20.09.2020 klo 12.48Lounais-Suomi
Kadonneeksi ilmoitetun Sini Ruohosen katoamista tutkitaan henkirikoksena Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Rikoksesta epäilty on otettu kiinni torstaina 17.9.2020 poliisin omien tutkimusten perusteella. Epäilty on kuulustelussa kertonut surmanneensa Ruohosen ja hän on selventänyt tapahtumien kulkua. Sini Ruohonen on löydetty kuolleena.
Rikosnimikkeenä on tällä hetkellä tappo, ja se voi tutkinnan edetessä vielä muuttua. Epäiltyä esitetään vangittavaksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Tekotavasta, epäillyn henkilöllisyydestä tai muista esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista ei tiedoteta tässä vaiheessa enempää, koska poliisi haluaa kunnioittaa omaisten suruaikaa sekä esitutkinta on alkuvaiheessa.
NordenBladet — Perjantaipäivän aikana noin 200 hälytystehtävää.
Partioita työllistivät Turun Halisissa ja Turun keskusta-alueella parinkymmenen henkilön joukkotappelut. Asiat olivat alkaneet nuorempien välisistä erimielisyyksistä, ja paikalle soiteltiin lisää suvun väkeä. Poliisi rauhoitti tilanteet yhteistyössä osallisten vanhempien kanssa.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä noin 220 hälytystehtävää.
Yötä sävyttivät itsetuhoiset henkilöt. Yksi viilteli kurkkuaan, yksi yritti junaradalle, parikin ilmaisi itsemurha-aikeitaan sosiaalisen median kautta. Poliisi tavoitti heistä onneksi kaikki.
Lauantaipäivän aikana 180 tehtävää.
Yksi henkilö yritti anastaa Huittisten Alkosta 25 pulloa Koskenkorva-viinaa piilottamalla nämä vaatteidensa alle. Alkoholijuomien anastamisessa ei sinällään ole mitään epätyypillistä, mutta kyseinen pullomäärä on tekotapa huomioiden kuluvan vuoden etelä-Satakunnan ennätys.
Porissa otettiin kiinni henkilö, joka oli uhannut oppilaitoksensa räjäyttämisellä. Kiinniotto sujui ongelmitta, ja asiaa selvitellään laittomana uhkauksena.
Lauantain ja sunnuntain välisenä lähes 300 tehtävää.
Partiot todistivat moponuorten kokoontumisia sekä Varsinais-Suomen että Satakunnan alueilla. Varsinais-Suomessa mopomiitti purettiin Telakkatiellä, koska kaikilla ei ollut tahtoa tai kykyä noudattaa poliisin kanssa sovittuja sääntöjä, annettuja ohjeita, eikä oikein lain kirjaintakaan. Muutaman ajo-oikeuden ja rekisterikilpien poiston jälkeen homma purkautui.
Liedossa otettiin sunnuntaiaamuyöllä kiinni aseidensa kanssa riehunut henkilö, joka oli myös ampunut ainakin yhden laukauksen ja ajellut autollaan päihtyneenä. Turvallisuussyistä kiinniotossa käytettiin poliisin panssaroitua ajoneuvoa, ja henkilö aseineen saatiin poliisin haltuun nopeasti ja ilman vahinkoja.
Sunnuntaipäivän aikana poliisi keskittyy rattijuopumusvalvontaan. Sille näyttäisi olevan tilausta.
Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia on viikonlopun aikana Lounais-Suomessa kirjattu 8kpl, törkeitä rattijuopumuksia 9kpl ja rattijuopumuksia 10kpl. Iso osa rattijuopumuksista on aiheutunut huumausaineista. Sunnuntaipäivät tuovat näitä yleensä vielä reilusti lisää viikonlopun kokonaissaldoon, tätäkin kirjoitettaessa kaksi rattijuoppoa katselevat pyhäpäivää maija-auton kaltereiden välistä.
Etsintäkuulutettujakin käymme noutamassa. Kaikki ihmiset eivät eri syistä halua asoitaan hoitaa. Pyhäpäivien aamut ovat oikein hyviä hetkiä noutaa ihmisiä asioitaan selvittelemään.
NordenBladet — Kemissä vahingoitettiin Haapalankadulla invamopoa 18.-19.9.2020. Invamoposta oli puhkottu eturengas ja virtalukkoon oli tukittu paperia. Asiaa tutkitaan vahingontekona. Mikäli sinulla on havaintoja asiasta, pyydämme ilmoittamaan niistä meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai numeroon 029 541 6194
Hätäkeskukseen tuli useampi ilmoitus Jäämerentiellä holtittomasti ja vaaratilanteita aiheuttavasta henkilöautosta 19.9.2020 kello 18.00. Partio havaitsi tien sivuun pysäytetyn henkilöauton, josta ilmoituksia oli tullut. Kuljettajan paikalla oli 71 -vuotias mies, joka puhalsi tuloksen 0,92 mg/l. Mies käytettiin verikokeissa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
19.09.2020 klo 16.52Lappi
Perjantain ja lauantain välisenä yönä, juuri ennen kahta yöllä, hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että henkilöauton vetämän perävaunun lokasuoja tai sivuvalo oli osunut tien laidassa kulkeneeseen jalankulkijaan Kemijoen itäpuolentiellä. Jalankulkija oli kaatunut osuman seurauksena ja lyönyt päätään, mutta oli itse pystynyt soittamaan asiasta hätäkeskukseen. Jalankulkijan mukaan on mahdollista että henkilöauton kuljettaja ei välttämättä ollut huomannut osumaa koska oli jatkanut matkaansa. Poliisi pyytääkin auton kuljettajaa ilmoittautumaan poliisille numeroon 0295466250 asian selvittämistä varten.
NordenBladet — Henkilöauto ja hirvi olivat kolaroineet Kajaanintiellä, Nurmeksessa, lauantaina noin kello 13. Eteläsuomalainen mies oli ajanut Kajaanintietä pohjoisen suuntaan, kun tien vasemmalta puolen oli tullut hirvi tielle. Mies oli ehtynyt jarruttaa hieman ennen törmäystä. Törmäyksen seurauksena auton etuosa ja tuulilasi olivat vaurioituneet. Hirvi oli lentänyt törmäyksen voimasta tien luiskaan. Loukkaantunut hirvi oli jouduttu lopettamaan.
NordenBladet — Hetkeä aikaisemmin ilmoitettiin Torniossa anastetusta muistomerkistä. Asiassa ei ole tapahtunut rikosta, vaan muistomerkki on viety huoltoon ensivuoden 400 -vuotis juhlaa varten.
Poliisi kiittää kansalaisia nopeasta reagoinnista uutisointiin. Näin ne asiat selviää.
NordenBladet — Torniossa Seminaarinkadulla sijaitsevasta Maupertuis puistosta tuhottiin ja anastettiin Astemittauksen muistomerkki perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Patsas on pystytetty ranskalaisen akateemikko Maupertuis’n retkikunnan (1736-1737) muistoksi, jolloin Tornio ja Tornionlaakso saivat olla todistajina osana kansainvälistä tapahtumaa. Maupertuis’n retkikunta selvitti Tornion kirkon tornista Pellon Kittisvaaraan asti ulottuneella mittauksella maapallon muotoa koskevan riidan. Muistomerkki on Ranskalaisten lahjoittama ja sen on suunnitellut Olof Ericson. Muistomerkki paljastettiin 19.6.1971. Kohde on Struven ketjun ja astemittauksen muistomerkki, Struven ketju on Unescon maailmanperintökohde.
Patsasta oli moukaroitu voimakkaasti marmoriosilta ja kuparinen veistos oli rälläköity irti alustaltaan. Veistos on noin kaksi metriä korkea ja noin 1,5 metriä leveä.
Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista havainnoista meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi tai numeroon 029 546 6156
19.09.2020 klo 12.32Pohjanmaa
Torstaina iltapäivällä klo 12.00 – 15.30 välillä oli Seinäjoen Kivistössä tunkeuduttu omakotitaloon, josta oli anastettu esineitä. Talon asukas oli lenkillä tapahtuma-aikaan ja palatessaan kotiin havaitsi asunnon läheisyydessä pahvilaatikon, jossa oli asunnosta vietyjä tavaroita. Asuttuun asuntoon tehtyä varkautta tutkitaan pääsääntöisesti törkeänä varkautena.
Torstaina illalla Kauhajoen Aronkylässä meni kaksi miestä ja nainen vierailulle tuttavansa luokse. Asunnon haltijan ja vieraiden välille syntyi riitatilanne vieraiden syyttäessä asukasta aiemmin tapahtuneesta rikoksesta. Asunnon haltijaa pahoinpideltiin ja asunnosta vietiin omaisuutta. Uhri joutui käymään terveyskeskuksessa vammojaan hoidattamassa. Poliisi otti kiinni tekoon epäillyt miehen ja naisen ja toimitti heidät poliisivankilaan Seinäjoelle. Kolmannen asunnossa olleen henkilöllisyys on poliisin tiedossa. Kiinniotettaessa naishenkilö onnistui potkaisemaan kiinniottanutta poliisia aiheuttamatta kuitenkaan vammaa. Asiaa tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Perjantaina aamuyöstä kolmen aikoihin suistui Valtatie 3:lla Jalasjärvellä parikymppisen kuljettajan ajama täysperävaunurekka tieltä. Ajoneuvoyhdistelmän suistumisjälkiä oli pientareella noin sadan metrin matkalla ennen ojaan ajoa. Ojaan suistumisessa tuhoutui liikennemerkki ja rekka kaatui kyljelleen. Ohjaamossa matkustajana ollut henkilö loukkaantui ja toimitettiin Seinäjoen keskussairaalaan. Pelastuslaitos irrotti turvavöissä kiinni olleen kuljettajan, joka ei itse saanut vöitä irrotettua. Kuljettaja ei loukkaantunut.
Tuurin kyläkaupasta ottivat vartijat perjantaina iltapäivällä kiinni naishenkilön, joka oli pakannut ostoskärryynsä noin 200 erilaista tuotetta, piilottaen tavarat muiden ostosten sisään. Tarkkaavaiset vartijat olivat havainneet tapahtuneen ja kassojen jälkeen tapahtuneen kiinnioton yhteydessä kauppaan saatiin palautettua tuotteita yli kahden tuhannen euron arvosta.
Perjantaina aamupäivällä poliisi tarkasti Seinäjoen keskustan tuntumassa olleen nuoren miehen hallinnassa olevan kerrostaloasunnon. Poliisille tulleen tiedon mukaan asunnossa kasvatetaan kannabista. Kotietsinnällä poliisi löysi asunnosta kaksi kannabiskasvien kasvatuspaikkaa kasveineen. Kasvattamon purkamisen jälkeen todettiin lattialla vesilammikko, joka on saattanut aiheuttaa pienen vesivahingon asuntoon. Kannabiksen kasvatus on aina ns varsinainen huumausainerikos.
Kurikan Lohiluomalla metsäautotiellä törmäsi perjantaina alkuillasta kaksi motocrosspyörää toisiinsa sillä seurauksella, että toisen moottoripyörän nuori kuljettaja kuoli tapahtumapaikalla ja toinen samanikäinen loukkaantui vakavasti. Poliisi tutkii asiaa liikennerikoksena ja kuolemantuottamuksena. Alustavan tapahtumapaikkatutkinnan mukaan ajoneuvot olivat ajaneet vastakkaisista suunnista ja tiessä oli tapahtumapaikkaa ennen pieni kaarre. Tapahtuman osalliset olivat olleet ajoharjoittelussa kyseisellä tieosuudella. Tapahtuman tutkinta on vielä alkuvaiheissa, eikä kaikkia paikalla olleita ole kuultu. Poliisi tiedottaa tarvittaessa lisää myöhemmin.
Perjantaina puolen yön maissa poliisille ilmoitettiin ojaan ajaneesta traktorista Teuvalla. Tutkittaessa asiaa ilmeni, että traktorin hytissä oli ollut 4 nuorta. Traktoria kuljettaneella 17-vuotiaalla ei ollut traktorin kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Traktori oli ajautunut ojaan ja kaatunut siellä katolleen. Yksi matkustajista toimitettiin sairaalaan hoidattamaan vammansa. Kuljettajan puhalluskoe osoitti rattijuopumuslukemia.
Poliisi tavoitti Kauhajoelta perjantai-illan ja lauantaiaamuyön aikana kaksi muutakin rattijuoppoa, joista toinen oli liikkeellä henkilöautolla ja toinen traktorilla liikkunut alle 18-vuotias. Myös Seinäjoella tavattiin positiivisen huumenäytteen antanut naiskuljettaja, joka jäi kiinni ajo-oikeudetta ajosta 13. kerran vuoden sisällä.
Lauantaina aamuyöstä tapahtui Seinäjoen keskustassa ja Kurikassa samanlaiset väkivallanteot. Molemmissa tapauksissa ravintolan edustalla oli henkilöä lyöty tai tönäisty niin, että tämä oli kaatunut maahan ja menettänyt tajuntansa, jonka jälkeen toistaiseksi tuntemattomat henkilöt olivat poistuneet paikalta. Tapahtumiin ei liity samoja henkilöitä.
19.09.2020 klo 09.50Häme
Hollola
Järvi-Jussilantiellä tapahtui perjantaina iltapäivällä henkilöauton ulosajo, jossa loukkaantui autoa kuljettanut nuori mies. Henkilöauto oli ollut tulossa Järvi-Jussilantietä Korpikylän suunnasta, kun se oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle. Auto oli ajautunut ojaan ja mennyt useita kertoja katon kautta ympäri päätyen sänkipellolle. Kuljettajana toiminut parikymppinen mies loukkasi itseään onnettomuudessa. Autossa oli tapahtumahetkellä kaksi matkustajaa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Heinola
Valtatiellä 4 Pääsinniemessä mitattiin kovia ylinopeuksia poliisin suorittamassa nopeusvalvonnassa perjantaina iltapäivällä.
Parikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle mitattiin 152 km/h ja nelikymppisen naisen kuljettamalle henkilöautolle 156 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.
Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Orimattila
Kolmekymppisen miehen epäillään olleen huumaavan aineen alaisena kuljettaessaan henkilöautoa Pakaantiellä perjantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Jokioinen
Parikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle mitattiin 163 km/h 2-tiellä perjantaina illalla. Nopeusrajoitus on kyseisellä tieosalla 100 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Janakkala
Matkustajan epäillään tarttuneen päihtyneenä henkilöauton ohjauspyörään ja aiheuttaneen liikenneonnettomuuden Jokimaantiellä perjantaina illalla. Henkilöauto oli ajamassa Jokimaantietä pitkin Ryttylän suunnasta Löyttymäen suuntaan, kun auto oli lähtenyt heittelehtimään suoralla tiellä. Auto ajautui vastaantulevien kaistojen yli ojaan ja kääntyi lopuksi katon kautta ympäri. Autossa oli tapahtumahetkellä viisi henkilöä, joista neljä loukkasi itseään tapahtumassa. Poliisilla ei ole tietoa loukkaantuneiden vammojen laadusta. Matkustajana ollutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Hämeenlinna
Parikymppisen miehen epäillään olleen päihtyneenä suistuessaan henkilöautolla puuhun Viipurintiellä lauantaina puolen yön jälkeen. Viipurintietä ajaneen henkilöauton kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan kääntyessään vasemmalle Keinusaarentielle ja osunut puuhun. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Molemmat käytetty sairaalassa tarkastuksessa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tammela
Parikymppisen miehen kuljettamalle henkilöautolle mitattiin 126 km/h Forssantiellä aikaisin lauantaina aamulla. Nopeusrajoitus on kyseisellä tieosalla 60 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.