lauantai, 21 kesäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20903 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Lounais-Suomen poliisi selvittää epäiltyä kissavarkautta Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisille on tehty ilmoitus, jonka mukaan tuntematon nainen anasti keskiviikkona lapselta kissan Turun jokirannassa. Poliisi pyytää asiasta havaintoja.Ilmoituksen mukaan perheen 8-vuotias lapsi oli ulkoiluttamassa valjain varustettua valkoista kissaa Aurajoen rannassa Tuomaansillan luona torstaina kello 14.30 aikaan.Lapsi kompastui, minkä jälkeen paikalle tuli tuntematon nainen tiedustelemaan lapsen vointia. Nainen esittäytyi eläinlääkäriksi ja kertoi vievänsä kissan poliisilaitokselle. Tämän jälkeen nainen otti kissan syliinsä ja lähti kävelemään sen kanssa pois paikalta.Rikoskomisario Aleksi Sulkko Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että asiaa tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä varkautena. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja mahdollista tekijää. – Ilmoitustietojen perusteella kyse on varsin moitittavasta teosta, sillä kissa on anastettu lapsen hallusta. Vaikka lain mukaan eläintä pidetäänkin irtaimena esineenä, on lemmikin menettämisellä usein omistajalle suuri merkitys. Kissa kun on perheenjäsen, Sulkko pohtii.Havainnot poliisille ja hätänumeroonPoliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kissan anastanut henkilö on noin 30-vuotias pitkä nainen, jolla on vaaleat, olkapäiden yli ulottuvat hiukset ja luomi kasvoissa oikealla puolella. Tapahtumahetkellä hänellä oli päällään sininen paita ja legginsit.Kissa on kokovalkoinen 6–7-vuotias kollikissa, jolla on vaaleanruskeat silmät. Kissa on varovainen vieraita ihmisiä ja kovia ääniä kohtaan.Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista asiaan liittyvistä havainnoista sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.Jos havaitsee anastetuksi epäillyn kissan, asiasta voi ilmoittaa poliisille soittamalla hätänumeroon 112.

Lounais-Suomen poliisille on tehty ilmoitus, jonka mukaan tuntematon nainen anasti keskiviikkona lapselta kissan Turun jokirannassa. Poliisi pyytää asiasta havaintoja.

Ilmoituksen mukaan perheen 8-vuotias lapsi oli ulkoiluttamassa valjain varustettua valkoista kissaa Aurajoen rannassa Tuomaansillan luona torstaina kello 14.30 aikaan.

Lapsi kompastui, minkä jälkeen paikalle tuli tuntematon nainen tiedustelemaan lapsen vointia. Nainen esittäytyi eläinlääkäriksi ja kertoi vievänsä kissan poliisilaitokselle. Tämän jälkeen nainen otti kissan syliinsä ja lähti kävelemään sen kanssa pois paikalta.

Rikoskomisario Aleksi Sulkko Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että asiaa tutkitaan tällä hetkellä epäiltynä varkautena. Poliisi selvittää tapahtumien kulkua ja mahdollista tekijää. 

– Ilmoitustietojen perusteella kyse on varsin moitittavasta teosta, sillä kissa on anastettu lapsen hallusta. Vaikka lain mukaan eläintä pidetäänkin irtaimena esineenä, on lemmikin menettämisellä usein omistajalle suuri merkitys. Kissa kun on perheenjäsen, Sulkko pohtii.

Havainnot poliisille ja hätänumeroon

Poliisille tehdyn ilmoituksen mukaan kissan anastanut henkilö on noin 30-vuotias pitkä nainen, jolla on vaaleat, olkapäiden yli ulottuvat hiukset ja luomi kasvoissa oikealla puolella. Tapahtumahetkellä hänellä oli päällään sininen paita ja legginsit.

Kissa on kokovalkoinen 6–7-vuotias kollikissa, jolla on vaaleanruskeat silmät. Kissa on varovainen vieraita ihmisiä ja kovia ääniä kohtaan.

Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista asiaan liittyvistä havainnoista sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Jos havaitsee anastetuksi epäillyn kissan, asiasta voi ilmoittaa poliisille soittamalla hätänumeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä napattiin useita päihtyneitä kuljettajia liikennevirrasta

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 205 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 16 henkilöä. Liikennevirrasta poimittiin useita päihtyneitä kuljettajia, sekä ylinopeutta ajelevia.KANTA-HÄMETorstaina kello 12.30 aikaan oli Hausjärvellä Tammitiellä sijaitsevassa kaupassa 33-vuotias mies näpistelemässä alkoholia. Mies oli ottanut hyllystä alkoholijuomia ja poistunut kaupasta maksamatta niitä. Sama mies oli käynyt paria tuntia aiemmin hakemassa niin ikään alkoholia samasta kaupasta maksamatta niitä. Myyjä oli tunnistanut tekijän ja näpistykset ovat havaittavissa valvontakameroista. Tekijää ei tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista yhdeksän kertaa.Kello 20.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus epäilystä rattijuopumuksesta Janakkalassa VT 3:lla. Ilmoituksen mukaan auto oli kääntynyt Linnatuulen pihaan ja kuljettaja oli poistunut autosta huoltamon sisätiloihin. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan sekavan 32-vuotiaan naisen Linnatuulen sisältä ja hän myönsi ajaneensa autoa. Nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Nainen myönsi paikan päällä poliisille käyttäneensä ennen ajoon lähtöä huumeita.PÄIJÄT-HÄMEKello 19.00 aikaan suoritti partio ajotapavalvontaa Heinolassa Valtatie 5:lla Paason kohdalla, kun he havaitsivat huomattavaa ylinopeutta ajavan henkilöauton. Auto lähti ohittamaan ohituskaistaa käyttäen autoletkaa ja sille mitattiin nopeudeksi 151 km/h. Kyseisessä kohdassa on 100 km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti henkilöauton ja sen 42-vuotias kuljettaja määrättiin paikan päällä ajokieltoon. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Kello 20.00 aikaan jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 31-vuotias nainen. Nainen oli ottanut hyllystä hiusten vaalennusaineen, laittanut sen laukkuunsa ja poistunut liikkeestä maksamatta niitä. Tuotteen arvo 11 euroa. Kello 21.00 aikaan pysäytti partio Rakokiven kohdalla Kouvolantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 58-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen kuljetettiin verikokeisiin törkeän rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.Hiukan puolen yön jälkeen pysäytti partio VT4:llä Mäkelän kohdalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 13 kertaa. Nainen kuljetettiin verikokeeseen huumaantuneena ajamisen varmistamiseksi.Kello 01.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 22-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 205 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 16 henkilöä. Liikennevirrasta poimittiin useita päihtyneitä kuljettajia, sekä ylinopeutta ajelevia.

KANTA-HÄME

Torstaina kello 12.30 aikaan oli Hausjärvellä Tammitiellä sijaitsevassa kaupassa 33-vuotias mies näpistelemässä alkoholia. Mies oli ottanut hyllystä alkoholijuomia ja poistunut kaupasta maksamatta niitä. Sama mies oli käynyt paria tuntia aiemmin hakemassa niin ikään alkoholia samasta kaupasta maksamatta niitä. Myyjä oli tunnistanut tekijän ja näpistykset ovat havaittavissa valvontakameroista. Tekijää ei tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista yhdeksän kertaa.

Kello 20.00 aikaan tuli poliisille ilmoitus epäilystä rattijuopumuksesta Janakkalassa VT 3:lla. Ilmoituksen mukaan auto oli kääntynyt Linnatuulen pihaan ja kuljettaja oli poistunut autosta huoltamon sisätiloihin. Partio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan sekavan 32-vuotiaan naisen Linnatuulen sisältä ja hän myönsi ajaneensa autoa. Nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Nainen myönsi paikan päällä poliisille käyttäneensä ennen ajoon lähtöä huumeita.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 19.00 aikaan suoritti partio ajotapavalvontaa Heinolassa Valtatie 5:lla Paason kohdalla, kun he havaitsivat huomattavaa ylinopeutta ajavan henkilöauton. Auto lähti ohittamaan ohituskaistaa käyttäen autoletkaa ja sille mitattiin nopeudeksi 151 km/h. Kyseisessä kohdassa on 100 km/h nopeusrajoitus. Partio pysäytti henkilöauton ja sen 42-vuotias kuljettaja määrättiin paikan päällä ajokieltoon. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kello 20.00 aikaan jäi Lahdessa Aleksanterinkadulla sijaitsevassa kauppakeskuksessa kiinni näpistyksestä 31-vuotias nainen. Nainen oli ottanut hyllystä hiusten vaalennusaineen, laittanut sen laukkuunsa ja poistunut liikkeestä maksamatta niitä. Tuotteen arvo 11 euroa. 

Kello 21.00 aikaan pysäytti partio Rakokiven kohdalla Kouvolantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 58-vuotias nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen kuljetettiin verikokeisiin törkeän rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.

Hiukan puolen yön jälkeen pysäytti partio VT4:llä Mäkelän kohdalla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias nainen puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 13 kertaa. Nainen kuljetettiin verikokeeseen huumaantuneena ajamisen varmistamiseksi.

Kello 01.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 22-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ilmastovuosikertomus: Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää lisätoimia

NordenBladet — Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät noin neljä prosenttia vuonna 2022. Maankäyttösektori oli pieni hiilinielu. Ilmastovuosikertomuksen mukaan lisätoimia tarvitaan erityisesti maankäyttösektorin hiilinielun vahvistamiseksi, jotta EU-tasolla asetettu Suomen maankäyttösektorin velvoite olisi mahdollista saavuttaa. EU-tasolla asetetun Suomen taakanjakosektorin velvoitteen saavuttaminen on myös epävarmaa.Valtioneuvosto antoi perjantaina 14. heinäkuuta ilmastovuosikertomuksensa eduskunnalle. Valtioneuvosto raportoi vuosittain eduskunnalle tiedot Suomen päästökehityksestä sekä etenemisestä kohti asetettuja päästövähennystavoitteita. Päästöt ja nielut raportoidaan päästökauppasektorilla, taakanjakosektorilla ja maankäyttösektorilla.Suomen ilmastolain mukaan päästöjä on vähennettävä 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Nykyisten arvioiden perusteella tavoite on mahdollista saavuttaa. Sen sijaan Suomen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 vaatii lisätoimia. Vuonna 2035 päästöjen tulisi olla tasapainossa nielujen kanssa.Maankäyttösektorin nielu on kaukana tavoitellusta tasostaVuonna 2022 maankäyttösektori palasi pieneksi hiilinieluksi. Vuonna 2021 maankäyttösektori oli ensimmäistä kertaa päästölähde eli se tuotti enemmän päästöjä kuin sitoi.Maankäyttösektorilla tarkoitetaan maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria (LULUCF). Metsät ja maaperä ovat maankäyttösektorin tärkein nielu. Metsän nielun koko vaihtelee paljon vuosittain, mutta nielu on pienentynyt huomattavasti viime vuosina. Suomen maankäyttösektorin nettonielun heikon kehityskulun keskeiset selittäjät ovat lisääntyneet hakkuut, metsien kasvun hidastuminen ja turvemaiden kasvaneet maaperäpäästöt. Metsien hakkuutasoihin vaikuttaa metsäteollisuustuotteiden ja energiapuun kysyntä sekä puun tuonti muista maista.Maankäyttösektorilla Suomea velvoittaa EU:n LULUCF-asetus. Sen tavoitteena on ohjata EU:n jäsenmaita vähentämään maankäyttösektorin päästöjä ja vahvistamaan nieluja. EU-säädösten mukaisesti velvoitteiden toteutumista seurataan viisivuotiskausittain. EU-velvoitteen saavuttaminen edellyttäisi, että maankäyttösektorin nettonielu olisi merkittävästi nykyistä suurempi. Arvioiden mukaan Suomelle on syntymässä ensimmäiseltä viisivuotiskaudelta (2021–2025) kymmenien miljoonien tonnien vaje suhteessa velvoitteeseen.Taakanjakosektorin velvoitteen saavuttamisessa epävarmuuksiaTaakanjakosektorin päästöt vähenivät kolme prosenttia vuonna 2022 verrattuna vuoteen 2021. Taakanjakosektorin suurimpien päästölähteiden, liikenteen ja maatalouden, päästöt pysyivät kuitenkin lähes edellisvuoden tasolla. Muita merkittäviä päästölähteitä taakanjakosektorilla ovat muun muassa rakennusten lämmitys, työkoneet ja jätehuolto.Taakanjakosektorilla Suomen EU-tasolla sovittu velvoite on vähentää päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Toimia liikenteen päästöjen vähentämiseksi ovat muun muassa polttoaineiden jakeluvelvoite ja liikenteen sähköistymisen vauhdittaminen. Tavoitteen saavuttamiseen ja käytettävissä oleviin toimiin liittyy useita epävarmuuksia ja päästövähennysvelvoitteen saavuttaminen riippuu myös tulevista poliittisista päätöksistä.Irtaantuminen fossiilisista polttoaineista sähkön- ja lämmöntuotannossa on toteutumassa lähivuosinaHieman alle puolet Suomen kaikista päästöistä syntyy päästökauppasektorilla, pääasiassa energiatuotannossa ja suurissa teollisuuslaitoksissa. Päästökauppasektorin päästöt vähenivät selvästi vuonna 2022, yhteensä kuusi prosenttia. Merkittävimmät syyt päästöjen vähenemiselle olivat energiankäytön muutokset. Maakaasun kulutus puolittui maakaasun hinnan noustua ja Venäjän tuonnin loputtua.Päästökauppasektorin päästöjen vähentävien toimien toteuttamiseen ohjaa kiristyvä EU:n päästökatto ja päästöoikeuden hinta.  Päästökaupan piiriin kuuluvat toimijat joutuvat pääsääntöisesti maksamaan aiheuttamistaan päästöistä, eli ostamaan päästöjään vastaavan määrän päästöoikeuksia. EU:n päästökaupan asettama päästökatto määrittää markkinoilla olevien päästöoikeuksien määrän, joka laskee vuosittain.Nopea irtaantuminen fossiilisista polttoaineista sähkön ja lämmön tuotannossa on toteutumassa lähivuosina. Päästöt voivat vähentyä päästökauppasektorilla myös oletettua nopeammin. Investoinnit vihreään siirtymään ovat kiihtymässä, ja siirtymää vauhdittaa päästöoikeuden korkea hinta.Sopeutumista ilmastonmuutokseen vahvistetaan kansallisella sopeutumissuunnitelmallaIlmastonmuutokseen sopeutumiseksi on sovittu 24 kansallisen tason tavoitetta vuoteen 2030 asti. Tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi määritellyt toimenpiteet on esitetty kansallisessa ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmassa. Sopeutumissuunnitelman toimeenpano on jo osin käynnistynyt.Maatalouden ilmastonmuutokseen sopeutumista tukevia toimenpiteitä on EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kansallisessa strategiasuunnitelmassa. Suunnitelma ulottuu vuoteen 2027. Lisäksi useita sopeutumiseen liittyviä toimenpiteitä, kuten kasvintuhoojien ja eläintautien hallintaa ja rajoittamista ja kasvien jalostusta ilmastokestävimmiksi, tehdään kansallisin toimin.
Ilmastonkestävän metsätalouden kokonaisuudessa toteutettiin ja käynnistettiin useita hankkeita ja selvityksiä. Kuivuusriskien hallintaa kehitettiin osana valtakunnallista tulva- ja kuivuusriskien hallintatyötä.
Mikä ilmastovuosikertomus?Ilmastovuosikertomus perustuu Suomen ilmastolakiin. Nyt annettu vuosikertomus on järjestyksessään viides. Ilmastovuosikertomuksessa tarkastellaan yleistä kasvihuonekaasujen päästökehitystä ja suunniteltujen toimien riittävyyttä suhteessa kansallisiin ilmastotavoitteisiin ja Suomen EU-velvoitteisiin. Tämän vuoden vuosikertomuksessa ilmastopolitiikan toimeenpanon tilannetta on kuvattu niin kuin se on ollut keväällä 2023. Kertomuksessa ei ole otettu huomioon uuden hallitusohjelman linjauksia.Ilmastovuosikertomus on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa ym.fi/ilmastovuosikertomus.

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät noin neljä prosenttia vuonna 2022. Maankäyttösektori oli pieni hiilinielu. Ilmastovuosikertomuksen mukaan lisätoimia tarvitaan erityisesti maankäyttösektorin hiilinielun vahvistamiseksi, jotta EU-tasolla asetettu Suomen maankäyttösektorin velvoite olisi mahdollista saavuttaa. EU-tasolla asetetun Suomen taakanjakosektorin velvoitteen saavuttaminen on myös epävarmaa.

Lähde: ym.fi

Valtioneuvosto kannattaa direktiiviehdotusta tuotteiden ja palveluiden viherpesun suitsimiseksi

NordenBladet — Valtioneuvosto pitää hyvänä EU:n komission direktiiviehdotusta ympäristöväittämistä. Ehdotuksen tavoitteena on selkeyttää ympäristömainonnan pelisääntöjä sekä hillitä tuotteiden ja palveluiden viherpesua. Hallitus toimitti tänään eduskunnalle U-kirjeen, jossa se linjaa kantansa komission ehdotukseen.Direktiiviehdotus ympäristöväittämistä velvoittaa yritykset perustamaan ympäristöväitteensä tieteelliseen näyttöön. Väittämissä on otettava huomioon tuotteen koko elinkaari ja keskeiset ympäristövaikutukset. Direktiivi velvoittaisi viestimään ympäristöväittämistä mahdollisimman tarkasti ja läpinäkyvästi markkinoinnin yhteydessä. Direktiivillä edistettäisiin myös yritysten välistä tasapuolista kilpailua sisämarkkinoilla, sillä ympäristöön liittyvistä väitteistä on tullut kilpailutekijä.”Kuluttajat voivat tehdä parempia valintoja tuotteista ja palveluista vain, jos he saavat luotettavaa tietoa niiden ympäristövaikutuksista. Ympäristöväitteiden vertailukelpoisuus ja läpinäkyvyys sisämarkkinoilla on tärkeää myös reilun kilpailun kannalta”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen sanoo.Komission tekemän selvityksen (2020) mukaan EU:n markkinoilla 53 prosenttia erilaisista ympäristöväittämistä on joko epämääräisiä, huonosti perusteltuja tai harhaanjohtavia. Komission arvion mukaan EU:ssa on noin 232 ympäristömerkkiä, joista komission selvityksen mukaan lähes puolessa on puutteita läpinäkyvyydessä ja valvonnassa. Haastatteluissa eri sidosryhmät pitävät viherpesua ongelmana, ja yleisesti kuluttajien luottamus vihreisiin väitteisiin on heikkoa. Väittämät tulisi todentaa kolmannella osapuolella, jotta yritys voi esittää niitä tuotteestaan, palvelustaan tai toiminnastaan. Jatkossa vain EU:n laajuiset, hyväksytyt ympäristömerkit olisivat sallittuja ja  ympäristömerkintäjärjestelmille olisi vähimmäisvaatimukset. EU-maiden tulisi nimetä toimivaltainen viranomainen valvomaan direktiivin toimeenpanoa ja ympäristöväittämien käyttöä.Valtioneuvosto pitää tärkeänä varmistaa ehdotuksen jatkovalmistelussa, että direktiivin toimet tuottaisivat lisäarvoa, eivätkä aiheuta suhteetonta hallinnollista taakkaa ja kustannuksia yrityksille ja jäsenvaltioille. Valtioneuvosto pitää tärkeänä, että direktiiviehdotuksessa esitetään vähimmäisvaatimukset ympäristömerkintäjärjestelmille. Valtioneuvosto suhtautuu varauksella siihen, että ISO14024 -standardin mukaiset alueelliset ja kansalliset ympäristömerkit ovat direktiivin soveltamisalassa, mutta EU-ympäristömerkintäjärjestelmä on jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.
 
Ehdotuksen suorasta soveltamisalasta on rajattu pois mikroyritykset, joita Suomessa on suuri osa yrityksistä. Mikroyrityksellä tarkoitetaan yritystä, jolla on alle kymmenen työntekijää ja vuotuinen liikevaihto enintään kaksi miljoonaa euroa. Lisäksi direktiivistä on rajattu pois laaja valikoima tuotteita ja palveluita, jotka jo ovat säänneltyjä muun lainsäädännön piirissä. 
EU:n komissio antoi direktiiviehdotuksen ympäristöväittämistä 22.3.2023.LisätietojaTaina Nikula
ympäristöneuvos
p. 0295 250 202
[email protected]

Valtioneuvosto pitää hyvänä EU:n komission direktiiviehdotusta ympäristöväittämistä. Ehdotuksen tavoitteena on selkeyttää ympäristömainonnan pelisääntöjä sekä hillitä tuotteiden ja palveluiden viherpesua. Hallitus toimitti tänään eduskunnalle U-kirjeen, jossa se linjaa kantansa komission ehdotukseen.

Lähde: ym.fi

Poliisi antaa marjastajille neuvoja eksymisen välttämiseksi

NordenBladet — Poliisi kehottaa marjastajia valmistautumaan ja varustautumaan marjastukseen siten, että osaavat omin avuin maastosta pois. Läheisten kannattaa olla kiinnostuneita marjastajan suunnitelmista ja lähteä hänen mukaansa, jos mahdollista.Marjastuskauden alkaminen tietää Oulun poliisilaitokselle maastoetsintöjä, sillä vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Poliisi toivoo, etteivät marjastajat luottaisi liikaa omiin suunnistuskykyihinsä. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, ja kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisesta ja osaamisesta.– Moni eksynyt marjastaja aikoi vain käväistä lyhyen reissun jossain pelkkä sanko mukanaan, ja sinä aikana jotain menikin pieleen, huomauttaa ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisilaitoksesta.Poliisin neuvot marjastajilleKaikenikäisten marjastajien on syytä varautua eksymiseen seuraavilla etsintöjä ja selviämistä helpottavilla toimenpiteillä.Kerro marjaan lähdöstä läheisillesiKerro läheisillesi, minne olet menossa ja mihin jätät mahdollisen kulkuneuvosi. Kerro myös, milloin olet suunnitellut palaavasi. Läheisesi voi ottaa yhteyttä hätäkeskukseen, jos hänellä herää sinusta huoli.Yritä saada joku seuraksesi. Marjaan on järkevämpää lähteä jonkun kanssa kuin yksinään.Lepää, syö ja pysy lämpimänäHyvä vireystila helpottaa kartalla pysymistä, uupuneena järki ei juokse yhtä hyvin. Varsinkin helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen saattaa hyydyttää kovakuntoisenkin marjastajan, joten älä yliarvioi voimiasi. Pidä lepotaukoja ja ota maastoon mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää. Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi.Jos eksyt ja sinulta loppuvat eväät tai juoma apua odottaessa, syö keräämiäsi marjoja energian ja nesteen saamiseksi. Mikään marjasaalis ei ole energiavajeen tai nestehukan arvoinen.Pakkaa reppuusi varusteet tulentekoon ja lämpimänä pysyttelemiseen. Esimerkiksi niin kutsuttu avaruushuopa ei paljon paina mutta pitää sinut lämpimänä, kun ilma viilenee.Erotu maastostaMarjaan ei kannata lähteä maastonvihreässä asussa. Pukeudu sen sijaan värikkäästi. Jonkinlainen huomioväri vaatteissa auttaa etsijöitä löytämään sinut.Jos eksyt, hakeudu odottamaan apua avaralle paikalle, josta etsintäpartion on helppo havaita sinut.Pysy rauhallisenaKun liikkuu marjoja poimien, menee suuntavaisto helposti sekaisin. Jos huomaat olevasi eksyksissä, älä hätäänny ja väsytä itseäsi ryntäilemällä, vaan asetu aloillesi ja mieti rauhassa. Tuumaustauko rauhoittaa hätäisen mielen ja saattaa asettaa ilmansuunnat kohdilleen. Hyödynnä teknologiaa mutta myös perinteisiä välineitäEnnen maastoon lähtemistä lataa 112-sovellus älypuhelimeesi, jos sinulla on sellainen. Kun hätäkeskukseen soittaa 112-sovelluksen kautta, hätäkeskus saa tiedon tarkasta sijainnistasi. Puhelin voidaan kyllä paikantaa, vaikka siinä ei ole 112-sovellusta, mutta tällöin paikannus ei ole tarkka. Harva-alueella se saattaa pahimmillaan heittää jopa kilometrejä.Yhteydenpitoa varten ota maastoon mukaan täyteen ladatut matkapuhelin sekä sille varavirtalähde. Säästä matkapuhelimesi akkua; julkaise esimerkiksi kuulumisesi sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun olet palannut kulkuneuvollesi tai kotiin.Älä jätä suunnistamista pelkän muistin, puhelimen karttasovelluksen tai GPS-paikantimen varaan. Maasto on voinut edellisen käyntikerran jälkeen muuttua esimerkiksi hakkuiden vuoksi, ja teknologia on maastossa haavoittuvaista. Ota kompassi ja paperikartta mukaan siltä varalta, että muisti tai teknologia pettävät. Opettele suunnistusvälineiden käyttö etukäteen, hädän hetkellä se on jo myöhäistä.Jos varautumisesta huolimatta huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Älä ala soittelemaan tuttavillesi, sillä se kuluttaa puhelimesi akkua eikä virtaa sitten välttämättä riitä hätäpuheluun. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita.Poliisin neuvot marjastajien läheisilleJotta nämä neuvot tavoittaisivat mahdollisimman monen marjastajan, jaa niitä tuntemillesi marjastajille. Tarjoa apua marjastusreissulle valmistautumiseen. Ole kiinnostunut marjastajan suunnitelmista, tai lähde hänen seurakseen, jos mahdollista.– Siinä ei menetä mitään, jos vähän jakaa marjastajalle hyviä neuvoja ja tarjoaa apua. Marjastajan eksyminen sen sijaan on usein ikävä ja ahdistava tilanne myös hänen läheisilleen, joten koetetaan yhdessä vähentää eksymisiä ja helpottaa etsintöjä, pyytää ylikomisario Kivirinta.

Poliisi kehottaa marjastajia valmistautumaan ja varustautumaan marjastukseen siten, että osaavat omin avuin maastosta pois. Läheisten kannattaa olla kiinnostuneita marjastajan suunnitelmista ja lähteä hänen mukaansa, jos mahdollista.

Marjastuskauden alkaminen tietää Oulun poliisilaitokselle maastoetsintöjä, sillä vuosittain keskimäärin kolmisenkymmentä marjastajaa eksyy maastoon Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Poliisi toivoo, etteivät marjastajat luottaisi liikaa omiin suunnistuskykyihinsä. Eksyneet marjastajat ovat usein hyvin kokeneita, ja kokemus voi tuoda liiallisen varmuuden tunteen omasta jaksamisesta ja osaamisesta.

– Moni eksynyt marjastaja aikoi vain käväistä lyhyen reissun jossain pelkkä sanko mukanaan, ja sinä aikana jotain menikin pieleen, huomauttaa ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisilaitoksesta.

Poliisin neuvot marjastajille

Kaikenikäisten marjastajien on syytä varautua eksymiseen seuraavilla etsintöjä ja selviämistä helpottavilla toimenpiteillä.

Kerro marjaan lähdöstä läheisillesi

Kerro läheisillesi, minne olet menossa ja mihin jätät mahdollisen kulkuneuvosi. Kerro myös, milloin olet suunnitellut palaavasi. Läheisesi voi ottaa yhteyttä hätäkeskukseen, jos hänellä herää sinusta huoli.

Yritä saada joku seuraksesi. Marjaan on järkevämpää lähteä jonkun kanssa kuin yksinään.

Lepää, syö ja pysy lämpimänä

Hyvä vireystila helpottaa kartalla pysymistä, uupuneena järki ei juokse yhtä hyvin. Varsinkin helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen saattaa hyydyttää kovakuntoisenkin marjastajan, joten älä yliarvioi voimiasi. Pidä lepotaukoja ja ota maastoon mukaan riittävästi juotavaa ja syötävää. Älä unohda välttämättömiä lääkkeitäsi.

Jos eksyt ja sinulta loppuvat eväät tai juoma apua odottaessa, syö keräämiäsi marjoja energian ja nesteen saamiseksi. Mikään marjasaalis ei ole energiavajeen tai nestehukan arvoinen.

Pakkaa reppuusi varusteet tulentekoon ja lämpimänä pysyttelemiseen. Esimerkiksi niin kutsuttu avaruushuopa ei paljon paina mutta pitää sinut lämpimänä, kun ilma viilenee.

Erotu maastosta

Marjaan ei kannata lähteä maastonvihreässä asussa. Pukeudu sen sijaan värikkäästi. Jonkinlainen huomioväri vaatteissa auttaa etsijöitä löytämään sinut.

Jos eksyt, hakeudu odottamaan apua avaralle paikalle, josta etsintäpartion on helppo havaita sinut.

Pysy rauhallisena

Kun liikkuu marjoja poimien, menee suuntavaisto helposti sekaisin. Jos huomaat olevasi eksyksissä, älä hätäänny ja väsytä itseäsi ryntäilemällä, vaan asetu aloillesi ja mieti rauhassa. Tuumaustauko rauhoittaa hätäisen mielen ja saattaa asettaa ilmansuunnat kohdilleen. 

Hyödynnä teknologiaa mutta myös perinteisiä välineitä

Ennen maastoon lähtemistä lataa 112-sovellus älypuhelimeesi, jos sinulla on sellainen. Kun hätäkeskukseen soittaa 112-sovelluksen kautta, hätäkeskus saa tiedon tarkasta sijainnistasi. Puhelin voidaan kyllä paikantaa, vaikka siinä ei ole 112-sovellusta, mutta tällöin paikannus ei ole tarkka. Harva-alueella se saattaa pahimmillaan heittää jopa kilometrejä.

Yhteydenpitoa varten ota maastoon mukaan täyteen ladatut matkapuhelin sekä sille varavirtalähde. Säästä matkapuhelimesi akkua; julkaise esimerkiksi kuulumisesi sosiaalisessa mediassa vasta sitten, kun olet palannut kulkuneuvollesi tai kotiin.

Älä jätä suunnistamista pelkän muistin, puhelimen karttasovelluksen tai GPS-paikantimen varaan. Maasto on voinut edellisen käyntikerran jälkeen muuttua esimerkiksi hakkuiden vuoksi, ja teknologia on maastossa haavoittuvaista. Ota kompassi ja paperikartta mukaan siltä varalta, että muisti tai teknologia pettävät. Opettele suunnistusvälineiden käyttö etukäteen, hädän hetkellä se on jo myöhäistä.

Jos varautumisesta huolimatta huomaat eksyneesi, soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Älä ala soittelemaan tuttavillesi, sillä se kuluttaa puhelimesi akkua eikä virtaa sitten välttämättä riitä hätäpuheluun. Hätäpuhelun jälkeen odota poliisin soittoa ja ohjeita.

Poliisin neuvot marjastajien läheisille

Jotta nämä neuvot tavoittaisivat mahdollisimman monen marjastajan, jaa niitä tuntemillesi marjastajille. Tarjoa apua marjastusreissulle valmistautumiseen. Ole kiinnostunut marjastajan suunnitelmista, tai lähde hänen seurakseen, jos mahdollista.

– Siinä ei menetä mitään, jos vähän jakaa marjastajalle hyviä neuvoja ja tarjoaa apua. Marjastajan eksyminen sen sijaan on usein ikävä ja ahdistava tilanne myös hänen läheisilleen, joten koetetaan yhdessä vähentää eksymisiä ja helpottaa etsintöjä, pyytää ylikomisario Kivirinta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Imatralla omakotitalon tulipalossa menehtynyt kaksi ihmistä

NordenBladet — Imatran Eskonkadulla tapahtuneessa omakotitalon tulipalossa on menehtynyt kaksi ihmistä.Poliisi sai torstai-iltana klo 21.00 hälytyksen Imatralle Eskonkadulle, jossa omakotitalo oli syttynyt tuleen. Omakotitalosta oli löydetty yksi menehtynyt ihminen. Asunnosta oli saatu pelastettua kaksi ihmistä, joista toinen oli myöhemmin menehtynyt sairaalassa.Poliisi tutkii asiaa palonsyyn ja kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää. 

Imatran Eskonkadulla tapahtuneessa omakotitalon tulipalossa on menehtynyt kaksi ihmistä.

Poliisi sai torstai-iltana klo 21.00 hälytyksen Imatralle Eskonkadulle, jossa omakotitalo oli syttynyt tuleen. Omakotitalosta oli löydetty yksi menehtynyt ihminen. Asunnosta oli saatu pelastettua kaksi ihmistä, joista toinen oli myöhemmin menehtynyt sairaalassa.

Poliisi tutkii asiaa palonsyyn ja kuolemansyyn tutkintana eikä tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Punkalaitumen kirjaston tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi

NordenBladet — Torstaina 13.7.2023 syttyi Punkalaitumella Urjalantie 30:ssä tulipalo, joka vaurioitti kiinteistön päädyn ulkoseinää. Kiinteistössä sijaitsee Punkalaitumen kirjasto ja muita tiloja.Palo oli saanut alkunsa rakennuksen päädyssä sijaitsevan oven luota ja palo oli mahdollisesti kytenyt rakennuksen lautavuorauksessa pitkään, ennen laajenemista ja havaitsemista. Palosta tehtii aistihavaintoja aamupäivällä, mutta poliisin arvion mukaan se on mahdollisesti kytenyt useita tunteja, ehkä jo aamuyöstä saakka, ennen laajenemista ja havaitsemista. Poliisin arvion mukaan palo on tahallaan sytytetty.Poliisi tutkii asiaa törkeänä vahingontekona ja pyytää mahdollisia havaintoja tapahtumapaikalta aamuyöstä – aamusta 13.7.Poliisi ei epäile, että palolla olisi yhteyttä Pirkanmaalla viime aikoina tapahtuneisiin useisiin autiotalojen tulipaloihin.

Torstaina 13.7.2023 syttyi Punkalaitumella Urjalantie 30:ssä tulipalo, joka vaurioitti kiinteistön päädyn ulkoseinää. Kiinteistössä sijaitsee Punkalaitumen kirjasto ja muita tiloja.

Palo oli saanut alkunsa rakennuksen päädyssä sijaitsevan oven luota ja palo oli mahdollisesti kytenyt rakennuksen lautavuorauksessa pitkään, ennen laajenemista ja havaitsemista. Palosta tehtii aistihavaintoja aamupäivällä, mutta poliisin arvion mukaan se on mahdollisesti kytenyt useita tunteja, ehkä jo aamuyöstä saakka, ennen laajenemista ja havaitsemista. Poliisin arvion mukaan palo on tahallaan sytytetty.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä vahingontekona ja pyytää mahdollisia havaintoja tapahtumapaikalta aamuyöstä – aamusta 13.7.

Poliisi ei epäile, että palolla olisi yhteyttä Pirkanmaalla viime aikoina tapahtuneisiin useisiin autiotalojen tulipaloihin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Euroopan komissio haluaa parantaa ajoneuvojen ja autoteollisuuden kiertotaloutta

NordenBladet — Komissio on tänään antanut asetusehdotuksen, jonka tavoitteena on parantaa autoteollisuudessa tarvittavien materiaalien saatavuutta EU:n alueella ja vähentää tuontiriippuvuutta. Autoteollisuuden haasteet, kuten EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen sekä raaka-ainepula, edellyttävät varautumista käynnissä olevaan muutokseen.Komissio esittää muutoksia koko ajoneuvojen elinkaareen suunnittelusta jätehuoltoon. Ehdotuksessa muun muassa pyritään parantamaan autojen suunnittelua. Tämä edistäisi ajoneuvojen purkamista niiden käyttöiän umpeuduttua ja parantaisi mahdollisuuksia saada uudelleenkäytettäviä osia ja kierrätettäviä materiaaleja uusien autojen valmistukseen. Ehdotuksessa myös esitetään, että uusien autojen muoviosista 25 prosenttia olisi kierrätysmuovia. Asetusehdotuksessa myös vahvistetaan laajennettua tuottajavastuujärjestelmää niin, että myös tuottajavastuu vahvistaisi jätehuoltotoimijoiden ja ajoneuvojen valmistajien yhteistyötä. Lisäksi asetuksella pyrittäisiin pysäyttämään virallisen järjestelmän ulkopuolelle katoavien autojen virtaa. 
Asetuksen soveltamisalaa on tarkoitus asteittain laajentaa uusiin ajoneuvoluokkiin, kuten moottoripyöriin, kuorma-autoihin ja linja-autoihin.
Ehdotetulla asetuksella korvattaisiin nykyiset romuajoneuvoja sekä niiden uudelleenkäytettävyyttä, kierrätettävyyttä ja hyödynnettävyyttä koskevat direktiivit. EU:n komission mukaan asetuksella on merkittäviä ympäristöhyötyjä ja se myös lisää työpaikkoja kestävän kierrätysteollisuuden alalla.Komission ehdotuksen käsittely jatkuu syksyllä.

Komissio on tänään antanut asetusehdotuksen, jonka tavoitteena on parantaa autoteollisuudessa tarvittavien materiaalien saatavuutta EU:n alueella ja vähentää tuontiriippuvuutta. Autoteollisuuden haasteet, kuten EU:n ympäristö- ja ilmastotavoitteiden saavuttaminen sekä raaka-ainepula, edellyttävät varautumista käynnissä olevaan muutokseen.

Lähde: ym.fi

Törkeä ylinopeus Nurmeksessa sekä vahingontekoja Joensuussa

NordenBladet — Poliisipartio mittasi Nurmeksessa henkilöautolle nopeudeksi 154 km/h rajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Joensuun Utrassa Myllytiellä oli rikottu kerrostalon ulko-oven lasi. Torikadulla oli rikottu liikehuoneiston ikkunoita .Poliisipartio mittasi keskiviikkona Nurmeksessa Lieksantiellä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 154 km/h rajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä kyydissä. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Joensuun Utrassa Myllytiellä oli rikottu torstaina aamuyöstä kerrostalon ulko-oven lasi. Liiikehuoneistossa Joensuun Torikadulla oli rikottu  näyteikkunoiden laseja. Mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16. 

Poliisipartio mittasi Nurmeksessa henkilöautolle nopeudeksi 154 km/h rajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Joensuun Utrassa Myllytiellä oli rikottu kerrostalon ulko-oven lasi. Torikadulla oli rikottu liikehuoneiston ikkunoita .

Poliisipartio mittasi keskiviikkona Nurmeksessa Lieksantiellä vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 154 km/h rajoituksen ollessa alueella 100 km/h. Autossa ei ollut kuljettajan lisäksi muita henkilöitä kyydissä. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Joensuun Utrassa Myllytiellä oli rikottu torstaina aamuyöstä kerrostalon ulko-oven lasi. Liiikehuoneistossa Joensuun Torikadulla oli rikottu  näyteikkunoiden laseja. 

Mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Arvokkaan lehmuslehdon hoitoa hevosvoimin

NordenBladet — Pälkäneellä hoidettiin arvokasta jalopuumetsää, lehmuslehtoa. Lehmuslehdon hoidon tavoitteena oli luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Lehdon hoito toteutettiin osana valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa vuonna 2022.Lehdot ovat metsistä monimuotoisimpia elinympäristöjä, joista suurin osa on rehevän maaperänsä takia metsätalouskäytössä. Helmi-ohjelmassa metsäisten elinympäristöjen hoidossa on priorisoitu lehtoja, joita uhkaa metsätalouskäytön myötä kuusettuminen. Lehtojen osuus on Suomen metsäpinta-alasta vain reilu prosentti, josta suojeltua pinta-alaa on noin kolme prosenttia. Pälkäneellä sijaitsevassa 2,6 hehtaarin suuruisessa lehmuslehdossa on runsaslukuinen ja poikkeuksellisen järeä metsälehmuspuusto sekä monipuolinen lehtokasvillisuus. Lehmuslehto kuuluu Pirkanmaan hienoimpiin lehmusmetsiin ja se luokitellaan uhanalaiseksi sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Kyseinen lehmuslehto on myös luonnonsuojelulain mukainen jalopuumetsikkö.Suojelualueet voivat heikentyä ilman tehokasta hoitoa – monet lehmuslehdot ovat liian kuusettuneitaPälkäneen lehmuslehdon hoidossa varmistettiin lehmusten uusiutuminen ja turvattiin niiden kasvuolosuhteet. Lehmuslehdon hoito suunniteltiin ja toteutettiin tiiviissä yhteistyössä maanomistajan kanssa.Lehmuslehtoa hoidettiin ehkäisemällä kuusettumista eli vähentämällä kuusia. Kaikki korkeintaan neljä metriset ja tätä pienemmät alikasvoskuuset raivattiin, ja hieman isompia kuusia harvennettiin. Lehmuksille ja muulle lehtipuustolle tehtiin kasvutilaa harventamalla kuusia erityisesti niiden läheisyydestä. Kuusia harvennettin myös muualta. Kuusen neulaset myös happamoittavat maaperää ja siten heikentävät lehtokasvien elinoloja. Kuusien poistaminen lisäsi valon määrää ja kasvutilaa kenttä- ja pensakerrokseen lehtolajistolle sekä lehmusten- ja muiden lehtipuiden taimille. Kuusien vähentäminen paransi elinolosuhteita kenttäkerroksen lehtokasveille kuten valkovuokolle ja lehtokuusamalle. ”Kuusi on tehokas leviämään ja tekee maaperästä ajan saatossa muille kasvilajeille elinkelvottoman varjostamalla ja happamoittamalla maaperää neulaskarikkeellaan. Lehdoissa saa toki jatkossakin kasvaa kuusia, mutta ei jalopuiden kasvumahdollisuuksia liiaksi rajoittavasti. Monipuolinen puulajisto tunnetusti ylläpitää monipuolista eliölajistoa, ja etenkin vanhoilla kuusilla elää niille erikoistunutta arvokasta lajistoa”, kertoo lehmuslehdon hoidon suunnitellut ylitarkastaja Anni Mäkelä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.Hellävaraiset ja tehokkaat toimet käyttöön lehmuslehdon hoidossa Lehmuslehdon kuusettumisen ehkäisyssä hyödynnettiin hevostyövoimaa. Hevoskärryt ovat leveätelaista metsäkonetta kevyempi ja sirompi vaihtoehto. Maaperä rikkoutui mahdollisimman vähän ja muu luonto ei vahingoittunut. Hevosvoimalla työt voitiin toteuttaa jo syksyllä, lintujen pesimäajan jälkeen. Kuusettumista pystyttiin ehkäisemään tehokkaasti, kun pienimpiäkin kuusen taimia saatiin raivattua jo ennen lumipeitettä. ”Luonnonsuojelualueella toimiessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Painavan ja leveätelaisen metsäkoneen kanssa olisi täytynyt odotella maaperää suojaavaa paksua lumipeitettä tai routaa, jolloin myös kuusentaimet olisivat jääneet lumen alle. Näin hevostyönä syksyllä kuusettumista pystyttiin ehkäisemään hyvinkin tehokkaasti”, kertoo Mäkelä.Alueelta kaadetut kuuset kerättiin kärryjen kyytiin, ja vetohevoset Pokas ja Pläsi vetivät kärryn kevyesti pois metsästä. Hevosia käytettiin jalopuumetsikön hoidossa myös kymmenen vuotta sitten, kun aluetta edellisen kerran hoidettiin.Helmi-elinympäristöohjelma turvaa luonnon monimuotoisuuttaLehmuslehdon hoito toteutettiin osana Helmi-ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja turvata luonnon elintärkeitä ekosysteemipalveluja. Helmi-ohjelmalla voidaan hoitaa myös ennestään suojelemattomia kohteita.”Jalopuumetsiköitä on Suomessa noin tuhat hehtaaria, joista merkittävä osa sijaitsee suojelualueilla. Jalopuumetsien hoito on tärkeää, jotta ne säilyttävät niille ominaisen lehtipuuvaltaisen luonteensa ja monipuolisen kasvilajistonsa”, Mäkelä toteaa.Pirkanmaan ELY-keskus on osana Helmi-elinympäristöohjelmaa inventoinut ja hoidattanut heikentyneitä metsäisiä elinympäristöjä nyt kolmatta vuotta. ELY-keskus on keskittynyt erityisesti yksityisten luonnonsuojelualueiden kohteisiin. Monia suojeltuja luontotyyppejä on hoidettu Lehtometsien havinaa- ja Lehtokeskusalueiden luontohelmet -hankkeissa kattavasti. Lue lisää Pälkäneen lehmuslehdon hoidostaPirkanmaalla Luopioisissa hoidettiin suojeltua jalopuumetsikköä hevostyövoiminHelmi-ohjelmaLisätietojaAnni Mäkelä
Ylitarkastaja, Pirkanmaan ELY-keskus, Luontoyksikkö
[email protected]
p. 0295 036 174

Pälkäneellä hoidettiin arvokasta jalopuumetsää, lehmuslehtoa. Lehmuslehdon hoidon tavoitteena oli luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Lehdon hoito toteutettiin osana valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa vuonna 2022.

Lähde: ym.fi