torstai, 13 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Hailuodossa ammuskeltiin sunnuntaina – poliisi otti epäillyt kiinni

NordenBladet — Poliisi otti kolme henkilöä kiinni epäiltynä ammuskelusta Hailuodossa. Ampuminen ei poliisin tietojen mukaan aiheuttanut vaaraa ihmisille.Sunnuntaina aamupäivällä 10. heinäkuuta 2022 Oulun poliisilaitokselle ilmoitettiin, että edellisenä yönä Hailuodossa oli kuultu useita laukauksen ääniä. Paikalle mennyt poliisipartio totesi, että Rantatien ja Valpuntien risteyksessä oli vahingoitettu tienviittaa ilmeisesti ampumalla. Partio löysi paikalta myös patruunan hylsyjä.Myöhemmin samana päivänä hätäkeskukseen ilmoitettiin uusista laukauksista Hailuodossa. Paikalle meni useita poliisipartioita. Partiot ottivat kiinni kaksi henkilöä läheltä ensimmäistä ilmoitettua ampumispaikkaa. Kolmannen epäillyn poliisi otti kiinni myöhemmin Oulussa.Ampumisten ei tiedetä aiheuttaneen konkreettista vaaraa ihmisille.Poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä ampuma-aserikoksena ja vahingontekona. Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kerro enempää yksityiskohtia tapauksesta. 

Poliisi otti kolme henkilöä kiinni epäiltynä ammuskelusta Hailuodossa. Ampuminen ei poliisin tietojen mukaan aiheuttanut vaaraa ihmisille.

Sunnuntaina aamupäivällä 10. heinäkuuta 2022 Oulun poliisilaitokselle ilmoitettiin, että edellisenä yönä Hailuodossa oli kuultu useita laukauksen ääniä. Paikalle mennyt poliisipartio totesi, että Rantatien ja Valpuntien risteyksessä oli vahingoitettu tienviittaa ilmeisesti ampumalla. Partio löysi paikalta myös patruunan hylsyjä.

Myöhemmin samana päivänä hätäkeskukseen ilmoitettiin uusista laukauksista Hailuodossa. Paikalle meni useita poliisipartioita. Partiot ottivat kiinni kaksi henkilöä läheltä ensimmäistä ilmoitettua ampumispaikkaa. Kolmannen epäillyn poliisi otti kiinni myöhemmin Oulussa.

Ampumisten ei tiedetä aiheuttaneen konkreettista vaaraa ihmisille.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa epäiltynä ampuma-aserikoksena ja vahingontekona. Esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi poliisi ei kerro enempää yksityiskohtia tapauksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi miestä tappeli Pudasjärvellä – poliisi pyytää havaintoja

NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja kahden miehen välisestä tappelusta Pudasjärven keskustassa lauantai-iltapäivänä.Kaksi miestä tappeli keskenään lauantaina 9. heinäkuuta kello 17.40–18.00 Pudasjärven keskustassa, Kauppatie 8:n vieressä Oikopolun linja-autopysäkillä. Miesten välille oli tullut riitaa toistaiseksi tuntemattomasta syystä, ja lopulta toinen miehistä löi toista hengenvaarallisesti astalolla. Uhrille aiheutunut vamma vaati sairaalakäynnin, mutta hän on jo kotiutunut hoidostaan.Poliisi tutkii tapahtumaa nimikkeillä pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely.Selvittääkseen tapahtumien kulun poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa. Havainnot voi ilmoittaa soittamalla puhelinnumeroon 0295 416 194 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected] 

Poliisi pyytää havaintoja kahden miehen välisestä tappelusta Pudasjärven keskustassa lauantai-iltapäivänä.

Kaksi miestä tappeli keskenään lauantaina 9. heinäkuuta kello 17.40–18.00 Pudasjärven keskustassa, Kauppatie 8:n vieressä Oikopolun linja-autopysäkillä. Miesten välille oli tullut riitaa toistaiseksi tuntemattomasta syystä, ja lopulta toinen miehistä löi toista hengenvaarallisesti astalolla. Uhrille aiheutunut vamma vaati sairaalakäynnin, mutta hän on jo kotiutunut hoidostaan.

Poliisi tutkii tapahtumaa nimikkeillä pahoinpitely ja törkeä pahoinpitely.

