sunnuntai, 16 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Puukotus Nurmijärvellä – uhri menehtyi saamiinsa vammoihin

NordenBladet — Nurmijärven Klaukkalassa tapahtui lauantaina 1.10. yöllä noin klo 03:50 vakava väkivallanteko. Uhri sai tappelun yhteydessä teräaseella aiheutettuja vakavia vammoja ja menehtyi elvytysyrityksestä huolimatta.– Klaukkalassa sijaitsevan ravintolan terassilla tapahtuneelle väkivallanteolle oli useita silminnäkijöitä ja epäillyn henkilöllisyys saatiin selville pian teon jälkeen. Epäilty ja uhri olivat viettäneet iltaa samassa ravintolassa, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.Epäilty tekijä tavoitettiin sunnuntaina Klaukkalassa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan. – Jatkamme tapauksen tutkintaa muun muassa epäillyn kuulustelulla. Teon motiiville emme ole vielä saaneet vahvistusta. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo, Tyynelä jatkaa.

Nurmijärven Klaukkalassa tapahtui lauantaina 1.10. yöllä noin klo 03:50 vakava väkivallanteko. Uhri sai tappelun yhteydessä teräaseella aiheutettuja vakavia vammoja ja menehtyi elvytysyrityksestä huolimatta.

– Klaukkalassa sijaitsevan ravintolan terassilla tapahtuneelle väkivallanteolle oli useita silminnäkijöitä ja epäillyn henkilöllisyys saatiin selville pian teon jälkeen. Epäilty ja uhri olivat viettäneet iltaa samassa ravintolassa, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Epäilty tekijä tavoitettiin sunnuntaina Klaukkalassa sijaitsevasta yksityisasunnosta. Mies otettiin kiinni ja kuljetettiin Vantaan poliisivankilaan. 

– Jatkamme tapauksen tutkintaa muun muassa epäillyn kuulustelulla. Teon motiiville emme ole vielä saaneet vahvistusta. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tappo, Tyynelä jatkaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ensihoitajaa puukotettiin työtehtävissä Pellossa

NordenBladet — Ensihoidonyksikkö oli suorittamassa kuljetustehtävää, kun potilas hyökkäsi yllättäen ja löi teräaseella kuljettajana toiminutta ensihoitajaa ylävartaloon.Ensihoidonyksikkö oli suorittamassa kuljetustehtävää Pellossa 2.10.2022 kello 16.00. Potilas oli yllättäen tullut takaa välitilasta ja lyönyt kuljettajana toiminutta ensihoitajaa teräaseella ylävartaloon. Toinen ensihoitajista oli saanut potilaasta otteen ja saanut tältä teräaseen pois. Loukkaantunut ensihoitaja oli saanut pysäytettyä ajoneuvon ja ensihoitajat olivat poistuneet ajoneuvosta ulos ja lukinneet ovet. Tässä vaiheessa toisen ensihoitajista havaittiin loukkaantuneen teräaseen lyöntien seurauksena. Potilaankuljetus oli jo alun perin tarkoitus suorittaa jatkokuljetuksena, minkä vuoksi toinen ensihoidonyksikkö oli muutaman kilometrin päässä ja apua oli nopeasti saatavissa. Paikalla saapui nopeasti myös poliisipartio, joka kiinniotti epäillyn. Ensihoitaja sai tilanteessa hengenvaarallisia vammoja ja hänet kuljetettiin Ouluun sairaalaan. Ensihoitajan tila on vakaa. Tapahtumassa epäillään 53 -vuotiaan naisen syyllistyneen tapon yritykseen. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää tutkinnallisista syistä. 

Ensihoidonyksikkö oli suorittamassa kuljetustehtävää, kun potilas hyökkäsi yllättäen ja löi teräaseella kuljettajana toiminutta ensihoitajaa ylävartaloon.

Ensihoidonyksikkö oli suorittamassa kuljetustehtävää Pellossa 2.10.2022 kello 16.00. Potilas oli yllättäen tullut takaa välitilasta ja lyönyt kuljettajana toiminutta ensihoitajaa teräaseella ylävartaloon. Toinen ensihoitajista oli saanut potilaasta otteen ja saanut tältä teräaseen pois. Loukkaantunut ensihoitaja oli saanut pysäytettyä ajoneuvon ja ensihoitajat olivat poistuneet ajoneuvosta ulos ja lukinneet ovet. Tässä vaiheessa toisen ensihoitajista havaittiin loukkaantuneen teräaseen lyöntien seurauksena. Potilaankuljetus oli jo alun perin tarkoitus suorittaa jatkokuljetuksena, minkä vuoksi toinen ensihoidonyksikkö oli muutaman kilometrin päässä ja apua oli nopeasti saatavissa. Paikalla saapui nopeasti myös poliisipartio, joka kiinniotti epäillyn. Ensihoitaja sai tilanteessa hengenvaarallisia vammoja ja hänet kuljetettiin Ouluun sairaalaan. Ensihoitajan tila on vakaa. Tapahtumassa epäillään 53 -vuotiaan naisen syyllistyneen tapon yritykseen. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää tutkinnallisista syistä. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitelyt työllistivät poliisia viikonloppuna Pohjanmaalla

NordenBladet — Yöelämä oli vilkasta ravintoloissa ja baareissa sekä niiden läheisyydessä viikonloppuna ja poliisi sai puuttua peliin, kun erimielisyydet johtivat useampaan nokkapokkaan. Pohjanmaan poliisilla oli yhteensä 637 hälytystehtävää viikonloppuna.Yhteensä 35 henkilöä vietti aikaa poliisivankilassa viikonloppuna, näistä 11 henkilöä on ollut kiinniotettuna rikoksesta epäiltynä ja 24 henkilöä oli otettu kiinni poliisilain perusteella.Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin viikonloppuna 21 kappaletta, näistä yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Suurin osa pahoinpitelyistä oli tapahtunut ravintolassa tai baarissa tai näiden läheisyydessä.Rattijuoppoja oli liikkeellä huolestuttavan monta, 20 kappaletta. Epäillyistä rattijuopoista seitsemää epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.2.10. on murtauduttu kahteen ST1 huoltoasemaan Seinäjoella. Toinen huoltoasemista on Ylistaron Asulansuoralla ja siihen murtauduttiin klo 3 aikoihin. Huoltoasemalta varastettiin tupakkatuotteita. Toinen huoltoasema, johon murtauduttiin, sijaitsee Kaarretiellä Hyllykalliolla. Sieltä yritettiin viedä kassakaappi siinä kuitenkaan onnistumatta. Molemmissa tapauksissa on ollut kaksi tekijää varkaissa, ja he olivat liikkeellä valkoisella pakettiautolla.  Vihjeitä ja havaintoja varkauksista voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi1.-2.10. varastettiin Babboe Big-E sähköavusteinen kuljetuspyörä Vapaudentieltä Vaasassa. Pyörä, joka on varustettu tummansinisellä kuomulla/katolla, on suhteellisen harvinainen ja huomiota herättävä. Vihjeitä ja havaintoja tästäkin voi lähettää yllä olevaan vihjesähköpostiin.Aikaisemmin tänään ilmoitettiin Pietarsaaressa kadonneesta miehestä. Mies on löytynyt läheltä katoamispaikkaa olosuhteisiin nähden suhteellisen hyvässä kunnossa.

Yöelämä oli vilkasta ravintoloissa ja baareissa sekä niiden läheisyydessä viikonloppuna ja poliisi sai puuttua peliin, kun erimielisyydet johtivat useampaan nokkapokkaan. Pohjanmaan poliisilla oli yhteensä 637 hälytystehtävää viikonloppuna.

Yhteensä 35 henkilöä vietti aikaa poliisivankilassa viikonloppuna, näistä 11 henkilöä on ollut kiinniotettuna rikoksesta epäiltynä ja 24 henkilöä oli otettu kiinni poliisilain perusteella.

Pahoinpitelyilmoituksia kirjattiin viikonloppuna 21 kappaletta, näistä yhtä tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä. Suurin osa pahoinpitelyistä oli tapahtunut ravintolassa tai baarissa tai näiden läheisyydessä.

Rattijuoppoja oli liikkeellä huolestuttavan monta, 20 kappaletta. Epäillyistä rattijuopoista seitsemää epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

2.10. on murtauduttu kahteen ST1 huoltoasemaan Seinäjoella. Toinen huoltoasemista on Ylistaron Asulansuoralla ja siihen murtauduttiin klo 3 aikoihin. Huoltoasemalta varastettiin tupakkatuotteita. Toinen huoltoasema, johon murtauduttiin, sijaitsee Kaarretiellä Hyllykalliolla. Sieltä yritettiin viedä kassakaappi siinä kuitenkaan onnistumatta. Molemmissa tapauksissa on ollut kaksi tekijää varkaissa, ja he olivat liikkeellä valkoisella pakettiautolla.  Vihjeitä ja havaintoja varkauksista voi ilmoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

1.-2.10. varastettiin Babboe Big-E sähköavusteinen kuljetuspyörä Vapaudentieltä Vaasassa. Pyörä, joka on varustettu tummansinisellä kuomulla/katolla, on suhteellisen harvinainen ja huomiota herättävä. Vihjeitä ja havaintoja tästäkin voi lähettää yllä olevaan vihjesähköpostiin.

Aikaisemmin tänään ilmoitettiin Pietarsaaressa kadonneesta miehestä. Mies on löytynyt läheltä katoamispaikkaa olosuhteisiin nähden suhteellisen hyvässä kunnossa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Epäilty henkirikos Keravalla- epäiltyä vaaditaan vangittavaksi

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkittavan torstaina 22.9. Keravalla tapahtunut epäilty henkirikos.– Tapausta tutkittiin alkuun meillä Itä-Uudenmaan poliisissa kuolemansyyn tutkintana, mutta tapausta tutkittaessa on tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella poliisilla on syytä epäillä miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.Tekoon epäiltyä naista esitetään tänään vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytä epäillä perustein epäiltynä kyseiseen henkirikokseen.– Tapausta tutkittaan rikosnimikkeellä murha ja poliisilla ei esitutkinnan tässä vaiheessa ole asiasta muuta tiedotettavaa, Tyynelä jatkaa. 

Itä-Uudenmaan poliisilla on tutkittavan torstaina 22.9. Keravalla tapahtunut epäilty henkirikos.

– Tapausta tutkittiin alkuun meillä Itä-Uudenmaan poliisissa kuolemansyyn tutkintana, mutta tapausta tutkittaessa on tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella poliisilla on syytä epäillä miehen joutuneen henkirikoksen uhriksi, kertoo rikoskomisario Tero Tyynelä.

Tekoon epäiltyä naista esitetään tänään vangittavaksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa syytä epäillä perustein epäiltynä kyseiseen henkirikokseen.

– Tapausta tutkittaan rikosnimikkeellä murha ja poliisilla ei esitutkinnan tässä vaiheessa ole asiasta muuta tiedotettavaa, Tyynelä jatkaa.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kortittoman rattijuopumuksesta epäillyn miehen autossa väärät rekisterikilvet Heinolassa

NordenBladet — Liikenteenvalvonnassa jäi sunnuntaina kiinni useita rattijuopumuksesta epäiltyjä sekä huomattavaa ylinopeutta ajaneita kuljettajia.LAHTI:Sunnuntaina liikenteenvalvontaa tunnuksettomalla poliisiautolla suorittaneen poliisipartion ohitti selvää ylinopeutta ajanut henkilöauto. Poliisipartio mittasi uudella ohitustiellä auton nopeudeksi 137 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljettaneelle noin 50-vuotiaalle miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänet toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tarkkuusalkometrikokeen perusteella miestä epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Liikenteenvalvontaa myöhään sunnuntai-iltana suorittanut moottoripyöräpartio havaitsi valtatiellä 4 etelän suuntaan ylinopeutta etenevän henkilöauton. Partio mittasi auton keskinopeudeksi 177 km/h rajoituksen ollessa moottoritiellä 120 km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Poliisipartio kiinnitti sunnuntai-iltana huomioita moottoritiellä poikkeavasti etenevään henkilöautoon, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkastaa. Auton noin 40-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.HEINOLA:Poliisipartio pysäytti sunnuntai-iltana Paasossa henkilöauton, jossa oli edessä ja takana eri rekisterikilvet. Auton kuljettajaksi ilmeni hieman yli 30-vuotias mies, jolla ei ollut auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe jäi alle rangaistavuuden rajan, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Autoon kiinnitetyistä rekisterikilvistä kumpikaan ei kuulunut autoon, vaan niillä oli korvattu poliisin aiemmin autosta poistamat oikeat rekisterikilvet. Auto oli katsastamaton ja sen omistajanvaihdos oli ilmoittamatta. Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen kuljettamasta autosta poistettiin siihen kuulumattomat rekisterikilvet.SYSMÄ:Poliisipartio havaitsi sunnuntaina liikenteenvalvonnan yhteydessä muuta liikennettä selvällä ylinopeudella ohittavan henkilöauton valtatiellä 4. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi 155 km/h vaikka nopeusrajoitus paikalla oli 100 km/h. Autoa kuljettanutta nelikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HÄMEENLINNA:Hätäkeskukseen tuli sunnuntaina iltapäivällä ilmoitus Tuuloksentiellä epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Ilmoituksen mukaan epävarmasti edenneen auton kuljettaja oli ajanut välillä ojaan ja jatkanut taas matkaansa. Poliisipartio tavoitti auton myöhemmin Valtatiellä 12. Auton noin 50-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisipartio kiinnitti sunnuntai-iltana Tuuloksentiellä huomiota ylinopeutta vastaantulevaan henkilöautoon. Partio mittasi auton nopeudeksi Ruununmyllyssä 109 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljettanutta noin 60-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Liikenteenvalvonnassa jäi sunnuntaina kiinni useita rattijuopumuksesta epäiltyjä sekä huomattavaa ylinopeutta ajaneita kuljettajia.

LAHTI:

Sunnuntaina liikenteenvalvontaa tunnuksettomalla poliisiautolla suorittaneen poliisipartion ohitti selvää ylinopeutta ajanut henkilöauto. Poliisipartio mittasi uudella ohitustiellä auton nopeudeksi 137 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h. Autoa kuljettaneelle noin 50-vuotiaalle miehelle suoritettu puhalluskoe ylitti selvästi rangaistavuuden rajan, minkä vuoksi hänet toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tarkkuusalkometrikokeen perusteella miestä epäillään törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Liikenteenvalvontaa myöhään sunnuntai-iltana suorittanut moottoripyöräpartio havaitsi valtatiellä 4 etelän suuntaan ylinopeutta etenevän henkilöauton. Partio mittasi auton keskinopeudeksi 177 km/h rajoituksen ollessa moottoritiellä 120 km/h. Autoa kuljettanutta parikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisipartio kiinnitti sunnuntai-iltana huomioita moottoritiellä poikkeavasti etenevään henkilöautoon, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkastaa. Auton noin 40-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe oli kunnossa, mutta miehen epäillään käyttäneen muita huumaavia aineita. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

HEINOLA:

Poliisipartio pysäytti sunnuntai-iltana Paasossa henkilöauton, jossa oli edessä ja takana eri rekisterikilvet. Auton kuljettajaksi ilmeni hieman yli 30-vuotias mies, jolla ei ollut auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe jäi alle rangaistavuuden rajan, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Autoon kiinnitetyistä rekisterikilvistä kumpikaan ei kuulunut autoon, vaan niillä oli korvattu poliisin aiemmin autosta poistamat oikeat rekisterikilvet. Auto oli katsastamaton ja sen omistajanvaihdos oli ilmoittamatta. Auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehen kuljettamasta autosta poistettiin siihen kuulumattomat rekisterikilvet.

SYSMÄ:

Poliisipartio havaitsi sunnuntaina liikenteenvalvonnan yhteydessä muuta liikennettä selvällä ylinopeudella ohittavan henkilöauton valtatiellä 4. Poliisipartio mittasi auton nopeudeksi 155 km/h vaikka nopeusrajoitus paikalla oli 100 km/h. Autoa kuljettanutta nelikymppistä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HÄMEENLINNA:

Hätäkeskukseen tuli sunnuntaina iltapäivällä ilmoitus Tuuloksentiellä epävarmasti etenevästä henkilöautosta. Ilmoituksen mukaan epävarmasti edenneen auton kuljettaja oli ajanut välillä ojaan ja jatkanut taas matkaansa. Poliisipartio tavoitti auton myöhemmin Valtatiellä 12. Auton noin 50-vuotiaalle mieskuljettajalle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Poliisipartio kiinnitti sunnuntai-iltana Tuuloksentiellä huomiota ylinopeutta vastaantulevaan henkilöautoon. Partio mittasi auton nopeudeksi Ruununmyllyssä 109 km/h rajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljettanutta noin 60-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeitä liikennerikoksia Porissa viikonloppuna

NordenBladet — Törkeä rattijuopumus lauantaina ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sunnuntaina Porissa.Lounais-Suomen poliisipartio sai lauantaina kello 23 jälkeen hätäkeskukselta ilmoituksen Porin keskustassa epävarmasti ajavasta henkilöautosta. Partio tavoitti auton Presidentinpuistokadulla olevalta parkkipaikalta. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin lähes 2 promillen lukeman. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Poliisipartio mittasi sunnuntaina kello 21 aikaan Noormarkussa Vanha Vaasantiellä vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 81 km/h. Kyseisellä tiellä on nopeusrajoituksena 40 km/h. Partio pysäytti auton. Sen kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Törkeä rattijuopumus lauantaina ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sunnuntaina Porissa.

Lounais-Suomen poliisipartio sai lauantaina kello 23 jälkeen hätäkeskukselta ilmoituksen Porin keskustassa epävarmasti ajavasta henkilöautosta. Partio tavoitti auton Presidentinpuistokadulla olevalta parkkipaikalta. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi alkometriin lähes 2 promillen lukeman. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

 

Poliisipartio mittasi sunnuntaina kello 21 aikaan Noormarkussa Vanha Vaasantiellä vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 81 km/h. Kyseisellä tiellä on nopeusrajoituksena 40 km/h. Partio pysäytti auton. Sen kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Sisä-Suomen poliisin viikonloppu

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisia työllistivät viikonloppuna useat pahoinpitelyt. Droonien avulla löydetty kaksi eksynyttä.Perjantain tilastoissa korostui, etenkin Pirkanmaalla, poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen suuri määrä. Putkaan rauhoittumaan tai selviämään jouduttiin viemään 16 henkilöä, Keski-Suomessa vastaavan luvun ollessa kuusi.Koko viikonlopun osalta esiin nousevat erilaiset pahoinpitelyihin liittyvät tehtävät, joita oli pelkästään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yhteensä 20 kappaletta. Osaa viikonlopun pahoinpitelyistä tutkitaan törkeänä tekomuotona, erilaisten teräaseiden liittyessä tapahtumiin.Lauantaina poliisi löysi Saarijärvellä droonin avulla suoalueelle eksyneen noin 70-vuotiaan mieshenkilön. Uupunut mies saatiin nopeasti ensihoidon tarkastettavaksi. Sunnuntaina Viitasaarella taas löydettiin, samanlaisen laitteen avulla, eksynyt marjastaja. 

Sisä-Suomen poliisia työllistivät viikonloppuna useat pahoinpitelyt. Droonien avulla löydetty kaksi eksynyttä.

Perjantain tilastoissa korostui, etenkin Pirkanmaalla, poliisilakiperusteisesti kiinniotettujen suuri määrä. Putkaan rauhoittumaan tai selviämään jouduttiin viemään 16 henkilöä, Keski-Suomessa vastaavan luvun ollessa kuusi.

Koko viikonlopun osalta esiin nousevat erilaiset pahoinpitelyihin liittyvät tehtävät, joita oli pelkästään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yhteensä 20 kappaletta. Osaa viikonlopun pahoinpitelyistä tutkitaan törkeänä tekomuotona, erilaisten teräaseiden liittyessä tapahtumiin.

Lauantaina poliisi löysi Saarijärvellä droonin avulla suoalueelle eksyneen noin 70-vuotiaan mieshenkilön. Uupunut mies saatiin nopeasti ensihoidon tarkastettavaksi. Sunnuntaina Viitasaarella taas löydettiin, samanlaisen laitteen avulla, eksynyt marjastaja.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iäkäs mies kateissa Pietarsaaressa

NordenBladet — Pietarsaaren terveyskeskuksen vuodeosastolta kadonnut noin 65-vuotias mieshenkilö 03.10.2022.Pietarsaaren terveyskeskuksen vuodeosastolta kadonnut noin 65-vuotias mieshenkilö 03.10.2022. Viimeinen näköhavainto henkilöstä on noin kello 00.00 aikaan terveyskeskuksen vuodeosastolta. Tuntomerkeiksi henkilöstä on kerrottu, että hänellä on vaalea iho, pituus noin 170-175 senttimetriä, ruumiinrakenne kevyt, harmaat lyhyet hiukset sekä lyhyehkö harmaa täysparta. Henkilöllä ollut viimeisten näköhavaintojen perusteella vihreä kaksiosainen sairaala-asu, jonka pitkähihaisessa paidassa on nappeja. Henkilöllä ei ole todennäköisesti ulkoilukenkiä eikä sukkia jalassaan. Erityistuntomerkkinä henkilöllä on kaulakanyyli kaulan oikealle puolelle kiinnitettynä. Henkilön kävely ollut vaihtelevaa, mutta viimeisten tietojen mukaan on pystynyt etenemään ilman rollaattoria. Kaikista henkilöön liittyvistä havainnosta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskuksen numeroon 112. Alueella suoritetuista etsinnöistä huolimatta ei toistaiseksi havaintoja kadonneesta.

Pietarsaaren terveyskeskuksen vuodeosastolta kadonnut noin 65-vuotias mieshenkilö 03.10.2022.

Pietarsaaren terveyskeskuksen vuodeosastolta kadonnut noin 65-vuotias mieshenkilö 03.10.2022. Viimeinen näköhavainto henkilöstä on noin kello 00.00 aikaan terveyskeskuksen vuodeosastolta. Tuntomerkeiksi henkilöstä on kerrottu, että hänellä on vaalea iho, pituus noin 170-175 senttimetriä, ruumiinrakenne kevyt, harmaat lyhyet hiukset sekä lyhyehkö harmaa täysparta. Henkilöllä ollut viimeisten näköhavaintojen perusteella vihreä kaksiosainen sairaala-asu, jonka pitkähihaisessa paidassa on nappeja. Henkilöllä ei ole todennäköisesti ulkoilukenkiä eikä sukkia jalassaan. Erityistuntomerkkinä henkilöllä on kaulakanyyli kaulan oikealle puolelle kiinnitettynä. Henkilön kävely ollut vaihtelevaa, mutta viimeisten tietojen mukaan on pystynyt etenemään ilman rollaattoria. Kaikista henkilöön liittyvistä havainnosta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskuksen numeroon 112. Alueella suoritetuista etsinnöistä huolimatta ei toistaiseksi havaintoja kadonneesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauto suistui tieltä Kempeleessä

NordenBladet — Henkilöäauto suistui tieltä Kempeleen Kokkokankaantiellä, osuen siltapilariinPoliisi sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina 2.10, klo:22.39 aikaan, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä Kempeleen Kokkokankaantiellä. Poliisin mennessä paikalle selvisi tapahtumapaikalla, että henkilöauto oli ajautunut päin siltapilaria ja syttynyt sen jälkeen palamaan. Autossa oli ollut vain sen kuljettaja, joka toimitettiin ensihoidon toimesta Oulun Yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi.Poliisi tutkii asiaa alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Henkilöäauto suistui tieltä Kempeleen Kokkokankaantiellä, osuen siltapilariin

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän sunnuntaina 2.10, klo:22.39 aikaan, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä Kempeleen Kokkokankaantiellä. Poliisin mennessä paikalle selvisi tapahtumapaikalla, että henkilöauto oli ajautunut päin siltapilaria ja syttynyt sen jälkeen palamaan. Autossa oli ollut vain sen kuljettaja, joka toimitettiin ensihoidon toimesta Oulun Yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi.

Poliisi tutkii asiaa alustavasti törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaksi henkilöä kuoli liikenneonnettomuudessa Porvoossa

NordenBladet — Perjantain ja lauantain välisenä yönä Porvoossa tapahtui kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa kuoli kaksi henkilöä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.Porvoossa Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien risteyksessä tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä liikenneonnettomuus, jossa kuoli kaksi ihmistä. Molemmat menehtyneistä olivat samassa autossa. Myös yksi henkilö loukkaantui vakavasti sekä useita henkilöitä loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Autoissa oli turmahetkellä yhteensä kymmenen henkilöä.– Poliisi on kuullut alustavasti toisen ajoneuvon kuljettajaa, ja poliisi epäilee häntä tällä hetkellä kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä useista vammantuottamuksista, rikoskomisario Krista Vallila sanoo.Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa ja asiasta tiedotetaan esitutkinnan edetessä. Rikosnimikkeet saattavat muuttua tutkinnan edetessä.Poliisi on kiinnostunut kaikista onnettomuutta edeltävistä kuvista ja videoista sekä silminnäkijähavainnoista. Niitä voi lähettää osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi. 

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Porvoossa tapahtui kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa kuoli kaksi henkilöä. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Porvoossa Läntisen Mannerheiminväylän ja Hornhattulantien risteyksessä tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä liikenneonnettomuus, jossa kuoli kaksi ihmistä. Molemmat menehtyneistä olivat samassa autossa. Myös yksi henkilö loukkaantui vakavasti sekä useita henkilöitä loukkaantui onnettomuudessa lievästi. Autoissa oli turmahetkellä yhteensä kymmenen henkilöä.

– Poliisi on kuullut alustavasti toisen ajoneuvon kuljettajaa, ja poliisi epäilee häntä tällä hetkellä kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä useista vammantuottamuksista, rikoskomisario Krista Vallila sanoo.

Poliisi jatkaa tapahtumien tutkintaa ja asiasta tiedotetaan esitutkinnan edetessä. Rikosnimikkeet saattavat muuttua tutkinnan edetessä.
Poliisi on kiinnostunut kaikista onnettomuutta edeltävistä kuvista ja videoista sekä silminnäkijähavainnoista. Niitä voi lähettää osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi