torstai, 13 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Pakettiauton tavaratilassa varastettuja renkaita

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali kesäinen sunnuntai. Tehtäviä oli hieman vajaa 200, joista 90 hoidettiin yövuoron aikana. Putkaan päätyi päihtymyksen tai yleisen häiriköinnin seurauksena kymmenkunta henkilöä.
LAHTI. Partio tapasi keski-ikäisen miehen kuljettamassa pakettiautoa ilman ajo-oikeutta huumausaineiden vaikutuksen alaisena aamuyön tunteina Lahden keskustassa. Pysäytystilanteessa partio havaitsi auton tavaratilassa olevan auton renkaita ja vanteita, joiden alkuperää ei autoa kuljettanut mies eikä kyydissä ollut nelikymppinen mies osanneet kertoa. Molemmat miehet otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
LAHTI. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntai-iltana, että mies on Hämeenkadulla korjaamassa polkupyörää. Partio tapasi mainitussa paikassa nelikymppisen miehen korjaamassa polkupyörää. Hän kertoi partiolle olleensa matkalla Riihelään, kun polkupyörä oli yllättäen rikkoontunut. Partio epäili miehen kertomusta, koska pyörässä ei ollut lainkaan takarengasta. Poliisille jäi epäilys, että mies oli anastanut pyörän jostain. Miehen kertomuksen ja olosuhteiden perusteella oli syytä epäillä hänen syyllistyneen varkauteen.
LAHTI. 34-vuotias mies kuljetti henkilöautoa puolenyön jälkeen ilman ajo-oikeutta Liipolassa. Tämä oli hänen yhdeksäs kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta vuoden sisällä.
HEINOLA. Partio pysäytti kevytkuorma-auton tarkistusta varten sunnuntai-iltana Valtatiellä 4 Vierumäellä. Autoa kuljettanut viisikymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0.78 mg/l. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HEINOLA. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sunnuntai-iltana Lusin moottoritieosuudella. Hän oli ajanut moottoripyöräpoliisipartiota vastaan henkilöautolla 169 km/h nopeudella nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
HÄMEENLINNA. Partio sai sunnuntai-iltana hätäkeskukselta tehtävän Hevosmiehentielle. Ilmoituksen mukaan kerrostalon pihalle oli pysäköity oudosti henkilöauto, joka oli ollut pitkään käynnissä ja sisällä nukkuu mies. Partio tapasi auton sisältä 28-vuotiaan miehen. Hänelle tehdyn turvallisuustarkastuksen yhteydessä hänen hallusta löytyi teleskooppipatukka. Miestä epäillään vaaralliseen esineen hallussapidosta.
RIIHIMÄKI. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 17.48 pahoinpitelystä Riihimäen juna-asemalla. Partio sai tapahtumapaikalle selville, että asianomistaja oli ollut kavereidensa kanssa asemalla, kun viisikymppinen mies oli alkanut käyttäytyä uhkaavasti heitä kohtaan. Mies oli ottanut kiven ja heittänyt sen asianomistajaa kohti. Kivi oli osunut asianomistajaa kasvoihin aiheuttaen vertavuotavan vamman.
Partio meni puhuttamaan kiven heittänyttä miestä, jolloin hän yritti lyödä poliisia. Partio otti miehen hallintaan ja laittoi hänelle käsiraudat. Hänet otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä rattijuopumus Juuassa ja rattijuopumus Joensuussa

NordenBladet —

20.07.2020 klo 09.11Itä-Suomi
Pohjoiskarjalaisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta henkilöautolla, Juuassa Luikonlahdentiellä, sunnuntaina kello 14 jälkeen. Poliisipartio oli pysäyttänyt naisen kuljettaman auton liikennetarkasta varten. Naiselle tehty puhalluskoe oli antanut tuloksen 2,29 promillea. Naisella ei ole voimassaolevaa ajokorttia. Autossa oli ollut kuljettajan lisäksi yksi matkustaja.
Joensuulaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta mopolla sekä huumausaineen käyttörikokseen, Joensuun Hukanhaudalla, maanantaina heti puolen yön jälkeen. Poliispartio oli pysäyttänyt miehen kuljettaman mopon liikennetarkastusta varten. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut nollatuloksen, huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle.
Joensuun Käpykankaalla, Kajaanintien ja Teollisuuskadun risteyksessä oli ollut kahden henkilöauton kolari sunnuntaina kello 15.30. Toinen osallinen oli ajanut Kajaanintietä keskustan suuntaan ja hänellä oli ollut tarkoituksena kääntyä vasemmalle Teollisuuskadulle. Toinen osallinen oli ajanut Kajaanintietä keskustan suunnasta ja hänellä oli ollut tarkoituksena ajaa suoraan Teollisuuskadun risteyksessä. Molemmat autot olivat säilyneet ajokuntoisina eikä henkilövahinkoja ollut tullut. Molemmissa autoissa oli ollut kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Molemmat osalliset olivat kertoneet ajaneensa risteykseen vihreillä liikennevaloilla.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15

Lähde: Poliisi.fi

Liikenteen valvontaa Oulun poliisilaitoksen alueella 17-19.7 välisenä aikana

NordenBladet —

20.07.2020 klo 00.55Oulu
Oulun poliisilaitoksen liikenneyksikkö valvoi liikennettä Oulun poliisilaitoksen alueella viikonloppuna 17.7- 19.7.2020. Perjantaina 17.7.2020 Haukiputaalla liikennevalvontaa suorittavat partiot tapasivat liikenteessä mopon, jonka kuljettajana oli mies. Kuljettaja puhalsin poliisin seulonta-alkometriin lukeman 0.77 mg/l. Kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka antoi lopulliseksi tulokseksi 0,66 mg/l. Törkeän rattijuopumuksen raja on 0,53 mg/l. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Liikenneyksikkö tapasi myöhemmin 17.7.2020 Oulussa Limingantiellä ajoneuvon, joka ajoi nopeudella 97 km/h. Alueella on nopeus rajoitettu liikennemerkein 50 km/h. Ylitystä kuljettajalle tuli 47 km/h. Ajoneuvon kuljettajalle annettiin asiasta sakko ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Samana päivänä liikenteen valvontaa suoritettiin Limingassa Pohjantiellä. Poliisin tutkaan ajoi musta pakettiauto, jonka kuljettaja ajoi nopeudella 207 km/h. Alueella nopeus on rajoitettu liikennemerkein 100 km/h. Kuljettaja saatiin pysäytettyä Limingan Tupokseen. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja kuljettaja oli vielä pienessä maistissa ajon aikana. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Valvontaa jatkettiin myöhemmin samana päivänä Limingassa valtatiellä numero 8. Valvonnassa tavattiin ajoneuvo, jonka kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle kirjoitettiin asiasta sakko ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Valvonnan aikana poliisi tapasi liikenteessä myös muita kovia ylinopeuksia.
Poliisin tutkaan ajoi mies nopeudella 158 km/h, missä nopeus on rajoitettu 100 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettajalle annettiin tiedoksi väliaikainen ajokielto. Kovat ylinopeudet jatkuivat samalla tienosuudella Limingassa. Nainen ajoi 147 km/h poliisin tutkaan. Ylitystä tuli 47 km/h. Heti perään samassa paikassa nuori mies ajoi 142 km/h. Ylitystä tuli 42 km/h. Molemmat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja he saivat asiasta teon mukaiset sakot.
Lauantaina 18.7 poliisi jatkoi liikenteen valvontaa Oulun poliisilaitoksen pohjoisella alueella päiväsaikaan. Haukiputaan kohdilla tietyömaalla poliisi tapasi kaksi hurjastelijaa samaan aikaan. Moottoripyörällä liikkeellä ollut mies ajoi 154 km/h. Alueella on nopeus rajoitettu 80 km/h tien keskeneräisyyden vuoksi. Ylitystä tuli 74 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Samassa paikassa samaan aikaan henkilöauton kuljettajana toiminut mies ajoi nopeudella 129 km/h. Ylitystä tuli 49 km/h. Kuljettajana toiminut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiasta annettiin myös asianmukainen sakko.
Pohjantiellä ajoi myös poikkeusluvalla 17-vuotiaana ajokortin saanut nuori mies nopeudelle 161km/h kahdeksankympin alueella ja jatkoi ajoa nopeudella 175km/h sadan kilometrin alueella.
Iissä liikennepoliisi tapasi moottoripyörän, joka ajoi Iin keskustan alueella moottoripyörällä keskinopeutta 87 km/h. Alueella on nopeus rajoitettu 40 km/h. Lisäksi moottoripyörää kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asia pystyttiin vielä käsittelemään sakolla ja kuljettaja sai lisäksi vielä poliisilta väliaikaisen ajokiellon.
Lauantaina poliisi tapasi Iin ja Haukiputaan välillä vanhalla nelostiellä moottoripyörällä liikkuneen miehen, jolla oli raskas kaasujalka. Vanhalla nelostiellä nopeus on rajoitettu liikennemerkein 80 km/h. Moottoripyörän nopeudeksi mitattiin 167 km/h. Ylitystä tuli reippaasti yli sallitun, 87 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Oulussa, Ouluhallin parkkipaikalla kokoontui paljon ns. tuunattuja ajoneuvoja. Poliisin arvion mukaan paikalla oli yli sata ajoneuvoa. Poliisi valvoi paikalla olleita ajoneuvoja ja antoi useita suullisia huomautuksia ajoneuvojen kuntopuutteista. Kahdesta ajoneuvosta poistettiin kilvet ja lisäksi sakkoja kirjoitettiin 9 kappaletta ylinopeuksista ja ajoneuvojen kuntopuutteista.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi valvoi matkailu- ja raskastaliikennettä viikonloppuna Länsi-lapin ja käsivarren alueilla

NordenBladet —

19.07.2020 klo 21.02Lappi
Poliisin viikonlopun liikenteenvalvonnassa länsi-lapin ja käsivarren alueilla paljastui huomattava määrä rikkomuksia. Rikkomuksista suurin osa oli ylinopeuksia. Lisäksi tavattii epäkuntoisia ja katsastamattomia ajoneuvoja sekä virheellisiä kuormauksia. Raskaanliikenteen osalta tavattiin ylikuormia, virheellisiä tavarakuormauksia, epäkuntoisi ajoneuvoja sekä ajo- ja lepoaikarikkomuksia. Yhteensä poliisi kirjoitti 101 sakkoa ja liikennevirhemaksua. Kolme kuljettajaa määrättiin ajokieltoon suurten ylinopeuksien vuoksi.

Lähde: Poliisi.fi

Ylinopeuksia ja rattijuopumus Koillismaalla

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen Kuusamon liikenneryhmä suoritti viikonlopun aikana ajotapavalvontaa Koillismaalla. Ryhmä tapasi Rukalta päihtyneen kuljettajan ja mittasi Pudasjärven suunnalla ylinopeuksia.
Päihtynyt liikenteessä Rukalla
Liikenneryhmän partio pysäytti lauantaina päivällä Kuusamon Rukalla ajoneuvon, jonka ulkopaikkakuntalainen kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin lukeman 0.33 mg/l. Mies määrättiin ajokieltoon ja hänelle annettiin rangaistukseksi 55 päiväsakon suuruinen sakko.
Ylinopeuksia Pudasjärvellä sunnuntain paluuliikenteessä.
Ulkopaikkakuntalaiselle motoristille mitattiin Puolangantiellä nopeudeksi 127 km/h alueella, jossa rajoitus 80 km/h ja hetkeä myöhemmin samalle motoristille nopeudeksi 144 km/h alueella, jossa on 100 km/h rajoitus. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänelle annettiin sakko.
Partion suorittaessa KT 78:lla Ranuantiellä nopeusvalvontaa, se mittasi 100 km/h rajoitusalueella 21 -vuotiaalle nuorukaiselle nopeudeksi 158 km/h. Ylinopeuden lisäksi kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin alle rangaistavuuden rajan alittavan lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja sakkoon.
Samaisella tiellä, hetkeä myöhemmin 19 -vuotiaan nuoren miehen kuljettaman auton nopeudeksi mitattiin 151 km/h, 100 km/h rajoitusalueella. Myös tämä kuljettaja joutui luovuttamaan ajokorttinsa poliisille määräajaksi ja lisäksi hän sai sakkomääräyksen.
Molemmilla edellä mainituilla kuljettajilla oli ajoneuvoissaan useita matkustajia. Poliisi on huolissaan nuorten välinpitämättömästä asenteesta liikenteessä.

Lähde: Poliisi.fi

Takaa-ajo Vaasassa 19.7.2020

NordenBladet — Ylinopeutta ajanut henkilöauton kuljettaja lähti pakenemaan poliisia Huutoniemellä sunnuntaina hieman ennen klo 10. Pakomatka eteni Huutoniementieltä Keskuskadulle, Sairaskodinkadulle, Ruutikellarintielle kohti Suvilahtea ja jatkui muun muassa Yhdystiellä, Huutoniementiellä, Kappelinmäentiellä, Vesilaitoksentiellä ja kasitiellä. Kuljettajan epäillään aiheuttaneen pakomatkansa aikana useita vaaratilanteita ylinopeudellaan, ajamalla läpi punaisista liikennevaloista ja väärältä puolelta liikenteenjakajia. Kuljettajan käyttämä henkilöauto on ollut hatchback -mallinen keltainen Toyota Yaris. Kuljettaja saatiin pysäytetyksi poliisin toimesta kasitiellä Kunin jälkeen. Kuljettaja on vielä pysäytyksen jälkeen vastustanut poliisia.
Poliisi pyytää yhteydenottoa niiltä henkilöiltä, jotka ovat joutuneet osallisiksi tapahtumaa väistämällä kuljettajaa tai muulla tavoin. Yhteydenotot pyydetään lähettämään vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi. Yhteydenotossa pyydetään lyhyesti kertomaan tilanteesta ja ilmoittamaan yhteystiedot.
Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja virkamiehen vastustamisena.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tavoitti lauantaina useita epäiltyjä rattijuoppoja Etelä- Savossa

NordenBladet —

19.07.2020 klo 13.21Itä-Suomi
Poliisi pysäytti lauantaina alkuillasta Mikkelissä henkilöauton, jonka kuljettaja osoittautui olevan ajokiellossa. Kuljettajalle suoritettiin huumepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Pieksämäellä poliisi pysäytti lauantai-iltana mopon tarkastusta varten. Mopon kuljettaja osoittautui olevan alkoholin vaikutuksen alainen ja ajo-oikeudeton. Tarkastusten yhteydessä poliisi löysi vähäisen määrän huumausaineiksi epäiltyä ainetta. Mopon kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisin jatkaessa liikenteenvalvontaa Pieksämäellä lauantai-iltana, pysäytti se henkilöauton, joka kuljettaja osoittautui olevan alkoholin vaikutuksen alainen. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Leppävirralla sattui lauantai-iltana ulosajo, missä henkilöauto oli ajautunut ojaan. Kuljettajalle aiheutui ulosajossa lieviä vammoja. Poliisi epäilee kuljettajan ajokuntoa ja häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Myöhemmin lauantai-iltana poliisi pysäytti Varkaudessa ylinopeutta ajaneen henkilöauton. Kuljettaja osoittautui olevan alkoholin vaikutuksen alainen ja ajokiellossa. Kuljettajaan epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä rattijuopumus Kuopiossa

NordenBladet — Poliisipartiota vastaan ajoi kypärätön mopoilija sunnuntaina heti puolen yön jälkeen Kuopiossa Pirtinpäänkadulla. Partio kääntyi mopoilijan perään, jolloin mopo kiihdytti vauhtiaan. Mopo hiljensi vauhdin melkein heti ja poliisipartio puhallutti kuljettajana toimineen 15 – vuotiaan kuopiolaisen pojan.
Poika käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja sen tulos oli 0.60 mg/l. Poikaa epäillään törkeästä rattijuopumuksessa sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poika määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Päivätiedote Etelä-Pohjanmaa 19.7.2020

NordenBladet — Teuvalta myöhään lauantai-illalla tuli ilmoitus mönkijäonnettomuudesta. Ilmeni, että Maankulmantien soramontulla oli mies pudonnut mönkijän kyydistä ja loukkaantunut tapahtumassa. Poliisin suorittamassa testissä mönkijän kuljettajaksi ilmoittautunut puhalsi nollan. Loukkaantunut toimitettiin Seinäjoen sairaalaan tarkistuttamaan vammansa. Putoamisen yhteydessä oli kypärä irronnut miehen päästä. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja ajoneuvon vakuutusta. Myös varsinaisen ajoradan ulkopuolella käytettävissä moottoriajoneuvoissa tulee olla vakuutus.
Lauantaina illalla Teuvan Horonkylässä kolme nuorta miestä meni vierailulle taloon, joka oli yhden mukana olleen henkilön sukulaistalo. Talon asukas oli käskenyt vieraat poistumaan, jolloin paikalla syntyi tappelu asunnon omistajan ja kahden vieraan välille. Asukasta pahoinpideltiin nyrkein lyömällä. Tapahtumaan liittyvät henkilöt ovat poliisin tiedossa. Asiaa tutkitaan kotirauhan rikkomisena ja pahoinpitelynä.
Lauantaina illalla poliisipartio mittasi tutkalla Ähtärissä Virtaintiellä ajaneelle moottoripyörälle nopeuden 132 mk/h alueella, jossa nopeusrajoitus oli 60/km/h. Kuljettajalla ei ollut myöskään moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Tekonimikkeeksi tuli törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen josta seuraa pitkähkö ajokielto.
Poliisi pysäytti lauantaina kymmenen aikaan kaksi naiskuljettajaa; toisen Ilmajoella ja toisen Seinäjoella. Molempien pikatestitulos antoi aiheen epäillä huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamista, eli rattijuopumusta.
Poliisille tuli ilmoitus sunnuntaiaamuna hiukan ennen viittä kolmesta miehestä, jotka olivat spraymaalamassa junaa Seinäjoen rautatieasemalla. Poliisi tapasi lähistöltä kaksi miestä, joista toisen repussa oli maalaamiseen sopivia tarvikkeita ja huumausaineeksi epäiltyä ainetta. Miehet toimitettiin Seinäjoen poliisivankilaan. Junan kylkeen oli tehty useamman metrin mittainen töherrys, josta tulee useamman tuhannen euron korvausvaatimukset tekijöille.
Seinäjoella Vapaudentiellä tapahtuneen jalankulkijan yliajon aika on tarkentumassa. Tapahtuma-aika on ilmoitettua aiemmin, eli noin kahden aikaan yöllä, mahdollisesti jopa ennen kahta. Poliisi pyytää tuohon aikaan Seinäjoen Vapaudentietä ajaneita ilmoittamaan havainnoistaan vihjesivulle vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai Seinäjoen rikospoliisin vihjetietonumeroon 0295 447 325. Vihjetiedon mukaan onnettomuuden osallinen oli vaalea henkilöauto. Tapahtuman havainto-olosuhteet olivat kuitenkin hiukan epätäsmälliset, joten auton väritys saattaa olla muukin kuin valkoinen tai vaalea.
Seinäjoen Kiikuntiellä kuoli omakotitalon tulipalossa sunnuntaina aamulla talossa asunut n 70-vuotias mies. Tapahtumaa tutkitaan palonsyyn tutkintana ja kuolemansyyn tutkintana, joista ei lain mukaan tiedoteta enempää.

Lähde: Poliisi.fi

Lappeenrannan poliisiaseman jatkotiedote

NordenBladet — Jatkoa Lappeenrannan poliisiaseman tiedotteeseen:
La 18.7. aamuyöllä rikottiin Kimpisen koulun valvontakameroita ja ikkunoita. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni kaksi nuorta henkilöä, heitä epäillään vahingonteosta.
Imatralla on murtauduttu 14.-15.7 välisenä aikana ikkuna ja ovi rikkomalla kerhotilaan josta anastettu harrasteaseiksi luokitellut kaksi ilmakivääriä ja ilmapistooli sekä niihin kuuluvia tähtäimiä ja panoksia.

Lähde: Poliisi.fi