Selvittääkseen tapahtumien kulun poliisi pyytää mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havaintonsa. Havainnot voi ilmoittaa soittamalla puhelinnumeroon 0295 416 194 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vihjeet.oulu@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Espoossa lauantaina 9.7. tapahtuneesta ryöstöstä

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Espoossa K-market Matinkylässä lauantaina 9.7. tapahtunutta ryöstöä. Ryöstö tapahtui noin kello 20.55.Ryöstöstä epäilty mies oli uhannut kassatyöntekijää teräaseella ja saanut saalikseen muutamia satoja euroja rahaa. Epäillyn on nähty poistuvan kaupasta juosten kohti Sepetlahdentietä. Hän on ottanut käyttöönsä polkupyörän, jolla hän on paennut kohti Matinkappelia.Epäillyllä miehellä (kuvia liitteessä) oli päällään tumma huppari, joka oli käännetty nurin, harmaat verkkarit, sininen lippalakki, oranssit aurinkolasit sekä käsissään vaaleansiniset kertakäyttökäsineet. Jalkineet olivat harmaat, ja niissä oli valkoinen pohja, reunus ja nauhat. Jalassaan hänellä oli myös valkoiset sukat. Epäilty on saattanut riisua vaatetustaan matkan varrella. Todistajan mukaan epäillyllä on vaaleat hiukset. Hän on noin 180 senttimetriä pitkä sekä ruumiinrakenteeltaan hoikka. Epäillyllä on ollut mukanaan harmaa Prisman muovipussi. Havaintoja tapahtuneesta tai tietoja epäillystä voi välittää sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Espoossa K-market Matinkylässä lauantaina 9.7. tapahtunutta ryöstöä. Ryöstö tapahtui noin kello 20.55.

Ryöstöstä epäilty mies oli uhannut kassatyöntekijää teräaseella ja saanut saalikseen muutamia satoja euroja rahaa. Epäillyn on nähty poistuvan kaupasta juosten kohti Sepetlahdentietä. Hän on ottanut käyttöönsä polkupyörän, jolla hän on paennut kohti Matinkappelia.

Epäillyllä miehellä (kuvia liitteessä) oli päällään tumma huppari, joka oli käännetty nurin, harmaat verkkarit, sininen lippalakki, oranssit aurinkolasit sekä käsissään vaaleansiniset kertakäyttökäsineet. Jalkineet olivat harmaat, ja niissä oli valkoinen pohja, reunus ja nauhat. Jalassaan hänellä oli myös valkoiset sukat. Epäilty on saattanut riisua vaatetustaan matkan varrella. Todistajan mukaan epäillyllä on vaaleat hiukset. Hän on noin 180 senttimetriä pitkä sekä ruumiinrakenteeltaan hoikka. Epäillyllä on ollut mukanaan harmaa Prisman muovipussi. 

Havaintoja tapahtuneesta tai tietoja epäillystä voi välittää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Sähköpotkulautoihin liittyvät onnettomuudet lisääntyneet Itä-Suomessa

NordenBladet — Itä-Suomen poliisi ja alueen sairaanhoitopiirit ovat selvittäneet sähköpotkulautoihin liittyviä liikennerikkomuksia ja onnettomuuksia. Onnettomuudet ovat alueella lisääntyneet ja niiden seurauksena on ollut myös vakavia aivovammoja.Keskustelu sähköpotkulaudoista käy vilkkaana. Keskustelut painottuvat erityisesti liikennesääntöihin, parkkeeraukseen ja onnettomuuksiin. Liikenneturvan vuosina 2021 ja 2022 teettämien kyselyiden mukaan sähköpotkulautoja koskevat liikennesäännöt tunnetaan huonosti. Katukuvassa näkyy paljon esimerkiksi jalkakäytävillä ajelua sekä kavereiden kyyditsemistä. Molemmat ovat tieliikennelaissa kiellettyjä.  Vaikka sähköpotkulaudat tarjoavat kätevän kulkuvälineen varsinkin lyhyisiin matkoihin kaupunkialueilla, niiden on todettu lisänneen myös turvattomuuden tunnetta. Liikenneturvan kyselyihin vastanneista moni on kokenut joutuneen vaaratilanteeseen sähköpotkulautailijoiden vuoksi, niin kävellen, pyörällä, kuin autollakin.Asfaltti-ihottumasta aivovammoihinItä-Suomen poliisin ja alueen sairaanhoitopiirien selvityksen mukaan sähköpotkulautoihin liittyvät onnettomuudet ovat päivittäisiä ja painottuvat etenkin viikonloppuöihin. Erityisesti päihtyneenä ajavat nuoret aikuiset saavat sairaalahoitoa vaativia vammoja joutuessaan onnettomuuksiin. Osa vammoista on lieviä, kuten asfaltti-ihottumaa, pieniä ruhjeita ja murtumia, mutta pahimmillaan onnettomuudet ovat johtaneet vakaviin, neurokirurgista leikkaushoitoa vaativiin aivovammoihin ja tehohoitoon. Poliisin tietoon ja tutkintaan tulee kuitenkin vain murto-osa onnettomuuksista. Yleisimmät epäilyt liittyvät liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennejuopumukseen moottorittomalla ajoneuvolla, eli tankojuopumukseen. Poliisi valvoo myös sähköpotkulautojen käyttöä muun valvonnan yhteydessäPoliisi valvoo Itä-Suomessa myös sähköpotkulautojen käyttöä muun liikenteen valvonnan yhteydessä. Valvonnassa poliisi kiinnittää yleensä huomiota sähköpotkulautojen käyttötapaan ja tilannenopeuteen, sekä matkustajien kuljettamiseen. Sähköpotkulautojen käyttöön liittyvät kielteiset ilmiöt näkyvät yleisimmin pienillä alueilla, kaupunkien keskustoissa. Poliisin valvontaa tehokkaampi keino kielteisiin ilmiöihin puuttumiseksi olisi mahdollisesti kaupunkien ja sähköpotkulautaoperaattorien välinen vuoropuhelu käyttäjien toiminnan rajoittamiseksi. Onnettomuuksien välttämiseksi sähköpotkulautojen toimintaa voisi rajoittaa esimerkiksi pudottamalla nopeuksia yöaikaan tai rajaamalla käyttöaluetta. Ohjeita turvalliseen liikkumiseen sähköpotkulaudallaSähköpotkulaudalla kulkevan tulee noudattaa samoja liikennesääntöjä kuin polkupyöräilijän. Sähköpotkulaudoilla ei liikuta jalkakäytävillä, vaan polkupyörille tarkoitetuilla väylillä tai kaistoilla. Pyörätien tai kaistan puuttuessa sähköpotkulaudalla kuljetaan ajotien oikeassa reunassa. Sähköpotkulautailijaa koskevat myös samat suojatiesäännöt, kuin pyöräilijää: suojatien saa ylittää ajaen, mutta vain taluttaessa autoilijan on annettava esteetön kulku. Sähköpotkulautailijan tulee kiinnittää huomiotasopivaan tilannenopeuteen ja muuhun liikenteeseen. Nopeuden tulee pysyä aina sellaisena, että ajoneuvo on hallittavissa ja kuljettaja voi ennakoida tilanteita. Sähköpotkulautailijan tulee myös käyttää kypärää, eikä laudalla saa kyyditä muita. Sähköpotkulauta tulee pysäköidä niin, että siitä ei aiheudu haittaa muille kulkijoille. Päihtymys tai väsymys ei saa haitata sähköpotkulaudan turvallista kuljettamista. Poliisi voi sakottaa sähköpotkulautailijaa todetessaan tankojuopumuksen. Ota siis muut ihmiset huomioon liikenteessä, mutta älä unohda myöskään itseäsi. Meillä kaikilla on oikeus turvalliseen liikenteessä liikkumiseen. 

Itä-Suomen poliisi ja alueen sairaanhoitopiirit ovat selvittäneet sähköpotkulautoihin liittyviä liikennerikkomuksia ja onnettomuuksia. Onnettomuudet ovat alueella lisääntyneet ja niiden seurauksena on ollut myös vakavia aivovammoja.

Keskustelu sähköpotkulaudoista käy vilkkaana. Keskustelut painottuvat erityisesti liikennesääntöihin, parkkeeraukseen ja onnettomuuksiin. Liikenneturvan vuosina 2021 ja 2022 teettämien kyselyiden mukaan sähköpotkulautoja koskevat liikennesäännöt tunnetaan huonosti. Katukuvassa näkyy paljon esimerkiksi jalkakäytävillä ajelua sekä kavereiden kyyditsemistä. Molemmat ovat tieliikennelaissa kiellettyjä.  

Vaikka sähköpotkulaudat tarjoavat kätevän kulkuvälineen varsinkin lyhyisiin matkoihin kaupunkialueilla, niiden on todettu lisänneen myös turvattomuuden tunnetta. Liikenneturvan kyselyihin vastanneista moni on kokenut joutuneen vaaratilanteeseen sähköpotkulautailijoiden vuoksi, niin kävellen, pyörällä, kuin autollakin.

Asfaltti-ihottumasta aivovammoihin

Itä-Suomen poliisin ja alueen sairaanhoitopiirien selvityksen mukaan sähköpotkulautoihin liittyvät onnettomuudet ovat päivittäisiä ja painottuvat etenkin viikonloppuöihin. Erityisesti päihtyneenä ajavat nuoret aikuiset saavat sairaalahoitoa vaativia vammoja joutuessaan onnettomuuksiin. Osa vammoista on lieviä, kuten asfaltti-ihottumaa, pieniä ruhjeita ja murtumia, mutta pahimmillaan onnettomuudet ovat johtaneet vakaviin, neurokirurgista leikkaushoitoa vaativiin aivovammoihin ja tehohoitoon. 

Poliisin tietoon ja tutkintaan tulee kuitenkin vain murto-osa onnettomuuksista. Yleisimmät epäilyt liittyvät liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennejuopumukseen moottorittomalla ajoneuvolla, eli tankojuopumukseen. 

Poliisi valvoo myös sähköpotkulautojen käyttöä muun valvonnan yhteydessä

Poliisi valvoo Itä-Suomessa myös sähköpotkulautojen käyttöä muun liikenteen valvonnan yhteydessä. Valvonnassa poliisi kiinnittää yleensä huomiota sähköpotkulautojen käyttötapaan ja tilannenopeuteen, sekä matkustajien kuljettamiseen. 

Sähköpotkulautojen käyttöön liittyvät kielteiset ilmiöt näkyvät yleisimmin pienillä alueilla, kaupunkien keskustoissa. Poliisin valvontaa tehokkaampi keino kielteisiin ilmiöihin puuttumiseksi olisi mahdollisesti kaupunkien ja sähköpotkulautaoperaattorien välinen vuoropuhelu käyttäjien toiminnan rajoittamiseksi. Onnettomuuksien välttämiseksi sähköpotkulautojen toimintaa voisi rajoittaa esimerkiksi pudottamalla nopeuksia yöaikaan tai rajaamalla käyttöaluetta. 

Ohjeita turvalliseen liikkumiseen sähköpotkulaudalla

Sähköpotkulaudalla kulkevan tulee noudattaa samoja liikennesääntöjä kuin polkupyöräilijän. Sähköpotkulaudoilla ei liikuta jalkakäytävillä, vaan polkupyörille tarkoitetuilla väylillä tai kaistoilla. Pyörätien tai kaistan puuttuessa sähköpotkulaudalla kuljetaan ajotien oikeassa reunassa. Sähköpotkulautailijaa koskevat myös samat suojatiesäännöt, kuin pyöräilijää: suojatien saa ylittää ajaen, mutta vain taluttaessa autoilijan on annettava esteetön kulku. 

Sähköpotkulautailijan tulee kiinnittää huomiota

  • sopivaan tilannenopeuteen ja muuhun liikenteeseen. Nopeuden tulee pysyä aina sellaisena, että ajoneuvo on hallittavissa ja kuljettaja voi ennakoida tilanteita. 
  • Sähköpotkulautailijan tulee myös käyttää kypärää, eikä laudalla saa kyyditä muita. 
  • Sähköpotkulauta tulee pysäköidä niin, että siitä ei aiheudu haittaa muille kulkijoille. 
  • Päihtymys tai väsymys ei saa haitata sähköpotkulaudan turvallista kuljettamista. Poliisi voi sakottaa sähköpotkulautailijaa todetessaan tankojuopumuksen. 

Ota siis muut ihmiset huomioon liikenteessä, mutta älä unohda myöskään itseäsi. Meillä kaikilla on oikeus turvalliseen liikenteessä liikkumiseen. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Laviassa Pohjanmaantiellä huomattava ylinopeus

NordenBladet — Miehen kuljettamalle henkilöautolle tutkattiin nopeudeksi 43 km/h yli sallitun nopeusrajoituksen.Kankaanpään poliisin partio mittasi 11.7.2022 aamulla puoli yhdeksän aikaan  Laviassa Pohjanmaantiellä henkilöautolle huomattavan ylinopeuden. Tutka näytti poliisipartiota vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 103 km/ h alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 km/h. Mieskuljettaja oli liikkeellä yksin. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Miehen kuljettamalle henkilöautolle tutkattiin nopeudeksi 43 km/h yli sallitun nopeusrajoituksen.

Kankaanpään poliisin partio mittasi 11.7.2022 aamulla puoli yhdeksän aikaan  Laviassa Pohjanmaantiellä henkilöautolle huomattavan ylinopeuden. Tutka näytti poliisipartiota vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 103 km/ h alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 km/h. Mieskuljettaja oli liikkeellä yksin. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Sisä-suomen poliisin viikonlopusta 8.-10.7.22

NordenBladet — 8.-9.7. Pirkanmaalla hoidettiin 376 hälytytehtävää, Keski-Suomessa 248. Lauantain 9.7. ja sunnuntain 10.7. välisenä vuorokautena Pirkanmaalla 362 ja Keski-Suomessa 201 tehtävää. 10.-11.7. välisenä aikana, tehtäviä oli Pirkanmaalla 286 ja Keski-Suomessa 145. Päihtymyksen takia poliisin säilytystiloihin otettiin kiinni pe-su välisenä aikana Pirkanmaalla yht. 39 ja Keski-Suomessa 29 henkilöä.Alla pieni otanta viikonlopun tehtävistä Sisä-Suomen alueella:8.7.2022TAMPEREen Salhojankadulla kaksi henkilöä maalasi spraymaaleilla talon seinää. Poliisi tavoitti paikalta poistuneet epäillyt ja alustavassa puhuttelussa he myönsivät maalanneensa kyseistä seinää. Tekoa tutkitaan vahingontekona.JOUTSAssa murtauduttiin kahvila Hypoteekkiin. Vartija tapasi apteekin pihassa auton ja apteekin oven edessä henkilön, joka poistui paikalta vartijan huomatessa hänet. Kahvilan ovi oli murrettu auki. Vartija ilmoitti asiasta Hätäkeskukseen ja poliisi tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton sekä henkilön. Poliisi tutkii tapausta varkautena sekä teosta epäillyn päihtymyksen vuoksi, rattijuopumuksena. YLÖJÄRVI: Poliisin liikenneyksikkö valvoi liikennettä mm. Vaasantiellä. Valvonnan yhteydessä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, joka ohitti toisen ajoneuvon ohituskieltoalueella aiheuttaen teollaan vaaraa muulle liikenteelle. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen.HÄMEENKYRÖssä liikenneyksikkö pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä ajoneuvon kuljettajan, joka ajoi 90km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 60km/h. Toinen moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajoi Hämeenkyrössä 100km/h alueella 147km/h. Molempia kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. PETÄJÄVESI: henkilöauto suistui Räihäntiellä ulos ajoradalta mahdollisesti kuljettajan suuren ajonopeuden takia. Paikkatutkinnan perusteella kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan ja suistuneen vastaantulevien ajoradan yli ojaan vaurioituen pahoin. Partion saapuessa paikalle, autossa ei ollut enään matkustajia. Yksi matkustaja tavoitettiin kävelemästä n. kilometrin päässä tapahtumapaikalta. Hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Asiaa tutkitaan mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.9.7.2022PUNKALAIDUN: poliisipartio suoritti aamun tunteina liikennejuopumusvalvontaa. Valvontapaikalle pysähtyi ajoneuvo, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen lukeman. Kuljettaja määrättiin toimenpiteiden jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.NOKIAlla aamun liikennetarkastuksessa poliisipartio pysäytti ajoneuvon, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukeman. Kuljettaja vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos vahvisti epäilyn törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HANKASALMI: henkilöauto suistui ajoradalta vastaantulevien kaistan yli ojaan. Kuljettajan lisäksi autossa oli kolme matkustajaa. Kaikki autossa olleet kuljetettiin sairaalaan tarkistukseen. Tapahtumien kulkua selvitellään tutkinnassa ja kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.AKAAssa liikenneyksikön partio kohtasi rekisterikilvettömän mopon, jonka ajonopeus oli sellainen, että sitä oli pidettävä moottoripyöränä. Poliisi mittasi mopon keskinopeudeksi 74km/h kun mopon suurin sallittu rakenteellinen nopeus on 45km/h. Poliisipartion näytettyä mopolle pysäytysmerkkiä, kuljettaja kiihdytti karkuun. Takaa-ajon muuttuessa muuta liikennettä ja mopoilijaa vaarantavaksi, poliisi luopui seurannasta. Poliisi tavoitti mopon ja kuljettajan myöhemmin Toijalasta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.10.7.2022KUHMOINEN: Orivedentien ja 4-tien risteyksessä tapahtui kahden henkilöauton välinen onnettomuus kun 4-tietä edenneeseen henkilöautoon törmäsi vasemmalta Orivedentieltä STOP-liikennemerkin takaa tullut henkilöauto. Suuremmilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta autot vaurioituivat. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.ÄÄNEKOSKI: Poliisipartio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä ajoneuvon, jonka kuljettaja ajoi 100km/h rajoitusalueella 131km/h. Teollaan kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.VALKEAKOSKI: poliisin vesiliikennevalvonnassa Vanajanselällä ilmeni epäilty vesiliikennerikos, kun moottoriveneen päällikkö ei huolehtinut siitä, että vesikulkuneuvossa on tarvittavat käyttökuntoiset pelastusliivit tmv. Myös PÄLKÄNEellä, Jouttesselällä poliisi epäilee tapahtuneen vesiliikennerikoksen, koska perämoottorillisen veneen kolmella matkustajalla ei kellään ollut pelastusliivejä. 

8.-9.7. Pirkanmaalla hoidettiin 376 hälytytehtävää, Keski-Suomessa 248. Lauantain 9.7. ja sunnuntain 10.7. välisenä vuorokautena Pirkanmaalla 362 ja Keski-Suomessa 201 tehtävää. 10.-11.7. välisenä aikana, tehtäviä oli Pirkanmaalla 286 ja Keski-Suomessa 145. Päihtymyksen takia poliisin säilytystiloihin otettiin kiinni pe-su välisenä aikana Pirkanmaalla yht. 39 ja Keski-Suomessa 29 henkilöä.

Alla pieni otanta viikonlopun tehtävistä Sisä-Suomen alueella:

8.7.2022
TAMPEREen Salhojankadulla kaksi henkilöä maalasi spraymaaleilla talon seinää. Poliisi tavoitti paikalta poistuneet epäillyt ja alustavassa puhuttelussa he myönsivät maalanneensa kyseistä seinää. Tekoa tutkitaan vahingontekona.

JOUTSAssa murtauduttiin kahvila Hypoteekkiin. Vartija tapasi apteekin pihassa auton ja apteekin oven edessä henkilön, joka poistui paikalta vartijan huomatessa hänet. Kahvilan ovi oli murrettu auki. Vartija ilmoitti asiasta Hätäkeskukseen ja poliisi tavoitti tuntomerkkeihin sopivan auton sekä henkilön. Poliisi tutkii tapausta varkautena sekä teosta epäillyn päihtymyksen vuoksi, rattijuopumuksena. 

YLÖJÄRVI: Poliisin liikenneyksikkö valvoi liikennettä mm. Vaasantiellä. Valvonnan yhteydessä poliisi pysäytti henkilöauton kuljettajan, joka ohitti toisen ajoneuvon ohituskieltoalueella aiheuttaen teollaan vaaraa muulle liikenteelle. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
HÄMEENKYRÖssä liikenneyksikkö pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä ajoneuvon kuljettajan, joka ajoi 90km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 60km/h. Toinen moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ajoi Hämeenkyrössä 100km/h alueella 147km/h. Molempia kuljettajia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

PETÄJÄVESI: henkilöauto suistui Räihäntiellä ulos ajoradalta mahdollisesti kuljettajan suuren ajonopeuden takia. Paikkatutkinnan perusteella kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan ja suistuneen vastaantulevien ajoradan yli ojaan vaurioituen pahoin. Partion saapuessa paikalle, autossa ei ollut enään matkustajia. Yksi matkustaja tavoitettiin kävelemästä n. kilometrin päässä tapahtumapaikalta. Hänet vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Asiaa tutkitaan mm. törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

9.7.2022
PUNKALAIDUN: poliisipartio suoritti aamun tunteina liikennejuopumusvalvontaa. Valvontapaikalle pysähtyi ajoneuvo, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen lukeman. Kuljettaja määrättiin toimenpiteiden jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.
NOKIAlla aamun liikennetarkastuksessa poliisipartio pysäytti ajoneuvon, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen lukeman. Kuljettaja vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos vahvisti epäilyn törkeästä rattijuopumuksesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HANKASALMI: henkilöauto suistui ajoradalta vastaantulevien kaistan yli ojaan. Kuljettajan lisäksi autossa oli kolme matkustajaa. Kaikki autossa olleet kuljetettiin sairaalaan tarkistukseen. Tapahtumien kulkua selvitellään tutkinnassa ja kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

AKAAssa liikenneyksikön partio kohtasi rekisterikilvettömän mopon, jonka ajonopeus oli sellainen, että sitä oli pidettävä moottoripyöränä. Poliisi mittasi mopon keskinopeudeksi 74km/h kun mopon suurin sallittu rakenteellinen nopeus on 45km/h. Poliisipartion näytettyä mopolle pysäytysmerkkiä, kuljettaja kiihdytti karkuun. Takaa-ajon muuttuessa muuta liikennettä ja mopoilijaa vaarantavaksi, poliisi luopui seurannasta. Poliisi tavoitti mopon ja kuljettajan myöhemmin Toijalasta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

10.7.2022
KUHMOINEN: Orivedentien ja 4-tien risteyksessä tapahtui kahden henkilöauton välinen onnettomuus kun 4-tietä edenneeseen henkilöautoon törmäsi vasemmalta Orivedentieltä STOP-liikennemerkin takaa tullut henkilöauto. Suuremmilta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, mutta autot vaurioituivat. Tapahtumaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

ÄÄNEKOSKI: Poliisipartio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä ajoneuvon, jonka kuljettaja ajoi 100km/h rajoitusalueella 131km/h. Teollaan kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

VALKEAKOSKI: poliisin vesiliikennevalvonnassa Vanajanselällä ilmeni epäilty vesiliikennerikos, kun moottoriveneen päällikkö ei huolehtinut siitä, että vesikulkuneuvossa on tarvittavat käyttökuntoiset pelastusliivit tmv. Myös PÄLKÄNEellä, Jouttesselällä poliisi epäilee tapahtuneen vesiliikennerikoksen, koska perämoottorillisen veneen kolmella matkustajalla ei kellään ollut pelastusliivejä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakka-Suomessa varkaus ja rattijuopumuksia

NordenBladet — Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät Vakka-Suomen alueella asuntomurto ja useat rattijuopot.Perjantaina poliisi sai ilmoituksen murrosta Varbergintiellä Uudessakaupungissa. Pitkään tyhjillään olleeseen taloon oli murtauduttu ja siellä oli asuttu jonkin aikaa. Talon toinen ulko-ovi oli hajotettu ja asunnossa sotkettu paikkoja sekä rikottu seiniä.Talosta oli lisäksi irrotettu kupariputkia ja lämpövaraajan kuparivaippa. Asunnon sähkökaappi oli avattu ja asuntoon oli laitettu sähköt päälle.Törkeitä rattijuopumuksia UudessakaupungissaLauantaina aamuyöllä noin kello 4.45 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Hiuntiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,35 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Maanantai-aamuna kello seitsemän aikaan poliisi sai ilmoituksen Uudenkaupungissa keskellä Porjaantietä käynnissä olevasta autosta. Ilmoittaja epäili, että autossa nukkuva kuljettaja olisi mahdollisesti päihtynyt. Kun partio saapui paikalle, auto oli siirretty tien reunaan. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi noin 1,5 promillea.Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät Vakka-Suomen alueella asuntomurto ja useat rattijuopot.

Perjantaina poliisi sai ilmoituksen murrosta Varbergintiellä Uudessakaupungissa. Pitkään tyhjillään olleeseen taloon oli murtauduttu ja siellä oli asuttu jonkin aikaa. Talon toinen ulko-ovi oli hajotettu ja asunnossa sotkettu paikkoja sekä rikottu seiniä.

Talosta oli lisäksi irrotettu kupariputkia ja lämpövaraajan kuparivaippa. Asunnon sähkökaappi oli avattu ja asuntoon oli laitettu sähköt päälle.

Törkeitä rattijuopumuksia Uudessakaupungissa

Lauantaina aamuyöllä noin kello 4.45 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Hiuntiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,35 promillen lukeman. 

Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Maanantai-aamuna kello seitsemän aikaan poliisi sai ilmoituksen Uudenkaupungissa keskellä Porjaantietä käynnissä olevasta autosta. Ilmoittaja epäili, että autossa nukkuva kuljettaja olisi mahdollisesti päihtynyt. 

Kun partio saapui paikalle, auto oli siirretty tien reunaan. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi noin 1,5 promillea.

Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi sai valmiiksi kaappaustapauksen esitutkinnan

NordenBladet — Helsingin poliisi on siirtämässä syyteharkintaan 9-vuotiaan pojan kaappaustapauksen. Epäilty rikos tapahtui Kulosaaressa 22. huhtikuuta. Rikosnimikkeet ovat edelleen panttivangin ottaminen ja törkeä ryöstö.Pojan huoltajat saivat aamulla 22.4. kiristysviestin, jonka mukaan heidän lapsensa oli kaapattu. Poliisi epäilee, että 54-vuotias mies kaappasi pojan tämän koulumatkalta Kulosaaressa. Poika löytyi myöhemmin samana päivänä fyysisesti hyvässä kunnossa Sipoosta.–  Poliisi on tiedottanut tapahtumienkulusta aikaisemmin, eikä siihen ole lisättävää. Epäilty kiistää edelleen, että hän liittyisi kaappaamiseen millään tavalla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.Tapauksen syytteen nostamisen määräpäivä on 18.7.2022. Syyttäjä on Petteri Perälä.Aikaisempi tiedote: Poliisi on edistynyt 9-vuotiaan katoamistapauksen tutkinnassa – Poliisi

Helsingin poliisi on siirtämässä syyteharkintaan 9-vuotiaan pojan kaappaustapauksen. Epäilty rikos tapahtui Kulosaaressa 22. huhtikuuta. Rikosnimikkeet ovat edelleen panttivangin ottaminen ja törkeä ryöstö.

Pojan huoltajat saivat aamulla 22.4. kiristysviestin, jonka mukaan heidän lapsensa oli kaapattu. Poliisi epäilee, että 54-vuotias mies kaappasi pojan tämän koulumatkalta Kulosaaressa. Poika löytyi myöhemmin samana päivänä fyysisesti hyvässä kunnossa Sipoosta.

–  Poliisi on tiedottanut tapahtumienkulusta aikaisemmin, eikä siihen ole lisättävää. Epäilty kiistää edelleen, että hän liittyisi kaappaamiseen millään tavalla, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Forss.

Tapauksen syytteen nostamisen määräpäivä on 18.7.2022. Syyttäjä on Petteri Perälä.

Aikaisempi tiedote: Poliisi on edistynyt 9-vuotiaan katoamistapauksen tutkinnassa – Poliisi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Torniossa paloi asumaton omakotitalo

NordenBladet — Tornion keskustassa paloi asumaton omakotitalo lauantai-iltana 9.7.2022.Tornion keskustassa paloi vanha puinen asumaton omakotitalo Laivurinkatu 16:sta lauantaina 9.7.2022 noin kello 20.00. Paikalla oli hälytettynä useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Talo jouduttiin purkamaan pelastuslaitoksen toimesta kokonaan. Palossa vaurioitui myös kadun varteen pysäköityjä ajoneuvoja. Poliisi pyytää näiden vaurioituneiden ajoneuvojen omistajia ottamaan yhteyttä. Poliisi pyytää myös palonalkuvaiheesta havaintoja tehneitä ja kuvia ottaneita henkilöitä ottamaan yhteyttä. Poliisi selvittää palon syttymissyytä palonsyyntutkintana. Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa 0295466156 tai [email protected] 

Tornion keskustassa paloi asumaton omakotitalo lauantai-iltana 9.7.2022.

Tornion keskustassa paloi vanha puinen asumaton omakotitalo Laivurinkatu 16:sta lauantaina 9.7.2022 noin kello 20.00. Paikalla oli hälytettynä useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Talo jouduttiin purkamaan pelastuslaitoksen toimesta kokonaan. Palossa vaurioitui myös kadun varteen pysäköityjä ajoneuvoja. Poliisi pyytää näiden vaurioituneiden ajoneuvojen omistajia ottamaan yhteyttä. Poliisi pyytää myös palonalkuvaiheesta havaintoja tehneitä ja kuvia ottaneita henkilöitä ottamaan yhteyttä. Poliisi selvittää palon syttymissyytä palonsyyntutkintana. 

Mahdolliset havainnot voi ilmoittaa 0295466156 tai meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia Porissa viikonlopun aikana

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti viikonlopun aikana päihtyneitä kuljettajia Porin keskustassa ja Ruosniemessä.Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 18.30 Annankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 3,6 promillen lukeman. Kuljettaja oli ajokiellossa. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio suoritti 10.07.2022 kello 10 aikaan liikenteenvalvontaa Ruosniementiellä ja pysäytti tarkistusta varten henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 0,6 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Lounais-Suomen poliisipartio tavoitti viikonlopun aikana päihtyneitä kuljettajia Porin keskustassa ja Ruosniemessä.

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 18.30 Annankadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 3,6 promillen lukeman. Kuljettaja oli ajokiellossa. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

 

Poliisipartio suoritti 10.07.2022 kello 10 aikaan liikenteenvalvontaa Ruosniementiellä ja pysäytti tarkistusta varten henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi 0,6 promillen lukeman. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi