Tottumattomia tienkäyttäjiä ilmestyy taas teille ‒ Poliisi turvaa koulumatkoja

NordenBladet — Poliisi valvoo ensimmäisten kouluviikkojen aikana tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä. Valvonnan tavoitteena on liikenneonnettomuuksien ennalta estäminen ja koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen.‒ Poliisin näkyvä valvonta rauhoittaa liikennettä ja lisää koululaisten koulumatkojen turvallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.Poliisin valvonnan pääpaino on tulevina viikkoina nopeuksissa ja suojatiesääntöjen noudattamisessa. Nopeuksia valvotaan erityisesti koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa. Valvontaa suoritetaan valtakunnallisesti koulujen alusta elokuun 21. päivään saakka.Valvontaa kohdistetaan myös pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien toimintaan, liikennevalojen noudattamiseen, turvalaitteiden käyttöön sekä tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin liikenteessä. Myös ajoneuvojen turvalliseen ja tieliikennelain mukaiseen pysäyttämiseen ja pysäköintiin koululaisia kouluun tuotaessa tai sieltä haettaessa kiinnitetään huomiota. ‒ Laki edellyttää erityisen varovaisuuden noudattamista lapsia lähestyttäessä ja riittävän alhaisen nopeuden käyttämistä. Tämä korostuu nyt, kun kaikkein pienimmät ja liikenteeseen tottumattomat koululaiset alkavat kulkea koulumatkoja. Lapsi on lainkin mukaan elävä varoitusmerkki, Katajisto muistuttaa.

Poliisi valvoo ensimmäisten kouluviikkojen aikana tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä. Valvonnan tavoitteena on liikenneonnettomuuksien ennalta estäminen ja koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen.

‒ Poliisin näkyvä valvonta rauhoittaa liikennettä ja lisää koululaisten koulumatkojen turvallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.

Poliisin valvonnan pääpaino on tulevina viikkoina nopeuksissa ja suojatiesääntöjen noudattamisessa. Nopeuksia valvotaan erityisesti koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa. Valvontaa suoritetaan valtakunnallisesti koulujen alusta elokuun 21. päivään saakka.

Valvontaa kohdistetaan myös pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien toimintaan, liikennevalojen noudattamiseen, turvalaitteiden käyttöön sekä tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin liikenteessä. 

Myös ajoneuvojen turvalliseen ja tieliikennelain mukaiseen pysäyttämiseen ja pysäköintiin koululaisia kouluun tuotaessa tai sieltä haettaessa kiinnitetään huomiota. 

‒ Laki edellyttää erityisen varovaisuuden noudattamista lapsia lähestyttäessä ja riittävän alhaisen nopeuden käyttämistä. Tämä korostuu nyt, kun kaikkein pienimmät ja liikenteeseen tottumattomat koululaiset alkavat kulkea koulumatkoja. Lapsi on lainkin mukaan elävä varoitusmerkki, Katajisto muistuttaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja hirvikolareita Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Rattijuopumukset Juuassa ja Nurmeksessa, hirvikolarit Juuassa ja EnossaNaisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen henkilöautolla Juuan keskustan tuntumassa, Nurmeksentiellä, torstaina kello 14.30. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus holtittomasti kiihdyttäneestä ja ojaan suistuneesta autosta. Tien opaskylki oli rikkoontunut tieltä suistumisen yhteydessä.

Rattijuopumukset Juuassa ja Nurmeksessa, hirvikolarit Juuassa ja Enossa

Naisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen henkilöautolla Juuan keskustan tuntumassa, Nurmeksentiellä, torstaina kello 14.30. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus holtittomasti kiihdyttäneestä ja ojaan suistuneesta autosta. Tien opaskylki oli rikkoontunut tieltä suistumisen yhteydessä.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen pakettiautolla Nurmeksen Porokylässä torstaina noin kello 16. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäily kuljettajan ajokunnosta. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 1,75 promillen tuloksen.

Matkailuauto ja vastakkaisesta suunnasta tullut henkilöauto olivat törmänneet samaan hirveen Juuassa Joensuuntiellä, Hanhivaaran kohdalla torstaina noin kello 23.30. Molempiin ajoneuvoihin oli tullut vaurioita, henkilövahinkoja ei ollut tullut. Hirvi oli menehtynyt Nurmelantien risteyksen lähelle.

Henkilöauto ja hirvi olivat kolaroineet Joensuun Enossa, Pohjantiellä, lähellä Jakojärventietä perjantaina kello 4.20. Henkilövahinkoja ei ollut tullut. Auto oli vaurioitunut vasemmasta kyljestä ja katostaan. Hirvi oli poistunut törmäyksen jälkeen metsään. Suurriistavirka-apu oli lähtenyt tarkistamaan hirven tilaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yhteydenottopyyntö: liikuitko pääpoliisiaseman kohdalla viikko takaperin yöllä?

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi pyytää Turussa 29. heinäkuuta Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla ennen puoltayötä liikkuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin.Poliisi haluaa tavoittaa henkilöt, jotka liikkuivat viime viikon perjantaina 29. heinäkuuta Turun Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla noin kello 23–23.30 välisenä aikana.Pyyntö koskee neljää henkilöä, jotka nousivat poliisitalon edessä valkoiseen Volvoon. Kyseessä oli mahdollisesti kaksi hieman varttuneempaa pariskuntaa. Lisäksi poliisi toivoo yhteydenottoa samaan aikaan paikalla olleelta nuoremmalta pariskunnalta.Edellä mainittuja henkilöitä ei epäillä mistään, vaan heiltä pyydetään havaintoja kadun tapahtumista.Yhteydenotot Lounais-Suomen poliisiin voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Lounais-Suomen poliisi pyytää Turussa 29. heinäkuuta Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla ennen puoltayötä liikkuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin.

Poliisi haluaa tavoittaa henkilöt, jotka liikkuivat viime viikon perjantaina 29. heinäkuuta Turun Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla noin kello 23–23.30 välisenä aikana.

Pyyntö koskee neljää henkilöä, jotka nousivat poliisitalon edessä valkoiseen Volvoon. Kyseessä oli mahdollisesti kaksi hieman varttuneempaa pariskuntaa. Lisäksi poliisi toivoo yhteydenottoa samaan aikaan paikalla olleelta nuoremmalta pariskunnalta.

Edellä mainittuja henkilöitä ei epäillä mistään, vaan heiltä pyydetään havaintoja kadun tapahtumista.

Yhteydenotot Lounais-Suomen poliisiin voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Torstain ja perjantain välinen yö sujui väkimäärään nähden hyvin Jyväskylässä

NordenBladet — MM-hulina jatkuu tänään.Torstain ja perjantain välinen yö sujui väkimäärään suhteutettuna hyvin Jyväskylässä. Poliisilla oli tehtäviä liittyen mm. häiriökäyttäytymiseen ja pahoinpitelyihin, mutta niitä ei ollut poikkeuksellisen paljoa. Tänään MM-ralleissa ajetaan useita erikoiskokeita Keski-Suomen alueella mm. aamupäivällä Laukaassa, iltapäivällä Jyväskylän keskustassa Harjulla ja sen jälkeen Petäjävedellä. Erikoiskokeet ruuhkauttavat liikennettä mm. 4-tiellä ja tiellä nro 18 Jyväskylä-Petäjävesi -välillä.-Lähde ajoissa liikkeelle, varaudu ruuhkiin ja pysäköi autosi vain merkityille pysäköintipaikoille. Näin varmistat esimerkiksi pelastuskaluston paikalle pääsyn, muistuttaa komisario Teemu Karhunen. Ohittelu on turhaa erikoiskokeille matkatessa ja se aiheuttaa vain turhia vaaratilanteita, hän jatkaa. Polisi valvoo tehostetusti liikennettä erikoiskokeisiin liittyen. Valvontaa on myös vesillä ja ilmassa.

MM-hulina jatkuu tänään.

Torstain ja perjantain välinen yö sujui väkimäärään suhteutettuna hyvin Jyväskylässä. Poliisilla oli tehtäviä liittyen mm. häiriökäyttäytymiseen ja pahoinpitelyihin, mutta niitä ei ollut poikkeuksellisen paljoa. 

Tänään MM-ralleissa ajetaan useita erikoiskokeita Keski-Suomen alueella mm. aamupäivällä Laukaassa, iltapäivällä Jyväskylän keskustassa Harjulla ja sen jälkeen Petäjävedellä. Erikoiskokeet ruuhkauttavat liikennettä mm. 4-tiellä ja tiellä nro 18 Jyväskylä-Petäjävesi -välillä.

-Lähde ajoissa liikkeelle, varaudu ruuhkiin ja pysäköi autosi vain merkityille pysäköintipaikoille. Näin varmistat esimerkiksi pelastuskaluston paikalle pääsyn, muistuttaa komisario Teemu Karhunen. Ohittelu on turhaa erikoiskokeille matkatessa ja se aiheuttaa vain turhia vaaratilanteita, hän jatkaa. 

Polisi valvoo tehostetusti liikennettä erikoiskokeisiin liittyen. Valvontaa on myös vesillä ja ilmassa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pistoolia kantanut mies kiinni Oulussa, liikenneonnettomuus Muhoksella

NordenBladet — Poliisi otti kiinni käsiasetta kantaneen miehen Höyhtyällä. Muhoksella kahden henkilöauton välinen peräänajoHätäkeskukseen tuli ilmoitus aseen kanssa liikkuneesta henkilöstä Höyhtyällä noin klo 21.40. Poliisi otti tapahtumaosoitteesta kiinni oululaisen miehen, jonka hallusta löytyi ladattu pistooli. Kiinniotettua henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta. Muhoksella Ouluntiellä tapahtui kahden henkilöauton peräänajo noin klo 21.30 torstai-iltana. Autoissa oli yhteensä kuusi henkilöä, joista osa loukkaantui lievästi. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. Toisen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Poliisi otti kiinni käsiasetta kantaneen miehen Höyhtyällä. Muhoksella kahden henkilöauton välinen peräänajo

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus aseen kanssa liikkuneesta henkilöstä Höyhtyällä noin klo 21.40. Poliisi otti tapahtumaosoitteesta kiinni oululaisen miehen, jonka hallusta löytyi ladattu pistooli. Kiinniotettua henkilöä epäillään ampuma-aserikoksesta. 

Muhoksella Ouluntiellä tapahtui kahden henkilöauton peräänajo noin klo 21.30 torstai-iltana. Autoissa oli yhteensä kuusi henkilöä, joista osa loukkaantui lievästi. Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan. Toisen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

MM-rallit käynnistyivät Jyväskylässä

NordenBladet — Tänään ajettiin Harjun erikoiskoe.Poliisin näkökulmasta päivä on ollut Jyväskylässä tehtävämäärältään vilkas. Liikenteessä poliisi joutui kirjoittamaan 10 sakkoa ja kaksi kuljettajaa menetti ajo-oikeutensa ylinopeuden vuoksi. 

Tänään ajettiin Harjun erikoiskoe.

Poliisin näkökulmasta päivä on ollut Jyväskylässä tehtävämäärältään vilkas. Liikenteessä poliisi joutui kirjoittamaan 10 sakkoa ja kaksi kuljettajaa menetti ajo-oikeutensa ylinopeuden vuoksi. 

Harjun erikoiskoe ajettiin tänä iltana Jyväskylän keskustassa. Yleisöä oli paikalla paljon, järjestäjän arvion mukaan noin 15 000.  Se ei aiheuttanut poliisille erityisiä toimenpiteitä. 

Poliisi jatkaa valvontaa niin Jyväskylän keskustassa kuin maanteilläkin läpi yön. -Aja nopeusrajoitusten mukaan ja selvin päin, muistuttaa komisario Jari Lindholm.  

Poliisi toivottaa kaikille rauhallista ja turvallista ralliyötä. 

Tiedotamme yön kulusta perjantaiaamuna. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi vainajaa vesistöissä Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Poliisille ilmoitettiin torstaina kahdesta vedestä löytyneestä vainajasta Pohjois-Karjalassa.Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat torstaina klo 06.35 ilmoituksen vedessä olevasta henkilöstä Joensuun Timonlammelta. Pelastuslaitoksen pintapelastajat noutivat noin 20 metrin päässä rannasta olleen miehen laiturille, mutta hänet todettiin menehtyneeksi. Vainaja tunnistettiin 71-vuotiaaksi joensuulaiseksi. Pelastuslaitoksen aiemmassa tiedotteessa tapahtumapaikaksi oli merkitty Ilomantsi, mutta miehen löytöpaikka on noin kilometri Joensuun ja Ilomantsin kunnanrajalta länteen.Klo 12.53 viranomaiset saivat ilmoituksen vedessä kelluvasta vainajasta Lieksan matkustajasatamassa. Vedestä löytyneen miehen henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa ja hänen epäillään olleen vedessä jo pidemmän aikaa.Poliisi tutkii tapauksia kuolemasyyntutkintana ja niihin ei epäillä liittyvän rikosta.   

Poliisille ilmoitettiin torstaina kahdesta vedestä löytyneestä vainajasta Pohjois-Karjalassa.

Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat torstaina klo 06.35 ilmoituksen vedessä olevasta henkilöstä Joensuun Timonlammelta. Pelastuslaitoksen pintapelastajat noutivat noin 20 metrin päässä rannasta olleen miehen laiturille, mutta hänet todettiin menehtyneeksi. Vainaja tunnistettiin 71-vuotiaaksi joensuulaiseksi. Pelastuslaitoksen aiemmassa tiedotteessa tapahtumapaikaksi oli merkitty Ilomantsi, mutta miehen löytöpaikka on noin kilometri Joensuun ja Ilomantsin kunnanrajalta länteen.

Klo 12.53 viranomaiset saivat ilmoituksen vedessä kelluvasta vainajasta Lieksan matkustajasatamassa. Vedestä löytyneen miehen henkilöllisyys ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa ja hänen epäillään olleen vedessä jo pidemmän aikaa.

Poliisi tutkii tapauksia kuolemasyyntutkintana ja niihin ei epäillä liittyvän rikosta. 

  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Takaisinkutsu Sauer 100 ja Mauser R18 kivääreistä kaliiperissa 6.5×55 SE

NordenBladet — Mikäli sinulla on tällainen kivääri, älä ammu sillä. Takaisinkutsu ei koske muun kaliiperisia aseita.Sauer 100 ja Mauser R18 -kivääreissä, joiden kaliiperi on 6.5×55 SE, piipuissa on havaittu virhe, joka vaikuttaa aseen piipun kestävyyteen. Valmistaja on päättänyt tehdä takaisinkutsun, joka koskee tiettyä erää edellä mainittuja aseita.Ota yhteyttä aseen maahantuojaan. Asiasta on lisätietoa myös maahantuojien nettisivuilla.Maahantuojat ovatSauer 100Oy HW-Company LtdHW-Company.fiMauser R18Aseliike Markus Remes Oywww.remes.fi   

Mikäli sinulla on tällainen kivääri, älä ammu sillä. Takaisinkutsu ei koske muun kaliiperisia aseita.

Sauer 100 ja Mauser R18 -kivääreissä, joiden kaliiperi on 6.5×55 SE, piipuissa on havaittu virhe, joka vaikuttaa aseen piipun kestävyyteen. Valmistaja on päättänyt tehdä takaisinkutsun, joka koskee tiettyä erää edellä mainittuja aseita.

Ota yhteyttä aseen maahantuojaan. Asiasta on lisätietoa myös maahantuojien nettisivuilla.

Maahantuojat ovat

Sauer 100
Oy HW-Company Ltd
HW-Company.fi

Mauser R18
Aseliike Markus Remes Oy
www.remes.fi 

 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jälleen kaksi autovarkautta Paraisilla

NordenBladet — Poliisi on tutkinut useampia autovarkauksia Paraisilla. Tekijät on nyt saatu kiinni.Kesän aikana Paraisilla on tapahtunut useita autovarkauksia. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tapahtui taas kaksi lisää.Östernäsintiellä mies heräsi yöllä koiransa haukuntaan, meni ulos katsomaan ja huomasi, että hänen autoaan oli siirretty. Samalla mies kuuli jonkun juoksevan metsään.Pian sekä mies että paikalle tullut poliisipartio havaitsivat, että lähistöltä lähti auto. Partio ei tavoittanut autoa, mutta löysi sen vähän myöhemmin pysäköitynä lähialueelta.Kävi ilmi, että pysäköity auto oli anastettu. Molemmat rikoksen kohteeksi joutuneet autot olivat lukitsematta ja niissä oli avaimet sisällä. Tapauksia tutkitaan moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.Myös tekijäkumppani on otettu kiinniPoliisin selvitysten jälkeen teoista epäiltynä on otettu kiinni nuori mies, jota epäillään molemmista edellä mainituista rikoksista.Mies on myöntänyt myös kuusi aikaisempaa tekoa sekä kertonut, että hänellä on ollut tekijäkumppani mukana osassa tapauksia. Myös kumppani on saatu kiinni.Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä sekä haluaa vielä muistuttaa auton lukitsemisen tärkeydestä ja avainten mukaan ottamisesta.

Poliisi on tutkinut useampia autovarkauksia Paraisilla. Tekijät on nyt saatu kiinni.

Kesän aikana Paraisilla on tapahtunut useita autovarkauksia. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tapahtui taas kaksi lisää.

Östernäsintiellä mies heräsi yöllä koiransa haukuntaan, meni ulos katsomaan ja huomasi, että hänen autoaan oli siirretty. Samalla mies kuuli jonkun juoksevan metsään.

Pian sekä mies että paikalle tullut poliisipartio havaitsivat, että lähistöltä lähti auto. Partio ei tavoittanut autoa, mutta löysi sen vähän myöhemmin pysäköitynä lähialueelta.

Kävi ilmi, että pysäköity auto oli anastettu. Molemmat rikoksen kohteeksi joutuneet autot olivat lukitsematta ja niissä oli avaimet sisällä. Tapauksia tutkitaan moottorikulkuneuvon käyttövarkautena.

Myös tekijäkumppani on otettu kiinni

Poliisin selvitysten jälkeen teoista epäiltynä on otettu kiinni nuori mies, jota epäillään molemmista edellä mainituista rikoksista.

Mies on myöntänyt myös kuusi aikaisempaa tekoa sekä kertonut, että hänellä on ollut tekijäkumppani mukana osassa tapauksia. Myös kumppani on saatu kiinni.

Poliisi kiittää yleisöä saamistaan vihjeistä sekä haluaa vielä muistuttaa auton lukitsemisen tärkeydestä ja avainten mukaan ottamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Varkaudessa ja Kangasniemellä, anastettu moottoripyörä Leppävirralla

NordenBladet — Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Varkaudessa. Kangasniemellä toista kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Leppävirran Kalliontieltä on anastettu keskiviikon ja torstain aikana Harley Davidson Street Glide -merkkinen moottoripyörä.Rattijuopumus VarkaudessaPoliisipartio pysäytti torstaina 4.8.2022 noin kello 2.00 Varkaudessa Pekkolankadulla henkilöautolla liikkuneen mieshenkilön, joka puhalsi alkometriin 1,41 promillea. Törkeän rattijuopumuksen lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Rattijuopumus KangasniemelläPoliisipartio tavoitti keskiviikkona noin kello 18 aikaan Kangasniemen Mikkelintiellä liikkuneen henkilöauton, joka oli pysäytetty sivullisten toimesta tien sivuun. Ajoneuvon mutkittelevasta ja epävarmasta kulkemisesta oli soitettu hätäkeskukseen. Poliisi puhallutti kuljettajana toimineen naishenkilön. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,67 mg/l lukemat. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.Moottoripyörä anastettu Leppävirralla Leppävirran Kalliontieltä anastettiin keskiviikon ja torstain 3.-4.8.2022 välisenä aikana Harley Davidson Street Glide -merkkinen moottoripyörä. Moottoripyörän rekisterinumero on 22-BIE. Mahdolliset havainnot tapahtumista voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 268 tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]

Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Varkaudessa. Kangasniemellä toista kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Leppävirran Kalliontieltä on anastettu keskiviikon ja torstain aikana Harley Davidson Street Glide -merkkinen moottoripyörä.

Rattijuopumus Varkaudessa

Poliisipartio pysäytti torstaina 4.8.2022 noin kello 2.00 Varkaudessa Pekkolankadulla henkilöautolla liikkuneen mieshenkilön, joka puhalsi alkometriin 1,41 promillea. Törkeän rattijuopumuksen lisäksi kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Rattijuopumus Kangasniemellä

Poliisipartio tavoitti keskiviikkona noin kello 18 aikaan Kangasniemen Mikkelintiellä liikkuneen henkilöauton, joka oli pysäytetty sivullisten toimesta tien sivuun. Ajoneuvon mutkittelevasta ja epävarmasta kulkemisesta oli soitettu hätäkeskukseen. Poliisi puhallutti kuljettajana toimineen naishenkilön. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,67 mg/l lukemat. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Moottoripyörä anastettu Leppävirralla 

Leppävirran Kalliontieltä anastettiin keskiviikon ja torstain 3.-4.8.2022 välisenä aikana Harley Davidson Street Glide -merkkinen moottoripyörä. Moottoripyörän rekisterinumero on 22-BIE. 

Mahdolliset havainnot tapahtumista voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 268 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi