NordenBladet — Itä-Suomessa menehtyi alkuviikosta alle 15 vuotias lapsi kuumuuteen auton sisälle. Auttajien saapuessa paikalle, henkilöauton sisätilassa oli huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton. Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei valitettavasti ollut enää apua. – Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen. – Poliisi ei kerro tapauksesta enempää, sillä kuolemansyyn tutkintaan kuuluvat asiat ovat lain mukaan salassapidettäviä, toteaa Hämäläinen.Poliisi tahtoo varoittaa kesäaikaan kuumenevista henkilöautojen sisätiloista ja pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi. Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna. – Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa.
Itä-Suomessa menehtyi alkuviikosta alle 15 vuotias lapsi kuumuuteen auton sisälle. Auttajien saapuessa paikalle, henkilöauton sisätilassa oli huomattavan kuuma ja auton sisällä ollut lapsi oli löydettäessä eloton. Ensiapu aloitettiin välittömästi, mutta siitä ei valitettavasti ollut enää apua.
– Tässä murheellisessa tapauksessa ei epäillä rikosta ja poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen. – Poliisi ei kerro tapauksesta enempää, sillä kuolemansyyn tutkintaan kuuluvat asiat ovat lain mukaan salassapidettäviä, toteaa Hämäläinen.
Poliisi tahtoo varoittaa kesäaikaan kuumenevista henkilöautojen sisätiloista ja pyytää huomioimaan, että lapset ja liikuntarajoitteiset eivät välttämättä osaa tai kykene tulemaan omin avuin ulos pysäköidystä autosta, jos lämpötila kohoaa vaaralliseksi. Lämpötila voi auton sisällä kohota nopeastikin hengenvaaralliseksi, jopa yli nelinkertaiseksi ulkolämpötilaan verrattuna.
– Siksi ulospääsy kannattaa varmistaa esimerkiksi jättämällä ikkuna auki, Hämäläinen muistuttaa.
NordenBladet — Hämeessä vietettiin poliisitoiminnallisesti normipäivää. Viisi rattijuoppoa jäi kiinni poliisilaitoksen alueella.HÄMEENLINNA. Poliisille tuli ilmoitus tiistai-iltana Hämeenlinnan poliisiaseman läheisyydessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Ilmoituksen mukaan pakettiauto törmäsi kovalla nopeudella linja-autopysäkkiin ja kuljettaja yrittää paeta paikalta autollaan.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen mies oli ajanut pakettiautolla kovalla nopeudella Jaakonkatua Myllymäen suunnasta Hattelmalantien risteyksen yli törmäten linja-autopysäkkiin. Pysäkkikatos vaurioitui törmäyksessä kauttaaltaan. Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,4 promillea ja huumepikatestikin oli positiivinen. Mies otetiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen.JANAKKALA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus tiistaiaamuna henkilöautosta, joka seilaa ajokaistoilla Helsinki-Tampere moottoritiellä. Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton ja pysäytti sen Linnatuulessa. Auto kuljetti nelikymppinen ajo-oikeudeton mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. Hänet otettiin kiinni maahantulokiellon rikkomiseen.HAUSJÄRVI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten tiistai-iltana Riihimäentiellä. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän on syyllistynyt vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta neljä kertaa aikaisemmin. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi.Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.FORSSA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän tiistai-iltana Forssan keskustaan. Ilmoituksen mukaan polkupyöräilijä oli törmännyt henkilöautoon.Partio sai tapahtumapaikalla selville, että nelikymppinen mies oli ajanut polkupyörällä Sibeliuksenkatua Vapaudenkadun suuntaan. Hän oli törmännyt suojatiellä henkilöauton etukulmaan ylittäessään Vapaudenkatua. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä lievästi. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.LAHTI. Poliisipartio otti kiinni tiistaina puolenpäivän aikoihin keski-ikäisen miehen, jonka epäillään syyllistyneen varkauteen. Mies oli anastanut sähköpotkulaudan kauppakeskuksen edestä Lahden keskustassa muutama tunti ennen kiinnijäämistään. Hän oli anastanut potkulaudan katkaisemalla potkulaudan lukon. Hän oli poistunut teon jälkeen Möysän suuntaan.PADASJOKI. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tiistai-iltana Kellosalmessa. Hän oli ajanut niin sanotulla traktorimönkijällä poliisipartion pitämään puhallusratsiaan. Mies oli puhaltanut seulonta-alkometriin 0,40 mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.ORIMATTILA. Poliisipartio tapasi ajo-oikeudettoman keski-ikäisen miehen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana Orimattilan Koivulassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Hämeessä vietettiin poliisitoiminnallisesti normipäivää. Viisi rattijuoppoa jäi kiinni poliisilaitoksen alueella.
HÄMEENLINNA. Poliisille tuli ilmoitus tiistai-iltana Hämeenlinnan poliisiaseman läheisyydessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Ilmoituksen mukaan pakettiauto törmäsi kovalla nopeudella linja-autopysäkkiin ja kuljettaja yrittää paeta paikalta autollaan. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että kolmekymppinen mies oli ajanut pakettiautolla kovalla nopeudella Jaakonkatua Myllymäen suunnasta Hattelmalantien risteyksen yli törmäten linja-autopysäkkiin. Pysäkkikatos vaurioitui törmäyksessä kauttaaltaan. Autoa kuljettanut mies puhalsi seulonta-alkometriin 2,4 promillea ja huumepikatestikin oli positiivinen. Mies otetiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
JANAKKALA. Hätäkeskukseen tuli ilmoitus tiistaiaamuna henkilöautosta, joka seilaa ajokaistoilla Helsinki-Tampere moottoritiellä. Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton ja pysäytti sen Linnatuulessa. Auto kuljetti nelikymppinen ajo-oikeudeton mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. Hänet otettiin kiinni maahantulokiellon rikkomiseen.
HAUSJÄRVI. Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten tiistai-iltana Riihimäentiellä. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, jolla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hän on syyllistynyt vuoden sisällä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta neljä kertaa aikaisemmin. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
FORSSA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän tiistai-iltana Forssan keskustaan. Ilmoituksen mukaan polkupyöräilijä oli törmännyt henkilöautoon. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että nelikymppinen mies oli ajanut polkupyörällä Sibeliuksenkatua Vapaudenkadun suuntaan. Hän oli törmännyt suojatiellä henkilöauton etukulmaan ylittäessään Vapaudenkatua. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä lievästi. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
LAHTI. Poliisipartio otti kiinni tiistaina puolenpäivän aikoihin keski-ikäisen miehen, jonka epäillään syyllistyneen varkauteen. Mies oli anastanut sähköpotkulaudan kauppakeskuksen edestä Lahden keskustassa muutama tunti ennen kiinnijäämistään. Hän oli anastanut potkulaudan katkaisemalla potkulaudan lukon. Hän oli poistunut teon jälkeen Möysän suuntaan.
PADASJOKI. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen tiistai-iltana Kellosalmessa. Hän oli ajanut niin sanotulla traktorimönkijällä poliisipartion pitämään puhallusratsiaan. Mies oli puhaltanut seulonta-alkometriin 0,40 mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
ORIMATTILA. Poliisipartio tapasi ajo-oikeudettoman keski-ikäisen miehen kuljettamassa henkilöautoa tiistai-iltana Orimattilan Koivulassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
NordenBladet — Hieman alle 70-vuotias mies hukkui Lohjalla illalla 5.7.Uimassa ollut mies oli vajonnut veden alle. Paikalla olleet henkilöt olivat etsineet häntä vedestä tuloksetta. Lopulta miehen löysi pintapelastaja. Ensihoito aloitti elvytyksen välittömästi, mutta miestä ei voitu enää pelastaa. Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn tutkintana, eikä sen vuoksi tiedota tapauksesta yksityiskohtaisemmin.
Hieman alle 70-vuotias mies hukkui Lohjalla illalla 5.7.
Uimassa ollut mies oli vajonnut veden alle. Paikalla olleet henkilöt olivat etsineet häntä vedestä tuloksetta.
Lopulta miehen löysi pintapelastaja. Ensihoito aloitti elvytyksen välittömästi, mutta miestä ei voitu enää pelastaa.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn tutkintana, eikä sen vuoksi tiedota tapauksesta yksityiskohtaisemmin.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi rajoittaa vesiliikennettä Turussa Ruissalon Kansanpuiston edustalla Ruisrock-festivaalin ajan 8.–10. heinäkuuta. Myös dronen lennättäminen on kiellettyä alueella tapahtuman ajan.Ruissalon Kansanpuiston edustan vesialueen vesiliikennettä rajoitetaan merkityllä väylällä ja sen läheisyydessä. Rajoitukset astuvat voimaan perjantaina 8. heinäkuuta kello 12 ja päättyvät puolenyön aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Rajoitukset koskevat merkityllä laivaväylällä ankkuroimista, pysäyttämistä ja uimista. Ankkuroiminen merkityllä laivaväylällä ja sen ulkopuolella rantaan saakka väylän molemmin puolin on kiellettyä. Rajoitus ei kuitenkaan koske Hirvensalon puolella olevan pursiseuran edustan lahtea.Hetkellinenkin pysäyttäminen tai edestakainen tarpeeton ajo merkityllä laivaväylällä ja väylän ulkopuolella on kiellettyä Kansanpuiston laiturin kaupunginpuoleisesta reunasta Jänessaaren loiston tasalle asti.Myös veneestä uimaan lähteminen on kiellettyä edellä mainituilla rajoitusalueilla.Lisäksi ilmatilaa rajoitetaan tapahtuman ajan. Dronella lentäminen on kiellettyä tapahtuman yläpuolella sekä Kansanpuiston läheisyydessä yhden kilometrin säteellä. Rajoitusten noudattamista valvovat tapahtuman järjestyksenvalvojat, rajavartiolaitos sekä poliisi.
Lounais-Suomen poliisi rajoittaa vesiliikennettä Turussa Ruissalon Kansanpuiston edustalla Ruisrock-festivaalin ajan 8.–10. heinäkuuta. Myös dronen lennättäminen on kiellettyä alueella tapahtuman ajan.
Ruissalon Kansanpuiston edustan vesialueen vesiliikennettä rajoitetaan merkityllä väylällä ja sen läheisyydessä. Rajoitukset astuvat voimaan perjantaina 8. heinäkuuta kello 12 ja päättyvät puolenyön aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Rajoitukset koskevat merkityllä laivaväylällä ankkuroimista, pysäyttämistä ja uimista. Ankkuroiminen merkityllä laivaväylällä ja sen ulkopuolella rantaan saakka väylän molemmin puolin on kiellettyä. Rajoitus ei kuitenkaan koske Hirvensalon puolella olevan pursiseuran edustan lahtea.
Hetkellinenkin pysäyttäminen tai edestakainen tarpeeton ajo merkityllä laivaväylällä ja väylän ulkopuolella on kiellettyä Kansanpuiston laiturin kaupunginpuoleisesta reunasta Jänessaaren loiston tasalle asti.
Myös veneestä uimaan lähteminen on kiellettyä edellä mainituilla rajoitusalueilla.
Lisäksi ilmatilaa rajoitetaan tapahtuman ajan. Dronella lentäminen on kiellettyä tapahtuman yläpuolella sekä Kansanpuiston läheisyydessä yhden kilometrin säteellä.
Rajoitusten noudattamista valvovat tapahtuman järjestyksenvalvojat, rajavartiolaitos sekä poliisi.
NordenBladet — Kuljettaja ajoi yli 200 kilometrin tuntinopeutta 60 km/h rajoitusalueella myöhään sunnuntai-iltana. Poliisipartiot saivat kuljettajan lopulta pysähtymään.Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen partio suoritti liikennevalvontaa myöhään sunnuntai-iltana 3.7.2022 Valtatie 1:lla. Partio teki havainnon merkittävää ylinopeutta ajaneesta moottoripyöräilijästä.- Moottoripyöräilijä ei noudattanut poliisipartion pysäytysmerkkejä, vaan lähti pakenemaan ensin Turunväylää ja sitten Nupurintietä kohti Espoota, kertoo ylikomisario Aapo Isoaho.Pakenevan seurantehtävän aikana poliisipartio mittasi moottoripyöräilijän keskinopeudeksi lähes 240 km/h alueella, jonka nopeusrajoitus oli 120 km/h. Myöhemmin kuljettaja ajoi lähes 200 km/h alueella, jonka nopeusrajoitus oli 60 km/h.Poliisipartio menetti välillä näköyhteyden moottoripyöräilijään, mutta hänet havaittiin myöhemmin Finnoontiellä Espoossa. Moottoripyöräilijä saatiin lopulta pysähtymään Helsingin Lauttasaareen ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.- Onneksi tapahtuma-aikaan liikennemäärät olivat vähäisiä, eikä konkreettisia vaaratilanteita päässyt syntymään, toteaa Isoaho.Esitutkinnassa nuorehko mieshenkilö on myöntänyt tapahtuman, mutta mitään järkevää syytä pakenemiselle hän ei ole osannut kertoa. Epäilty on määrätty ajokieltoon ja rikosasia siirtyy poliisilta seuraavaksi syyteharkintaan.
Kuljettaja ajoi yli 200 kilometrin tuntinopeutta 60 km/h rajoitusalueella myöhään sunnuntai-iltana. Poliisipartiot saivat kuljettajan lopulta pysähtymään.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen partio suoritti liikennevalvontaa myöhään sunnuntai-iltana 3.7.2022 Valtatie 1:lla. Partio teki havainnon merkittävää ylinopeutta ajaneesta moottoripyöräilijästä.
– Moottoripyöräilijä ei noudattanut poliisipartion pysäytysmerkkejä, vaan lähti pakenemaan ensin Turunväylää ja sitten Nupurintietä kohti Espoota, kertoo ylikomisario Aapo Isoaho.
Pakenevan seurantehtävän aikana poliisipartio mittasi moottoripyöräilijän keskinopeudeksi lähes 240 km/h alueella, jonka nopeusrajoitus oli 120 km/h. Myöhemmin kuljettaja ajoi lähes 200 km/h alueella, jonka nopeusrajoitus oli 60 km/h.
Poliisipartio menetti välillä näköyhteyden moottoripyöräilijään, mutta hänet havaittiin myöhemmin Finnoontiellä Espoossa. Moottoripyöräilijä saatiin lopulta pysähtymään Helsingin Lauttasaareen ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
– Onneksi tapahtuma-aikaan liikennemäärät olivat vähäisiä, eikä konkreettisia vaaratilanteita päässyt syntymään, toteaa Isoaho.
Esitutkinnassa nuorehko mieshenkilö on myöntänyt tapahtuman, mutta mitään järkevää syytä pakenemiselle hän ei ole osannut kertoa. Epäilty on määrätty ajokieltoon ja rikosasia siirtyy poliisilta seuraavaksi syyteharkintaan.
NordenBladet — Tiistai-iltana klo 21 jälkeen Pertunmaalla Joutsantiellä noin 10 kilometriä Joutsan suuntaan on tapahtunut yhden ihmishengen vaatinut tieliikenneonnettomuus. Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa.Tiistai-iltana klo 21 jälkeen Pertunmaalla Joutsantiellä noin 10 kilometriä Joutsan suuntaan on tapahtunut yhden ihmishengen vaatinut tieliikenneonnettomuus. Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa. Alustavien tietojen mukaan toisen henkilöauton kuljettajan epäillään kuljettaneen henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella Joutsantiellä. Ylinopeutta ajaneen kuljettajan epäillään törmänneen vastaan tulleeseen henkilöautoon, jonka kuljettaja menehtyi törmäyksen johdosta. Toisen auton kuljettaja on toimitettu sairaalahoitoon.Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi yksi matkustaja. Heistä molemmat loukkaantuivat lievästi onnettomuudessa.Itä-Suomen poliisilaitos tutkii tapahtumia tässä vaiheessa nimikkeillä törkeä kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Onnettomuuspaikan tutkinta jatkuu yöhön saakka. Onnettomuuspaikan tie on raivattu ja osallisena olleet henkilöautot on hinattu paikalta. Asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan keskiviikkona 6.7.Itä-Suomen poliisilaitos
Tiistai-iltana klo 21 jälkeen Pertunmaalla Joutsantiellä noin 10 kilometriä Joutsan suuntaan on tapahtunut yhden ihmishengen vaatinut tieliikenneonnettomuus. Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa.
Tiistai-iltana klo 21 jälkeen Pertunmaalla Joutsantiellä noin 10 kilometriä Joutsan suuntaan on tapahtunut yhden ihmishengen vaatinut tieliikenneonnettomuus.
Onnettomuudessa osallisena oli kaksi henkilöautoa. Alustavien tietojen mukaan toisen henkilöauton kuljettajan epäillään kuljettaneen henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella Joutsantiellä. Ylinopeutta ajaneen kuljettajan epäillään törmänneen vastaan tulleeseen henkilöautoon, jonka kuljettaja menehtyi törmäyksen johdosta. Toisen auton kuljettaja on toimitettu sairaalahoitoon.
Molemmissa autoissa oli kuljettajien lisäksi yksi matkustaja. Heistä molemmat loukkaantuivat lievästi onnettomuudessa.
Itä-Suomen poliisilaitos tutkii tapahtumia tässä vaiheessa nimikkeillä törkeä kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
Onnettomuuspaikan tutkinta jatkuu yöhön saakka. Onnettomuuspaikan tie on raivattu ja osallisena olleet henkilöautot on hinattu paikalta.
Asiasta tiedotetaan lisää aikaisintaan keskiviikkona 6.7.
NordenBladet — Riihimäellä lauantain vastaisena yönä 2.7.2022 noin puoli kahden aikaan tapahtui moottoripyöräilijän ja mopoilijan välinen onnettomuus. Poliisia karkuun lähtenyt moottoripyöräilijä törmäsi mopoilijaan Sipurasaarentien ja Notkotien risteyksessä. Molemmat kuljettajat loukkaantuivat törmäyksessä.Moottoripyöräilijä lähti poliisit havaittuaan ajamaan karkuun onnettomuuspaikan lähellä olevan koulun pihalta. 18-vuotias mies oli liikkeellä ns. crossi-mallisella moottoripyörällä, jolla ei saa ajaa tieliikenteessä. Poliisipartio yritti pysäyttää Riihimäen keskustaa kohti lähtenyttä moottoripyöräilijää. Hetkeä myöhemmin moottoripyöräilijä Sipurasaarentien ja Notkotien risteyksessä törmäsi 16-vuotiaaseen mopoilijaan. Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa ja selvittää myös alkoholin osuutta onnettomuudessa. Moottoripyöräilijän epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta, mistä syystä häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi häntä epäillään törkeästä vammantuottamuksesta. Mopoilijalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, joten nuorta miestä epäillään ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Riihimäellä lauantain vastaisena yönä 2.7.2022 noin puoli kahden aikaan tapahtui moottoripyöräilijän ja mopoilijan välinen onnettomuus. Poliisia karkuun lähtenyt moottoripyöräilijä törmäsi mopoilijaan Sipurasaarentien ja Notkotien risteyksessä. Molemmat kuljettajat loukkaantuivat törmäyksessä.
Moottoripyöräilijä lähti poliisit havaittuaan ajamaan karkuun onnettomuuspaikan lähellä olevan koulun pihalta. 18-vuotias mies oli liikkeellä ns. crossi-mallisella moottoripyörällä, jolla ei saa ajaa tieliikenteessä. Poliisipartio yritti pysäyttää Riihimäen keskustaa kohti lähtenyttä moottoripyöräilijää. Hetkeä myöhemmin moottoripyöräilijä Sipurasaarentien ja Notkotien risteyksessä törmäsi 16-vuotiaaseen mopoilijaan.
Molemmat kuljettajat loukkaantuivat törmäyksessä ja heidät kuljetettiin sairaalahoitoon.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa ja selvittää myös alkoholin osuutta onnettomuudessa. Moottoripyöräilijän epäillään ajaneen huomattavaa ylinopeutta, mistä syystä häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi häntä epäillään törkeästä vammantuottamuksesta. Mopoilijalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, joten nuorta miestä epäillään ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuolemantuottamusta. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.Onnettomuus tapahtui Kontulankaari 24:n kohdalla sunnuntaina 3. heinäkuuta. Tapahtuma-aika oli noin kello 23.30. Noin 80-vuotias mies poistui linja-autosta ja jäi tuntemattomasta syystä linja-auton alle. Hän loukkaantui vakavasti. Paikalle hälytettiin välittömästi ambulanssi, mutta uhri menehtyi vammoihinsa. Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja numeroon 0295 417 931 tai sähköpostitse [email protected]Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä muun muassa suorittamalla teknistä tutkintaa ja kuulustelemalla paikalla olleita henkilöitä. Tapauksesta ei ole tässä vaiheessa muuta kerrottavaa.Muokattu 5.7.2022 klo 14.48: Muokattu sana ajoneuvo linja-autoksi.
Helsingin poliisi tutkii epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista ja kuolemantuottamusta. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä.
Onnettomuus tapahtui Kontulankaari 24:n kohdalla sunnuntaina 3. heinäkuuta. Tapahtuma-aika oli noin kello 23.30.
Noin 80-vuotias mies poistui linja-autosta ja jäi tuntemattomasta syystä linja-auton alle. Hän loukkaantui vakavasti. Paikalle hälytettiin välittömästi ambulanssi, mutta uhri menehtyi vammoihinsa.
Poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijähavaintoja numeroon 0295 417 931 tai sähköpostitse vihjeet.helsinki@poliisi.fi.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä muun muassa suorittamalla teknistä tutkintaa ja kuulustelemalla paikalla olleita henkilöitä. Tapauksesta ei ole tässä vaiheessa muuta kerrottavaa.
Muokattu 5.7.2022 klo 14.48: Muokattu sana ajoneuvo linja-autoksi.
NordenBladet — Puijonkatu 27 osoitteessa olevaan liikerakennukseen yritettiin murtautua tiistaina.Poliisille ilmoitettiin tiistaiaamuna kello 04.20, että joku yrittää murtautua Puijonkatu 27 osoitteessa olevaan liikekiinteistöön. Paikalle saapuneet poliisipartiot tavoittivat kiinteistön viereltä paikkakuntalaisen miehen. Miehen läheisyydestä löytyi sorkkarauta jota mies oli käyttänyt murtoyrityksessä. Liikkeen ovessa havaittiin vääntämisestä aiheutuneita jälkiä. Mies kuljetettiin Kuopion poliisiasemalle ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä.
Puijonkatu 27 osoitteessa olevaan liikerakennukseen yritettiin murtautua tiistaina.
Poliisille ilmoitettiin tiistaiaamuna kello 04.20, että joku yrittää murtautua Puijonkatu 27 osoitteessa olevaan liikekiinteistöön. Paikalle saapuneet poliisipartiot tavoittivat kiinteistön viereltä paikkakuntalaisen miehen. Miehen läheisyydestä löytyi sorkkarauta jota mies oli käyttänyt murtoyrityksessä. Liikkeen ovessa havaittiin vääntämisestä aiheutuneita jälkiä. Mies kuljetettiin Kuopion poliisiasemalle ja asiaa tutkitaan varkauden yrityksenä.
NordenBladet — Moni koti jää kesälomakaudella pitkäksi aikaa vahtimatta, kun ihmiset käyvät lomamatkoilla. Poliisi antaa vinkkejä asuntomurtoriskin pienentämiseen.Nyt kesällä monet käyvät matkoilla, eikä koteja usein jää kukaan vahtimaan. Pitkään asumattomana oleva asunto on altis murtovarkauksille. Asukkaat voivat kuitenkin pienentää murtovarkauden riskiä poissaolonsa aikana noudattamalla seuraavia neuvoja:Jos asuntoon ei jää ketään matkan ajaksi, tulevaa tai meneillään olevaa matkaa ei kannata hehkuttaa sosiaalisessa mediassa.Pane arvo-esineet piiloon siten, ettei niitä havaitse ainakaan ikkunoista sisään katsomalla. Tyypillisimmin murtovarkaat anastavat koruja, käteistä, aseita, elektroniikkaa sekä muuta arvo-omaisuutta.Matkalle lähtiessä asunto olisi hyvä jättää mahdollisimman asutun näköiseksi. Mikäli naapuruussuhteet sallivat, kannattaa naapureiden kanssa sopia esimerkiksi pihan hoitamisesta ja postin noutamisesta.Naapureita voi myös pyytää pitämään tyhjänä olevaa asuntoa hieman silmällä epäilyttävän toiminnan osalta.Älä jätä vara-avainta mihinkään ulos piiloon vaan mieluummin jonkun luotettavan henkilön haltuun.Asunnosta poistuessasi muista lukita ovet ja ikkunat sekä kytkeä mahdollinen hälytysjärjestelmä päälle.Ennen matkalle lähtöä kannattaa myös ottaa talteen puhelimien, tablettitietokoneiden ja muiden laitteiden tunnisteet, jotta poliisi voi yrittää paikantaa ne mahdollisen anastuksen jälkeen. Laitteiden omat sovellukset ja suurimman osan laitteista omistaja voi itsekin paikantaa. Laitteet kannattaa myös suojata hyvin, jotta niissä oleva tieto ei päädy rikollisille.Ilmoita pikimmiten hätäkeskukseen, jos asuntoosi on murtauduttuJos matkalta palatessa huomaa, että kotiin on murtauduttu, pitää asiasta välittömästi ilmoittaa hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Asukkaan tulee myös heti poistua asunnosta, jottei hän tule sotkeneeksi tekopaikkaa ja jotta poliisi voi suorittaa rikospaikkatutkinnan. Naapureita voivat puhuttaa havaintojen osalta sekä poliisi että asukas itse.
Moni koti jää kesälomakaudella pitkäksi aikaa vahtimatta, kun ihmiset käyvät lomamatkoilla. Poliisi antaa vinkkejä asuntomurtoriskin pienentämiseen.
Nyt kesällä monet käyvät matkoilla, eikä koteja usein jää kukaan vahtimaan. Pitkään asumattomana oleva asunto on altis murtovarkauksille. Asukkaat voivat kuitenkin pienentää murtovarkauden riskiä poissaolonsa aikana noudattamalla seuraavia neuvoja:
Jos asuntoon ei jää ketään matkan ajaksi, tulevaa tai meneillään olevaa matkaa ei kannata hehkuttaa sosiaalisessa mediassa.
Pane arvo-esineet piiloon siten, ettei niitä havaitse ainakaan ikkunoista sisään katsomalla. Tyypillisimmin murtovarkaat anastavat koruja, käteistä, aseita, elektroniikkaa sekä muuta arvo-omaisuutta.
Matkalle lähtiessä asunto olisi hyvä jättää mahdollisimman asutun näköiseksi. Mikäli naapuruussuhteet sallivat, kannattaa naapureiden kanssa sopia esimerkiksi pihan hoitamisesta ja postin noutamisesta.
Naapureita voi myös pyytää pitämään tyhjänä olevaa asuntoa hieman silmällä epäilyttävän toiminnan osalta.
Älä jätä vara-avainta mihinkään ulos piiloon vaan mieluummin jonkun luotettavan henkilön haltuun.
Asunnosta poistuessasi muista lukita ovet ja ikkunat sekä kytkeä mahdollinen hälytysjärjestelmä päälle.
Ennen matkalle lähtöä kannattaa myös ottaa talteen puhelimien, tablettitietokoneiden ja muiden laitteiden tunnisteet, jotta poliisi voi yrittää paikantaa ne mahdollisen anastuksen jälkeen. Laitteiden omat sovellukset ja suurimman osan laitteista omistaja voi itsekin paikantaa. Laitteet kannattaa myös suojata hyvin, jotta niissä oleva tieto ei päädy rikollisille.
Ilmoita pikimmiten hätäkeskukseen, jos asuntoosi on murtauduttu
Jos matkalta palatessa huomaa, että kotiin on murtauduttu, pitää asiasta välittömästi ilmoittaa hätäkeskuksen puhelinnumeroon 112. Asukkaan tulee myös heti poistua asunnosta, jottei hän tule sotkeneeksi tekopaikkaa ja jotta poliisi voi suorittaa rikospaikkatutkinnan. Naapureita voivat puhuttaa havaintojen osalta sekä poliisi että asukas itse.