NordenBladet — Pohjois-Karjalan viikonloppuLauantai-iltana kello 21.30 – 23.00 välisenä aikana sudet olivat tappaneet lampaita Kiihtelysvaarassa Hyypiäntiellä. Viisi lammasta oli löytynyt kaulat purtuina kuolleina laitumelta. Yksi lammas oli kateissa. Katraasta kaksi lammasta oli jäänyt eloon.Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminenLauantai-iltana Tohmajärventiellä Kiteellä 50 kilometriä tunnissa nopeusrajoitusalueella poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 112 kilometriä tunnissa. Nopeudessa on huomioitu varmuusvähennys. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Törkeä rattijuopumus NurmeksessaLauantai-iltana Nurmeksessa Ikolantiellä myös toisen henkilöauton kuljettajan matkanteko loppui siihen paikkaan hänen puhallettuaan seulonta-alkometriin 2.65 promillen tuloksen. Kyydissään kuljettajalla oli kaksi matkustajaa.Vahingonteko ValtimollaLauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli Valtimolla osoitteessa Pitkäkatu 5 sijaitsevan rivitalon pihassa lyöty henkilöauton tuulilasiin reikä sekä naarmutettu autoa kauttaaltaan. Lisäksi pihassa olevan omanapuun latva oli katkaistu ja myös tuijapensaita oli väännelty.Mahdolliset havainnot tekijästä tai tekijöistä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.
Pohjois-Karjalan viikonloppu
Lauantai-iltana kello 21.30 – 23.00 välisenä aikana sudet olivat tappaneet lampaita Kiihtelysvaarassa Hyypiäntiellä. Viisi lammasta oli löytynyt kaulat purtuina kuolleina laitumelta. Yksi lammas oli kateissa. Katraasta kaksi lammasta oli jäänyt eloon.
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Lauantai-iltana Tohmajärventiellä Kiteellä 50 kilometriä tunnissa nopeusrajoitusalueella poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto, jolle mitattiin nopeudeksi 112 kilometriä tunnissa. Nopeudessa on huomioitu varmuusvähennys. Kuljettajan ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Törkeä rattijuopumus Nurmeksessa
Lauantai-iltana Nurmeksessa Ikolantiellä myös toisen henkilöauton kuljettajan matkanteko loppui siihen paikkaan hänen puhallettuaan seulonta-alkometriin 2.65 promillen tuloksen. Kyydissään kuljettajalla oli kaksi matkustajaa.
Vahingonteko Valtimolla
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli Valtimolla osoitteessa Pitkäkatu 5 sijaitsevan rivitalon pihassa lyöty henkilöauton tuulilasiin reikä sekä naarmutettu autoa kauttaaltaan. Lisäksi pihassa olevan omanapuun latva oli katkaistu ja myös tuijapensaita oli väännelty.
Mahdolliset havainnot tekijästä tai tekijöistä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.
NordenBladet — Poliisilla oli tiedossa, että tapahtuma on aiheuttanut edellisvuosina lukuisia häiriöitä, joten poliisi oli varautunut tapahtumaan resursoimalla paikalle poliiseja koko Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueelta. Tapahtuman järjestäjä oli myös asettanut enemmän järjestyksenvalvojia tapahtumaan, kuin aikaisempina vuosina.Edellisyön tapaan paikalla oli paljon päihtyneitä nuoria. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tavattiin edellisyöhön verrattuna enemmän alle 15-vuotiaita, jotka olivat nauttineet päihteitä. Poliisi tapasi kaksi päihtynyttä 13-vuotiasta, joista toinen päätyi suoraan vanhempien luokse ja toinen SPR:n selviämisasemalle huonon vointinsa takia. Kaksi päihtynyttä 14-vuotiasta lähti tapahtumasta ambulanssilla sairaalaan saamaan hoitoa. Lisäksi partiot tapasivat kaksi 14-vuotiasta, jotka olivat nauttineet illan aikana alkoholia ja poltellut kannabista, toinen heistä päätyi ambulanssilla sairaalaan ja toinen vanhempiensa huostaan. Yksi päihtynyt 14-vuotias toimitettiin suoraan sosiaaliviranomaisten luokse. Poliisi tekee tapauksista myös lastensuojeluilmoituksen sosiaaliviranomaisille.
Poliisilla oli tiedossa, että tapahtuma on aiheuttanut edellisvuosina lukuisia häiriöitä, joten poliisi oli varautunut tapahtumaan resursoimalla paikalle poliiseja koko Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueelta. Tapahtuman järjestäjä oli myös asettanut enemmän järjestyksenvalvojia tapahtumaan, kuin aikaisempina vuosina.
Edellisyön tapaan paikalla oli paljon päihtyneitä nuoria. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tavattiin edellisyöhön verrattuna enemmän alle 15-vuotiaita, jotka olivat nauttineet päihteitä. Poliisi tapasi kaksi päihtynyttä 13-vuotiasta, joista toinen päätyi suoraan vanhempien luokse ja toinen SPR:n selviämisasemalle huonon vointinsa takia. Kaksi päihtynyttä 14-vuotiasta lähti tapahtumasta ambulanssilla sairaalaan saamaan hoitoa. Lisäksi partiot tapasivat kaksi 14-vuotiasta, jotka olivat nauttineet illan aikana alkoholia ja poltellut kannabista, toinen heistä päätyi ambulanssilla sairaalaan ja toinen vanhempiensa huostaan. Yksi päihtynyt 14-vuotias toimitettiin suoraan sosiaaliviranomaisten luokse. Poliisi tekee tapauksista myös lastensuojeluilmoituksen sosiaaliviranomaisille.
Lauantain ja sunnuntain väliseltä yöltä on kirjattu neljä rikosilmoitusta pahoinpitelystä. Kahdessa tapauksessa rikoksesta epäillyt ovat poliisin hallussa. Kahden tapauksen osalta tekijät ovat toistaiseksi tunnistamatta. Kaksi henkilöä päätyi poliisilakiperusteisesti kiinniotettuna Kotkan poliisivankilaan aiheuttamiensa häiriöiden takia.
Kahta henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Toinen kuljettaja ohitti auton, joka oli pysähtynyt suojatien eteen antamaan tietä jalankulkijoille. Jalankulkijat olivat jo suojatiellä. Toisessa tapauksessa ajoneuvossa oli liikaa matkustajia ja kuljettaja kiihdytteli voimakkaasti kaupunkialueella aiheuttaen vaaraa muille. Yhtä henkilöä epäillään liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla. Hän kuljetti sähköpotkulautaa noin 1,4 promillen humalassa aiheuttaen vaaraa muille ajelemalla väkijoukossa huomattavalla nopeudella. Partiot tapasivat tapahtuman aikana myös yhden ajo-oikeudettoman kuljettajan Haminassa.
NordenBladet — Poliisilla tehtäviä koko Hämeen poliisin alueella.HÄMEENLINNA: Aamupäivällä Iittalassa nuori mies ajoi henkilöautolla sekavan oloisesti. Poliisipartio suoritti miehelle puhalluskokeen, minkä tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
Poliisilla tehtäviä koko Hämeen poliisin alueella.
HÄMEENLINNA: Aamupäivällä Iittalassa nuori mies ajoi henkilöautolla sekavan oloisesti. Poliisipartio suoritti miehelle puhalluskokeen, minkä tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.
ASIKKALA: Iltapäivällä yli 30- vuotias mies kuljetti henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo- oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
HAUSJÄRVI: Iltapäivällä yli 30- vuotias mies kuljetti henkilöautoa ilman vaadittavaa ajo- oikeutta. Miehen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Tämä oli jo 10:s kerta vuoden sisällä, kun mies jäi kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
LAHTI: Iltapäivällä keski- ikää lähestyvät veljekset yrittivät anastaa porakoneen Renkomäen alueella olevasta liikkeestä. Vartijat huomasivat tapahtuman ja ottivat veljekset kiinni. Veljesten epäillään syyllistyneen näpistykseen.
HÄMEENLINNA: Iltapäivällä ulkomaalainen reilu 30- vuotias mies yritti anastaa kauppaliikkeestä tavaraa. Vartijoiden ottaessa miehen kiinni selvisi, että anastetun omaisuuden arvo oli yli 1000 euroa. Miehen epäillään syyllistyneen varkauteen.
FORSSA: Iltapäivällä yli 50- vuotias nainen kuljetti henkilöautoa ylittäen sallitun nopeusrajoituksen. Partion suorittaman puhalluskokeen tulos oli kunnossa, mutta naiselle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
RIIHIMÄKI: Illalla tavaratalon pysäköintialueella nuorehko mies kuljetti henkilöautoa sekavan oloisena. Partion suorittama puhalluskoe oli kunnossa, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
YPÄJÄ: Illalla nuorehko mies kuljetti henkilöautoa ja hänelle suoritettu puhalluskoe antoi tulokseksi 0,70 promillea. Miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
HOLLOLA: Yöllä Salpakankaan alueella keski- ikäinen mies rikkoi auton ikkunan ja yritti anastaa autossa ollutta omaisuutta. Partio otti miehen kiinni ja hänen epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen.
NordenBladet — Kuopiossa järjestettiin ”Valmiuslauantai” -niminen tapahtuma, jossa alueen vapaaehtoiset pelastajat harjoittelivat yhdessä poliisijohtoisessa harjoituksessa.Itä-Suomen poliisi, vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa), Pelastuskoirat Pohjois-Savo, SPR Kuopio, Kuopion lentäjät ja Kuopion järvipelastajat harjoittelivat yhdessä Kuopiossa 16.9. järjestetyssä ”valmiuslauantai” -nimisessä etsintä- ja pelastusharjoituksessa.Yleisöllä oli mahdollisuus seurata harjoitusta suorituspaikoilla sekä Kuopion matkustajasatamassa järjestettyä etsintäesitystä. Esityksessä oli alunperin tarkoitus ensin etsiä vesistöön jätetty nukke, mutta sää esti lentämisen alueella turvallisuussyistä ja esitys typistyi veden varassa olleen pelastamiseen. Itä-Suomen poliisin somessa pystyi seuraamaan päivän tapahtumia tarinassa. Yleisöä ei ollut esityksessä tai harjoituksessa montaakaan, mikä varmasti johtui myös sateisesta ilmasta.Harjoituspäivä alkoi tositilanteella, kun harjoitusrastia järjestämässä ollut vapepalainen löysi sattumalta maastosta kaupunkialueelta henkilön, joka oli tuupertunut ja kylmissään. Henkilölle laitettiin lämpöpeitto ylle ja paikalle hälytettiin ensihoitoyksikkö, joka kuljetti henkilön sairaalaan. Etsintä- ja pelastusrasteilla harjoiteltiin paitsi tilanteen johtamista, mutta myös lentopelastukseen liittyviä asioita, etsintää koiralla, vesistöetsintää ja maastoetsintää. Lisäksi jaettiin tietoa ja taitoa, jotta yhteinen suorituskyky kehittyisi tosi tilanteita varten. Harjoitukseen osallistui noin 50 vapaaehtoista ja poliisipartioita. Päivän harjoitus jouduttiin keskeyttämään joidenkin osalta kun Pohjois-Savoon tuli todellinen etsintätehtävä. Vapepan viranomaistarkastettu koira ja vapaaehtoisia lähti hoitamaan tätä etsintää poliisin johdolla. – Poliisin kannalta yhteistyö ja harjoittelu vapaaehtoisten kanssa on todella tärkeää. Opimme toisiltamme ja kehitämme tilannekuvan ylläpitoa ja tehtävään liittyvää viestintää, sanoo Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jussi Taskinen. Taskinen johti etsintäharjoitusta päivän ajan. – Valmiuslauantain ajatus oli alunperin se, että olemme valmiina auttamaan etsintätehtävällä, vaikka kesken harjoituksen, mikä sitten tulikin todeksi, sanoo Vapepan Kuopion paikallistoimikunnan puheenjohtaja Jouni Nuutinen- On tärkeää, että harjoittelemme yhdessä tilanteen johtamista ja että osaamme toimia todellisissa tilanteissa tehokkaasti ja ymmärrämme toistemme tarpeet ja toimintatavat. Jatkossa vastaavanlaisia harjoituksia kehitetään yhdessä saadun harjoituspalautteen avulla, Nuutinen jatkaa- Lentopelastuksen kattojärjestö Suomen Lentopelastusseura, oli mukana kouluttamassa vapaaehtoisia. Lentokoneen käytöstä etsinnällä käytiin läpi sen mahdollisuudet ja rajoitteet. Samalla kehitettiin viestintään ja poliisi dronen ja lentokoneen käyttöön liittyviä yhteistoimintoja, sanoo harjoituksen ilmatoiminnan tehtävänjohtaja Tiina Pirttimäki Kuopion lentäjistä.- Vapaaehtoistoiminta kaipaa tekijöitä myös jatkossa, joten yleisön paikalla olo ja somessa näkyminen on hyvä asia myös järvipelastuksen jatkumisen kannnalta. Maastossa ja järvellä toiminen vaatii jatkuvaa harjoittelua, jota järvipelastajissa tehdään viikottain. Tällainen yhteisharjoitus tuo meille lisää tietoa muilta toimijoilta ja harjoittelu tekee mestarin, sanoo Kuopion Järvipelastuksen puheenjohtaja Hanna Venäläinen.Päivän teema ” Jaettu tieto, jaettu taito – yhteinen toimintakyky” toteutui eri toimijoiden mielestä hyvin.
Kuopiossa järjestettiin ”Valmiuslauantai” -niminen tapahtuma, jossa alueen vapaaehtoiset pelastajat harjoittelivat yhdessä poliisijohtoisessa harjoituksessa.
Itä-Suomen poliisi, vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa), Pelastuskoirat Pohjois-Savo, SPR Kuopio, Kuopion lentäjät ja Kuopion järvipelastajat harjoittelivat yhdessä Kuopiossa 16.9. järjestetyssä ”valmiuslauantai” -nimisessä etsintä- ja pelastusharjoituksessa.
Yleisöllä oli mahdollisuus seurata harjoitusta suorituspaikoilla sekä Kuopion matkustajasatamassa järjestettyä etsintäesitystä. Esityksessä oli alunperin tarkoitus ensin etsiä vesistöön jätetty nukke, mutta sää esti lentämisen alueella turvallisuussyistä ja esitys typistyi veden varassa olleen pelastamiseen. Itä-Suomen poliisin somessa pystyi seuraamaan päivän tapahtumia tarinassa. Yleisöä ei ollut esityksessä tai harjoituksessa montaakaan, mikä varmasti johtui myös sateisesta ilmasta.
Harjoituspäivä alkoi tositilanteella, kun harjoitusrastia järjestämässä ollut vapepalainen löysi sattumalta maastosta kaupunkialueelta henkilön, joka oli tuupertunut ja kylmissään. Henkilölle laitettiin lämpöpeitto ylle ja paikalle hälytettiin ensihoitoyksikkö, joka kuljetti henkilön sairaalaan.
Etsintä- ja pelastusrasteilla harjoiteltiin paitsi tilanteen johtamista, mutta myös lentopelastukseen liittyviä asioita, etsintää koiralla, vesistöetsintää ja maastoetsintää. Lisäksi jaettiin tietoa ja taitoa, jotta yhteinen suorituskyky kehittyisi tosi tilanteita varten.
Harjoitukseen osallistui noin 50 vapaaehtoista ja poliisipartioita.
Päivän harjoitus jouduttiin keskeyttämään joidenkin osalta kun Pohjois-Savoon tuli todellinen etsintätehtävä. Vapepan viranomaistarkastettu koira ja vapaaehtoisia lähti hoitamaan tätä etsintää poliisin johdolla.
– Poliisin kannalta yhteistyö ja harjoittelu vapaaehtoisten kanssa on todella tärkeää. Opimme toisiltamme ja kehitämme tilannekuvan ylläpitoa ja tehtävään liittyvää viestintää, sanoo Itä-Suomen poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jussi Taskinen.
Taskinen johti etsintäharjoitusta päivän ajan.
– Valmiuslauantain ajatus oli alunperin se, että olemme valmiina auttamaan etsintätehtävällä, vaikka kesken harjoituksen, mikä sitten tulikin todeksi, sanoo Vapepan Kuopion paikallistoimikunnan puheenjohtaja Jouni Nuutinen
– On tärkeää, että harjoittelemme yhdessä tilanteen johtamista ja että osaamme toimia todellisissa tilanteissa tehokkaasti ja ymmärrämme toistemme tarpeet ja toimintatavat. Jatkossa vastaavanlaisia harjoituksia kehitetään yhdessä saadun harjoituspalautteen avulla, Nuutinen jatkaa
– Lentopelastuksen kattojärjestö Suomen Lentopelastusseura, oli mukana kouluttamassa vapaaehtoisia. Lentokoneen käytöstä etsinnällä käytiin läpi sen mahdollisuudet ja rajoitteet. Samalla kehitettiin viestintään ja poliisi dronen ja lentokoneen käyttöön liittyviä yhteistoimintoja, sanoo harjoituksen ilmatoiminnan tehtävänjohtaja Tiina Pirttimäki Kuopion lentäjistä.
– Vapaaehtoistoiminta kaipaa tekijöitä myös jatkossa, joten yleisön paikalla olo ja somessa näkyminen on hyvä asia myös järvipelastuksen jatkumisen kannnalta. Maastossa ja järvellä toiminen vaatii jatkuvaa harjoittelua, jota järvipelastajissa tehdään viikottain. Tällainen yhteisharjoitus tuo meille lisää tietoa muilta toimijoilta ja harjoittelu tekee mestarin, sanoo Kuopion Järvipelastuksen puheenjohtaja Hanna Venäläinen.
Päivän teema ” Jaettu tieto, jaettu taito – yhteinen toimintakyky” toteutui eri toimijoiden mielestä hyvin.
Lauantaina kello 4.20 mitattiin Liperissä Kuopiontiellä Polvijärven sillan alta Joensuun suunnasta lähestyvälle henkilöautolle nopeudeksi 240 kilometriä tunnissa. Nopeus rajoitus tapahtuma-alueella on 100 km/h. Nopeudessa on huomioituna varmuusvähennys. Kuljettaja pysäytettiin Ylämyllyn Shellin risteykseen ja sekä ajoneuvo että kuljettaja jätettiin huoltamon pihaan. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.
Pahoinpitely Joensuu Lauantai
Kello 4.18 Siltakadulla Joensuussa kahden henkilön väliseen riitelyyn väliin mennyttä miestä epäillään pahoinpitelystä. Mies oli käynyt toiseen mieheen kiinni repimällä tätä vaatteista ja potkaisemalla jalkaan.
Epäilty rattijuopumus Kitee
Perjantaina hieman ennen puolta yötä Kiteentiellä Kiteen keskustassa poliisipartiota vastaan ylinopeutta ajanutta henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös rattijuopumuksesta. Henkilöautolle mitattiin nopeudeksi 64 kilometriä tunnissa rajoituksen olleessa alueella 40 kilometriä tunnissa. Kuljettajan puhallustulos oli ollut 1.15 promillea. Kuljettaja käytettiin verikokeessa ajon aikaisen veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi kuljettajan kerrottua nauttineensa alkoholia vain hetkeä ennen pysäytystä.
Liikenneonnettomuus Joensuu
Perjantaina kello 18 maissa oli traktorimönkijä törmännyt henkilöautoon kytkettyyn kevytperävaunuun Rantakadun ja Kalastajankadun risteyksessä Joensuussa. Perävaunu oli irronnut koukustaan ja perävaunun aisa oli painunut henkilöauton takapuskurista sisään. Törmäyksestä ei ollut aiheutunut henkilövahinkoja.
Vahingonteko Polvijärvi
Polvijärvellä Kallioniementien venerannalla oli torstain ja perjantain välisenä yönä tehty ilkivaltaa polttamalla pelastusrengas sekä kodan piippua. Lisäksi venerannan alueella oli ”revitelty” ajoneuvoilla. Poliisi pyytää vahinkoa aiheuttaneita nuoria sekä myös nuorten henkilöllisyyden tietäviä ottamaan yhteyttä poliisiin asian selvittämiseksi. Yhteydenotot sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen 0295415232 tai poliisipäivystykseen 0295415320 arkisin kello 8-16.
Näpistys Liperi
Perjantaina iltapäivällä poliisipartio tavoitti Liperin kirkonkylän alueelta ST1-huoltoasemalla Liperissä polttoainetta yli kaksisataa litraa kanistereihin tankanneen miehen. Mies oli ollut tankkausreissulla henkilöautolla, jonka hän oli hylännyt mittarikentälle henkilökunnan tullessa paikalle ja lähtenyt karkuun. Miestä epäillään näpistyksestä sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska ajo-oikeutta henkilöauton kuljettamiseen hänellä ei ollut.
NordenBladet — Yksi henkilö menehtyi Tampereella sisäampumaradalla tapahtuneessa tilanteessa perjantai-iltana, 15. syyskuuta.Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen ampuma-aseonnettomuudesta noin kello 20.45. Henkilöä yritettiin elvyttää, mutta hän menehtyi tapahtumapaikalle.
Yksi henkilö menehtyi Tampereella sisäampumaradalla tapahtuneessa tilanteessa perjantai-iltana, 15. syyskuuta.
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen ampuma-aseonnettomuudesta noin kello 20.45. Henkilöä yritettiin elvyttää, mutta hän menehtyi tapahtumapaikalle.
Poliisi on aloittanut asiasta kuolemansyyn selvittämisen, eikä tapaukseen epäillä liittyvän rikosta.
Koska kuolemansyyn selvittäminen on lain mukaan salassa pidettävää tietoa, asiasta ei tiedoteta enempää.
NordenBladet — Vaasassa sisäsatamasta löytyi eilen illalla klo 22 aikaan vedestä vainaja, jonka henkilöllisyys on toistaiseksi tuntematon.Vaasassa sisäsatamasta löytyi eilen illalla klo 22 aikaan vedestä vainaja, jonka henkilöllisyys on toistaiseksi tuntematon. Vainaja on nuorehko mies, jolla yllään tummat vaatteet.
Vaasassa sisäsatamasta löytyi eilen illalla klo 22 aikaan vedestä vainaja, jonka henkilöllisyys on toistaiseksi tuntematon.
Vaasassa sisäsatamasta löytyi eilen illalla klo 22 aikaan vedestä vainaja, jonka henkilöllisyys on toistaiseksi tuntematon. Vainaja on nuorehko mies, jolla yllään tummat vaatteet.
Poliisi selvittää vainajan henkilöllisyyttä.
Asiasta tiedotetaan lisää kun se tutkinnallisesti on mahdollista.
NordenBladet — Iltapäivällä 15.9. noin klo 12.40 Ähtärissä Saarijärventiellä tapahtui henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus, jossa polkupyöräilijä menehtyi.Polkupyöräilijä oli ollut ajamassa nojapyörämallisella polkupyörällä Saarijärventietä kohti Saarijärveä. Samaan suuntaan ajanut henkilöauto osui edessä kulkevaan polkupyöräilijään, joka menehtyi törmäyksessä. Poliisi tutkii onnettomuutta tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.
Iltapäivällä 15.9. noin klo 12.40 Ähtärissä Saarijärventiellä tapahtui henkilöauton ja polkupyöräilijän välinen liikenneonnettomuus, jossa polkupyöräilijä menehtyi.
Polkupyöräilijä oli ollut ajamassa nojapyörämallisella polkupyörällä Saarijärventietä kohti Saarijärveä. Samaan suuntaan ajanut henkilöauto osui edessä kulkevaan polkupyöräilijään, joka menehtyi törmäyksessä. Poliisi tutkii onnettomuutta tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.
Saarijärventiellä on 80 km/h nopeusrajoitus ja keliolosuhde on ollut onnettomuushetkellä hyvä.
NordenBladet — Poliisi epäilee kahden ulkomaalaisen miehen syyllistyneen rahankeräysrikokseen elo-syyskuun 2023 aikana. Miesten epäillään keränneen rahaa erilaisiin kohteisiin ilman rahankeräykseen vaadittavia lupia. Poliisi pyytää yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat elo-syyskuun aikana antaneet rahaa ulkomaalaismiesten tämän tyyppiseen rahankeräykseen.Poliisi on ottanut Kajaanissa kiinni kaksi ulkomaalaista miestä, joita epäillään rahankeräysrikoksesta. Miehet ovat keränneet rahaa eri kohteisiin. Poliisin tietojen mukaan he ovat keränneet rahaa ainakin kuuromykille lapsille, jalkapalloseuralle sekä invalidien hyväksi. Poliisi epäilee, että miehillä ei ole ollut rahankeräyslupaa, eivätkä heidän keräämänsä rahat ole päätyneet luvatulle kohteelle. Rahankeräys on tapahtunut yleisillä alueilla, kuten kauppojen lähistöillä. Miehet ovat mahdollisesti liikkuneet ympäri Suomea. Poliisi epäilee heidän keränneen rahaa Kajaanin lisäksi ainakin myös Hyrynsalmella, Jyväskylässä, Tampereella ja Mikkelin suunnalla.
Poliisi epäilee kahden ulkomaalaisen miehen syyllistyneen rahankeräysrikokseen elo-syyskuun 2023 aikana. Miesten epäillään keränneen rahaa erilaisiin kohteisiin ilman rahankeräykseen vaadittavia lupia. Poliisi pyytää yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat elo-syyskuun aikana antaneet rahaa ulkomaalaismiesten tämän tyyppiseen rahankeräykseen.
Poliisi on ottanut Kajaanissa kiinni kaksi ulkomaalaista miestä, joita epäillään rahankeräysrikoksesta. Miehet ovat keränneet rahaa eri kohteisiin. Poliisin tietojen mukaan he ovat keränneet rahaa ainakin kuuromykille lapsille, jalkapalloseuralle sekä invalidien hyväksi. Poliisi epäilee, että miehillä ei ole ollut rahankeräyslupaa, eivätkä heidän keräämänsä rahat ole päätyneet luvatulle kohteelle. Rahankeräys on tapahtunut yleisillä alueilla, kuten kauppojen lähistöillä. Miehet ovat mahdollisesti liikkuneet ympäri Suomea. Poliisi epäilee heidän keränneen rahaa Kajaanin lisäksi ainakin myös Hyrynsalmella, Jyväskylässä, Tampereella ja Mikkelin suunnalla.
Poliisi pyytää yhteydenottoa sellaisilta henkilöiltä, jotka ovat elo-syyskuun 2023 aikana antaneet rahaa tämän tyyppiseen keräykseen. Yhteydenotot poliisiin sähköpostilla osoitteeseen tutkinta.kainuu@poliisi.fi , tai puhelimella numeroon 295 464 410.
Ennen kuin annat tai maksat rahaa keräykseen, tai jos muuten epäilet rahankeräyksen laillisuutta, voit tarkastaa poliisi.fi sivulta Rahankeräysluvat – Poliisi rahankeräyslupien listasta, että lupa ja tilinumero täsmäävät.
NordenBladet — Mikkelistä Haukivuoren Saksalanharjulta anastettiin torstaina musta Ford Ranger pakettiauto, jonka rekisterinumero on NMM-558Mikkelistä Haukivuoren Saksalanharjulta anastettiin torstaina 14.9.2023 kello kuuden aikaan aamulla vuosimallia 2021 oleva Ford Ranger merkkinen pakettiauto, jonka rekisterinumero on NMM-558. Pakettiauto on väriltään musta ja pakettiauton kyljissä on ”Veljekset Hokkanen Oy” -tarrat.
Mikkelistä Haukivuoren Saksalanharjulta anastettiin torstaina musta Ford Ranger pakettiauto, jonka rekisterinumero on NMM-558
Mikkelistä Haukivuoren Saksalanharjulta anastettiin torstaina 14.9.2023 kello kuuden aikaan aamulla vuosimallia 2021 oleva Ford Ranger merkkinen pakettiauto, jonka rekisterinumero on NMM-558. Pakettiauto on väriltään musta ja pakettiauton kyljissä on ”Veljekset Hokkanen Oy” -tarrat.