Mopoilija loukkaantui kaaduttuaan mopolla Iissä

NordenBladet — Nuorehko mopoilija kaatui Iin keskustassa mopollaan maanantaina illalla kello 22.30 aikaan.Kuljettajana toiminut nuori oli saanut vammoja kasvoihinsa ja käsiinsä. Hän ei käyttänyt suojakypärää. Mopoilijalla kyydissä ollut matkustaja sai myös lieviä vammoja jalkaansa. Molemmat osalliset kuljetettiin OYS:aan tarkistuttamaan vammansa.Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Hänet määrttiin väliaikaiseen ajokieltoon.Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisi otti maanantaina illa kello 18 jälkeen Oulun Haukiputaalla kiinni kaksi naista epäiltynä ryöstöön. Naisten välillä oli ollut riitaa, joka oli kärjistynyt käsirysyksi. Pahoinpitelyn yhteydessä naiset anastivat uhrilta avaimet.Pahoinpitelystä syntyneet vammat olivat lieviä, eivätkä vaatineet mainittavia hoitotoimia. anastetut avaimet löytyivät myöhemmin ja poliisi toimitti ne takaisin omistajalleen. Osallisten kertomukset poikkesivat toisistaan olennaisesti, joten tutkinnan turvaamiseksi kaksi naista otettiin säilöön. Alustavasti tapausta tutkitaan ryöstönä.

Nuorehko mopoilija kaatui Iin keskustassa mopollaan maanantaina illalla kello 22.30 aikaan.

Kuljettajana toiminut nuori oli saanut vammoja kasvoihinsa ja käsiinsä. Hän ei käyttänyt suojakypärää. Mopoilijalla kyydissä ollut matkustaja sai myös lieviä vammoja jalkaansa. Molemmat osalliset kuljetettiin OYS:aan tarkistuttamaan vammansa.

Kuljettaja puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Hänet määrttiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Poliisi otti maanantaina illa kello 18 jälkeen Oulun Haukiputaalla kiinni kaksi naista epäiltynä ryöstöön. Naisten välillä oli ollut riitaa, joka oli kärjistynyt käsirysyksi. Pahoinpitelyn yhteydessä naiset anastivat uhrilta avaimet.

Pahoinpitelystä syntyneet vammat olivat lieviä, eivätkä vaatineet mainittavia hoitotoimia. anastetut avaimet löytyivät myöhemmin ja poliisi toimitti ne takaisin omistajalleen. 

Osallisten kertomukset poikkesivat toisistaan olennaisesti, joten tutkinnan turvaamiseksi kaksi naista otettiin säilöön. Alustavasti tapausta tutkitaan ryöstönä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nainen eksyi maanantaina Sodankylän Tankavaarassa

NordenBladet — Päiväretkelle lähtenyt nainen eksyi Tankavaarassa poikettuaan retkeilyreitiltä. Lyhyen poikkeamisen jälkeen hän ei löytänyt takaisin polulle ja eksyi. Todettuaan eksymisensä nainen oli soittanut hälytyskeskukseen ja pyytänyt apua. Hälytyskeskus ohjasi tehtävän poliisille.Tehtävän saatuaan Inarin poliisi käynnisti henkilön etsinnän maastosta. Etsinnöissä mukana olivat Inarin vapaaehtoinen pelastuspalvelu (VAPEPA) ja Rajavartiolaitoksen helikopteri. Näkyvyys Tankavaaran alueella oli heikko. Lopulta helikopterin miehistö havaitsi pilven raosta Jorpulipään huipulla pinkin väristä sateenvarjoa heiluttavan naisen. Rajavartiolaitoksen pintapelastaja kävi noutamassa naisen maastosta ja saattoi hänet poliisin ja VAPEPA:n haltuun. Nainen oli hyvässä kunnossa, mutta kovan sateen vuoksi kauttaaltaan kastunut. Marjastuskausi lähestyy, joten Lapin poliisilaitos muistuttaakin nyt, että maastossa liikkuessa olisi hyvä pitää mukanaan tulentekovälineitä. Reppu on hyvä ottaa mukaan, jotta puukko, eväät ja vesikin kulkevat mukana. Marjat itsessään antavat jo energiaa, mutta muutamia hyviä eränkävijöiden oppeja olisi syytä kerrata ennen maastoon menemistä. Muistathan sanoa läheiselle minne olet menossa ja koska sinun on tarkoitus palata takaisin. Ota kaverikin mukaan.

Päiväretkelle lähtenyt nainen eksyi Tankavaarassa poikettuaan retkeilyreitiltä. Lyhyen poikkeamisen jälkeen hän ei löytänyt takaisin polulle ja eksyi. Todettuaan eksymisensä nainen oli soittanut hälytyskeskukseen ja pyytänyt apua. Hälytyskeskus ohjasi tehtävän poliisille.

Tehtävän saatuaan Inarin poliisi käynnisti henkilön etsinnän maastosta. Etsinnöissä mukana olivat Inarin vapaaehtoinen pelastuspalvelu (VAPEPA) ja Rajavartiolaitoksen helikopteri. 

Näkyvyys Tankavaaran alueella oli heikko. Lopulta helikopterin miehistö havaitsi pilven raosta Jorpulipään huipulla pinkin väristä sateenvarjoa heiluttavan naisen. Rajavartiolaitoksen pintapelastaja kävi noutamassa naisen maastosta ja saattoi hänet poliisin ja VAPEPA:n haltuun. Nainen oli hyvässä kunnossa, mutta kovan sateen vuoksi kauttaaltaan kastunut. 

Marjastuskausi lähestyy, joten Lapin poliisilaitos muistuttaakin nyt, että maastossa liikkuessa olisi hyvä pitää mukanaan tulentekovälineitä. Reppu on hyvä ottaa mukaan, jotta puukko, eväät ja vesikin kulkevat mukana. Marjat itsessään antavat jo energiaa, mutta muutamia hyviä eränkävijöiden oppeja olisi syytä kerrata ennen maastoon menemistä. Muistathan sanoa läheiselle minne olet menossa ja koska sinun on tarkoitus palata takaisin. Ota kaverikin mukaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisioperaatio ohi Rovaniemellä

NordenBladet — Rovaniemen Pöykkölän poliisioperaatio päättyi yhden henkilön kiinniottoon. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.Poliisi jatkaa tapahtumapaikalla vielä tutkimuksia. Alueella liikkuminen on turvallista. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön epäiltynä ampuma-aserikokseen. Operaatioon osallistui useita poliisipartioita.Tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää.

Rovaniemen Pöykkölän poliisioperaatio päättyi yhden henkilön kiinniottoon. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa.

Poliisi jatkaa tapahtumapaikalla vielä tutkimuksia. Alueella liikkuminen on turvallista. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön epäiltynä ampuma-aserikokseen. Operaatioon osallistui useita poliisipartioita.

Tässä vaiheessa asiasta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Huumerattijuopumus sekä anastettu henkilöauto Mikkelissä

NordenBladet — Rattijuopumuksesta epäilty nainen oli ajo-oikeudeton ja anastettu Hyundai on Liettuan rekisterissäMikkelissä sunnuntaina klo 22.25 aikaan Haavikadulla poliisipartio tarkisti mikkeliläisnaisen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus taasen oli 0.00 o/oo. Nainen käytettiin verikokeissa. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Mikkelissä, Ristiinassa Raitinpurontieltä  anastettu 10.7.2022 Hyundai i 30 -merkkinen henkilöauto, vuosimallia 2016, liettualainen rekisteritunnus JFT827. 

Rattijuopumuksesta epäilty nainen oli ajo-oikeudeton ja anastettu Hyundai on Liettuan rekisterissä

Mikkelissä sunnuntaina klo 22.25 aikaan Haavikadulla poliisipartio tarkisti mikkeliläisnaisen ajamassa henkilöautollaan. Hänen epäillään olleen huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, koska huumepikatestin tulos oli positiivinen, alkometripuhallus taasen oli 0.00 o/oo. Nainen käytettiin verikokeissa. Naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Mikkelissä, Ristiinassa Raitinpurontieltä  anastettu 10.7.2022 Hyundai i 30 -merkkinen henkilöauto, vuosimallia 2016, liettualainen rekisteritunnus JFT827.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikennerikoksia ja varkaus Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa viikonloppuna ja tavoitti kuusi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Kaikkien kuljettajien epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Neljää tapauksista tutkitaan törkeinä rattijuopumuksina. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta, Taipalsaarelta, Imatralta ja Parikkalasta.Lisäksi poliisi pysäytti Lappeenrannassa kuutostiellä 8.7. henkilöauton kuljettajan, joka ajoi 163 km/h tuntinopeudella 100 km/h nopeusrajoitusalueella. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Varkaus ImatrallaImatralla murtauduttiin ravintolaan Karhumäen kaupunginosassa 8.-9.7. välisen yön aikana. Ravintolasta anastettiin alkoholia. Poliisi tutkii asiaa varkautena.Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 0295414559. 

Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa viikonloppuna ja tavoitti kuusi rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. 

Kaikkien kuljettajien epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Neljää tapauksista tutkitaan törkeinä rattijuopumuksina. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta, Taipalsaarelta, Imatralta ja Parikkalasta.

Lisäksi poliisi pysäytti Lappeenrannassa kuutostiellä 8.7. henkilöauton kuljettajan, joka ajoi 163 km/h tuntinopeudella 100 km/h nopeusrajoitusalueella. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. 

Varkaus Imatralla

Imatralla murtauduttiin ravintolaan Karhumäen kaupunginosassa 8.-9.7. välisen yön aikana. Ravintolasta anastettiin alkoholia. Poliisi tutkii asiaa varkautena.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto työmaakonttiin Kouvolassa – poliisi pyytää havaintoja

NordenBladet — Voikkaan Koululaisentiellä sijaitsevan sähköverkkotyömaan työmaakonttiin murtauduttiin viikonloppuna.Työmaakontista anastettiin 8.7. klo 12 ja 10.7. klo 12 välisenä aikana usean tuhannen euron arvosta kupariköysikeloja. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: [email protected] tai puh. 050 4479 574.Viikonlopun liikennerikoksia KouvolassaPoliisi kirjasi viikonlopun aikana Kouvolassa neljä rikosilmoitusta rattijuopumuksesta. Poliisi epäilee kahta ajoneuvon kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kahta kuljettajaa rattijuopumuksesta. Kuljettajista kolmen epäillään ajaneen alkoholin ja yhden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Yhden kuljettajista epäillään syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajista kaksi tavattiin Kouvolassa, yksi Valkealassa ja yksi Utissa. Lauantaina 9.7. tapahtui hieman klo 8.30 jälkeen aamulla Kuusankosken Hirvivuorentiellä henkilöauton ja polkupyörän välinen onnettomuus. Osallisena ollut pyöräilijä poistui paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Poliisi pyytää onnettomuudessa osallisena ollutta polkupyöräilijää ja onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan: [email protected] tai puh. 050 4479 574.

Voikkaan Koululaisentiellä sijaitsevan sähköverkkotyömaan työmaakonttiin murtauduttiin viikonloppuna.

Työmaakontista anastettiin 8.7. klo 12 ja 10.7. klo 12 välisenä aikana usean tuhannen euron arvosta kupariköysikeloja. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.

Viikonlopun liikennerikoksia Kouvolassa

Poliisi kirjasi viikonlopun aikana Kouvolassa neljä rikosilmoitusta rattijuopumuksesta. Poliisi epäilee kahta ajoneuvon kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja kahta kuljettajaa rattijuopumuksesta. Kuljettajista kolmen epäillään ajaneen alkoholin ja yhden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Yhden kuljettajista epäillään syyllistyneen rattijuopumuksen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettajista kaksi tavattiin Kouvolassa, yksi Valkealassa ja yksi Utissa. 

Lauantaina 9.7. tapahtui hieman klo 8.30 jälkeen aamulla Kuusankosken Hirvivuorentiellä henkilöauton ja polkupyörän välinen onnettomuus. Osallisena ollut pyöräilijä poistui paikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi tutkii onnettomuutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi pyytää onnettomuudessa osallisena ollutta polkupyöräilijää ja onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittautumaan: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Polvijärvellä tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan puukotuksesta, joka tapahtui kesäkuussa Polvijärvellä. Miestä epäillään myös kahdesta muusta törkeästä pahoinpitelystä.Poliisi sai 15.6.2022 klo 16.30 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Polvijärvellä yksityisasunnossa tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisi otti tapahtumapaikalta noin 50-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn. Asunnossa oli epäillyn lisäksi paikalla noin 30-vuotias naispuolinen uhri sekä kolme muuta henkilöä. Puhuttamisissa ja myöhemmin kuulusteluissa ilmeni, että epäilty mies oli riidan päätteeksi lyönyt uhria teräaseella käsivarteen. Poliisi takavarikoi teossa käytetyn veitsen toisen lähellä sijaitsevan asunnon parvekkeelta. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi noin 50-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä 17.6.2022. Mies on edelleen vangittuna ja syyte asiassa on nostettava 17.8.2022 mennessä. Vangittu mies on epäiltynä myös kahdesta muusta törkeästä pahoinpitelystäSamassa kokonaisuudessa poliisi tutki myös kahta törkeää pahoinpitelyä, jotka tapahtuivat Polvijärvellä huhtikuussa 2022. Kyseinen vangittu noin 50-vuotias mies on rikoksesta epäiltynä myös näissä teoissa. Toinen teoista tapahtui kauppaliikkeen edustalla Polvijärven taajamassa ja toinen yksityisasunnossa. Yksityisasunnossa tapahtuneessa teossa on sama asianomistaja kuin 15.6.2022 tapahtuneessa teossa. Vangittua miestä epäillään nyt kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan puukotuksesta, joka tapahtui kesäkuussa Polvijärvellä. Miestä epäillään myös kahdesta muusta törkeästä pahoinpitelystä.

Poliisi sai 15.6.2022 klo 16.30 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen Polvijärvellä yksityisasunnossa tapahtuneesta puukotuksesta. Poliisi otti tapahtumapaikalta noin 50-vuotiaan paikkakuntalaisen miehen kiinni rikoksesta epäiltynä törkeään pahoinpitelyyn. Asunnossa oli epäillyn lisäksi paikalla noin 30-vuotias naispuolinen uhri sekä kolme muuta henkilöä. 

Puhuttamisissa ja myöhemmin kuulusteluissa ilmeni, että epäilty mies oli riidan päätteeksi lyönyt uhria teräaseella käsivarteen. Poliisi takavarikoi teossa käytetyn veitsen toisen lähellä sijaitsevan asunnon parvekkeelta. 

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi noin 50-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä törkeästä pahoinpitelystä 17.6.2022. Mies on edelleen vangittuna ja syyte asiassa on nostettava 17.8.2022 mennessä. 

Vangittu mies on epäiltynä myös kahdesta muusta törkeästä pahoinpitelystä

Samassa kokonaisuudessa poliisi tutki myös kahta törkeää pahoinpitelyä, jotka tapahtuivat Polvijärvellä huhtikuussa 2022. Kyseinen vangittu noin 50-vuotias mies on rikoksesta epäiltynä myös näissä teoissa. Toinen teoista tapahtui kauppaliikkeen edustalla Polvijärven taajamassa ja toinen yksityisasunnossa. Yksityisasunnossa tapahtuneessa teossa on sama asianomistaja kuin 15.6.2022 tapahtuneessa teossa. Vangittua miestä epäillään nyt kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti ryöstöstä epäillyn henkilön kiinni Lappeenrannassa

NordenBladet — Lappeenrannassa ryöstettiin apteekki suusanallisesti uhkaamalla Lauritsalassa 6.7.22. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni heti teon jälkeen ja sai anastetut lääkkeet takaisin.Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt teon. 

Lappeenrannassa ryöstettiin apteekki suusanallisesti uhkaamalla Lauritsalassa 6.7.22. Poliisi otti rikoksesta epäillyn kiinni heti teon jälkeen ja sai anastetut lääkkeet takaisin.

Epäilty on esitutkinnassa myöntänyt teon. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisia vastustettiin voimakkaasti Iisalmessa

NordenBladet — Voimakkaasti poliisia vastustaneen vastarinta murtui vasta usean poliisipartion voimin. Lapinlahdelta anastettiin vesijetti. Poliisi pyytää havaintoja molemmista tapauksista.Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen IisalmessaPoliisilla oli sunnuntai-iltana 10.7.2022 Iisalmen keskustassa tehtävä, johon osallistui useita poliisipartioita Iisalmesta ja Kuopiosta. Noin 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen vastustamalla voimakkaasti poliisin kiinniottoa. Asiaa tutkitaan epäiltynä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja pahoinpitelynä. Poliisi ei tiedota asiasta tämän enempää.Poliisi pyytää tapahtumapaikalla olleita tai jotain tapahtumasta tietäviä henkilöitä ilmoittautumaan poliisille joko puhelimitse numeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]Anastettu vesijettiLapinlahdelta anastettiin traileri DJZ-238 jonka kyydissä oli SEA-DOO vesijetti sunnuntaina 10.7. noin klo 20 aikaan. Traileri kytkettiin luvattomasti käyttöön otettuun valkoiseen Peugeot Boxer pakettiautoon SNR-481.Kaikki havainnot yhdistelmän tai pakettiauton liikkeistä voi ilmoittaa virka-aikana numeroon 0295 456 869, sekä muina aikoina 0295 415232 tai  [email protected] Tuoreet havainnot tulee ilmoittaa Hätä-keskukseen. 

Voimakkaasti poliisia vastustaneen vastarinta murtui vasta usean poliisipartion voimin. Lapinlahdelta anastettiin vesijetti. Poliisi pyytää havaintoja molemmista tapauksista.

Virkamiehen väkivaltainen vastustaminen Iisalmessa

Poliisilla oli sunnuntai-iltana 10.7.2022 Iisalmen keskustassa tehtävä, johon osallistui useita poliisipartioita Iisalmesta ja Kuopiosta. Noin 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen vastustamalla voimakkaasti poliisin kiinniottoa. Asiaa tutkitaan epäiltynä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena ja pahoinpitelynä. Poliisi ei tiedota asiasta tämän enempää.

Poliisi pyytää tapahtumapaikalla olleita tai jotain tapahtumasta tietäviä henkilöitä ilmoittautumaan poliisille joko puhelimitse numeroon 0295 415 232 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Anastettu vesijetti

Lapinlahdelta anastettiin traileri DJZ-238 jonka kyydissä oli SEA-DOO vesijetti sunnuntaina 10.7. noin klo 20 aikaan. Traileri kytkettiin luvattomasti käyttöön otettuun valkoiseen Peugeot Boxer pakettiautoon SNR-481.

Kaikki havainnot yhdistelmän tai pakettiauton liikkeistä voi ilmoittaa virka-aikana numeroon 0295 456 869, sekä muina aikoina 0295 415232 tai  vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Tuoreet havainnot tulee ilmoittaa Hätä-keskukseen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi ottanut kiinni sosialisessa mediassa uhkailleen henkilön

NordenBladet — Viestien lähettäjä on nuori henkilö Etelä-Pohjanmaalta.Lakeuden Sateenkaari ry:n Instagram-tilille on 8.7.2022 tehty uhkauksia liittyen Lapualla viime viikolla järjestettyyn Pride-tapahtumaan. 

Viestien lähettäjä on nuori henkilö Etelä-Pohjanmaalta.

Lakeuden Sateenkaari ry:n Instagram-tilille on 8.7.2022 tehty uhkauksia liittyen Lapualla viime viikolla järjestettyyn Pride-tapahtumaan. 

Yhdistystä on uhattu mm. ampumisella ja verilöylyllä. 

Poliisi on jäljittänyt viestien lähettäjän ja ottanut kiinni teosta epäillyn Etelä-Pohjalaisen nuoren alle 18-vuotiaan 15 vuotta täyttäneen henkilön, joka on esitutkinnassa myöntänyt kirjottaneensa uhkaukset.

Esitutkinta etenee syyttäjälle, joka päättää syytteen nostamisesta. 
Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi