Useita kannabislöytöjä ja rattijuopumuksesta epäiltyjä poliisin haaviin Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Poliisi teki viime viikolla useita kannabislöytöjä yleisöltä tulleiden vihjeiden perusteella. Myrskylässä taas on tehty kahdeksan rikosilmoitusta teille levitellyistä ruuveista.Useita kannabislöytöjä Itä-UudellamaallaPoliisi kävi viime viikolla läpi aktiivisesti vinkkejä, joita eri kuntien asukkaat ovat lähettäneet mahdollisesta huumausaineiden myynnistä, välittämisestä ja käyttörikoksista. Useat poliisille lähetetyt vihjeet veivätkin viime viikolla poliisin huumausainerikoksista epäiltyjen jäljille.Vantaalla esimerkiksi kerrostalon käytävään levinnyt kannabiksen haju johti poliisin kotietsintään, jonka seurauksena poliisi löysi marihuanaa myyntipakkauksiin pakattuina. Tämän lisäksi asunnosta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Asunnossa oli täysi-ikäisen henkilön lisäksi kolme alaikäistä nuorta. Poliisi kirjasi tapauksesta kaksi huumausainerikosta sekä kaksi huumausaineiden käyttörikosta. Poliisi teki alaikäisistä epäillyistä myös lastensuojeluilmoitukset.Hyvinkäällä taas niin ikään huoneistosta rappukäytävään kantautunut kannabiksen haju johti kotietsintään, jossa poliisi löysi asunnon arkkupakastimesta 1 200 grammaa marihuanaa. Poliisi otti asunnon omistajan kiinni törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä.Poliisi otti myös Länsi-Vantaalta tulleen vihjeen perusteella kiinni huumausaineiden välittämisestä epäillyn henkilön. Poliisille aiemmin tulleen vihjeen mukaan parkkipaikalla käydään huumausainekauppaa. Kun poliisi meni puhuttumaan paikalla ollutta miestä, hän lähti juoksemaan pakoon. Poliisi sai miehen kiinni lyhyen spurtin jälkeen ja löysi hänen repustaan kannabista myyntipakkauksiin käärittyinä ja paketoituina, sekä tuhansia euroja käteistä rahaa. Poliisi otti miehen kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä.Poliisille tehty useita rikosilmoituksia teille ripotelluista ruuveista MyrskylässäPoliisille on tehty viimepäivien aikana kahdeksan rikosilmoitusta Myrskylässä teille ripotelluista ruuveista. Rikosilmoitusten mukaan keskustan alueella on levitelty tielle ruuveja, jotka ovat pahimmillaan puhkoneet ajoneuvojen renkaita.– Tapaukset ovat poliisin tiedossa. Ruuvien ja vastaavien terävien kappaleiden ripottelu tielle voi aiheuttaa paitsi omaisuusvahingon, myös vakavan vaaran ihmisen hengelle ja terveydelle liikenneonnettomuuden myötä, rikoskomisario Freddie Cederlund sanoo. Poliisi pyytää tapaukseen liittyen vihjeitä sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelimitse numeroon 0295 413 636. Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti raskasta liikennettäPoliisi kiinnittää tehostetussa raskaan liikenteen valvonnassa erityistä huomiota ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon, harmaan talouden torjuntaan sekä ulkomaalaisvalvontaan.– Olemme valvoneet raskasta liikennettä tehostetusti jo koko alkuviikon. Alle sadasta tarkastetusta ajoneuvosta on jo löytynyt useita ajo- ja lepoaikarikkomuksia sekä useampia puutteita kuormien sitomisissa. Myös ylinopeutta ajaneita on jäänyt poliisin haaviin. Alkuviikon aikana useammalle kuljettajalle on jo annettu näistä sakkoja ja huomautuksia, kertoo ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Poliisi on valvonut raskasta liikennettä alkuviikosta Itä-Uudellamaalla erityisesti Järvenpää-Mäntsälä- sekä Porvoo-Loviisa-valtatieosuuksilla. Poliisi jatkaa tehostettua raskaan liikenteen valvontaa koko viikon ajan.Kesä näkyy edelleen poliisin tehtävämäärissäPoliisin viikko oli valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta taas hyvinkin kiireinen – erilaisia tehtäviä oli viikon aikana lähes 2 100. Viikon tehtävistä vajaat 900 painottuivat viikonloppuun eli perjantain ja sunnuntain välille.Varsinkin viikonlopun yöt olivat hyvin vilkkaita. Viikonloppuna kirjattiinkin useita pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneisiin liittyviä tehtäviä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Viikon aikana poliisilla oli kaiken kaikkiaan 124 kotihälytystehtävää, joista väkivaltaan liittyviä tehtäviä oli 39.Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia poliisi kirjasi viime viikolla 30 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 29. Viikolla kirjattiin myös viisi ryöstörikosta.– Muuten poliisin tehtävät olivat pitkälti päihtyneistä huolehtimista, häiriökäyttäytymiseen puuttumista, kotihälytystehtäviä, rattijuoppojen pysäyttämistä liikenteessä, omaisuuteen liittyviä juttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä, erilaisten tapahtumien valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu ja oleskelee, kertoo komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Tulevana viikonloppuna poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Tikkurila Festivaaleilla ja poliisilaitoksen alueen muissa tapahtumissa. – Toivotamme kaikille tapahtumiin osallistujille iloista mieltä. Alkoholia kannattaa kuitenkin nauttia maltillisesti, Ojala muistuttaa.

Poliisi teki viime viikolla useita kannabislöytöjä yleisöltä tulleiden vihjeiden perusteella. Myrskylässä taas on tehty kahdeksan rikosilmoitusta teille levitellyistä ruuveista.

Useita kannabislöytöjä Itä-Uudellamaalla

Poliisi kävi viime viikolla läpi aktiivisesti vinkkejä, joita eri kuntien asukkaat ovat lähettäneet mahdollisesta huumausaineiden myynnistä, välittämisestä ja käyttörikoksista. Useat poliisille lähetetyt vihjeet veivätkin viime viikolla poliisin huumausainerikoksista epäiltyjen jäljille.

Vantaalla esimerkiksi kerrostalon käytävään levinnyt kannabiksen haju johti poliisin kotietsintään, jonka seurauksena poliisi löysi marihuanaa myyntipakkauksiin pakattuina. Tämän lisäksi asunnosta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Asunnossa oli täysi-ikäisen henkilön lisäksi kolme alaikäistä nuorta. Poliisi kirjasi tapauksesta kaksi huumausainerikosta sekä kaksi huumausaineiden käyttörikosta. Poliisi teki alaikäisistä epäillyistä myös lastensuojeluilmoitukset.

Hyvinkäällä taas niin ikään huoneistosta rappukäytävään kantautunut kannabiksen haju johti kotietsintään, jossa poliisi löysi asunnon arkkupakastimesta 1 200 grammaa marihuanaa. Poliisi otti asunnon omistajan kiinni törkeästä huumausainerikoksesta epäiltynä.

Poliisi otti myös Länsi-Vantaalta tulleen vihjeen perusteella kiinni huumausaineiden välittämisestä epäillyn henkilön. Poliisille aiemmin tulleen vihjeen mukaan parkkipaikalla käydään huumausainekauppaa. Kun poliisi meni puhuttumaan paikalla ollutta miestä, hän lähti juoksemaan pakoon. Poliisi sai miehen kiinni lyhyen spurtin jälkeen ja löysi hänen repustaan kannabista myyntipakkauksiin käärittyinä ja paketoituina, sekä tuhansia euroja käteistä rahaa. Poliisi otti miehen kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä.

Poliisille tehty useita rikosilmoituksia teille ripotelluista ruuveista Myrskylässä

Poliisille on tehty viimepäivien aikana kahdeksan rikosilmoitusta Myrskylässä teille ripotelluista ruuveista. Rikosilmoitusten mukaan keskustan alueella on levitelty tielle ruuveja, jotka ovat pahimmillaan puhkoneet ajoneuvojen renkaita.

– Tapaukset ovat poliisin tiedossa. Ruuvien ja vastaavien terävien kappaleiden ripottelu tielle voi aiheuttaa paitsi omaisuusvahingon, myös vakavan vaaran ihmisen hengelle ja terveydelle liikenneonnettomuuden myötä, rikoskomisario Freddie Cederlund sanoo. 

Poliisi pyytää tapaukseen liittyen vihjeitä sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 413 636. 

Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti raskasta liikennettä

Poliisi kiinnittää tehostetussa raskaan liikenteen valvonnassa erityistä huomiota ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon, harmaan talouden torjuntaan sekä ulkomaalaisvalvontaan.

– Olemme valvoneet raskasta liikennettä tehostetusti jo koko alkuviikon. Alle sadasta tarkastetusta ajoneuvosta on jo löytynyt useita ajo- ja lepoaikarikkomuksia sekä useampia puutteita kuormien sitomisissa. Myös ylinopeutta ajaneita on jäänyt poliisin haaviin. Alkuviikon aikana useammalle kuljettajalle on jo annettu näistä sakkoja ja huomautuksia, kertoo ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Poliisi on valvonut raskasta liikennettä alkuviikosta Itä-Uudellamaalla erityisesti Järvenpää-Mäntsälä- sekä Porvoo-Loviisa-valtatieosuuksilla. Poliisi jatkaa tehostettua raskaan liikenteen valvontaa koko viikon ajan.

Kesä näkyy edelleen poliisin tehtävämäärissä

Poliisin viikko oli valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta taas hyvinkin kiireinen – erilaisia tehtäviä oli viikon aikana lähes 2 100. Viikon tehtävistä vajaat 900 painottuivat viikonloppuun eli perjantain ja sunnuntain välille.

Varsinkin viikonlopun yöt olivat hyvin vilkkaita. Viikonloppuna kirjattiinkin useita pahoinpitelyitä, rattijuopumuksia, päihtyneisiin liittyviä tehtäviä, häiriökäyttäytymistä ja kotihälytystehtäviä. Viikon aikana poliisilla oli kaiken kaikkiaan 124 kotihälytystehtävää, joista väkivaltaan liittyviä tehtäviä oli 39.

Yleisten paikkojen pahoinpitelyrikoksia poliisi kirjasi viime viikolla 30 ja yksityisten paikkojen pahoinpitelyitä 29. Viikolla kirjattiin myös viisi ryöstörikosta.

– Muuten poliisin tehtävät olivat pitkälti päihtyneistä huolehtimista, häiriökäyttäytymiseen puuttumista, kotihälytystehtäviä, rattijuoppojen pysäyttämistä liikenteessä, omaisuuteen liittyviä juttuja, virka-apujen hoitamista, etsintäkuulutettujen hakuja, liikenteestä aiheutuvia tehtäviä, erilaisten tapahtumien valvontaa sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontaa paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu ja oleskelee, kertoo komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tulevana viikonloppuna poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Tikkurila Festivaaleilla ja poliisilaitoksen alueen muissa tapahtumissa. 

– Toivotamme kaikille tapahtumiin osallistujille iloista mieltä. Alkoholia kannattaa kuitenkin nauttia maltillisesti, Ojala muistuttaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Lappeenrannassa Voisalmen sivuapteekin ryöstäjästä

NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Lappeenrannassa maanantaina 18.7.2022 kello 14:40 Voisalmen sivuapteekkiin kohdistunutta ryöstöä.Liikkeeseen tuli nuori, 20-30-vuotias, pituudeltaan noin 170 senttinen hoikka mies, joka teräaseella uhkaamalla sai haltuunsa vähäisen määrän lääkkeitä. Mies oli pukeutunut siniseen, hupulliseen collegeasuun, jonka selässä teksti ”WORLDWIDE”. Miehellä oli kasvoillaan musta kasvomaski. Miehen hiukset ovat mahdollisesti vaaleat tai vaaleanruskeat. Ennen tekoa mies liikkui punaisella polkupyörällä ja teon jälkeen jalan. Käsissään miehellä oli apteekista poistuessaan valkomusta muovikassi.Tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.Poliisi pyytää havaintoja kuvan miehestä joko ennen tekoa, jolloin tämä on liikkunut punaisella polkupyörällä, tai teon jälkeen tämän liikkuessa jalan muovikassi käsissään.Vihjeet tekijän henkilöllisyydestä ja muut tapahtumaan liittyvät havainnot pyydetään ilmoittamaan Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected] ​​​​​​​

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii Lappeenrannassa maanantaina 18.7.2022 kello 14:40 Voisalmen sivuapteekkiin kohdistunutta ryöstöä.

Liikkeeseen tuli nuori, 20-30-vuotias, pituudeltaan noin 170 senttinen hoikka mies, joka teräaseella uhkaamalla sai haltuunsa vähäisen määrän lääkkeitä. Mies oli pukeutunut siniseen, hupulliseen collegeasuun, jonka selässä teksti ”WORLDWIDE”. Miehellä oli kasvoillaan musta kasvomaski. Miehen hiukset ovat mahdollisesti vaaleat tai vaaleanruskeat. Ennen tekoa mies liikkui punaisella polkupyörällä ja teon jälkeen jalan. Käsissään miehellä oli apteekista poistuessaan valkomusta muovikassi.

Tilanteessa ei syntynyt henkilövahinkoja.

Poliisi pyytää havaintoja kuvan miehestä joko ennen tekoa, jolloin tämä on liikkunut punaisella polkupyörällä, tai teon jälkeen tämän liikkuessa jalan muovikassi käsissään.

Vihjeet tekijän henkilöllisyydestä ja muut tapahtumaan liittyvät havainnot pyydetään ilmoittamaan Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.

 

​​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Kuhmossa tapahtunutta henkirikosta

NordenBladet — Kuhmossa sijaitsevan asunnon ulkopuolella tapahtui henkirikos aikaisin tiistaiaamuna. Poliisi on ottanut epäillyn kiinni ja aloittanut tapauksesta esitutkinnan.Poliisi sai aikaisin tiistaiaamuna tiedon kuolleesta naisesta kuhmolaisen asunnon ulkopuolella. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä. Hätäkeskukselle asiasta ilmoitti sivullinen henkilö.Oulun poliisilaitos on aloittanut tapauksesta esitutkinnan eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

Kuhmossa sijaitsevan asunnon ulkopuolella tapahtui henkirikos aikaisin tiistaiaamuna. Poliisi on ottanut epäillyn kiinni ja aloittanut tapauksesta esitutkinnan.

Poliisi sai aikaisin tiistaiaamuna tiedon kuolleesta naisesta kuhmolaisen asunnon ulkopuolella. Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön rikoksesta epäiltynä. 

Hätäkeskukselle asiasta ilmoitti sivullinen henkilö.

Oulun poliisilaitos on aloittanut tapauksesta esitutkinnan eikä tässä vaiheessa tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tarkennus: Viikonlopun poliisitehtävä Posiolla ei liittynyt Muikkumarkkinoihin

NordenBladet — Sunnuntain vastaisena yönä Posiolla ollut useamman henkilön välinen tappelu tapahtui Hotelli Posion edustalla sekä yksityisasunnossa.Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa.Posion Muikkumarkkinat ovat sujuneet poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

Sunnuntain vastaisena yönä Posiolla ollut useamman henkilön välinen tappelu tapahtui Hotelli Posion edustalla sekä yksityisasunnossa.

Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa.
Posion Muikkumarkkinat ovat sujuneet poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi menehtyi liikenneonnettomuudessa Nummelassa

NordenBladet — Vihdin Nummelassa tapahtui liikenneonnettomuus maanantain ja tiistain välisenä yönä 19.7.Tiellä 25 Nummelan kohdalla tapahtui 19.7.2022 noin kello 02 liikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi ihminen. Tapahtumapaikka oli noin 600 metriä Asemantien risteyksestä Hyvinkään suuntaan. Tilanteessa raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ajanut Hyvinkään suunnasta kohti Lohjaa. Vastaan tullut henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle törmäten ajoneuvoyhdistelmän keulaan.-    Törmäyksen seurauksena henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö menehtyi. Alustavien tietojen mukaan yhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut, kertoo tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisista.Törmäyksen myötä ajoneuvoyhdistelmä ajautui tien oikealle puolelle ojaan. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia kyydissä. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus.Asiaa tutkitaan alustavasti nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Tutkinnassa pyritään selvittämään tapahtuneeseen johtaneet syyt. Tapauksessa suoritetaan myös kuolemansyyntutkinta. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tekee asiassa lisäksi omat tutkimuksensa.Tie on saatu raivattua ja liikenne sujuu normaalisti.

Vihdin Nummelassa tapahtui liikenneonnettomuus maanantain ja tiistain välisenä yönä 19.7.

Tiellä 25 Nummelan kohdalla tapahtui 19.7.2022 noin kello 02 liikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi ihminen. Tapahtumapaikka oli noin 600 metriä Asemantien risteyksestä Hyvinkään suuntaan. 

Tilanteessa raskaan ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ajanut Hyvinkään suunnasta kohti Lohjaa. Vastaan tullut henkilöauto oli ajautunut toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle törmäten ajoneuvoyhdistelmän keulaan.

–    Törmäyksen seurauksena henkilöautoa kuljettanut mieshenkilö menehtyi. Alustavien tietojen mukaan yhdistelmän kuljettaja ei loukkaantunut, kertoo tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisista.

Törmäyksen myötä ajoneuvoyhdistelmä ajautui tien oikealle puolelle ojaan. Ajoneuvoissa ei ollut matkustajia kyydissä. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus.

Asiaa tutkitaan alustavasti nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Tutkinnassa pyritään selvittämään tapahtuneeseen johtaneet syyt. Tapauksessa suoritetaan myös kuolemansyyntutkinta. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tekee asiassa lisäksi omat tutkimuksensa.

Tie on saatu raivattua ja liikenne sujuu normaalisti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Moottoripyörän kuljettaja ajoi kovaa ylinopeutta Hämeenlinnassa

NordenBladet — Moottoripyörän kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta Hämeenlinnassa, Lahdessa puolestaan jäi kiinni päihtynyt henkilöauton kuljettaja. Lahdessa naisen epäillään anastaneen kauppakeskuksessa tavaraa useasta eri liikkeestä. Lisäksi poliisitehtävien yhteydessä henkilöiden hallusta löytyi huumausaineita, teräaseita ja murtovälineitä.LAHTI:Poliisipartio pysäytti maanantaina aamupäivällä henkilöauton tarkastusta varten Renkomäessä. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva iäkäs nainen. Nainen puhalsi lisäksi alkometriin rangaistavuuden rajan ylittävät lukemat. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisipartio havaitsi maanantaina puolenpäivän aikaan Lahden keskustassa etsintäkuulutetun, hieman alle 40-vuotiaan miehen. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta. Mies otettiin kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä.Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään anastaneen omaisuutta useasta eri liikkeestä Lahden keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa maanantaina iltapäivällä. Vartijat olivat ottaneet naisen kiinni tämän anastettua kaupasta urheiluvaatteita laukkuunsa piilottamalla. Samalla selvisi, että naisen epäillään anastaneen vaatteita ja elektroniikkaa kahdesta muusta liikkeestä hieman aikaisemmin. Kiinniotettua naista epäillään kolmesta näpistyksestä. Nainen on ollut epäilynä vastaavista teoista useita kertoja vuoden sisällä.HÄMEENLINNA:Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen rautatieaseman lähistöllä polkupyörien ympärillä epäilyttävästi hääräävästä miehestä. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan, hieman yli 40-vuotiaan miehen lähistöltä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta, pitkäteräinen tikari ja erilaisia murtovälineitä. Miestä epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta, murtovälineen hallussapidosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi maanantaina iltapäivällä Tuuloksentiellä kovalla nopeudella vastaantulevan moottoripyörän. Moottoripyörän nopeudeksi mitattiin 162 km/h paikassa, jossa rajoitus on 80 km/h. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty parikymppinen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Moottoripyörän kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta Hämeenlinnassa, Lahdessa puolestaan jäi kiinni päihtynyt henkilöauton kuljettaja. Lahdessa naisen epäillään anastaneen kauppakeskuksessa tavaraa useasta eri liikkeestä. Lisäksi poliisitehtävien yhteydessä henkilöiden hallusta löytyi huumausaineita, teräaseita ja murtovälineitä.

LAHTI:

Poliisipartio pysäytti maanantaina aamupäivällä henkilöauton tarkastusta varten Renkomäessä. Auton kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva iäkäs nainen. Nainen puhalsi lisäksi alkometriin rangaistavuuden rajan ylittävät lukemat. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio havaitsi maanantaina puolenpäivän aikaan Lahden keskustassa etsintäkuulutetun, hieman alle 40-vuotiaan miehen. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä epäiltyä huumausainetta. Mies otettiin kiinni huumausainerikoksesta epäiltynä.

Hieman yli 40-vuotiaan naisen epäillään anastaneen omaisuutta useasta eri liikkeestä Lahden keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa maanantaina iltapäivällä. Vartijat olivat ottaneet naisen kiinni tämän anastettua kaupasta urheiluvaatteita laukkuunsa piilottamalla. Samalla selvisi, että naisen epäillään anastaneen vaatteita ja elektroniikkaa kahdesta muusta liikkeestä hieman aikaisemmin. Kiinniotettua naista epäillään kolmesta näpistyksestä. Nainen on ollut epäilynä vastaavista teoista useita kertoja vuoden sisällä.

HÄMEENLINNA:

Poliisi sai maanantaina iltapäivällä ilmoituksen rautatieaseman lähistöllä polkupyörien ympärillä epäilyttävästi hääräävästä miehestä. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan, hieman yli 40-vuotiaan miehen lähistöltä. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksessa vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta, pitkäteräinen tikari ja erilaisia murtovälineitä. Miestä epäillään vaarallisen esineen hallussapidosta, murtovälineen hallussapidosta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Liikenteenvalvontaa suorittanut poliisipartio havaitsi maanantaina iltapäivällä Tuuloksentiellä kovalla nopeudella vastaantulevan moottoripyörän. Moottoripyörän nopeudeksi mitattiin 162 km/h paikassa, jossa rajoitus on 80 km/h. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäilty parikymppinen mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Etelä-Karjalassa törkeä ryöstö ja muita omaisuusrikoksia.

NordenBladet — Lappeenrannassa Voisalmen apteekissa törkeä ryöstö, viikonvaihteessa useita omaisuus- ja liikennerikoksia.TÖRKEÄ RYÖSTÖ:Lappeenrannassa Voisalmen apteekista anastettiin teräaseella uhaten 18.7.2022 iltapäivällä huomattavaa määrä huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. Nuorehko, lyhyt mies oli tullut apteekin punaisella polkupyörällä. Apteekissa hän oli uhannut henkilökuntaa teräaseella ja poistunut teon jälkeen jalkaisin.Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä.——————–OMAISUUSRIKOKSIA:Lappeenrannan kansalaistorilla anastettiin 17.7.2022 iäkkäältä naiselta rollaattorista käsilaukku. Pitkä hoikka mies oli liikkunut polkupyörällä ja siepannut käsilaukun rollaattorista.Poliisi tutkii asiaa varkautena.——————–Lappeenrannan Lauritsalassa ja Joutsenossa murtauduttiin viikonvaihteessa kahteen työmaavarastoon lukitukset rikkomalla ja anastettiin erilaisia sähkötyökaluja. Poliisi tutkii murtautumisia varkauksina.——————–Imatran Koskenpartaalla murtauduttiin viikonvaihteessa kahteen ravintolaan. Alustavan tiedon mukaan murtautumisen yhteydessä on anastettu ainakin alkoholia. Poliisi tutkii murtautumisia varkauksina.Poliisi pyytää törkeän ryöstön ja omaisuusrikoksia nähneitä tai niistä tietäviä ilmoittamaan tietonsa sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 0295414559.——————–LIIKENNERIKOKSIA: Poliisia tutkii heinäkuun alussa Imatralla tapahtunutta kahden alaikäisen törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista mopoilla. Poliisin alustavissa tutkimuksissa on selvinnyt nuorten ajaneen mopoilla suurilla nopeuksilla eturengas ilmassa sekä omaa että vastaantulevaa liikennettä vaarantaen.Poliisi pysäytti 18.7.2022 Lappeenrannassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lappeenrannassa Voisalmen apteekissa törkeä ryöstö, viikonvaihteessa useita omaisuus- ja liikennerikoksia.

TÖRKEÄ RYÖSTÖ:
Lappeenrannassa Voisalmen apteekista anastettiin teräaseella uhaten 18.7.2022 iltapäivällä huomattavaa määrä huumausaineiksi luokiteltuja lääkkeitä. 
Nuorehko, lyhyt mies oli tullut apteekin punaisella polkupyörällä. Apteekissa hän oli uhannut henkilökuntaa teräaseella ja poistunut teon jälkeen jalkaisin.
Poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä.
——————–
OMAISUUSRIKOKSIA:
Lappeenrannan kansalaistorilla anastettiin 17.7.2022 iäkkäältä naiselta rollaattorista käsilaukku. Pitkä hoikka mies oli liikkunut polkupyörällä ja siepannut käsilaukun rollaattorista.
Poliisi tutkii asiaa varkautena.
——————–
Lappeenrannan Lauritsalassa ja Joutsenossa murtauduttiin viikonvaihteessa kahteen työmaavarastoon lukitukset rikkomalla ja anastettiin erilaisia sähkötyökaluja. Poliisi tutkii murtautumisia varkauksina.
——————–
Imatran Koskenpartaalla murtauduttiin viikonvaihteessa kahteen ravintolaan. Alustavan tiedon mukaan murtautumisen yhteydessä on anastettu ainakin alkoholia. Poliisi tutkii murtautumisia varkauksina.

Poliisi pyytää törkeän ryöstön ja omaisuusrikoksia nähneitä tai niistä tietäviä ilmoittamaan tietonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.
——————–

LIIKENNERIKOKSIA: 
Poliisia tutkii heinäkuun alussa Imatralla tapahtunutta kahden alaikäisen törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista mopoilla. Poliisin alustavissa tutkimuksissa on selvinnyt nuorten ajaneen mopoilla suurilla nopeuksilla eturengas ilmassa sekä omaa että vastaantulevaa liikennettä vaarantaen.

Poliisi pysäytti 18.7.2022 Lappeenrannassa henkilöauton kuljettajan jota epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tampereella ja Pirkkalassa kokoonnuttiin ajoneuvoilla

NordenBladet — Tampereella ja osin Pirkkalan puolella kokoontui perjantaina 15.7.2022 joukko kaksipyöräisiä ja muita moottoriajoneuvoja. Tämä pääosin nuorista kuljettajista koostunut joukko aiheutti joitakin poliisitehtäviä yleisillä alueilla. Tehtävien laatu oli suurelta osin liitoksissa häiritsevään ajoon ja siitä syntyvään meteliin.Paikalla olleiden partioiden mukaan poliisin saavuttua paikalle alkoi osa kaksipyöräisten kuljettajista keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella. Samaan aikaan tien reunassa oli ollut runsaasti jalankulkijoita ja ”katsojia” seuraamassa tätä yleisellä tiellä tapahtuvaa vaarallista ajokäyttäytymistä. Poliisin arvion mukaan erilaisia ajoneuvoja oli paikalla noin 200.Ajoneuvojen puutteellinen kunto, keuliminen ja ylinopeudet aiheuttavat vaaratilanteita ajoneuvojen kuljettajille ja paikalle kerääntyneille katsojilleUseissa ajoneuvoissa oli puutteita niin varusteiden kuin rekisterikilpien osalta. -Näihin tulisi ajoneuvojen omistajien sekä alaikäisten kuljettajien huoltajien kiinnittää huomiota ja tarkastaa ajoneuvo aika-ajoin, jotta ajoneuvo on turvallinen ja liikennesääntöjen vaatimassa kunnossa, kehottaa komisario Tomi Koponen.Kokoontumiset aiheuttavat runsain määrin huolestuneita soittoja hätäkeskukseen nimenomaan vaarallisen ajotavan vuoksi. Tällöin poliisi saapuu paikalle turvaamaan yleistä järjestystä ja nuorten turvallisuutta. Yleisesti kokoontumisten seurauksena poliisi joutuu usein toteamaan, että osa osallistujista ei halua noudattaa liikennesääntöjä ja erilaisia temppuja suoritetaan sivusta seuraajien välittömässä läheisyydessä ja näin aiheutetaan vaaraa myös muiden turvallisuudelle. Ajoneuvojen puutteellisen kunnon lisäksi yleisimpiä tekoja ovat esimerkiksi kaksipyöräisellä keuliminen, ylinopeudet ja häiritsevä ajotapa. Ajoväylien tukkiminen muulta liikenteeltä on hyvin yleistä ja myös näihin poliisi joutuu puuttumaan.Koponen muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä huomioimaan sekä omaan liikkumiseen liittyvän toiminnan että muut tienkäyttäjät ja näin tekemään kaikkien liikkumisesta turvallisempaa. Yleisellä tieosuudella temppuilu ei ole hyväksyttävää ja on omiaan aiheuttamaan konkreettisia vaaratilanteita niin itselle kuin myös muille tienkäyttäjille.Järjestäjä, ole yhteydessä poliisiin ennen tapahtumaaLuonteeltaan nämä kokoontumiset ovat sen kaltaisia, että tapahtuman alullepanijat yleensä tiedostavat sen, että paikalle saapuu runsaasti osallistujia. Tällaista kokoontumista suunnittelevan ”järjestäjän” olisi syytä olla yhteydessä poliisiin hyvissä ajoin ennen itse tapahtuma-ajankohtaa. Näin toimimalla voitaisiin yhdessä varmistaa tapahtuman turvallisuus ja lainmukaisuus. Tärkeää on, että tapahtumalla on yhteyshenkilö, jonka kanssa voidaan suoraan asioida tarpeen mukaan.Ilmoituksen tekeminen tapahtumasta ei kuitenkaan anna poikkeusta olla noudattamatta liikennesääntöjä yleisellä tiellä liikuttaessa. Sääntöjen noudattamisen lisäksi ajoneuvojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset liikennekelpoisuuden osalta.

Tampereella ja osin Pirkkalan puolella kokoontui perjantaina 15.7.2022 joukko kaksipyöräisiä ja muita moottoriajoneuvoja. Tämä pääosin nuorista kuljettajista koostunut joukko aiheutti joitakin poliisitehtäviä yleisillä alueilla. Tehtävien laatu oli suurelta osin liitoksissa häiritsevään ajoon ja siitä syntyvään meteliin.

Paikalla olleiden partioiden mukaan poliisin saavuttua paikalle alkoi osa kaksipyöräisten kuljettajista keulimaan poliisin suuntaan huomattavalla nopeudella. Samaan aikaan tien reunassa oli ollut runsaasti jalankulkijoita ja ”katsojia” seuraamassa tätä yleisellä tiellä tapahtuvaa vaarallista ajokäyttäytymistä. Poliisin arvion mukaan erilaisia ajoneuvoja oli paikalla noin 200.

Ajoneuvojen puutteellinen kunto, keuliminen ja ylinopeudet aiheuttavat vaaratilanteita ajoneuvojen kuljettajille ja paikalle kerääntyneille katsojille

Useissa ajoneuvoissa oli puutteita niin varusteiden kuin rekisterikilpien osalta. -Näihin tulisi ajoneuvojen omistajien sekä alaikäisten kuljettajien huoltajien kiinnittää huomiota ja tarkastaa ajoneuvo aika-ajoin, jotta ajoneuvo on turvallinen ja liikennesääntöjen vaatimassa kunnossa, kehottaa komisario Tomi Koponen.

Kokoontumiset aiheuttavat runsain määrin huolestuneita soittoja hätäkeskukseen nimenomaan vaarallisen ajotavan vuoksi. Tällöin poliisi saapuu paikalle turvaamaan yleistä järjestystä ja nuorten turvallisuutta. 

Yleisesti kokoontumisten seurauksena poliisi joutuu usein toteamaan, että osa osallistujista ei halua noudattaa liikennesääntöjä ja erilaisia temppuja suoritetaan sivusta seuraajien välittömässä läheisyydessä ja näin aiheutetaan vaaraa myös muiden turvallisuudelle. Ajoneuvojen puutteellisen kunnon lisäksi yleisimpiä tekoja ovat esimerkiksi kaksipyöräisellä keuliminen, ylinopeudet ja häiritsevä ajotapa. Ajoväylien tukkiminen muulta liikenteeltä on hyvin yleistä ja myös näihin poliisi joutuu puuttumaan.

Koponen muistuttaa kaikkia tienkäyttäjiä huomioimaan sekä omaan liikkumiseen liittyvän toiminnan että muut tienkäyttäjät ja näin tekemään kaikkien liikkumisesta turvallisempaa. Yleisellä tieosuudella temppuilu ei ole hyväksyttävää ja on omiaan aiheuttamaan konkreettisia vaaratilanteita niin itselle kuin myös muille tienkäyttäjille.

Järjestäjä, ole yhteydessä poliisiin ennen tapahtumaa

Luonteeltaan nämä kokoontumiset ovat sen kaltaisia, että tapahtuman alullepanijat yleensä tiedostavat sen, että paikalle saapuu runsaasti osallistujia. Tällaista kokoontumista suunnittelevan ”järjestäjän” olisi syytä olla yhteydessä poliisiin hyvissä ajoin ennen itse tapahtuma-ajankohtaa. Näin toimimalla voitaisiin yhdessä varmistaa tapahtuman turvallisuus ja lainmukaisuus. Tärkeää on, että tapahtumalla on yhteyshenkilö, jonka kanssa voidaan suoraan asioida tarpeen mukaan.

Ilmoituksen tekeminen tapahtumasta ei kuitenkaan anna poikkeusta olla noudattamatta liikennesääntöjä yleisellä tiellä liikuttaessa. Sääntöjen noudattamisen lisäksi ajoneuvojen tulee täyttää niille asetetut vaatimukset liikennekelpoisuuden osalta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iisalmessa anastettiin työkaluja rakennustyömailta

NordenBladet — Vartija tapasi miehen anastamasta työkaluja rakennustyömaalta Iisalmessa.Iisalmessa anastettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä työkaluja Joukolankadun varrella olevilta rakennustyömailta. Vartija tapasi noin kello 00.30 kierroksellaan  Joukolankatu 15 osoitteessa olevalta työmaalta paikkakuntalaisen miehen, jonka hallussa oli työmaalta otettuja työkaluja. Myöhemmin ilmeni, että myös Joukolankatu 7 osoitteessa olevalta työmaalta oli yön aikana käyty anastamassa työkaluja. Poliisi haki vartijan kiinniottaman miehen poliisiasemalle ja asioita tutkitaan kahtena eri varkautena.

Vartija tapasi miehen anastamasta työkaluja rakennustyömaalta Iisalmessa.

Iisalmessa anastettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä työkaluja Joukolankadun varrella olevilta rakennustyömailta. Vartija tapasi noin kello 00.30 kierroksellaan  Joukolankatu 15 osoitteessa olevalta työmaalta paikkakuntalaisen miehen, jonka hallussa oli työmaalta otettuja työkaluja. Myöhemmin ilmeni, että myös Joukolankatu 7 osoitteessa olevalta työmaalta oli yön aikana käyty anastamassa työkaluja. Poliisi haki vartijan kiinniottaman miehen poliisiasemalle ja asioita tutkitaan kahtena eri varkautena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita rattijuopumuksia Vakka-Suomessa viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai kiinni useita rattijuoppoja viikonlopun aikana Vakka-Suomen alueella.Perjantaina aamupäivällä noin kello 10.45 poliisi piti ratsiaa Hakkeenpääntiellä Taivassalossa. Paikalle ajaneen henkilöauton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,65 promillen lukeman.Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.Törkeitä rattijuopumuksia Taivassalossa ja UudessakaupungissaLauantaina kello kahden aikaan yöllä poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Honkatiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin noin 2,16 promillea ja tarkkuusalkometriin 1,87 promillea.Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Puoli yhdeksän aikaan lauantai-iltana poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Taivassalon Päivölänkujalla. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi 3,0 promillen lukeman.Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naisella oli tarkastushetkellä kyydissään yksi matkustaja.Sunnuntaina aamuyöllä kello 4.45 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton Jalavatiellä Uudessakaupungissa. Kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,49 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Lounais-Suomen poliisi sai kiinni useita rattijuoppoja viikonlopun aikana Vakka-Suomen alueella.

Perjantaina aamupäivällä noin kello 10.45 poliisi piti ratsiaa Hakkeenpääntiellä Taivassalossa. Paikalle ajaneen henkilöauton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 0,65 promillen lukeman.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Törkeitä rattijuopumuksia Taivassalossa ja Uudessakaupungissa

Lauantaina kello kahden aikaan yöllä poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Honkatiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin noin 2,16 promillea ja tarkkuusalkometriin 1,87 promillea.

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Puoli yhdeksän aikaan lauantai-iltana poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Taivassalon Päivölänkujalla. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi 3,0 promillen lukeman.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Naisella oli tarkastushetkellä kyydissään yksi matkustaja.

Sunnuntaina aamuyöllä kello 4.45 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton Jalavatiellä Uudessakaupungissa. Kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,49 promillea. 

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi