Hämeessä poliisilla varsin rauhallinen yö

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on torstain ja perjantain välinen yö sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisesti. Tehtäviä oli kaikkiaan 39 kappaletta koko laitoksen alueella. Poliisin suojiin päätyi vain kolme henkilöä.
LAHTI
Torstaina iltapäivällä kello 13.50 aikaan liikennevalvontaa suorittanut poliisipartio mittasi vt12:lla Villähteen kohdilla Lahden suuntaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 142km/h, rajoituksen ollessa kyseissä kohdassa 80k/h. Autoa kuljettanut vuonna 1999 syntynyt nainen oli liikkeellä selvin päin. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Kello 17.50 aikaan poliisipartio pysäytti Jalkarannantiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1994 syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksen ja huumausaineen käyttörikoksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Torstai-iltana kello 19.25 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöstä joka oli ollut näpistelemässä Vapaudenkadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä. Mies oli ottanut kaupasta lonkeroa useamman tölkin ja poistunut niitä maksamatta. Paikalla ollut vartija oli ottanut miehen kiinni kaupan ulkopuolella ja luovutti hänet poliisille. 1960 luvulla syntynyttä miestä epäillään näpistyksestä ja hänelle on kertynyt vastaavia tekoja 22 kappaletta vuoden aikana. Miehen matka jatkui poliisiasemalle odottamaan kuulusteluja.

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja Kerimäellä ja Pieksämäellä

NordenBladet — Pieksämäellä 13.2.20 noin kello 13.00 aikaan poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa Jäppilässä. Poliisin osoittamasta pysähtymismerkistä huolimatta, yksi henkilöauto jätti pysähtymismerkin noudattamatta. Poliisipartio tavoitti auton pienen ajomatkan jälkeen. Miespuoleinen kuljettaja oli paennut metsään, josta partio tavoitti hänet. Miehelle tehty huumepikatesti osoitti positiivisen tuloksen amfetamiinille. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikennerikkomuksesta. Liikennerikkomuksen syynä oli poliisimiehen antaman pysähtymismerkin noudattamatta jättäminen.
Kerimäellä 13.2.20 noin kello 21.00 poliisipartio pysäytti Kerimäentiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 60 vuotias mies. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0,52 mg/l. Miehelle annettiin sakko rattijuopumuksesta. Maksettavaa kertyi 1275e.

Lähde: Poliisi.fi

Henkirikos Porissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltynä tappona tänään iltapäivällä Porissa paljastunutta henkirikosta. Porin keskustan alueella yksityisasunnossa tapahtuneesta teosta ilmoitettiin hätäkeskukseen klo 15.12.
Henkirikoksen uhrina menehtyi porilainen 1960-luvulla syntynyt nainen. Poliisi on ottanut teosta epäiltynä kiinni yhden henkilön.
Asian esitutkinnan ollessa vasta aivan alussa poliisi ei voi tiedottaa siitä enempää.
Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaari

Lähde: Poliisi.fi

Päivätiedote Etelä-Pohjanmaa 12-13.2 2020

NordenBladet — Poliisi löysi kotietsinnän yhteydessä Seinäjoen keskustan tuntumassa sijaitsevasta asunnosta seinäjokiselle nuorelle miehelle kuuluvan repun, jossa oli jonkin verran huumausaineita ja muuhun tarkoitukseen alun perin valmistettu ase, josta oli yritetty valmistaa varsinaista ampuma-asetta. Mies tavattiin paikasta, jossa hän ei olisi saanut olla hänelle määrätyn matkustuskiellon vuoksi. Seurauksena näistä oli yö poliisiasemalla.
Keskiviikkona iltapäivällä poliisin ratsiassa Hyllykalliolla Seinäjoella pysäytetylle henkilöauton kuljettajalle, alle kolmikymppiselle miehelle, tehtiin pikatesti huumausaineen käytön tutkimiseksi. Koe antoi viitteitä huumausaineen käytöstä, joka tosin varmistetaan verikokeella.
Seinäjoen keskustan tuntumassa sijaitsevalla asuinalueella poliisi otti keskiviikkoiltana ennen puoltayötä kiinni autolla liikkuneet kolme parikymppistä miestä, joiden epäillään pahoinpidelleen samanikäisen tuttavansa ja poistuessaan olivat anastaneet uhrin asunnosta omaisuutta. Pahoinpidelty joutui hoidattamaan vammojaan sairaalaan ja tekijöiksi epäillyt majoitettiin poliisiasemalle. Huumausaineilla oli merkittävä osuus koko tapahtumaketjussa. Kahdelta epäillyltä löytyi huumelääkkeitä ja asunnosta anastettua omaisuutta saatiin talteen kolmikon käytössä olleesta autosta.
Teuvan keskustassa murtauduttiin torstaina aamuyöstä R-kioskiin, josta vietiin jonkin verran kioskin myyntituotteita. Poliisi kaipaa tietoja Teuvan keskustassa torstaina aamuyöllä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Havainnot perinteisestä ns kilikalikeikasta, voi ilmoittaa Seinäjoen poliisin vihjepuhelimeen 0295 447 325.
Torstaina varhain aamulla ilmoitettiin poliisille Jalasjärvellä huoltoaseman pihasta lähteneestä henkilöautosta, jonka kuljettaja oli vaikuttanut päihtyneeltä. Poliisipartio tapasi kuljettajan Jalasjärvisestä asunnosta ja puhalluskoe antoi aiheen epäillä törkeää rattijuopumusta. Ajokorttikaan ei ollut kuljettajalla voimassa.
Poliisilla oli näiden juttujen lisäksi tutkittavana Evijärvellä ja Kurikassa tapahtuneet kaksi lähisuhdeväkivallaksi luokiteltavaa juttua, joista toinen oli seurauksiltaan sen verran vakava, että asiaa tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Molemmissa jutuissa tekoon epäilty otettiin kiinni ja vietiin poliisivankilaan.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa havaintoja miehestä, jonka epäillään sotkeneen kiinteistöjä Kampissa

NordenBladet —

13.02.2020 klo 14.40Helsinki
Helsingin poliisi etsii ja pyytää havaintoja sekä tunnistusta miehestä, jonka epäillään sotkeneen kiinteistöjä Kampissa perjantain 31.1.2020 ja lauantain 1.2.2020 välisenä yönä noin kello 02.30.
Epäilty on tukevavartaloinen ja vaaleaihoinen mies, jolla on pitkä tukka sekä parta. Tapahtumahetkellä miehellä oli päällään musta lippalakki, musta takki sekä siniset farkut.
Poliisi pyytää kuvan henkilön tunnistavia tai asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä sähköpostilla: analyysi.helsinki@poliisi.fi
Asiassa ei ole muuta tiedotettavaa.
Epäilty kuva png, 580 kB
Epäilty kuva png, 569,2 kB

Lähde: Poliisi.fi

Tuntemattoman miehen ruumis löytyi eilen merestä Loviisan Pernajassa

NordenBladet —

13.02.2020 klo 14.39Itä-Uusimaa
Keskiviikkona 12.2.2020 noin klo 13.50. Loviisan Pernajasta löytyi merestä tuntemattoman miehen ruumis. Ruumis löytyi noin 50m:n päässä rannasta. Poliisin lisäksi paikalla olivat myös pintapelastajat Utin jääkärirykmentin helikopteripataljoonasta.Itä-Uudenmaan poliisi on ryhtynyt toimenpiteisiin vainajan tunnistamiseksi.
Poliisi ei epäile asiaan liittyvän rikosta ja asiaa tutkitaan kuolemansyyn tutkintana. Tässä vaiheessa tutkintaa poliisi ei tiedota tapauksesta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Matot anastettu tuuletustelineeltä Joensuun Niinivaaralla

NordenBladet —

13.02.2020 klo 14.35Itä-Suomi
Torstaina noin klo 9.00 oli Joensuun Niinivaaralla Suvikatu 10:ssä sijaitsevan kerrostalon tuuletustelineeltä anastettu kolme mattoa. Paikalla oli nähty nuorehkon naisen ja miehen sullovan matot vihreisiin jätesäkkeihin ja paenneen säkkeineen Suvikatu 12 -kerrostalon suuntaan.
Lisähavainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fin tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.

Lähde: Poliisi.fi

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos pyytää löytötavaratoimistossa asioineita naisia ottamaan yhteyttä

NordenBladet —

13.02.2020 klo 13.38Länsi-Uusimaa
7.2.2020 kadonneeksi ilmoitetun espoolaismiehen omaisuutta on toimitettu Helsingin poliisin löytötavaratoimistoon. Kaksi vanhempaa naishenkilöä palauttivat Pasilassa sijaitsevaan poliisin löytötavaratoimistoon Leinosen kännykän ja lompakon, jotka olivat löytäneet katoamista seuranneena aamuna Rajasaarentieltä. Naiset asioivat löytötavaratoimistossa 8.2. ennen klo 11.
– Rouvien henkilöllisyydet eivät ole tiedossamme, ja haluaisimme tavoittaa heidät jututtaaksemme omaisuuden tarkemman löytöpaikan selvittääksemme, pyytää tutkinnanjohtaja Ilmari Hallamaa.
Yhteydenotot toivotaan puhelimitse 0295 413 031 tai sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin jatkotiedote Pyhätunturin lasketteluonnettomuudesta

NordenBladet —

13.02.2020 klo 12.18Lappi
Pyhätunturilla Pelkosenniemellä sattui 11.2.2020 iltapäivällä laskettelijan kuolemaan johtanut lasketteluonnettomuus. Lasketteluonnettomuudessa menehtyi pääkaupunkiseudulla asunut iäkäs mieshenkilö. Mies on ollut kokenut laskettelija, joka on tuntenut Pyhätunturin laskettelualueen erittäin hyvin.
Onnettomuuspaikka on ollut kahden vaikeusasteeltaan mustaksi merkityn rinteen yhtymäkohdassa tämän rinnealueen alaosassa. Toinen rinteistä on normaalisti rinnekoneella ylläpidetty rinne ja toinen on luonnonlumirinne.
Mies on laskenut alas hoidettua rinnettä ja hänen laskunopeutensa on ollut edellä samassa rinteessä alempana lasketelleita nopeampi. Rinteessä on syntynyt ohitustilanne, jossa takaa tullut mies on tuntemattomasta syystä ajautunut liian lähelle edessään mennyttä laskettelijaa ja joutunut sen vuoksi tekemään väistöliikkeen luonnonlumirinteen puolelle. Luonnonlumirinteessä mies on menettänyt laskunsa hallinnan ja kaatunut pyörien osin ilmassa muutamia kymmeniä metrejä rinnettä alas. Paikalla samalla rinnealueella olleet henkilöt ovat hälyttäneet välittömästi apua ja menneet auttamaan miestä. Ensiavusta huolimatta mies oli menehtynyt tapahtumapaikalle.
Mies on käyttänyt lasketellessaan asianmukaisia suojavarusteita mm. kypärää ja selkäpanssaria.
Sää onnettomuuspäivänä on ollut pilvinen ja tunturin yläosasta sumuinen. Säällä ei katsota olleen vaikutusta rinnealueen alaosassa tapahtuneeseen onnettomuuteen.
Poliisi pitää tapahtumien kulkua selvitettynä. Kellään muulla rinteessä olleella laskettelijalla ei katsota olevan vastuuta onnettomuuden tapahtumissa. Poliisi jatkaa tutkintaa kuolemansyyn tutkintana, josta ei tiedoteta.

Lähde: Poliisi.fi

Esitutkinta Espoossa takavarikoituun kokaiinierään jatkuu

NordenBladet —

13.02.2020 klo 11.00Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos ja keskusrikospoliisi ovat jatkaneet yhteistyössä joulukuussa Espoossa takavarikoituun yli 150 kg kokaiinierään liittyvää tutkintaa.
Tutkinnan aikana on tehty runsaasti erilaisia esitutkintatoimenpiteitä sekä muissa maissa että Suomessa. Tapauksen johdosta on edelleen vangittuna rikoksesta epäiltyinä 5 henkilöä. Suomalaisia epäiltyjä ei ole toistaiseksi esitutkinnassa tunnistettu. Esitutkinnan perusteella on syntynyt epäily siitä, ettei huumausaine-erä olisi ollut, ainakaan kokonaan, tarkoitettu Suomen markkinoille vaan tarkoituksena epäillään olleen kuljettaa kokaiini maasta pois.
Länsi-Uudenmaan poliisi ja keskusrikospoliisi pitävät mahdollisena myös, että laiton osa rahdista olisi ollut tarkoitus purkaa rahtikontista jo ennen sen saapumista Suomeen.
Esitutkinta jatketaan niin Suomessa kuin kansainvälisellä yhteistyöllä. Keskusrikospoliisi on tiiviisti mukana yhteistyössä. Suomen poliisi on osallistunut esitutkintatoimien, kuten etsintöjen ja kuulustelujen tekemiseen yhdessä muiden valtioiden viranomaisten kanssa myös Suomen ulkopuolella, esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa. Esitutkinnassa yhteistyötä on tehty muun muassa Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden lisäksi Europolin, Eurojustin ja Yhdysvaltain DEA:n kanssa.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Lähde: Poliisi.fi