Useampi rattijuopumusepäily Pohjois-Karjalassa perjantai-lauantaiyöltä

NordenBladet — Valvonnan ja partioinnin tuloksena tavattiin useampi autoilija, kenellä ei olisi ollut sillä hetkellä edellytyksiä kuljettaa ajoneuvoa.Poliisipartio pysäytti 16.04.2023 klo 00.20 Joensuussa Pohjolankadulla henkilöautolla liikkuneen miehen, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Poliisipartio pysäytti 15.04.2023 klo 23.30 Pilkossa Joensuussa Kuopiontiellä ajaneen henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta. Kuljettajan olemus oli päihtynyt, jonka vuoksi häntä epäillään myös päihtyneenä ajamisesta. Asiaan saadaan lopullinen varmuus verikoetuloksen perusteella.  Ajoneuvoon oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluvat rekisterikilvet. Poliisipartio pysäytti Kontiolahdella Kajaanintiellä henkilöautolla liikkuneen miehen 15.04.2023 klo 21.55 aikaan. Miehelle tehty puhalluskoe antaa syytä epäillä kuljettajaa rattijuopumuksesta. Lisäksi huumausainepikatesti positiivista huumausaineelle, jonka tulos selviää myöhemmin verikokeesta.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 klo 20.34 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta. Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Valvonnan ja partioinnin tuloksena tavattiin useampi autoilija, kenellä ei olisi ollut sillä hetkellä edellytyksiä kuljettaa ajoneuvoa.

Poliisipartio pysäytti 16.04.2023 klo 00.20 Joensuussa Pohjolankadulla henkilöautolla liikkuneen miehen, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista huumausaineelle. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut ajo-oikeutta. 

Poliisipartio pysäytti 15.04.2023 klo 23.30 Pilkossa Joensuussa Kuopiontiellä ajaneen henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta. Kuljettajan olemus oli päihtynyt, jonka vuoksi häntä epäillään myös päihtyneenä ajamisesta. Asiaan saadaan lopullinen varmuus verikoetuloksen perusteella.  Ajoneuvoon oli kiinnitetty toiseen autoon kuuluvat rekisterikilvet. 

Poliisipartio pysäytti Kontiolahdella Kajaanintiellä henkilöautolla liikkuneen miehen 15.04.2023 klo 21.55 aikaan. Miehelle tehty puhalluskoe antaa syytä epäillä kuljettajaa rattijuopumuksesta. Lisäksi huumausainepikatesti positiivista huumausaineelle, jonka tulos selviää myöhemmin verikokeesta.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Yläsatamakadulla 15.04.2023 klo 20.34 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu holtittomasta ajosta. Poliisipartio tavoitti auton ja kuljettajalle tehty puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen ylittävää promillelukemaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Pietarsaaressa kadonneesta 72-vuotiaasta naisesta

NordenBladet — Pietarsaaresta Tanhuantieltä poistui kotoaan noin klo 19 aikaan 72-vuotias nainen. Hän oli noin tuntia myöhemmin yhteydessä läheisiinsä puhelimitse ja ilmoitti kaatuneensa ja olevansa eksynyt. Pian soiton jälkeen puhelin sammui.Naisella oli kotoaan poistuessaan yllään lila takki ja farkut sekä päässään musta pipo. Poliisi ja Vapepa ovat etsimässä kadonnutta.Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista kadonneeseen liittyvistä havainnoista Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon puh. 0295 440 513.  

Pietarsaaresta Tanhuantieltä poistui kotoaan noin klo 19 aikaan 72-vuotias nainen. Hän oli noin tuntia myöhemmin yhteydessä läheisiinsä puhelimitse ja ilmoitti kaatuneensa ja olevansa eksynyt. Pian soiton jälkeen puhelin sammui.

Naisella oli kotoaan poistuessaan yllään lila takki ja farkut sekä päässään musta pipo. Poliisi ja Vapepa ovat etsimässä kadonnutta.

Poliisi pyytää ilmoittamaan mahdollisista kadonneeseen liittyvistä havainnoista Pohjanmaan poliisin tilannekeskuksen vihjenumeroon puh. 0295 440 513.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi toimitti sodanaikaisia räjähteitä hävitettäväksi Puolustusvoimille

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi sai lauantaina 15. huhtikuuta kello 17.18 ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Matinkylässä sijaitsevan kerrostalon kellarista oli löytynyt vanhoja räjähteitä ja panoksia. Räjähteet osoittautuivat kahdeksi sodanaikaiseksi käsikranaatiksi. Poliisi toimitti räjähteet raivattavaksi Puolustusvoimille.Poliisin räjähteiden vaarattomaksi tekemiseen koulutettu henkilöstö tarkasti räjähteet ja totesi ne käsikranaateiksi, jotka ovat luultavasti toisen maailmansodan aikaisia. Koska löydökset ovat sotilasräjähteitä, poliisi pyysi tukea räjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimilta. Poliisi siirsi räjähteet onnistuneesti Puolustusvoimien haltuun.Poliisi takavarikoi asunnosta myös joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta ja yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain menehtyneen henkilön hallussa hänen asunnossaan ja asunnon varastotiloissa. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö löysi esineet sattumalta ollessaan siivoamassa asunnolla.Poliisin toiminta Matinkylässä päättyi noin kello 20.30. Alueen eristys on purettu.Poliisi eristi toiminta-alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Alueen eristäminen ja kehotus välttää alueella liikkumista ovat poliisin normaaleja käytäntöjä tapauksessa, johon liittyy räjähdysvaarallinen esine.Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Alustavasti asiaa tullaan tutkimaan räjähderikoksena ja ampuma-aserikoksena.  

Länsi-Uudenmaan poliisi sai lauantaina 15. huhtikuuta kello 17.18 ilmoituksen, jonka mukaan Espoon Matinkylässä sijaitsevan kerrostalon kellarista oli löytynyt vanhoja räjähteitä ja panoksia. Räjähteet osoittautuivat kahdeksi sodanaikaiseksi käsikranaatiksi. Poliisi toimitti räjähteet raivattavaksi Puolustusvoimille.

Poliisin räjähteiden vaarattomaksi tekemiseen koulutettu henkilöstö tarkasti räjähteet ja totesi ne käsikranaateiksi, jotka ovat luultavasti toisen maailmansodan aikaisia. Koska löydökset ovat sotilasräjähteitä, poliisi pyysi tukea räjähteiden raivaamiseen Puolustusvoimilta. Poliisi siirsi räjähteet onnistuneesti Puolustusvoimien haltuun.

Poliisi takavarikoi asunnosta myös joitain kymmeniä grammoja ruudiksi epäiltyä ainetta ja yhden aseen. Kranaatit, panokset, ruudiksi epäilty aine sekä ase ovat olleet hiljattain menehtyneen henkilön hallussa hänen asunnossaan ja asunnon varastotiloissa. Hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyt henkilö löysi esineet sattumalta ollessaan siivoamassa asunnolla.

Poliisin toiminta Matinkylässä päättyi noin kello 20.30. Alueen eristys on purettu.

Poliisi eristi toiminta-alueen ja kehotti ihmisiä välttämään alueella liikkumista turvallisuussyistä. Alueen eristäminen ja kehotus välttää alueella liikkumista ovat poliisin normaaleja käytäntöjä tapauksessa, johon liittyy räjähdysvaarallinen esine.

Länsi-Uudenmaan poliisi kirjaa asiasta rikosilmoituksen. Alustavasti asiaa tullaan tutkimaan räjähderikoksena ja ampuma-aserikoksena.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä rattijupumus Ranualla

NordenBladet — Poliisi tavoitti epäillyn rattijuopon Ranualla perjantaina 14.4.2023.Poliisi sai tehtävän hätäkeskukselta perjantaina 14.4.2023 Ranualle, minkä mukaan autonkuljettaja on vaikuttanut olevan alkoholin vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kyseisen auton kuljettajan ja tämä puhalsi poliisin alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi tavoitti epäillyn rattijuopon Ranualla perjantaina 14.4.2023.

Poliisi sai tehtävän hätäkeskukselta perjantaina 14.4.2023 Ranualle, minkä mukaan autonkuljettaja on vaikuttanut olevan alkoholin vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kyseisen auton kuljettajan ja tämä puhalsi poliisin alkometriin yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hollolassa Salpakankaalla jäi poliisin hyvin tuntema polkupyörävaras kiinni anastetun polkupyörän kanssa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 275 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 9 henkilöä. Salpakankaalla polkupyörävaras anasti telineestä kalliin sähköpyörän ja näpistelijöitä tavattiin kummaltakin kenttäjohtoalueelta. Myös rattijuopot aiheuttivat tehtäviä polisiille. Illalla ja öllä erillaiset häiriökäyttäytymiset keskustoissa pitivät poliisit kiireisinä.PÄIJÄT-HÄMEPerjantaina kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 34-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä 13 euroa maksavat hansikkaat, repinyt niistä hälyttimet sekä laput irti ja piilottanut ne taskuunsa, jonka jälkeen hän ohitti kassalinjan maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista viisi kertaa. Hanskoja ei saatu myyntikuntoisena takaisin, joten kauppa vaatii mieheltä korvauksia myös tuhoutuneista hanskoista.Kello 12.00 aikaan, tuli Salpakankaalta Koulurinteentieltä ilmoitus, että mies anasti Salpakankaan päiväkodin pyörätelineestä sähköpolkupyörän irrottamalla siitä eturenkaan, mistä polkupyörä oli kiinnitetty telineeseen. Partion tullessa paikalle, selvisi että mies oli kantanut eturenkaatonta polkupyörää kohti kuntakeskusta ja viimeinen havainto miehestä oli Hollolanraitilta, mistä mies oli livahtanut vanhalle soramontulle piiloon. Partio tavoitti soramontulla piilottelevan varkaan ja kiinniotti 40-vuotiaan, poliisille entuudestaan tutun miehen epäiltynä varkauteen. Partio palautti polkupyörän oikealle omistajalle. Poliisi muistuttaakin polkupyöränomistajia huolehtimaan polkupyöriensä huolellisesta lukituksesta. Keväällä samaan aikaan Leskenlehtien kanssa, nousevat myös polkupyörävarkaat koloistaan ja aloittavat joka kesäisen pahantekonsa, ajattelematta laisinkaan polkupyörien omistajille aiheutuvaa mielipahaa ja harmia.Kello 15.50 jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kahdet aurinkolasit ja piilottanut ne vaatteisiinsa. Tämän jälkeen mies oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 10 kertaa.Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton, joka oli poliisijärjestelmien mukaan katsastamaton sekä käyttökiellossa. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.Kello 21.50 aikaan jäi Hollolassa Kansankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä kiinni 53-vuotias nainen. Nainen oli piilottanut hameensa alle erilaisia elintarvikkeita sekä kaiuttimet ja poistunut liikkeestä maksamatta piilottamiaan tuotteita. Tuotteiden yhteisarvo noin 400 euroa. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 30 kertaa.KANTA-HÄMEKello 14.00 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni kolme alle 15-vuotiasta lasta näpistyksestä. Lapset olivat piilottaneet vaatteisiinsa makeisia noin viiden euron arvosta ja yrittäneet poistua kaupasta maksamatta niitä. Vartija sai lapset kiinni ja asiasta ilmoitettiin poliisille, vanhemmille sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.Kello 13.00 aikaan partio sai hälytyksen Hämeenlinnassa Kuokkamaalla sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa pariskunnalle oli tullut riitaa. Tapahtumapaikalle selvisi, että riita oli alkanut kesärenkaista, joita mies ei ollut suostunut luovuttamaan naiselle. Naisen mukaan mies oli tarttunut häneen kiinni ja kaatanut maahan. Miehen mukaan taas nainen oli käynyt häneen käsiksi, tarttumalla häntä rinnuksista kiinni ja painamalla sohvaa vasten. Kummallakaan osallisella ei ollut havaittavissa vammoja. Asiasta kirjattiin kummankin osalta ilmoitukset lievästä pahoinpitelystä 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 275 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 9 henkilöä. Salpakankaalla polkupyörävaras anasti telineestä kalliin sähköpyörän ja näpistelijöitä tavattiin kummaltakin kenttäjohtoalueelta. Myös rattijuopot aiheuttivat tehtäviä polisiille. Illalla ja öllä erillaiset häiriökäyttäytymiset keskustoissa pitivät poliisit kiireisinä.

