maanantai, 10 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20979 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Ilmoita yleisötilaisuuden järjestämisestä hyvissä ajoin

NordenBladet — Järjestäjän on tehtävä ilmoitus yleisötilaisuudesta riittävän aikaisin, jotta poliisi ehtii varmistaa tapahtuman turvallisuuden. Järjestyksenvalvojien määrään vaikuttavat muun muassa tapahtuman luonne, paikka ja aika.Kesä lähestyy monine yleisötapahtumineen. Poliisi kehottaa yleisötilaisuuksien järjestäjiä tekemään yleisötilaisuusilmoituksen hyvissä ajoin, jotta se ehtii varmistaa tapahtumien turvallisuuden yhdessä järjestäjien kanssa. Yleisötapahtumasta tulee ilmoittaa järjestämispaikkakunnan poliisille vähintään viisi (5) vuorokautta ennen tapahtuman alkamista. Mikäli tapahtuma edellyttää esimerkiksi liikennejärjestelyjä, on ilmoitus tehtävä vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta.Yksi olennainen tekijä tapahtumien turvallisuudessa ovat järjestyksenvalvojat, joita tapahtuman järjestäjän kannattaa varautua hakemaan. Yleinen sääntö on, että sataa (100) tilaisuuteen osallistujaa kohden täytyy olla vähintään yksi (1) järjestyksenvalvoja. Poliisi kuitenkin määrittelee vähimmäisrajan aina tapauskohtaisesti ottaen huomioon tilaisuuden luonteen ja järjestämispaikan ja -ajan.– Saatamme vaatia järjestäjää lisäämään järjestyksenvalvojia tilaisuuden turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi tilaisuudessa, jossa on anniskelua, täytyy lähtökohtaisesti olla enemmän järjestyksenvalvojia kuin alkoholittomassa tapahtumassa, kertoo ylikomisario Antero Aulakoski, joka vastaa Oulun poliisilaitoksen lupapalveluista.

Järjestäjän on tehtävä ilmoitus yleisötilaisuudesta riittävän aikaisin, jotta poliisi ehtii varmistaa tapahtuman turvallisuuden. Järjestyksenvalvojien määrään vaikuttavat muun muassa tapahtuman luonne, paikka ja aika.

Kesä lähestyy monine yleisötapahtumineen. Poliisi kehottaa yleisötilaisuuksien järjestäjiä tekemään yleisötilaisuusilmoituksen hyvissä ajoin, jotta se ehtii varmistaa tapahtumien turvallisuuden yhdessä järjestäjien kanssa. Yleisötapahtumasta tulee ilmoittaa järjestämispaikkakunnan poliisille vähintään viisi (5) vuorokautta ennen tapahtuman alkamista. Mikäli tapahtuma edellyttää esimerkiksi liikennejärjestelyjä, on ilmoitus tehtävä vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tilaisuutta.

Yksi olennainen tekijä tapahtumien turvallisuudessa ovat järjestyksenvalvojat, joita tapahtuman järjestäjän kannattaa varautua hakemaan. Yleinen sääntö on, että sataa (100) tilaisuuteen osallistujaa kohden täytyy olla vähintään yksi (1) järjestyksenvalvoja. Poliisi kuitenkin määrittelee vähimmäisrajan aina tapauskohtaisesti ottaen huomioon tilaisuuden luonteen ja järjestämispaikan ja -ajan.

– Saatamme vaatia järjestäjää lisäämään järjestyksenvalvojia tilaisuuden turvallisuuden takaamiseksi. Esimerkiksi tilaisuudessa, jossa on anniskelua, täytyy lähtökohtaisesti olla enemmän järjestyksenvalvojia kuin alkoholittomassa tapahtumassa, kertoo ylikomisario Antero Aulakoski, joka vastaa Oulun poliisilaitoksen lupapalveluista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää ilma-asetapausta Naantalissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyä törkeää pahoinpitelyä Naantalissa ja pyytää asiaan liittyen silminnäkijöiltä havaintoja.Poliisi epäilee pyöräilijän joutuneen ilma-aseella ammutuksi tiistaina Naantalissa. Epäilty teko tapahtui Isännäntiellä, Ruonan kaupunginosassa tiistai-iltana kello kahdeksan aikaan.Polkupyöräilijä ajoi Isännäntiellä sijaitsevan kerrostalon pihalla, kun hän havahtui kovaan pamaukseen. Pamauksen jälkeen pyöräilijä tunsi jotakin kädessään ja havaitsi saaneensa vamman käteensä.Poliisin mukaan häntä mahdollisesti ammuttiin ilma-aseella käteen. Tämä tapahtui pyöräilijän selän puolelta.Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä ja muilta asiasta mahdollisesti jotain tietäviltä tietoja tapahtuneesta.Tiedot voi välittää poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyä törkeää pahoinpitelyä Naantalissa ja pyytää asiaan liittyen silminnäkijöiltä havaintoja.

Poliisi epäilee pyöräilijän joutuneen ilma-aseella ammutuksi tiistaina Naantalissa. Epäilty teko tapahtui Isännäntiellä, Ruonan kaupunginosassa tiistai-iltana kello kahdeksan aikaan.

Polkupyöräilijä ajoi Isännäntiellä sijaitsevan kerrostalon pihalla, kun hän havahtui kovaan pamaukseen. Pamauksen jälkeen pyöräilijä tunsi jotakin kädessään ja havaitsi saaneensa vamman käteensä.

Poliisin mukaan häntä mahdollisesti ammuttiin ilma-aseella käteen. Tämä tapahtui pyöräilijän selän puolelta.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapahtunutta epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä ja muilta asiasta mahdollisesti jotain tietäviltä tietoja tapahtuneesta.

Tiedot voi välittää poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ikäihmisiin kohdistuvat verkkohuijaukset.

NordenBladet — Poliisi kehottaa ihmisiä tarkkaavaisuuteen ja varovaisuuteen yleistyvien nettihuijauksien suhteen.Viime viikkoina ovat yleistyneet erityisesti ikäihmisiin kohdistuvat verkkohuijaukset. Verkkohuijaukset toistavat hyvin pitkälti samaa kaavaa, joissa huijari ottaa uhriin yhteyttä tuntemattomasta numerosta esiintyen useimmiten uhrin lapsena tai toisinaan jonain muuna perheenjäsenenä. Huijarit ovat perheenjäsenenä esiintyen pyytäneet uhria painamaan linkkiä, jonka lähetystapa voi vaihdella. Linkki monesti johtaa joko valmiiseen keskusteluketjuun erinäisiin sovelluksiin tai huijaussivustolle.Tarinat voivat vaihdella, mutta yleisin kaava on sellainen jossa väitetään, että ollaan jumissa ulkomailla tai että, puhelin on rikki tai lemmikki tai joku on kovasti lääkärin hoidon tarpeessa, mutta sitä varten tarvitaan rahaa. Yleensä tilisiirrot pyydetään ulkomaalaisille tileille. Ulkomaalaisen pankkitilin erottaa kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Huijauksissa pyydettävät summat ovat voineet vaihdella joistakin sadoista useisiin tuhansiin euroihin.Kun käytätte verkossa palveluita, jotka vaativat henkilö- tai pankkitietoja, niin älkää menkö internetin hakukoneiden kautta, vaan kirjoittakaa nettiosoite suoraan osoitepalkkiin. Jos hoidatte pankkiasioita kännykällä, niin käyttäkää pankkien omia virallisia mobiilisovelluksia. Poliisi tahtoo muistuttaa ihmisiä olemaan painamatta viestinä tai sähköpostina saamiaan epämääräisiä linkkejä ja olemaan siirtämättä minkäänlaisia rahasummia tuntemattomien numeroiden kautta esitettyihin tilinumeroihin, riippumatta siitä onko kyseessä suomalainen vai ulkomaalainen tilinumero.Jos saatte vastaavia viestejä, niin varmistakaa ensiksi, että onko kyseessä oikeasti se henkilö keneksi tämä itseään väittää. Poliisi kehottaa vahvasti ihmisiä olemaan siirtämästä rahasummia epämääräisille tileille. Ottakaa yhteyttä ihmiseen kenä huijari esiintyy sellaista väylää pitkin, jolla varmuudella tiedätte tavoittavanne ns. oikean ihmisen ja varmistukaa siitä, että onko tämä todella viestin takana. Mikäli olette joutuneet jo vastaavanlaisen huijauksen uhriksi, niin tehkää tapahtuneesta poliisille sähköinen rikosilmoitus poliisin verkkosivuilla, sekä ilmoitus omalle pankille tapahtuneesta.Mikäli vastaanne tulee huijausyrityksiä, mutta ette niihin lankea, niin ottakaa huijarin käyttämät tiedot ylös ja välittäkää ne eteenpäin osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi  

Poliisi kehottaa ihmisiä tarkkaavaisuuteen ja varovaisuuteen yleistyvien nettihuijauksien suhteen.

Viime viikkoina ovat yleistyneet erityisesti ikäihmisiin kohdistuvat verkkohuijaukset. Verkkohuijaukset toistavat hyvin pitkälti samaa kaavaa, joissa huijari ottaa uhriin yhteyttä tuntemattomasta numerosta esiintyen useimmiten uhrin lapsena tai toisinaan jonain muuna perheenjäsenenä. 
Huijarit ovat perheenjäsenenä esiintyen pyytäneet uhria painamaan linkkiä, jonka lähetystapa voi vaihdella. Linkki monesti johtaa joko valmiiseen keskusteluketjuun erinäisiin sovelluksiin tai huijaussivustolle.
Tarinat voivat vaihdella, mutta yleisin kaava on sellainen jossa väitetään, että ollaan jumissa ulkomailla tai että, puhelin on rikki tai lemmikki tai joku on kovasti lääkärin hoidon tarpeessa, mutta sitä varten tarvitaan rahaa. Yleensä tilisiirrot pyydetään ulkomaalaisille tileille. Ulkomaalaisen pankkitilin erottaa kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta. Huijauksissa pyydettävät summat ovat voineet vaihdella joistakin sadoista useisiin tuhansiin euroihin.

Kun käytätte verkossa palveluita, jotka vaativat henkilö- tai pankkitietoja, niin älkää menkö internetin hakukoneiden kautta, vaan kirjoittakaa nettiosoite suoraan osoitepalkkiin. Jos hoidatte pankkiasioita kännykällä, niin käyttäkää pankkien omia virallisia mobiilisovelluksia. 

Poliisi tahtoo muistuttaa ihmisiä olemaan painamatta viestinä tai sähköpostina saamiaan epämääräisiä linkkejä ja olemaan siirtämättä minkäänlaisia rahasummia tuntemattomien numeroiden kautta esitettyihin tilinumeroihin, riippumatta siitä onko kyseessä suomalainen vai ulkomaalainen tilinumero.
Jos saatte vastaavia viestejä, niin varmistakaa ensiksi, että onko kyseessä oikeasti se henkilö keneksi tämä itseään väittää. Poliisi kehottaa vahvasti ihmisiä olemaan siirtämästä rahasummia epämääräisille tileille. Ottakaa yhteyttä ihmiseen kenä huijari esiintyy sellaista väylää pitkin, jolla varmuudella tiedätte tavoittavanne ns. oikean ihmisen ja varmistukaa siitä, että onko tämä todella viestin takana. 

Mikäli olette joutuneet jo vastaavanlaisen huijauksen uhriksi, niin tehkää tapahtuneesta poliisille sähköinen rikosilmoitus poliisin verkkosivuilla, sekä ilmoitus omalle pankille tapahtuneesta.
Mikäli vastaanne tulee huijausyrityksiä, mutta ette niihin lankea, niin ottakaa huijarin käyttämät tiedot ylös ja välittäkää ne eteenpäin osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin palvelujen aukioloajat kesällä 2023 Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

NordenBladet — Pienten paikkakuntien poliisiasemilla lupapalvelut ovat kesällä avoinna suppeammin kuin muulloin.Oulun poliisilaitoksen lupapalvelut ja asetarkastukset noudattavat kesäaukioloaikoja 1. kesäkuuta – 31. elokuuta 2023. Kesäaukioloajat on päivitetty Oulun poliisilaitoksen toimipisteet -sivulle.Lupapalvelujen aukioloajat kesällä 2023Vuoronumerojen jako lopetetaan Oulun keskustan poliisiasemalla 30 minuuttia ja muilla poliisiasemilla 15 minuuttia ennen aukioloajan päättymistä.Haapajärven poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.Haapaveden poliisiasemaLupapalvelut on kesällä suljettu.Kajaanin poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.Kalajoen poliisiasemaLupapalvelut on kesällä suljettu.Kuhmon poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Kuusamon poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Oulun keskustan poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 8.00–16.15 sekä keskiviikkona kello 9.00–16.15.Pudasjärven poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Puolangan palvelupisteLupapalvelut on kesällä suljettu.Raahen poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.Suomussalmen poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Vaalan palvelupisteLupapalvelut on kesällä suljettu.Ylivieskan poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00. Asetarkastusten aukioloajat kesällä 2023Haapajärven poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.Hiukkavaaran poliisiasema, OuluAseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 12.00–17.00.Kajaanin poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 11.00–16.00. Asiointiin täytyy varata aika.Kuhmon poliisiasemaAseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.Kuusamon poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.Pudasjärven poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 9.00–12.00.Raahen poliisiasemaAseita tarkastetaan parittomien viikkojen keskiviikkoina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.Suomussalmen poliisiasemaAseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.Ylivieskan poliisiasemaAseita tarkastetaan parillisten viikkojen tiistaina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

Pienten paikkakuntien poliisiasemilla lupapalvelut ovat kesällä avoinna suppeammin kuin muulloin.

Oulun poliisilaitoksen lupapalvelut ja asetarkastukset noudattavat kesäaukioloaikoja 1. kesäkuuta – 31. elokuuta 2023. Kesäaukioloajat on päivitetty Oulun poliisilaitoksen toimipisteet -sivulle.

Lupapalvelujen aukioloajat kesällä 2023

Vuoronumerojen jako lopetetaan Oulun keskustan poliisiasemalla 30 minuuttia ja muilla poliisiasemilla 15 minuuttia ennen aukioloajan päättymistä.

Haapajärven poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Haapaveden poliisiasema

Lupapalvelut on kesällä suljettu.

Kajaanin poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.

Kalajoen poliisiasema

Lupapalvelut on kesällä suljettu.

Kuhmon poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Kuusamon poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Oulun keskustan poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 8.00–16.15 sekä keskiviikkona kello 9.00–16.15.

Pudasjärven poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Puolangan palvelupiste

Lupapalvelut on kesällä suljettu.

Raahen poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.

Suomussalmen poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Vaalan palvelupiste

Lupapalvelut on kesällä suljettu.

Ylivieskan poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00. 

Asetarkastusten aukioloajat kesällä 2023

Haapajärven poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.

Hiukkavaaran poliisiasema, Oulu

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 12.00–17.00.

Kajaanin poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 11.00–16.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Kuhmon poliisiasema

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Kuusamon poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.

Pudasjärven poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 9.00–12.00.

Raahen poliisiasema

Aseita tarkastetaan parittomien viikkojen keskiviikkoina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

Suomussalmen poliisiasema

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Ylivieskan poliisiasema

Aseita tarkastetaan parillisten viikkojen tiistaina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kaakkois-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta Leo Ahvosesta

NordenBladet — Imatralla asuva Leo Ahvonen on nähty viimeksi Kouvolassa 22.3.2023.Kiireettömät havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi. Mikäli Ahvonen löytyy, asiasta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskuksen numeroon 112.  

Imatralla asuva Leo Ahvonen on nähty viimeksi Kouvolassa 22.3.2023.

Kiireettömät havainnot kadonneesta pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi. Mikäli Ahvonen löytyy, asiasta pyydetään ilmoittamaan hätäkeskuksen numeroon 112.

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kortiton rattijuoppo kärähti kaksi kertaa Porissa

NordenBladet — Sama kortiton kuljettaja tavoitettiin päihtyneenä liikenteestä kaksi kertaa keskiviikon aikana.Poliisipartiota vastaan ajoi keskiviikon vastaisena yönä kello 01.44 Sampolantiellä henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkistaa. Auto ajoi läheiselle parkkipaikalle, jossa partio puhallutti kuljettajan olleen naisen. Puhalluskoe näytti 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton.Sama kuljettaja tavattiin liikenteestä jälleen keskiviikkona kello 11.30 Sampolantiellä. Puhalluskoe näytti 0 promillea, mutta huumepikatesti osoitti positiivista useammalle huumausaineelle. Naisen epäillään syyllistyneen molemmilla kerroilla rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Sama kortiton kuljettaja tavoitettiin päihtyneenä liikenteestä kaksi kertaa keskiviikon aikana.

Poliisipartiota vastaan ajoi keskiviikon vastaisena yönä kello 01.44 Sampolantiellä henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunnon partio päätti tarkistaa. Auto ajoi läheiselle parkkipaikalle, jossa partio puhallutti kuljettajan olleen naisen. Puhalluskoe näytti 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille. Kuljettaja oli myös ajo-oikeudeton.

Sama kuljettaja tavattiin liikenteestä jälleen keskiviikkona kello 11.30 Sampolantiellä. Puhalluskoe näytti 0 promillea, mutta huumepikatesti osoitti positiivista useammalle huumausaineelle. Naisen epäillään syyllistyneen molemmilla kerroilla rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Tilapäisen suojelun hakemusmäärät kasvussa Itä-Suomessa

NordenBladet — Venäjän hyökkäyssodasta johtuvien tilapäisten suojeluhakemusten määrä Itä-Suomessa on kasvanut lähiviikkojen aikana.Itä-Suomen poliisille on jätetty Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen yhteensä 5 422 tilapäistä suojelua koskevaa hakemusta, näistä vuoden 2023 aikana 620 hakemusta. Kuluvana vuonna hakemuksista 302 kappaletta on jätetty Kuopioon, 198 kappaletta Mikkeliin ja 120 kappaletta Joensuuhun. Turvapaikkahakemuksia on alkuvuonna jätetty Itä-Suomeen 39 kappaletta. – Alkuvuosi on ollut rauhallista hakemusten suhteen. Keskimääräinen hakemusmäärä kuluneen vuoden aikana on ollut noin 25 hakemusta viikoittain. Viimeisten kahden viikon aikana hakemuksia on jätetty aiempaa useammin, viikoittain noin 70 kappaletta. Hakemusmäärien nousu oli odotettavissa toiminta-alueen kausityövoimatarpeen vuoksi. Ukrainasta saapuvien kausityöläisten hakemukset jätetään tällä hetkellä sekä suojelun että työskentelyoikeuden saamiseksi, kertoo rikoskomisario Matti Pitkänen Itä-Suomen poliisista. Ennakkotieto hakemuksen jättämisestä on tärkeää, ja sen vuoksi hakijoita tai heidän työnantajiaan pyydetään olemaan yhteydessä kansainvälisen suojelun sähköpostiin kv-suojelu.ita-suomi@poliisi.fi tai palvelunumeroon 0295 455 380 arkisin klo 9-15 ennen asiointia poliisiasemalla.- Olemme jo tähän mennessä saaneet tärkeitä ennakkotietoja Itä-Suomalaisilta työnantajilta kausityöntekijöiden hakemuksiin liittyen. Maakuntakeskuksin poliisiasemilla on hyvä hakemusten vastaanottokyky, kiittelee Pitkänen.

Venäjän hyökkäyssodasta johtuvien tilapäisten suojeluhakemusten määrä Itä-Suomessa on kasvanut lähiviikkojen aikana.

Itä-Suomen poliisille on jätetty Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen yhteensä 5 422 tilapäistä suojelua koskevaa hakemusta, näistä vuoden 2023 aikana 620 hakemusta. 

Kuluvana vuonna hakemuksista 302 kappaletta on jätetty Kuopioon, 198 kappaletta Mikkeliin ja 120 kappaletta Joensuuhun. Turvapaikkahakemuksia on alkuvuonna jätetty Itä-Suomeen 39 kappaletta. 

– Alkuvuosi on ollut rauhallista hakemusten suhteen. Keskimääräinen hakemusmäärä kuluneen vuoden aikana on ollut noin 25 hakemusta viikoittain. Viimeisten kahden viikon aikana hakemuksia on jätetty aiempaa useammin, viikoittain noin 70 kappaletta. Hakemusmäärien nousu oli odotettavissa toiminta-alueen kausityövoimatarpeen vuoksi. Ukrainasta saapuvien kausityöläisten hakemukset jätetään tällä hetkellä sekä suojelun että työskentelyoikeuden saamiseksi, kertoo rikoskomisario Matti Pitkänen Itä-Suomen poliisista. 

Ennakkotieto hakemuksen jättämisestä on tärkeää, ja sen vuoksi hakijoita tai heidän työnantajiaan pyydetään olemaan yhteydessä kansainvälisen suojelun sähköpostiin kv-suojelu.ita-suomi@poliisi.fi tai palvelunumeroon 0295 455 380 arkisin klo 9-15 ennen asiointia poliisiasemalla.

– Olemme jo tähän mennessä saaneet tärkeitä ennakkotietoja Itä-Suomalaisilta työnantajilta kausityöntekijöiden hakemuksiin liittyen. Maakuntakeskuksin poliisiasemilla on hyvä hakemusten vastaanottokyky, kiittelee Pitkänen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnutta etsitty Lapualla

NordenBladet — Poliisi on tänään etsinyt kadonnutta Rasmus Takaluomaa Lapuan keskustasta ja Lapuanjoelta. Etsintöihin on osallistunut 12 poliisia ja 3 poliisikoiraa.Lapuanjoella on koirilla ja veneellä etsitty keskustasta aina Kaunissaarelle asti. Etsinnät ovat vielä käynnissä ja tavoitteena on päästä Lapuan ja Kauhavan kunnanrajalle asti vielä tänään. Etsinnät eivät vielä klo 15 mennessä olleet tuottaneet tulosta. Huomenna jatketaan etsintöjä Lapuanjoella Kauhavan puolella.

Poliisi on tänään etsinyt kadonnutta Rasmus Takaluomaa Lapuan keskustasta ja Lapuanjoelta. Etsintöihin on osallistunut 12 poliisia ja 3 poliisikoiraa.

Lapuanjoella on koirilla ja veneellä etsitty keskustasta aina Kaunissaarelle asti. Etsinnät ovat vielä käynnissä ja tavoitteena on päästä Lapuan ja Kauhavan kunnanrajalle asti vielä tänään. Etsinnät eivät vielä klo 15 mennessä olleet tuottaneet tulosta. Huomenna jatketaan etsintöjä Lapuanjoella Kauhavan puolella.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kolmikymppinen mies epäiltynä useista pahoinpitelyistä Salossa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyjä pahoinpitelyrikoksia, joissa kolmekymppisen miehen epäillään muutaman päivän sisällä syyllistyneen useaan pahoinpitelyyn julkisella paikalla.Poliisi sai maanantai iltana hätäkeskukselta ilmoituksen, että Hämeenojankadulla Salossa oli tapahtunut pahoinpitely tuntemattoman tekijän toimesta. Tekijä oli lyönyt asianomistajaa jollakin esineellä, anastanut asianomistajan omaisuutta ja poistunut paikalta. Poliisi ei tuolloin tavoittanut tekijää. Myöhemmin samana iltana poliisi sai taas  tehtävän Hämeenojanakadulle, jossa sama mies oli pahoinpidellyt toista asianomistajaa pyörän lukitusketjulla lyömällä. Poliisi löysi tuntomerkkeihin sopivan miehen ja hänet otettiin kiinni. Asiaa tutkittaessa kävi ilmi, että saman miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn myös sunnuntaina Salossa sijaitsevassa ravintolassa sekä perjantaina Helsingissä sijaitsevassa ravintolassa. Miehellä on myös aiempaa väkivaltarikosepäilytaustaa.Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäilty tekijä ja asianomistajat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Asianomistajat saivat eri asteisia vammoja ja hakeutuivat lääkäriin, mutta kukaan heistä ei loukkaantunut vakavasti.Mies vapautettiin keskiviikkona, mutta hänet määrättiin matkustuskieltoon. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii epäiltyjä pahoinpitelyrikoksia, joissa kolmekymppisen miehen epäillään muutaman päivän sisällä syyllistyneen useaan pahoinpitelyyn julkisella paikalla.

Poliisi sai maanantai iltana hätäkeskukselta ilmoituksen, että Hämeenojankadulla Salossa oli tapahtunut pahoinpitely tuntemattoman tekijän toimesta. Tekijä oli lyönyt asianomistajaa jollakin esineellä, anastanut asianomistajan omaisuutta ja poistunut paikalta. Poliisi ei tuolloin tavoittanut tekijää. Myöhemmin samana iltana poliisi sai taas  tehtävän Hämeenojanakadulle, jossa sama mies oli pahoinpidellyt toista asianomistajaa pyörän lukitusketjulla lyömällä. Poliisi löysi tuntomerkkeihin sopivan miehen ja hänet otettiin kiinni. 

Asiaa tutkittaessa kävi ilmi, että saman miehen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn myös sunnuntaina Salossa sijaitsevassa ravintolassa sekä perjantaina Helsingissä sijaitsevassa ravintolassa. Miehellä on myös aiempaa väkivaltarikosepäilytaustaa.
Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäilty tekijä ja asianomistajat eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Asianomistajat saivat eri asteisia vammoja ja hakeutuivat lääkäriin, mutta kukaan heistä ei loukkaantunut vakavasti.

Mies vapautettiin keskiviikkona, mutta hänet määrättiin matkustuskieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rautatientorilla mahdollisuus tunnistautua matkustusasiakirjaa varten perjantaina ja lauantaina

NordenBladet — Helsingin poliisi on mukana Turvallisuuspäivillä Helsingin Rautatientorilla 26.–27.5. Poliisilla on paikalla lupapalveluiden tunnistusauto, jossa voi käydä antamassa sormenjäljen matkustusasiakirjaa varten, kunhan hakemus on tehty netissä ennakkoon valmiiksi.Eri turvallisuusviranomaiset kerääntyvät perjantaina ja lauantaina Rautatientorille perinteiseen turvallisuustapahtumaan. Poliisilla on tapahtumassa mukana lupapalveluauton lisäksi muutakin kalustoa, kuten mönkijä, johon pääsee tutustumaan. Myös ratsupoliisit vierailevat paikalla molempina päivinä. – Meillä on paikalla lupapalvelun tunnistusauto, johon voi tulla jättämään sormenjäljen matkustusasiakirjaa eli passia tai henkilökorttia varten. Hakemus tulee kuitenkin tehdä ja maksaa ennakkoon netissä, minkä jälkeen tunnistautumisen voi hoitaa Rautatientorin tapahtumassa, opastaa komisario Satu Mäkinen. Aloita passin tai henkilökortin hakeminen poliisin verkkosivuilta Näin haet passia – ohjeet hakemiseen – PoliisiMPK:n eli Maanpuolustuskoulutuksen järjestämä Turvallisuuspäivä-tapahtuma Rautatientorilla on avoinna perjantaina kello 10–18 ja lauantaina kello 10–14. Näytteilleasettajina tapahtumassa on lähes 20 viranomais- ja järjestötoimijaa. Tapahtuma on ilmainen ja suunnattu perjantaina erityisesti nuorille ja lauantaina lapsiperheille, mutta kaikki turvallisuusasioista kiinnostuneet ovat tapahtumaan tervetulleita.Ratsupoliisit vierailevat tapahtumassa perjantaina klo 12–12.15 ja klo 14–16, ja lauantaina klo 11– 13.Lisätietoja tapahtumasta: Helsingin Reservin Sanomat | Turvallisuuden superviikonloppu – Turvallisuuspäivä 26.5.-27.5. ja Palokuntien SM-kilpailut 27.5.

Helsingin poliisi on mukana Turvallisuuspäivillä Helsingin Rautatientorilla 26.–27.5. Poliisilla on paikalla lupapalveluiden tunnistusauto, jossa voi käydä antamassa sormenjäljen matkustusasiakirjaa varten, kunhan hakemus on tehty netissä ennakkoon valmiiksi.

Eri turvallisuusviranomaiset kerääntyvät perjantaina ja lauantaina Rautatientorille perinteiseen turvallisuustapahtumaan. Poliisilla on tapahtumassa mukana lupapalveluauton lisäksi muutakin kalustoa, kuten mönkijä, johon pääsee tutustumaan. Myös ratsupoliisit vierailevat paikalla molempina päivinä. 

– Meillä on paikalla lupapalvelun tunnistusauto, johon voi tulla jättämään sormenjäljen matkustusasiakirjaa eli passia tai henkilökorttia varten. Hakemus tulee kuitenkin tehdä ja maksaa ennakkoon netissä, minkä jälkeen tunnistautumisen voi hoitaa Rautatientorin tapahtumassa, opastaa komisario Satu Mäkinen. 

Aloita passin tai henkilökortin hakeminen poliisin verkkosivuilta Näin haet passia – ohjeet hakemiseen – Poliisi

MPK:n eli Maanpuolustuskoulutuksen järjestämä Turvallisuuspäivä-tapahtuma Rautatientorilla on avoinna perjantaina kello 10–18 ja lauantaina kello 10–14. Näytteilleasettajina tapahtumassa on lähes 20 viranomais- ja järjestötoimijaa. Tapahtuma on ilmainen ja suunnattu perjantaina erityisesti nuorille ja lauantaina lapsiperheille, mutta kaikki turvallisuusasioista kiinnostuneet ovat tapahtumaan tervetulleita.

Ratsupoliisit vierailevat tapahtumassa perjantaina klo 12–12.15 ja klo 14–16, ja lauantaina klo 11– 13.

Lisätietoja tapahtumasta: Helsingin Reservin Sanomat | Turvallisuuden superviikonloppu – Turvallisuuspäivä 26.5.-27.5. ja Palokuntien SM-kilpailut 27.5.

]]>

Lähde: Poliisi.fi