Kankaanpään poliisiasemalta: Törkeä rattijuopumus ym.

NordenBladet —

24.08.2020 klo 09.48Lounais-Suomi
Kankaanpään poliisin partio pysäytti sunnuntaina 23.8.2020 puolen päivän aikaan Jämijärven Jämijärventiellä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 1.95 o/oo lukeman. Vuonna -98 syntynyttä kankaanpääläistä mieskuljettajaa epäillään törkeä rattijuopumus -rikoksesta.
23.8.2020 Kankaanpään Asemakadun ja Tehtaankadun risteyksessä henkilöauto törmäsi jalankulkijaan. TIlanteessa autoilija, v. -68 syntynyt kankaanpääläismies, ajoi Tehtaankatua Asemakadun suuntaan, tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Asemakadulle. Samaan aikaan kankaanpääläinen, v. -54 syntynyt eläkeläismies, ylitti kävellen suojatietä Asemakadulla. Autoilijan huomio oli hetkeksi kiinnittynyt muualle, kun törmäys sattui. Jalankulkija loukkaantui ja hänet kuljetettiin Satasairaalaan jatkotutkimuksiin. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumiin.
Edelleen sunnuntaina 23.8.2020 sattui Pomarkussa noin klo 17 aikaan liikenneonnettomuus, jossa mopo ja auto törmäsivät toisiinsa. Onnettomuus sattui Pitkäkujan ja Erolantien risteyksessä. Mopolla liikkeellä ollut, v. 2005 syntynyt pomarkkulaisnuorukainen oli ajanut Erolantietä ja kääntynyt vasemmalle, mutta ei havainnut samaan aikaan Pitkäkujalta oikealta tullutta autoa. Oikealta tullut autoilija, v. -49 syntynyt nainen havaitsi mopoiljan ja aloitti jarruttamisen, mutta mopo osui auton oikeaan etukulmaan. Kuljettajat eivät loukkaantuneet. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. Mopolla ajaneella nuorukaisella ei ollut mopon kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta -rikoksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantaminen -rikoksesta.
Liikennepoliisin partio mittasi 23.8.2020 klo 19.30 Laviassa Tie 44:llä moottoripyörälle tutkalla nopeudeksi 163 km/h alueella, jossa suurin saalittu nopeus on 100 km/h. Porilainen, v.-76 syntynyt mieskuljettaja määrättin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epillään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen -rikoksesta.
Kankaanpään poliisin partio pysäytti 23.8.2020 klo 21.50 Lavian Keskustantiellä henkilöauton, jonka kuljettaja oli ajo-oikeudeton. Vuonna 2002 syntyneelle mieskuljettajalle tämä kerta oli 11:s kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta -rikos vuoden sisällä.

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppoja liikenteessä Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Mies kuljetti henkilöautoa Kuopiontiellä, Liperissä varhain sunnuntaiaamuna 23.8.2020 0.80 mg/l humalatilassa. Miehen kuljettama auto oli mutkitellut poliisiauton edessä ja täten kiinnittänyt poliisipartion huomion. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja poliisimies määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Mies kuljetti kuorma-autoa Kajaanintiellä, Kontiolahdella varhain maanantaiaamuna 24.8.2020, 0.50 mg/l humalatilassa. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja poliisimies määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Huutokauppa Varkauden poliisiasemalla 26.8.2020

NordenBladet — Itä-Suomen poliisilaitos järjestää löytötavarahuutokaupan Varkauden poliisiasemalla keskiviikkona 26.8.2020 klo 13. Paikkana on Varkauden poliisiaseman takapiha osoitteessa Pirnankatu 2, 78200 Varkaus.
Myynnissä on löytötavaroita ja muuta valtiolle siirtynyttä omaisuutta, kuten polkupyöriä (n. 27 kpl), koruja, rannekelloja, astioita, perämoottori, apuvirtalaite, kuparikaapelia, auton nastarenkaat, kaikuluotain, akkusirkkeleitä sekä ilma-aseita.
Käteismaksu! Tarkemmat tiedot huutokauppatilaisuudessa. Ei etukäteistiedusteluja myytävistä tavaroista.
Ethän tule paikalle sairaana tai altistuneena. Muista huolehtia hyvästä käsihygieniasta, ja säilytä turvaväli toisiin ihmisiin.
Tervetuloa huutamaan!

Lähde: Poliisi.fi

Mopo ja henkilöauto törmäsivät Oulussa Valtatien ja Kaarretien risteyksessä

NordenBladet —

24.08.2020 klo 05.33Oulu
Oulun poliisille tuli sunnuntaina 23.8. hieman klo 22:n jälkeen tehtävä Ouluun Valtatien ja Kaarretien risteykseen. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan mopo ja henkilöauto olivat törmänneet toisiinsa risteysalueella.
Poliisipartiolle kerrottiin tapahtumapaikalla osallisten toimesta, että henkilöauto oli ajanut Valtatietä Merikoskenkadun suunnasta ja mopoilija vastaavasti Valtatietä Tulliväylän suunnasta. Henkilöauto oli ollut kääntymässä liikennevaloilla ohjatussa risteyksessä vasemmalle Kaarretielle. Kuljettaja oli lähtenyt kääntymään valojen vaihduttua vihreäksi, mutta ei ollut havainnut riittävän ajoissa vastakkaisesta suunnasta risteyksen yli suoraan ajanutta mopoilijaa.
Mopoilija törmäsi auton keulaan ja lensi mopon päältä osuen auton tuulilasiin. Kuljettajana ollut oululainen nuori mies toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalaan tarkastettavaksi. Hänen vammoistaan ei toistaiseksi ole tarkempaa tietoa.
Mopo ja henkilöauto vaurioituivat molemmat tapahtuneen seurauksena.
Henkilöautoa kuljettanutta oululaista miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kyseisessä risteyksessä ei ole erikseen vihreää nuolivaloa kääntyville, jolloin vasemmalle kääntyvän on väistämissääntöjen mukaan väistettävä vastaantulevaa liikennettä.

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 23.8.2020

NordenBladet —

23.08.2020 klo 15.20Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Päihtynyt kuljettaja törmäili liikennemerkkiin ja sillan betonipilariin
Vantaa, Valuuttakatu, 22.8.2020 klo 12.50
Henkilöautolla liikkeellä ollut vuonna 1980 syntynyt mies joutui liikenneonnettomuuteen Vantaalla lauantaina keskellä päivää. Miehen epävarma ajotapa oli kiinnittänyt kanssaliikkujien huomiota jo aiemmin, mutta Silvastintien ja Valuuttakadun risteyksessä hän menetti lopullisesti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi risteyksessä ensin liikennemerkkiin ja sen jälkeen sillan betonipilariin.
Tehtävälle osallistui poliisin lisäksi pelastuslaitoksen ja sairaankuljetuksen yksiköitä. Mies oli todistajien kertoman mukaan onnettomuuden jälkeen silminnähden päihtynyt ja sekavan oloine. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Hän loukkaantui onnettomuudessa ja hänet toimitettiin saamaan hoitoa vammoihinsa sekä verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi.
Anastettu skootteri löytyi nurkan takaa
Vantaa, Hernetie, 21.8. – 22.8.2020
Asianomistaja soitti hätäkeskukseen hieman ennen kello kahta lauantaina päivällä ja ilmoitti, että hänen skootterinsa oli hävinnyt edellisen yön aikana. Kovin kauaa mopo ei ehtinyt olla kadoksissa, sillä se oli löytynyt jo aiemmin samana päivänä, ennen kuin asianomistaja edes tiesi joutuneensa rikoksen uhriksi. Muutaman kymmen metrin päässä olevan talon asukas oli nimittäin huomannut, että heidän pihalleen oli yön aikana ilmestynyt mopo ja hän oli hetkeä aikasemmin ehtinyt ilmoittaa asiasta hätäkeskukseen.
Kaupan henkilökunta kieltäytyi myymästä alkoholia miehelle, ulko-ovi hajosi miehen poistuessa
Vantaa, Nuijatie 12, 22.8.2020
Kaupan henkilökunta kieltäytyi perustellusta syystä myymästä alkoholijuomia miehelle, joka kohtalostaan tuohtuneena poistui vauhdikkaasti paikalta. Henkilökunnan havaintojen mukaan mies potkaisi ohi mennessään ulko-ovea niin, että oven lasi rikkoutui. Kaupan myyjä lähti miehen perään, jolloin tämä säntäsi juoksuun. Myyjä oli kuitenkin nopeampi ja otti miehen kiinni.
Mies ei myöntänyt paikalle tulleelle poliisipartiolle rikkoneensa ulko-oven lasia tarkoituksella, vaan selitti, että hän oli vain yrittänyt avata sitä jalallaan ja kun lasi sitten oli hajonnut, hän oli pelästynyt ja lähtenyt sen vuoksi juoksemaan pois paikalta. Vuonna 1995 miestä epäillään vahingonteosta

Lähde: Poliisi.fi

Sulkavalla apteekkimurto

NordenBladet — Sulkavalla Kauppatie 4:ssä sijaitsevaan apteekkiin murtauduttiin sunnuntaina aamuyöllä klo 04 -05 välisenä aikana. Apteekista anastettiin ainakin erilaisia lääkkeitä. Poliisi pyytää tapahtuneeseen liittyviä havaintoja ja muita vihjeitä Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232.

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisin sunnuntaiaamun tiedote

NordenBladet — Poliisin sunnuntain vastainen vuorokausi oli vilkas Hämeen poliisissa. Tehtäviä oli kaikkiaan 300 vuorokaudessa jotka jakautuivat Päijät-Hämeen 152 tehtävään ja Kanta-Hämeen 148 tehtävään. Yövuorossa tehtäviä oli 84 Päijät-Hämeessä ja 79 Kanta-Hämeessä.
Rattijuopumuksesta epäiltyjä tavattiin yhteensä kahdeksan kappaletta, joista huumeratteja oli viisi ja törkeitä ratteja kaksi. Yksi huumerateista oli myös alkoholin vaikutuksen alainen. Pahoinpitelyrikoksista kirjattiin rikosilmoitus seitsemästä tapauksesta, joista yksi edusti teon törkeäksi epäiltyä muotoa. Vahingonteosta kirjattiin neljä rikosilmoitusta. Varkausrikoksista kirjattiin yhdeksän rikosilmoitusta, joista viisi edusti lievää tekomuotoa näpistystä ja kolme kohdistui moottorikulkuneuvoon.
LAHTI
Poliisi sai sunnuntaina heti puolenyön jälkeen ilmoituksen rattijuopumusepäilystä kaupungin eteläosissa. Nuorehko mies oli ajanut pakettiautolla ravintolan eteen ja oli vaikuttanut päihtyneeltä. Poliisipartio puhallutti miehen ja alkometrikokeen tulokseksi tuli törkeän rattijuopumuksen lukemat. Mies kiisti ajaneensa autoa, mutta todistajien mukaan mies oli kuljettanut autoa. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrille ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Mies oli liikkeellä yksin.

Lähde: Poliisi.fi

Epäiltyjä rattijuopumuksia ym Pohjois-Savossa

NordenBladet — Hätäkeskukseen tuli lauantain 22.8 aikana useampia ilmoituksia henkilöautosta, joka ajaa epävarmasti. Poliisi havaitsi auton klo 15 aikaan Iisalmen keskustassa Virransillalla. Poliisi tunnisti kuljettajan ja kääntyi perään pysäyttääkseen auton ja tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Partio kadotti hetkeksi auton, joka löytyi pysäköitynä Pohjolankadun varresta. Kuljettaja ei ollut enää autossa, mutta hänet tavattiin hetken päästä. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Lauantaina klo 21 aikaan poliisi pysäytti Kuopiossa Honkaharjunkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Kuljettajan ja yhden matkustajan hallusta löydettiin vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Kuljettajan epäillään myös kuljettaneen autoa päihtyneenä.
Huoltamontiellä Nilsiässä asukkaat olivat havahtuneet asunnon ulko-ovelta kuuluviin ääniin lauantaina klo 21:30. Selvisi, että asuntoon oltiin murtautumassa, mutta epäillyt lähtivät autolla karkuun havaitessaan asukkaiden olevan kotona. Kyseinen kahden miehen ja yhden naisen porukka oli liikkeellä harmaalla tai hopeisella henkilöautolla. Toinen miehistä oli pukeutunut tummiin vaatteisiin ja hän oli n. 180 cm pitkä. Toisella miehistä oli valkoinen paita tai takki päällä ja hän oli tanakampi sekä harteikas. Naisella oli tummat hiukset tai huppu päässä. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa soittamalla poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai lähettämällä tiedot sähköpostin kautta vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Tapausta tutkitaan törkeän varkauden yrityksenä.
Sunnuntaina n. klo 00:30 aikaan oli mies menettänyt henkilöauton hallinnan Siilinjärvellä VT 5:llä Vuorelan rampilta 1 km pohjoisen suuntaan, pohjoiseen menevillä kaistoilla. Auto oli pyörinyt katon kautta ympäri päätyen ojaan kyljelleen tien oikealle puolelle. Tapahtuma-aikaan satoi runsaasti vettä. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Molemmat loukkaantuivat ja heidät kuljetettiin sairaalaan. Tapausta tutkitaan tieltä suistumisen osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Sunnuntaina Kuopiossa Kaartokadulla klo 03:20 aikaan oli tuntematon mies tarttunut naista kiinni ja avannut housunsa. Nainen oli riuhtaissut itsensä irti otteesta ja päässyt pakenemaan paikalta. Rikosnimike tarkentuu tutkinnan edetessä. Mies oli n. 20- vuotias, vaaleahiuksinen, hoikka ja hänellä oli musta kangasliivi päällä. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa soittamalla poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai lähettämällä tiedot sähköpostin kautta vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Kokemäen poliisiaseman tiedote 23.8.2020:

NordenBladet — Kokemäen poliisiaseman tiedote 23.8.2020:
Kokemäen Kauvatsalla tapahtui lauantaina iltapäivällä klo 14.48 henkilöauton ulosajo vastaantulevan liikenteen väistämisen seurauksena.
Henkilöauto oli ajanut ulos Yttiläntiellä iltapäivällä, kun kuljettaja oli joutunut väistämään aivan ajokaistansa oikeaan laitaan välttääkseen törmäyksen hänen kaistallaan vastaantulleeseen ohittavaan ajoneuvoon.
Ulosajanut henkilöauto ajoi kohti Sastamalaa, 80 km/h nopeusrajoitusalueella. Hänen kulkusuunnastaan katsottuna tie kaartaa loivasti oikealle.
Tapahtuma-aikaan liikkeellä on ollut useamman auton letka, joista yksi oli lähtenyt ohittamaan ikävin seurauksin.
Kokemäen poliisi pyytää tapahtumasta jotain tietäviä ja letkassa ajaneita ottamaan yhteyttä asian selvittämiseksi seuraavaan osoitteeseen/ puhelinnumeroon:
vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi ja poliisin ilmoitusten vastaanotto Kokemäki (ti ja pe klo 09-16) p.0295 417 675

Lähde: Poliisi.fi

Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia

NordenBladet — Lauantaina 22.8. klo 16.52 poliisipartio mittasi Kustaa Vaasan tietä kohti keskustaa ajavalle henkilöautolle nopeudeksi 128 km/h. Alueella nopeusrajoitus on 60 km/h tietyömaan takia. Kuljettaja ohitteli muita ajoneuvoja oikealta ja vasemmalta. Tien pinta oli märkä tihkusateen takia. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lauantaina 22.8. klo 18.30 henkilöauton kuljettaja ajoi Itäväylää keskustan suuntaan ylinopeutta. Herttoniemen kohdalla kuljettaja nosti nopeutta entisestään ja Kulosaaren sillan kohdalla poliisipartio mittasi autolle keskinopeudeksi 145,5 km/h 461 metrin matkalla. Mitatulla matkalla nopeusrajoitus on 70 km/h. Kuljettaja ohitteli autoja oikealta ja vasemmalta puolen.
Kuljettajan puhalluskokeen tulos oli 0,45 mg/l. Huumausainepikatestin tuloksen perusteella kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena ajon aikana.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lähde: Poliisi.fi