sunnuntai, 22 kesäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20903 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Useita törkeitä liikennerikoksia Porin seudulla viikonloppuna

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti useita törkeitä rattijuoppoja, joista yksi ajoi ojaan ja toinen törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon, myös yksi hurjastelija jäi kiinniPoliisipartio mittasi Länsitiellä Kirjurinluodon kohdalla lauantaina kello yhden aikaan yöllä ohitustilanteessa olevan henkilöauton nopeudeksi 100 kilometriä tunnissa. Alueella on tilapäisenä nopeusrajoituksena 50 kilometriä tunnissa sekä liikennemerkillä osoitettu ohituskielto. Auto pysähtyi Lounatuulentielle. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Partio määräsi kuljettajana olleen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.  Hätäkeskus ilmoitti partiolle lauantaina kello 21.30 VT2:lla Porista kohti Helsinkiä ajavasta henkilöautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan Nakkilassa Ällänkadulla. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen sunnuntai yönä kello 01.40 Kuriirintiellä ojassa olevasta henkilöautosta. Partio meni paikalle ja havaitsi Kuriirintien ja Viestitien risteyksen kohdalla ojassa olevan auton. Paikalla oli myös autoa kuljettanut nainen, joka puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,8 promillea. Hän ei loukkaantunut ulosajossa. Autossa ei ollut matkustajia. Kuljettajan epäillään syyllistyyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Partio puhallutti sunnuntaina kello 04.45 Vähälinnankadulla henkilöauton kuljettajana olleen miehen, joka puhalsi alkometriin noin 2,3 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Hätäkeskus antoi sunnuntaina kello 13 jälkeen partiolle tehtävän Rajalantielle, jossa oli tapahtunut kolari. Paikalla selvisi, että mieshenkilö oli kuljettanut henkilöautoa Rajalantiellä ja törmännyt vastaantulleen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Mies puhalsi alkometriin noin 1,6 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä.  

Lounais-Suomen poliisi tavoitti useita törkeitä rattijuoppoja, joista yksi ajoi ojaan ja toinen törmäsi vastaantulleeseen henkilöautoon, myös yksi hurjastelija jäi kiinni

Poliisipartio mittasi Länsitiellä Kirjurinluodon kohdalla lauantaina kello yhden aikaan yöllä ohitustilanteessa olevan henkilöauton nopeudeksi 100 kilometriä tunnissa. Alueella on tilapäisenä nopeusrajoituksena 50 kilometriä tunnissa sekä liikennemerkillä osoitettu ohituskielto. Auto pysähtyi Lounatuulentielle. Autossa oli kuljettajan lisäksi neljä matkustajaa. Partio määräsi kuljettajana olleen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. 

 

Hätäkeskus ilmoitti partiolle lauantaina kello 21.30 VT2:lla Porista kohti Helsinkiä ajavasta henkilöautosta, jonka kuljettajan epäiltiin olevan humalassa. Kyseinen auto ajoi partiota vastaan Nakkilassa Ällänkadulla. Partio kääntyi auton perään ja pysäytti sen. Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,5 promillen lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Auton kyydissä oli yksi matkustaja.

 

Partio sai hätäkeskukselta ilmoituksen sunnuntai yönä kello 01.40 Kuriirintiellä ojassa olevasta henkilöautosta. Partio meni paikalle ja havaitsi Kuriirintien ja Viestitien risteyksen kohdalla ojassa olevan auton. Paikalla oli myös autoa kuljettanut nainen, joka puhalsi seulonta-alkometriin noin 1,8 promillea. Hän ei loukkaantunut ulosajossa. Autossa ei ollut matkustajia. Kuljettajan epäillään syyllistyyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Partio puhallutti sunnuntaina kello 04.45 Vähälinnankadulla henkilöauton kuljettajana olleen miehen, joka puhalsi alkometriin noin 2,3 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.

 

Hätäkeskus antoi sunnuntaina kello 13 jälkeen partiolle tehtävän Rajalantielle, jossa oli tapahtunut kolari. Paikalla selvisi, että mieshenkilö oli kuljettanut henkilöautoa Rajalantiellä ja törmännyt vastaantulleen henkilöauton vasempaan etukulmaan. Mies puhalsi alkometriin noin 1,6 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kumpikaan kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii mahdollista veden varaan joutumista Joensuussa

NordenBladet — Poliisi ja pelastuslaitos etsivät varhain maanantaiaamuna veteen varaan joutunutta Joensuussa.Poliisi sai maanantaina klo 01.17 ilmoituksen, jonka mukaan Joensuun keskustan Suvantosillalta on hypännyt ihminen Pielisjokeen. Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat etsintöjä sillan alueella, mutta vedestä tai rannalta ei löytynyt pelastettavia, loukkaantuneita tai vainajia. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sillalta hypännyt oli nainen, mutta varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole. Poliisille ei myöskään ole tehty ilmoituksia kadonneista henkilöistä Joensuun alueelta.Mahdolliset havainnot tapahtuneesta tai tapahtuma-aikaan kadonneista henkilöistä voi ilmoittaa joko hätäkeskukseen tai poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai -sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

Poliisi ja pelastuslaitos etsivät varhain maanantaiaamuna veteen varaan joutunutta Joensuussa.

Poliisi sai maanantaina klo 01.17 ilmoituksen, jonka mukaan Joensuun keskustan Suvantosillalta on hypännyt ihminen Pielisjokeen. Poliisi ja pelastuslaitos suorittivat etsintöjä sillan alueella, mutta vedestä tai rannalta ei löytynyt pelastettavia, loukkaantuneita tai vainajia. Hätäkeskukseen tehdyn ilmoituksen mukaan sillalta hypännyt oli nainen, mutta varmuutta asiasta ei tällä hetkellä ole. Poliisille ei myöskään ole tehty ilmoituksia kadonneista henkilöistä Joensuun alueelta.

Mahdolliset havainnot tapahtuneesta tai tapahtuma-aikaan kadonneista henkilöistä voi ilmoittaa joko hätäkeskukseen tai poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai -sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

15-vuotias nuori ajeli Hämeenlinnassa mopolla päihtyneen

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 290 tehtävää, joista suurin osa oli liikenne aiheisia. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Hämeen poliisilaitoksen alueella järjestetyt isot yleisö sekä urheilutapahtumat sujuivat pääosin mallikkaasti, eivätkä ne aiheuttaneet poliisille tehtäviä.PÄIJÄT-HÄMESunnuntai aamuna kello 9.30 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.Kello 16.30 aikaan sunnuntaina, poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Asikkalassa VT24.lla Kurhilan kohdalla, kun heitä vastaan ajoi neljän auton letka, jonka viimeinen auto lähti ohittamaan muita kovalla nopeudella. Partio mittasi ohittavan auton nopeudeksi 131 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Autoa kuljettanutta 58-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenkoskella Asikkalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias nainen, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Naiselle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.Kello 17.00 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneella 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 28 kertaa.KANTA-HÄMEKello 15.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Mustikkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneelta 25-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 12 kertaa.Kello 00.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio havaitsi Hämeenlinnassa mopon, joka rikkoi liikennesääntöjä ajamalla ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkillä osoitettua tietä. Partio sai mopon pysäytettyä Hallituskadulla ja pysäytyksen yhteydessä selvisi, että mopoa kuljettanut 15 vuotias nuori poikaa oli nauttinut alkoholia. Poika puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä. 

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 290 tehtävää, joista suurin osa oli liikenne aiheisia. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Hämeen poliisilaitoksen alueella järjestetyt isot yleisö sekä urheilutapahtumat sujuivat pääosin mallikkaasti, eivätkä ne aiheuttaneet poliisille tehtäviä.

PÄIJÄT-HÄME

Sunnuntai aamuna kello 9.30 aikaan poliisipartio pysäytti Lahdessa Eteläisellä Liipolankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 43-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Hänet kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

Kello 16.30 aikaan sunnuntaina, poliisipartio oli suorittamassa liikennevalvontaa Asikkalassa VT24.lla Kurhilan kohdalla, kun heitä vastaan ajoi neljän auton letka, jonka viimeinen auto lähti ohittamaan muita kovalla nopeudella. Partio mittasi ohittavan auton nopeudeksi 131 km/h, nopeusrajoituksen ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Autoa kuljettanutta 58-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.

Kello 16.30 sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenkoskella Asikkalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias nainen, puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Naiselle suoritettiin tarkkuusalkometrikoe, joka vahvisti epäilyn.

Kello 17.00 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Lahdessa Ahtialantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneella 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 28 kertaa.

KANTA-HÄME

Kello 15.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio pysäytti Hämeenlinnassa Mustikkatiellä henkilöauton tarkastusta varten. Tarkastuksessa selvisi, että autoa kuljettaneelta 25-vuotiaalta naiselta puuttui ajo-oikeus. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 12 kertaa.

Kello 00.30 aikaan sunnuntaina poliisipartio havaitsi Hämeenlinnassa mopon, joka rikkoi liikennesääntöjä ajamalla ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkillä osoitettua tietä. Partio sai mopon pysäytettyä Hallituskadulla ja pysäytyksen yhteydessä selvisi, että mopoa kuljettanut 15 vuotias nuori poikaa oli nauttinut alkoholia. Poika puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänet kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Poliisi ja lastensuojelu jatkavat asian selvittämistä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto omakotitaloon – poliisi pyytää vihjeitä

NordenBladet — Lounasaikaan 29.6. tapahtui murto omakotitaloon Pännäisessä. Talosta varastettiin omaisuutta, ja poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.Paikalta on nähty kahden mustiin pukeutuneen miehen poistuvan nelipyöräisellä ajoneuvolla. Poliisi pyytää vihjeitä, jos joku on nähnyt vihreän nelipyöräisen ajoneuvon mustalla säilytyslaatikolla liikkumassa Pännäisten alueella torstaina. Vinkit voi lähettää osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Lounasaikaan 29.6. tapahtui murto omakotitaloon Pännäisessä. Talosta varastettiin omaisuutta, ja poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena.

Paikalta on nähty kahden mustiin pukeutuneen miehen poistuvan nelipyöräisellä ajoneuvolla. Poliisi pyytää vihjeitä, jos joku on nähnyt vihreän nelipyöräisen ajoneuvon mustalla säilytyslaatikolla liikkumassa Pännäisten alueella torstaina. Vinkit voi lähettää osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Merkitsemätön vaarallisten aineiden kuljetus paljastui valvonnassa

NordenBladet — Tuhansien litrojen merkitsemätön vaarallisten aineiden kuljetus jäi kiinni poliisin ja tullin valvonnassa Kilpisjärvellä sunnuntai-iltana. Kuljetus oli tulossa Oslosta ja menossa Tromssaan Norjaan.Merkitsemätön kuorma saattaa ulkopuoliset vaaraan mahdollisessa onnettomuustilanteessaKuormassa oli yli 6000 litraa erilaisia syövyttäviä ja sytyttävästi vaikuttavia aineita. Vaaralliset aineet olivat muun rahtitavaran joukossa ja ne oli ripoteltu ympäri kuormaa havaittavuuden vaikeuttamiseksi. Kuljettaja kertoi, ettei hänellä ole kyydissään vaarallisia aineita. Kun kuormatila pyydettiin avaamaan, alkoi sieltä paljastua vaarallisia aineita.Kuljetusta ei oltu merkitty vaarallisten aineiden kuljetukseen kuuluvilla oranssikilvillä. Lisäksi kuljetuksesta puuttuivat kaikki vaarallisten aineiden kuljetuksessa vaadittavat varusteet mm. sammuttimet.Mahdollisessa onnettomuustilanteessa pelastustyöntekijät eivät tiedä kuljetuksen sisältävän vaarallisia aineita ja tällä piittaamattomalla toiminnalla saatetaan auttajat vaaraan.Vaarallisia aineita oli kuormattu siten, etteivät vaarallisia aineita osoittavat merkinnät näkyisiVaarallisia aineita oli kuormattu siten, että kolleissa olleet vaarallisten aineiden lipukkeet olivat vaikeasti havaittavissa. Tämäkin vaikeuttaa toimintaa onnettomuustilanteessa.Kuljettaja ei missään vaiheessa antanut kuljetusta koskevaa rahtikirjaa, joka täytyy kuljetuksessa olla mukana ja näyttää valvojalle. Poliisi löysi lopulta rahtikirjan kuormatilasta.Kuljetus keskeytettiin ja kuljetuksesta annettiin maksullinen seuraamus. 

Tuhansien litrojen merkitsemätön vaarallisten aineiden kuljetus jäi kiinni poliisin ja tullin valvonnassa Kilpisjärvellä sunnuntai-iltana. Kuljetus oli tulossa Oslosta ja menossa Tromssaan Norjaan.

Merkitsemätön kuorma saattaa ulkopuoliset vaaraan mahdollisessa onnettomuustilanteessa

Kuormassa oli yli 6000 litraa erilaisia syövyttäviä ja sytyttävästi vaikuttavia aineita. Vaaralliset aineet olivat muun rahtitavaran joukossa ja ne oli ripoteltu ympäri kuormaa havaittavuuden vaikeuttamiseksi. Kuljettaja kertoi, ettei hänellä ole kyydissään vaarallisia aineita. Kun kuormatila pyydettiin avaamaan, alkoi sieltä paljastua vaarallisia aineita.

Kuljetusta ei oltu merkitty vaarallisten aineiden kuljetukseen kuuluvilla oranssikilvillä. Lisäksi kuljetuksesta puuttuivat kaikki vaarallisten aineiden kuljetuksessa vaadittavat varusteet mm. sammuttimet.

Mahdollisessa onnettomuustilanteessa pelastustyöntekijät eivät tiedä kuljetuksen sisältävän vaarallisia aineita ja tällä piittaamattomalla toiminnalla saatetaan auttajat vaaraan.

Vaarallisia aineita oli kuormattu siten, etteivät vaarallisia aineita osoittavat merkinnät näkyisi

Vaarallisia aineita oli kuormattu siten, että kolleissa olleet vaarallisten aineiden lipukkeet olivat vaikeasti havaittavissa. Tämäkin vaikeuttaa toimintaa onnettomuustilanteessa.
Kuljettaja ei missään vaiheessa antanut kuljetusta koskevaa rahtikirjaa, joka täytyy kuljetuksessa olla mukana ja näyttää valvojalle. Poliisi löysi lopulta rahtikirjan kuormatilasta.

Kuljetus keskeytettiin ja kuljetuksesta annettiin maksullinen seuraamus.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Imatranajoissa tapahtunut kuolemaan johtanut onnettomuus

NordenBladet — Imatranajo-kilpailun aikana suljetulla radalla kuljettaja kaatui ja menehtyi vammoihinsaSunnuntaina iltapäivällä klo 15.42 The King of Imatra Open SB kilpailun tutustumiskierroksen aikana kuljettaja oli kaatunut ja ajautunut ulos radalta. Kuljettaja oli menehtynyt onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.Poliisi tutkii tapahtumaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä toistaiseksi tiedota asiassa enempää. 

Imatranajo-kilpailun aikana suljetulla radalla kuljettaja kaatui ja menehtyi vammoihinsa

Sunnuntaina iltapäivällä klo 15.42 The King of Imatra Open SB kilpailun tutustumiskierroksen aikana kuljettaja oli kaatunut ja ajautunut ulos radalta. Kuljettaja oli menehtynyt onnettomuudessa saamiinsa vammoihin.

Poliisi tutkii tapahtumaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä toistaiseksi tiedota asiassa enempää.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Uimari hukkui Jyväskylässä

NordenBladet — Hätäkeskus sai kello 15:11 ilmoituksen uimarista, joka oli painunut pinnan alle Köhkiön uimarannalla, Jyväskylässä.Paikalla olleet uimavalvojat olivat yrittäneet pelastaa uimarin, joka jäi kuitenkin hukuksiin.Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi uimarin myöhemmin pohjasta. Hukkunut oli noin 30-vuotias nainen. Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana, eikä asiasta tiedoteta enempää.

Hätäkeskus sai kello 15:11 ilmoituksen uimarista, joka oli painunut pinnan alle Köhkiön uimarannalla, Jyväskylässä.

Paikalla olleet uimavalvojat olivat yrittäneet pelastaa uimarin, joka jäi kuitenkin hukuksiin.

Pelastuslaitoksen sukeltaja löysi uimarin myöhemmin pohjasta. 

Hukkunut oli noin 30-vuotias nainen. 

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana, eikä asiasta tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Imatranajot sujuivat rauhallisissa tunnelmissa

NordenBladet — Poliisi valvoi aktiivisesti liikennettä ja poliisipartiot pyrkivät näkymään tien päällä mahdollisimman kattavasti tapahtuman aikanaViikonlopun aikana oli ihmisiä runsaasti liikkeellä Imatran keskustassa ja Koskenpartaan kävelykadulla, mutta poliisin tietoon ei ole tullut erityisiä liikenne- tai järjestyshäiriöitä sunnuntai-iltapäivään mennessä.Hälytystehtäviä oli normaaliin kesäviikonloppuun verrattuna hieman enemmän. Päihtyneitä otettiin poliisin suojiin 7 henkilöä. Päihtyneenä säilöön otetut olivat pääosin muualta kuin Imatralta. Rikosilmoitusten määrän perusteella ei ollut nähtävissä merkittävää eroa tavalliseen kesäviikonloppuun verrattuna. Poliisi puhallutti kaikkiaan n. 300 kuljettajaa viikonlopun aikana. Perjantai-iltana klo 22.25 Imatralla vt 6:lla epäillään miehen ajaneen henkilöautolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta.Nopeusvalvonnan yhteydessä suurin nopeus mitattiin Lappeenrannassa perjantai-iltana klo 22.10 vt. 6:lla. Moottoripyöräpoliisi mittasi moottoripyörän keskinopeudeksi 187 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.Imatralla sunnuntaiaamuna klo 04.53 löytyi Vuoksen rantavedestä kuollut mies. Vainajalla oli päällään ulkoiluvaatteet. Poliisi selvittää vainajan henkilöllisyyttä ja on aloittanut kuolemansyyn tutkinnan. Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta.  Poliisi kiittää hyvin sujuneesta tapahtumasta, vaikka sääolosuhteet olivat kisavieraille aika ajoin haastavat. 

Poliisi valvoi aktiivisesti liikennettä ja poliisipartiot pyrkivät näkymään tien päällä mahdollisimman kattavasti tapahtuman aikana

Viikonlopun aikana oli ihmisiä runsaasti liikkeellä Imatran keskustassa ja Koskenpartaan kävelykadulla, mutta poliisin tietoon ei ole tullut erityisiä liikenne- tai järjestyshäiriöitä sunnuntai-iltapäivään mennessä.

Hälytystehtäviä oli normaaliin kesäviikonloppuun verrattuna hieman enemmän. Päihtyneitä otettiin poliisin suojiin 7 henkilöä. Päihtyneenä säilöön otetut olivat pääosin muualta kuin Imatralta. Rikosilmoitusten määrän perusteella ei ollut nähtävissä merkittävää eroa tavalliseen kesäviikonloppuun verrattuna. 

Poliisi puhallutti kaikkiaan n. 300 kuljettajaa viikonlopun aikana. Perjantai-iltana klo 22.25 Imatralla vt 6:lla epäillään miehen ajaneen henkilöautolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja ilman ajo-oikeutta.

Nopeusvalvonnan yhteydessä suurin nopeus mitattiin Lappeenrannassa perjantai-iltana klo 22.10 vt. 6:lla. Moottoripyöräpoliisi mittasi moottoripyörän keskinopeudeksi 187 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100km/h. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Imatralla sunnuntaiaamuna klo 04.53 löytyi Vuoksen rantavedestä kuollut mies. Vainajalla oli päällään ulkoiluvaatteet. Poliisi selvittää vainajan henkilöllisyyttä ja on aloittanut kuolemansyyn tutkinnan. Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta.  

Poliisi kiittää hyvin sujuneesta tapahtumasta, vaikka sääolosuhteet olivat kisavieraille aika ajoin haastavat.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joensuussa vahingontekoja ja törkeä ylinopeus

NordenBladet — Parkkipaikoilla vahingoitettu henkilöautoja. Kuopiontiellä törkeä ylinopeus.Autoihin kohdistuneita vahingontekojaHenkilöautoa oli vahingoitettu Joensuussa Pyörretie 13 pysäköintialueella 01.07.2023 klo 02.00-14.25 välisenä aikana. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että autosta oli rikottu kuljettajan puoleinen sivuikkuna ja takaikkunaan oli lyöty iskemäjälki. Tapausta tutkitaan vahingontekona.Verkkotie 5 b osoitteessa Joensuussa oli puhkottu auton rengas pistämällä terävällä esineellä 30.06.2023 tai ennen sitä. Ilmoituksen mukaan kyseisellä parkkipaikalla on aikaisemminkin puhkottu renkaita. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona.Molemmista tapauksista voi ilmoittaa sähköpostitse vihjeitä osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse arkisin 08-16.15 välisenä aikana numeroon 0295 41 5320.​​​​​​​Vaaratilanne suojatiellä Joensuussa Joensuussa naishenkilö soitti hätäkeskukseen 17.7.2023 iltapäivällä suojatiellä tapahtuneen vaaratilanteen vuoksi. Nainen oli ollut ylittämässä suojatietä Joensuun keskustassa, ja joutui väistämään linja-autoa suojatiellä. Väistämisen seurauksena nainen niksautti selkänsä. Vakavia vammoja tilanteessa ei syntynyt. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.    Törkeä ylinopeus Kuopiontiellä Joensuussa suoritettiin laajaa liikennevalvontaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 2.7.2023. Kuopiontiellä nuori henkilöauton kuljettaja ajoi poliisipartion tutkaan nopeudella 170 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus oli 100 km/h. Kuljettajan kyydissä oli 3 matkustajaa, ja tapahtuma-aikaan tien pinta oli märkä. Huomattavasta ylinopeudesta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Parkkipaikoilla vahingoitettu henkilöautoja. Kuopiontiellä törkeä ylinopeus.

Autoihin kohdistuneita vahingontekoja

Henkilöautoa oli vahingoitettu Joensuussa Pyörretie 13 pysäköintialueella 01.07.2023 klo 02.00-14.25 välisenä aikana. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että autosta oli rikottu kuljettajan puoleinen sivuikkuna ja takaikkunaan oli lyöty iskemäjälki. Tapausta tutkitaan vahingontekona.

Verkkotie 5 b osoitteessa Joensuussa oli puhkottu auton rengas pistämällä terävällä esineellä 30.06.2023 tai ennen sitä. Ilmoituksen mukaan kyseisellä parkkipaikalla on aikaisemminkin puhkottu renkaita. Poliisi tutkii asiaa vahingontekona.

Molemmista tapauksista voi ilmoittaa sähköpostitse vihjeitä osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse arkisin 08-16.15 välisenä aikana numeroon 0295 41 5320.

​​​​​​​

Vaaratilanne suojatiellä Joensuussa

 

Joensuussa naishenkilö soitti hätäkeskukseen 17.7.2023 iltapäivällä suojatiellä tapahtuneen vaaratilanteen vuoksi. Nainen oli ollut ylittämässä suojatietä Joensuun keskustassa, ja joutui väistämään linja-autoa suojatiellä. Väistämisen seurauksena nainen niksautti selkänsä. Vakavia vammoja tilanteessa ei syntynyt. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

 

 

 

Törkeä ylinopeus Kuopiontiellä

 

Joensuussa suoritettiin laajaa liikennevalvontaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 2.7.2023. Kuopiontiellä nuori henkilöauton kuljettaja ajoi poliisipartion tutkaan nopeudella 170 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus oli 100 km/h. Kuljettajan kyydissä oli 3 matkustajaa, ja tapahtuma-aikaan tien pinta oli märkä. Huomattavasta ylinopeudesta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Iisalmessa todettiin kova ylinopeus lauantai- iltana

NordenBladet — Kiuruvedentiellä todettiin kova ylinopeus ja Kuopiossa epäillään henkilöauton kuljettajan ajaneen päihtyneenä.Myöhään lauantai- iltana poliisi totesi Kiuruvedentiellä Iisalmen suuntaan ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi 172 km/h, sallitun nopeuden ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Henkilöauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Poliisipartio ryhtyi yöllä pysäyttämään tarkastettavaksi henkilöautoa, joka kääntyi Kullervonkadulta Männistönkadulle. Auton pysähdyttyä sen kuljettaja lähti välittömästi pakenemaan juosten auton luota. Partio tavoitti kuljettajan lähistöltä ja hänelle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0,86 mg/l. Lisäksi kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. 

Kiuruvedentiellä todettiin kova ylinopeus ja Kuopiossa epäillään henkilöauton kuljettajan ajaneen päihtyneenä.

Myöhään lauantai- iltana poliisi totesi Kiuruvedentiellä Iisalmen suuntaan ajaneelle henkilöautolle nopeudeksi 172 km/h, sallitun nopeuden ollessa kyseisessä kohdassa 80 km/h. Henkilöauton kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 

Poliisipartio ryhtyi yöllä pysäyttämään tarkastettavaksi henkilöautoa, joka kääntyi Kullervonkadulta Männistönkadulle. Auton pysähdyttyä sen kuljettaja lähti välittömästi pakenemaan juosten auton luota. Partio tavoitti kuljettajan lähistöltä ja hänelle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0,86 mg/l. Lisäksi kuljettajalle suoritettu huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajalla ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi