Tilapäisen suojelun hakemusmäärät kasvussa Lounais-Suomessa

NordenBladet — Poliisi ennakoi tilapäisen suojelun hakemusten määrän lisääntyvän vielä loppukeväällä. Raision poliisiasemalle hakemuksia toivotaan jätettävän aamupäivinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin paikan päällä on tulkkeja.Tilapäisen suojelun ja kansainvälisen suojelun hakemuksia on tänä vuonna jätetty Lounais-Suomen poliisilaitoksella noin 50–70 viikossa. Näistä tilapäisen suojelun hakemuksia on ollut noin 740 kappaletta ja kansainvälisen suojelun hakemuksia noin 115 kappaletta. Suurin osa hakijoista on Ukrainan kansalaisia.Huhtikuun aikana kansainvälisen suojelun hakijoiden lukumäärä on selvästi kasvanut, ja poliisi ennakoi hakemusten määrän lisääntyvän vielä kesää kohti mentäessä, kun esimerkiksi Ukrainasta saapuvat kausityöläiset hakevat kausityöluvan sijaan tilapäistä suojelua, jossa työskentelyoikeus alkaa heti hakemuksen jättämisestä ja se on pidempään voimassa.Hakemusten vastaanotto Raisiossa ja PorissaLounais-Suomen poliisilaitoksella hakemuksia otetaan vastaan keskitetysti Raision ja Porin poliisiasemilla. Tällä hetkellä Raision poliisiasemalle tilapäisen suojelun hakemuksen jättämiseen kehotetaan saapumaan maanantaisin, keskiviikkoisin tai perjantaisin kello 9–12 välillä. Kyseisinä aikoina paikalla on myös ukrainan ja venäjän kielen tulkkeja, jotka ovat apuna hakemuksen jättämisessä.Jos henkilö saapuu paikalle suositetun ajankohdan ulkopuolella ja hänellä ei ole mahdollista odottaa seuraavaan päivään, hakemus pyritään ottamaan vastaan myös tiistaina tai torstaina.Porin poliisiasemalla hakemuksia jätetään selvästi Raisiota vähemmän. Jos hakija haluaa jättää hakemuksen Porin poliisiasemalle, suositellaan soittoa etukäteen numeroon 0295 417 530.Lounais-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikön päivystysnumero palvelee arkipäivisin virka-aikana kello 8–16 numerossa 0295 444 818. Turvapaikkahakemusta koskevissa asioissa voi asioida myös sähköpostiosoite osoitteeseen ulkomaalaistutkinta.lounais-suomi@poliisi.fi.

Poliisi ennakoi tilapäisen suojelun hakemusten määrän lisääntyvän vielä loppukeväällä. Raision poliisiasemalle hakemuksia toivotaan jätettävän aamupäivinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin paikan päällä on tulkkeja.

Tilapäisen suojelun ja kansainvälisen suojelun hakemuksia on tänä vuonna jätetty Lounais-Suomen poliisilaitoksella noin 50–70 viikossa. Näistä tilapäisen suojelun hakemuksia on ollut noin 740 kappaletta ja kansainvälisen suojelun hakemuksia noin 115 kappaletta. Suurin osa hakijoista on Ukrainan kansalaisia.

Huhtikuun aikana kansainvälisen suojelun hakijoiden lukumäärä on selvästi kasvanut, ja poliisi ennakoi hakemusten määrän lisääntyvän vielä kesää kohti mentäessä, kun esimerkiksi Ukrainasta saapuvat kausityöläiset hakevat kausityöluvan sijaan tilapäistä suojelua, jossa työskentelyoikeus alkaa heti hakemuksen jättämisestä ja se on pidempään voimassa.

Hakemusten vastaanotto Raisiossa ja Porissa

Lounais-Suomen poliisilaitoksella hakemuksia otetaan vastaan keskitetysti Raision ja Porin poliisiasemilla. 

Tällä hetkellä Raision poliisiasemalle tilapäisen suojelun hakemuksen jättämiseen kehotetaan saapumaan maanantaisin, keskiviikkoisin tai perjantaisin kello 9–12 välillä. Kyseisinä aikoina paikalla on myös ukrainan ja venäjän kielen tulkkeja, jotka ovat apuna hakemuksen jättämisessä.

Jos henkilö saapuu paikalle suositetun ajankohdan ulkopuolella ja hänellä ei ole mahdollista odottaa seuraavaan päivään, hakemus pyritään ottamaan vastaan myös tiistaina tai torstaina.

Porin poliisiasemalla hakemuksia jätetään selvästi Raisiota vähemmän. Jos hakija haluaa jättää hakemuksen Porin poliisiasemalle, suositellaan soittoa etukäteen numeroon 0295 417 530.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaistutkintayksikön päivystysnumero palvelee arkipäivisin virka-aikana kello 8–16 numerossa 0295 444 818. Turvapaikkahakemusta koskevissa asioissa voi asioida myös sähköpostiosoite osoitteeseen ulkomaalaistutkinta.lounais-suomi@poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Polkupyörään asennettu paikannin johti poliisit kotietsinnälle Tampereella

NordenBladet — Poliisin suorittama kotietsintä paljasti runsaasti anastetuksi epäiltyä omaisuutta kevytmoottoripyörästä videopeleihin.Hätäkeskuksen kautta saadun tehtävän mukaan ilmoittajan arvokas sähköpolkupyörä oli anastettu. Ilmoittajan mukaan pyörässä oli paikannin, joka paikansi polkupyörän sijainnin asunnon tarkkuudella. Yleisjohtaja määräsi asuntoon kotietsinnän anastetun omaisuuden löytämiseksi. Kotietsinnällä asunnosta löytyi tuhansien eurojen arvosta anastetuksi epäiltyä omaisuutta, myös hätäkeskukseen anastetuksi ilmoitettu sähköpolkupyörä. Asunnosta löytyi myös anastetuksi ilmoitettu kevytmoottoripyörä. Sähköpolkupyörä sekä kevytmoottoripyörä on luovutettu oikeille omistajilleen polisiin toimesta. Asunnosta takavarikoitiin myös anastetuksi epäiltyjä Playstation 5, Playsation 4 ja Nintendo-switch pelejä alkuperäisissä muovi- ja myyntipakkauksissaan. Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni. 

Poliisin suorittama kotietsintä paljasti runsaasti anastetuksi epäiltyä omaisuutta kevytmoottoripyörästä videopeleihin.

Hätäkeskuksen kautta saadun tehtävän mukaan ilmoittajan arvokas sähköpolkupyörä oli anastettu. Ilmoittajan mukaan pyörässä oli paikannin, joka paikansi polkupyörän sijainnin asunnon tarkkuudella. Yleisjohtaja määräsi asuntoon kotietsinnän anastetun omaisuuden löytämiseksi. Kotietsinnällä asunnosta löytyi tuhansien eurojen arvosta anastetuksi epäiltyä omaisuutta, myös hätäkeskukseen anastetuksi ilmoitettu sähköpolkupyörä. Asunnosta löytyi myös anastetuksi ilmoitettu kevytmoottoripyörä. Sähköpolkupyörä sekä kevytmoottoripyörä on luovutettu oikeille omistajilleen polisiin toimesta. Asunnosta takavarikoitiin myös anastetuksi epäiltyjä Playstation 5, Playsation 4 ja Nintendo-switch pelejä alkuperäisissä muovi- ja myyntipakkauksissaan. Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumusepäilyjä Rovaniemellä

NordenBladet — Kortiton ja ajokunnoton kuljettaja ajeli Korkalovaarassa, toinen keskustan alueella.Poliisipartio pysäytti Rovaniemen keskustassa henkilöauton keskiviikkona aamupäivällä. Auton kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton henkilö. Kuljettajalle tehdyn huumepikatestin tuloksen perusteella kuljettajaa epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.                   Rovaniemen poliisipartio pysäytti henkilöauton Korkalovaarassa keskiviikkoiltana. Tapahtumapaikalla ilmeni, että autoa kuljettaneella henkilöllä ei ollut ajo-oikeutta ja lisäksi kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena.   

Kortiton ja ajokunnoton kuljettaja ajeli Korkalovaarassa, toinen keskustan alueella.

Poliisipartio pysäytti Rovaniemen keskustassa henkilöauton keskiviikkona aamupäivällä. Auton kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton henkilö. Kuljettajalle tehdyn huumepikatestin tuloksen perusteella kuljettajaa epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. 

                  
Rovaniemen poliisipartio pysäytti henkilöauton Korkalovaarassa keskiviikkoiltana. Tapahtumapaikalla ilmeni, että autoa kuljettaneella henkilöllä ei ollut ajo-oikeutta ja lisäksi kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena. 
 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nainen uhkasi poliisia Alavudella

NordenBladet — Teräaseella varustautunut nainen uhkasi poliisia virka-aputehtävän yhteydessä Alavudella 27.4.Pohjanmaan poliisi sai tänään klo 11 aikoihin virka-apu tehtävän yksityisasuntoon Alavudelle. Kohdehenkilö oli lukittautunut kahden alaikäisen lapsensa kanssa yhteen asuntonsa huoneeseen uhaten turvaamistehtävää suorittavaa poliisipartiota väkivallalla. Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kohdehenkilön kiinni ottamiseksi. Henkilöä epäillään mm. virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.Kaikki osalliset selvisivät tapahtumasta ilman vammoja.Poliisi ei tiedota asiasta enempää. 

Teräaseella varustautunut nainen uhkasi poliisia virka-aputehtävän yhteydessä Alavudella 27.4.

Pohjanmaan poliisi sai tänään klo 11 aikoihin virka-apu tehtävän yksityisasuntoon Alavudelle. Kohdehenkilö oli lukittautunut kahden alaikäisen lapsensa kanssa yhteen asuntonsa huoneeseen uhaten turvaamistehtävää suorittavaa poliisipartiota väkivallalla. Poliisi joutui käyttämään voimakeinoja kohdehenkilön kiinni ottamiseksi. Henkilöä epäillään mm. virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kaikki osalliset selvisivät tapahtumasta ilman vammoja.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaapelivarkaita Pieksämäellä

NordenBladet — Torstaina aamuyöllä Itä-Suomen poliisin partio otti Pieksämäellä kiinni kolme miestä, jotka olivat hieman aiemmin anastaneet kaapelia Kaartotiellä olevalta varastoalueelta. Poliisi kaipailee kaapeleille omistajaa numerossa 0295 455839..

Torstaina aamuyöllä Itä-Suomen poliisin partio otti Pieksämäellä kiinni kolme miestä, jotka olivat hieman aiemmin anastaneet kaapelia Kaartotiellä olevalta varastoalueelta. Poliisi kaipailee kaapeleille omistajaa numerossa 0295 455839.

.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Keskusrikospoliisi tutkii epäiltyä tietosuojarikosta

NordenBladet — Rikosepäily liittyy väestötietojärjestelmässä ja HUS:n potilastietojärjestelmässä tehtyihin hakuihin. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä.Keskusrikospoliisi vastaanotti asiasta tutkintapyynnön 25.4.2023 ja käynnisti välittömästi esitutkinnan.– Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, asian laajuutta ja osallisia henkilöitä. Asia kytkeytyy tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan, ja näiden seikkojen sekä esitutkinnan turvaamiseksi emme voi tässä kohtaa kertoa yksityiskohtaisempaa tietoa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiia Grönberg.Poliisi kertoo asiasta lisää mahdollisuuksien mukaan tutkinnan edetessä.

Rikosepäily liittyy väestötietojärjestelmässä ja HUS:n potilastietojärjestelmässä tehtyihin hakuihin. Rikoksesta epäillään yhtä henkilöä.

Keskusrikospoliisi vastaanotti asiasta tutkintapyynnön 25.4.2023 ja käynnisti välittömästi esitutkinnan.

– Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, asian laajuutta ja osallisia henkilöitä. Asia kytkeytyy tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan, ja näiden seikkojen sekä esitutkinnan turvaamiseksi emme voi tässä kohtaa kertoa yksityiskohtaisempaa tietoa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tiia Grönberg.

Poliisi kertoo asiasta lisää mahdollisuuksien mukaan tutkinnan edetessä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi otti kiinni useista vitamiinivarkauksista epäillyn Oulussa

NordenBladet — Poliisi tutkii laajaa vitamiinianastusten sarjaa. Rikoksista epäilty on tällä hetkellä tutkintavankina.Suomalaisten myymäläketjujen myymälöistä on suunnitelmallisesti anastettu pääosin vitamiineja sekä muita luontaistuotteita. Tuotteita on anastettu pääasiassa kahdelta eri halpakauppaketjulta ympäri Suomea. Poliisi epäilee, että tuotteita on anastanut kaksi ulkomaalaistaustaista miestä vuoden 2022 ja kevään 2023 välillä usean Suomessa oleskelujakson aikana.Poliisi epäilee miesten anastaneen luontaistuotteita ja akkuja Haukiputaalla sijaitsevasta myymälästä 23. huhtikuuta 2023. Myymälän myyjät saivat toisen miehen kiinni, mutta toinen pääsi pakenemaan lähimetsään. Kiinni jääneen miehen vaatteiden sisältä tippui pakoyrityksessä vitamiineja maahan.Oulun käräjäoikeus vangitsi epäillyn poliisin vaatimuksesta torstaina 27. huhtikuuta 2023. Esitutkinta asiassa on kesken.Poliisi kannustaa myymälöitä varovaisuuteen luontaistuotteiden asettelussa. Niiden sijoittaminen lähelle kassaa voi vähentää varkauksia. Joissakin maissa luontaistuotteet ovat myymälöissä häkkirakennelmien takana. Eräissä maissa luontaistuotteiden käyttö on suosittua, sillä ne rinnastetaan lääkkeisiin. Poliisi takavarikoi lähes 800 lisäravinnepakkaustaPoliisi epäilee kiinni jäänyttä miestä ja hänen tekijäkumppaniaan yhteensä 13 eri varkaudesta seitsemällä eri paikkakunnalla. Anastuksista on kirjattu rikosilmoituksia Haukiputaan lisäksi Oulussa, Nivalassa, Kalajoella, Ylivieskassa, Kauhajoella, Lapualla ja Somerolla. Poliisin tietoon tulleissa teoissa anastetun omaisuuden arvo on yhteensä 8 422 euroa, sisältäen 14 prosentin arvonlisäveron.Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt ovat lainanneet Etelä-Suomessa asuvalta mieheltä auton, jolla he ovat liikkuneet eri puolilla Suomea. Auton katolla on ollut suksiboksi, jossa on säilytetty anastettuja tuotteita. Poliisi takavarikoi autosta788 purkkia tai pakettia erilaisia lisäravinnetuotteita,62 pakkausta AA- ja AAA-paristoja,pienen määrän erilaisia hygieniatuotteita sekäkuulokkeet.Näitä takavarikoituja tuotteita oli autossa yhteensä viisi jätesäkillistä ja viisi kassillista. Epäillyt aikoivat myydä tuotteet kotimaassaan.Molemmat epäillyt ovat maahantulokiellossa Suomeen. He ovat käyttäneet Suomessa ollessaan eri henkilöllisyyksiä. Poliisi takavarikoi tuotteita viisi kestokassillista ja viisi jätesäkillistä.

Poliisi tutkii laajaa vitamiinianastusten sarjaa. Rikoksista epäilty on tällä hetkellä tutkintavankina.

Suomalaisten myymäläketjujen myymälöistä on suunnitelmallisesti anastettu pääosin vitamiineja sekä muita luontaistuotteita. Tuotteita on anastettu pääasiassa kahdelta eri halpakauppaketjulta ympäri Suomea. Poliisi epäilee, että tuotteita on anastanut kaksi ulkomaalaistaustaista miestä vuoden 2022 ja kevään 2023 välillä usean Suomessa oleskelujakson aikana.

Poliisi epäilee miesten anastaneen luontaistuotteita ja akkuja Haukiputaalla sijaitsevasta myymälästä 23. huhtikuuta 2023. Myymälän myyjät saivat toisen miehen kiinni, mutta toinen pääsi pakenemaan lähimetsään. Kiinni jääneen miehen vaatteiden sisältä tippui pakoyrityksessä vitamiineja maahan.

Oulun käräjäoikeus vangitsi epäillyn poliisin vaatimuksesta torstaina 27. huhtikuuta 2023. Esitutkinta asiassa on kesken.

Poliisi kannustaa myymälöitä varovaisuuteen luontaistuotteiden asettelussa. Niiden sijoittaminen lähelle kassaa voi vähentää varkauksia. Joissakin maissa luontaistuotteet ovat myymälöissä häkkirakennelmien takana. Eräissä maissa luontaistuotteiden käyttö on suosittua, sillä ne rinnastetaan lääkkeisiin. 

Poliisi takavarikoi lähes 800 lisäravinnepakkausta

Poliisi epäilee kiinni jäänyttä miestä ja hänen tekijäkumppaniaan yhteensä 13 eri varkaudesta seitsemällä eri paikkakunnalla. Anastuksista on kirjattu rikosilmoituksia Haukiputaan lisäksi Oulussa, Nivalassa, Kalajoella, Ylivieskassa, Kauhajoella, Lapualla ja Somerolla. Poliisin tietoon tulleissa teoissa anastetun omaisuuden arvo on yhteensä 8 422 euroa, sisältäen 14 prosentin arvonlisäveron.

Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäillyt ovat lainanneet Etelä-Suomessa asuvalta mieheltä auton, jolla he ovat liikkuneet eri puolilla Suomea. Auton katolla on ollut suksiboksi, jossa on säilytetty anastettuja tuotteita. Poliisi takavarikoi autosta

  • 788 purkkia tai pakettia erilaisia lisäravinnetuotteita,
  • 62 pakkausta AA- ja AAA-paristoja,
  • pienen määrän erilaisia hygieniatuotteita sekä
  • kuulokkeet.

Näitä takavarikoituja tuotteita oli autossa yhteensä viisi jätesäkillistä ja viisi kassillista. Epäillyt aikoivat myydä tuotteet kotimaassaan.

Molemmat epäillyt ovat maahantulokiellossa Suomeen. He ovat käyttäneet Suomessa ollessaan eri henkilöllisyyksiä.

Poliisi takavarikoi tuotteita viisi kestokassillista ja viisi jätesäkillistä.]]>

Lähde: Poliisi.fi

Biotuotetehdasprojektin alihankkijayrityksen toimista on avattu esitutkinta

NordenBladet — Poliisi on aloittanut esitutkinnan Kemin biotuotetehdasprojektin yhteydessä toimivan yrityksen toimista. Esitutkinnassa selvitetään yrityksen työntekijöiden palkanmaksuun, työaikaan ja -olosuhteisiin liittyviä seikkoja.Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ossi Granat Lapin poliisilaitoksesta kertoo, että viranomaiset tekivät 26.4.2023 Kemin tehdasalueella esitutkintaan liittyviä toimenpiteitä. Mukana oli viranomaisia Lapin poliisilaitoksen lisäksi Oulun poliisilaitoksesta, Keskusrikospoliisista ja Aluehallintovirastosta. Yrityksen epäillään harjoittaneen harmaata taloutta- Esitutkinnassa selvitetään nyt erityisesti sitä, onko yritys järjestänyt työntekijöiden palkka-asiat ja työolot asianmukaisesti. Kyseessä on ulkomainen yritys, joka on kuluneen vuoden aikana työllistänyt Kemin biotuotetehdasprojektin yhteydessä satoja työntekijöitä. Poliisi on eilen kuulustellut rikoksesta epäiltynä kolmea yrityksen edustajaa. Näiden kuulustelujen lisäksi tehdastyömaan alueella puhuteltiin kymmeniä yrityksen työntekijöitä. Esitutkinta on keskeneräinen, eikä sen valmistumisesta ole toistaiseksi tarkkaa arviota, kertoo tutkinnanjohtaja Granat.  Poliisi tiedotti tapauksesta ensimmäisen kerran keskiviikkona 26.4.2023: Sellutehtaan alueella on käynnissä viranomaistoimia

Poliisi on aloittanut esitutkinnan Kemin biotuotetehdasprojektin yhteydessä toimivan yrityksen toimista. Esitutkinnassa selvitetään yrityksen työntekijöiden palkanmaksuun, työaikaan ja -olosuhteisiin liittyviä seikkoja.

Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Ossi Granat Lapin poliisilaitoksesta kertoo, että viranomaiset tekivät 26.4.2023 Kemin tehdasalueella esitutkintaan liittyviä toimenpiteitä. Mukana oli viranomaisia Lapin poliisilaitoksen lisäksi Oulun poliisilaitoksesta, Keskusrikospoliisista ja Aluehallintovirastosta. 

Yrityksen epäillään harjoittaneen harmaata taloutta

– Esitutkinnassa selvitetään nyt erityisesti sitä, onko yritys järjestänyt työntekijöiden palkka-asiat ja työolot asianmukaisesti. Kyseessä on ulkomainen yritys, joka on kuluneen vuoden aikana työllistänyt Kemin biotuotetehdasprojektin yhteydessä satoja työntekijöitä. Poliisi on eilen kuulustellut rikoksesta epäiltynä kolmea yrityksen edustajaa. Näiden kuulustelujen lisäksi tehdastyömaan alueella puhuteltiin kymmeniä yrityksen työntekijöitä. Esitutkinta on keskeneräinen, eikä sen valmistumisesta ole toistaiseksi tarkkaa arviota, kertoo tutkinnanjohtaja Granat.  

Poliisi tiedotti tapauksesta ensimmäisen kerran keskiviikkona 26.4.2023: Sellutehtaan alueella on käynnissä viranomaistoimia

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porin Pihlavassa vakava väkivallanteko

NordenBladet — Kaksi ihmistä joutui tänään puukotuksen uhriksi Porin Pihlavassa. Poliisi otti teosta epäillyn henkilön kiinni Pihlavan terveysasemalta, joka jouduttiin hetkeä ennemmin evakuoimaan asiakkaista.Poliisi ja ensihoito hälytettiin torstaina aamupäivällä kello 11 jälkeen Porin Pihlavan K-Marketille.Paikan päällä selvisi, että kahta henkilöä oli puukotettu vakavin seurauksin. Puukotuksen uhrit kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon.Väkivallanteosta epäilty henkilö oli teon jälkeen siirtynyt asejäljitelmä kädessään Pihlavan terveysasemalle.Terveysaseman henkilökunta ryhtyi suojaamaan asiakkaita ja evakuoimaan tiloja. Poliisi otti epäillyn nopeasti tämän jälkeen kiinni ilman vastarintaa. Poliisi kiittää erityisesti terveysasemalla toimineen hoitajan ansiokasta ja oppikirjan mukaista toimintaa tilanteessa.Tällä hetkellä poliisi on eristänyt rikospaikan tutkintateknisistä syistä. Liiketila on suljettu tutkintatoimien ajaksi.Tutkinta on tällä hetkellä alkuvaiheessa ja poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkinnallisista syistä kommentoida asiaa enempää. Poliisi tiedottaa asiasta, kun se on tutkinnallisesti mahdollista. 

Kaksi ihmistä joutui tänään puukotuksen uhriksi Porin Pihlavassa. Poliisi otti teosta epäillyn henkilön kiinni Pihlavan terveysasemalta, joka jouduttiin hetkeä ennemmin evakuoimaan asiakkaista.

Poliisi ja ensihoito hälytettiin torstaina aamupäivällä kello 11 jälkeen Porin Pihlavan K-Marketille.

Paikan päällä selvisi, että kahta henkilöä oli puukotettu vakavin seurauksin. Puukotuksen uhrit kuljetettiin kiireellisesti sairaalahoitoon.

Väkivallanteosta epäilty henkilö oli teon jälkeen siirtynyt asejäljitelmä kädessään Pihlavan terveysasemalle.

Terveysaseman henkilökunta ryhtyi suojaamaan asiakkaita ja evakuoimaan tiloja. Poliisi otti epäillyn nopeasti tämän jälkeen kiinni ilman vastarintaa. Poliisi kiittää erityisesti terveysasemalla toimineen hoitajan ansiokasta ja oppikirjan mukaista toimintaa tilanteessa.

Tällä hetkellä poliisi on eristänyt rikospaikan tutkintateknisistä syistä. Liiketila on suljettu tutkintatoimien ajaksi.

Tutkinta on tällä hetkellä alkuvaiheessa ja poliisi ei voi tässä vaiheessa tutkinnallisista syistä kommentoida asiaa enempää. Poliisi tiedottaa asiasta, kun se on tutkinnallisesti mahdollista. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ennalta estävää työtä tekevä poliisi haluaa olla nuorille läsnä myös sosiaalisessa mediassa

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella ennalta estävää työtä tekevä vanhempi konstaapeli Johanna Lindroos on toukokuun alusta alkaen läsnä nuoria varten TikTokissa ja Instagramissa.Kun ennalta estävää toimintaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella luotsaava komisario Hannu Väänänen ja Ankkuripoliisina Raaseporin poliisiasemalla työskentelevä Lindroos juttelevat poliisin ja nuorten kohtaamisesta, molemmilla on yhteinen toive: kunpa voisimme olla mahdollisimman paljon läsnä siellä, missä nuoret ovat. − Osin tämä toteutuu, mutta kaikkialle emme ehdi. Tässä sosiaalinen media astuu täyttämään toiveeseen jäävää aukkoa. Suurimmalle osalle nuorista some on osa jokapäiväistä elämää, komisario Väänänen sanoo.Vanhempi konstaapeli Lindroos on huomannut, että nuoret ovat monella tavalla valveutuneita yhteiskunnallisista asioista ja omista oikeuksistaan. Samaan aikaan monelle ei kuitenkaan ole selvää esimerkiksi juuri sosiaalisen median käyttöön liittyvät vastuut tai se, millaisia seurauksia erilaista teoista niin somessa kuin oikeassa elämässä voi tulla. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi poliisi lähtee myös Länsi-Uudellamaalla kohtaamaan nuoria aktiivisemmin TikTokissa ja Instagramissa. Aiheita, joita @PoliisiJohanna-tilillä käsitellään, ovat esimerkiksi somehäirintä, kiusaaminen, väkivalta ja päihteiden käyttö.− Haluan kertoa nuorille näistä ilmiöistä ja siitä, mitä niiden myötä voi toiselle aiheutua. Pelkästään varoittelua ja synkistelyä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä onhan somessa paljon hyvääkin ja poliisin työssä on lukuisia hienoja juttuja, joita haluan jakaa, Lindroos suunnittelee.Poliisi juttelee somessa julkisista asioista ja ohjaa nuorenkin tarvittaessa virallisemmalle alustalleViime aikoina julkisuudessa on käyty tärkeää keskustelua etenkin TikTokin tietoturvasta sekä yksityisyydensuojasta. Tilanne tunnistetaan poliisissa, ja sosiaalisen median käytön turvallisuudesta kerrotaankin poliisin sosiaalisen median käytön linjaukset sisältävässä ohjeessa.   Virkapuhelimissa sosiaalisen median sovelluksia ei Länsi-Uudellamaalla, eikä muuallakaan poliisissa, käytetä. Lindroosinkin matkassa kulkee erillinen some-puhelin, jota käytetään vain sosiaalisen median kanavien päivittämiseen. Poliisi käsittelee sosiaalisessa mediassa vain julkista tietoa.− Joskus nuoret voivat somessa kertoa asiasta, joka on arkaluontoinen tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluva. Joku voi esimerkiksi tuoda esiin tapahtuman, jonka piirteet täyttävät rikoksen tunnusmerkit. Olemme luonnollisesti kiitollisia siitä, että nuori luottaa somessa näkyvään poliisin, sillä juuri sen vuoksi me siellä olemme. Näissä tapauksissa ohjaamme kuitenkin nuoren kanssa käytävän tiedonvaihdon poliisin virallisiin kanaviin tai katsomme, voiko hänet kohdata muualla kuin sosiaalisessa mediassa, Lindroos kertoo.Vanhempi konstaapeli Johanna Lindroosin löydät toukokuusta alkaen sosiaalisesta mediasta TikTokista sekä Instagramista @PoliisiJohanna. Komisario Hannu Väänänen taas löytyy Twitteristä @HannuVaan. 

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella ennalta estävää työtä tekevä vanhempi konstaapeli Johanna Lindroos on toukokuun alusta alkaen läsnä nuoria varten TikTokissa ja Instagramissa.

Kun ennalta estävää toimintaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella luotsaava komisario Hannu Väänänen ja Ankkuripoliisina Raaseporin poliisiasemalla työskentelevä Lindroos juttelevat poliisin ja nuorten kohtaamisesta, molemmilla on yhteinen toive: kunpa voisimme olla mahdollisimman paljon läsnä siellä, missä nuoret ovat. 

− Osin tämä toteutuu, mutta kaikkialle emme ehdi. Tässä sosiaalinen media astuu täyttämään toiveeseen jäävää aukkoa. Suurimmalle osalle nuorista some on osa jokapäiväistä elämää, komisario Väänänen sanoo.

Vanhempi konstaapeli Lindroos on huomannut, että nuoret ovat monella tavalla valveutuneita yhteiskunnallisista asioista ja omista oikeuksistaan. Samaan aikaan monelle ei kuitenkaan ole selvää esimerkiksi juuri sosiaalisen median käyttöön liittyvät vastuut tai se, millaisia seurauksia erilaista teoista niin somessa kuin oikeassa elämässä voi tulla. Tämä onkin yksi niistä syistä, miksi poliisi lähtee myös Länsi-Uudellamaalla kohtaamaan nuoria aktiivisemmin TikTokissa ja Instagramissa. 

Aiheita, joita @PoliisiJohanna-tilillä käsitellään, ovat esimerkiksi somehäirintä, kiusaaminen, väkivalta ja päihteiden käyttö.

− Haluan kertoa nuorille näistä ilmiöistä ja siitä, mitä niiden myötä voi toiselle aiheutua. Pelkästään varoittelua ja synkistelyä ei kuitenkaan ole luvassa, sillä onhan somessa paljon hyvääkin ja poliisin työssä on lukuisia hienoja juttuja, joita haluan jakaa, Lindroos suunnittelee.

Poliisi juttelee somessa julkisista asioista ja ohjaa nuorenkin tarvittaessa virallisemmalle alustalle

Viime aikoina julkisuudessa on käyty tärkeää keskustelua etenkin TikTokin tietoturvasta sekä yksityisyydensuojasta. Tilanne tunnistetaan poliisissa, ja sosiaalisen median käytön turvallisuudesta kerrotaankin poliisin sosiaalisen median käytön linjaukset sisältävässä ohjeessa.   

Virkapuhelimissa sosiaalisen median sovelluksia ei Länsi-Uudellamaalla, eikä muuallakaan poliisissa, käytetä. Lindroosinkin matkassa kulkee erillinen some-puhelin, jota käytetään vain sosiaalisen median kanavien päivittämiseen. Poliisi käsittelee sosiaalisessa mediassa vain julkista tietoa.

− Joskus nuoret voivat somessa kertoa asiasta, joka on arkaluontoinen tai yksityisyyden suojan piiriin kuuluva. Joku voi esimerkiksi tuoda esiin tapahtuman, jonka piirteet täyttävät rikoksen tunnusmerkit. Olemme luonnollisesti kiitollisia siitä, että nuori luottaa somessa näkyvään poliisin, sillä juuri sen vuoksi me siellä olemme. Näissä tapauksissa ohjaamme kuitenkin nuoren kanssa käytävän tiedonvaihdon poliisin virallisiin kanaviin tai katsomme, voiko hänet kohdata muualla kuin sosiaalisessa mediassa, Lindroos kertoo.

Vanhempi konstaapeli Johanna Lindroosin löydät toukokuusta alkaen sosiaalisesta mediasta TikTokista sekä Instagramista @PoliisiJohanna. Komisario Hannu Väänänen taas löytyy Twitteristä @HannuVaan. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi