ohjaa liikennettä tarpeen mukaan kaikkialla kantakaupungissa. Liikennejärjestelyjen tavoitteena on mahdollisimman vähäinen liikennehaitta, mutta itsenäisyyspäivän iltana on hyvä varata aikaa keskustassa liikkumiseen, muistuttaa Roimu.Julkisen liikenteen osalta ajantasainen tieto poikkeusreiteistä löytyy HSL:n verkkosivuilta osoitteesta www.hsl.fi. Poikkeusjärjestelyt vaikuttavat myös Eteläsataman laivaliikenteen matkustajiin.Poliisi tiedottaa itsenäisyyspäivän etenemisestä ja keskeisistä liikennevaikutuksista poliisi.fi-sivuston päivittyvässä uutisessa koko itsenäisyyspäivän ajan.Poliisi valvoo tehostetusti aikaisempaa laajempaa lentokieltoaluetta Helsingin keskustan alueellaItsenäisyyspäivänä ilmailua rajoitetaan Helsingin keskustassa 6.12. kello 8.00 ja 7.12. kello 2.00 välisenä aikana. Rajoitus koskee miehitettyä ja miehittämätöntä ilmailua (dronet).Tilapäinen rajoitusalue on perustettu viranomaisten oman ilmailutoiminnan ja alueella olevien yleisötapahtumien turvaamiseksi.Poliisi muistuttaa, että jokainen lennättäjä on velvollinen noudattamaan alueella olevia lentorajoituksia. Lisätiedot ja ajantasaiset lentokieltoalueet löytyvät osoitteista Droneinfo.fi ja Flyk.com.– Drooneja ei saa lennättää Helsingin keskustan alueella itsenäisyyspäivän aikana. Poliisi valvoo tehostetusti aikaisempaa laajempaa lentokieltoaluetta ja kiellon rikkomisesta seuraa sakkorangaistus. Lisäksi laitteet voidaan tuomita rikoksentekovälineinä valtiolle menetetyiksi, kertoo ylikomisario Jere Roimu. Rajoitukset eivät koske sotilas-, rajavartio-, poliisi-, tulli-, merenkulku- ja ilmailuviranomaisia eikä pelastustointa, ensihoitopalvelua tai potilaskuljetuksia hoitavia viranomaisia taiheidän määräämiään lentoja silloin, kun näille viranomaisille säädettyjen tehtävien suorittaminen vaatii lentämistä alueella. Rajoitukset eivät myöskään koske kiireellistä lääkintälentotoimintaa helikoptereilla eikä lentoja, jotka perustuvat Suomea sitovaan kansainväliseen velvoitteeseen.Itsenäisyyspäivän perinteiset tapahtumat Itsenäisyyspäivän perinteiset juhlallisuudet:Puolustusvoimien seppeleenlaskutilaisuus Hietaniemen hautausmaalla kello 10.30–11.30.Suomen itsenäisyyspäivän ekumeeninen juhlajumalanpalvelus Helsingin tuomiokirkossa kello 12.00–13.00.Itsenäisyyspäivän perinteinen ylioppilaiden soihtukulkue kello 16.00 alkaen, reitti Hietaniemen hautausmaa – Senaatintori.Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto kello 18.30 alkaen.Poliisille ilmoitetut mielenosoituksetYleisestä kokouksesta tai mielenosoituksen järjestämisestä tulee ilmoittaa poliisille 24 tuntia ennen kokouksen alkamista. Järjestäjä tai tämän ilmoittama henkilö toimii poliisin yhteyshenkilönä ennen mielenosoitusta ja sen aikana. Tarvittaessa hän neuvottelee poliisin kanssa tai puuttuu mielenosoituksen kulkuun. Järjestäjän vastuulla on, että mielenosoittajat noudattavat mielenosoituksessa lakia ja poliisin kanssa sovittuja linjauksia. Järjestäjän vastuulla on huolehtia turvallisuudesta ja järjestyksestä kokouksessa. Mielenosoituksen järjestäjä voi syyllistyä rikokseen, jos hän ei noudata poliisin käskyjä tai puutu havaitsemiinsa turvallisuusuhkiin.Poliisille ilmoitettujen mielenosoitusten alustavat tiedot:Katolinen kulkue kello 11.00 alkaen, kulkue Pyhän Marian kirkolta Pyhän Henrikin katedraalille.Marssi Suomelle kello 11.00 alkaen, kulkue Eduskuntatalolta Hietaniemen hautausmaalle.Fixit-kansanliikkeen mielenosoituskulkue kello 14.00 alkaen, kulkue Senaatintorilta Eduskuntatalolle.Suomi herää -mielenosoitus kello 15.00 alkaen, kulkue Rautatientorilta Eduskuntatalolle. Mielenosoitus hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan kello 17.00 alkaen, reittiä ei ole vielä sovittu järjestäjän kanssa.612-soihtukulkue kello 17.00 alkaen, kulkue Töölöntorilta Hietaniemen hautausmaalle.

Lähde: Poliisi.fi

Vahingonteko Raahessa

NordenBladet — Mies rikkoi kerrostalon rappukäytävän oven potkaisemalla.Poliisi sai hälytyksen hieman ennen klo 01 Raahessa sijaitsevan kerrostalon pihalle, jossa mies oli rikkonut ulko-oven potkaisemalla. Hänet otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon. 

Vahingonteko Raahessa

Lähde: Poliisi.fi

Asuntopalo Turun Kakolanmäellä

NordenBladet — Turun Michailowinkadulla ilmoitus asuntopalosta klo 17:09.Kyseessä kerrostaloyhtiön asunto-osake.Yksi henkilö on toimitettu paikalta sairaalaan. Palon syttymisessä epäillään rikosta.Palopaikan raivaus ja tutkinta on vielä kesken.Naapuriasunnot eivät poliisin alustavan käsityksen mukaan ole kärsineet palosta.Palon vuoksi ulos evakuoituneet asukkaat voivat palata asuntoihinsa.Asiasta ei voida tänään tiedottaa enempää.

Asuntopalo Turun Kakolanmäellä

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee, että miehet ammuskelivat konepistoolilla Kotkassa

NordenBladet — Esitutkinnassa ei tullut esiin viitteitä siitä, että ampumisen tarkoitus olisi ollut vahingoittaa muita ihmisiä.Kaakkois-Suomen poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan liittyen ammuskeluun, joka tapahtui Kotkassa Aattenkadulla 25. toukokuuta 2025. Kahta nuorta miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta. Poliisi epäilee, että miehet ampuivat yhteensä kymmeniä laukauksia konepistoolilla useassa eri paikassa Aatteenkadun ja Honkakadun välisellä maastoalueella. Ampumasuunnassa sijaitsee päiväkoti, palvelukoti ja useita asuinkiinteistöjä. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut ammuskelussa. Poliisi otti kaksi nuorta miestä kiinni pian ammuskelun jälkeen. Miesten hallusta takavarikoitiin konepistooli ja siihen soveltuvia patruunoita. Epäillyt olivat tapahtuma-aikaan päihtyneitä.Asia on siirtynyt syyteharkintaan 27. marraskuuta 2025.Poliisin aiemmat tiedotteet asiasta:26.5.2025: Poliisi otti kiinni kaksi henkilöä epäiltynä ammuskelusta Kotkassa – Poliisi25.5.2025: Ammuskelu Kotkassa – Poliisi  

Poliisi epäilee, että miehet ammuskelivat konepistoolilla Kotkassa

Lähde: Poliisi.fi