Tarkkaamattomuus ja kiire suurimmat riskitekijät koulujen alun liikenteessä

NordenBladet — Liikenteeseen tottumattomat lapset lähtevät koulutielle elokuun puolivälissä. Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo näkyvästi ja jalkautuen, tavoitteenaan rauhoittaa liikennettä ja lisätä koululaisten turvallisuuden tunnetta.​​​​​​​Liikenteeseen ilmaantuu ensi viikosta alkaen paljon kokemattomia tienkäyttäjiä. Koulujen alkaessa tielle lähtee lapsia, jotka vasta opettelevat itsenäistä liikkumista kaupunkikuvassa. Siksi poliisi valvoo koulujen alun liikennettä 8.-21.8. etenkin koulujen lähistöllä ja suojateillä.Valvonnassa kiinnitetään huomiota autojen, pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien käyttäytymiseen, liikennevalojen noudattamiseen ja turvalaitteiden käyttöön. Lisäksi poliisi valvoo ajoneuvojen turvallista ja lainmukaista pysäyttämistä ja pysäköintiä saattoliikenteessä sekä tarkkaamattomuutta aiheuttavia tekijöitä liikenteessä.Tämän lisäksi poliisi valvoo nopeuksia 8.-14.2022 koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa.Autoilijat osoittivat hyvää liikennekäyttäytymistä edellisvuoden valvonnassaSuojattomien tienkäyttäjien onnettomuudet kasvavat huomattavasti elokuussa verrattuna muihin kesäkuukausiin, kun kesälomat päättyvät ja liikenne lisääntyy.Tämän vuoden puoliväliin mennessä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tapahtunut henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia liikenteessä hieman yli 80 kappaletta. Aikaisempiin vuosiin verrattuna suunta on onneksi laskeva.Edellisen vuoden vastaava valvontateema osoitti, että pääsääntöisesti autoilijat noudattavat liikennesääntöjä hyvin ja ottavat koululaiset hyvin huomioon koulujen läheisyydessä. Yleisesti ottaen autoilijat osaavat huomioida, että koululaiset näkyvät huonommin ja ovat tottumattomampia tienkäyttäjiä kuin aikuiset. Poliisi toivoo, että vastaava trendi jatkuu myös tänä vuonna.Vanhempi, opeta koululaiselle nämä asiatVanhemman esimerkillä on suuri merkitys liikennekäyttäytymisessä. Lapsen kanssa on hyvä käydä huolellisesti läpi suojatiesäännöt. Liikenteessä on pysyttävä tarkkaavaisena, eikä esimerkiksi puhelimen käyttö saa viedä huomiota pois tienylityksestä. Poliisi myös muistuttaa, että vaikka koulutielle lähtemisessä into on hyvä asia, ei liikenteessä juosta, vaan kävellään rauhallisesti.Länsi-Uudenmaan poliisi toivottaa turvallista loppukesää liikenteeseen!

Liikenteeseen tottumattomat lapset lähtevät koulutielle elokuun puolivälissä. Länsi-Uudenmaan poliisi valvoo näkyvästi ja jalkautuen, tavoitteenaan rauhoittaa liikennettä ja lisätä koululaisten turvallisuuden tunnetta.

​​​​​​​Liikenteeseen ilmaantuu ensi viikosta alkaen paljon kokemattomia tienkäyttäjiä. Koulujen alkaessa tielle lähtee lapsia, jotka vasta opettelevat itsenäistä liikkumista kaupunkikuvassa. Siksi poliisi valvoo koulujen alun liikennettä 8.-21.8. etenkin koulujen lähistöllä ja suojateillä.

Valvonnassa kiinnitetään huomiota autojen, pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien käyttäytymiseen, liikennevalojen noudattamiseen ja turvalaitteiden käyttöön. Lisäksi poliisi valvoo ajoneuvojen turvallista ja lainmukaista pysäyttämistä ja pysäköintiä saattoliikenteessä sekä tarkkaamattomuutta aiheuttavia tekijöitä liikenteessä.

Tämän lisäksi poliisi valvoo nopeuksia 8.-14.2022 koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa.

Autoilijat osoittivat hyvää liikennekäyttäytymistä edellisvuoden valvonnassa

Suojattomien tienkäyttäjien onnettomuudet kasvavat huomattavasti elokuussa verrattuna muihin kesäkuukausiin, kun kesälomat päättyvät ja liikenne lisääntyy.

Tämän vuoden puoliväliin mennessä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on tapahtunut henkilövahinkoon johtaneita onnettomuuksia liikenteessä hieman yli 80 kappaletta. Aikaisempiin vuosiin verrattuna suunta on onneksi laskeva.

Edellisen vuoden vastaava valvontateema osoitti, että pääsääntöisesti autoilijat noudattavat liikennesääntöjä hyvin ja ottavat koululaiset hyvin huomioon koulujen läheisyydessä. Yleisesti ottaen autoilijat osaavat huomioida, että koululaiset näkyvät huonommin ja ovat tottumattomampia tienkäyttäjiä kuin aikuiset. Poliisi toivoo, että vastaava trendi jatkuu myös tänä vuonna.

Vanhempi, opeta koululaiselle nämä asiat

Vanhemman esimerkillä on suuri merkitys liikennekäyttäytymisessä. Lapsen kanssa on hyvä käydä huolellisesti läpi suojatiesäännöt. Liikenteessä on pysyttävä tarkkaavaisena, eikä esimerkiksi puhelimen käyttö saa viedä huomiota pois tienylityksestä. Poliisi myös muistuttaa, että vaikka koulutielle lähtemisessä into on hyvä asia, ei liikenteessä juosta, vaan kävellään rauhallisesti.

Länsi-Uudenmaan poliisi toivottaa turvallista loppukesää liikenteeseen!

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää tietoja kerrostalon tulipalosta Mikkelissä

NordenBladet — Palo syttyi hieman ennen kello 12 perjantaina 29.7.2022. Pyydämme lähettämään mahdolliset kuvat ja videot tulipalon alkuvaiheista poliisille.Poliisi tutkii 29.7.2022 Mikkelissä osoitteessa Vilhonkatu 12 palaneen kerrostalon syttymissyytä. Tutkinnassa on selvinnyt, että tuli syttyi hieman ennen kello kahtatoista päivällä. Poliisi tutkii asiaa palonsyyn tutkintana. Tutkinnan tueksi pyydämme yleisöltä tietoja tulipalon syttymisestä ja alkuvaiheista. Etenkin mahdolliset kuvat ja videot, jotka on kuvattu ennen kello 12 perjantaina 29.7.2022, auttavat tutkinnassa. Lähetä tietosi ja mahdolliset kuvat tai videot yhteystietojen kanssa osoitteeseen [email protected] 

Palo syttyi hieman ennen kello 12 perjantaina 29.7.2022. Pyydämme lähettämään mahdolliset kuvat ja videot tulipalon alkuvaiheista poliisille.

Poliisi tutkii 29.7.2022 Mikkelissä osoitteessa Vilhonkatu 12 palaneen kerrostalon syttymissyytä. Tutkinnassa on selvinnyt, että tuli syttyi hieman ennen kello kahtatoista päivällä. Poliisi tutkii asiaa palonsyyn tutkintana. 

Tutkinnan tueksi pyydämme yleisöltä tietoja tulipalon syttymisestä ja alkuvaiheista. Etenkin mahdolliset kuvat ja videot, jotka on kuvattu ennen kello 12 perjantaina 29.7.2022, auttavat tutkinnassa. Lähetä tietosi ja mahdolliset kuvat tai videot yhteystietojen kanssa osoitteeseen pitkakestoinentutkinta.mikkeli.ita-suomi@poliisi.fi. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi otettu kiinni Helsingin keskustassa halaamalla tehtyihin varkauksiin liittyen – useita korujen omistajia vielä tavoittamatta

NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii sarjaa halaamalla tehtyjä koru- ja taskuvarkauksia.Poliisi sai ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta varkaudesta varhain lauantaiaamuna 30.7.2022. Asianomistaja kertoi epäillyn anastaneen häneltä kaulakorun halaamisen yhteydessä. Epäilty tavoitettiin hetkeä myöhemmin Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmasta. Hänen hallustaan löydettiin kultaisia koruja sekä lompakko.Epäillyt varkaudet ovat tapahtuneet Helsingin keskustassa 18.6.-30.7. välisenä aikana halaamalla. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, jonka lisäksi poliisi tavoittelee toista tapaukseen liittyvää henkilöä. Kiinniotetun epäillyn hallusta takavarikoitiin useita koruja, joiden omistaja ei tällä hetkellä ole poliisin tiedossa. Helsingin poliisi on kiinnostunut henkilöistä, joilta on varastettu kaulakoru tai lompakko, tai jotka ovat nähneet taskuvarkauden edellä mainittuna ajankohtana ja paikoissa. Tarkat tuntomerkit varastetusta omaisuudesta tai havainnot, sekä omat yhteystiedot pyydetään lähettämään osoitteeseen [email protected] 

Helsingin poliisi tutkii sarjaa halaamalla tehtyjä koru- ja taskuvarkauksia.

Poliisi sai ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta varkaudesta varhain lauantaiaamuna 30.7.2022. Asianomistaja kertoi epäillyn anastaneen häneltä kaulakorun halaamisen yhteydessä. Epäilty tavoitettiin hetkeä myöhemmin Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmasta. Hänen hallustaan löydettiin kultaisia koruja sekä lompakko.

Epäillyt varkaudet ovat tapahtuneet Helsingin keskustassa 18.6.-30.7. välisenä aikana halaamalla. Poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, jonka lisäksi poliisi tavoittelee toista tapaukseen liittyvää henkilöä. 
Kiinniotetun epäillyn hallusta takavarikoitiin useita koruja, joiden omistaja ei tällä hetkellä ole poliisin tiedossa. 

Helsingin poliisi on kiinnostunut henkilöistä, joilta on varastettu kaulakoru tai lompakko, tai jotka ovat nähneet taskuvarkauden edellä mainittuna ajankohtana ja paikoissa. 

Tarkat tuntomerkit varastetusta omaisuudesta tai havainnot, sekä omat yhteystiedot pyydetään lähettämään osoitteeseen vihjeet.helsinki@poliisi.fi 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

UEFA Super Cup -ottelu vaikuttaa Helsingin keskustan liikennejärjestelyihin 10.8.2022

NordenBladet — Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n järjestämä Super Cup jalkapallo-ottelu espanjalaisen Real Madridin ja saksalaisen Eintracht Frankfurtin välillä vaikuttaa Helsingin keskustan liikenteeseen ensi keskiviikkona.Helsingin Olympiastadionilla pelataan keskiviikkona 10.8.2022 Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n järjestämä Super Cup -ottelu espanjalaisen Real Madridin ja saksalaisen Eintracht Frankfurtin välillä kello 22. Loppuunmyytyyn tapahtumaan odotetaan saapuvan kymmeniätuhansia katsojia, minkä vuoksi Helsingin keskustan alueella on syytä varautua poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin sekä tilapäisiin liikennehaittoihin keskiviikkona. Liikenne Mäntymäen kentän ja Olympiastadionin läheisyydessäPoikkeukselliset liikennejärjestelyt käynnistyvät Olympiastadionin ja Mäntymäenkentän alueella keskiviikkona 10.8.2022 kello 08. Liikenne suljetaan portaittain seuraavasti:08:00 Pohjoinen Stadiontie ja Hammarskjöldintie suljetaan autoliikenteeltä09:00 Mäntymäentie suljetaan autoliikenteeltä16:00 Kevyenliikenteenväylä Olympiastadionin länsipuolella suljetaan16:30 Mäntymäentie suljetaan takseilta ja huoltoliikenteeltä18:00 Mäntymäentie suljetaan kaikelta liikenteeltäLiikennehaitta alueella päättyy keskiviikon ja torstain välisenä yönä.Fanien kulkue vaikuttaa keskustan liikenteeseen keskiviikkonaEintracht Frankfurtin kannattajien marssi aiheuttaa keskustan alueella merkittävää liikennehaittaa keskiviikkona noin kello 18:30 alkaen. Kulkue lähtee liikkeelle Kaisaniemenpuistosta ja kulkee reittiä Rautatientori – Kaivokatu – Mannerheimintie – Paavo Nurmentie – Olympiastadion. Poliisi ohjaa liikennettä marssin aikana.Dronen lennättämistä rajoitetaanPoikkeuksellisten liikennejärjestelyjen lisäksi kauko-ohjattujen miehittämättömien ilma-alusten eli dronejen lennättämistä rajoitetaan ottelun aikana Olympiastadionin alueella. Lentorajoitukset alkavat keskiviikkona 10.8. kello 18:00 ja päättyvät klo 03:00 torstaina 11.8. Tilapäinen lentokieltoalue on 500 metrin säteellä Olympiastadionista, mikä kattaa karkeasti arvioiden Töölönkatu – Nordenskiöldinkatu – Vauhtitie – Helsinginkatu sisäpuolelle jäävän alueen. Tarkempi kartta lentokieltoalueesta löytyy alta.Helsingin poliisi on varautunut kansainväliseen otteluun yhteistyössä järjestävien tahojen ja muiden viranomaisten kanssa.– Kyseessä on väkimäärältä suuri yleisötapahtuma, joten poliisi on varautunut siihen riittävin resurssein. Yhteistyötä on tehty järjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa. Toivomme kaupunkilaisilta kärsivällisyyttä poikkeusjärjestelyjen kanssa, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.Poliisi suosittelee välttämään otteluun saapumista omilla ajoneuvoilla, saapumaan paikalle hyvissä ajoin, ja tutustumaan tapahtuman järjestäjän jakamiin reitteihin sujuvamman kulun varmistamiseksi. 

Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n järjestämä Super Cup jalkapallo-ottelu espanjalaisen Real Madridin ja saksalaisen Eintracht Frankfurtin välillä vaikuttaa Helsingin keskustan liikenteeseen ensi keskiviikkona.

Helsingin Olympiastadionilla pelataan keskiviikkona 10.8.2022 Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n järjestämä Super Cup -ottelu espanjalaisen Real Madridin ja saksalaisen Eintracht Frankfurtin välillä kello 22. Loppuunmyytyyn tapahtumaan odotetaan saapuvan kymmeniätuhansia katsojia, minkä vuoksi Helsingin keskustan alueella on syytä varautua poikkeuksellisiin liikennejärjestelyihin sekä tilapäisiin liikennehaittoihin keskiviikkona. 

Liikenne Mäntymäen kentän ja Olympiastadionin läheisyydessä

Poikkeukselliset liikennejärjestelyt käynnistyvät Olympiastadionin ja Mäntymäenkentän alueella keskiviikkona 10.8.2022 kello 08. 

Liikenne suljetaan portaittain seuraavasti:
08:00 Pohjoinen Stadiontie ja Hammarskjöldintie suljetaan autoliikenteeltä
09:00 Mäntymäentie suljetaan autoliikenteeltä
16:00 Kevyenliikenteenväylä Olympiastadionin länsipuolella suljetaan
16:30 Mäntymäentie suljetaan takseilta ja huoltoliikenteeltä
18:00 Mäntymäentie suljetaan kaikelta liikenteeltä

Liikennehaitta alueella päättyy keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Fanien kulkue vaikuttaa keskustan liikenteeseen keskiviikkona

Eintracht Frankfurtin kannattajien marssi aiheuttaa keskustan alueella merkittävää liikennehaittaa keskiviikkona noin kello 18:30 alkaen. Kulkue lähtee liikkeelle Kaisaniemenpuistosta ja kulkee reittiä Rautatientori – Kaivokatu – Mannerheimintie – Paavo Nurmentie – Olympiastadion. Poliisi ohjaa liikennettä marssin aikana.

Dronen lennättämistä rajoitetaan

Poikkeuksellisten liikennejärjestelyjen lisäksi kauko-ohjattujen miehittämättömien ilma-alusten eli dronejen lennättämistä rajoitetaan ottelun aikana Olympiastadionin alueella. Lentorajoitukset alkavat keskiviikkona 10.8. kello 18:00 ja päättyvät klo 03:00 torstaina 11.8. Tilapäinen lentokieltoalue on 500 metrin säteellä Olympiastadionista, mikä kattaa karkeasti arvioiden Töölönkatu – Nordenskiöldinkatu – Vauhtitie – Helsinginkatu sisäpuolelle jäävän alueen. Tarkempi kartta lentokieltoalueesta löytyy alta.

Helsingin poliisi on varautunut kansainväliseen otteluun yhteistyössä järjestävien tahojen ja muiden viranomaisten kanssa.

– Kyseessä on väkimäärältä suuri yleisötapahtuma, joten poliisi on varautunut siihen riittävin resurssein. Yhteistyötä on tehty järjestäjien sekä muiden viranomaisten kanssa. Toivomme kaupunkilaisilta kärsivällisyyttä poikkeusjärjestelyjen kanssa, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi suosittelee välttämään otteluun saapumista omilla ajoneuvoilla, saapumaan paikalle hyvissä ajoin, ja tutustumaan tapahtuman järjestäjän jakamiin reitteihin sujuvamman kulun varmistamiseksi. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lounais-Suomen poliisi torjuu aseluparuuhkaa maratonilla

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi järjestää aselupamaratonin elo-syyskuun vaihteessa. Käytännössä se tarkoittaa, että poliisi avaa moninkertaisen määrän aselupapalveluiden asiointiaikoja, jotta mahdollisimman moni asiakas saisi aselupa-asiansa kuntoon ennen vilkkaimman metsästyskauden alkua.Lounais-Suomen poliisin aselupamaraton järjestetään viikolla 35 eli 29. elokuuta ja 2. syyskuuta välisenä aikana. Avattavia asiointiaikoja on noin nelinkertainen määrä normaaliin verrattuna.Varsinais-Suomessa lisäaikoja tulee varattavaksi Turun pääpoliisiaseman lisäksi Paraisten ja Salon poliisiasemilla. Satakunnassa maratonissa ovat mukana Porin, Rauman, Kankaanpään ja Kokemäen poliisiasemat.Asiakkaat pääsevät varaamaan asiointiaikoja poliisin verkkosivuilla tiistaina 9. elokuuta kello 10 alkaen. Yksi asiointiaika on 30 minuutin mittainen, ja jokainen ase vaatii oman ajan.– Maratonin myötä odotamme noin 200 ylimääräistä aselupahakemusta niin sanottuun normaalitahtiin verrattuna, kertoo komisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Maraton ensimmäinen laatuaanLisäaikojen tarve johtuu siitä, että poliisissa pitkään jatkunut suuri matkustusasiakirjojen kysyntä on sitonut resurssia.Henkilökortti- ja passiruuhkan takia Lounais-Suomessa on ollut normaalia vähemmän tarjolla aselupapalveluiden asiointiaikoja.– Ensimmäistä kertaa, ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa koko Suomessa, järjestettävällä aselupamaratonilla haluamme välttää aselupajonojen syntymistä, Store sanoo.  Tutustu ohjeisiin, varmista sujuva asiointiLounais-Suomen poliisilaitoksella aselupien hakijoita palvellaan ensisijaisesti ajanvarauksella. Sujuvan asioinnin varmistamiseksi poliisi toivoo, että aselupien hakijat ja asetarkastukseen tulevat asiakkaat varaisivat ensisijaisesti asiointiajan poliisin sähköisestä palvelusta.Lisäksi ennen käyntiä kannattaa tutustua huolellisesti asiointia koskeviin ohjeisiin.

Lounais-Suomen poliisi järjestää aselupamaratonin elo-syyskuun vaihteessa. Käytännössä se tarkoittaa, että poliisi avaa moninkertaisen määrän aselupapalveluiden asiointiaikoja, jotta mahdollisimman moni asiakas saisi aselupa-asiansa kuntoon ennen vilkkaimman metsästyskauden alkua.

Lounais-Suomen poliisin aselupamaraton järjestetään viikolla 35 eli 29. elokuuta ja 2. syyskuuta välisenä aikana. Avattavia asiointiaikoja on noin nelinkertainen määrä normaaliin verrattuna.

Varsinais-Suomessa lisäaikoja tulee varattavaksi Turun pääpoliisiaseman lisäksi Paraisten ja Salon poliisiasemilla. Satakunnassa maratonissa ovat mukana Porin, Rauman, Kankaanpään ja Kokemäen poliisiasemat.

Asiakkaat pääsevät varaamaan asiointiaikoja poliisin verkkosivuilla tiistaina 9. elokuuta kello 10 alkaen. Yksi asiointiaika on 30 minuutin mittainen, ja jokainen ase vaatii oman ajan.

– Maratonin myötä odotamme noin 200 ylimääräistä aselupahakemusta niin sanottuun normaalitahtiin verrattuna, kertoo komisario Jutta Store Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Maraton ensimmäinen laatuaan

Lisäaikojen tarve johtuu siitä, että poliisissa pitkään jatkunut suuri matkustusasiakirjojen kysyntä on sitonut resurssia.

Henkilökortti- ja passiruuhkan takia Lounais-Suomessa on ollut normaalia vähemmän tarjolla aselupapalveluiden asiointiaikoja.

– Ensimmäistä kertaa, ja käsittääkseni ensimmäistä kertaa koko Suomessa, järjestettävällä aselupamaratonilla haluamme välttää aselupajonojen syntymistä, Store sanoo.  

Tutustu ohjeisiin, varmista sujuva asiointi

Lounais-Suomen poliisilaitoksella aselupien hakijoita palvellaan ensisijaisesti ajanvarauksella. Sujuvan asioinnin varmistamiseksi poliisi toivoo, että aselupien hakijat ja asetarkastukseen tulevat asiakkaat varaisivat ensisijaisesti asiointiajan poliisin sähköisestä palvelusta.

Lisäksi ennen käyntiä kannattaa tutustua huolellisesti asiointia koskeviin ohjeisiin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikennerikoksia Etelä-Savossa

NordenBladet — Mikkelin seudulla liikenteestä tavattiin juopuneita ja Savonlinnassa kovaa ylinopeutta ajanut autoilija.Kangasniemellä poliisipartio havaitsi torstai-iltana epävarmasti liikkuvan henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten. Auto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi hiljaisella vauhdilla välittämättä poliisiauton pysäytysvaloista. Jonkun ajan kuluttua auto pysähtyi ja kuljettajan ollut mies lähti juosten pakoon. Perään lähtenyt poliisipartion jäsen tavoitti miehen noin 500 metrin juoksun jälkeen. Paikkakuntalainen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,69 mg/l eikä hänellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin poliisiasemalle kiinniotettuna ja poliisilaitoksella hän puhalsi 0,58 mg/l tarkkuusalkometriin. Miestä epäillään mm. törkeästä rattijuopumuksesta.Juvalla henkilöauto oli törmännyt pysäköitynä olleeseen henkilöautoon perjantaina alkuyöstä. Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti paikalta ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään kuljettaneen törmännyttä autoa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 2.72 o/oo.  Asiaa selvitettäessä ilmeni, että törmäillyt auto oli katsastamaton ja ajokiellossa. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja tämän jälkeen hänet otettiin kiinni epäiltynä mm. törkeään rattijuopumukseen.Savonlinnassa poliisipartio mittasi Nojamaan suoralla henkilöautolle nopeudeksi 173 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljetti noin 20-vuotias paikkakuntalainen mies, joka määrättiin ajokieltoon.  

Mikkelin seudulla liikenteestä tavattiin juopuneita ja Savonlinnassa kovaa ylinopeutta ajanut autoilija.

Kangasniemellä poliisipartio havaitsi torstai-iltana epävarmasti liikkuvan henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää tarkastusta varten. Auto ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan jatkoi hiljaisella vauhdilla välittämättä poliisiauton pysäytysvaloista. Jonkun ajan kuluttua auto pysähtyi ja kuljettajan ollut mies lähti juosten pakoon. Perään lähtenyt poliisipartion jäsen tavoitti miehen noin 500 metrin juoksun jälkeen. Paikkakuntalainen mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,69 mg/l eikä hänellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin poliisiasemalle kiinniotettuna ja poliisilaitoksella hän puhalsi 0,58 mg/l tarkkuusalkometriin. Miestä epäillään mm. törkeästä rattijuopumuksesta.

Juvalla henkilöauto oli törmännyt pysäköitynä olleeseen henkilöautoon perjantaina alkuyöstä. Paikalle mennyt poliisipartio tavoitti paikalta ulkomaalaisen miehen, jonka epäillään kuljettaneen törmännyttä autoa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 2.72 o/oo.  Asiaa selvitettäessä ilmeni, että törmäillyt auto oli katsastamaton ja ajokiellossa. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja tämän jälkeen hänet otettiin kiinni epäiltynä mm. törkeään rattijuopumukseen.

Savonlinnassa poliisipartio mittasi Nojamaan suoralla henkilöautolle nopeudeksi 173 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljetti noin 20-vuotias paikkakuntalainen mies, joka määrättiin ajokieltoon. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitoiminnallisesti rauhallinen hellepäivä Hämeessä

NordenBladet — Hämeessä tapahtui muutama liikenneonnettomuus ja jäi yksi rattijuoppokin kiinni.LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta liikenneonnettomuustehtävän torstai-iltana Lahden Paavolaan. Ilmoituksen mukaan liikennevaloissa pysähtyneenä ollut peruutti henkilöautolla takana olleen henkilöauton keulaan.Peruuttaneessa autossa oli parikymppinen mies ja nainen, joista kumpikaan ei myöntänyt ajaneensa autoa. Kumpikaan heistä ei suostunut huumepikatestiin, joten heidät vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi. Mies oli jo entuudestaan ajokiellossa.Molempia peruuttaneessa autossa olleita epäillään tutkinnan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.LAHTI. Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena torstai-iltana Lahden Okeroisissa. Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0.88 mg/l tuloksen. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.HÄMEENLINNA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle liikenneonnettomuus tehtävän torstai-iltana Hämeenlinnan Hätilään.Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että vanhempi mies ajoi matkailuautolla Viipurintietä kymppitien suunnasta. Hän oli kääntymässä ajosuunnassaan oikealle Laaniitynkadulle, kun hän oli törmännyt polkupyöräilijään. Ensihoito tarkasti nuoren polkupyöräilijän tapahtumapaikalla.Matkailuauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

Hämeessä tapahtui muutama liikenneonnettomuus ja jäi yksi rattijuoppokin kiinni.

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta liikenneonnettomuustehtävän torstai-iltana Lahden Paavolaan. Ilmoituksen mukaan liikennevaloissa pysähtyneenä ollut peruutti henkilöautolla takana olleen henkilöauton keulaan.
Peruuttaneessa autossa oli parikymppinen mies ja nainen, joista kumpikaan ei myöntänyt ajaneensa autoa. Kumpikaan heistä ei suostunut huumepikatestiin, joten heidät vietiin verikokeisiin asian selvittämiseksi. Mies oli jo entuudestaan ajokiellossa.
Molempia peruuttaneessa autossa olleita epäillään tutkinnan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

LAHTI. Nelikymppinen nainen kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena torstai-iltana Lahden Okeroisissa. Hän puhalsi tarkkuusalkometriin 0.88 mg/l tuloksen. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

HÄMEENLINNA. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle liikenneonnettomuus tehtävän torstai-iltana Hämeenlinnan Hätilään.
Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että vanhempi mies ajoi matkailuautolla Viipurintietä kymppitien suunnasta. Hän oli kääntymässä ajosuunnassaan oikealle Laaniitynkadulle, kun hän oli törmännyt polkupyöräilijään. Ensihoito tarkasti nuoren polkupyöräilijän tapahtumapaikalla.
Matkailuauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tottumattomia tienkäyttäjiä ilmestyy taas teille ‒ Poliisi turvaa koulumatkoja

NordenBladet — Poliisi valvoo ensimmäisten kouluviikkojen aikana tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä. Valvonnan tavoitteena on liikenneonnettomuuksien ennalta estäminen ja koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen.‒ Poliisin näkyvä valvonta rauhoittaa liikennettä ja lisää koululaisten koulumatkojen turvallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.Poliisin valvonnan pääpaino on tulevina viikkoina nopeuksissa ja suojatiesääntöjen noudattamisessa. Nopeuksia valvotaan erityisesti koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa. Valvontaa suoritetaan valtakunnallisesti koulujen alusta elokuun 21. päivään saakka.Valvontaa kohdistetaan myös pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien toimintaan, liikennevalojen noudattamiseen, turvalaitteiden käyttöön sekä tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin liikenteessä. Myös ajoneuvojen turvalliseen ja tieliikennelain mukaiseen pysäyttämiseen ja pysäköintiin koululaisia kouluun tuotaessa tai sieltä haettaessa kiinnitetään huomiota. ‒ Laki edellyttää erityisen varovaisuuden noudattamista lapsia lähestyttäessä ja riittävän alhaisen nopeuden käyttämistä. Tämä korostuu nyt, kun kaikkein pienimmät ja liikenteeseen tottumattomat koululaiset alkavat kulkea koulumatkoja. Lapsi on lainkin mukaan elävä varoitusmerkki, Katajisto muistuttaa.

Poliisi valvoo ensimmäisten kouluviikkojen aikana tehostetusti liikennettä koulujen lähettyvillä. Valvonnan tavoitteena on liikenneonnettomuuksien ennalta estäminen ja koululaisten turvallisen koulumatkan varmistaminen.

‒ Poliisin näkyvä valvonta rauhoittaa liikennettä ja lisää koululaisten koulumatkojen turvallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta, toteaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta.

Poliisin valvonnan pääpaino on tulevina viikkoina nopeuksissa ja suojatiesääntöjen noudattamisessa. Nopeuksia valvotaan erityisesti koulujen läheisyydessä ja muissa taajamien riskipaikoissa. Valvontaa suoritetaan valtakunnallisesti koulujen alusta elokuun 21. päivään saakka.

Valvontaa kohdistetaan myös pyöräilijöiden ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajien toimintaan, liikennevalojen noudattamiseen, turvalaitteiden käyttöön sekä tarkkaamattomuutta aiheuttaviin tekijöihin liikenteessä. 

Myös ajoneuvojen turvalliseen ja tieliikennelain mukaiseen pysäyttämiseen ja pysäköintiin koululaisia kouluun tuotaessa tai sieltä haettaessa kiinnitetään huomiota. 

‒ Laki edellyttää erityisen varovaisuuden noudattamista lapsia lähestyttäessä ja riittävän alhaisen nopeuden käyttämistä. Tämä korostuu nyt, kun kaikkein pienimmät ja liikenteeseen tottumattomat koululaiset alkavat kulkea koulumatkoja. Lapsi on lainkin mukaan elävä varoitusmerkki, Katajisto muistuttaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja hirvikolareita Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Rattijuopumukset Juuassa ja Nurmeksessa, hirvikolarit Juuassa ja EnossaNaisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen henkilöautolla Juuan keskustan tuntumassa, Nurmeksentiellä, torstaina kello 14.30. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus holtittomasti kiihdyttäneestä ja ojaan suistuneesta autosta. Tien opaskylki oli rikkoontunut tieltä suistumisen yhteydessä.

Rattijuopumukset Juuassa ja Nurmeksessa, hirvikolarit Juuassa ja Enossa

Naisen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen henkilöautolla Juuan keskustan tuntumassa, Nurmeksentiellä, torstaina kello 14.30. Hätäkeskukseen oli tullut ilmoitus holtittomasti kiihdyttäneestä ja ojaan suistuneesta autosta. Tien opaskylki oli rikkoontunut tieltä suistumisen yhteydessä.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen pakettiautolla Nurmeksen Porokylässä torstaina noin kello 16. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäily kuljettajan ajokunnosta. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 1,75 promillen tuloksen.

Matkailuauto ja vastakkaisesta suunnasta tullut henkilöauto olivat törmänneet samaan hirveen Juuassa Joensuuntiellä, Hanhivaaran kohdalla torstaina noin kello 23.30. Molempiin ajoneuvoihin oli tullut vaurioita, henkilövahinkoja ei ollut tullut. Hirvi oli menehtynyt Nurmelantien risteyksen lähelle.

Henkilöauto ja hirvi olivat kolaroineet Joensuun Enossa, Pohjantiellä, lähellä Jakojärventietä perjantaina kello 4.20. Henkilövahinkoja ei ollut tullut. Auto oli vaurioitunut vasemmasta kyljestä ja katostaan. Hirvi oli poistunut törmäyksen jälkeen metsään. Suurriistavirka-apu oli lähtenyt tarkistamaan hirven tilaa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yhteydenottopyyntö: liikuitko pääpoliisiaseman kohdalla viikko takaperin yöllä?

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi pyytää Turussa 29. heinäkuuta Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla ennen puoltayötä liikkuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin.Poliisi haluaa tavoittaa henkilöt, jotka liikkuivat viime viikon perjantaina 29. heinäkuuta Turun Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla noin kello 23–23.30 välisenä aikana.Pyyntö koskee neljää henkilöä, jotka nousivat poliisitalon edessä valkoiseen Volvoon. Kyseessä oli mahdollisesti kaksi hieman varttuneempaa pariskuntaa. Lisäksi poliisi toivoo yhteydenottoa samaan aikaan paikalla olleelta nuoremmalta pariskunnalta.Edellä mainittuja henkilöitä ei epäillä mistään, vaan heiltä pyydetään havaintoja kadun tapahtumista.Yhteydenotot Lounais-Suomen poliisiin voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]

Lounais-Suomen poliisi pyytää Turussa 29. heinäkuuta Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla ennen puoltayötä liikkuneita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin.

Poliisi haluaa tavoittaa henkilöt, jotka liikkuivat viime viikon perjantaina 29. heinäkuuta Turun Sairashuoneenkadulla, Turun pääpoliisiaseman kohdalla noin kello 23–23.30 välisenä aikana.

Pyyntö koskee neljää henkilöä, jotka nousivat poliisitalon edessä valkoiseen Volvoon. Kyseessä oli mahdollisesti kaksi hieman varttuneempaa pariskuntaa. Lisäksi poliisi toivoo yhteydenottoa samaan aikaan paikalla olleelta nuoremmalta pariskunnalta.

Edellä mainittuja henkilöitä ei epäillä mistään, vaan heiltä pyydetään havaintoja kadun tapahtumista.

Yhteydenotot Lounais-Suomen poliisiin voi tehdä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi