NordenBladet — Poliisin tehtävissä näkyi eilen koulujen päättyminen, koronarajoitusten lieventyminen ja kesäinen sää. Poliisia työllisti maanantaina mm. erilaiset nahistelut, tappelut, päihtyneet henkilöt ja muu häiriökäyttäyminen. Poliisilla oli Keski-Suomessa 1.6. klo 7 ja 2.6. klo 7 välillä 177 tehtävää, Pirkanmaalla 340.
Muutama poiminta muista tehtävistä:
Laukaassa 1.6. kahden jälkeen yöllä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan Engelintiellä. Kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumusepäilyn ylittävän rajan. Lisäksi häntä epäillään ajo-oikeudetta ajosta.
1.6. Tampereella Orimuskadulla puolen päivän aikaan henkilöauton kuljettaja ja hirvi törmäsivät. Kuljettaja ei loukkaantunut. Hirvi jatkoi törmäyksen jälkeen matkaansa, suurriistayhdyshenkilölle ilmoitettiin tapahtuneesta.
1.6.2020 Sastamalassa liikennepoliisiyksikön moottoripyöräpoliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan Sastamalantiellä iltapäiväviiden aikaan. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvoverorikkomuksesta.
1.6. Sastamalassa Varikonkadulla samaan aikaan liikennepoliisiyksikön partio pysäytti henkilöauton kuljettajan, jota epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
02.06.2020 klo 10.48Helsinki
Poliisi on joutunut maanantaina 1.6.2020 puuttumaan nuorison kokoontumisiin Helsingissä.
Poliisille tuli maanantai-iltana noin kello 19 ilmoituksia nuorten välisestä yhteenotosta Malmilla. Paikalla oli arviolta noin kaksisataa nuorta.
Poliisi keskeytti nuorten välienselvittelyn Malmilla, mutta sama joukko kerääntyi myöhemmin Pasilan asemalle, jossa häiriökäyttäytyminen jatkui. Poliisi hajotti jälleen ryhmän eri suuntiin.
Maanantaina tehtävien yhteydessä ei kirjattu yhtään rikosilmoitusta eikä ketään otettu paikan päältä kiinni. Myöskään loukkaantumisia ei tullut poliisin tietoon.
Helsingin poliisin ennalta ehkäisevä toiminto selvittää taustalla olevia syitä ja nuorten motiiveja tappelulle. Maanantain tapauksessa nuoret olivat sopineet ennakkoon sosiaalisessa mediassa tapaavansa yhteenottotarkoituksessa.
– Poikkeusolojen seurauksena nuorisotalot ja -kahvilat ovat kiinni, joten nuoret pyrkivät kerääntymään paikkoihin, joihin on helppo kokoontua. Tällaisia ovat esimerkiksi joukkoliikenneasemat. Nuorten kokoontumispaikkojen ollessa kiinni myös valvovat luotettavat aikuiset puuttuvat paikalta, jolloin nuorten väliset konfliktit saattavat yltyä fyysisiksi yhteenotoiksi. Joskus nuorilla ei ole keinoja ratkaista riitoja, jolloin fyysinen tai verbaalinen yhteenotto tuntuu ainoalta ratkaisulta, kertoo ylikomisario Jari Taponen, Helsingin poliisin ennalta ehkäisevän toiminnon johtaja.
Nuorilta toivotaan nyt fiksua asennetta ja matalaa ilmoituskynnystä, mikäli vastaavanlaisia yhteenottoja on tiedossa.
Poliisi jatkaa nuorten kanssa työskentelyä yhdessä Helsingin kaupungin nuorisotoimen ja nuorten kanssa työskentelevien järjestöjen kanssa.
02.06.2020 klo 10.41Oulu
Taivalkoskella soidensuojelualueella maaliskuussa 2020 törkeään metsästysrikokseen liittyvä esitutkinta on siirtymässä poliisilta syyteharkintaan syyttäjälle. Esitutkinnassa on saatu selvitettyä, että lain nojalla rauhoitettua ahmaa oli jäljitetty moottorikelkalla ja ahman päälle oli ajettu moottorikelkalla. Poliisi tutki asiaa törkeänä metsästysrikoksena.
02.06.2020 klo 09.42Kaakkois-Suomi
Saimaan kanavasta on löytynyt kuollut henkilö aamulla 2.6.2020 n. kello 07.00. Vainaja löytyi hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen perusteella Lauritsalan kanavasillan (Muukontie) ja Mälkiän sulun väliseltä vesialueelta. Vainajan henkilöllisyydestä ei ole toistaiseksi varmuutta. Poliisi selvittää, onko kyseessä 21.5.2020 kadonneeksi ilmoitettu henkilö.
Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, josta poliisi ei tiedota enempää.
NordenBladet — HÄMEENLINNA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Hämeenlinnassa Viipurintiellä 1.6.2020 päivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kukuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen Hämeenlinnassa Wartiamäentiellä 1.6.2020 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
FORSSA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen muun muassa rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja vaarallisen esineen hallussapitoon Forssassa Eteläinen puistokatu ja Yhtiökatu risteyksessä 1.6.2020 iltapäivällä. Mopoa kuljettanut mies jätti noudattamatta liikennevalopastusta ylittäen risteyksen punaisten valojen palaessa. Ajotapavalvontaa paikalla suorittanut poliisipartio pysäytti mopon. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille. Kuljettajan hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa nyrkkirauta ja kääntöveitsi.
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen Forssassa Keitaantiellä 2.6.2020 yöllä. Kuljettalle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 2,27 promillea. Kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Lisäksi pakettiautoon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet.
ORIMATTILA:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen Orimattilassa Lahdentiellä 1.6.2020 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettaja on vuoden sisään syyllistynyt 12 kertaa kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Lisäksi henkilöauto oli määräaikaiskatsastamaton.
LAHTI:
Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Lahdessa Karjalankadulla 1.6.2020 iltapäivällä. Kuljettajalle suoritettu huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle. Kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.
NordenBladet — Poliisi on kevään aikana suorittanut esitutkintaa rikoskokonaisuudessa, johon on kuulunut useita varkaus-rikoksia Joensuussa, Ilomantsissa ja Kontiolahdella. Rikoksesta epäiltynä kokonaisuudessa on noin 20-vuotias joensuulainen mies.
Esitutkinnan perusteella miehen epäillään murtautuneen 15. – 18.3.2020 välisenä aikana yhteensä kuuteen eri kohteeseen. Kohteista yksi on ollut Joensuun Rantakylässä sijaitseva kampaamo ja yksi Kontiolahden Lehmossa sijaitseva työmaavarasto. Kampaamosta oli anastettu käteistä rahaa ja työmaavarastosta työkaluja.
Lisäksi kokonaisuuteen on kuulunut neljä murtokohdetta Ilomantsissa. Ilomantsissa kohteina ovat olleet huoltoasema, elokuvateatteri, ravintola sekä kauppaliike. Huoltoasemaan ja elokuvateatteriin kohdistuneissa murroissa ei oltu anastettu mitään. Ravintolasta oli anastettu käteistä rahaa ja kauppaliikkeestä työkaluja. Tapauksia on tutkittu varkauksina ja varkauden yrityksinä.
Merkittävä osa anastetusta omaisuudesta on takavarikoitu 20-vuotiaan joensuulaismiehen hallusta ja omaisuus on palautettu asianomistajille.
Varkaus-tapausten lisäksi kokonaisuuteen on kuulunut törkeätä ampuma-aserikosta, väärä ilmiantoa, perätöntä lausumaa viranomaismenettelyssä ja kavallusta koskeva tapahtumasarja. Tässä tapauksissa sama noin 20-vuotias epäilty teki poliisille 30.3.2020 ilmoituksen, jonka mukaan hän on joutunut veitsellä tehdyn ryöstön uhriksi ja ryöstön yhteydessä häneltä on anastettu kaksi metsästysasetta. Toinen aseista takavarikoitiin Liperin Viinijärvellä 31.3.2020 suoritetussa kotietsinnässä yli 40-vuotiaan liperiläismiehen asunnosta. 20-vuotiaan miehen kertomuksen mukaan hänet ryöstänyt henkilö oli juuri tämä yli 40-vuotias liperiläismies.
Varsin pian asiaa selvitettäessä ilmeni, että noin 20-vuotiaan miehen kertomaa ryöstörikosta ei ollut tapahtunut. Esitutkinnassa ilmeni, että 20-vuotias mies oli myynyt ainakin toisen metsästysaseista liperiläismiehelle. Metsästysaseista toinen on jäänyt takavarikoimatta. Metsästysaseet ovat 20-vuotiaan joensuulaismiehen lähipiiriin kuuluvan henkilön aseita ja 20-vuotiasta miestä epäillään kavalluksesta aseiden anastuksen osalta. Lisäksi 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta, väärästä ilmiannosta ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Yli 40-vuotiasta liperiläismiestä epäillään puolestaan törkeästä ampuma-aserikoksesta.
Esitutkinta kokonaisuuden osalta on nyt valmistunut ja edennyt syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon. 20-vuotias joensuulaismies on ollut esitutkinnan aikana vangittuna, käräjäoikeus vapautti miehen 19.5.2020. 40-vuotias liperiläismies on ollut pidätettynä esitutkinnan aikana.
02.06.2020 klo 08.54Helsinki
Poliisi tiedotti viime perjantaina (linkki), että se esittää vangittavaksi toistuvista rattijuopumuksista epäiltyä miestä. Käräjäoikeus hylkäsi vangitsemisesityksen lauantaina, koska se katsoi, ettei vangitseminen olisi asiassa kohtuullinen pakkokeino, ja epäilty vapautettiin käräjäoikeuden päätöksellä.
Sama henkilö otettiin kuitenkin kiinni samana iltana eli lauantaina 30.5.2020 muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta epäiltynä Kehä I:llä Kannelmäessä Helsingissä.
Poliisipartio kiinnitti lauantai-iltana huomiota epävarmasti ajaneeseen moottoripyörään. Moottoripyörä ajoi huomattavaa ylinopeutta. Poliisi pysäytti moottoripyörän. Kuljettajan epäillään olleen ajon aikana sekä alkoholin että muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Moottoripyörän kyydissä oli myös voimakkaasti päihtynyt matkustaja. Poliisi epäilee, että moottoripyörä on varastettu.
Rikoksista epäilty 1980-luvulla syntynyt mies vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa maanantaina 1.6.2020.
NordenBladet — Poliisi pysäytti maanantaina kello 13.53 aikaan Tampereentiellä Ulvilassa henkilöauton, mille nopeudeksi mitattiin 179 km/h kohdassa, missä nopeusrajoituksena on 100 km/h. Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja poliisi määräsi hänet väliaikaiseen ajokieltoon.
Tiistaiyönä kello 01.20 aikaan poliisi pysäytti Satakunnankadulla henkilöautolla liikkeellä olleen v.-90 s naisen, joka puhalsi tarkkuusalkometriin 0.99 mg/litrassa. Naisella ei myöskään ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
02.06.2020 klo 03.34Oulu
Nuorehko pariskunta oli asettautunut nukkumaan asuntovaunuunsa Taivalkosken Koitilantien varressa, kun tuntematon, ulkopaikkakuntalainen mies oli tullut häiriköimään ja uhkailemaan heitä. Humalassa ollut mies oli rikkonut vaunun ikkunoita ja hakannut vaunun kylkiin lommoja. Majoittuneet olivat päässeet pakenemaan väkivaltaisesti käyttäytyvää miestä autoonsa ja ajamaan turvalliseen paikkaan odottamaan poliisia.
Sillä välin tekijä oli poistunut henkilöautolla kohti Kuusamoa. Poliisi tavoitti kyseisen auton Kuusamon puolelta, jolloin mies pyrki karkaamaan kääntymällä sivutielle. Karkuun pyrkiminen epäonnistui kun hän suistui autollaan ojaan.
Humalassa ollut mies vastusti väkivallalla poliisin toimenpiteitä.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä kotirauhan rikkomisena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä rattijuopumuksena ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
NordenBladet — Maanantaina kello 19.30 aikaan sattui Inarin Saariselällä onnettomuus, missä henkilöauto oli tulossa etelän suunnasta kohti Ivaloa, kun Kaunispään kohdalla nelostiellä kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Tämän johdosta auto ohjautui ajosuunnassaan vasemmalle ojaan pyörien usemman kerran katon kautta ympäri. Autossa olleet kuljettaja ja matkustaja kuljetettiin hoidettaviksi Lapin keskussairaalaan. Alkoholilla ei epäillä olleen osuutta asiassa. Poliisi tutkii asiassa liikenneturvallisuuden vaarantamista. Liikenneolosuhteet olivat erittäin hyvät.