Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi valvoo Itä-Suomen juhannusliikennettä maanteillä ja vesillä

NordenBladet — Poliisi arvioi juhannuksen menoliikenteen olevan vilkkaimmillaan torstaina puolestapäivästä iltaan, mutta myös perjantain aamupäivään on odotettavissa hieman normaalia enemmän liikennettä ja ajoittaista liikenteen jonoutumista voi esiintyä vielä silloinkin.Itä-Suomessa ruuhkaisin paikka tulee olemaan Valtatie 5:llä Lusi – Mikkeli välillä. Paluuliikenteen huippu osunee sunnuntai-iltapäivään. Paluuliikenne tulee olemaan kesälomien alkamisesta johtuen menoliikennettä hiljaisempaa. – Poliisi valvoo meno- ja paluuliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä, sanoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen liikennepoliisista.  Perinteisen nopeusvalvonnan rinnalla käytetään automaattista liikennevalvontaa. Pahkinin mukaan kameroilla tuetaan perinteistä ajonopeuksien valvontaa. Poliisin nopeusvalvonnalta liikenevä aika käytetään muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan.   Kesä- ja heinäkuu ovat rattijuopumusten synkkää aikaa poliisin tilastoissa Juhannusliikenteessä rattijuoppojen määrä on lähes kolminkertainen alkutalven vastaavan pituiseen aikaan verrattuna. Useampana peräkkäisenä päivänä käytetty alkoholi saattaa vaikuttaa siten, ettei seuraavana päivänä ajoon lähtevä kuljettaja välttämättä tiedosta omaa tilaansa, ja tapauskohtaisesti ajoon lähtiessä promilleja voi olla veressä vielä paljonkin. – Epävarmoissa tapauksissa kannattaa siirtää matkalle lähtöä suosiolla siten, että välissä on kokonai-nen selvä päivä, neuvoo Petri Pahkin. Juhannusaattona ja juhannuspäivinä poliisi keskittää rattijuopumusvalvontaa muun muassa mökkiliikenteeseen eli alemman tieverkoston teille.   Poliisi valvoo juhannusajan myös vesiliikennettä   Valvonnalla pyritään ensisijaisesti vähentämään ruorijuopumuksia ja lisäämään pelastusliivien käyttöä. Vuosittain vesillä hukkuu Suomessa noin 100–150 henkeä. – Veneilyonnettomuuksissa lähes kaikki hukkuneet olisivat pelastuneet, mikäli olisivat käyttäneet pelastusliivejä ja olleet selvin päin, Petri Pahkin kertoo. Sääennusteet lupaavat mahdollisesti kaunista ja lämmintä juhannussäätä lähes koko maahan. Se tarkoittaa poliisille enemmän töitä vesillä. Poliisin tehtävien määrä riippuu yleensä hyvin paljon säästä – huonossa säässä veneilijöitä ei ole niin paljon ja muutenkin tehtäviä on vähemmän.– Toisaalta huonolla kelillä ne vähäisetkin tehtävät ovat sitten vaativampia, Pahkin sanoo.– Toiveemme on, että tänä juhannuksena yksikään ei huku. Tämä on mahdollista, kun nautitaan vesillä liikkumisesta turvallisesti ja selvinpäin sekä pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme, Petri Pahkin korostaa.    Poliisin vinkit juhannusta vesillä viettäville ovat samat kuin muutenkin aina vesille lähdettäessä. – Liivit päälle ja korkki kiinni vesillä! Ja lisätään luetteloon vielä huolellisuus, varovaisuus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen! Muistetaan myös vesikulkuneuvon päällikön velvollisuus huolehtia kulkuneuvossa mukana olevien varusteista ja turvallisuudesta, Pahkin listaa.     Synkin päivä keskikesän juhlassa on perinteisesti perjantai   Juhannusliikenteessä menehtyy ja loukkaantuu neljän päivän aikana turhan monta ihmistä vuodesta toiseen. Juhannusviikon perjantaina ylitetään lähes poikkeuksetta maan keskiarvo näissä luvuissa. Myös monet lauantaille tilastoidut onnettomuudet ovat todellisuudessa perjantai-illan saldoa. Jos onnet-tomuus on sattunut puolen yön jälkeen, se näkyy tilastoissa lauantain kohdalla.Petri Pahkinin mukaan yksi luonnollinen syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä, mutta myös muita selityksiä löytyy. Juhannuksen liikenteeseen liittyy runsas maaseudulle lähtö ja lomien alkaminen. – Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin, sanoo Pahkin.   Kesäkelin luoma turvallisuuden tunne voi olla petollista   – Suuri osa juhannuksen onnettomuuksista on seurausta ylinopeudesta tai liian suuresta tilannenopeudesta, Pahkin toteaa.- Monissa juhannuksen onnettomuuksissa on mukana myös alkoholi. Usein onnettomuusautoissa on mukana useampia ihmisiä, pääasiassa nuoria. Vaaraa lisäävät uhkarohkeat ohitukset ja alkoholijuomien käyttäjät. Pahimmat ylinopeudet ajetaan hiljaisina aamuyön tunteina. Kesällä liikenteessä on talviaikaan nähden enemmän kaiken tasoisia kuljettajia, Pahkin jatkaa.     Toimi oikein onnettomuuspaikalla   Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu avun hälyttäminen ja muiden auttaminen onnettomuustilanteissa. Jos ajat ensimmäisenä onnettomuuspaikalle: pysähdy ja tarkista tilanne soita tarvittaessa Hätäkeskukseen 112 vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin ja noudata annettuja ohjeita. Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, las-ke ajonopeutta riittävästi, älä kuvaa onnettomuuspaikkaa.   Poliisin neuvot juhannusliikenteeseen:   1. Malttia liikenteeseen!Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaara-tilanteita sitäkin enemmän. Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta. 2. Kuljettajaksi kokenein ja harkitsevin kuljettaja 3. Auto lastataan oikein: Tavarat sijoitellaan niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään äkkijarrutuksissa tai muustakaan syystä. Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana. 4. Auton kunto on tarkistettu ennen liikkeelle lähtöä: Ilmanpaineet on tarkistettu renkaista ja nestesäiliöt on tarkastettu ja täytetty, esimerkiksi tuulilasinpesuneste ja jäähdytysneste.4. Auton sisälämpötila säädetään sopivan viileäksi ajovireyden ja matkustusmukavuuden varmistamiseksi5. Matkalle on turha laatia tiukkoja aikatauluja eli varaa riittävästi aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen6. Jokaisen tavoite on varma ja turvallinen perille pääsy   Seuraa poliisia somekanavilla     Poliisi on mukana somekanavilla juhannuksena. Twiittaamme 22.-25.6.2023 välisenä aikana (twitter.com/PoliisiIS, @PoliisiIS). Lisäksi poliisilta tulee keskikesän juhlan vietosta eripuolilta Etelä- ja Pohjois-Savoa sekä Pohjois-Karjalaa muutamia päivityksiä Facebookiin (facebook.com/PKpoliisi) ja Instagramiin (instagram.com/Poliisi_IS). Korostamme turvallisuutta maanteillä, juhannusjuhlilla sekä vesillä liikuttaessa. Se, että poliisi valvoo monipuolisesti juhannuksen viettoa, tarkoittaa myös sitä, että meidät voi kohdata yllättävissäkin paikoissa. Tule seuraamme somekanaville.Juhannuksen sää tulee varmasti vaikuttamaan myös siihen, millainen on juhannuksen hukkuneiden ja liikenteessä kuolleiden määrä. Toivottavasti tästä juhannuksesta tulee poikkeus aiempiin, eikä kenenkään meistä tarvitse olla luku juhannustilastossa! 

Poliisi arvioi juhannuksen menoliikenteen olevan vilkkaimmillaan torstaina puolestapäivästä iltaan, mutta myös perjantain aamupäivään on odotettavissa hieman normaalia enemmän liikennettä ja ajoittaista liikenteen jonoutumista voi esiintyä vielä silloinkin.

Itä-Suomessa ruuhkaisin paikka tulee olemaan Valtatie 5:llä Lusi – Mikkeli välillä. Paluuliikenteen huippu osunee sunnuntai-iltapäivään. Paluuliikenne tulee olemaan kesälomien alkamisesta johtuen menoliikennettä hiljaisempaa. 

– Poliisi valvoo meno- ja paluuliikenteessä erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä, sanoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen liikennepoliisista.  

Perinteisen nopeusvalvonnan rinnalla käytetään automaattista liikennevalvontaa. Pahkinin mukaan kameroilla tuetaan perinteistä ajonopeuksien valvontaa. Poliisin nopeusvalvonnalta liikenevä aika käytetään muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan.   

Kesä- ja heinäkuu ovat rattijuopumusten synkkää aikaa poliisin tilastoissa 

Juhannusliikenteessä rattijuoppojen määrä on lähes kolminkertainen alkutalven vastaavan pituiseen aikaan verrattuna. Useampana peräkkäisenä päivänä käytetty alkoholi saattaa vaikuttaa siten, ettei seuraavana päivänä ajoon lähtevä kuljettaja välttämättä tiedosta omaa tilaansa, ja tapauskohtaisesti ajoon lähtiessä promilleja voi olla veressä vielä paljonkin. 

– Epävarmoissa tapauksissa kannattaa siirtää matkalle lähtöä suosiolla siten, että välissä on kokonai-nen selvä päivä, neuvoo Petri Pahkin. 

Juhannusaattona ja juhannuspäivinä poliisi keskittää rattijuopumusvalvontaa muun muassa mökkiliikenteeseen eli alemman tieverkoston teille.   

Poliisi valvoo juhannusajan myös vesiliikennettä   

Valvonnalla pyritään ensisijaisesti vähentämään ruorijuopumuksia ja lisäämään pelastusliivien käyttöä. Vuosittain vesillä hukkuu Suomessa noin 100–150 henkeä. 

– Veneilyonnettomuuksissa lähes kaikki hukkuneet olisivat pelastuneet, mikäli olisivat käyttäneet pelastusliivejä ja olleet selvin päin, Petri Pahkin kertoo. 

Sääennusteet lupaavat mahdollisesti kaunista ja lämmintä juhannussäätä lähes koko maahan. Se tarkoittaa poliisille enemmän töitä vesillä. Poliisin tehtävien määrä riippuu yleensä hyvin paljon säästä – huonossa säässä veneilijöitä ei ole niin paljon ja muutenkin tehtäviä on vähemmän.

– Toisaalta huonolla kelillä ne vähäisetkin tehtävät ovat sitten vaativampia, Pahkin sanoo.
– Toiveemme on, että tänä juhannuksena yksikään ei huku. Tämä on mahdollista, kun nautitaan vesillä liikkumisesta turvallisesti ja selvinpäin sekä pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme, Petri Pahkin korostaa.    

Poliisin vinkit juhannusta vesillä viettäville ovat samat kuin muutenkin aina vesille lähdettäessä. 

– Liivit päälle ja korkki kiinni vesillä! Ja lisätään luetteloon vielä huolellisuus, varovaisuus ja muiden vesilläliikkujien huomioiminen! Muistetaan myös vesikulkuneuvon päällikön velvollisuus huolehtia kulkuneuvossa mukana olevien varusteista ja turvallisuudesta, Pahkin listaa.     

Synkin päivä keskikesän juhlassa on perinteisesti perjantai   

Juhannusliikenteessä menehtyy ja loukkaantuu neljän päivän aikana turhan monta ihmistä vuodesta toiseen. Juhannusviikon perjantaina ylitetään lähes poikkeuksetta maan keskiarvo näissä luvuissa. Myös monet lauantaille tilastoidut onnettomuudet ovat todellisuudessa perjantai-illan saldoa. Jos onnet-tomuus on sattunut puolen yön jälkeen, se näkyy tilastoissa lauantain kohdalla.

Petri Pahkinin mukaan yksi luonnollinen syy juhannuksen synkkiin tilastoihin on suuri liikennemäärä, mutta myös muita selityksiä löytyy. Juhannuksen liikenteeseen liittyy runsas maaseudulle lähtö ja lomien alkaminen. 

– Tavallista suurempi osa liikenteestä on vapaa-ajan liikkumista tai liikkumista viihteen vuoksi. Ihmiset ajavat tavallista enemmän ja usein vieraissa paikoissa, mikä osaltaan vaikuttaa onnettomuusriskiin, sanoo Pahkin.   

Kesäkelin luoma turvallisuuden tunne voi olla petollista   

– Suuri osa juhannuksen onnettomuuksista on seurausta ylinopeudesta tai liian suuresta tilannenopeudesta, Pahkin toteaa.

– Monissa juhannuksen onnettomuuksissa on mukana myös alkoholi. Usein onnettomuusautoissa on mukana useampia ihmisiä, pääasiassa nuoria. Vaaraa lisäävät uhkarohkeat ohitukset ja alkoholijuomien käyttäjät. Pahimmat ylinopeudet ajetaan hiljaisina aamuyön tunteina. Kesällä liikenteessä on talviaikaan nähden enemmän kaiken tasoisia kuljettajia, Pahkin jatkaa.     

Toimi oikein onnettomuuspaikalla   

Tielläliikkujien velvollisuuksiin kuuluu avun hälyttäminen ja muiden auttaminen onnettomuustilanteissa. Jos ajat ensimmäisenä onnettomuuspaikalle: 

  • pysähdy ja tarkista tilanne 
  • soita tarvittaessa Hätäkeskukseen 112 
  • vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin ja noudata annettuja ohjeita. 

Jos ammattiapua on jo onnettomuuspaikalla, keskity turvalliseen onnettomuuspaikan ohittamiseen, las-ke ajonopeutta riittävästi, älä kuvaa onnettomuuspaikkaa.   

Poliisin neuvot juhannusliikenteeseen:   

1. Malttia liikenteeseen!

  • Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaara-tilanteita sitäkin enemmän. 
  • Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, missä jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä. 
  • Riittävä etäisyys edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. 
  • Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta. 

2. Kuljettajaksi kokenein ja harkitsevin kuljettaja 

3. Auto lastataan oikein: 

  • Tavarat sijoitellaan niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään äkkijarrutuksissa tai muustakaan syystä. Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana. 

4. Auton kunto on tarkistettu ennen liikkeelle lähtöä: 

  • Ilmanpaineet on tarkistettu renkaista ja nestesäiliöt on tarkastettu ja täytetty, esimerkiksi tuulilasinpesuneste ja jäähdytysneste.

4. Auton sisälämpötila säädetään sopivan viileäksi ajovireyden ja matkustusmukavuuden varmistamiseksi

5. Matkalle on turha laatia tiukkoja aikatauluja eli varaa riittävästi aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen

6. Jokaisen tavoite on varma ja turvallinen perille pääsy   

Seuraa poliisia somekanavilla     

Poliisi on mukana somekanavilla juhannuksena. 
Twiittaamme 22.-25.6.2023 välisenä aikana (twitter.com/PoliisiIS, @PoliisiIS). 
Lisäksi poliisilta tulee keskikesän juhlan vietosta eripuolilta Etelä- ja Pohjois-Savoa sekä Pohjois-Karjalaa muutamia päivityksiä Facebookiin (facebook.com/PKpoliisi) ja Instagramiin (instagram.com/Poliisi_IS). 

Korostamme turvallisuutta maanteillä, juhannusjuhlilla sekä vesillä liikuttaessa. Se, että poliisi valvoo monipuolisesti juhannuksen viettoa, tarkoittaa myös sitä, että meidät voi kohdata yllättävissäkin paikoissa. Tule seuraamme somekanaville.

Juhannuksen sää tulee varmasti vaikuttamaan myös siihen, millainen on juhannuksen hukkuneiden ja liikenteessä kuolleiden määrä. Toivottavasti tästä juhannuksesta tulee poikkeus aiempiin, eikä kenenkään meistä tarvitse olla luku juhannustilastossa!
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mopoilija joutui onnettomuuteen Orimattilassa

NordenBladet — Mopokolari ja päihtyneitä kuljettajiaLahtiKolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa Keskussairaalankadulla huumaavan aineen vaikutuksen alaisena maanantaina iltapäivällä. Miehen hallusta löytyi luvaton kaasusumutin. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.OrimattilaTyömaa-alueelle kääntymässä ollut kuorma-auto törmäsi mopoon Koulutiellä maanantaina aamulla. Nuori mopoilija loukkasi itseään tapahtumassa. Kuorma-auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.TammelaNelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä valtatiellä 10 maanantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Mopokolari ja päihtyneitä kuljettajia

Lahti
Kolmekymppinen mies kuljetti henkilöautoa Keskussairaalankadulla huumaavan aineen vaikutuksen alaisena maanantaina iltapäivällä. Miehen hallusta löytyi luvaton kaasusumutin. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Orimattila
Työmaa-alueelle kääntymässä ollut kuorma-auto törmäsi mopoon Koulutiellä maanantaina aamulla. Nuori mopoilija loukkasi itseään tapahtumassa. Kuorma-auton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tammela
Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa päihtyneenä valtatiellä 10 maanantaina illalla. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

EU:n ympäristöministerit pyrkivät yhteiseen näkemykseen EU:n ennallistamisaloitteesta

NordenBladet — EU:n ympäristöneuvosto kokoontuu tiistaina 20. kesäkuuta Luxemburgissa. Ympäristöneuvostossa on tavoitteena saavuttaa neuvoston yleisnäkemys eli jäsenmaiden kanta EU:n ennallistamisasetusehdotuksesta. Suomea kokouksessa edustaa pysyvän edustajan sijainen Tuuli-Maria Aalto.

EU:n ympäristöneuvosto kokoontuu tiistaina 20. kesäkuuta Luxemburgissa. Ympäristöneuvostossa on tavoitteena saavuttaa neuvoston yleisnäkemys eli jäsenmaiden kanta EU:n ennallistamisasetusehdotuksesta. Suomea kokouksessa edustaa pysyvän edustajan sijainen Tuuli-Maria Aalto.

Lähde: ym.fi

Inarissa kateissa ollut nainen on löytynyt

NordenBladet — Helsingistä kotoisin oleva noin 70-vuotias nainen löytynyt Inarista. Hänet oli viimeksi nähty perjantaina 16. kesäkuuta ja hänet löydettiin maanantaina iltapäivällä.Nainen katosi Lapin matkallaan perjantaina 16. kesäkuuta. Ohikulkija löysi naisen maanantaina iltapäivällä noin 9 kilometrin päästä hotellista, jossa hän oli majoittunut lomallaan. Nainen oli löydettäessä suhteellisen hyvässä kunnossa olosuhteisiin nähden, vaikka hän oli ollut maastossa perjantaista asti. Nainen kuitenkin toimitettiin sairaalahoitoon. Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita. Tapauksesta ei tiedoteta enempää.  

Helsingistä kotoisin oleva noin 70-vuotias nainen löytynyt Inarista. Hänet oli viimeksi nähty perjantaina 16. kesäkuuta ja hänet löydettiin maanantaina iltapäivällä.

Nainen katosi Lapin matkallaan perjantaina 16. kesäkuuta. Ohikulkija löysi naisen maanantaina iltapäivällä noin 9 kilometrin päästä hotellista, jossa hän oli majoittunut lomallaan. Nainen oli löydettäessä suhteellisen hyvässä kunnossa olosuhteisiin nähden, vaikka hän oli ollut maastossa perjantaista asti. Nainen kuitenkin toimitettiin sairaalahoitoon. 

Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistuneita. Tapauksesta ei tiedoteta enempää.  

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa Kettuvaaran hautausmaalla ilkivaltaa ja varkauden yritys – Poliisi pyytää vihjeitä

NordenBladet — Joensuussa Kettuvaaran hautausmaalla on murtauduttu huoltovarastoon 17.-18.6.2023, tekijöiden tavoittamiseksi kaivataan vihjeitä.Joensuussa Kettuvaaran hautausmaalla on murtauduttu huoltovarastoon 17.-18.6.2023 rikkomalla varaston ovi saranapuolelta. Varastosta ei viety mitään, mutta hautausmaalla tehtiin ilkivaltaa rikkomalla lyhtyjä ja jättämällä vesihanoja valumaan. Tekijöistä ei ole havaintoja. Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä. Mahdolliset havainnot tekoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.  

Joensuussa Kettuvaaran hautausmaalla on murtauduttu huoltovarastoon 17.-18.6.2023, tekijöiden tavoittamiseksi kaivataan vihjeitä.

Joensuussa Kettuvaaran hautausmaalla on murtauduttu huoltovarastoon 17.-18.6.2023 rikkomalla varaston ovi saranapuolelta. Varastosta ei viety mitään, mutta hautausmaalla tehtiin ilkivaltaa rikkomalla lyhtyjä ja jättämällä vesihanoja valumaan. Tekijöistä ei ole havaintoja. 

Poliisi tutkii asiaa varkauden yrityksenä. Mahdolliset havainnot tekoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Espoon Kivenlahdessa kadonnut 76-vuotias nainen on löytynyt

NordenBladet — Kadonnut nainen on kunnossa ja Länsi-Uudenmaan poliisi kiittää auttaneita.Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi aiemmin 19.6. havaintoja naisesta, joka oli kadonnut aamulla Kivenlahdessa. Nainen on löytynyt ja hän on kunnossa.Poliisi kiittää kaikkia, jotka ilmoittivat havaintoja kadonneesta. 

Kadonnut nainen on kunnossa ja Länsi-Uudenmaan poliisi kiittää auttaneita.

Länsi-Uudenmaan poliisi pyysi aiemmin 19.6. havaintoja naisesta, joka oli kadonnut aamulla Kivenlahdessa. Nainen on löytynyt ja hän on kunnossa.

Poliisi kiittää kaikkia, jotka ilmoittivat havaintoja kadonneesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oletko nähnyt tätä naista? Hänet on nähty viimeksi Inarissa Hotelli Kiilopäällä

NordenBladet — Poliisi etsii kadonnutta 70-vuotiasta naista, joka on kotoisin Helsingistä. Viimeinen näköhavainto hänestä on tehty Inarissa Kiilopäällä perjantaina 16.6.2023 illalla. Ilmoita havainnot naisesta hätänumeroon 112.Nainen on lähtenyt Lapin matkalleen kotoaan Helsingistä noin 10 vuorokautta sitten. Lapissa ollessaan hän on majoittunut Hotelli Kiilopäällä Saariselällä. Hänen matkatavaroita on ollut hotellihuoneessa vielä lauantaina 17.6.2023 aamupäivällä. Hotellin henkilökunnan käydessä tarkistamassa siivouksen tarvetta lauantaina iltapäivällä, matkatavarat ovat olleet poissa ja avain oli jätetty huoneeseen. Tämän jälkeen naisesta ei ole näköhavaintoja.Naisen liikkeiden ja asioinnin perusteella on mahdollista, että hän on suunnitellut paluuta kotiinsa Helsinkiin. Kiilopäältä on lähtenyt linja-auto lauantaina 17.6.2023 klo 14.00 etelää kohti. Linja-auto on pysähtynyt Sodankylässä, jossa kyydistä on poistunut kaksi matkustajaa. Linja-auto on jatkanut matkaa kohti Rovaniemen juna-asemaa, jossa kaikki matkustajat ovat poistuneet kyydistä. Nainen on 70-vuotias. Hän on normaalivartaloinen ja pituutta 168 cm. Hänellä on olkapäiden yli ulottuvat vaaleat hiukset ja yllään todennäköisesti rento vapaa-ajan asu. Hän käyttää silmälaseja. Naisella voi olla jalassaan vaaleanpunaiset kengät. Hänellä on mukanaan myös vihertävä noin 30 litran retkireppu ja isohko noin 40 x 50 cm kokoinen matkalaukku rullilla, jota hän todennäköisesti vetää perässään.

Poliisi etsii kadonnutta 70-vuotiasta naista, joka on kotoisin Helsingistä. Viimeinen näköhavainto hänestä on tehty Inarissa Kiilopäällä perjantaina 16.6.2023 illalla. Ilmoita havainnot naisesta hätänumeroon 112.

Nainen on lähtenyt Lapin matkalleen kotoaan Helsingistä noin 10 vuorokautta sitten. Lapissa ollessaan hän on majoittunut Hotelli Kiilopäällä Saariselällä. 

Hänen matkatavaroita on ollut hotellihuoneessa vielä lauantaina 17.6.2023 aamupäivällä. Hotellin henkilökunnan käydessä tarkistamassa siivouksen tarvetta lauantaina iltapäivällä, matkatavarat ovat olleet poissa ja avain oli jätetty huoneeseen. Tämän jälkeen naisesta ei ole näköhavaintoja.

Naisen liikkeiden ja asioinnin perusteella on mahdollista, että hän on suunnitellut paluuta kotiinsa Helsinkiin. Kiilopäältä on lähtenyt linja-auto lauantaina 17.6.2023 klo 14.00 etelää kohti. Linja-auto on pysähtynyt Sodankylässä, jossa kyydistä on poistunut kaksi matkustajaa. Linja-auto on jatkanut matkaa kohti Rovaniemen juna-asemaa, jossa kaikki matkustajat ovat poistuneet kyydistä. 

Nainen on 70-vuotias. Hän on normaalivartaloinen ja pituutta 168 cm. Hänellä on olkapäiden yli ulottuvat vaaleat hiukset ja yllään todennäköisesti rento vapaa-ajan asu. Hän käyttää silmälaseja. Naisella voi olla jalassaan vaaleanpunaiset kengät. Hänellä on mukanaan myös vihertävä noin 30 litran retkireppu ja isohko noin 40 x 50 cm kokoinen matkalaukku rullilla, jota hän todennäköisesti vetää perässään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Neljä vangittu Vantaan Kivistön ryöstösarjassa

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi on edennyt Vantaan Kivistön ryöstöjen tutkinnassa. Neljä henkilöä vangittiin loppuviikolla todennäköisin syin epäiltynä tekoihin.Poliisi on pidättänyt todennäköisin syin epäiltynä yhteensä 4 henkilöä rikossarjassa, jossa samaan porukkaan kuuluvien henkilöiden epäillään syyllistyneen muun muassa useisiin törkeisiin ryöstöihin Vantaan Kivistössä. Törkeiden ryöstöjen ja ryöstöjen sekä näiden yritysten lisäksi tutkittavia rikosnimikkeitä ovat muun muassa törkeä pahoinpitely, vapaudenriisto ja laiton uhkaus. Kaikissa tutkittavana olevissa teoissa tekoihin epäillään osallistuneen useita henkilöitä. Epäillyt vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä torstaina 15.6. ja perjantaina 16.6.2021. Vangituista yksi on 16-vuotias ja muut kolme epäiltyä 18- ja 19-vuotiaita. Lähiaikoina tullaan mahdollisesti ottamaan kiinni myös lisää epäiltyjä.Epäillyt teot ovat tapahtuneet pääosin toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa hieman yli kahden viikon aikajaksolla. Osa epäillyistä teoista on tapahtunut Kivistön juna-asemalla ja osa aseman läheisyydessä. Tekojen yhteydessä osaa asianomistajista on uhattu teräaseilla ja osassa tekoja asianomistajia on pahoinpidelty muun muassa lyömällä ja potkimalla. Kahdessa teossa asianomistajia on myös nöyryytetty riisumalla tai pakottamalla riisuuntumaan.Poliisi jatkaa asian tutkintaa aktiivisesti. 

Itä-Uudenmaan poliisi on edennyt Vantaan Kivistön ryöstöjen tutkinnassa. Neljä henkilöä vangittiin loppuviikolla todennäköisin syin epäiltynä tekoihin.

Poliisi on pidättänyt todennäköisin syin epäiltynä yhteensä 4 henkilöä rikossarjassa, jossa samaan porukkaan kuuluvien henkilöiden epäillään syyllistyneen muun muassa useisiin törkeisiin ryöstöihin Vantaan Kivistössä. Törkeiden ryöstöjen ja ryöstöjen sekä näiden yritysten lisäksi tutkittavia rikosnimikkeitä ovat muun muassa törkeä pahoinpitely, vapaudenriisto ja laiton uhkaus. Kaikissa tutkittavana olevissa teoissa tekoihin epäillään osallistuneen useita henkilöitä. Epäillyt vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden päätöksellä torstaina 15.6. ja perjantaina 16.6.2021. Vangituista yksi on 16-vuotias ja muut kolme epäiltyä 18- ja 19-vuotiaita. Lähiaikoina tullaan mahdollisesti ottamaan kiinni myös lisää epäiltyjä.

Epäillyt teot ovat tapahtuneet pääosin toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa hieman yli kahden viikon aikajaksolla. Osa epäillyistä teoista on tapahtunut Kivistön juna-asemalla ja osa aseman läheisyydessä. Tekojen yhteydessä osaa asianomistajista on uhattu teräaseilla ja osassa tekoja asianomistajia on pahoinpidelty muun muassa lyömällä ja potkimalla. Kahdessa teossa asianomistajia on myös nöyryytetty riisumalla tai pakottamalla riisuuntumaan.

Poliisi jatkaa asian tutkintaa aktiivisesti.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauton luvaton käyttöönotto Nilsiässä

NordenBladet — Päihtyneen miehen epäillään ottaneen henkilöauto luvatta käyttöön

Päihtyneen miehen epäillään ottaneen henkilöauto luvatta käyttöön

Poliisi sai maanantai-aamuna hieman kuuden jälkeen Hätäkeskuksen kautta tehtävän, jonka mukaan sekavan oloinen mies on ajanut Nilsiässä Huoltamontie 4 pihaan mustalla henkilöautolla. Poliisin ollessa matkalla tehtävälle, tuli uusi ilmoitus, jonka mukaan musta henkilöauto on anastettu Nilsiästä. Poliisi tavoitti kyseisen henkilöauton Huoltamontie 4 pihasta. Auto oli edelleen käynnissä ja autossa oli kuljettajan paikalla toistaiseksi ajokiellossa ollut n. 25- vuotias mies. Silmin nähden päihtyneen oloinen mies puhallutettiin, mutta tulos oli 0 promillea. Poliisi käytti miehen verikokeissa päihtymystilan selvittämistä varten. Tapausta tutkitaan moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

​​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Useita rattijuopumuksia ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia Porin seudulla viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi tavoitti useita kortittomia rattijuoppoja ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia viikonloppuna, yksi kuljettaja kärähti kahdesti saman päivän aikanaLounais-Suomen poliisi tavoitti huumaantuneena ajaneen, kortittoman naiskuljettajan henkilöauton ratista Nakkilassa VT2:lla perjantaina kello 08.30.Myös Ulvilassa jäi kiinni huumaantuneena ajanut kortiton mieskuljettaja kauppaliikkeen pihassa perjantaina kello 19 aikaan. Toinen kortiton huumaantuneena ajanut mieskuljettaja tavoitettiin Ulvilassa Yhdystiellä kello 21 aikaan. Heidän epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.  Ulvilassa VT11:llä partio mittasi perjantaina kello 09.30 henkilöauton nopeudeksi 127 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana oli ajokiellossa oleva mies. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen. Sama mies tavattiin autoilemasta toistamiseen perjantaina hieman ennen puolta yötä. Hänelle tehty huumepikatesti oli jälleen positiivinen.  Partio suoritti nopeusvalvontaa Porissa VT2:lla lauantaina kello 23 aikaan ja mittasi henkilöauton nopeudeksi 153 km/h tieosuudella, jossa nopeusrajoituksena on 100 km/h. Partio pysäytti auton ja määräsi sen kuljettajana olleen naisen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kello 23.30 partio mittasi VT2:lla vastaantulevan auton nopeudeksi 160 km/h. Partio pysäytti auton ja sen kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Sunnuntaina heti puolen yön jälkeen partio mittasi jälleen huomattavan ylinopeuden VT2:lla. Partiota vastaan ajoi henkilöauto 163 km/h-nopeudella. Partio pysäytti auton. Sen kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Sunnuntaina kello 02.30 partio mittasi VT8:lla Hangassuon ohituskaistoilla henkilöauton nopeudeksi 165 km/h.  Kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi tavoitti useita kortittomia rattijuoppoja ja törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia viikonloppuna, yksi kuljettaja kärähti kahdesti saman päivän aikana

Lounais-Suomen poliisi tavoitti huumaantuneena ajaneen, kortittoman naiskuljettajan henkilöauton ratista Nakkilassa VT2:lla perjantaina kello 08.30.

Myös Ulvilassa jäi kiinni huumaantuneena ajanut kortiton mieskuljettaja kauppaliikkeen pihassa perjantaina kello 19 aikaan. Toinen kortiton huumaantuneena ajanut mieskuljettaja tavoitettiin Ulvilassa Yhdystiellä kello 21 aikaan. Heidän epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen. 

 

Ulvilassa VT11:llä partio mittasi perjantaina kello 09.30 henkilöauton nopeudeksi 127 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana oli ajokiellossa oleva mies. Kuljettajalle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
 Sama mies tavattiin autoilemasta toistamiseen perjantaina hieman ennen puolta yötä. Hänelle tehty huumepikatesti oli jälleen positiivinen. 

 

Partio suoritti nopeusvalvontaa Porissa VT2:lla lauantaina kello 23 aikaan ja mittasi henkilöauton nopeudeksi 153 km/h tieosuudella, jossa nopeusrajoituksena on 100 km/h. Partio pysäytti auton ja määräsi sen kuljettajana olleen naisen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

Kello 23.30 partio mittasi VT2:lla vastaantulevan auton nopeudeksi 160 km/h. Partio pysäytti auton ja sen kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Sunnuntaina heti puolen yön jälkeen partio mittasi jälleen huomattavan ylinopeuden VT2:lla. Partiota vastaan ajoi henkilöauto 163 km/h-nopeudella. Partio pysäytti auton. Sen kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Sunnuntaina kello 02.30 partio mittasi VT8:lla Hangassuon ohituskaistoilla henkilöauton nopeudeksi 165 km/h.  Kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi