keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Uusi ohjelma pyrkii poistamaan pitkäaikaisasunnottomuuden

NordenBladet — Ympäristöministeriö on asettanut ohjelman pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Käynnistyvän ohjelman tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä.Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n selvityksen mukaan yli 1 100 henkilöä oli vuonna 2022 pitkäaikaisasunnottomina Suomessa. Tämä on 185 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vielä vuonna 2008 yli vuoden tai toistuvasti kolmen vuoden aikana asunnottomana olevien määrä oli noin 3 600.   ”Suunta on ollut oikea, ja hyvästä työstä on pidettävä kiinni. Pitkäaikaisasunnottomuus on kuitenkin edelleen vakava ongelma, sillä jokaisella on oikeus omaan kotiin. Teemme määrätietoisesti työtä sen puolesta, että pitkäaikaisasunnottomuutta ei Suomessa esiinny”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen painottaa.Vaikuttavaa työtä asunnottomuuskysymyksen ratkaisemiseksi on tehty pitkään, ja ongelman monitahoisuus on hyvin selvillä. Aiemman työn perusteella tiedetään, että monet pitkäaikaisasunnottomat tarvitsevat heille sopivan asumisratkaisun lisäksi erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Heillä voi olla talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia. Kaikki eivät pärjää vahvankaan tuen avulla tavallisessa asunnossa, vaan heille tarvitaan pieniä tuetun asumisen yksiköitä.Ympäristöministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan asiat eli asunnot ja asumista tukevat palvelut muodostavat pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisen ytimen. Hallinnonalojen tiiviin yhteistyön ohella ohjelma tiivistää entisestään yhteistyötä kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion välillä.  ”Hallituksen tavoite on kunnianhimoinen, mutta saavutettavissa määrätietoisella työllä. Suomessa on tehty eri hallituskausina johdonmukaisesti tekoja asunnottomuuden vähentämiseksi ja asian tärkeydestä vallitsee laaja yhteiskunnallinen yhteisymmärrys. Kuluvalla kaudella on syytä kiinnittää erityistä huomiota kaupunkien, hyvinvointialueiden ja valtion saumattoman yhteistyön varmistamiseen”, ohjelman johtoryhmän puheenjohtajana toimiva Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov, sanoo.  Hallitusohjelman mukaisesti pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen osoitetaan pysyvää rahoitusta. Käynnistyvä ohjelma laatii tarkemman suunnitelman, jonka mukaan rahoitus kohdennetaan.Lisäksi pitkäaikaisasunnottomille suunnattuja asumisyksiköitä rahoitetaan ARA:n myöntämällä erityisryhmien investointiavustuksella ja korkotukilainoilla. Ohjelmaan osallistuvat kaupungit ja hyvinvointialueet ovat oikeutettuja hakemaan rahoitusta pitkäaikaisasunnottomuutta poistaviin investointeihin sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen ja käyttöönottoon.  Työtä kaiken asunnottomuuden torjumiseksi tukevat lisäksi toimet, joilla valtion tukemia vuokra-asuntoja suunnataan eniten tarvitseville, sekä häätöjen ehkäisyyn tähtäävä työ, kuten asumisneuvonta. Asuntotarjonta vaikuttaa asunnottomuuteen, ja siksi hallitus edistää asuntomarkkinan toimintaa ja riittävää asuntorakentamista etenkin kasvukeskuksissa muun muassa käynnissä olevien MAL-sopimusneuvotteluiden kautta.  Ohjelmalle on asetettu johtoryhmä, joka kutsuu kaikki ohjelmaa toteuttavat tahot ohjelmaryhmään. Ohjelman toimikausi on 1.1.2024−31.12.2026.Ohjelman johtoryhmän kokoonpano, tarkemmat tavoitteet ja toimenpiteet ovat asettamiskirjeessä valtioneuvoston Hankeikkunassa.Lisätiedot
Tommi Laanti
asuntoneuvos
p. 0295 250 146
[email protected]
Daniel Sazonov
apulaispormestari
p. 045 129 6812
[email protected]

Ympäristöministeriö on asettanut ohjelman pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi. Käynnistyvän ohjelman tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä.

