04.08.2020 klo 14.20Keskusrikospoliisi
Keskusrikospoliisi selvittää edelleen Teuvalla neljä vuotta sitten viimeksi nähdyn Tapio Otsomaan katoamista ja siihen liittyvää epäiltyä henkirikosta. Teuvalainen vuonna 1955 syntynyt Tapio Otsomaa katosi 17. toukokuuta 2016.
Viimeiset havainnot hänestä tehtiin tuona päivänä noin kello 20 aikoihin Teuvalla Vaasantiellä, jossa hän oli ajanut tummansinisellä vuosimallin 1990 Volvo 740 farmarimallisella ajoneuvollaan kohti pohjoista Jurvan suuntaan.
– Epäilemme, että miehen autolla oli ajettu pitkä matka rikkinäisellä renkaalla. Kaipaamme edelleen vihjeitä, ja erityisesti poliisia kiinnostaakin nyt Otsomaan ajoneuvon liikkeet Teuvan keskustan alueella ja sen lähiympäristössä sekä havainnot ajoneuvon kuljettajasta, kertoo rikosylikonstaapeli Jukka Harjunpää Keskusrikospoliisista.
Havaintoja ja tietoja illan tapahtumista voi lähettää joko puhelimitse numeroon 050 456 4903 tai sähköpostilla rikosvihje.krp(a)poliisi.fi.
Liitteet:
Kuva 1: Tapio Otsomaajpg, 25,2 kB
Kuva 2: Tapio Otsomaan käytössä ollut autojpg, 266,6 kB
Kuva 3: Tapio Otsomaan käytössä ollut autojpg, 306,3 kB
04.08.2020 klo 13.27Itä-Suomi
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi poliisin vaatimuksesta tiistaina 4.8 Varkautelaisen 31-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä Varkaudessa lauantaina 1.8 tapahtuneesta puukotuksesta. Miehen epäillään puukottaneen yleisellä paikalla Varkautelaista 31-vuotiasta miestä vatsaan sanaharkan päätteeksi. Uhrin vammat eivät olleet hengenvaarallisia ja poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä. Miehet eivät olleet entuudestaan tuttuja toisilleen. Puukotuksesta epäillyllä on poliisitutkinnassa useita väkivaltarikoksia ja käräjäoikeus katsoikin miehen olevan rikoskierteessä ja määräsi hänet vangittavaksi. Syyte puukotuksesta on nostettava 6.11 mennessä.
NordenBladet — Valtatie 9:llä Tampereella liikennepoliisiyksikön poliisit havaitsivat kovaa ajavan henkilöauton kuljettajan eilen maanantai-iltana kahdeksan aikaan. Kuljettaja ajoi Hervannan rampin kohdalla kohti Kaukajärveä 155 km/h nopeudella, kun rajoitus oli 100 km/h. Poliisi tavoitti kuljettajan ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin ajokieltoon.
Pirkkalassa Pyhäjärventiellä puolestaan liikennepoliisiyksikön partio havaitsi kuljettajan, joka ohitteli muuta liikennettä vasenta kaistaa käyttäen. Kuljettajalle mitattiin useita yli 150 km/h keskinopeuksia. Pirkkalan lentoasemantien ja Kurikan rampin välissä nopeus oli törkeimmillään 170 km/h. Kuljettaja saatiin pysäytettyä. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
04.08.2020 klo 12.15Kaakkois-Suomi
Lappeenrannassa Huhtiniemen kaupunginosassa venerannasta on anastettu veneen kuljetustraileri, rekisteritunnus DJS-111, perjantai 17.7 klo 17.00 ja keskiviikko 29.7 klo 19.00 välisenä aikana.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse: 0295414559.
04.08.2020 klo 12.14Häme
Hämeen poliisi suoritti tehostettua rattijuopumusvalvontaa viikolla 31 osana valtakunnallista teemaviikkoa. Valvontaa kohdistettiin pääsääntöisesti alemmalle tieverkostolle. Valvonnan kohteena olivat niin sanottuun kesämökkiliikenteeseen osallistuvat kuljettajat.
Valvonnassa jäi kiinni 31 rattijuoppoa.Heistä 16 oli alkoholinvaikutuksen alaisia. Törkeitä rattijuopumuksia oli 9 kappaletta. Huumausaineita oli nauttinut 15 kuljettajaa.
Lisäksi valvonnassa tavattiin useita autoilijoita, jotka olivat nauttineet alkoholia, mutta he puhalsivat alle rangaistavuuden.
04.08.2020 klo 12.05Sisä-Suomi
Perjantaina 31.7.2020 tapahtui Toijalan sataman edustalla kahden vesijetin yhteentörmäys.
Poliisi epäilee molempia vesikulkuneuvojen kuljettajia tällä hetkellä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja selvittää tapahtumien kulkua. Poliisi totesi jo tapahtumapaikalla, että asiaan ei epäillä liittyvän päihteitä. Molempien vesijettien kuljettajat loukkaantuivat tapahtumassa ja saivat hoitoa vaativia vammoja. Lähistöllä olleen veneen ansiosta paikalle saatiin nopeasti apua veden varaan joutuneille kuljettajille.
Uuden vesiliikennelain mukaisesti esitutkinnassa selvitetään vesikulkuneuvon päällikön vastuuta kulkuneuvon turvallisesta kuljettamisesta ja niitä tapahtumia, jotka johtivat kahden vesijetin yhteentörmäykseen. Vesiliikenteessä tähystämisen tärkeys korostuu nopeuden kasvaessa ja etäisyys toisiin on pidettävä sellaisena, että edes yhteentörmäämisen vaaraa ei synny. Esitutkinnassa on jo nyt selvinnyt, että vesijetit törmäsivät keulat vastakkain ja vaurioituivat tilanteessa merkittävästi.
Tämän lisäksi esitutkinnassa on epäiltynä vesiliikennerikoksesta henkilöitä, jotka ovat luovuttaneet vesijetit niitä kuljettaneiden henkilöiden käyttöön. Myös tämä vesikulkuneuvon kuljetettavaksi luovuttaminen ja siihen liittyvä sääntely muuttui uuden vesiliikennelain myötä. Luovuttajalla on vastuu siitä, että kuljettajalla on riittävä ikä, kyky ja taito vesikulkuneuvon kuljettamiseen ja että hän saa riittävän opastuksen niiden turvalliseen käyttöön. Tässä vaiheessa esitutkintaa on syytä epäillä, että näin ei ole kaikilta osin tapahtunut.
Poliisi on havainnut vesijettien lisääntyneen käytön
Etelä-Pirkanmaalla poliisi on havainnut myös valtakunnallisen trendin vesijettien lisääntymisestä. Niitä vuokrataan ja lainataan ilmeisesti huomattavasti aiempaa enemmän. Poliisi haluaa muistuttaa, että vakavilta onnettomuuksilta on mahdollisuus välttyä, kun vesillä noudatetaan vesiliikenteen sääntöjä ja niihin perehdytään huolellisesti ennen ensimmäistä vesille lähtöä. Vesijettejä lainaavien ja vuokraavien henkilöiden on syytä olla tietoisia omasta vastuustaan. Vanha ajatus siitä, että vesillä on vapaus kulkea, mutta vastuu on ankara kun jotain sattuu, pitää siis paikkaansa. Tästä Akaan tapahtumakin on valitettava esimerkki.
Vesiliikennettä on valvottu Etelä-Pirkanmaalla venepoliisien toimesta ja ilmoituksia on saatu myös häiritsevästä vesiliikenteestä. Tästä huolimatta valtaosa veneilystä sujuu mallikelpoisesti ja hyvää merimiestapaa noudattaen.
NordenBladet — Torniossa Putaan kaupunginosassa on yöllä 4.8.2020 noin 00:50 aikaan räjähtänyt auton alle sijoitettu pommi. Lapin poliisi tutkii asiaa tuhotyönä ja räjähderikoksena. Tutkinta on alkuvaiheessa eikä poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Poliisi pyytää havaintoja Torniossa Putaan kaupunginosassa erityisesti Aarnintien ja Thurevikinkadun tienoilla viime yönä kello 00 – 01 välisenä aikana liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista.
Kaikki havainnot pyydetään ilmoittamaan Lapin poliisiin:
0295466481 tai rta.lappi@poliisi.fi
NordenBladet — Lappeenrannassa Kaukaan kaupunginosassa on anastettu tehdasalueelta yrityksen tiloista työkaluja, mm. Smetabo -merkkinen kulmahiomakone, Milwaukee ja Bosch -merkkisiä akku- ja pulttikoneita sekä eri metalleja, kuten kuparia ja pronssia, perjantai 31.7 klo 15.30 ja maanantai 3.8 klo 8.15 välisenä aikana. Asiaa tutkitaan törkeänä varkautena.
Imatralla Itä-Siitolan kaupunginosassa Mehiläismäenkadulla on murtauduttu yksityiseen asuntoon ja anastettu taulutelevisio ja mikroaaltouuni maanantai 27.7 klo 00.01 ja maanantai 3.8 klo 20.10 välisenä aikana. Asiaa tutkitaan varkautena.
Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla: vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse: 0295414559.
NordenBladet — Poliisi ja Kainuun pelastuslaitos ovat tehneet palonsyyn tutkintaa Suomussalmella 30.7.2020 Kemet Electronicsin palaneella tehdasrakennuksella. Paikkatutkinnan sekä palon alkuvaiheen silminnäkijähavaintojen ja kuvamateriaalin perusteella todennäköiseksi palon syttymispaikaksi on selvinnyt tuotantotilan poistoilmapuhaltimen ympäristö. Poliisin osalta tutkinta jatkuu puhaltimen teknisillä tutkimuksilla, joilla pyritään selvittämään lopullinen palon syttymissyy. Paikkatutkinnan perusteella poliisilla ei ole syytä epäillä tulipaloon liittyvän rikosta.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen arkivuorokausi. Tehtäviä oli yhteensä 203, joista yövuoron aikana hoidettiin 68. Kymmenkunta päihtynyttä tai muutoin häiriöksi ollutta henkilöä päätyi putkaan vuorokauden aikana.
HÄMEENLINNA. Partio oli tiistain vastaisena yönä tehtävällä Aroniitynkujalla. Se havaitsi, että talojen takaa nousee mustaa savua. Partio totesi kahden auton palavan Ilvesjärvenkujalla. Palo oli lähtenyt henkilöautosta ja levinnyt siitä neljään muuhun autoon. Alustavien tutkimuksien mukaan auto, josta palo levisi, se olisi sytytetty tahallaan. Poliisi tutkii asiaa tuhotyönä.
LOPPI. Hätäkeskus antoi partiolle maanantaiaamuna tehtävän Lopen Kantatielle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli ajanut tieltä ulos. Partiolle selvisi, että 1970-luvun alkupuolella syntynyt mies oli ajanut henkilöautolla Lopen Kantatietä Riihimäen suuntaan. Sajatien risteyksestä noin 500 metriä auto oli ajautunut ulos tieltä hirviaidan läpi. Kuljettaja vietiin ensihoidon toimesta sairaalaan. Asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
HAUSJÄRVI. Maanantai-iltana moottoripyörän kuljettaja ajoi ulos tieltä väistettyään vastaantulevaa henkilöautoa Selänojantiellä. Nainen oli ajanut moottoripyörällä Selänojantietä Hikiän suuntaan, kun vasemmalle kaartuvassa mutkassa oli henkilöauto tullut vastaan osittain moottoripyörän kaistalla. Moottoripyörän kuljettaja oli säikähtänyt tilannetta ja hän oli ajanut ulos tieltä. Kuljettaja loukkaantui ja moottoripyörä vaurioitui.
Partio tavoitti myös tilanteessa olleen henkilöauton ja sitä kuljettaneen miehen. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja tutkinnan tässä vaiheessa molempia kuljettajia epäillään kyseisestä rikoksesta.
TAMMELA. Partio tapasi 35-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena maanantaina iltapäivällä Perähuhdassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin tuloksen, joka jäi alle rattijuopumuksen. Huumepikatesti oli puolestaan positiivinen.
Kuljettaja antoi partiolle rasian, jossa oli vähäinen määrä kannabista. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
LAHTI. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen henkilöautolla maanantaina iltapäivällä rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Heinlammintiellä. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies on jäänyt kiinni kolmesti kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta vuoden sisällä ennen kyseistä ajoa.
HEINOLA. Nuorimies tavattiin kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena hieman ennen puoltayötä Heinolan keskustassa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.