perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Kiireinen juhannusviikko Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Juhannusviikolla tehtävämäärät olivat taas huipussaan ja Itä- Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa ryöstöt ja pahoinpitelyt. Lisäksi tutkinnassa on muun muassa Hyvinkäällä sunnuntai-iltana tapahtunut liikenneonnettomuus, missä henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä ja putosi sillalta.Kuljettaja loukkaantui ulosajossa HyvinkäälläHyvinkäällä tiellä 130 tapahtui sunnuntaina 26.6. noin poli yhdeksän aikaan illalla liikenneonnettomuus, missä henkilöauto suistui alas sillalta tiellä 130 Hyvinkään kohdalla sunnuntai-iltana.– Henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä ja pudonnut alas sillalta. Kuljettaja loukkaantui törmäyksen voimasta ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Autossa ei ollut muita henkilöitä, kertoo komisario Aki Rantahuhta.– Tapaus on nyt siirtynyt tutkintaan ja esitutkinnassa kuulemme kuljettajan lisäksi myös onnettomuuden nähneitä silminnäkijöitä. Teemme myös onnettomuustutkintaa, jossa pyrimme selvittämään muun muassa kuljettajan onnettomuuden aikaista ajonopeutta, Rantahuhta jatkaa. Tässä vaiheessa tutkintaa poliisilla ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa.Hyvinkäällä tapahtuneiden tulipalojen tutkinta eteneeTiedotimme viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisissa tutkittavana olevista kolmesta tulipalosta. Palot ovat tapahtuneet lyhyen ajan sisällä ja niiden tapahtumapaikat sijaitsevat noin parin kilometrin säteellä toisistaan.– Silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä on tullut poliisille kiitettävästi ja palojen tutkintaa jatketaan niiden ja poliisin omien tutkintamenetelmien avulla, kertoo komisario Aki Rantahuhta.– Paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi, Rantahuhta jatkaa.Juhannusviikkoa sävyttivät ryöstöt ja pahoinpitelytItä-Uudenmaan poliisin juhannusviikko piti sisällään vajaat 1900 erilaista poliisitehtävää. Viikkoa sävytti myös poikkeuksellisen lämmin juhannus, jolloin ihmisiä oli paljon liikenteessä. Ryöstöjä ja pahoinpitelyitä.– Ilman rikollista toimintaa ei toki tästäkään viikosta selvitty, mutta vakavilta poliisin tietoon tulleilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä poliisi valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja tehtävien kirjo ei juurikaan eronnut normaalista viikonlopusta, kertoo juhannusviikonlopun päivävuoroissa yleisjohtajana toiminut komisario Olavi Merihaara.– Juhannusviikonlopun yövuoroissa meno oli vähän vilkkaampaa ja muun muassa Vantaan Kivistössä tapahtui lähes samanaikaisesti kaksi ryöstöä, joihin epäillyt henkilöt päätyivät poliisin huostaan. Myös erilaiset pahoinpitelyt työllistivät poliisin partiota, kertoo juhannusviikonlopun yövuoroissa toiminut komisario Miika Laine.Poliisi valvoi juhannusliikennettä näkyvästiJuhannuksen meno- ja paluuliikennettä valvottiin näkyvästi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen pääväylillä sekä kesämökkipaikkakunnilla. Myös rattijuopumusvalvontaa tehtiin runsaasti. Juhannusliikenne sujui pääsääntöisesti hyvin, mutta mukaan mahtui myös muutamia kiireisempiä kuljettajia. Kaahareita ja rattijuoppoja poliisin haaviin– Juhannuksen menoliikenteestä 7-tieltä poliisin haaviin jäi pari kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näille kaahareille mitattiin moottoritiellä nopeuksiksi 193km/h ja 203km/h. Sama meno jatkui 7-tiellä juhannusaattona, jolloin kuljettajalle mitattiin nopeudeksi 201km/h. Myös nelostieltä mitattiin pari kovaa nopeutta, kertoo rikoskomisario Jukka Mustapää.Perjantai-iltana partion haaviin jäi mökilleen matkannut autoilija, jolla oli nopeutta 164km/h ja lisäksi hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. – Perjantaina poliisin haaviin jäi nelostieltä myös kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Lisäksi hänen kuljettamansa auto oli täynnä anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Lauantailta mainittavimpana oli Vantaalla mitattu nopeus 103km/h viidenkympin alueella, jossa kuljettaja epäillään lisäksi syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen, Mustapää jatkaa.Valtakunnallisen liikennejuopumusvalvonnan teemaviikko jatkuu vielä tämän viikon keskiviikkoon saakka. Toki poliisi tekee ajokunnon valvontaa myös perinteisillä puhallusratsioilla.Valtiolle tuomittu kiinteistö on nyt myynnissäItä-Uudenmaan poliisilaitos myy valtiolle tuomitun kiinteistön. Kiinteistö on tuomittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa valtiolle menetettäväksi. Perusteena on, rikoslain 32 luvun 12 § mukaisesti, rahanpesun kohteen menettäminen valtiolle. Kiinteistö on kuulunut United Brotherhood -organisaation vaikutuspiiriin. United Brotherhood on määrätty oikeuden päätöksellä lakkautettavaksi. Myytävä kiinteistö sijaitsee Porvoossa. Se pitää sisällään kaksi asumiseen tarkoitettua erillistaloa ja autotalli-/varastorakennuksen. Rakennukset ovat keskeneräisiä. Pihapiirissä ja sen läheisyydessä on metalliaita ja sisään tultaessa lukittava portti. Kiinteistön pinta-ala on 4,3 hehtaaria. Kiinteistön kuntotarkastus on tehty 29.4.2022. Kiinteistöön on mahdollisuus tutustua tarkemmin Huutokaupat.com -sivustolla. 

Juhannusviikolla tehtävämäärät olivat taas huipussaan ja Itä- Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa ryöstöt ja pahoinpitelyt. Lisäksi tutkinnassa on muun muassa Hyvinkäällä sunnuntai-iltana tapahtunut liikenneonnettomuus, missä henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos tieltä ja putosi sillalta.

Kuljettaja loukkaantui ulosajossa Hyvinkäällä

Hyvinkäällä tiellä 130 tapahtui sunnuntaina 26.6. noin poli yhdeksän aikaan illalla liikenneonnettomuus, missä henkilöauto suistui alas sillalta tiellä 130 Hyvinkään kohdalla sunnuntai-iltana.

– Henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ulos tieltä ja pudonnut alas sillalta. Kuljettaja loukkaantui törmäyksen voimasta ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Autossa ei ollut muita henkilöitä, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

– Tapaus on nyt siirtynyt tutkintaan ja esitutkinnassa kuulemme kuljettajan lisäksi myös onnettomuuden nähneitä silminnäkijöitä. Teemme myös onnettomuustutkintaa, jossa pyrimme selvittämään muun muassa kuljettajan onnettomuuden aikaista ajonopeutta, Rantahuhta jatkaa. 

Tässä vaiheessa tutkintaa poliisilla ei ole tapauksesta muuta tiedotettavaa.

Hyvinkäällä tapahtuneiden tulipalojen tutkinta etenee

Tiedotimme viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisissa tutkittavana olevista kolmesta tulipalosta. Palot ovat tapahtuneet lyhyen ajan sisällä ja niiden tapahtumapaikat sijaitsevat noin parin kilometrin säteellä toisistaan.

– Silminnäkijähavaintoja ja vihjeitä on tullut poliisille kiitettävästi ja palojen tutkintaa jatketaan niiden ja poliisin omien tutkintamenetelmien avulla, kertoo komisario Aki Rantahuhta.

– Paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi, Rantahuhta jatkaa.

Juhannusviikkoa sävyttivät ryöstöt ja pahoinpitelyt

Itä-Uudenmaan poliisin juhannusviikko piti sisällään vajaat 1900 erilaista poliisitehtävää. Viikkoa sävytti myös poikkeuksellisen lämmin juhannus, jolloin ihmisiä oli paljon liikenteessä. 
Ryöstöjä ja pahoinpitelyitä.

– Ilman rikollista toimintaa ei toki tästäkään viikosta selvitty, mutta vakavilta poliisin tietoon tulleilta rikoksilta kuitenkin vältyttiin. Juhannusaattona ja juhannuspäivänä poliisi valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta ja tehtävien kirjo ei juurikaan eronnut normaalista viikonlopusta, kertoo juhannusviikonlopun päivävuoroissa yleisjohtajana toiminut komisario Olavi Merihaara.

– Juhannusviikonlopun yövuoroissa meno oli vähän vilkkaampaa ja muun muassa Vantaan Kivistössä tapahtui lähes samanaikaisesti kaksi ryöstöä, joihin epäillyt henkilöt päätyivät poliisin huostaan. Myös erilaiset pahoinpitelyt työllistivät poliisin partiota, kertoo juhannusviikonlopun yövuoroissa toiminut komisario Miika Laine.

Poliisi valvoi juhannusliikennettä näkyvästi

Juhannuksen meno- ja paluuliikennettä valvottiin näkyvästi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen pääväylillä sekä kesämökkipaikkakunnilla. Myös rattijuopumusvalvontaa tehtiin runsaasti. Juhannusliikenne sujui pääsääntöisesti hyvin, mutta mukaan mahtui myös muutamia kiireisempiä kuljettajia. 

Kaahareita ja rattijuoppoja poliisin haaviin

– Juhannuksen menoliikenteestä 7-tieltä poliisin haaviin jäi pari kuljettajaa, joiden epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Näille kaahareille mitattiin moottoritiellä nopeuksiksi 193km/h ja 203km/h. Sama meno jatkui 7-tiellä juhannusaattona, jolloin kuljettajalle mitattiin nopeudeksi 201km/h. Myös nelostieltä mitattiin pari kovaa nopeutta, kertoo rikoskomisario Jukka Mustapää.

Perjantai-iltana partion haaviin jäi mökilleen matkannut autoilija, jolla oli nopeutta 164km/h ja lisäksi hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. 

– Perjantaina poliisin haaviin jäi nelostieltä myös kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Lisäksi hänen kuljettamansa auto oli täynnä anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Lauantailta mainittavimpana oli Vantaalla mitattu nopeus 103km/h viidenkympin alueella, jossa kuljettaja epäillään lisäksi syyllistyneen myös törkeään rattijuopumukseen, Mustapää jatkaa.

Valtakunnallisen liikennejuopumusvalvonnan teemaviikko jatkuu vielä tämän viikon keskiviikkoon saakka. Toki poliisi tekee ajokunnon valvontaa myös perinteisillä puhallusratsioilla.

Valtiolle tuomittu kiinteistö on nyt myynnissä

Itä-Uudenmaan poliisilaitos myy valtiolle tuomitun kiinteistön. Kiinteistö on tuomittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa valtiolle menetettäväksi. Perusteena on, rikoslain 32 luvun 12 § mukaisesti, rahanpesun kohteen menettäminen valtiolle. 

Kiinteistö on kuulunut United Brotherhood -organisaation vaikutuspiiriin. United Brotherhood on määrätty oikeuden päätöksellä lakkautettavaksi. 

Myytävä kiinteistö sijaitsee Porvoossa. Se pitää sisällään kaksi asumiseen tarkoitettua erillistaloa ja autotalli-/varastorakennuksen. Rakennukset ovat keskeneräisiä. Pihapiirissä ja sen läheisyydessä on metalliaita ja sisään tultaessa lukittava portti. Kiinteistön pinta-ala on 4,3 hehtaaria. Kiinteistön kuntotarkastus on tehty 29.4.2022. 

Kiinteistöön on mahdollisuus tutustua tarkemmin Huutokaupat.com -sivustolla.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porvoossa tapahtuneen vakavan väkivallanteon uhri toipumassa

NordenBladet — Tiedotimme aiemmin Porvoossa 21.6. tapahtuneesta vakavasta väkivallanteosta, jossa uhrina oli viisivuotias poika. Väkivallantekoon epäiltynä on uhrin äiti.– Lapsi toimitettiin sairaalaan väkivallanteon jälkeen ja hän on edelleen sairaalahoidossa. Hän on toipunut saamistaan vakavista vammoista hyvin, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi.– Tekoon epäilty, noin kolmekymmentävuotias lapsen äiti, on myös edelleen sairaalassa ja emme ole päässeet vielä kuulemaan häntä, Niemi jatkaa.– Tapauksen tutkintaa jatketaan edelleen Itä-Uudenmaan poliisissa. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä ja virkamiehen vastustamisena. Tekotavasta tai muusta tutkintaan liittyvästä emme voi tutkinnallisista syistä tiedottaa tässä vaiheessa. Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, sanoo Niemi. 

Tiedotimme aiemmin Porvoossa 21.6. tapahtuneesta vakavasta väkivallanteosta, jossa uhrina oli viisivuotias poika. Väkivallantekoon epäiltynä on uhrin äiti.

– Lapsi toimitettiin sairaalaan väkivallanteon jälkeen ja hän on edelleen sairaalahoidossa. Hän on toipunut saamistaan vakavista vammoista hyvin, kertoo rikoskomisario Heidi Niemi.

– Tekoon epäilty, noin kolmekymmentävuotias lapsen äiti, on myös edelleen sairaalassa ja emme ole päässeet vielä kuulemaan häntä, Niemi jatkaa.

– Tapauksen tutkintaa jatketaan edelleen Itä-Uudenmaan poliisissa. Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä ja virkamiehen vastustamisena. Tekotavasta tai muusta tutkintaan liittyvästä emme voi tutkinnallisista syistä tiedottaa tässä vaiheessa. Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, sanoo Niemi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jalasjärvellä kateissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Jalasjärven Puskanmäen alueelta kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.Poliisi kiittää etsintään osallistuneita ja hätäkeskukseen havaintoja ilmoittaneita.

Jalasjärven Puskanmäen alueelta kadonnut nainen on löytynyt hyvävointisena.

Poliisi kiittää etsintään osallistuneita ja hätäkeskukseen havaintoja ilmoittaneita.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kurikan Jalasjärvellä nainen kateissa

NordenBladet — Noin 70-vuotias nainen on kadonnut Jalasjärven keskustan alueella eilen 27.6. klo 21 jälkeen.Nainen on lähtenyt liikkeelle Puskanmäen alueelta yhdessä koiransa kanssa. Koira on rodultaan Pitkäkarvainen skotlannin paimenkoira (Collie). Nainen on pienikokoinen, 163cm pitkä ja hoikka. Hänellä on päällään tummat housut sekä harmaa takki, jossa on punainen keskiosa. Naisella saattaa olla huppu päässä. Poliisi pyytää kansalaisia ilmoittamaan havainnoista viipymättä hätänumeroon 112.

Noin 70-vuotias nainen on kadonnut Jalasjärven keskustan alueella eilen 27.6. klo 21 jälkeen.

Nainen on lähtenyt liikkeelle Puskanmäen alueelta yhdessä koiransa kanssa. Koira on rodultaan Pitkäkarvainen skotlannin paimenkoira (Collie). Nainen on pienikokoinen, 163cm pitkä ja hoikka. Hänellä on päällään tummat housut sekä harmaa takki, jossa on punainen keskiosa. Naisella saattaa olla huppu päässä.

 

Poliisi pyytää kansalaisia ilmoittamaan havainnoista viipymättä hätänumeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nuorimies hukkui Iisalmessa

NordenBladet — Vuonna 1995 -syntynyt mies hukkui Iisalmen satamassa tänään noin klo 1500 jälkeen.Mies oli ensin kadonnut kaveriporukasta, jota he yrittivät etsiä omatoimisesti – tuloksetta. Poliisi ja pelastuslaitos hälytettiin myös kadonnutta miestä etsimään noin klo 15.40 aikaan. Noin kello 16.15 kadonneen miehen kaverit löysivät kadonneen satamasta matalasta rantavedestä hukkuneena. Pelastusviranomaisten elvytysyritys ei tuottanut tulosta ja mies todettiin kuolleeksi. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Poliisi jatkaa asiaa kuolemansyyn selvittämisenä.

Vuonna 1995 -syntynyt mies hukkui Iisalmen satamassa tänään noin klo 1500 jälkeen.

Mies oli ensin kadonnut kaveriporukasta, jota he yrittivät etsiä omatoimisesti – tuloksetta. Poliisi ja pelastuslaitos hälytettiin myös kadonnutta miestä etsimään noin klo 15.40 aikaan. Noin kello 16.15 kadonneen miehen kaverit löysivät kadonneen satamasta matalasta rantavedestä hukkuneena. Pelastusviranomaisten elvytysyritys ei tuottanut tulosta ja mies todettiin kuolleeksi. 

Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta. Poliisi jatkaa asiaa kuolemansyyn selvittämisenä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pakettiauton ja polkupyöräilijän välinen kolari Joensuussa

NordenBladet — Polkupyöräilijä loukkaantui kolarissa.Joensuussa Niskakadun ja Kauppakadun risteyksessä tapahtui pakettiauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus aamulla ennen kello kymmentä. Pakettiauton kuljettaja ajoi Niskakatua itään päin ja törmäsi Kauppakadun risteyksessä kävelykadulla suojatiellä pyöräilleeseen polkupyöräilijään. Autoilijalle oli osoitettu väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki. Pyöräilijä kaatui ja loukkaantui. Vakavammilta vammoilta vältyttiin. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Polkupyöräilijä loukkaantui kolarissa.

Joensuussa Niskakadun ja Kauppakadun risteyksessä tapahtui pakettiauton ja polkupyörän välinen liikenneonnettomuus aamulla ennen kello kymmentä. Pakettiauton kuljettaja ajoi Niskakatua itään päin ja törmäsi Kauppakadun risteyksessä kävelykadulla suojatiellä pyöräilleeseen polkupyöräilijään. Autoilijalle oli osoitettu väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki. Pyöräilijä kaatui ja loukkaantui. Vakavammilta vammoilta vältyttiin. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi varoittaa uusista huijausmuodoista

NordenBladet — Kesäkuun aikana on tullut esille uusia huijausmuotoja S-pankin nimissä. Poliisi muistuttaa, etteivät pankit pyydä asiakkailtaan heidän pankkitunnuksiaan muualla, kuin verkkopankin sivuilla ja mobiilisovelluksessa.Poliisi varoittaa Facebookissa kiertävästä huijauksesta:Facebookissa on mainos siitä, kuinka S-pankki ja DNA tarjoavat yhteistyössä S-pankin asiakkaille iPhone 13-puhelimen tarjoushintaan. Mainoksessa on linkki S-pankin asiakkaille, johon pyydetään syöttämään pankkitunnukset. Tämän jälkeen rikolliset pääsevät huijatun henkilön varoihin käsiksi. Poliisi varoittaa S-pankin nimissä tehdystä tekstiviesti-huijauksesta: Henkilö saa puhelimeensa virallisen näköisen tekstiviestin, jossa lukee: ”Verkkopankkisi on estetty liian epäilyttävän toiminnan vuoksi tililläsi, myös jatka palveluidemme käyttöä kiireellisesti käy: SPankki-Vapauttaa.com”. Sivustolla pyydetään tunnistautumaan pankkitunnuksilla ja antamaan jatkoa varten uusi käyttäjätunnus ja salasana. Tämän jälkeen rikolliset pääsevät käsiksi henkilön pankkivaroihin. Lue myös viime viikolla julkaistu tiedote huijauksiin liittyen. 

Kesäkuun aikana on tullut esille uusia huijausmuotoja S-pankin nimissä. Poliisi muistuttaa, etteivät pankit pyydä asiakkailtaan heidän pankkitunnuksiaan muualla, kuin verkkopankin sivuilla ja mobiilisovelluksessa.

Poliisi varoittaa Facebookissa kiertävästä huijauksesta:

Facebookissa on mainos siitä, kuinka S-pankki ja DNA tarjoavat yhteistyössä S-pankin asiakkaille iPhone 13-puhelimen tarjoushintaan. Mainoksessa on linkki S-pankin asiakkaille, johon pyydetään syöttämään pankkitunnukset. Tämän jälkeen rikolliset pääsevät huijatun henkilön varoihin käsiksi. 

Poliisi varoittaa S-pankin nimissä tehdystä tekstiviesti-huijauksesta: 

Henkilö saa puhelimeensa virallisen näköisen tekstiviestin, jossa lukee: ”Verkkopankkisi on estetty liian epäilyttävän toiminnan vuoksi tililläsi, myös jatka palveluidemme käyttöä kiireellisesti käy: SPankki-Vapauttaa.com”. Sivustolla pyydetään tunnistautumaan pankkitunnuksilla ja antamaan jatkoa varten uusi käyttäjätunnus ja salasana. Tämän jälkeen rikolliset pääsevät käsiksi henkilön pankkivaroihin. 

Lue myös viime viikolla julkaistu tiedote huijauksiin liittyen

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Paluuliikenne ei aiheuttanut isompia ongelmia Hämeessä

NordenBladet — Juhannuksen juhlinta päättyi Hämeessä poliisin kannalta rauhallisesti. Muutamia ratti- ja ruorijuoppoja jäi kiinni kuluneen vuorokauden aikana. Paluuliikenne sujui rauhallisen hitaasti kohti pääkaupunkiseutua.LOPPI. Poliisipartio tapasi nuoren miehen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain sunnuntaiaamuna Lopen Kantatiellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,54 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.HÄMEENLINNA. Henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan polkupyöräilijään sunnuntai-iltana Keinusaaressa. Henkilöautoa kuljettanut mies oli ajanut pysäköintialueelta, kun hän törmäsi autollaan kevyenliikenteenväylällä pyöräilleeseen nuoreen poikaan. Henkilöauton ajosuunnassa oli väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki.Polkupyöräilijän vanhemmat veivät hänet sairaalaan tarkastuksiin ja he ilmoittivat tapahtuneesta poliisille. Pyörä vaurioitui törmäyksessä. Autoilija oli jättänyt yhteystietonsa pyöräilijälle ja poistunut tapahtumapaikalta. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.SYSMÄ. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntaina iltapäivällä Naumin uimarannalle. Ilmoituksen mukaan kaksi miestä tappelee ja toisella on ollut puukko kädessä. Tapahtumapaikalle ensimmäisenä ehti vesijetillä vesivalvontaa suorittamassa ollut konstaapeli, joka myös otti puukkomiehen kiinni.Puukko löytyi maasta kiinniottopaikalta ja hänen hallussaan olleesta rinkasta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Nelikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä laittomaan uhkaukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.ASIKKALA. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen sunnuntaina iltapäivällä Päijänteellä. Poliisipartio puhallutti vesijetillä liikkuneen miehen ja tulos oli 0,94 mg/l. Vesijetin kyydissä oli sen kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä lasta.LAHTI. Poliisipartio oli suorittamassa vesijetillä valvontaa sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Vesijärven Enonselällä. Partio pysäytti moottoriveneen tarkastusta varten. Venettä kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,57 mg/l tuloksen. Hänen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen.LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartioille tehtävän puolenyön aikoihin, että Mukkulan ostoskeskuksella rikotaan jotain. Partion saapuessa tapahtumapaikalle lähti nuori mies juoksemaan marketin ovien läheisyydestä. Partio kadotti miehen näkyvistä, mutta tapasi hänet hetkenä myöhemmin. Mies oli rikkonut kaupan ulko-ovien ikkunat.Nuorukainen otetiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.LAHTI. Poliisipartio tapasi keski-ikäisen ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa henkilöautoa maanantaina aamuyöntunteina Liipolassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Miehen kuljettamaan autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Etsinässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

Juhannuksen juhlinta päättyi Hämeessä poliisin kannalta rauhallisesti. Muutamia ratti- ja ruorijuoppoja jäi kiinni kuluneen vuorokauden aikana. Paluuliikenne sujui rauhallisen hitaasti kohti pääkaupunkiseutua.

LOPPI. Poliisipartio tapasi nuoren miehen kuljettamassa henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena varhain sunnuntaiaamuna Lopen Kantatiellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,54 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.

HÄMEENLINNA. Henkilöauton kuljettaja törmäsi autollaan polkupyöräilijään sunnuntai-iltana Keinusaaressa. Henkilöautoa kuljettanut mies oli ajanut pysäköintialueelta, kun hän törmäsi autollaan kevyenliikenteenväylällä pyöräilleeseen nuoreen poikaan. Henkilöauton ajosuunnassa oli väistämisvelvollisuutta osoittava liikennemerkki.
Polkupyöräilijän vanhemmat veivät hänet sairaalaan tarkastuksiin ja he ilmoittivat tapahtuneesta poliisille. Pyörä vaurioitui törmäyksessä. Autoilija oli jättänyt yhteystietonsa pyöräilijälle ja poistunut tapahtumapaikalta. Autoilijan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

SYSMÄ. Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän sunnuntaina iltapäivällä Naumin uimarannalle. Ilmoituksen mukaan kaksi miestä tappelee ja toisella on ollut puukko kädessä. Tapahtumapaikalle ensimmäisenä ehti vesijetillä vesivalvontaa suorittamassa ollut konstaapeli, joka myös otti puukkomiehen kiinni.
Puukko löytyi maasta kiinniottopaikalta ja hänen hallussaan olleesta rinkasta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Nelikymppinen mies otettiin kiinni epäiltynä laittomaan uhkaukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

ASIKKALA. Keski-ikäisen miehen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen sunnuntaina iltapäivällä Päijänteellä. Poliisipartio puhallutti vesijetillä liikkuneen miehen ja tulos oli 0,94 mg/l. Vesijetin kyydissä oli sen kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä lasta.

LAHTI. Poliisipartio oli suorittamassa vesijetillä valvontaa sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Vesijärven Enonselällä. Partio pysäytti moottoriveneen tarkastusta varten. Venettä kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,57 mg/l tuloksen. Hänen epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen.

LAHTI. Hätäkeskus antoi poliisipartioille tehtävän puolenyön aikoihin, että Mukkulan ostoskeskuksella rikotaan jotain. Partion saapuessa tapahtumapaikalle lähti nuori mies juoksemaan marketin ovien läheisyydestä. Partio kadotti miehen näkyvistä, mutta tapasi hänet hetkenä myöhemmin. Mies oli rikkonut kaupan ulko-ovien ikkunat.
Nuorukainen otetiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.

LAHTI. Poliisipartio tapasi keski-ikäisen ajo-oikeudettoman miehen kuljettamassa henkilöautoa maanantaina aamuyöntunteina Liipolassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Miehen kuljettamaan autoon määrättiin tehtäväksi paikanetsintä. Etsinässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia Kokemäen poliisiaseman alueella

NordenBladet — Päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia jäi kiinni viikonlopun aikana Kokemäen poliisiaseman alueella sekä Kokemäellä että Huittisissa.KOKEMÄKI: Puhallusratsiaa sunnuntaina päivällä Kokemäen Kauvatsalla suorittamassa ollut poliisipartio puhallutti henkilöautolla liikkeellä olleen mieshenkilön. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 0.36mg/l ja tarkkuusalkometrin puhallustulos oli 0.28mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.HUITTINEN: Ajokiellossa olevaa ajoneuvoa kuljettanut päihtyneen oloinen kuljettaja ajoi Risto Rytin katua pitkin sunnuntaina illansuussa. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen ja hänelle suoritettiin verikoe huumaavien aineiden selvittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja jutun esitutkintaa jatketaan kuulusteluin verikoetulosten jälkeen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HUITTINEN: Poliisipartio pysäytti valtatie 2:lla Huittisissa illalla kuljettajan, joka antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen. Lisäksi kuljettaja oli ajokiellossa ja hänellä ei siten ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalta otettiin verikoe asian selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia jäi kiinni viikonlopun aikana Kokemäen poliisiaseman alueella sekä Kokemäellä että Huittisissa.

KOKEMÄKI: Puhallusratsiaa sunnuntaina päivällä Kokemäen Kauvatsalla suorittamassa ollut poliisipartio puhallutti henkilöautolla liikkeellä olleen mieshenkilön. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 0.36mg/l ja tarkkuusalkometrin puhallustulos oli 0.28mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

HUITTINEN: Ajokiellossa olevaa ajoneuvoa kuljettanut päihtyneen oloinen kuljettaja ajoi Risto Rytin katua pitkin sunnuntaina illansuussa. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen ja hänelle suoritettiin verikoe huumaavien aineiden selvittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja jutun esitutkintaa jatketaan kuulusteluin verikoetulosten jälkeen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

HUITTINEN: Poliisipartio pysäytti valtatie 2:lla Huittisissa illalla kuljettajan, joka antoi huumepikatestissä positiivisen tuloksen. Lisäksi kuljettaja oli ajokiellossa ja hänellä ei siten ollut ajo-oikeutta. Kuljettajalta otettiin verikoe asian selvittämiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia ja pahoinpitelyjä juhannuksena Salossa

NordenBladet — Juhannuksen pyhät olivat Lounais-Suomen poliisille kiireistä aikaa myös Salon alueella. Poliisia työllistivät erityisesti päihtyneet kuljettajat sekä erilaiset pahoinpitelyt ja häiriökäyttäytymiset.Perjantaina aamuyöstä poliisi sai tehtävän epäillystä rattijuoposta Salon keskusta-alueella. Tapaukseen liittyvän pakettiauton epäilty kuljettaja löydettiin myöhemmin kotiosoitteestaan poliisipartion toimesta. Esitutkinnassa selvitetyn perusteella mies aiheutti päihtyneenä ajaessaan vaurioita pysäköityyn henkilöautoon törmäämällä sitä päin. Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Pahoinpitelyjä Mathildedalissa ja HalikossaPoliisi selvitti perjantaina myöhäisillasta epäiltyä törkeää pahoinpitelyä ja pahoinpitelyä Salon Mathildedalissa. Ravintolan piha-alueella oli sattunut sivullisten ja järjestyksenvalvojan keskeyttämä kahden miehen fyysiseksi äitynyt välikohtaus, jonka epäiltynä vaikuttimena oli aikaisempi välikohtaus toisen tapaukseen liittyvän miehen ja kolmannen miehen välillä ravintolassa. Lauantaina aamuyöstä Salon Halikossa tapahtui kahden toisilleen ennestään tuntemattoman seurueen välinen välikohtaus. Alaikäisen nuoren miehen epäillään lyöneen tilanteessa ollutta miestä päähän auton pulttien avaamiseen tarkoitetulla rengasavaimella. Samassa seurueessa olleen toisen alaikäisen epäillään lyöneen nyrkein rengasavaimesta vammoja saaneen miehen seurassa ollutta tuttavaa. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelynä.Törkeä rattijuopumus TeijossaLauantai-iltana poliisi selvitti Salon Teijolla epäiltyä törkeää rattijuopumusta ja liikenneturvallisuuden vaarantamista. Päihtynyt kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan Teijontiellä, ja auto oli kiepsahtanut pyörillään ulos tieuralta viheralueelle. Päihtynyt kuljettaja oli jatkanut ajoa läheisen liikekiinteistön pihalle, missä sivulliset estivät hänen ajamisensa. Tilanteessa ei tullut henkilövahinkoja.Juhannusperjantain ja sunnuntaiaamupäivän välisenä aikana Salon alueella kirjattiin yhteensä viisi rikosilmoitusta epäillyistä rattijuopumusrikoksista. 

Juhannuksen pyhät olivat Lounais-Suomen poliisille kiireistä aikaa myös Salon alueella. Poliisia työllistivät erityisesti päihtyneet kuljettajat sekä erilaiset pahoinpitelyt ja häiriökäyttäytymiset.

Perjantaina aamuyöstä poliisi sai tehtävän epäillystä rattijuoposta Salon keskusta-alueella. Tapaukseen liittyvän pakettiauton epäilty kuljettaja löydettiin myöhemmin kotiosoitteestaan poliisipartion toimesta. Esitutkinnassa selvitetyn perusteella mies aiheutti päihtyneenä ajaessaan vaurioita pysäköityyn henkilöautoon törmäämällä sitä päin. Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Pahoinpitelyjä Mathildedalissa ja Halikossa

Poliisi selvitti perjantaina myöhäisillasta epäiltyä törkeää pahoinpitelyä ja pahoinpitelyä Salon Mathildedalissa. Ravintolan piha-alueella oli sattunut sivullisten ja järjestyksenvalvojan keskeyttämä kahden miehen fyysiseksi äitynyt välikohtaus, jonka epäiltynä vaikuttimena oli aikaisempi välikohtaus toisen tapaukseen liittyvän miehen ja kolmannen miehen välillä ravintolassa. 

Lauantaina aamuyöstä Salon Halikossa tapahtui kahden toisilleen ennestään tuntemattoman seurueen välinen välikohtaus. Alaikäisen nuoren miehen epäillään lyöneen tilanteessa ollutta miestä päähän auton pulttien avaamiseen tarkoitetulla rengasavaimella. Samassa seurueessa olleen toisen alaikäisen epäillään lyöneen nyrkein rengasavaimesta vammoja saaneen miehen seurassa ollutta tuttavaa. Poliisi tutkii asiaa törkeänä pahoinpitelynä ja pahoinpitelynä.

Törkeä rattijuopumus Teijossa

Lauantai-iltana poliisi selvitti Salon Teijolla epäiltyä törkeää rattijuopumusta ja liikenneturvallisuuden vaarantamista. Päihtynyt kuljettaja oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan Teijontiellä, ja auto oli kiepsahtanut pyörillään ulos tieuralta viheralueelle. Päihtynyt kuljettaja oli jatkanut ajoa läheisen liikekiinteistön pihalle, missä sivulliset estivät hänen ajamisensa. Tilanteessa ei tullut henkilövahinkoja.

Juhannusperjantain ja sunnuntaiaamupäivän välisenä aikana Salon alueella kirjattiin yhteensä viisi rikosilmoitusta epäillyistä rattijuopumusrikoksista. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi