NordenBladet — Keskiviikkona aamulla poliisipartio pysäytti Raviradantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, lisäksi huumetestin tulos oli positiivinen. Hieman myöhemmin aamupäivällä jäi kiinni toinen rattijuoppo, kun hän oli mennyt työpaikalleen päihtyneenäKeskiviikkona aamulla poliisipartio pysäytti Raviradantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, lisäksi huumetestin tulos oli positiivinen.Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.Keskiviikkona aamupäivällä tuli ilmi toinen rattijuopumus, kun työntekijä oli ajanut työpaikalleen päihtyneenä. Puhalluskokeen tulos oli 0,44mg/l eli noin promilleen verran. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Keskiviikkona aamulla poliisipartio pysäytti Raviradantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, lisäksi huumetestin tulos oli positiivinen. Hieman myöhemmin aamupäivällä jäi kiinni toinen rattijuoppo, kun hän oli mennyt työpaikalleen päihtyneenä
Keskiviikkona aamulla poliisipartio pysäytti Raviradantiellä henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, lisäksi huumetestin tulos oli positiivinen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Keskiviikkona aamupäivällä tuli ilmi toinen rattijuopumus, kun työntekijä oli ajanut työpaikalleen päihtyneenä. Puhalluskokeen tulos oli 0,44mg/l eli noin promilleen verran. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
NordenBladet — Porvoossa tapahtui kesäkuussa 21.6. vakava väkivallanteko, jossa uhrina oli viisivuotias lapsi. Tiedotimme tapauksesta aiemmin 23.6. sekä 28.6.Lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja, mutta hän on toipunut saamistaan vammoista hyvin.– Tähän vakavaan väkivallantekoon epäillään lapsen äitiä, jota on nyt pitkän ajan kuluttua päästy kuulemaan. Kuulusteluissa epäilty on kertonut, että hänellä ei ole kesäkuun tapahtumista mitään muistikuvia, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Heidi Niemi.– Tapauksen esitutkintaa jatketaan edelleen Itä-Uudenmaan poliisissa. Tällä hetkellä meillä ei ole muuta tiedotettavaa. Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, Niemi jatkaa
Porvoossa tapahtui kesäkuussa 21.6. vakava väkivallanteko, jossa uhrina oli viisivuotias lapsi. Tiedotimme tapauksesta aiemmin 23.6. sekä 28.6.
Lapsi sai pahoinpitelyn seurauksena vakavia vammoja, mutta hän on toipunut saamistaan vammoista hyvin.
– Tähän vakavaan väkivallantekoon epäillään lapsen äitiä, jota on nyt pitkän ajan kuluttua päästy kuulemaan. Kuulusteluissa epäilty on kertonut, että hänellä ei ole kesäkuun tapahtumista mitään muistikuvia, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Heidi Niemi.
– Tapauksen esitutkintaa jatketaan edelleen Itä-Uudenmaan poliisissa. Tällä hetkellä meillä ei ole muuta tiedotettavaa. Tiedotamme tapauksesta lisää tutkinnan edetessä, Niemi jatkaa
NordenBladet — Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle jätelain muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Lakiin ehdotetaan muutosta kunnallisen jätehuoltoyhtiön sidosyksikkörajaan sekä hyvinvointialueille siirtymäaikaa jätehuollon järjestämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuessa.Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että kunnallisen jätehuoltoyhtiön ulosmyyntiraja eli niin sanottu sidosyksikköraja pidetään 10 prosentissa myös 1.1.2030 alkaen. Nykyisen lain mukaan raja laskisi 5 prosenttiin vuoden 2030 alusta. Ehdotus perustuu hallitusohjelman kirjaukseen.Ulosmyyntiraja tarkoittaa, kuinka suuri osuus kunnallisen jätehuoltoyhtiön liikevaihdosta saa tulla palveluiden myynnistä markkinoille ilman, että jätehuoltoyhtiö menettää kunnan sidosyksikköasemansa. Sidosyksikköaseman menetys tarkoittaa, ettei kunta voi tilata jätepalveluita kunnalliselta jäteyhtiöltä ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. Muutoksen tavoitteena on laajentaa kuntien jätehuoltoyhtiöiden mahdollisuuksia tarjota jätehuollon palveluita markkinaehtoisesti.Lisäksi jätelakiin lisättäisiin sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä pelastustoimea (ns. sote-uudistus) koskevaan uudistukseen liittyvä siirtymäsäännös. Sen mukaan kunnat olisivat edelleen vastuussa hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän hallinto- ja palvelutoiminnassa syntyvän yhdyskuntajätteen jätehuollon järjestämisestä vuoden 2025 loppuun saakka.Siirtymäsäännös olisi tarpeen vastuiden selkiyttämiseksi ja jätehuollon toimivuuden varmistamiseksi tilanteessa, jossa sote-palveluiden yhteydessä syntyvä yhdyskuntajäte siirtyisi pääosin kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle 1.1.2023. Hyvinvointialueet voisivat kuitenkin järjestää jätehuollon ennen siirtymäajan umpeutumista, jos ne ilmoittavat asiasta kunnalle vähintään 6 kuukautta ennen jätehuollon järjestämisen aloittamista.Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.1.2023.
Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle jätelain muuttamista koskevan hallituksen esityksen. Lakiin ehdotetaan muutosta kunnallisen jätehuoltoyhtiön sidosyksikkörajaan sekä hyvinvointialueille siirtymäaikaa jätehuollon järjestämiseksi sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuessa.
NordenBladet — Euroopan yhteisiä viranomaisten tietojärjestelmiä ollaan kehittämässä siten, että viranomaisten hallussa olevia biometrisia tunnisteita ja muita tietoja pystyttäisiin käyttämään entistä paremmin hyväksi sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseksi EU:ssa.Suomi jättää kuitenkin käyttämättä tämän mahdollisuuden. Sen sijaan Suomessa kansallinen sääntely vie eri suuntaan. Näin toteaa poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen kansainvälisen asioiden vastuualueelta poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan.Schengenin tietojärjestelmä (SIS) kuuluu tärkeimpiin viranomaisten työtä tukeviin järjestelmiin. Järjestelmän merkitys on Suomellekin tärkeä, koska yhä useampi rikos ylittää valtioiden rajat.- SIS-järjestelmän uudistamisen yhteydessä yhtenä tavoitteena oli tehostaa biometristen tietojen käyttöä luotettavana henkilön tunnistamisen menetelmänä. Suomen kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa jatkossa, joitain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, kuitenkin ainoastaan rikosperusteisesti talletettujen tuntomerkkitietojen lisäämisen SIS-kuulutuksiin, Kautto kirjoittaa blogissaan.Kauton mukaan kansallinen sääntely biometristen tunnisteiden käytöstä SIS-järjestelmässä rajoittaa mahdollisuuksia toteuttaa tehokkaasti viranomaisille annettuja tehtäviä turvata EU-alueen sisäistä turvallisuutta ja hallita laitonta maahanmuuttoa. – Kaiken tämän poliisi on tuonut esiin lainvalmisteluprosessissa, mutta tästä huolimatta tulemme kansallisella sääntelyllä rajoittamaan keskeistä turvallisuuden ylläpitämiseen tarvittavaa tietojen vaihtoamme muiden EU-maiden kanssa. Tämä ei heikennä vain Suomen suorituskykyä, vaan vaikuttaa koko Schengen-alueen turvallisuuteen.
Euroopan yhteisiä viranomaisten tietojärjestelmiä ollaan kehittämässä siten, että viranomaisten hallussa olevia biometrisia tunnisteita ja muita tietoja pystyttäisiin käyttämään entistä paremmin hyväksi sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseksi EU:ssa.
Suomi jättää kuitenkin käyttämättä tämän mahdollisuuden. Sen sijaan Suomessa kansallinen sääntely vie eri suuntaan. Näin toteaa poliisiylitarkastaja Hannu Kautto Poliisihallituksen kansainvälisen asioiden vastuualueelta poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan.
Schengenin tietojärjestelmä (SIS) kuuluu tärkeimpiin viranomaisten työtä tukeviin järjestelmiin. Järjestelmän merkitys on Suomellekin tärkeä, koska yhä useampi rikos ylittää valtioiden rajat.
– SIS-järjestelmän uudistamisen yhteydessä yhtenä tavoitteena oli tehostaa biometristen tietojen käyttöä luotettavana henkilön tunnistamisen menetelmänä. Suomen kansallinen lainsäädäntö mahdollistaa jatkossa, joitain pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, kuitenkin ainoastaan rikosperusteisesti talletettujen tuntomerkkitietojen lisäämisen SIS-kuulutuksiin, Kautto kirjoittaa blogissaan.
Kauton mukaan kansallinen sääntely biometristen tunnisteiden käytöstä SIS-järjestelmässä rajoittaa mahdollisuuksia toteuttaa tehokkaasti viranomaisille annettuja tehtäviä turvata EU-alueen sisäistä turvallisuutta ja hallita laitonta maahanmuuttoa.
– Kaiken tämän poliisi on tuonut esiin lainvalmisteluprosessissa, mutta tästä huolimatta tulemme kansallisella sääntelyllä rajoittamaan keskeistä turvallisuuden ylläpitämiseen tarvittavaa tietojen vaihtoamme muiden EU-maiden kanssa. Tämä ei heikennä vain Suomen suorituskykyä, vaan vaikuttaa koko Schengen-alueen turvallisuuteen.
NordenBladet — Poliisi pysäytti rattijuopumuksesta epäillyn autoilijan Polvijärvellä keskiviikkoiltana. Nurmeksessa puolestaan ajoi puolen yön aikaan Porokylässä kultettaja autoa vailla ajo-oikeutta.Polvijärvellä epäilty rattijuoppo autoilija puhalsi 2,95 promillen lukemat. Asiasta tuli ilmoitus hätäkeskukseen keskiviikkoiltana puoli kahdeksan jälkeen. uljettajalla ei ollut myöskään henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta. Nurmeksessa kortiton kuljettajaTorstaina, heti puolen yön jälkeen poliisi pysäytti Nurmeksen Porokylässä henkilöauton, jonka kyydissä kuljettajan lisäksi oli neljä matkustajaa. Auton kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän oli ajokiellossa.Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli kolmastoista vuoden sisällä.
Poliisi pysäytti rattijuopumuksesta epäillyn autoilijan Polvijärvellä keskiviikkoiltana. Nurmeksessa puolestaan ajoi puolen yön aikaan Porokylässä kultettaja autoa vailla ajo-oikeutta.
Polvijärvellä epäilty rattijuoppo autoilija puhalsi 2,95 promillen lukemat. Asiasta tuli ilmoitus hätäkeskukseen keskiviikkoiltana puoli kahdeksan jälkeen. uljettajalla ei ollut myöskään henkilöauton kuljettamiseen vaadittavaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Nurmeksessa kortiton kuljettaja
Torstaina, heti puolen yön jälkeen poliisi pysäytti Nurmeksen Porokylässä henkilöauton, jonka kyydissä kuljettajan lisäksi oli neljä matkustajaa. Auton kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän oli ajokiellossa.
Kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta oli kolmastoista vuoden sisällä.
NordenBladet — Tekninen vika on osin katkaissut verkkoyhteydet Espoon pääpoliisiasemalla. Tilanne vaikuttaa asiakaspalveluun arviolta ainakin iltapäivän 6.10. ajan.Lupapalveluiden asiakkaat, eli esimerkiksi henkilökorttia tai passia hakemassa olevat, ohjataan tällä hetkellä pääosiin muille poliisiasemille, kuten Kirkkonummelle ja Lohjalle. Osa hakemuksista pystytään ottamaan vastaan Espoon pääpoliisiasemalla manuaalisesti, ja henkilöstö siirtää asiakkaiden tiedot sähköiseen järjestelmään, kun verkkoyhteys on täysin palannut.Rikosilmoitusten ja löytötavaroiden vastaanotossa henkilöstö pystyy ottamaan vastaan vain rajallisen määrän asiakkaita. Poliisi suositteleekin, että ne asiakkaat, joiden asia ei ole kiireinen, asioisivat poliisiasemalla esimerkiksi huomenna perjantaina.Tekninen vika johtuu Espoon pääpoliisiaseman remontin yhteydessä työmaalla tapahtuneesta vahingosta. Vikaa korjataan parhaillaan, mutta korjaaminen voi viedä useita tunteja.
Tekninen vika on osin katkaissut verkkoyhteydet Espoon pääpoliisiasemalla. Tilanne vaikuttaa asiakaspalveluun arviolta ainakin iltapäivän 6.10. ajan.
Lupapalveluiden asiakkaat, eli esimerkiksi henkilökorttia tai passia hakemassa olevat, ohjataan tällä hetkellä pääosiin muille poliisiasemille, kuten Kirkkonummelle ja Lohjalle. Osa hakemuksista pystytään ottamaan vastaan Espoon pääpoliisiasemalla manuaalisesti, ja henkilöstö siirtää asiakkaiden tiedot sähköiseen järjestelmään, kun verkkoyhteys on täysin palannut.
Rikosilmoitusten ja löytötavaroiden vastaanotossa henkilöstö pystyy ottamaan vastaan vain rajallisen määrän asiakkaita. Poliisi suositteleekin, että ne asiakkaat, joiden asia ei ole kiireinen, asioisivat poliisiasemalla esimerkiksi huomenna perjantaina.
Tekninen vika johtuu Espoon pääpoliisiaseman remontin yhteydessä työmaalla tapahtuneesta vahingosta. Vikaa korjataan parhaillaan, mutta korjaaminen voi viedä useita tunteja.
NordenBladet — Hyvinkäällä Martinsyrjäntiellä sijaitsevassa tehdashallissa syttyi eilen 5.10.2022 noin kello kahdeksan aikaan illalla tulipalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.Pelastuslaitos sai estettyä palon etenemisen niin, että se ei ehtinyt levitä rakennuksen ulkokuoreen. Alustavien tietojen mukaan palo sai alkunsa tehdashallin 2. kerroksen parvella sijaitsevista oleskelutiloista. – Palonsyyn selvittäminen on nyt siirtynyt tutkintaan meille Itä-Uudenmaan poliisiin. Tutkimme tapahtunutta rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko ja epäilemme paloa tahallaan sytytetyksi. Hallissa ei ole tällä hetkellä aktiivista yritystoimintaa ja tiloihin on jo aiemminkin kohdistettu ilkivaltaa, kertoo tapauksen tutkinnajohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.– Kaikki tiedot ja vihjeet tapahtuneesta ovat meille tärkeitä. Pyydämme silminnäkijähavaintoja alueella tapahtuma-aikaan liikkuneista henkilöistä. Tiedot, vihjeet ja havainnot pyydämme ilmoittamaan poliisilaitoksemme sähköpostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, Lylykangas jatkaa.
Hyvinkäällä Martinsyrjäntiellä sijaitsevassa tehdashallissa syttyi eilen 5.10.2022 noin kello kahdeksan aikaan illalla tulipalo. Paloa epäillään tahallaan sytytetyksi.
Pelastuslaitos sai estettyä palon etenemisen niin, että se ei ehtinyt levitä rakennuksen ulkokuoreen. Alustavien tietojen mukaan palo sai alkunsa tehdashallin 2. kerroksen parvella sijaitsevista oleskelutiloista.
– Palonsyyn selvittäminen on nyt siirtynyt tutkintaan meille Itä-Uudenmaan poliisiin. Tutkimme tapahtunutta rikosnimikkeellä törkeä vahingonteko ja epäilemme paloa tahallaan sytytetyksi. Hallissa ei ole tällä hetkellä aktiivista yritystoimintaa ja tiloihin on jo aiemminkin kohdistettu ilkivaltaa, kertoo tapauksen tutkinnajohtaja rikoskomisario Markku Lylykangas.
– Kaikki tiedot ja vihjeet tapahtuneesta ovat meille tärkeitä. Pyydämme silminnäkijähavaintoja alueella tapahtuma-aikaan liikkuneista henkilöistä. Tiedot, vihjeet ja havainnot pyydämme ilmoittamaan poliisilaitoksemme sähköpostiin vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi, Lylykangas jatkaa.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi jatkaa turkulaisiin putkilukkoihin liittyvien rikosepäilyjen selvittämistä. Kaikki alkoi energiayhtiön tekemästä rikosilmoituksesta, jonka mukaan sen hallusta on mahdollisesti anastettu putkilukon avain tai se on kopioitu mahdollista väärinkäyttöä varten.Väärille teille joutuneen putkilukkoavaimen uutisointi ja julkinen keskustelu syyskuun alussa herättivät huolta monissa turkulaisissa.Taloyhtiöiden putkilukkoja avaamalla joku tai jotkut ovat tiettävästi saaneet käsiinsä taloyhtiöiden avaimia ja siten päässeet luvattomasti sisälle taloyhtiöiden tiloihin. Poliisin mukaan toistaiseksi ei tiedetä, liittyykö juuri energiayhtiöltä mahdollisesti anastettu avain tapauksiin. Tässä kohtaa ei voida vahvistaa sitäkään, onko energiayhtiön avainta välttämättä edes anastettu. Kokonaisia putkilukkoja on anastettuPoliisille on kevään ja kesän aikana ilmoitettu Turun seudulla kuudesta tapauksesta, joissa jonkun epäillään anastaneen sekä putkilukon takana olevan avaimen että koko putkilukon, ja ne ovat jääneet kateisiin.Näissä tapauksissa ei ole saatu vahvistusta siitä, että putkilukkoihin olisi päästy käsiksi juuri energiayhtiöstä anastetun avaimen avulla.– Osassa näistä tapauksia rikoksesta epäilty on saatu selville ja asia etenee tutkinnassa. Kokonaisina varastettuja putkilukkoja on voitu käyttää hyväksi avainten valmistamisessa, kertoo ylikonstaapeli Juha Heino Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Valvontakamerakuvat ja älylukot apunaPoliisille on ilmoitettu tähän mennessä myös viidestä sellaisesta Turun seudulla ilmenneestä tapauksesta, jossa jonkun tai joidenkin epäillään menneen taloyhtiöiden sisätiloihin juuri putkilukoista anastettujen avaimien avulla ja varastaneet asukkaiden omaisuutta taloyhtiön varastotiloista tai kellarikomeroista.– Osassa näistä tapauksista on joko valvontakamerakuvan tai älyavaimen lokitietojen avulla saatu vahvistettua näyttö siitä, että rikokset olisi tehty putkilukoista anastettujen avainten avulla, Heino sanoo.Putkilukkoavaimen uutisoinnin jälkeen poliisi on saanut myös ilmoituksia, joissa asianomistajat ovat epäilleet, että taloyhtiön tiloihin sisälle olisi päästy putkilukossa säilytettävällä avaimella. Tapauksissa ei kuitenkaan ole olemassa näyttöä siitä, mitä avainta tosiasiassa on käytetty. Turvallinen avain, turvaton säilytys– Kyse on siis hyvin monitahoisesta asiasta. On mahdollista, että energiayhtiön putkilukkoavainta on käytetty väärin ja putkilukkojen takana olevia avaimia on käytetty hyväksi erilaisissa murtopuuhissa. Toinen mahdollisuus on se, että anastettujen putkilukkojen avulla on valmistettu uusia avaimia, joilla on päästy muihin putkilukkoihin, Heino selvittää.Muutamassa tapauksessa valvontakamerakuvat vahvistavat, että murtopuuhissa olleet henkilöt ovat tulleet taloon avaimella. Avaimen alkuperä ei kuitenkaan ole tiedossa – se on siis voinut olla esimerkiksi jostain löydetty tai asukkaalta tai entiseltä asukkaalta saatu tai näiden avaimesta kopioitu.– Ristiriitaista tässä kaikessa on se, että taloyhtiöiden lukitusjärjestelmät ovat huipputeknologiaa, mutta kohteen avainta säilytetään hyvin alhaisen suojausturvan antavan lukon takana, Heino toteaa.
Lounais-Suomen poliisi jatkaa turkulaisiin putkilukkoihin liittyvien rikosepäilyjen selvittämistä. Kaikki alkoi energiayhtiön tekemästä rikosilmoituksesta, jonka mukaan sen hallusta on mahdollisesti anastettu putkilukon avain tai se on kopioitu mahdollista väärinkäyttöä varten.
Väärille teille joutuneen putkilukkoavaimen uutisointi ja julkinen keskustelu syyskuun alussa herättivät huolta monissa turkulaisissa.
Taloyhtiöiden putkilukkoja avaamalla joku tai jotkut ovat tiettävästi saaneet käsiinsä taloyhtiöiden avaimia ja siten päässeet luvattomasti sisälle taloyhtiöiden tiloihin.
Poliisin mukaan toistaiseksi ei tiedetä, liittyykö juuri energiayhtiöltä mahdollisesti anastettu avain tapauksiin. Tässä kohtaa ei voida vahvistaa sitäkään, onko energiayhtiön avainta välttämättä edes anastettu.
Kokonaisia putkilukkoja on anastettu
Poliisille on kevään ja kesän aikana ilmoitettu Turun seudulla kuudesta tapauksesta, joissa jonkun epäillään anastaneen sekä putkilukon takana olevan avaimen että koko putkilukon, ja ne ovat jääneet kateisiin.
Näissä tapauksissa ei ole saatu vahvistusta siitä, että putkilukkoihin olisi päästy käsiksi juuri energiayhtiöstä anastetun avaimen avulla.
– Osassa näistä tapauksia rikoksesta epäilty on saatu selville ja asia etenee tutkinnassa. Kokonaisina varastettuja putkilukkoja on voitu käyttää hyväksi avainten valmistamisessa, kertoo ylikonstaapeli Juha Heino Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Valvontakamerakuvat ja älylukot apuna
Poliisille on ilmoitettu tähän mennessä myös viidestä sellaisesta Turun seudulla ilmenneestä tapauksesta, jossa jonkun tai joidenkin epäillään menneen taloyhtiöiden sisätiloihin juuri putkilukoista anastettujen avaimien avulla ja varastaneet asukkaiden omaisuutta taloyhtiön varastotiloista tai kellarikomeroista.
– Osassa näistä tapauksista on joko valvontakamerakuvan tai älyavaimen lokitietojen avulla saatu vahvistettua näyttö siitä, että rikokset olisi tehty putkilukoista anastettujen avainten avulla, Heino sanoo.
Putkilukkoavaimen uutisoinnin jälkeen poliisi on saanut myös ilmoituksia, joissa asianomistajat ovat epäilleet, että taloyhtiön tiloihin sisälle olisi päästy putkilukossa säilytettävällä avaimella. Tapauksissa ei kuitenkaan ole olemassa näyttöä siitä, mitä avainta tosiasiassa on käytetty.
Turvallinen avain, turvaton säilytys
– Kyse on siis hyvin monitahoisesta asiasta. On mahdollista, että energiayhtiön putkilukkoavainta on käytetty väärin ja putkilukkojen takana olevia avaimia on käytetty hyväksi erilaisissa murtopuuhissa. Toinen mahdollisuus on se, että anastettujen putkilukkojen avulla on valmistettu uusia avaimia, joilla on päästy muihin putkilukkoihin, Heino selvittää.
Muutamassa tapauksessa valvontakamerakuvat vahvistavat, että murtopuuhissa olleet henkilöt ovat tulleet taloon avaimella. Avaimen alkuperä ei kuitenkaan ole tiedossa – se on siis voinut olla esimerkiksi jostain löydetty tai asukkaalta tai entiseltä asukkaalta saatu tai näiden avaimesta kopioitu.
– Ristiriitaista tässä kaikessa on se, että taloyhtiöiden lukitusjärjestelmät ovat huipputeknologiaa, mutta kohteen avainta säilytetään hyvin alhaisen suojausturvan antavan lukon takana, Heino toteaa.
NordenBladet — Ilmastopolitiikan parlamentaarinen seurantaryhmä aloitti keskiviikkona työnsä katsauksella hallituskauden ilmastotoimiin sekä ilmastovuosikertomukseen. Seurantaryhmä korosti eduskuntapuolueiden yhteisen tilannekuvan tärkeyttä sekä tukeutumista tutkittuun tietoon.Ryhmän puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo, sekä useat ryhmän jäsenet korostivat sitä, että parlamentaarista sitoutumista ilmastotyöhön tarvitaan.”Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vuonna 2035 vaatii määrätietoisia toimia useiden vaalikausien yli. Johdonmukaisuus on tärkeää siksikin, että kunnat, yritykset ja sijoittajat tekevät kasvavissa määrin investointeja, jotka edellyttävät ennustettavaa toimintaympäristöä”, Ohisalo painotti.Ympäristöneuvos Magnus Cederlöf ympäristöministeriöstä alusti seurantaryhmälle ilmastovuosikertomuksesta, joka annetaan eduskunnalle lokakuun lopussa. Ilmastovuosikertomus kuvaa vuosittain ilmastotyön etenemistä ja tavoitteissa pysymistä. Ryhmä kuuli lisäksi ilmastopaneelin puheenjohtajan Markku Ollikaisen näkemyksiä ja arvioita Suomen ilmastotoimista. Ollikainen korosti, että ilmastopolitiikan perspektiivi on säilytettävä energiakriisinkin keskellä.Ryhmä totesi, että sen tulisi työssään keskittyä niihin teemoihin, joissa on suurin tarve lisätoimille ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Erityisesti maankäyttösektori ja hiilinielujen rooli, liikenteen päästöt, luontokadon ja ilmastonmuutoksen liittymäpinnat, ilmastotoimen oikeudenmukaisuus sekä akuuttina energiakriisi ja sen vaikutukset ilmastotoimiin nousivat keskustelussa esiin.Eduskuntapuolueista koostuva ryhmä seuraa kansallisen ilmastopolitiikan toteuttamista ja varmistamaan osaltaan hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen ja ilmastotoimien oikeudenmukaisuuden. Lisäksi ryhmä keskustelee tulevaisuudessa tarvittavista ilmastopoliittisista linjauksista. Seurantaryhmässä on jäsen kaikista eduskuntapuolueista. Parlamentaarinen ilmastopolitiikan seurantaryhmä vahvistamaan Suomen ilmastotavoitteiden pitkäjänteistä toteuttamista (ym.fi)LisätietojaRiikka Yliluoma Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon erityisavustaja p. 0295 250 091 [email protected]ov.fiJarmo Muurman Ilmastopolitiikan parlamentaarisen seurantaryhmän pääsihteeri, ympäristöneuvos p. 0295 250 185 [email protected]
Ilmastopolitiikan parlamentaarinen seurantaryhmä aloitti keskiviikkona työnsä katsauksella hallituskauden ilmastotoimiin sekä ilmastovuosikertomukseen. Seurantaryhmä korosti eduskuntapuolueiden yhteisen tilannekuvan tärkeyttä sekä tukeutumista tutkittuun tietoon.
NordenBladet — Poliisipartioilla oli tehtäviä noin 200 kuluneen vuorokauden aikana Hämeessä. Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni neljä, joista kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisina.Parikymppinen nainen ajoi henkilöautolla erittäin sekavassa kunnossa keskiviikkoiltana Lahden Renkomäessä. Hän oli ajanut kovalla nopeudella vastaantulevien ajokaistalla paikassa, jossa kaistat ovat erotettu keskikorokkeella. Vastaan tullut autoilija sai väistettyä naisen kuljettaman auton. Nainen oli ajanut huoltoaseman pihaan, jossa sivulliset estivät sekavan naisen ajon jatkamisen.Autoa kuljettanut nainen myönsi poliisipartiolle käyttäneensä huumausaineita. Hänen kuljettamastaan autosta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausainerikokseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan nuoren miehen kuljettamassa henkilöautoa keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Lahden Karistossa. Mies ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.Kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan keskiviikkona iltapäivällä Forssan Linikkalassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tulos oli 0.35 mg/l.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on 13 vuoden sisällä.Poliisipartio tavoitti ajokiellossa olevan miehen kuljettamassa kuorma-autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstain vastaisena yönä kello kahden aikoihin kolmostiellä Riihimäellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Mies kuulusteltiin epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.Neljän auton ketjukolari LahdessaKeski-ikäinen mies törmäsi kuljettamallaan pakettiautolla edellä kulkeneen henkilöauton perään keskiviikkona iltapäivällä Hollolankadulla. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että pakettiauton kuljettajan huomio oli herpaantunut hetkeksi ja hän oli törmännyt edellä ajaneen henkilöauton perään. Henkilöauto oli ponnahtanut törmäyksen voimasta sen edessä olleen henkilöauton perään, joka oli vielä osunut edellä olleen ja paikalta poistuneen henkilöauton perään.
Poliisipartioilla oli tehtäviä noin 200 kuluneen vuorokauden aikana Hämeessä. Päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni neljä, joista kolmen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisina.
Parikymppinen nainen ajoi henkilöautolla erittäin sekavassa kunnossa keskiviikkoiltana Lahden Renkomäessä. Hän oli ajanut kovalla nopeudella vastaantulevien ajokaistalla paikassa, jossa kaistat ovat erotettu keskikorokkeella. Vastaan tullut autoilija sai väistettyä naisen kuljettaman auton. Nainen oli ajanut huoltoaseman pihaan, jossa sivulliset estivät sekavan naisen ajon jatkamisen. Autoa kuljettanut nainen myönsi poliisipartiolle käyttäneensä huumausaineita. Hänen kuljettamastaan autosta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, huumausainerikokseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan nuoren miehen kuljettamassa henkilöautoa keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Lahden Karistossa. Mies ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.
Kolmekymppinen ajokiellossa oleva mies ajoi henkilöautolla poliisipartiota vastaan keskiviikkona iltapäivällä Forssan Linikkalassa. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Tulos oli 0.35 mg/l. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, joita hänellä on 13 vuoden sisällä.
Poliisipartio tavoitti ajokiellossa olevan miehen kuljettamassa kuorma-autoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena torstain vastaisena yönä kello kahden aikoihin kolmostiellä Riihimäellä. Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies kuulusteltiin epäiltynä rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen.
Neljän auton ketjukolari Lahdessa
Keski-ikäinen mies törmäsi kuljettamallaan pakettiautolla edellä kulkeneen henkilöauton perään keskiviikkona iltapäivällä Hollolankadulla. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että pakettiauton kuljettajan huomio oli herpaantunut hetkeksi ja hän oli törmännyt edellä ajaneen henkilöauton perään. Henkilöauto oli ponnahtanut törmäyksen voimasta sen edessä olleen henkilöauton perään, joka oli vielä osunut edellä olleen ja paikalta poistuneen henkilöauton perään.