NordenBladet — Rovaniemen ja tunturialueen poliisin keskiviikkopäivä on ollut tavanomainen sisältäen mm. liikenteestä ja juopumuksesta aiheutuneita tehtäviä.Rovaniemellä Kajaanintien ja Porokadun risteyksessä sattui kahden auton peltikolari. Poliisille selvisi, että toinen osapuoli oli tullut kolmion takaa osuen etuajo-oikeutetun osapuolen auton kylkeen. Tapahtuneesta selvittiin peltivaurioilla pienten nopeuksien ansiosta.Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kuljettajasta, joka lähti ajamaan sekavana Rovaniemen keskustan alueella. Kyseinen auto tuli poliisipartiota vastaan, mutta havaitessaan poliisiauton kuljettaja puikahti autollaan piiloon. Poliisin omien etsintöjen tuloksena löytyi auto kuljettajineen. Auton kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Rovaniemen ja tunturialueen poliisin keskiviikkopäivä on ollut tavanomainen sisältäen mm. liikenteestä ja juopumuksesta aiheutuneita tehtäviä.
Rovaniemellä Kajaanintien ja Porokadun risteyksessä sattui kahden auton peltikolari. Poliisille selvisi, että toinen osapuoli oli tullut kolmion takaa osuen etuajo-oikeutetun osapuolen auton kylkeen. Tapahtuneesta selvittiin peltivaurioilla pienten nopeuksien ansiosta.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus kuljettajasta, joka lähti ajamaan sekavana Rovaniemen keskustan alueella. Kyseinen auto tuli poliisipartiota vastaan, mutta havaitessaan poliisiauton kuljettaja puikahti autollaan piiloon. Poliisin omien etsintöjen tuloksena löytyi auto kuljettajineen. Auton kuljettajan epäillään ajaneen autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa on tällä viikolla mukana nostoja liikenteestä sekä huumausaineiden kotikasvattamon paljastuminen.Kaksi eri kuljettajaa jätti noudattamatta poliisin pysäytysmerkkiä – poliisi tavoitti molemmatLiikennevalvontaryhmä mittasi viikonloppuna lukuisia nopeusrajoituksia rikkoneita nopeuksia. Perjantaina 4.8. Karjaalla Hangontiellä autoilija ajoi 119 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Sunnuntaina 6.8. Kirkkonummen Porkkalantiellä poliisi puolestaan tapasi seitsemän kuljettaa, joiden nopeudet kohosivat korkeuksiin. Heistä suurin osa ajoi moottoripyörällä. Suurin poliisin mittaama nopeus oli 132 kilometriä tunnissa, vaikka rajoitus alueella on 60 kilometriä tunnissa. Samaisena yönä Hangossa henkilöauton kuljettaja ajoi yksisuuntaista tietä väärään suuntaan, kun vastaan osui poliisi moottoripyörineen. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan pakeni paikalta. Poliisi kuitenkin tavoitti kuljettajan myöhemmin. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta. Myös Karjaalla henkilöauton kuljettaja päätti paeta poliisia, kun vaihtoehtona olisi ollut puhallusratsia. Poliisi tapasi samaisen kuljettajan myöhemmin Tammisaaressa, jossa tämä ajanut kolarin. Puhalluskoe osoitti kuljettajan ajaneen autoa päihtyneenä. On liikenteestä positiivistakin kerrottavaa, ja se tulee Lohjalta. Liikennevalvontaryhmän sunnuntaisessa nopeusvalvonnassa Lohjanharjuntiellä poliisin ei tarvinnut puuttua yhdenkään kuljettajan ajoon.Poliisi valvoo liikennettä eri puolella Länsi-Uuttamaata koulujen alkaessaKoulut alkavat eri puolella Länsi-Uuttamaata tästä viikosta alkaen. Poliisi tulee valvomaan liikennettä koulujen lähistöllä eri kuntien alueella.− Keskitämme valvontaa etenkin aamuihin ja iltapäiviin, kun koululaisia on liikkeellä eniten. Vetoamme myös muihin tiellä liikkujiin, että kaikki huomioisivat pienet koululaiset erityisen huolella. Innostuksen ja jännityksen keskellä varsinkaan ekaluokkalainen ei aina muista olla ihan niin tarkkaavainen kuin mitä hän on koulumatkaa harjoitellessa opetellut, sanoo komisario Hannu Kontola. Poliisi paljasti siuntiolaisessa omakotitalossa sijainneen huumausaineiden kotikasvattamon Siuntiosta paljastui elokuun alussa kannabiksen kotikasvattamo. Kokonainen omakotitalo oli valjastettu tähän tarkoitukseen, eikä talossa asunut ketään. Poliisi löysi talosta lukuisia kasvatustelttoja sekä kattavan repertuaarin kannabiksen kasvattamiseen vaadittavaa muuta välineistöä. Poliisin takavarikkoon ja siitä edelleen hävitettäväksi päätyi talosta 13 kannabiskasvia. Suurin kasvi oli lähes puolitoista metriä korkea. Poliisi epäilee yhtä täysi-ikäistä miestä törkeästä huumausainerikoksesta.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa on tällä viikolla mukana nostoja liikenteestä sekä huumausaineiden kotikasvattamon paljastuminen.
Kaksi eri kuljettajaa jätti noudattamatta poliisin pysäytysmerkkiä – poliisi tavoitti molemmat
Liikennevalvontaryhmä mittasi viikonloppuna lukuisia nopeusrajoituksia rikkoneita nopeuksia. Perjantaina 4.8. Karjaalla Hangontiellä autoilija ajoi 119 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. Sunnuntaina 6.8. Kirkkonummen Porkkalantiellä poliisi puolestaan tapasi seitsemän kuljettaa, joiden nopeudet kohosivat korkeuksiin. Heistä suurin osa ajoi moottoripyörällä. Suurin poliisin mittaama nopeus oli 132 kilometriä tunnissa, vaikka rajoitus alueella on 60 kilometriä tunnissa.
Samaisena yönä Hangossa henkilöauton kuljettaja ajoi yksisuuntaista tietä väärään suuntaan, kun vastaan osui poliisi moottoripyörineen. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysäytysmerkkiä, vaan pakeni paikalta. Poliisi kuitenkin tavoitti kuljettajan myöhemmin. Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja niskoittelusta.
Myös Karjaalla henkilöauton kuljettaja päätti paeta poliisia, kun vaihtoehtona olisi ollut puhallusratsia. Poliisi tapasi samaisen kuljettajan myöhemmin Tammisaaressa, jossa tämä ajanut kolarin. Puhalluskoe osoitti kuljettajan ajaneen autoa päihtyneenä.
On liikenteestä positiivistakin kerrottavaa, ja se tulee Lohjalta. Liikennevalvontaryhmän sunnuntaisessa nopeusvalvonnassa Lohjanharjuntiellä poliisin ei tarvinnut puuttua yhdenkään kuljettajan ajoon.
Poliisi valvoo liikennettä eri puolella Länsi-Uuttamaata koulujen alkaessa
Koulut alkavat eri puolella Länsi-Uuttamaata tästä viikosta alkaen. Poliisi tulee valvomaan liikennettä koulujen lähistöllä eri kuntien alueella.
− Keskitämme valvontaa etenkin aamuihin ja iltapäiviin, kun koululaisia on liikkeellä eniten. Vetoamme myös muihin tiellä liikkujiin, että kaikki huomioisivat pienet koululaiset erityisen huolella. Innostuksen ja jännityksen keskellä varsinkaan ekaluokkalainen ei aina muista olla ihan niin tarkkaavainen kuin mitä hän on koulumatkaa harjoitellessa opetellut, sanoo komisario Hannu Kontola.
Poliisi paljasti siuntiolaisessa omakotitalossa sijainneen huumausaineiden kotikasvattamon
Siuntiosta paljastui elokuun alussa kannabiksen kotikasvattamo. Kokonainen omakotitalo oli valjastettu tähän tarkoitukseen, eikä talossa asunut ketään.
Poliisi löysi talosta lukuisia kasvatustelttoja sekä kattavan repertuaarin kannabiksen kasvattamiseen vaadittavaa muuta välineistöä. Poliisin takavarikkoon ja siitä edelleen hävitettäväksi päätyi talosta 13 kannabiskasvia. Suurin kasvi oli lähes puolitoista metriä korkea.
Poliisi epäilee yhtä täysi-ikäistä miestä törkeästä huumausainerikoksesta.
NordenBladet — Koulut alkavat Helsingissä torstaina 10. elokuuta, ja liikenteessä on jälleen paljon tottumattomia tielläliikkujia.Koulujen syyslukukausi alkaa Helsingissä torstaina 10. elokuuta. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähistöllä.– On meidän jokaisen tienkäyttäjän vastuulla, että pienillä ja tietysti isommillakin koululaisilla on turvallinen koulutie. Liikenteessä on taas paljon pieniä kulkijoita, jotka ovat vielä kokemattomia teillä liikkujia. Lapsilla voi herkästi liikennesäännöt unohtua ja keskittyminen herpaantua. Meiltä aikuisilta vaaditaan aina erityistä valppautta liikenteessä, komisario Kaarle Lehmus muistuttaa. Poliisi kehottaa vanhempia tutustumaan turvalliseen koulureittiin yhdessä lapsen kanssa. – Vanhempien kannattaa myös muistuttaa, että se kännykkä tulisi pitää visusti taskussa tai repussa liikenteessä liikkuessa. Sama muistutus pätee myös aikuisiin, ei räplätä puhelinta, kun ollaan liikenteessä, Lehmus toteaa.Myös Helsingin poliisisoittokunta muistuttaa turvallisesta koulutiestä Kautta kiven ja kannon -kappaleessaan Kautta kiven ja kannon – Helsingin poliisisoittokunta – YouTubeVanhempi, kertaa nämä asiat kouluun kulkevan lapsen kanssaTurvallinen reitti kouluun on hyvä harjoitella useaan kertaan yhdessä.Huomioi muut tiellä liikkujat: kävelijät, pyöräilijät, autoilijat tai muilla kulkuvälineillä liikkuvat ihmiset.Näkemäesteet, kuten pensaat ja aidat, luovat vaaranpaikkoja. Muista aina katsoa vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle ylittäessäsi kadun. Ylitä suojatie rauhallisesti, näin muut liikkujat näkevät sinut.Puhelimen käyttö liikenteessä ei ole turvallista. Keskity huolellisesti kadun tapahtumiin.
Koulut alkavat Helsingissä torstaina 10. elokuuta, ja liikenteessä on jälleen paljon tottumattomia tielläliikkujia.
Koulujen syyslukukausi alkaa Helsingissä torstaina 10. elokuuta. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähistöllä.
– On meidän jokaisen tienkäyttäjän vastuulla, että pienillä ja tietysti isommillakin koululaisilla on turvallinen koulutie. Liikenteessä on taas paljon pieniä kulkijoita, jotka ovat vielä kokemattomia teillä liikkujia. Lapsilla voi herkästi liikennesäännöt unohtua ja keskittyminen herpaantua. Meiltä aikuisilta vaaditaan aina erityistä valppautta liikenteessä, komisario Kaarle Lehmus muistuttaa.
Poliisi kehottaa vanhempia tutustumaan turvalliseen koulureittiin yhdessä lapsen kanssa.
– Vanhempien kannattaa myös muistuttaa, että se kännykkä tulisi pitää visusti taskussa tai repussa liikenteessä liikkuessa. Sama muistutus pätee myös aikuisiin, ei räplätä puhelinta, kun ollaan liikenteessä, Lehmus toteaa.
NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi valvoo liikennettä erityisen tarkasti koulujen läheisyydessä koulujen alkaessa. Myös ensi viikolla käynnistyvä erävalvontaviikko työllistää poliisia.Poliisi on aloittanut liikenne- ja nopeusvalvonnan koulujen läheisyydessä – Koulumatkan turvaaminen kuuluu kaikille, ja eniten tietysti meille, jotka käytämme jotain liikennevälinettä. Turha kiire pitäisi yrittää karsia pois ja varata aamuliikenteeseen hieman totuttua enemmän aikaa, toteaa komisario Katri Lehti.Huoltajien on hyvä käydä ekaluokkalaisen kanssa yhdessä koulumatka kävellen läpi muutamaan kertaan ennen koulun alkua ja vielä sen alettua. – Koulumatkareitiksi kannattaa valita mahdollisimman turvallinen reitti, vaikka matka vähän sen takia pitenisikin, Lehti vinkkaa. Koulumatkaan liittyy pienelle lapselle paljon uutta opittavaa ja tarkkaavaisuutta vaativia asioita. – Lapselle olisi hyvä muistuttaa, että koulumatkalla on tärkeää keskittyä ensisijaisesti liikenteen seuraamiseen, ja jättää kännykän seuraaminen koulumatkalla vähemmälle, Lehti muistuttaa. Koulujen pihoilla autoilijoiden tulee jättää lapset kyydistä niille paikoille, joissa autoliikenne on sallittua. Samalla pitää huomioida pysäköintialueella kulkevat koululaiset ja noudattaa erityistä varovaisuutta. Törkeitä rattijuopumuksia, ylinopeuksia ja vakavaa piittaamattomuutta viikonvaihteen liikenteessäLiikenteenvalvonnassa keskityttiin suurten ylinopeuksien paljastamiseen lähinnä pääteillä sekä nuorten liikennekäyttäytymisen ja kokoontumisajojen valvontaan. Liikennepoliisisektorin partiot kirjasivat kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, neljä törkeää rattijuopumusta, vakavia piittaamattomuuksia liikenteessä ja kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta. – Esimerkiksi lauantaina Vantaalla Tuusulanväylällä kortiton kuljettaja ajoi 160 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h, kertoo Lehti.Viikonvaihteessa pitkäkestoisia monipartiotehtäviä Yleisellä paikalla tapahtuvien väkivalta-, varkaus- ja ryöstörikosten määrät ovat Itä-Uudellamaalla edelleen kesälle tyypillisissä korkeissa lukemissa. Viikonlopulle osui myös monipartiotehtäviä. Ne sitoivat paljon valvonta- ja hälytystoiminnan sekä liikennepoliisisektorin resursseja. Tästä syystä tehtäviä kertyi ajoittain jonoksi saakka.– Keikkaa riitti perjantain alkuillasta aina sunnuntai-iltapäivään todella paljon. Hoidimme viikonloppuna yhteensä 748 poliisitehtävää, joiden joukossa oli pitkäkestoisia monipartiotilanteita. Tällainen tilanne oli muun muassa Vantaan Koivukylän ampumatapaus, josta lauantaina jo tiedotimmekin, komisario Harri Vihola kertoo. – Perjantaina ja lauantaina Järvenpäässä järjestetty Power Festival sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti mutta festivaalialueen ulkopuolella tapahtuneet järjestyshäiriöt työllistivät meitä, Vihola toteaa. Erävalvontaviikko käynnistyy ensi viikolla Poliisin valtakunnallisen erävalvontaviikon toiminta painottuu vesilintumetsästyskauden aloitukseen, joka käynnistyy 20.8.2023 klo 12.00. Erävalvontaviikon pääteemana korostetaan metsästyksen turvallisuutta. Turvallisuutta parannetaan tiedottamisella, näkyvällä valvonnalla sekä metsästäjien toimintakyvyn valvonnalla. Turvalliseen metsästyksen valvontaan liittyy myös metsästyslupien, aselupien, metsästyksessä käytettävien menetelmien sekä ampuma-aseiden kuljettamisen valvontaa.– Valvonta kohdistuu erityisesti hämäränaikaan tapahtuvaan metsästykseen. Hämärässä on isommat riskit turvallisuudelle ja lajintunnistus on haasteellisempaa tuolloin. Kiinnitämme huomiota myös käytettävien haulien laatuun, koska lyijyhauleja ei saa käyttää vesilintujen metsästyksessä eikä kosteikoiksi määritellyillä alueilla, komisario Olavi Merihaara muistuttaa.Itä-Uudenmaan alueella valvonta painottuu Sipoon ja Porvoon saaristoon, Kantelejärvelle ja Ridasjärvelle, joissa kaikissa on aiempina vuosina ollut runsaasti metsästäjiä. – Sipoon ja Porvoon saaristossa teemme erävalvontaa yhteistoiminnassa Suomenlahden merivartioston kanssa. Kantelejärvellä ja Ridasjärvellä valvonta kohdistuu erityisesti veneiden laskupaikoille, jonne metsästäjät kokoontuvat ennen järvelle siirtymistä, kertoo Merihaara.
Itä-Uudenmaan poliisi valvoo liikennettä erityisen tarkasti koulujen läheisyydessä koulujen alkaessa. Myös ensi viikolla käynnistyvä erävalvontaviikko työllistää poliisia.
Poliisi on aloittanut liikenne- ja nopeusvalvonnan koulujen läheisyydessä
– Koulumatkan turvaaminen kuuluu kaikille, ja eniten tietysti meille, jotka käytämme jotain liikennevälinettä. Turha kiire pitäisi yrittää karsia pois ja varata aamuliikenteeseen hieman totuttua enemmän aikaa, toteaa komisario Katri Lehti.
Huoltajien on hyvä käydä ekaluokkalaisen kanssa yhdessä koulumatka kävellen läpi muutamaan kertaan ennen koulun alkua ja vielä sen alettua.
– Koulumatkareitiksi kannattaa valita mahdollisimman turvallinen reitti, vaikka matka vähän sen takia pitenisikin, Lehti vinkkaa.
Koulumatkaan liittyy pienelle lapselle paljon uutta opittavaa ja tarkkaavaisuutta vaativia asioita.
– Lapselle olisi hyvä muistuttaa, että koulumatkalla on tärkeää keskittyä ensisijaisesti liikenteen seuraamiseen, ja jättää kännykän seuraaminen koulumatkalla vähemmälle, Lehti muistuttaa.
Koulujen pihoilla autoilijoiden tulee jättää lapset kyydistä niille paikoille, joissa autoliikenne on sallittua. Samalla pitää huomioida pysäköintialueella kulkevat koululaiset ja noudattaa erityistä varovaisuutta.
Törkeitä rattijuopumuksia, ylinopeuksia ja vakavaa piittaamattomuutta viikonvaihteen liikenteessä
Liikenteenvalvonnassa keskityttiin suurten ylinopeuksien paljastamiseen lähinnä pääteillä sekä nuorten liikennekäyttäytymisen ja kokoontumisajojen valvontaan. Liikennepoliisisektorin partiot kirjasivat kaksi törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista, neljä törkeää rattijuopumusta, vakavia piittaamattomuuksia liikenteessä ja kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta.
– Esimerkiksi lauantaina Vantaalla Tuusulanväylällä kortiton kuljettaja ajoi 160 km/h, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h, kertoo Lehti.
Yleisellä paikalla tapahtuvien väkivalta-, varkaus- ja ryöstörikosten määrät ovat Itä-Uudellamaalla edelleen kesälle tyypillisissä korkeissa lukemissa. Viikonlopulle osui myös monipartiotehtäviä. Ne sitoivat paljon valvonta- ja hälytystoiminnan sekä liikennepoliisisektorin resursseja. Tästä syystä tehtäviä kertyi ajoittain jonoksi saakka.
– Keikkaa riitti perjantain alkuillasta aina sunnuntai-iltapäivään todella paljon. Hoidimme viikonloppuna yhteensä 748 poliisitehtävää, joiden joukossa oli pitkäkestoisia monipartiotilanteita. Tällainen tilanne oli muun muassa Vantaan Koivukylän ampumatapaus, josta lauantaina jo tiedotimmekin, komisario Harri Vihola kertoo.
– Perjantaina ja lauantaina Järvenpäässä järjestetty Power Festival sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti mutta festivaalialueen ulkopuolella tapahtuneet järjestyshäiriöt työllistivät meitä, Vihola toteaa.
Erävalvontaviikko käynnistyy ensi viikolla
Poliisin valtakunnallisen erävalvontaviikon toiminta painottuu vesilintumetsästyskauden aloitukseen, joka käynnistyy 20.8.2023 klo 12.00. Erävalvontaviikon pääteemana korostetaan metsästyksen turvallisuutta. Turvallisuutta parannetaan tiedottamisella, näkyvällä valvonnalla sekä metsästäjien toimintakyvyn valvonnalla. Turvalliseen metsästyksen valvontaan liittyy myös metsästyslupien, aselupien, metsästyksessä käytettävien menetelmien sekä ampuma-aseiden kuljettamisen valvontaa.
– Valvonta kohdistuu erityisesti hämäränaikaan tapahtuvaan metsästykseen. Hämärässä on isommat riskit turvallisuudelle ja lajintunnistus on haasteellisempaa tuolloin. Kiinnitämme huomiota myös käytettävien haulien laatuun, koska lyijyhauleja ei saa käyttää vesilintujen metsästyksessä eikä kosteikoiksi määritellyillä alueilla, komisario Olavi Merihaara muistuttaa.
Itä-Uudenmaan alueella valvonta painottuu Sipoon ja Porvoon saaristoon, Kantelejärvelle ja Ridasjärvelle, joissa kaikissa on aiempina vuosina ollut runsaasti metsästäjiä.
– Sipoon ja Porvoon saaristossa teemme erävalvontaa yhteistoiminnassa Suomenlahden merivartioston kanssa. Kantelejärvellä ja Ridasjärvellä valvonta kohdistuu erityisesti veneiden laskupaikoille, jonne metsästäjät kokoontuvat ennen järvelle siirtymistä, kertoo Merihaara.
NordenBladet — Myymälävaras uhkasi myyjää väkivallalla Kontiolahdessa ja mopoilija ajoi poliisia karkuun Joensuussa. Rattijuoppoja liikkeellä Joensuussa ja Polvijärvellä.Kontiolahdella alkoholijuomia kassan ohi maksamatta kuljettaneesta kahden naisen seurueesta toinen oli uhannut myyjää lyömisellä tämän yritettäessä estää anastusta. Poliisi tutkii tapahtunutta näpistyksenä ja laittomana uhkauksena.Maanantai-iltana Joensuussa oli mopoilija ajanut huomattavaa ylinopeutta. Havaittuaan poliisiauton oli mopoilija lähtenyt karkuun nopeuden noustessa jopa 80 kilometriin tunnissa. Mopon virityksen vuoksi sen kuljettamiseen olisi vaadittu moottoripyörän ajo-oikeus.Poliisi tapasi maanantaina kaksi päihtynyttä autoilijaa liikenteessä. Iltapäivällä Joensuun Niinivaaralla ajon jälkeen tavoitettu henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1.92 promillen tuloksen.Maanantai-iltana Polvijärvellä henkilöauton kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa tuloksen varmentamiseksi.
Myymälävaras uhkasi myyjää väkivallalla Kontiolahdessa ja mopoilija ajoi poliisia karkuun Joensuussa. Rattijuoppoja liikkeellä Joensuussa ja Polvijärvellä.
Kontiolahdella alkoholijuomia kassan ohi maksamatta kuljettaneesta kahden naisen seurueesta toinen oli uhannut myyjää lyömisellä tämän yritettäessä estää anastusta. Poliisi tutkii tapahtunutta näpistyksenä ja laittomana uhkauksena.
Maanantai-iltana Joensuussa oli mopoilija ajanut huomattavaa ylinopeutta. Havaittuaan poliisiauton oli mopoilija lähtenyt karkuun nopeuden noustessa jopa 80 kilometriin tunnissa. Mopon virityksen vuoksi sen kuljettamiseen olisi vaadittu moottoripyörän ajo-oikeus.
Poliisi tapasi maanantaina kaksi päihtynyttä autoilijaa liikenteessä. Iltapäivällä Joensuun Niinivaaralla ajon jälkeen tavoitettu henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1.92 promillen tuloksen. Maanantai-iltana Polvijärvellä henkilöauton kuljettajalle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettaja käytettiin verikokeessa tuloksen varmentamiseksi.
NordenBladet — Kuusamossa keskeytettiin viime viikolla musiikkifestivaali järjestelyissä havaittujen puutteiden vuoksi. Poliisi selvittää, onko tapahtuman järjestäjä syyllistynyt rikokseen laiminlyödessään kokoontumislain vaatimia toimia.Kuusamossa järjestettiin viime viikolla musiikkitapahtuma, jonka järjestäjä keskeytti järjestelyissä havaittujen puutteiden takia perjantaina 4. elokuuta 2023.
Kuusamossa keskeytettiin viime viikolla musiikkifestivaali järjestelyissä havaittujen puutteiden vuoksi. Poliisi selvittää, onko tapahtuman järjestäjä syyllistynyt rikokseen laiminlyödessään kokoontumislain vaatimia toimia.
Kuusamossa järjestettiin viime viikolla musiikkitapahtuma, jonka järjestäjä keskeytti järjestelyissä havaittujen puutteiden takia perjantaina 4. elokuuta 2023.
Poliisi on aloittanut asiasta esitutkinnan ja tutkii tapausta tässä vaiheessa kokoontumisrikkomuksena. Se selvittää, onko tapahtuman järjestäjä rikkonut yleisötilaisuudelle määrättyjä ehtoja. Poliisi tutkii muun muassa sitä, onko tapahtumassa ollut lupaehtojen mukainen määrä järjestyksenvalvojia.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisin viikonloppu Vakka-Suomessa oli valitettavan täynnä päihtyneitä kuljettajia. Sunnuntaiaamulla Laitilassa murtauduttiin apteekkiin.Lauantai-iltana poliisi otti kiinni kaksi eri kuljettajaa, jotka kuljettivat ajoneuvoa päihtyneinä. Ensimmäistä, Lokalahdentiellä pysäytettyä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja toista Kalannissa poliisin haaviin päätynyttä kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineiden käyttörikoksesta. Molemmat kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartiota vastaan ajoi Lokalahdentiellä pakettiauto, jonka nopeudeksi mitattiin 102 kilometriä tunnissa. Alueen nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.Sunnuntaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti Laivanrakentajantiellä henkilöauton, jonka kuljettaja osoittautui voimakkaasti päihtyneeksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin ajokieltoon.Sunnuntaiaamulla liikemurto ja ulosajoSunnuntaina aikaisin aamulla poliisi sai tehtävän, jonka mukaan Laitilassa sijaitsevaan apteekkiin murtaudutaan. Etsintöjen jälkeen poliisipartio löysi epäillyn murtovarkaan sisältä liikkeestä. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Rauman poliisivankilaan. Asiaa tutkitaan varkautena.Sunnuntaiaamulla poliisi sai tehtävän auton ulosajosta Raumantiellä. Kuljettaja puhallutettiin tapahtumapaikalla. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Lounais-Suomen poliisin viikonloppu Vakka-Suomessa oli valitettavan täynnä päihtyneitä kuljettajia. Sunnuntaiaamulla Laitilassa murtauduttiin apteekkiin.
Lauantai-iltana poliisi otti kiinni kaksi eri kuljettajaa, jotka kuljettivat ajoneuvoa päihtyneinä. Ensimmäistä, Lokalahdentiellä pysäytettyä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja toista Kalannissa poliisin haaviin päätynyttä kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineiden käyttörikoksesta. Molemmat kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartiota vastaan ajoi Lokalahdentiellä pakettiauto, jonka nopeudeksi mitattiin 102 kilometriä tunnissa. Alueen nopeusrajoitus on 50 kilometriä tunnissa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Sunnuntaina aamuyöllä poliisipartio pysäytti Laivanrakentajantiellä henkilöauton, jonka kuljettaja osoittautui voimakkaasti päihtyneeksi. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin ajokieltoon.
Sunnuntaiaamulla liikemurto ja ulosajo
Sunnuntaina aikaisin aamulla poliisi sai tehtävän, jonka mukaan Laitilassa sijaitsevaan apteekkiin murtaudutaan. Etsintöjen jälkeen poliisipartio löysi epäillyn murtovarkaan sisältä liikkeestä. Hänet otettiin kiinni ja kuljetettiin Rauman poliisivankilaan. Asiaa tutkitaan varkautena.
Sunnuntaiaamulla poliisi sai tehtävän auton ulosajosta Raumantiellä. Kuljettaja puhallutettiin tapahtumapaikalla. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
NordenBladet — Poliisi tutkii kahta Kuopion keskustassa viime viikolla tapahtunutta törkeää väkivallantekoa.Viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 30.-31.7.2023 yksityisasunnossa Kuopion keskustassa kolmen miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn sekä törkeään vapaudenriistoon. Rikosten uhri on noin 20-vuotaias kuopiolainen mies, jota epäillyt tekijät olivat pitäneet väkisin asunnossa ja pahoinpidelleet tätä useiden tuntien ajan. Pahoinpitelyssä oli käytetty nyrkkien lisäksi useita erilaisia astaloita sekä teräasetta. Uhrilla todettiin olevan pahoinpitelyn jäljiltä useita teräaseen viiltoja sekä murtumia. Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni saman yön aikana. Tekijät ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 3.8.2023 poliisin esityksestä leppävirtalaisen vähän yli 20-vuotiaan miehen sekä kuopiolaisen niin ikään vähän yli 20-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tutkittavana oleviin rikoksiin. Edellä kerrottujen rikosnimikkeiden lisäksi tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä ryöstö, laiton uhkaus sekä huumausainerikos. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 06.10.2023. Torstai-iltana miehen epäillään lyöneen toista miestä teräaseella ylävartaloon Torstai-iltana 3.8.2023 poliisi sai Hätäkeskuksen kautta tiedon, että Kuopion keskustassa miestä oli puukotettu ylävartaloon ja tekijä oli poistunut paikalta. Teko oli tapahtunut erään kerrostalon porraskäytävän edustalla.Puukotuksen uhri noin 40-vuotias Kuopiossa asuva mies sai teossa sairaalahoitoa vaativat vammat, mutta hänellä ei ollut välitöntä hengenvaaraa. Poliisi tavoitti epäillyn tekijän, 77-syntyneen kuopiolaisen miehen myöhemmin samana iltana kävelemästä Savilahdessa. Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 7.8.2023 poliisin esityksestä kuopiolaismiehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 27.10.2023.
Poliisi tutkii kahta Kuopion keskustassa viime viikolla tapahtunutta törkeää väkivallantekoa.
Viikko sitten sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 30.-31.7.2023 yksityisasunnossa Kuopion keskustassa kolmen miehen epäillään syyllistyneen muun muassa törkeään pahoinpitelyyn sekä törkeään vapaudenriistoon. Rikosten uhri on noin 20-vuotaias kuopiolainen mies, jota epäillyt tekijät olivat pitäneet väkisin asunnossa ja pahoinpidelleet tätä useiden tuntien ajan.
Pahoinpitelyssä oli käytetty nyrkkien lisäksi useita erilaisia astaloita sekä teräasetta. Uhrilla todettiin olevan pahoinpitelyn jäljiltä useita teräaseen viiltoja sekä murtumia. Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni saman yön aikana. Tekijät ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 3.8.2023 poliisin esityksestä leppävirtalaisen vähän yli 20-vuotiaan miehen sekä kuopiolaisen niin ikään vähän yli 20-vuotiaan miehen todennäköisin syin epäiltynä tutkittavana oleviin rikoksiin. Edellä kerrottujen rikosnimikkeiden lisäksi tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä törkeä ryöstö, laiton uhkaus sekä huumausainerikos. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 06.10.2023.
Torstai-iltana miehen epäillään lyöneen toista miestä teräaseella ylävartaloon
Torstai-iltana 3.8.2023 poliisi sai Hätäkeskuksen kautta tiedon, että Kuopion keskustassa miestä oli puukotettu ylävartaloon ja tekijä oli poistunut paikalta. Teko oli tapahtunut erään kerrostalon porraskäytävän edustalla.
Puukotuksen uhri noin 40-vuotias Kuopiossa asuva mies sai teossa sairaalahoitoa vaativat vammat, mutta hänellä ei ollut välitöntä hengenvaaraa. Poliisi tavoitti epäillyn tekijän, 77-syntyneen kuopiolaisen miehen myöhemmin samana iltana kävelemästä Savilahdessa.
Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut 7.8.2023 poliisin esityksestä kuopiolaismiehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen. Asiassa on nostettava syyte viimeistään 27.10.2023.
NordenBladet — Poliisia avustaa myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Muiden mahdollisten vapaaehtoisten etsijöiden tulee ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle.Poliisi etsii edelleen Mänttä-Vilppulassa kadonnutta 77-vuotiasta naista. Nainen on 165 cm pitkä ja hänellä on lyhyet, harmaat hiukset. (Kuva liitteenä) Yllä hänellä on vaalea kukallinen takki ja mustat housut. Hänellä on myös vaaleanruskea käsilaukku. Hän kävelee nopeasti etukumarassa.
Poliisia avustaa myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Muiden mahdollisten vapaaehtoisten etsijöiden tulee ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle.
Poliisi etsii edelleen Mänttä-Vilppulassa kadonnutta 77-vuotiasta naista. Nainen on 165 cm pitkä ja hänellä on lyhyet, harmaat hiukset. (Kuva liitteenä) Yllä hänellä on vaalea kukallinen takki ja mustat housut. Hänellä on myös vaaleanruskea käsilaukku. Hän kävelee nopeasti etukumarassa.
Alueelle on tullut useita omatoimisia etsijöitä. Poliisi pyytää heitä poistumaan alueelta, koska he voivat haitata etsintöjä ja kadonneen löytämistä tekemillään jäljillä. Mahdolliset vapaaehtoiset etsijät voivat ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle Laivarannankatu 12:een. Näin etsintä pysyy johdettuna.
Poliisi käyttää etsinnässä apuna mm. poliisikoiria. Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu (VaPePa) on etsinnöissä apuna.
NordenBladet — Poliisia avustaa myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Muiden mahdollisten vapaaehtoisten etsijöiden tulee ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle.Poliisi etsii edelleen Mänttä-Vilppulassa kadonnutta 77-vuotiasta naista. Nainen on 165 cm pitkä ja hänellä on lyhyet, harmaat hiukset. (Kuva liitteenä) Yllä hänellä on vaalea kukallinen takki ja mustat housut. Hänellä on myös vaaleanruskea käsilaukku. Hän kävelee nopeasti etukumarassa.
Poliisia avustaa myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Muiden mahdollisten vapaaehtoisten etsijöiden tulee ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle.
Poliisi etsii edelleen Mänttä-Vilppulassa kadonnutta 77-vuotiasta naista. Nainen on 165 cm pitkä ja hänellä on lyhyet, harmaat hiukset. (Kuva liitteenä) Yllä hänellä on vaalea kukallinen takki ja mustat housut. Hänellä on myös vaaleanruskea käsilaukku. Hän kävelee nopeasti etukumarassa.
Alueelle on tullut useita omatoimisia etsijöitä. Poliisi pyytää heitä poistumaan alueelta, koska he voivat haitata etsintöjä ja kadonneen löytämistä tekemillään jäljillä. Mahdolliset vapaaehtoiset etsijät voivat ilmoittautua Mäntän Spr:n toimistolle Laivarannankatu 12:een. Näin etsintä pysyy johdettuna.
Poliisi käyttää etsinnässä apuna mm. poliisikoiria. Myös vapaaehtoinen pelastuspalvelu (VaPePa) on etsinnöissä apuna.