NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella vuosi vaihtui työntäyteisissä merkeissä. Aamu kuuteen mennessä hälytystehtäviä oli koko poliisilaitoksen alueella ollut yhteensä 175.
Poliisipartioita työllistivät mm. erilaiset ilotulitteiden käytöstä aiheutuneet häiriöt, pahoinpitelyt sekä järjestyshäiriöt. Rattijuoppoja tavattiin yön aikana neljä.
Parikkalassa murtauduttiin paikalliseen optikkoliikkeeseen. Poliisipartio tavoitti murtomiehen, joka otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä.
Ylämaalla murtauduttiin kauppaliikkeeseen. Tultuaan havaituksi tekijä poistui paikalta autolla. Kyseinen henkilöauto ajoi poliisipartiota vastaan Vaalimaantiellä, mistä seuranneen takaa-ajon jälkeen autoa kuljettanut epäilty saatiin kiinni. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä varkaudesta.
NordenBladet — Itä- Suomen poliisilla vuosi vaihtui kiireisissä merkeissä.
Poliisilaitoksen alueelle kirjattiin klo 19- 07 väliselle ajalle 409 tehtävää. Tehtävämäärät jakautuivat siten , että Pohjois- Savossa 179, Etelä- Savossa 146 ja Pohjois- Karjalassa 84 tehtävää.
Tehtävämäärän osalta yö oli erittäin kiireinen ja esimerkiksi normaali viikonloppuyönä tehtävämäärät ovat hieman yli 200.
Tehtävälajeista ykköseksi nousi ns. häiriökäyttäytymiset , joista kirjauksia noin 80 kpl. Pahoinpitelyyn liittyviä tehtäviä oli noin 20 ja rattijuopumuksiin liittyviä noin 20.
Vakavimpia tehtäviä oli Kiuruvedellä tapahtunut tapon yritys, Mikkelin Pitkäjärvellä tapahtunut ryöstö ja Mäntyharjulla tapahtunut virkamiehen väkivaltainen vastustaminen.
Lisäksi alueella tapahtui kaksi isoa rakennuspaloa; Pieksämäellä paloi hirsitalo ja Joensuussa entinen tanssilava Huvitörmä.
Poliisi tiedottaa tapahtumista tarkemmin alueellisesti myöhemmin.
01.01.2020 klo 08.46Itä-Suomi
Pieksämäellä tiistaina 31.12.2019 noin kello 19.30 paloi omakotitalo kärsien huomattavia vahinkoja. Talosta jouduttiin purkamaan kattorakenteita palon sammuttamisen helpottamiseksi. Talossa oli vast`ikään tehty laaja remontti. Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tulipalossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Varkaudessa 1.1.2020 noin kello 04.00 aikaan poliisipartio pysäytti Käärmeniementiellä moottoripyörän, jota kuljetti paikkakuntalainen vuonna 2003 syntynyt mies. Mies jätti noudattamatta pakollista pysähtymistä osoittavan liikennemerkin. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,35 o/oo. Miehellä oli kyydissä matkustaja. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Mikkelissä poliisipartio pysäytti 1.1.2020 kello 03.30 mopoauton Porrassalmenkadulla. Mopoautoa kuljetti paikkakuntalainen vuonna 2002 syntynyt mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,77 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
01.01.2020 klo 08.31Itä-Suomi
Joensuussa Törmäntie 5 osoitteessa oleva vanha tanssilava on palanut keskiviikkona aamuyöllä. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tuhotyönä. Poliisi on ottanut kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä kolme henkilöä, joiden osuutta tapahtumaan selvitetään.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran torstaina iltapäivällä.
NordenBladet — Uudenvuodenaattoilta oli poliisille tavanomaisen kiireinen. Alkuillasta poliisia työllistivät erityisesti kotihälytykset, liikennetehtävät ja rakettien ampumisesta aiheutuneet vahingot sekä häiriöt. Myöhemmin yöllä oli runsaasti erilaista nahinointia sekä tappeluita niin yleisillä kuin yksityisilläkin paikoilla. Ohessa muutama esimerkki yön tehtäväkirjosta:
Klo 23.30 aikaan nelikymppinen mies pahoinpiteli kahta parikymppistä miestä Itsenäisyydenkatu 23 kohdalla Tampereella lyöden heitä nyrkillä kasvoihin. Lisäksi hän oli lyönyt avokämmenellä parikymppistä naista kasvoihin. Poliisipartio otti miehen kiinni epäiltynä pahoinpitelyrikoksiin. Poliisiasemalla mies alkoi käyttäytyä uhkaavasti ja aggressiivisesti myös poliisia kohtaan. Hän mm. sylki päin poliisia sekä yritti riuhtoa itseään irti. Tältä osin asiaa tutkitaan virkamiehen vastustamisena.
Parikymppistä miestä heitettiin tuopilla kasvoihin Hatanpään valtatiellä Tampereella sijaitsevassa ravintolassa klo 23.40. Tilannetta ei edeltänyt riitaa eikä asianomistaja tuntenut tuopin heittäjää. Asianomistaja sai kasvoihinsa runsaat verta vuotavat haavat ja ambulanssi kuljetti hänet Acutaan. Rikoksesta epäiltyä ei tavattu, mutta hänen henkilöllisyytensä saatiin selvitettyä. Rikosilmoitus kirjattiin pahoinpitelystä.
Poliisi hälytettiin klo 00.19 Jyväskylän Yliopistonkadulla sijaitsevaan ravintolaan, jossa n. parikymppisen naisen päälle oli kaadettu juomat. Vaatteiden kastumisen lisäksi naisen kello ja puhelin vaurioituivat. Järjestyksenvalvoja oli puuttunut parikymppisen miesasiakkaan asiattomaan käytökseen, jolloin tämä oli alkanut huitoa järjestyksenvalvojaa kohti, rimpuilemalla estellyt kiinniottoaan ja käynyt toisella kädellä järjestyksenvalvojaa kurkusta kiinni. Poliisipartio kuljetti miehen putkaan rauhoittumaan. Häntä epäillään lievästä pahoinpitelystä ja järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta.
Poliisipartio oli tehtävällä Tampereen Aleksanterinkadulla klo 00.45, kun läheisestä ravintolasta tuli järjestyksenvalvoja ilmoittamaan kahden seurueen välisestä riidasta. Paikalla selvisi, että ainakin yhdellä henkilöllä oli nirhauma kasvoissa. Käsirysyssä oli soitettu suuta, tönitty, revitty hiuksista ja vaihdettu iskuja puolin ja toisin. Rikosilmoitus kirjattiin pahoinpitelystä.
Poliisi sai klo 01.05 hätäkeskukselta ilmoituksen, jonka mukaan Tampereen Hyhkyssä kiinteistön pihamaalla oli päihtynyt henkilö, joka ei ollut kykeneväinen etenemään. Partio tapasi paikalta 1990-luvulla syntyneen miehen. Hänen hallustaan löytyi sähkölamautin ja nyrkkirauta, jotka otettiin poliisin haltuun. Päihtymyssäilöön toimitettua miestä epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta.
1990-luvulla syntynyt mies on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta Äänekosken Torikadulla klo 01.25. Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin 0.57 mg/l:n tuloksen. Hänet määrättiin ajokieltoon.
Poliisi hälytettiin Vanhalle Tampereentielle Ikaalisten keskustaan klo 01.58. Ohikulkija oli havainnut naisen makaavan maassa ja miehen seisovan hänen vieressä. Ohikulkija oli jäänyt selvittämään naisen vointia, jolloin paikalla ollut mies oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti ja aloittanut tönimisen sekä lopulta heittänyt auttajan maahan. Maassa ensiksi maannut nainen oli ambulanssissa hoidettavana, kun partio pääsi paikalle. Ilmeni, että häntäkin oli pahoinpidelty. Rikoksesta epäilty mies oli poistunut paikalta. Hänen henkilöllisyyttään selvitetään tutkinnassa.
Kaksi jo kertaalleen ravintolasta häiriökäytöksen takia poistettua keski-ikäistä miestä palasivat Ruoveden keskustassa sijaitsevaan anniskelupaikkaan klo 02.29. Toinen miehistä kävi järjestyksenvalvojaan kiinni hänen estäessään kaksikon sisäänpääsyä. Poliisipartion saapuessa paikalle miesten käytös oli yhä yhteistyökyvytöntä. Poliisipartio kuljetti heidät päihtymyssäilöön Tampereelle. Rikosilmoitus kirjattiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä.
Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevasta ravintolasta tuotiin päihtymyssäilöön 1990-luvulla syntynyt nainen, jota epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Tapahtuma-aika oli klo 02.50. Aggressiivisesti käyttäytyneen potkivan ja rimpuilevan naisen taltuttamiseksi oli tarvittu lopulta kolme järjestyksenvalvojaa. Nainen herää vuosikymmenen ensimmäiseen aamuunsa putkasta.
Jyväskylässä Palanderinkadulla poliisipartio pysäytti klo 03.15 auton tarkastusta varten. Kuljettaja osoittautui ajokiellossa olevaksi ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista. Turvallisuustarkastuksessa kuljettajan hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Auton kyydissä ollut matkustaja oli auton omistaja ja tiesi kuljettajan olevan ajo-oikeudeton, mutta luovutti silti auton tämän kuljetettavaksi. Kuljettaja käytettiin verikokeessa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkunevuon kuljettamisesta oikeudetta. Matkustajaa epäillään ajokorttirikkomuksesta.
Tampereen Salhojankadulla rikottiin kahdesta ajoneuvosta sivulasit klo 04.10. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona. Paikalta on silminnäkijähavainto n. 185 cm pitkästä miehestä, joka oli pukeutunut tummiin housuihin ja tummaan takkiin. Hän oli poistunut jalkaisin Itsenäisyydenkatua pitkin itää kohti. Miestä ei etsinnöistä huolimatta tavattu.
NordenBladet — Joensuussa Mäntyniementiellä murtauduttu pizzeriaan maanantain kello 22.00 ja tiistain kello 10.00 välisenä aikana. Saaliikseen pitkäkyntiset olivat ottaneet kassakoneen. Mahdolliset havainnot asiaan liittyen voi ilmoittaa arkisin poliisipäivystyksen numeroon 0295 415 455 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet ita-suomi@poliisi.fi
Kontiolahdessa Kontioniementiellä kolmen henkilöauton kolari tiistaina kello 12.45 aikaan.
Kontiolahtelainen 46 -vuotias nainen oli kuljettanut henkilöautoa Kontioniementietä ja törmännyt edellä ajaneen auton perään, kun auto oli joutunut hidastamaan vauhtiaan edellä ajaneen auton kääntyessä pihaliittymään. Naisen kuljettama auto oli peräänajon jälkeen törmännyt edelleen vastaantulevaan autoon. Nainen ja vastaantulevan auton kuljettajana toiminut 63-vuotias mies ja kaksi matkustajaa toimitettu ambulanssilla keskussairaalaan.
31.12.2019 klo 14.57Sisä-Suomi
Saarijärven poliisiasema myy huutokaupalla laillisen hirvenmetsästyksen yhteydessä ammutun aikuisen hirven raakapaloitellut lihat (ruhopaino 155 kg) Saarijärven poliisiaseman takapihalla (osoite Virastotie 4, Saarijärvi) perjantaina 3.1.2020 kello 13.00.
Huuto on maksettava käteisellä paikan päällä. Lihat on vietävä pois heti tilaisuuden päätyttyä.
Tervetuloa!
31.12.2019 klo 13.55Itä-Uusimaa
Sipoossa Martinkyläntiellä murtauduttiin lauantai-iltana 28.12.2019 omakotitaloon. Taloon oli päästy sisään ikkuna rikkomalla. Asunnon asukkaat eivät olleet tapahtuma-aikana kotona. Asunnosta anastettiin koruja ja muita arvoesineitä.
Poliisi sai asuntomurrosta ilmoituksen, mutta epäillyt tekijät olivat ehtineet poistua asunnolta ennen poliisin paikalle tuloa. Tekijöiden käytössä ollut auto pysäytettiin saman illan aikana Vantaan Ilolassa. Auton kuljettaja otettiin kiinni, mutta kolme auton kyydissä ollutta miestä pakenivat juosten läheiseen metsikköön ja pääsivät karkuun.
Helsingin poliisilaitoksen liikkuvan rikollisuuden ja Itä-Uudenmaan poliisin rajat ylittävän rikollisuuden tutkintaryhmät pääsivät varsin pian tekijöiden jäljille. Jo sunnuntai-aamuna 29.12. Vantaalla sijaitsevasta yksityisasunnosta otettiin kiinni kolme muuta asuntomurtoon epäiltyä miestä. Asunnosta löydettiin myös asuntomurron yhteydessä anastettua omaisuutta. Kiinnioton yhteydessä epäillyt tekijät yrittivät hävittää anastettua omaisuutta muun muassa huuhtomalla niitä alas wc:n viemäristä ja heittämällä ikkunasta ulos.
Tutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt tekijät ovat Georgian kansalaisia jotka olivat tulleet maahan vain joitakin päiviä ennen tekoa.
Tänään 31.12. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus vangitsi kaikki neljä epäiltyä todennäköisin syin törkeästä varkaudesta.
31.12.2019 klo 13.51Kaakkois-Suomi
Maanantai-iltana 30.12.2019 noin kello 20.00 nuorehko, noin 185 sm pitkä, hoikkavartaloinen, mustiin housuihin ja tummaan huppariin pukeutunut, kasvonsa peittänyt mies kehotti Lappeenrannan Hakalissa veitsellä uhaten kioskin työntekijää luovuttamaan rahat.
Samaan aikaan kioskiin tullut asiakas oli ilmeisesti pelästyttänyt ryöstöä yrittäneen miehen joka poistui kävellen Hovinpellon suuntaan.
Poliisi tutkii asiaa törkeän ryöstön yrityksenä. (Liitteenä kuvat ryöstöä yrittäneestä miehestä.)
Lappeenrannan keskustassa on harjoitettu suurimuotoista vahingontekoa maalaamalla spray maalilla isokokoisia tageja useiden kiinteistöjen seiniin sekä ikkunoihin ja muutamaan ajoneuvoon lauantain 28.12. ja maanantain 30.12.2019 välisenä aikana.
Kohteina ovat olleet lähinnä liikerakennukset ja kerrostalot.
Poliisilla on tiedossa noin kymmenen tapausta mutta ilmeisesti kiinteistöjen ja mahdollisesti ajoneuvojenkin vahingoittamisia ilmenee lisää.
Kokonaisuudessaan vahingot tulevat olemaan useita tuhansia euroja.
Lappeenrannan poliisi toivoo vihjeitä niin vahingontekoihin kuin törkeän ryöstön yritykseen liittyvissä asioissa puh. 0295414559 tai rikostorjunta.etela-karjala@poliisi.fi
31.12.2019 klo 12.39Sisä-Suomi
TIEDOTTEEN TARKENNUKSET TUMMENNETTU!
Sisä-Suomen alueen poliisiasemat ovat varautuneet tänäkin vuonna vilkkaaseen vuodenvaihteeseen. Pirkanmaalla Tampere ja Keski-Suomessa Jyväskylä ovat perinteisesti paikkoja, joihin hyvän ravintolatarjonnan johdosta kertyy paljon juhlijoita.
Vuoden vaihtuessa Sisä-Suomen alueella työskentelee normaalivahvuutta enemmän poliisimiehiä, jotka valvovat sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta että liikennettä ja suorittavat hälytystehtäviä.
Aikaisempien vuodenvaihteiden tilastot osoittavat hälytystehtävien kaksinkertaistuvan verrattaessa niitä esim. normaaliin viikonloppuun. Tyypillisimmät tehtävät ovat huonokuntoisiin päihtyneisiin liittyviä, pahoinpitelyt ravintoloissa tai kadulla sekä kotihälytykset. Myös erilaiset ilotulitteilla aiheutetut vahingot ja häiriöt työllistävät poliisia perinteisesti ympäri poliisilaitoksen aluetta.
Liikennevalvonta
Liikenteenvalvonnassa painopiste on rattijuopumusvalvonnassa sekä liikenneturvallisuutta vaarantavassa ajotavassa, kuten nopeuksissa, ohituksissa sekä ajoneuvojen etäisyyksissä. Autolla liikuttaessa on syytä varata mukaan aina selvä kuljettaja, joka on sitoutunut olemaan selvänä koko matkan ajan sekä varata keliolosuhteiden vaatimusten mukaisesti riittävästi aikaa matkustamiseen.
Järjestyksenvalvonta
Poliisi puuttuu muita uudenvuodenjuhlijoita häiritsevään käyttäytymiseen, mutta hauskanpito on tietenkin sallittua. Poliisi puuttuu lainvastaiseen ilotulitteiden käyttöön. Laissa vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudessa ilotulitteet ja yleensä lainvastainen toiminta on käsitelty selkeästi. Turvallisten ja laillisten ilotulitteiden käytössä on huomioita erityisesti sekä ikärajat että ajalliset ja alueelliset rajoitukset.
Uhriutumista estävä käyttäytyminen
Uusi vuosi on massatapahtuma, jota myös näpistelijät käyttävät hyväkseen. Kun olet juhlimassa älä jätä käsilaukkuasi, kännykkääsi tai rahapussiasi vartioimatta. Jätä tarpeeton arvo-omaisuus kotiin.
Vältä pankkiautomaatilla asiointia, jos lähistöllä on tunkeilevia sivullisia henkilöitä. Liiku tutussa ja turvallisessa porukassa ja vältä vahvaa humalatilaa. Kun seurueestanne joku mahdollisesti väsähtää niin huolehtikaa, että hän pääsee turvalliseen ja lämpöiseen paikkaan.
Pelisäännöt ilotulitteiden käytössä vuodenvaihteessa 2019 – 2020
Uudenvuoden juhlintaan on kuulunut perinteisesti miltei vuosi vuodelta lisääntynyt ilotulitusvälineiden käyttö. Vuosittain ilotulitteista on aiheutunut erilaisia vahinkoja ja vammoja, jopa pysyviä. Ilotulitteilla on tehty ilkivaltaa ja niillä on aiheutettu yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia tilanteita.
Ilotulitteiden käyttö
Uudenvuoden vaihteessa 31.12.2019 klo 18.00 – 1.1.2020 klo 02.00 välisenä aikana ei ilotulitteiden käytöstä tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaisille eikä tavanomaisten ilotulitteiden käyttäjän tarvitse hakea niiden käyttöön erillistä poliisin lupaa. Tampereen ja Jyväskylän keskustoissa ilotulitteiden käyttö on edellä mainitulla tavalla kokonaan kielletty.
Muina aikoina järjestettävästä ilotulituksesta on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle (Pirkanmaan pelastuslaitokselle tai Keski-Suomen pelastuslaitokselle).
Ilotulitus on kielletty Tampereen ja Jyväskylän ydinkeskustan alueella
Ilotulitteiden käyttö edellyttää aina maanomistajan lupaa.
Pirkanmaan pelastuslaitos on vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 92 §:n mukaan kieltänyt ilotulitteiden käytön Uudenvuoden vaihteessa 18.00 – 02.00 Tampereen ydinkeskustassa seuraavien katujen rajaamalla alueella: Kekkosentie – Kalevan puistotie – Viinikankatu – Tampereen valtatie – Jokikatu – Viinikanlahti – Eteläpuisto – Palomäentie – Näkötornintie – Vesilinnankatu – Paasikivenkatu – Kortelahti – Näsijärven ranta-alue – Kekkosentie.
Vastaavasti Keski-Suomen pelastuslaitos on kieltänyt ilotulitteiden käytön Jyväskylän ydinkeskustassa seuraavien katujen rajaamalla alueella: Yliopistonkatu – Harjukatu – Tapionkatu – Puutarhakatu – Tourukatu – Heikinkatu – Rantaväylä – Vaasankatu – Hannikaisenkatu, Haarakatu – Seminaarinkatu – Vaasankatu.
Tampereen ja Jyväskylän ydinkeskustoja koskevat kiellot johtuvat siitä, että useampana vuonna aiemmin ilotulitteiden käyttö on aiheuttanut erityisesti näillä alueilla huomattavia häiriöitä, vahinkoja sekä muuta yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavaa käyttäytymistä mm. vahingontekoa / ilkivaltaa.
Kuka saa hankkia ja käyttää ilotulitteita?
Käytännössä kaikkien ilotulitteiden (raketit, roomalaiset kynttilät, padat, tähtipommit yms.) ikäraja on 18 vuotta.
16.12.2009 voimaan tulleen lainmuutoksen myötä ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää hallussa vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. On huomioitavaa, että lain muutoksen myötä mitään ilotulitteita ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. Lisäksi suojalasien käyttö on pakollista lainmuutoksen myötä ja niiden käyttämättä jättämisestä voidaan kirjoittaa sakko. Ilotulitteita ei saa luovuttaa alaikäisten käytettäväksi edes aikuisten seurassa.
Muunlaisia kuin CE-merkinnällä olevia Ilotulitteita ei saa käyttää.
Hätärakettien käyttö ilotulitusvälineinä on kielletty. Hätärakettien aiheettomassa käytössä tekijä syyllistyy rikoslain 34 luvun 10 §:ssä tarkoitettuun perättömään vaarailmoitukseen.
Ilotulitteiden myynti
Ilotulitteiden myynti edellyttää, että myyntipaikka on ilmoitettu pelastusviranomaisille ja myynnistä vastaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston pätevyyskuulustelun suorittanut henkilö. Joulukuussa ilotulitteiden vähittäismyynti on sallittu vain 27.12.2019 – 31.12.2019 välisenä aikana. Ilotulitteiden kauppaa ja varastointia koskevien määräysten noudattamista valvovat vuodenvaihteessa yhteistyössä pelastusviranomaiset ja poliisi.
Turvallisuus
Ilotulitteiden käytössä on aina noudatettava erityistä varovaisuutta. Ilotulitteita ei saa heittää yleisön joukkoon tai käyttää yleisön joukossa. Niitä ei myöskään saa käyttää käyttötarkoituksen vastaisesti suunnata ihmistä kohden. Ilotulitteiden virheellisestä käytöstä saattaa loukkaantumisen lisäksi olla seurauksena tulipalo.
Ilotulitteen suuntaamista toista ihmistä kohden tai ilotulitteen heittämistä yleisön joukkoon ei pidetä ilotulitteen huolimattomana käsittelynä, vaan tahallisena ja rangaistavana tekona.
Nämä neuvot on hyvä muistaa:
1) Ilotulitusvälineitä saa hankkia ja pitää halussaan vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Niitä ei saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille.
2) Noudata käyttöaikaa ja käyttöpaikkoja koskevia rajoituksia. Ilotulitteiden käyttö on sallittua 31.12.2019 klo 18.00 – 1.1.2020 klo 02.00 välisenä aikana. Muina aikoina on tehtävä ilmoitus paikalliselle pelastuslaitokselle.
3) Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle, eikä kohtuutonta haittaa esim. metelistä kärsiville ihmisille tai koti- ja lemmikkieläimille.
4) Lue ilotulitteen käyttöohjeet ja noudata niitä. Kiinnitä erityistä huomiota rakettien turvalliseen suuntaamiseen ja ilotulitteiden sytytystapaan. Poistu ohjeiden mukaisesti tuotteen luota turvalliselle etäisyydelle.
5) Käytä suojalaseja ja sytytyspuikkoa. Suojalasien käyttö on pakollista.
6) Älä sytytä sisätiloissa ulkokäyttöön tarkoitettuja ilotulitteita.
7) Älä laukaise ilotulitteita asuinrakennuksen parvekkeelta.
8) Älä muuntele tai yhdistele millään tavalla kaupasta ostettuja tuotteita. Jos tuote ei toimi, odota vähintään 10 minuuttia. Älä käytä viallisia tai toimimattomia tuotteita, vaan palauta ne ostopaikkaan.
9) Älä luovuta ilotulitteita alaikäisten tai päihteiden vaikutuksen alaisten käytettäväksi.
10) Lapsien ei pidä kerätä räjähtäneitä tai räjähtämättömiä ilotulitteita vaan jättää se vanhempien tehtäväksi.
Turvallista Uutta Vuotta!