PÄIJÄT-HÄME

Perjantaina kello 11.00 aikaan, jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 34-vuotias mies. Mies oli ottanut kaupan hyllystä 13 euroa maksavat hansikkaat, repinyt niistä hälyttimet sekä laput irti ja piilottanut ne taskuunsa, jonka jälkeen hän ohitti kassalinjan maksamatta niitä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista viisi kertaa. Hanskoja ei saatu myyntikuntoisena takaisin, joten kauppa vaatii mieheltä korvauksia myös tuhoutuneista hanskoista.

Kello 12.00 aikaan, tuli Salpakankaalta Koulurinteentieltä ilmoitus, että mies anasti Salpakankaan päiväkodin pyörätelineestä sähköpolkupyörän irrottamalla siitä eturenkaan, mistä polkupyörä oli kiinnitetty telineeseen. Partion tullessa paikalle, selvisi että mies oli kantanut eturenkaatonta polkupyörää kohti kuntakeskusta ja viimeinen havainto miehestä oli Hollolanraitilta, mistä mies oli livahtanut vanhalle soramontulle piiloon. Partio tavoitti soramontulla piilottelevan varkaan ja kiinniotti 40-vuotiaan, poliisille entuudestaan tutun miehen epäiltynä varkauteen. Partio palautti polkupyörän oikealle omistajalle. 
Poliisi muistuttaakin polkupyöränomistajia huolehtimaan polkupyöriensä huolellisesta lukituksesta. Keväällä samaan aikaan Leskenlehtien kanssa, nousevat myös polkupyörävarkaat koloistaan ja aloittavat joka kesäisen pahantekonsa, ajattelematta laisinkaan polkupyörien omistajille aiheutuvaa mielipahaa ja harmia.

Kello 15.50 jäi Lahdessa Ajokadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kahdet aurinkolasit ja piilottanut ne vaatteisiinsa. Tämän jälkeen mies oli ohittanut kassalinjan maksamatta tuotteita. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 10 kertaa.

Kello 20.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton, joka oli poliisijärjestelmien mukaan katsastamaton sekä käyttökiellossa. Autoa kuljettanut 31-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.

Kello 21.50 aikaan jäi Hollolassa Kansankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä kiinni 53-vuotias nainen. Nainen oli piilottanut hameensa alle erilaisia elintarvikkeita sekä kaiuttimet ja poistunut liikkeestä maksamatta piilottamiaan tuotteita. Tuotteiden yhteisarvo noin 400 euroa. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista 30 kertaa.

KANTA-HÄME

Kello 14.00 aikaan jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni kolme alle 15-vuotiasta lasta näpistyksestä. Lapset olivat piilottaneet vaatteisiinsa makeisia noin viiden euron arvosta ja yrittäneet poistua kaupasta maksamatta niitä. Vartija sai lapset kiinni ja asiasta ilmoitettiin poliisille, vanhemmille sekä lastensuojelun sosiaalityöntekijöille.

Kello 13.00 aikaan partio sai hälytyksen Hämeenlinnassa Kuokkamaalla sijaitsevaan yksityisasuntoon, jossa pariskunnalle oli tullut riitaa. Tapahtumapaikalle selvisi, että riita oli alkanut kesärenkaista, joita mies ei ollut suostunut luovuttamaan naiselle. Naisen mukaan mies oli tarttunut häneen kiinni ja kaatanut maahan. Miehen mukaan taas nainen oli käynyt häneen käsiksi, tarttumalla häntä rinnuksista kiinni ja painamalla sohvaa vasten. Kummallakaan osallisella ei ollut havaittavissa vammoja. Asiasta kirjattiin kummankin osalta ilmoitukset lievästä pahoinpitelystä
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Joensuun Niskakadun ja Kauppakadun välisen risteyksen tapauksesta, jossa autoa vahongoitettiin

NordenBladet — Auton lasiin lyötiin nyrkillä ja tilanteessa epäillään olleen jonkinlaista suusanallista uhkailuakin.Joensuussa Kauppakadulla Niskakadun risteyksessä nuori mies vahingoitti 14.04.2023 klo 22.02 aikaan henkilöauton tuulilasia lyömällä lasiin nyrkillä. Pitkä hoikka nuorukainen oli myös sanallisesti uhannut autossa olevaa puukottamisella, mutta missään vaiheessa puukkoa ei kuitenkaan oltu nähty. Uhkailija oli poistunut paikalta. Hänellä oli ollut vaatetuksena musta ”bombertakki”, siniset housut ja päässä aurinkolasit. Tiedot tapauksesta ja epäillystä voi ilmoittaa poliisille sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

Auton lasiin lyötiin nyrkillä ja tilanteessa epäillään olleen jonkinlaista suusanallista uhkailuakin.

Joensuussa Kauppakadulla Niskakadun risteyksessä nuori mies vahingoitti 14.04.2023 klo 22.02 aikaan henkilöauton tuulilasia lyömällä lasiin nyrkillä. Pitkä hoikka nuorukainen oli myös sanallisesti uhannut autossa olevaa puukottamisella, mutta missään vaiheessa puukkoa ei kuitenkaan oltu nähty. Uhkailija oli poistunut paikalta. Hänellä oli ollut vaatetuksena musta ”bombertakki”, siniset housut ja päässä aurinkolasit. Tiedot tapauksesta ja epäillystä voi ilmoittaa poliisille sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeenkyrön liikenneonnettomuus

NordenBladet — Hämeenkyrössä Tampereentiellä, Mäkelä-Haavistontien risteyksessä tänään klo 14.48 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi kaksi ihmistä.Henkilöauton kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan ohitustilanteessa, jolloin auto ajautui päin raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Henkilöautossa oli kaksi matkustajaa, jotka menehtyivät tapahtumapaikalle. Raskaan ajoneuvon kuljettajalle ei aiheutunut vammoja.Poliisi jatkaa paikkatutkintaa, onnettomuuspaikan raivausta sekä tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 

Hämeenkyrössä Tampereentiellä, Mäkelä-Haavistontien risteyksessä tänään klo 14.48 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa menehtyi kaksi ihmistä.

Henkilöauton kuljettajan epäillään menettäneen ajoneuvonsa hallinnan ohitustilanteessa, jolloin auto ajautui päin raskasta ajoneuvoyhdistelmää. Henkilöautossa oli kaksi matkustajaa, jotka menehtyivät tapahtumapaikalle. 
Raskaan ajoneuvon kuljettajalle ei aiheutunut vammoja.

Poliisi jatkaa paikkatutkintaa, onnettomuuspaikan raivausta sekä tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa epäilty päihtynyt kuljettaja

NordenBladet — Kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena.Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena Joensuun Rantakylässä perjantaiyönä puoli kolmen aikaan. Poliisi pysäytti ajoneuvon Rantakylänkadulla tarkastusta varten. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nollat, mutta miehelle tehty huumausaineen pikatesteri antaa syytä epäillä, että mies olisi autoillut huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lopulliset tulokset selviävät verikoetuloksen valmistuttua.  

Kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena Joensuun Rantakylässä perjantaiyönä puoli kolmen aikaan. Poliisi pysäytti ajoneuvon Rantakylänkadulla tarkastusta varten. Kuljettajana toiminut mies puhalsi alkometriin nollat, mutta miehelle tehty huumausaineen pikatesteri antaa syytä epäillä, että mies olisi autoillut huumausaineen vaikutuksen alaisena. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Lopulliset tulokset selviävät verikoetuloksen valmistuttua.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tavoittanut aikaisemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen

NordenBladet — Poliisi on tavoittanut aikaisemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen sekä hänen käytössään olleen henkilöauton RNG-749. Tarvetta asiaan liittyville mahdollisille havainnoille ei enää ole.Poliisi on tavoittanut aikaisemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen sekä hänen käytössään olleen henkilöauton RNG-749. Tarvetta asiaan liittyville mahdollisille havainnoille ei enää ole.

Poliisi on tavoittanut aikaisemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen sekä hänen käytössään olleen henkilöauton RNG-749. Tarvetta asiaan liittyville mahdollisille havainnoille ei enää ole.

Poliisi on tavoittanut aikaisemmin kadonneeksi ilmoitetun miehen sekä hänen käytössään olleen henkilöauton RNG-749. Tarvetta asiaan liittyville mahdollisille havainnoille ei enää ole.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja henkilöautosta RNG-749

NordenBladet — Poliisi sai 13.4. ilmoituksen kotoaan Kurikasta poistuneesta miehestä, joka on mahdollisesti eksyksissä. Mies liikkuu harmaalla Mitsubishi Colt- merkkisellä henkilöautolla rekisteritunnuksella RNG-749.Poliisi pyytää havaintoja henkilöautosta RNG-749Poliisi sai 13.4. ilmoituksen kotoaan Kurikasta poistuneesta miehestä, joka on mahdollisesti eksyksissä. Mies liikkuu harmaalla Mitsubishi Colt- merkkisellä henkilöautolla rekisteritunnuksella RNG-749.Miehen tuntomerkit: hoikka, harmaat hiukset, tummansiniset tuulipuvun housut, sinivihreä ruudullinen takki sekä musta lippalakki.Mies saattaa liikkua Kurikan lisäksi ainakin Ikaalisissa, Töysässä, Alavudella tai Kuhmoisissa.Poliisi pyytää mahdollisia asiaan liittyviä havaintoja joko hätänumeroon 112 tai poliisi vihjenumeroon 0295 440 513 

Poliisi sai 13.4. ilmoituksen kotoaan Kurikasta poistuneesta miehestä, joka on mahdollisesti eksyksissä. Mies liikkuu harmaalla Mitsubishi Colt- merkkisellä henkilöautolla rekisteritunnuksella RNG-749.

Poliisi pyytää havaintoja henkilöautosta RNG-749
Poliisi sai 13.4. ilmoituksen kotoaan Kurikasta poistuneesta miehestä, joka on mahdollisesti eksyksissä. Mies liikkuu harmaalla Mitsubishi Colt- merkkisellä henkilöautolla rekisteritunnuksella RNG-749.
Miehen tuntomerkit: hoikka, harmaat hiukset, tummansiniset tuulipuvun housut, sinivihreä ruudullinen takki sekä musta lippalakki.
Mies saattaa liikkua Kurikan lisäksi ainakin Ikaalisissa, Töysässä, Alavudella tai Kuhmoisissa.
Poliisi pyytää mahdollisia asiaan liittyviä havaintoja joko hätänumeroon 112 tai poliisi vihjenumeroon 0295 440 513
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi