torstai, 13 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Liikenneonnettomuus Seinäjoen Itäväylällä – kansalaisen ansiokas toiminta esti vakavammat seuraukset

NordenBladet — Seinäjoen Itäväylällä sattui 5.6.2022 kello 08 jälkeen henkilöauton ulosajo, missä henkilöauto ajautui ojaan ja päätyi katolleen alikulun kevyenliikenteenväylälle.Vastakkaista suuntaa ajanut henkilö havaitsi vastaan tulleen auton ajautuvan pientareelle kadoten lopulta näkyvistä. Paikalle tullut henkilö riensi apuun ja sai yhdessä kuljettajan kanssa revittyä matkustajan oven auki sekä kiskottua kuljettajan turvaan palavasta autosta. Poliisi kiittää kansalaista ripeästä ja ensiluokkaisesta toiminnasta onnettomuuspaikalla. 

Seinäjoen Itäväylällä sattui 5.6.2022 kello 08 jälkeen henkilöauton ulosajo, missä henkilöauto ajautui ojaan ja päätyi katolleen alikulun kevyenliikenteenväylälle.

Vastakkaista suuntaa ajanut henkilö havaitsi vastaan tulleen auton ajautuvan pientareelle kadoten lopulta näkyvistä. 

Vastaan tullut henkilö käänsi autonsa keskikaiteen päättyessä ja palasi tapahtumapaikalle huomaten, että ulosajanut auto on katollaan, autossa on kuljettaja sisällä, auto vuotaa bensiiniä ja on syttynyt moottoritilastaan tuleen.

Paikalle tullut henkilö riensi apuun ja sai yhdessä kuljettajan kanssa revittyä matkustajan oven auki sekä kiskottua kuljettajan turvaan palavasta autosta. 

Poliisi kiittää kansalaista ripeästä ja ensiluokkaisesta toiminnasta onnettomuuspaikalla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useat ylimääräiset partiot valvoivat nuorisoa Meri-Lapissa päättäjäispäivänä

NordenBladet — Partiot joutuivat puuttumaan nuorison alkoholin käyttöön Kemin laulalavan ympäristössäMeri-Lapin alueen koulun päättäjäispäivän -ja yön tapahtumistaPoliisi oli varautunut päättäjäispäivään useilla ylimääräisillä partioilla ja ennalta ehkäisevän ryhmän toimin. Partiot kävivät tarkastamassa useita paikkoja, jotka ovat tiedossa perinteisinä nuorten kokoontumispaikkoina. Useissa paikoissa Tornio-Kemi-Keminmaa alueella hiljaista. Pääasiassa kaikki nuoret tavattu sisäsataman laululavan läheisyydestä, jossa jouduttiin tekemään toimenpiteitä: Yksi nuori jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan liiallisen alkoholin juomisen vuoksi, annettu 3 rikesakkoa alkoholirikkomuksesta, 50-60 nuoren kanssa keskusteltu / tavattu, puhutettu yms, tehty 6 kpl lastensuojeluilmoituksia, väkevää viinaa kaadettu vajaa 200 ml, 77 tölkkiä keskiolutta kaadettu maahan ja osa kaatoi juomat itse maahan. Lisäksi useiden lasten vanhemmat pyydettiin noutamaan lapsiaan kotiin. Tornio 4.6. kello 09.00. Rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, lievä ampuma-aserikosPoliisipartio pysäytti henkilöauton Tornion Törmäntiellä kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. 41-vuotiaalla torniolaisella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin sekä kannabiksen osalta. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä poliisi takavarikoi 6 kpl 22LR kaliiberin patruunoita.  Kuljettaja toimitettiin Länsi-Pohjan keskussairaalaan verikokeisiin. Kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta miehellä on aiemmin vuoden sisällä 18 kpl. Kemi 5.6. kello 01.35 – 01.44 vahingontekojaPoliisipartio sai Kemin keskustassa kansalaiselta ilmoituksen, jonka mukaan useamman henkilön porukka oli vahingoittamassa autoja Keskuspuistokadulla. Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio löysi tuntomerkkeihin sopivat henkilöt Kauppakadulta. Partion suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että epäillyt ovat kaksi 21-vuotiasta torniolaista miestä ja heidän epäillään vahingoittaneen neljää eri autoa. Polkupyöriin kohdistuneita rikoksia 2-3.6.2022 Kemissä.Valtakatu 16 osoitteesta oli anastettu keltamusta Felt -merkkinen maastopyörä pyörätelineestä. Kaivokatu 10 osoitteen pihalta anastettu vihreä Tunturi Montauk -merkkinen polkupyörä. Kemin Lyseon lukion pihalta anastettu musta Nishiki -merkkinen polkupyörä. Rungonnumero 2140221024. Kaivokatu 14 osoitteesta anastettiin polkupyörän eturengas

Partiot joutuivat puuttumaan nuorison alkoholin käyttöön Kemin laulalavan ympäristössä

Meri-Lapin alueen koulun päättäjäispäivän -ja yön tapahtumista
Poliisi oli varautunut päättäjäispäivään useilla ylimääräisillä partioilla ja ennalta ehkäisevän ryhmän toimin. 
Partiot kävivät tarkastamassa useita paikkoja, jotka ovat tiedossa perinteisinä nuorten kokoontumispaikkoina. Useissa paikoissa Tornio-Kemi-Keminmaa alueella hiljaista. Pääasiassa kaikki nuoret tavattu sisäsataman laululavan läheisyydestä, jossa jouduttiin tekemään toimenpiteitä: Yksi nuori jouduttiin viemään ambulanssilla sairaalaan liiallisen alkoholin juomisen vuoksi, annettu 3 rikesakkoa alkoholirikkomuksesta, 50-60 nuoren kanssa keskusteltu / tavattu, puhutettu yms, tehty 6 kpl lastensuojeluilmoituksia, väkevää viinaa kaadettu vajaa 200 ml, 77 tölkkiä keskiolutta kaadettu maahan ja osa kaatoi juomat itse maahan. Lisäksi useiden lasten vanhemmat pyydettiin noutamaan lapsiaan kotiin. 

Tornio 4.6. kello 09.00. Rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, lievä ampuma-aserikos
Poliisipartio pysäytti henkilöauton Tornion Törmäntiellä kuljettajan ajokunnon tarkastamista varten. 41-vuotiaalla torniolaisella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin sekä kannabiksen osalta. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä poliisi takavarikoi 6 kpl 22LR kaliiberin patruunoita.  Kuljettaja toimitettiin Länsi-Pohjan keskussairaalaan verikokeisiin. Kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta miehellä on aiemmin vuoden sisällä 18 kpl. 

Kemi 5.6. kello 01.35 – 01.44 vahingontekoja
Poliisipartio sai Kemin keskustassa kansalaiselta ilmoituksen, jonka mukaan useamman henkilön porukka oli vahingoittamassa autoja Keskuspuistokadulla. Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio löysi tuntomerkkeihin sopivat henkilöt Kauppakadulta. Partion suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että epäillyt ovat kaksi 21-vuotiasta torniolaista miestä ja heidän epäillään vahingoittaneen neljää eri autoa. 

Polkupyöriin kohdistuneita rikoksia 2-3.6.2022 Kemissä.
Valtakatu 16 osoitteesta oli anastettu keltamusta Felt -merkkinen maastopyörä pyörätelineestä. 
Kaivokatu 10 osoitteen pihalta anastettu vihreä Tunturi Montauk -merkkinen polkupyörä. 
Kemin Lyseon lukion pihalta anastettu musta Nishiki -merkkinen polkupyörä. Rungonnumero 2140221024. 
Kaivokatu 14 osoitteesta anastettiin polkupyörän eturengas

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies menehtyi vesiliikenneonnettomuudessa Savonlinnassa

NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntaina 5.6.2022 puolen yön jälkeen, että veneilijä on kadonnut Savonlinnassa Pitkän Pihlajaveden alueelle. Paikalla hälytettiin poliisipartio ja pelastuslaitoksen yksikkö.Pelastuslaitoksen yksikkö löysi kello 2 jälkeen Messiinsaaren lähistöltä uponneen veneen ja hetkeä myöhemmin sitä kuljettaneen miehen hukkuneena. Poliisin tietojen mukaan onnettomuuteen joutuneessa veneessä ei ole ollut muita henkilöitä kyydissä eikä onnettomuuteen myöskään liittynyt muita vesikulkuneuvoja. Mies oli liikenteessä tasaperäisellä veneellä, jossa oli 20-hevosvoimainen perämoottori. Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntaina 5.6.2022 puolen yön jälkeen, että veneilijä on kadonnut Savonlinnassa Pitkän Pihlajaveden alueelle. Paikalla hälytettiin poliisipartio ja pelastuslaitoksen yksikkö.

Pelastuslaitoksen yksikkö löysi kello 2 jälkeen Messiinsaaren lähistöltä uponneen veneen ja hetkeä myöhemmin sitä kuljettaneen miehen hukkuneena. Poliisin tietojen mukaan onnettomuuteen joutuneessa veneessä ei ole ollut muita henkilöitä kyydissä eikä onnettomuuteen myöskään liittynyt muita vesikulkuneuvoja. Mies oli liikenteessä tasaperäisellä veneellä, jossa oli 20-hevosvoimainen perämoottori. Poliisi jatkaa onnettomuuteen johtaneiden syiden selvittämistä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päättäjäisviikonloppu oli Länsi-Uudellamaalla viime vuotta rauhallisempi

NordenBladet — Poliisi valvoi kattavasti päättäjäisviikonlopun viettoa eri puolella Länsi-Uuttamaata. Nuoria oli liikkeellä paljon, mutta poliisin näkökulmasta erityisesti lauantai-ilta oli verrattain rauhallinen niin kaupungeissa kuin kansallispuistoissa.Vilkas ilta ilman vakavia seurauksiaPoliisi oli läsnä esimerkiksi nuorten suosimilla rannoilla, ja tehtäviä riitti lukuisten koulujen sekä vastaavien julkisten paikkojen yhteydessä.Espoon osalta lauantai-ilta oli edellisiin vuosiin verrattuna melko rauhallinen. Esimerkiksi nuorten suosituimpiin paikkoihin kuuluva Haukilahdessa sijaitseva Mellsteinin ranta veti kyllä tänäkin vuonna nuoria puoleensa, mutta porukkaa oli selvästi edeltäviä vuosia vähemmän. Poliisi tapasi runsaasti nuoria lisäksi Oittaalla sekä Juvanmalmilla, mutta yksittäisiä vahvasti päihtyneitä nuoria lukuun ottamatta ikäviltä seurauksilta vältyttiin.Myös Raaseporin poliisiaseman alueen osalta päättäjäiset sujuivat tänä vuonna rauhallisesti. Näin on ollut myös kahtena aiempana vuonna. Siinä, missä myös Vihdissä ilta sujui ilman isoja ongelmia, Lohjalla iltaa vietti runsaasti nuoria, ja esimerkiksi Liessaaressa oli poliisin arvion mukaan enimmillään samanaikaisesti jopa 400 nuorta. Lohjalla, kuten Espoossa, nuoret ampuivat illan aikana yksittäisiä ilotulitteita. Näiden osalta mukana oli onnea, eikä kukaan saanut ilotulitteiden seurauksena vammoja. Poliisi puuttui nuorten alkoholin käyttöön matalalla kynnyksellä Poliisi puuttui nuorten alkoholin käyttöön matalalla kynnyksellä. Poliisi otti nuorten hallusta löytyneen alkoholin haltuun ja hävitti sen. Alkoholin lisäksi nuorten repuista löytyi pieniä määriä tupakkatuotteita. Myös nämä päätyivät poliisin haltuun. Jokainen nuori, jonka hallusta poliisi löysi päihteitä, soitti yhdessä poliisin kanssa huoltajalleen. Vaikka alaikäisen päihteidenkäyttö on vakava paikka, näkee poliisi lauantai-illan osalta jotakin positiivista.− Peräänkuulutimme ennen päättäjäisviikonloppua, että vanhemmat pitäisivät puhelimensa päällä, jotta nuoret ja me viranomaiset voimme heidät tavoittaa. Tässä vanhemmat onnistuivat, ja moni kertoi poliisille, että kotona keskustellaan vakavasti illan tapahtumista. Toivomme, että tämä jatkuu lähitulevaisuudessa, sillä Länsi-Uudenmaan kesässä riittää tapahtumia, kertoo rikoskomisario Marjut Kronlund.Poliisi valvoi viikonloppuna myös kansallispuistoissaKaupunkikohteiden lisäksi poliisi valvoi kansallispuistoissa. Tammisaaressa poliisi ja rajavartiolaitos valvoivat Saariston kansallispuiston yleisimpiä kokoontumispaikkoja. Kansallispuistossa tavattiin kahdeksan venekuntaa, joissa ei ollut huomautettavaa. Myös Tammisaaren keskustassa valvottiin vesiliikennettä, joka sujui moitteettomasti.Illalla eräpoliisit liikkuivat Metsähallituksen erätarkastajan ja asiakaspalveluväen kanssa Nuuksiossa. Aiemmilta vuosilta tutun Retkiratsian tiimoilta valvottiin päättäjäisillan ohessa retkietiketin noudattamista.− Patikoimme kymmenen kilometriä, ja kävimme läpi suosituimmat nuorison illanviettopaikat. Tapasimme 80 retkeilijää, joiden joukossa oli nuoria koulupäättäneitä. Holma-Saarijärven rannalla tapasimme viisi nuorta. He oli tehneet nuotion maastoon, mikä on kielletty kansallispuiston säännöissä. Tästä seurasi sakko luonnonsuojelurikkomuksesta. Lisäksi nuoriso oli levittänyt roskia ympäri rantaa, josta heille määrättiin sakko jätelain rikkomisesta. Löysimme nuorten leiripaikalta myös alkoholijuomia, jotka hävitimme tapahtumapaikalla. Lasten vanhemmille ilmoitettiin asiasta, vanhempi konstaapeli Niko Sihvonen kuvaa illan kulkua.Muuten Nuuksiossa oli rauhallista, ja kansalaiset olivat mielissään nähdessään poliisin kansallispuistossa.

Poliisi valvoi kattavasti päättäjäisviikonlopun viettoa eri puolella Länsi-Uuttamaata. Nuoria oli liikkeellä paljon, mutta poliisin näkökulmasta erityisesti lauantai-ilta oli verrattain rauhallinen niin kaupungeissa kuin kansallispuistoissa.

Vilkas ilta ilman vakavia seurauksia

Poliisi oli läsnä esimerkiksi nuorten suosimilla rannoilla, ja tehtäviä riitti lukuisten koulujen sekä vastaavien julkisten paikkojen yhteydessä.

Espoon osalta lauantai-ilta oli edellisiin vuosiin verrattuna melko rauhallinen. Esimerkiksi nuorten suosituimpiin paikkoihin kuuluva Haukilahdessa sijaitseva Mellsteinin ranta veti kyllä tänäkin vuonna nuoria puoleensa, mutta porukkaa oli selvästi edeltäviä vuosia vähemmän. Poliisi tapasi runsaasti nuoria lisäksi Oittaalla sekä Juvanmalmilla, mutta yksittäisiä vahvasti päihtyneitä nuoria lukuun ottamatta ikäviltä seurauksilta vältyttiin.

Myös Raaseporin poliisiaseman alueen osalta päättäjäiset sujuivat tänä vuonna rauhallisesti. Näin on ollut myös kahtena aiempana vuonna. 

Siinä, missä myös Vihdissä ilta sujui ilman isoja ongelmia, Lohjalla iltaa vietti runsaasti nuoria, ja esimerkiksi Liessaaressa oli poliisin arvion mukaan enimmillään samanaikaisesti jopa 400 nuorta. Lohjalla, kuten Espoossa, nuoret ampuivat illan aikana yksittäisiä ilotulitteita. Näiden osalta mukana oli onnea, eikä kukaan saanut ilotulitteiden seurauksena vammoja. 

Poliisi puuttui nuorten alkoholin käyttöön matalalla kynnyksellä 

Poliisi puuttui nuorten alkoholin käyttöön matalalla kynnyksellä. Poliisi otti nuorten hallusta löytyneen alkoholin haltuun ja hävitti sen. Alkoholin lisäksi nuorten repuista löytyi pieniä määriä tupakkatuotteita. Myös nämä päätyivät poliisin haltuun. 

Jokainen nuori, jonka hallusta poliisi löysi päihteitä, soitti yhdessä poliisin kanssa huoltajalleen. Vaikka alaikäisen päihteidenkäyttö on vakava paikka, näkee poliisi lauantai-illan osalta jotakin positiivista.

− Peräänkuulutimme ennen päättäjäisviikonloppua, että vanhemmat pitäisivät puhelimensa päällä, jotta nuoret ja me viranomaiset voimme heidät tavoittaa. Tässä vanhemmat onnistuivat, ja moni kertoi poliisille, että kotona keskustellaan vakavasti illan tapahtumista. Toivomme, että tämä jatkuu lähitulevaisuudessa, sillä Länsi-Uudenmaan kesässä riittää tapahtumia, kertoo rikoskomisario Marjut Kronlund.

Poliisi valvoi viikonloppuna myös kansallispuistoissa

Kaupunkikohteiden lisäksi poliisi valvoi kansallispuistoissa. Tammisaaressa poliisi ja rajavartiolaitos valvoivat Saariston kansallispuiston yleisimpiä kokoontumispaikkoja. Kansallispuistossa tavattiin kahdeksan venekuntaa, joissa ei ollut huomautettavaa. Myös Tammisaaren keskustassa valvottiin vesiliikennettä, joka sujui moitteettomasti.

Illalla eräpoliisit liikkuivat Metsähallituksen erätarkastajan ja asiakaspalveluväen kanssa Nuuksiossa. Aiemmilta vuosilta tutun Retkiratsian tiimoilta valvottiin päättäjäisillan ohessa retkietiketin noudattamista.

− Patikoimme kymmenen kilometriä, ja kävimme läpi suosituimmat nuorison illanviettopaikat. Tapasimme 80 retkeilijää, joiden joukossa oli nuoria koulupäättäneitä. Holma-Saarijärven rannalla tapasimme viisi nuorta. He oli tehneet nuotion maastoon, mikä on kielletty kansallispuiston säännöissä. Tästä seurasi sakko luonnonsuojelurikkomuksesta. Lisäksi nuoriso oli levittänyt roskia ympäri rantaa, josta heille määrättiin sakko jätelain rikkomisesta. Löysimme nuorten leiripaikalta myös alkoholijuomia, jotka hävitimme tapahtumapaikalla. Lasten vanhemmille ilmoitettiin asiasta, vanhempi konstaapeli Niko Sihvonen kuvaa illan kulkua.

Muuten Nuuksiossa oli rauhallista, ja kansalaiset olivat mielissään nähdessään poliisin kansallispuistossa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi loukkaantui ulosajossa Heinolassa

NordenBladet — Hämeen poliisin vuorokausi oli vilkas, partioilla riitti tehtäviä runsaasti aina aamuun asti. Poliisia työllisti erilaiset häiriötehtävät, pienet nujakat sekä erilaiset liikenteestä aiheutuneet tehtävät.LAHTI:Poliisi sai lauantaina päivällä ilmoituksen Mukkulassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Kahdelle miehelle oli tullut riitaa ravintolassa. Miehet olivat pahoinpidelleet toisiaan lyömällä, jonka jälkeen tilanne oli jatkunut vielä painilla maassa. Toinen osapuoli sai tilanteessa vammoja kasvojen alueelle. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä.Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Liipolassa henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias ajo-oikeudeton mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miehen kuljettamasta autosta löytyi lisäksi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisi sai ilmoituksen Renkomäessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta varhain sunnuntaiaamuna. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle törmäten ajoradan laidassa olevaan kaiteeseen. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja, sairaankuljetusyksikkö toimitti molemmat tarkastettavaksi sairaalaan. Auton kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat, minkä vuoksi häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksesta.HEINOLA:Poliisi sai varhain sunnuntaiaamuna ilmoituksen Heinolan kirkonkylässä tapahtuneesta ulosajosta. Paikalla selvisi jälkien perusteella, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut tieltä oikealle kaartuvassa mutkassa. Auto oli päätynyt katolleen törmättyään ensin suureen puuhun. Auton kuljettaja ja matkustaja toimitettiin paikalta sairaalaan, alustavien tietojen mukaan matkustaja sai törmäyksessä vakavia vammoja. Auton kuljettajaksi epäilty mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Ulosajoa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä vammantuottamuksena ja törkeänä rattijuopumuksena.ASIKKALA:Poliisipartio pysäytti epävarmasti etenevän henkilöauton sunnuntaina aamuyöllä Vääksyssä. Auton kuljettajaksi ilmeni hieman yli 40-vuotias ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin sallittua suuremmat lukemat. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja otettiin sen jälkeen kiinni rikoksesta epäiltynä. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.ORIMATTILA:Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Orimattilan keskustassa henkilöauton, jota kuljettaneella miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Seulonta-alkometrikokeessa mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Autoa kuljettanutta keski-ikäistä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. HÄMEENLINNA:Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä tiedon kaupasta tulevasta murtohälytyksestä Voutilan kaupunginosassa. Paikalle saapuneelle poliisipartiolle selvisi, että kauppaan oli murtauduttu ikkuna rikkomalla, mutta tekijät olivat kuitenkin ehtineet poistua paikalta. Poliisipartio otti tutkimusten perusteella lähellä sijaitsevasta asunnosta kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään varkaudesta. Kaupasta oli alustavan tiedon mukaan anastettu ainakin alkoholijuomia.Poliisipartio pysäytti Hämeenlinnan keskustassa varhain sunnuntaiaamuna huomiota herättävällä tavalla liikkuneen henkilöauton. Autoa kuljetti parikymppinen mies, joka puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehelle suoritetun tarkkuusalkometrikokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.FORSSA:Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Forssassa pakettiauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään käyttäneen muuta huumaavaa ainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli miehelle jo 15.kerta vuoden sisällä. 

Hämeen poliisin vuorokausi oli vilkas, partioilla riitti tehtäviä runsaasti aina aamuun asti. Poliisia työllisti erilaiset häiriötehtävät, pienet nujakat sekä erilaiset liikenteestä aiheutuneet tehtävät.

LAHTI:

Poliisi sai lauantaina päivällä ilmoituksen Mukkulassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Kahdelle miehelle oli tullut riitaa ravintolassa. Miehet olivat pahoinpidelleet toisiaan lyömällä, jonka jälkeen tilanne oli jatkunut vielä painilla maassa. Toinen osapuoli sai tilanteessa vammoja kasvojen alueelle. Molempia miehiä epäillään pahoinpitelystä.

Poliisipartio pysäytti lauantai-iltana Liipolassa henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias ajo-oikeudeton mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänelle suoritettu huumepikatesti oli positiivinen. Miehen kuljettamasta autosta löytyi lisäksi vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi sai ilmoituksen Renkomäessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta varhain sunnuntaiaamuna. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut kulkusuunnassaan oikealle törmäten ajoradan laidassa olevaan kaiteeseen. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja, sairaankuljetusyksikkö toimitti molemmat tarkastettavaksi sairaalaan. Auton kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat, minkä vuoksi häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi rattijuopumuksesta.

HEINOLA:

Poliisi sai varhain sunnuntaiaamuna ilmoituksen Heinolan kirkonkylässä tapahtuneesta ulosajosta. Paikalla selvisi jälkien perusteella, että henkilöauton kuljettaja oli suistunut tieltä oikealle kaartuvassa mutkassa. Auto oli päätynyt katolleen törmättyään ensin suureen puuhun. Auton kuljettaja ja matkustaja toimitettiin paikalta sairaalaan, alustavien tietojen mukaan matkustaja sai törmäyksessä vakavia vammoja. Auton kuljettajaksi epäilty mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Ulosajoa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä vammantuottamuksena ja törkeänä rattijuopumuksena.

ASIKKALA:

Poliisipartio pysäytti epävarmasti etenevän henkilöauton sunnuntaina aamuyöllä Vääksyssä. Auton kuljettajaksi ilmeni hieman yli 40-vuotias ajokiellossa oleva mies, joka puhalsi alkometriin sallittua suuremmat lukemat. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja otettiin sen jälkeen kiinni rikoksesta epäiltynä. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

ORIMATTILA:

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Orimattilan keskustassa henkilöauton, jota kuljettaneella miehellä ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Seulonta-alkometrikokeessa mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Autoa kuljettanutta keski-ikäistä miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

HÄMEENLINNA:

Poliisi sai sunnuntaina aamuyöllä tiedon kaupasta tulevasta murtohälytyksestä Voutilan kaupunginosassa. Paikalle saapuneelle poliisipartiolle selvisi, että kauppaan oli murtauduttu ikkuna rikkomalla, mutta tekijät olivat kuitenkin ehtineet poistua paikalta. Poliisipartio otti tutkimusten perusteella lähellä sijaitsevasta asunnosta kiinni kaksi henkilöä, joita epäillään varkaudesta. Kaupasta oli alustavan tiedon mukaan anastettu ainakin alkoholijuomia.

Poliisipartio pysäytti Hämeenlinnan keskustassa varhain sunnuntaiaamuna huomiota herättävällä tavalla liikkuneen henkilöauton. Autoa kuljetti parikymppinen mies, joka puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehelle suoritetun tarkkuusalkometrikokeen perusteella häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

FORSSA:

Poliisipartio pysäytti lauantaina iltapäivällä Forssassa pakettiauton, jota kuljetti ajokiellossa oleva kolmekymppinen mies. Mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta hänen epäillään käyttäneen muuta huumaavaa ainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli miehelle jo 15.kerta vuoden sisällä.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Polkupyörän anastuksesta, pahoinpitelystä ja päihtyneenä ajamisesta aiheutuneet poliisitehtävät Pohjois-Karjalassa.Polkupyörän anastuksesta, pahoinpitelystä ja päihtyneenä ajamisesta aiheutuneet poliisitehtävät Pohjois-Karjalassa.

NordenBladet — Outokummussa epäilty törkeä rattijuopumus, ja Joensuussa pyörävarkaus sekä epäilty pahoinpitely. Polkupyörä saatiin poliisin haltuun.Kansalaisen ansiokkaan toiminnan ansiosta poliisi sai kiinni Joensuussa Torikatu 14 edustalta polkupyörän anastaneen miehen lauantai-iltana. Anastettu pyörä saatiin poliisin haltuun. Pyörän omistaja ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa.Miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Joensuussa keskustassa sijaitsevassa ravintolassa käymällä fyysisesti käsiksi naispuoliseen henkilöön sunnuntaina keskiyöllä. Tekijä otettiin kiinni.Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Outokummussa yöllä kello kolmen ja viiden välillä. Puhalluskoe oli 1,40 promillea. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. 

Outokummussa epäilty törkeä rattijuopumus, ja Joensuussa pyörävarkaus sekä epäilty pahoinpitely. Polkupyörä saatiin poliisin haltuun.

Kansalaisen ansiokkaan toiminnan ansiosta poliisi sai kiinni Joensuussa Torikatu 14 edustalta polkupyörän anastaneen miehen lauantai-iltana. Anastettu pyörä saatiin poliisin haltuun. Pyörän omistaja ei ole tällä hetkellä poliisin tiedossa.

Miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Joensuussa keskustassa sijaitsevassa ravintolassa käymällä fyysisesti käsiksi naispuoliseen henkilöön sunnuntaina keskiyöllä. Tekijä otettiin kiinni.

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Outokummussa yöllä kello kolmen ja viiden välillä. Puhalluskoe oli 1,40 promillea. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Koulujen päätösviikonloppu Lounais-Suomessa

NordenBladet — Koulujen päätösviikonloppu on sujunut odotuksia rauhallisemmin. Erityisesti perjantaina koulujen päätös ei vielä näkynyt poliisin suuntaan mitenkään.Poliisi odotti koulujen päätösviikonlopusta erittäin vilkasta ja kiireistä. Lauantaille osui vielä kesän ensimmäisiä lämpimiä lauantai-iltoja, joka entisestään nosti odotuksia vilkkaasta yöstä. Koulujen päätöslauantai ilmeni kuitenkin hyvin vastaavanlaiseksi kuin kahden aikaisemmankin vuoden vastaava viikonloppu. Ihmisiä kokoontui erittäin runsain määrin viettämään juhlapäivää erityisesti Turun Aurajoen rannoille sekä Porin Kirjurinluotoon. Tehtävämäärät olivat hyvin lähellä aikaisempia koulujen päätösviikonloppujen tehtävämääriä. Koko viikonlopun aikana Lounais-Suomessa poliisi on hoitanut sunnuntai aamuun mennessä lähes 900 tehtävää, mikä vastaa aikaisempia vuosia. Tyypillisesti tehtävät liittyivät alaikäisten päihteiden käyttöön, häiritsevään käytökseen tai nahisteluihin. Hieman ehkä yllättäen kotihälytysten määrä nousi viime vuodesta muutamilla tehtävillä. Pahoinpitelyistä poliisi on kirjannut sunnuntai aamuun mennessä 19 rikosilmoitusta. Tämäkin määrä on hyvin lähellä aikaisempia vuosia. Erityisen ilahduttavaa viikonlopussa on se, että viikonlopun aikana on kirjattu vain yksi törkeä pahoinpitely. Myös rattijuopumusten määrä on muutaman tarkkuudella sama kuin viime vuonna, kiinnijääneitä on toistaiseksi 19kpl.Poliisi valvoi tehostetusti viikonlopun ajan nuorison alkoholin käyttöä.  

Koulujen päätösviikonloppu on sujunut odotuksia rauhallisemmin. Erityisesti perjantaina koulujen päätös ei vielä näkynyt poliisin suuntaan mitenkään.

Poliisi odotti koulujen päätösviikonlopusta erittäin vilkasta ja kiireistä. Lauantaille osui vielä kesän ensimmäisiä lämpimiä lauantai-iltoja, joka entisestään nosti odotuksia vilkkaasta yöstä. Koulujen päätöslauantai ilmeni kuitenkin hyvin vastaavanlaiseksi kuin kahden aikaisemmankin vuoden vastaava viikonloppu. Ihmisiä kokoontui erittäin runsain määrin viettämään juhlapäivää erityisesti Turun Aurajoen rannoille sekä Porin Kirjurinluotoon. 

Tehtävämäärät olivat hyvin lähellä aikaisempia koulujen päätösviikonloppujen tehtävämääriä. Koko viikonlopun aikana Lounais-Suomessa poliisi on hoitanut sunnuntai aamuun mennessä lähes 900 tehtävää, mikä vastaa aikaisempia vuosia. Tyypillisesti tehtävät liittyivät alaikäisten päihteiden käyttöön, häiritsevään käytökseen tai nahisteluihin. Hieman ehkä yllättäen kotihälytysten määrä nousi viime vuodesta muutamilla tehtävillä. Pahoinpitelyistä poliisi on kirjannut sunnuntai aamuun mennessä 19 rikosilmoitusta. Tämäkin määrä on hyvin lähellä aikaisempia vuosia. Erityisen ilahduttavaa viikonlopussa on se, että viikonlopun aikana on kirjattu vain yksi törkeä pahoinpitely. Myös rattijuopumusten määrä on muutaman tarkkuudella sama kuin viime vuonna, kiinnijääneitä on toistaiseksi 19kpl.

Poliisi valvoi tehostetusti viikonlopun ajan nuorison alkoholin käyttöä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vilkas yö Pohjois-Savossa

NordenBladet — Poliisia työllistivät eniten pahoinpitelyt ja rattijuopumukset.Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ToivalassaLauantaina noin kello 22.00 poliisipartio havaitsi Siilinjärvellä Viitosella Pyöreälahden kohdalla tumman henkilöauton ajavan kovaa nopeutta kohti etelää  Poliisipartion tutka mittasi vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 139 km/h, tapahtumapaikalla nopeusrajoitus 60 km/h. Henkilöauton nuoren mieskuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, hänet määrättiin ajokieltoon.Törkeä rattijuopumus KuopiossaNuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kuopiossa Vuorikadulla varhain sunnuntaiaamuna. Poliisi hälytettiin sivullisten toimesta paikalle kun nuori mies oli ajanut henkilöautolla Vuorikadulla sijaitsevan ravintolan välittömään läheisyyteen. Sivullisten havaintojen mukaan henkilöauton kuljettaja saattoi olla päihtynyt. Paikalle mennyt poliisipartio suoritti henkilöauton kuljettajalle puhalluskokeen, jonka perusteella häntä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta. Mies otettiin kiinni ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Törkeä rattijuopumus HalunassaPoliisisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Kuopiontiellä Halunassa oli henkilöauto ajanut ulos tieltä. Paikalle mennyt poliisipartio totesi, että henkilöauto oli tien pientareella niin, että syntyi epäily sen ajautuneen vastaantulevien kaistojen yli. Poliisi suoritti henkilöauton nuorehkolle miehelle puhalluskokeen, jonka perusteella hänen on syytä epäillä syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies selvisi ulosajosta lievin vammoin. Pahoinpitelyitä Kuopiossa ja IisalmessaPoliisi joutui puuttumaan useaan tappeluun Kuopiossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Rikosilmoituksia lievistä pahoinpitelyistä ja pahoinpitelyistä kirjattiin läpi yön. Vuorikadulla keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn. Iisalmessa nuoren naisen epäillään syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn Satamakadulla. Niin ikään Iisalmessa nuoren naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Haukiniemenkadulla. Nuorehkon miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Kuopiossa Haapaniemenkadulla. Nuorehkon miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Makasiininkadulla Kuopiossa. Poliisi puuttui useaan tappeluun tai sen alkuun Pohjois-Savossa läpi yön. Pahoinpitelyiden taustalla näytti olleen runsas alkoholin käyttö. Vakavilta vammoilta kuitenkin vältyttiin.  

Poliisia työllistivät eniten pahoinpitelyt ja rattijuopumukset.

Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Toivalassa

Lauantaina noin kello 22.00 poliisipartio havaitsi Siilinjärvellä Viitosella Pyöreälahden kohdalla tumman henkilöauton ajavan kovaa nopeutta kohti etelää  Poliisipartion tutka mittasi vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 139 km/h, tapahtumapaikalla nopeusrajoitus 60 km/h. Henkilöauton nuoren mieskuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, hänet määrättiin ajokieltoon.

Törkeä rattijuopumus Kuopiossa

Nuoren miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kuopiossa Vuorikadulla varhain sunnuntaiaamuna. Poliisi hälytettiin sivullisten toimesta paikalle kun nuori mies oli ajanut henkilöautolla Vuorikadulla sijaitsevan ravintolan välittömään läheisyyteen. Sivullisten havaintojen mukaan henkilöauton kuljettaja saattoi olla päihtynyt. Paikalle mennyt poliisipartio suoritti henkilöauton kuljettajalle puhalluskokeen, jonka perusteella häntä on syytä epäillä törkeästä rattijuopumuksesta. Mies otettiin kiinni ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Törkeä rattijuopumus Halunassa

Poliisisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan Kuopiontiellä Halunassa oli henkilöauto ajanut ulos tieltä. Paikalle mennyt poliisipartio totesi, että henkilöauto oli tien pientareella niin, että syntyi epäily sen ajautuneen vastaantulevien kaistojen yli. Poliisi suoritti henkilöauton nuorehkolle miehelle puhalluskokeen, jonka perusteella hänen on syytä epäillä syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Lisäksi hänen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies selvisi ulosajosta lievin vammoin. 

Pahoinpitelyitä Kuopiossa ja Iisalmessa

Poliisi joutui puuttumaan useaan tappeluun Kuopiossa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Rikosilmoituksia lievistä pahoinpitelyistä ja pahoinpitelyistä kirjattiin läpi yön. Vuorikadulla keski-ikäisen naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn. Iisalmessa nuoren naisen epäillään syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn Satamakadulla. Niin ikään Iisalmessa nuoren naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Haukiniemenkadulla. Nuorehkon miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Kuopiossa Haapaniemenkadulla. Nuorehkon miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn Makasiininkadulla Kuopiossa. 

Poliisi puuttui useaan tappeluun tai sen alkuun Pohjois-Savossa läpi yön. Pahoinpitelyiden taustalla näytti olleen runsas alkoholin käyttö. Vakavilta vammoilta kuitenkin vältyttiin. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Koulujen päättymistä juhlittiin useissa nuorison suosimissa kohteissa

NordenBladet — Koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista juhlittiin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella riehakkaasti usean kunnan ja kaupungin alueilla nuorison suosimissa kohteissa.Vilkkaimpia juhlimispaikkoja olivat Järvenpään Rantapuisto, Porvoon Kokonniemi, Nurmijärven Vaskomäki, Keravan urheilupuisto, Sipoon Pilvijärvi ja Hyvinkään Martin urheilukenttä. Vantaalla vilkkaimpia nuorison suosimista juhlintapaikoista olivat Jokiuoman puisto ja Leppäkorven maauimala. Poikkeuksellisesti Kuusijärven ulkoilualueella oli hiljaista. Koulujen päättäjäisiin varauduttiin useiden partioiden erillisorganisaatiollaItä-Uudenmaan poliisissa varauduttiin tänäkin vuonna koulujen päättäjäisten valvontaan useiden partioiden erillisorganisaatiolla. Valvontaa tehtiin myös ilmasta käsin kahdella dronella. – Valvontaa kohdennettiin koko poliisilaitoksen alueella erityisesti useisiin ennalta määriteltyihin nuorison suosimiin kohteisiin. Mukana valvomassa omassa roolissaan oli myös useita poliisin yhteistyökumppaneita, kuten kaupunkien ja kuntien nuorisotyöntekijöitä, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä sekä SPR, kertoo komisario Jarmo Ojala.Alkoholia hävitettiin reilusti– Alaikäisten nuorten hallusta takavarikoitiin ja hävitettiin tänäkin vuonna päättäri-illan aikana reilu määrä alkoholia. Nuorilla oli hallussaan pääsääntöisesti mietoja alkoholijuomia, mutta joukkoon mahtui myös väkeviä juomia, Ojala jatkaa. – Hälytystehtäviä poliisilla oli lauantain ilta viiden ja sunnuntaiyö kello kahden välisenä aikana noin 250. Nuoriin liittyvät tehtävät olivat pääsääntöisesti häiriötehtäviä, mutta myöhemmin illan ja yön aikana mukaan mahtui myös väkivaltaan liittyviä tehtäviä. Huolta poliisille aiheuttivat myös muutamasta paikasta ammutut ilotulitteet. Etenkin Vantaan Jokiuoman puistossa ammuttiin useita ilotulitteita muun muassa väkijoukkoa kohden, sanoo Ojala.Päihtymys näkyi tehtävissä etenkin loppuillan ja yön aikana, mutta suurin osa juhli koulujen päättäjäisiä ihan asiallisesti siitä huolimatta, että suosituille juhlimispaikoille oli kertynyt satoja nuoria.Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä nuorten turvallisuuden takaamiseksi poliisi päätti yöllä tyhjentää ensin Keravan Kalevan urheilupuiston ja hieman myöhemmin myös Vantaan Jokiuoman puiston sekä Järvenpään Rantapuiston juhlijoista. Itä-Uudenmaan poliisi viesti illan ja yön tapahtumista koko poliisilaitoksen alueelta aktiivisesti ja ajantasaisesti Twitter-tilillään.  

Koulujen päättymistä ja kesäloman alkamista juhlittiin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella riehakkaasti usean kunnan ja kaupungin alueilla nuorison suosimissa kohteissa.

Vilkkaimpia juhlimispaikkoja olivat Järvenpään Rantapuisto, Porvoon Kokonniemi, Nurmijärven Vaskomäki, Keravan urheilupuisto, Sipoon Pilvijärvi ja Hyvinkään Martin urheilukenttä. Vantaalla vilkkaimpia nuorison suosimista juhlintapaikoista olivat Jokiuoman puisto ja Leppäkorven maauimala. Poikkeuksellisesti Kuusijärven ulkoilualueella oli hiljaista. 

Koulujen päättäjäisiin varauduttiin useiden partioiden erillisorganisaatiolla

Itä-Uudenmaan poliisissa varauduttiin tänäkin vuonna koulujen päättäjäisten valvontaan useiden partioiden erillisorganisaatiolla. Valvontaa tehtiin myös ilmasta käsin kahdella dronella. 

– Valvontaa kohdennettiin koko poliisilaitoksen alueella erityisesti useisiin ennalta määriteltyihin nuorison suosimiin kohteisiin. Mukana valvomassa omassa roolissaan oli myös useita poliisin yhteistyökumppaneita, kuten kaupunkien ja kuntien nuorisotyöntekijöitä, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitä sekä SPR, kertoo komisario Jarmo Ojala.

Alkoholia hävitettiin reilusti

– Alaikäisten nuorten hallusta takavarikoitiin ja hävitettiin tänäkin vuonna päättäri-illan aikana reilu määrä alkoholia. Nuorilla oli hallussaan pääsääntöisesti mietoja alkoholijuomia, mutta joukkoon mahtui myös väkeviä juomia, Ojala jatkaa. 

– Hälytystehtäviä poliisilla oli lauantain ilta viiden ja sunnuntaiyö kello kahden välisenä aikana noin 250. Nuoriin liittyvät tehtävät olivat pääsääntöisesti häiriötehtäviä, mutta myöhemmin illan ja yön aikana mukaan mahtui myös väkivaltaan liittyviä tehtäviä. Huolta poliisille aiheuttivat myös muutamasta paikasta ammutut ilotulitteet. Etenkin Vantaan Jokiuoman puistossa ammuttiin useita ilotulitteita muun muassa väkijoukkoa kohden, sanoo Ojala.

Päihtymys näkyi tehtävissä etenkin loppuillan ja yön aikana, mutta suurin osa juhli koulujen päättäjäisiä ihan asiallisesti siitä huolimatta, että suosituille juhlimispaikoille oli kertynyt satoja nuoria.

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden varmistamiseksi sekä nuorten turvallisuuden takaamiseksi poliisi päätti yöllä tyhjentää ensin Keravan Kalevan urheilupuiston ja hieman myöhemmin myös Vantaan Jokiuoman puiston sekä Järvenpään Rantapuiston juhlijoista. 

Itä-Uudenmaan poliisi viesti illan ja yön tapahtumista koko poliisilaitoksen alueelta aktiivisesti ja ajantasaisesti Twitter-tilillään. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Koulujen päättäjäislauantai sai nuorison liikkeelle Sisä-Suomessa

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisin 4.6.2022 lauantai oli hälytystehtävien ja valvonnan näkökulmasta työn täyteinen.Kahden hiljaisemman vuoden jälkeen paljon nuoria kokoontui perinteisille paikoille kuten uimarannoille ja kaupunkien keskustoihin. Tampereen Pyynikillä juhli illan aikana arviolta 10 000 nuorta ja Jyväskylän Lutakonaukion konsertti sai myös paljon ihmisiä liikkeelle. Tapahtuma-alueella ja sen läheisyydessä vietti iltaa arviolta 5000 henkilöä. Poliisi suoritti näkyvää valvontaa nuorison suosimilla alueilla kohdistaen sitä muun muassa alaikäisten alkoholinkäyttöön.Poliisi joutui illan aikana puuttumaan lukuisiin häiriökäyttäytymisiin sekä keskeyttämään alkavia tappeluita ja kirjaamaan rikosilmoituksia epäillyistä pahoinpitelyistä. Tampereen Rosendahlin uimarannalla ammuttiin luvattomasti ilotulitteita. Poliisi tavoitti rannalta ilotulitteita ampuneen henkilön, jolle määrättiin asiasta sakko. Vakavimpia henkeen tai terveyteen kohdistuneita rikoksia ei illan aikana tullut poliisin tietoon. Vuorokauden vaihtumiseen mennessä Pirkanmaalla oli poliisilakiperusteisesti otettu päihtyneenä tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinni kolme henkilöä ja Keski-Suomessa viisi. Lisäksi henkilöitä on toimitettu selviämisasemalle voimakkaan päihtymyksen vuoksi. Juhlinta jatkuu varmasti aamuun asti, joten poliisi odottaa vilkasta loppuyötä. Kokonaiskuva päättäjäisviikonlopun kulusta on selvillä vasta sitten kun aamu tulee. 

Sisä-Suomen poliisin 4.6.2022 lauantai oli hälytystehtävien ja valvonnan näkökulmasta työn täyteinen.

Kahden hiljaisemman vuoden jälkeen paljon nuoria kokoontui perinteisille paikoille kuten uimarannoille ja kaupunkien keskustoihin. Tampereen Pyynikillä juhli illan aikana arviolta 10 000 nuorta ja Jyväskylän Lutakonaukion konsertti sai myös paljon ihmisiä liikkeelle. Tapahtuma-alueella ja sen läheisyydessä vietti iltaa arviolta 5000 henkilöä. Poliisi suoritti näkyvää valvontaa nuorison suosimilla alueilla kohdistaen sitä muun muassa alaikäisten alkoholinkäyttöön.

Poliisi joutui illan aikana puuttumaan lukuisiin häiriökäyttäytymisiin sekä keskeyttämään alkavia tappeluita ja kirjaamaan rikosilmoituksia epäillyistä pahoinpitelyistä. Tampereen Rosendahlin uimarannalla ammuttiin luvattomasti ilotulitteita. Poliisi tavoitti rannalta ilotulitteita ampuneen henkilön, jolle määrättiin asiasta sakko. Vakavimpia henkeen tai terveyteen kohdistuneita rikoksia ei illan aikana tullut poliisin tietoon. 

Vuorokauden vaihtumiseen mennessä Pirkanmaalla oli poliisilakiperusteisesti otettu päihtyneenä tai häiriökäyttäytymisen vuoksi kiinni kolme henkilöä ja Keski-Suomessa viisi. Lisäksi henkilöitä on toimitettu selviämisasemalle voimakkaan päihtymyksen vuoksi. 

Juhlinta jatkuu varmasti aamuun asti, joten poliisi odottaa vilkasta loppuyötä. Kokonaiskuva päättäjäisviikonlopun kulusta on selvillä vasta sitten kun aamu tulee. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi