lauantai, 6 joulukuun, 2025

Poliisiuutiset

Itä-Uudellamaalla ollut viime aikoina useita autokokoontumisia – poliisi puuttuu matalalla kynnyksellä kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen

NordenBladet —

29.04.2020 klo 13.46Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut, että poliisilaitoksen alueella on viikonloppuisin, erityisesti ilta- ja yöaikaan, järjestetty isoja kokoontumisia, joissa on havaittu lähes sata autoa ja matkustajia sekä yksittäisiä yli kymmenen hengen nuorisojoukkoja.
– Tällaiset autokokoontumiset eivät liity suoraan näihin poikkeusaikoihin, vaan ovat joka keväinen ilmiö. Poliisi puuttuu kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen ja ylinopeuksiin matalalla kynnyksellä, kertoo ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisista.
Myös muita kokoontumisia tulee välttää
Vappukokoontumiset voivat saada koronaepidemian leviämisen uuteen hallitsemattomaan nousuun. Nyt meidän kaikkien on yhdessä kannettava vastuuta. Uusia vappuja tulee kyllä, mutta tänä vuonna sitä on syytä viettää virtuaalisesti ja tavata ystäviä vaikkapa verkossa.
– Vetoamme nyt aikuisiin ja kehotamme heitä seuraamaan lasten ja nuorten tekemisiä ja ohjeistamaan heitä lähikontaktien välttämisen tärkeydestä. Kaikkien fyysisten kontaktien tulee nyt olla minimissä, muistuttaa ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisista.
– Kysymys on nyt meidän kaikkien turvallisuudesta, Huhtela jatkaa.
Itä-Uudenmaan poliisi toivottaa kaikille iloista ja turvallista Vappua.

Lähde: Poliisi.fi

ETELÄ-KARJALASSA RATTIJUOPPOJA JA HUUMAUSAINEEN KÄYTTÖRIKOKSIA

NordenBladet —

29.04.2020 klo 13.11Kaakkois-Suomi
Ti 28.4.2020 iltapäivällä poliisi pysäytti Imatralla paikkakuntalaisen nuorehkon naisen kuljettaman henkilöauton jonka kuljettajalle suoritettu huumetesti joka osoitti hänen käyttäneen amfetamiinia. Testin perusteella kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Samoihin rikoksiin epäillään syyllistyneen ke 29.4.2020 aamuyöllä myös ulkopaikkakuntalaisen noin 50 vuotiaan miehen. Hänet poliisi pysäytti Lappeenrannassa, mies oli liikkeellä samalla henkilöautolla kuin edellä mainittu nainen.
Ke 29.4.2020 yöllä poliisi pysäytti Imatralla paikkakuntalaisen noin 40 vuotiaan miehen kuljettaman henkilöauton. Kuljettajalle suoritettu puhalluskoe osoitti yli kahden promillen lukemaa. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Tiistaina 28.4.2020 aikaisin aamulla anastettiin Lappeenrannassa VT 6:n reunaan omistajan jättämä rikkoontunut kevytperävaunu rekisteritunnus PVM-80.

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin poliisi valvoo näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta julkisilla paikoilla vappuna 30.4.–1.5.2020

NordenBladet —

29.04.2020 klo 10.50Helsinki
Poliisi valvoo näkyvästi yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa ja muualla kaupungissa vappuaattoiltana ja vapunpäivänä 30.4.–1.5.2020.
– Ihmisten ei tänä vappuna pidä kokoontua sankoin joukoin Helsingin keskustassa, esimerkiksi kaduilla ja puistoissa. Kaikkien on kannettava tästä vastuunsa, ja vanhempien on syytä muistuttaa nuoria siitä, että myöskään he eivät kokoonnu suurissa ryhmissä julkisilla paikoilla, painottaa ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta.
Koronaepidemian vuoksi Helsingin keskustassa ei tänä vuonna järjestetä perinteisiä vapputapahtumia, esimerkiksi vappupuheita ja -kulkueita. Helsingin kaupunki tarjoaa yhdessä kumppaneidensa kanssa vapputapahtumia virtuaalisesti verkossa. Esimerkiksi perinteinen Havis Amanda -patsaan eli Mantan lakitus toteutetaan virtuaalitodellisuudessa.
– Helsingin keskustassa ei tänä vappuna ole ohjelmaa, eikä esimerkiksi Esplanadin puistoon, Havis Amandan ympäristöön ja Kaivopuistoon ole syytä mennä. Vaikka ihmiset kokoontuisivat pienissä ryhmissä, useista ryhmistä muodostuu äkkiä isoja satojen henkilöiden joukkoja, joissa yleinen järjestys- ja turvallisuus voi vaarantua, Kujala muistuttaa.
Helsingin poliisi kertoo järjestyksen ja turvallisuuden valvonnasta vappuaattona ja -päivänä Twitterissä osoitteessa: www.twitter.com/helsinkipoliisi sekä Instagramissa osoitteessa: www.instagram.com/helsinkipoliisi/
Twitter-tiliä ja Instagramia voi seurata, vaikka ei itse olisikaan rekisteröitynyt palveluun.

Lähde: Poliisi.fi

Lisätietoja eilen 28.4. Vantaan Havukoskella tapahtuneesta onnettomuudesta

NordenBladet —

29.04.2020 klo 09.22Itä-Uusimaa
Vantaan Havukoskella tapahtui eilen iltapäivällä kuolemaan johtanut onnettomuus.
Tapauksen tutkinta on käynnistetty Itä-Uudenmaan poliisissa ja tapausta tutkitaan tällä hetkellä kuolemansyyn selvittämisenä. Kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiat ovat salassa pidettävää tietoa, joten poliisi ei tässä vaiheessa tiedota tapauksesta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Autolla hurjasteltiin Porin keskustassa

NordenBladet — Hätäkeskus sai tiistai-iltana kello 21 aikaan useita ilmoituksia Porin keskustassa kaahailevasta henkilöautosta. Autoilija oli aiheuttanut vaaratilanteita muille tiellä liikkujille mm Itsenäisyydenkadulla, missä auto oli kulkenut pitkin jalkakäytävää kovalla nopeudella ohittaen samalla muita autoilijoita sekä pyörällä liikkuneita. Poliisi tavoitti auton Horsmantieltä. Autoa kuljetti v.-88 s ulkopaikkakuntalainen mies kyydissään yksi matkustaja. Kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettaja oli lisäksi kortiton ja hänellä on tilillään entuudestaan jo 10 kortitta-ajoa vuoden sisällä.

Lähde: Poliisi.fi

Kellarikomerovaras piiloutui asuntonsa vessaan

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali arkivuorokausi. Tehtäviä oli vuorokauden aikana yhteensä 181, joista yövuoron aikana hoidettiin 56.
Hämeen poliisin alueella on ollut taas muutamia valepoliisien soittoja, joissa on yritetty saada ihmisiä luovuttamaan pankkitunnuksia soittajalle. Poliisi muistuttaa, ettei poliisi kysy missään olosuhteissa pankkitunnuksia eikä niitä pidä antaa puhelimessa kenellekään.
LAHTI. Partio tapasi tiistaiaamuna 30-vuotiaan ajokiellossa olevan miehen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Valtatiellä 4 Mäkelässä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hän kieltäytyi huumausainepikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa veren alkoholi- ja huumausainepitoisuuksien selvittämiseksi.
Hänen kuljettamansa autokaan ei ollut määräysten mukaisessa kunnossa. Auto oli määräaikaiskatsastamaton, ajoneuvovero oli erääntynyt ja se oli poistettu liikennekäytöstä 2019.
Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksena ja ajoneuvorikkomuksena.
LAHTI. Ajo-oikeudeton kolmekymppinen mies tavattiin kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana Kiveriönkadulla. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen ja kieltäytyi huumepikatestistä. Mies kertoi partioille käyttäneensä amfetamiinia aikaisemmin päivällä. Hänet käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Miehellä on 10 aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
LAHTI. Hätäkeskus ilmoitti tiistaina kello 22.15 käynnissä olevasta varkaudesta Pilkotunmäenkadulla. Ilmoituksen mukaan kerrostalon kellarikomeroista kuului kolinaa. Ilmoittaja oli mennyt katsomaan kolinan aiheuttajaa ja hän oli nähnyt naisen poistuvan kellaritiloista matkalaukkua vetäen.
Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville, että useampaan kellarikomeroon oli murtauduttu. Ilmoittajan antamien tuntomerkkien perusteella tekijä, kolmekymppinen nainen löytyi asunnostaan. Hän ei suostunut tulemaan ulos asunnostaan, joten ovi avattiin huoltomiehen avaimella ja turvaketju katkaistiin. Nainen oli asuntonsa vessassa, josta hänet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
HEINOLA. Partio sai hätäkeskukselta keskiviikkoaamuna kello neljä tehtävän Lakeasuontielle, jossa oli polttoainevarkaus käynnissä. Ilmoittajan mukaan tekijöinä olisivat mies ja nainen.
Partio tapasi kohteesta 24- vuotiaan miehen ja 32-vuotiaan naisen piilottelemassa lumiauran takana. Havaintojen mukaan heidän oli tarkoitus varastaa polttoainetta kuorma-autosta, mutta teko oli keskeytynyt tekijöiden tultua häirityksi. Kaksikko otettiin kiinni epäiltynä varkauden yritykseen.
HÄMEENLINNA. Kuusikymppinen mies törmäsi henkilöautolla polkupyöräilijään tiistaina iltapäivällä Kuralantien ja Marssintien risteyksessä. Henkilöauton kuljettaja oli ajanut Kuralantietä Marssitien suuntaan. Hän oli pysähtynyt Marssitien risteykseen STOP-merkille. Polkupyöräilijä ajoi kevyenliikenteenväylällä ja hänellä oli tarkoitus ylittää Kuralantie. Henkilöauton lähtiessä uudelleen liikkeelle törmäsi se polkupyöräilijään hiljaisella nopeudella.
Polkupyöräilijä oli kaatunut törmäyksen voimasta maahan ja hän oli kertomansa mukaan tuntenut kipua raajoissa. Hän meni sairaalaan tarkastukseen. Pyöräilijä oli kypärä päässä tapahtumahetkellä.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi

Ulosajo Kemissä Pajusaarentiellä

NordenBladet — Henkilöauto ajautui Kemissä Pajusaarentiellä tiistai-iltana ulos tieltä hieman ennen iltakahdeksaa ja törmäsi puuhun.
Kaikki autossa olleet neljä henkilöä kuljetettiin Länsi-Pohjan keskussairaalaan tarkistukseen.
Poliisi tutkii tapausta muun muassa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena.

Lähde: Poliisi.fi

Kouvolassa anastettu ulkoporeallas, poliisi pyytää havaintotietoja

NordenBladet —

28.04.2020 klo 15.52Kaakkois-Suomi
Kouvola, Voikkaa, Kartano Koskenrannan pihasta anastettu ulkoporeallas, osoitteesta Vessarinmäentie 53.
Allas on hävinnyt 20-24.4.2020 välisenä aikana.
Kysessä arvokas, noin reilu 2x2m kokoinen allas, joka tyhjäpaino noin 350-400 kg.
Poliisi pyytää mahdollisia havaintoja asiaan liittyen numeroon 0504479574 tai sähköpostitse rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi

Lähde: Poliisi.fi

Turun poliisi pyytää havaintoja

NordenBladet — Turussa tapahtui lauantaina 25.4.2020 kello 14.25 Hippoksentien ja Lemminkäisenkadun risteyksessä liikennevahinko, jossa harmaa henkilöauto oli ajanut päin punaista liikennevaloa törmäten risteykseen vihreän valon palaessa ajaneeseen skootteriin, jota kuljetti 16 -vuotias tyttö. Tyttö kaatui törmäyksessä, mutta ei loukkaantunut. Henkilöauto poistui paikalta jäämättä selvittämään asiaa. Jos jollain on tietoa tapahtumasta, tai paikalta poistuneesta autosta, tiedot pyydetään ilmoittamaan Lounais-Suomen poliisin sähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Netissä pelattavien Veikkaus Oy:n rahapelien tappiorajoja lasketaan

NordenBladet —

28.04.2020 klo 15.46Poliisihallitus
Sisäministeriö ja Poliisihallitus
28.4.2020
Netissä pelattavien Veikkaus Oy:n rahapelien tappiorajoja lasketaan
Netissä pelattavien Veikkaus Oy:n nopearytmisten rahapelien tappiorajoja lasketaan. Enimmäistappioraja laskee 500 euroon (nykyisin 2000) kuukaudessa ja 500 euroon (nykyisin 1000) vuorokaudessa. Asetusmuutokset tulevat voimaan 1.5. ja ovat voimassa 30.9.2020 saakka. Muutoksen tavoitteena on tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä koronavirusepidemian aikana.
– Koronavirusepidemian aikana useimmat viettävät normaalia enemmän aikaa kotona, mikä voi lisätä riskiä siihen, että rahapelaaminen verkossa ryöstäytyy käsistä. Samalla moni on muutenkin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa. Asetuksella hillitsemme nettipelaamiseen liittyvien pelihaittojen kasvamista poikkeusoloissa, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.
Koronavirustartuntojen estämiseksi Veikkaus Oy on toistaiseksi sulkenut kaikki hajasijoitetut rahapeliautomaatit, yhtiön pelisalit sekä Helsingissä sijaitsevan pelikasinon. Voimassa olevien koronavirusepidemiaan liittyvien rajoitusten ja lisääntyneen kotona olemisen vuoksi rahapelaamista voi siirtyä netissä tapahtuvaan nopearytmiseen ja erityisen rahapelihaittojen vaaran sisältävään rahapelaamiseen. Nopearytmisillä peleillä tarkoitetaan Veikkaus Oy:n eBingoa, Tähdenlentoa, virtuaalivedonlyöntiä ja elektronisia rahapika-arpoja (nettiarvat) sekä sähköisesti välitettäviä kasinopelejä ja raha-automaattipelejä.
Netissä pelattavissa nopearytmisissä rahapeleissä kaikkien pelaajien on enimmäistappiorajan lisäksi asetettava itselleen omat vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Pelaaja voi itse muuttaa asettamiaan tappiorajoja. Itse asetettavat rajat eivät kuitenkaan voi olla korkeampia kuin asetuksella säädetyt enimmäistappiorajat.
Alhaisemmat tappiorajat ovat rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen näkökulmasta tarpeen vielä senkin jälkeen, jos tämänhetkisistä koronavirusepidemiaan liittyvistä rajoituksista luovutaan. Tämä on perusteltua muun muassa sen vuoksi, että kuluttajien taloudelliset vaikeudet epidemian seurauksena jatkuvat todennäköisesti pidempään.
Manner-Suomen ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden rahapelejä ei saa markkinoida
Manner-Suomessa rahapelejä saa tarjota ainoastaan Veikkaus Oy. Enimmäistappiorajan laskeminen voi johtaa siihen, että ainakin osa pelaajista siirtyisi Manner-Suomen ulkopuoliseen rahapelaamiseen On huomioitava, että tällöin rahapelaaminen siirtyy Poliisihallituksen arpajaislain nojalla valvoman toiminnan ulkopuolelle.
Ennakoitavissa on, että tilanne houkuttaa Suomen lainsäädännön vastaisesti Suomeen rahapelejä tarjoavia kansainvälisiä toimijoita lisäämään markkinointiponnistelujaan.
– Se, että sisäministeriö päätyy suojaamaan rahapelaajia alentamalla tappiorajaa poikkeuksellisissa oloissa ei saa tarkoittaa, että lainvastaisesti Suomeen rahapelejä tarjoavat ulkomaiset toimijat hyötyisivät tilanteesta, Poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Saaramia Varvio toteaa.
Ulkomaiset rahapelitoimijat käyttävät markkinoinnissaan keinoja, jotka suomalaisessa rahapelijärjestelmässä on arpajaislailla kielletty. Poliisihallitus pitää muun muassa erilaisia pelaamiseen houkuttavia tervetuliaistarjouksia kuten talletusbonuksia ja ilmaiskierroksia markkinointikeinoina, jotka eivät aggressiivisen luonteensa vuoksi ole Suomessa sallittuja. Tällainen toiminta heikentää Suomen järjestelmän kykyä torjua rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Manner-Suomen ulkopuolelle pelattaessa Poliisihallitus ei myöskään kykene takaamaan pelaajien oikeusturvaa epäselvissä tilanteissa.
– Peräänkuuluttaisin erityisesti suomalaisten julkisuuden henkilöiden vastuuta rahapelaamisen markkinoinnissa. Rahapelaaminen aiheuttaa monille henkilöille merkittäviä taloudellisia, terveydellisiä ja sosiaalisia haittoja, jotka heijastuvat myös heidän perheisiinsä ja muuhun lähipiiriin. Julkkisten markkinointitoimet arkipäiväistävät pelaamista, madaltavat kynnystä osallistua rahapeleihin ja luovat vääristynyttä kuvaa helposta ansaintamahdollisuudesta, Varvio jatkaa.
Poliisihallituksen tehtävänä on valvoa niin Veikkaus Oy:n yksinoikeuteen perustuvaa rahapelitoimintaa ja -markkinointia kuin puuttua lainvastaiseen toimintaan. Poliisihallitus jatkaa valvontatoimia myös sosiaalisessa mediassa tapahtuvan markkinoinnin osalta. Lisäksi ulkomailta Manner-Suomeen suunnattuja tv-kanavia kohtaan kohdistuvia valvontatoimia edistetään, jotta kanavilla lähetettävät lainvastaiset mainokset saadaan loppumaan. Toimet perustuvat ensisijaisesti arpajaislain nojalla tehtäviin valvontatoimiin.
Arpajaislain uudistamista koskeva hanke käynnissä
Sisäministeriössä on parhaillaan käynnissä arpajaislain uudistamista koskeva hanke, jonka tavoitteena on selvittää arpajaislain uudistamistarpeita erityisesti rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen edelleen tehostamiseksi. Lisäksi tavoitteena on selvittää lainsäädännöllisiä keinoja, joilla voitaisiin tukea Veikkaus Oy:n toimintaedellytyksiä. Hankkeessa selvitetään muun muassa pakollisen tunnistautumisen laajentamista, rahapelien markkinointia ja arpajaislain vastaista markkinointia koskevaa sääntelyä sekä maksuliikenteelle asetettavien estojen käyttöönottamista yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle suuntautuvan pelaamisen rajoittamiseksi.

Lähde: Poliisi.fi