Lähde: ym.fi

Katalysaattorivarkaudet ovat kääntyneet selvään laskuun

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi käynnisti reilu vuosi sitten uuden toimintamallin, jonka tarkoituksena on valtakunnallisesti ollut vähentää katalysaattorivarkauksia ja vaikeuttaa anastettujen katalysaattoreiden jälleenmyyntiä Suomessa. Vuoden kuluessa katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet merkittävästi.Syksyllä 2022 Lounais-Suomen poliisi käynnisti yhteistyössä alan suurimpien toimijoiden kanssa toimintamallin, jonka tavoitteena on kitkeä katalysaattoreihin liittyvää rikollisuutta.Uuden mallin mukaisesti pääasialliset katalysaattoreita ostavat yritykset ryhtyivät vaatimaan yksittäisten katalysaattoreiden myyjiltä dokumenttia siitä, että nämä tosiasiassa omistavat kauppaamansa katalysaattorin. Dokumenttina voi toimia esimerkiksi rekisteriote, romutustodistus tai tosite suoritetusta vaihtotyöstä.Tilastojen perusteella poliisille ilmoitetut epäillyt katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet viime vuodesta noin 40–45 prosenttia.– 1.1.–11.12.2023 poliisin tietojärjestelmään on kirjattu 1 689 varkausrikosta, jossa esiintyy katalysaattori. Viime vuonna vastaavana ajankohtana näitä rikoksia oli 3 025. Määrän pudotusta voidaan pitää hyvin merkittävänä, arvioi rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Uusi toimintamalli on vakiintunutSuomen suurimmat katalysaattoreiden parissa toimivat yritykset ovat Reteko Oy, Kat-Metal Oy, Suomen Katalysaattorikierrätys Oy ja Kuusakoski Oy. Yrityksistä kerrotaan, että uusi toimintamalli on vakiintunut käytäntöön ja asiakaskunta on ottanut sen ymmärtäväisesti vastaan. – Yritykset tulevat kuulemma jatkossakin pyytämään dokumenttia omistussuhteesta, kun ne ostavat irrallisia katalysaattoreita. Poliisi on tyytyväinen yritysten sitoutumiseen ja yhteiseen tavoitteeseen rikollisuuden torjumiseksi, Paaer sanoo.Yksittäisistä katalysaattoreista maksettava hinta perustuu katalysaattorin malliin ja sen kuntoon. Kukin katalysaattori tarkastetaan, jotta sen kunto ja malli voidaan todeta.Syksyllä aloitettu toimintamalli on tuonut tähän lisänä sen, että yksittäisen katalysaattorin mukana kulkee auton rekisterinumero, joka kertoo sen alkuperän. Tämä mahdollistaa myös toimitusketjun jälkikäteistarkastelun. Arvometallien hinnat myös laskeneetUuden toimintamallin lisäksi rikosmäärän vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut katalysaattorien sisältämien arvometallien (rhodium, palladium ja platina) futuurihintojen lasku.– Yritysten mukaan yksittäisestä katalysaattorista maksettava hinta on laskenut jopa 75 prosenttia. Eli jos ennen keskiverto katalysaattorista maksettiin 400 euroa, nyt siitä maksetaan enää 100 euroa, Paaer sanoo.  

Lounais-Suomen poliisi käynnisti reilu vuosi sitten uuden toimintamallin, jonka tarkoituksena on valtakunnallisesti ollut vähentää katalysaattorivarkauksia ja vaikeuttaa anastettujen katalysaattoreiden jälleenmyyntiä Suomessa. Vuoden kuluessa katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet merkittävästi.

Syksyllä 2022 Lounais-Suomen poliisi käynnisti yhteistyössä alan suurimpien toimijoiden kanssa toimintamallin, jonka tavoitteena on kitkeä katalysaattoreihin liittyvää rikollisuutta.

Uuden mallin mukaisesti pääasialliset katalysaattoreita ostavat yritykset ryhtyivät vaatimaan yksittäisten katalysaattoreiden myyjiltä dokumenttia siitä, että nämä tosiasiassa omistavat kauppaamansa katalysaattorin. Dokumenttina voi toimia esimerkiksi rekisteriote, romutustodistus tai tosite suoritetusta vaihtotyöstä.

Tilastojen perusteella poliisille ilmoitetut epäillyt katalysaattorivarkaudet ovat vähentyneet viime vuodesta noin 40–45 prosenttia.

– 1.1.–11.12.2023 poliisin tietojärjestelmään on kirjattu 1 689 varkausrikosta, jossa esiintyy katalysaattori. Viime vuonna vastaavana ajankohtana näitä rikoksia oli 3 025. Määrän pudotusta voidaan pitää hyvin merkittävänä, arvioi rikoskomisario Mika Paaer Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Uusi toimintamalli on vakiintunut

Suomen suurimmat katalysaattoreiden parissa toimivat yritykset ovat Reteko Oy, Kat-Metal Oy, Suomen Katalysaattorikierrätys Oy ja Kuusakoski Oy. Yrityksistä kerrotaan, että uusi toimintamalli on vakiintunut käytäntöön ja asiakaskunta on ottanut sen ymmärtäväisesti vastaan. 

– Yritykset tulevat kuulemma jatkossakin pyytämään dokumenttia omistussuhteesta, kun ne ostavat irrallisia katalysaattoreita. Poliisi on tyytyväinen yritysten sitoutumiseen ja yhteiseen tavoitteeseen rikollisuuden torjumiseksi, Paaer sanoo.

Yksittäisistä katalysaattoreista maksettava hinta perustuu katalysaattorin malliin ja sen kuntoon. Kukin katalysaattori tarkastetaan, jotta sen kunto ja malli voidaan todeta.

Syksyllä aloitettu toimintamalli on tuonut tähän lisänä sen, että yksittäisen katalysaattorin mukana kulkee auton rekisterinumero, joka kertoo sen alkuperän. Tämä mahdollistaa myös toimitusketjun jälkikäteistarkastelun. 

Arvometallien hinnat myös laskeneet

Uuden toimintamallin lisäksi rikosmäärän vähenemiseen on todennäköisesti vaikuttanut katalysaattorien sisältämien arvometallien (rhodium, palladium ja platina) futuurihintojen lasku.

– Yritysten mukaan yksittäisestä katalysaattorista maksettava hinta on laskenut jopa 75 prosenttia. Eli jos ennen keskiverto katalysaattorista maksettiin 400 euroa, nyt siitä maksetaan enää 100 euroa, Paaer sanoo. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitehtäviä riittää pyhinä – kehotamme aloittamaan joulurauhan jo matkalla

NordenBladet — Kotihälytykset, jotka johtuvat ihmisten välisistä pienistä ja suurista erimielisyyksistä, pitävät partiot liikkeellä jouluna. Myös tien päällä poliisi pitää huolta turvallisuudesta pyhien aikaan. Länsi-Uudenmaan poliisi nostaakin esiin muutamia korostuneita riskejä esimerkiksi pyhien liikenteessä ja joulun ostoshumussa.Joulu on rauhoittumisen aikaa. Vaikka monet viettävät aikaa läheistensä kanssa, poliisin työ jatkuu. Tehtävämme on turvata kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina – niinpä emme jää aivan työttömiksi juhlapyhinäkään. Poliisi toivoo autoilijoita kiinnittämään huomiota muutamaan asiaan joululiikenteessä. Kun juhlapyhät osuvat viikonlopulle, liikennemäärät lisääntyvät jakautuessaan lyhyelle ajanjaksolle. Jouluiloa ei kannata kiireellä pilata, joten unohda turhan tiiviit aikataulut ja lähde liikenteeseen vain hyvin levänneenä, selvin päin ja jos mahdollista, valoisaan aikaan.Joulumieltä voi parantaa olemalla kohtelias muille myös liikenteessä. Muiden tienkäyttäjien huomioiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että annetaan muille tilaa kaistanvaihtojen yhteydessä ja päästetään jono takaa ohi, jos itse haluaa ajella hiljempaa.- Turvavälin pitämisellä voi olla erittäin suuri merkitys onnettomuuden ehkäisemisessä. Muistuttaisin myös, että turhista ohituksista ei ole muuta kuin haittaa, sillä nämä eivät juurikaan nopeuta perille pääsyä, kertoo komisario Hannu Kontola.Joulun ostoshumukin nostaa onnettomuusriskiäKauppakeskusten parkkihallit ovat joulun aikaan täynnä ja onnettomuusriski näissä kasvaa. Ruuhkaa, stressiä ja ”rattiraivoilmiötä” voi välttää käyttämällä julkista liikennettä ja tekemällä ostokset ajoissa.Jos autolla kuitenkin liikutaan, on hyvä pitää mukana esimerkiksi pyyhe, sillä pakkasella parkkihalliin ajaessa auton lasit usein huurtuvat ja menettävät näkyvyyden. Kannattaa muistaa, että myös jalankulkuliikenne on vilkasta parkkihalleissa jouluisin.Elämme monella tapaa kuormittavaa ja haastavaa maailman aikaa. Itse voimme kuitenkin usein hyvin silloin, kun läheisemme voivat hyvin. Panostakaamme siis lähimmäistemme hyvinvointiin myös tänä jouluna. Joulurauhan julistuksen sanoin kehotamme viettämään joulun juhlaa ”asiaankuuluvalla hartaudella sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään”.

Kotihälytykset, jotka johtuvat ihmisten välisistä pienistä ja suurista erimielisyyksistä, pitävät partiot liikkeellä jouluna. Myös tien päällä poliisi pitää huolta turvallisuudesta pyhien aikaan. Länsi-Uudenmaan poliisi nostaakin esiin muutamia korostuneita riskejä esimerkiksi pyhien liikenteessä ja joulun ostoshumussa.

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Vaikka monet viettävät aikaa läheistensä kanssa, poliisin työ jatkuu. Tehtävämme on turvata kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina – niinpä emme jää aivan työttömiksi juhlapyhinäkään. 

Poliisi toivoo autoilijoita kiinnittämään huomiota muutamaan asiaan joululiikenteessä. Kun juhlapyhät osuvat viikonlopulle, liikennemäärät lisääntyvät jakautuessaan lyhyelle ajanjaksolle. Jouluiloa ei kannata kiireellä pilata, joten unohda turhan tiiviit aikataulut ja lähde liikenteeseen vain hyvin levänneenä, selvin päin ja jos mahdollista, valoisaan aikaan.

Joulumieltä voi parantaa olemalla kohtelias muille myös liikenteessä. Muiden tienkäyttäjien huomioiminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että annetaan muille tilaa kaistanvaihtojen yhteydessä ja päästetään jono takaa ohi, jos itse haluaa ajella hiljempaa.

– Turvavälin pitämisellä voi olla erittäin suuri merkitys onnettomuuden ehkäisemisessä. Muistuttaisin myös, että turhista ohituksista ei ole muuta kuin haittaa, sillä nämä eivät juurikaan nopeuta perille pääsyä, kertoo komisario Hannu Kontola.

Joulun ostoshumukin nostaa onnettomuusriskiä

Kauppakeskusten parkkihallit ovat joulun aikaan täynnä ja onnettomuusriski näissä kasvaa. Ruuhkaa, stressiä ja ”rattiraivoilmiötä” voi välttää käyttämällä julkista liikennettä ja tekemällä ostokset ajoissa.

Jos autolla kuitenkin liikutaan, on hyvä pitää mukana esimerkiksi pyyhe, sillä pakkasella parkkihalliin ajaessa auton lasit usein huurtuvat ja menettävät näkyvyyden. Kannattaa muistaa, että myös jalankulkuliikenne on vilkasta parkkihalleissa jouluisin.

Elämme monella tapaa kuormittavaa ja haastavaa maailman aikaa. Itse voimme kuitenkin usein hyvin silloin, kun läheisemme voivat hyvin. Panostakaamme siis lähimmäistemme hyvinvointiin myös tänä jouluna. Joulurauhan julistuksen sanoin kehotamme viettämään joulun juhlaa ”asiaankuuluvalla hartaudella sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään”.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rantavedestä löytyi menehtynyt henkilö Espoossa

NordenBladet — Espoon Matinkylässä sijaitsevalla uimarannalla torstaiaamuna 21.12. liikkuneet sivulliset havaitsivat rantavedessä elottoman henkilön. Länsi-Uudenmaan poliisi on aloittanut tapauksen selvittämisen kuolemansyyn tutkintana.Sivulliset havaitsivat veden varassa olleen henkilön ja soittivat hätäkeskukseen noin kello 7.30. Länsi- Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköt nostivat menehtyneen vedestä. Menehtynyt on täysi-ikäinen nainen.Poliisi tutkii henkilön veden varaan joutumiseen ja menehtymiseen johtaneita syitä. Tutkinta on aloitettu kuolemansyyn tutkintana, sillä ensitietojen perusteella ei tapauksessa ole syytä epäillä rikosta.Tiedotamme tapauksesta lisää vain, jos tutkinnassa esille tulevat asiat niin edellyttävät.

Espoon Matinkylässä sijaitsevalla uimarannalla torstaiaamuna 21.12. liikkuneet sivulliset havaitsivat rantavedessä elottoman henkilön. Länsi-Uudenmaan poliisi on aloittanut tapauksen selvittämisen kuolemansyyn tutkintana.

Sivulliset havaitsivat veden varassa olleen henkilön ja soittivat hätäkeskukseen noin kello 7.30. Länsi- Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköt nostivat menehtyneen vedestä. Menehtynyt on täysi-ikäinen nainen.

Poliisi tutkii henkilön veden varaan joutumiseen ja menehtymiseen johtaneita syitä. Tutkinta on aloitettu kuolemansyyn tutkintana, sillä ensitietojen perusteella ei tapauksessa ole syytä epäillä rikosta.

Tiedotamme tapauksesta lisää vain, jos tutkinnassa esille tulevat asiat niin edellyttävät.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee kahta henkilöä useista rikoksista sukulaisiin kohdistuvassa kiskonnantapaisessa työsyrjintäkokonaisuudessa

NordenBladet — Helsingin poliisilaitoksen alueellinen työperäinen ihmiskaupparyhmä on tutkinut siivousalan yritykseen liittyviä epäiltyjä rikoksia 2022–2023. Kokonaisuudessa on rikosnimikkeinä kiskonnantapaisia työsyrjintöjä, törkeitä veropetoksia ja törkeitä velallisen epärehellisyyksiä.Poliisi epäilee, että kaksi ulkomaalaista siivousalan yrittäjää työllistivät sukulaisiaan ja palkkoja jätettiin maksamatta. Asianomistajat työskentelivät yrityksessä lyhyimmillään neljä vuotta ja pisimmillään yli 11 vuotta.Osa uhreista kertoi tehneensä töitä seitsemänä päivänä viikossa ja osa kuutena. Yrittäjät maksoivat palkkaa kuitenkin vain viidestä päivästä. Ylityö- ja haittatyökorvauksia ei maksettu ollenkaan asianomistajien mukaan.Yhden asianomistajan palkasta pidätettiin osa ulosottoa varten, mutta rahoja ei ollut maksettu ulosottoon. Kun maksu myöhemmin hoidettiin, epäillyt merkkasivat summan velaksi asianomistajalle.– Asianomistajat tulivat Suomeen töihin sukulaistensa yritykseen ja tekivät töitä useita vuosia, kunnes yritys meni konkurssiin ja työt loppuivat. Kertomansa mukaan asianomistajat eivät olleet vaatineet puuttuvia palkkoja aiemmin, koska he olivat luottaneet sukulaisiinsa tai sukulainen oli neuvonut vaihtamaan työpaikkaa, jos palkka ei miellytä. Ilman suomen kielen taitoa työpaikan vaihtaminen oli asianomistajien mukaan mahdotonta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nils Majewski.Poliisi epäilee myös, että yrittäjät siirsivät yrityksen varoja itselleen ja muille yrityksilleen laittomasti sekä aiheuttivat yrityksen maksukyvyttömyyden. Näiden epäiltyjen rikosten esitutkinta on kesken.Kiskonnantapaiset työsyrjinnät siirtyvät syyteharkintaan ensi vuoden alussa.     

Helsingin poliisilaitoksen alueellinen työperäinen ihmiskaupparyhmä on tutkinut siivousalan yritykseen liittyviä epäiltyjä rikoksia 2022–2023. Kokonaisuudessa on rikosnimikkeinä kiskonnantapaisia työsyrjintöjä, törkeitä veropetoksia ja törkeitä velallisen epärehellisyyksiä.

Poliisi epäilee, että kaksi ulkomaalaista siivousalan yrittäjää työllistivät sukulaisiaan ja palkkoja jätettiin maksamatta. Asianomistajat työskentelivät yrityksessä lyhyimmillään neljä vuotta ja pisimmillään yli 11 vuotta.

Osa uhreista kertoi tehneensä töitä seitsemänä päivänä viikossa ja osa kuutena. Yrittäjät maksoivat palkkaa kuitenkin vain viidestä päivästä. Ylityö- ja haittatyökorvauksia ei maksettu ollenkaan asianomistajien mukaan.

Yhden asianomistajan palkasta pidätettiin osa ulosottoa varten, mutta rahoja ei ollut maksettu ulosottoon. Kun maksu myöhemmin hoidettiin, epäillyt merkkasivat summan velaksi asianomistajalle.

– Asianomistajat tulivat Suomeen töihin sukulaistensa yritykseen ja tekivät töitä useita vuosia, kunnes yritys meni konkurssiin ja työt loppuivat. Kertomansa mukaan asianomistajat eivät olleet vaatineet puuttuvia palkkoja aiemmin, koska he olivat luottaneet sukulaisiinsa tai sukulainen oli neuvonut vaihtamaan työpaikkaa, jos palkka ei miellytä. Ilman suomen kielen taitoa työpaikan vaihtaminen oli asianomistajien mukaan mahdotonta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nils Majewski.

Poliisi epäilee myös, että yrittäjät siirsivät yrityksen varoja itselleen ja muille yrityksilleen laittomasti sekä aiheuttivat yrityksen maksukyvyttömyyden. Näiden epäiltyjen rikosten esitutkinta on kesken.

Kiskonnantapaiset työsyrjinnät siirtyvät syyteharkintaan ensi vuoden alussa.

 

 

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi epäilee kahta henkilöä työperäisestä ihmiskaupasta siivousyrityksessä

NordenBladet — Helsingin poliisilaitoksen alueellinen työperäinen ihmiskaupparyhmä on tutkinut siivousalan yritykseen liittyviä epäiltyjä rikoksia tämän ja edellisen vuoden aikana. Kokonaisuudessa rikosnimikkeinä on kymmenkunta työperäistä ihmiskauppaa.Poliisi epäilee, että kaksi ulkomaalaista siivousalan yrittäjää työllistivät useita ulkomaalaisia henkilöitä ja jättivät osan palkoista maksamatta. Asianomistajat työskentelivät yrityksessä lyhyimmillään vajaan kahden kuukauden ajan ja pisimmillään noin kaksi vuotta.

Helsingin poliisilaitoksen alueellinen työperäinen ihmiskaupparyhmä on tutkinut siivousalan yritykseen liittyviä epäiltyjä rikoksia tämän ja edellisen vuoden aikana. Kokonaisuudessa rikosnimikkeinä on kymmenkunta työperäistä ihmiskauppaa.

Poliisi epäilee, että kaksi ulkomaalaista siivousalan yrittäjää työllistivät useita ulkomaalaisia henkilöitä ja jättivät osan palkoista maksamatta. Asianomistajat työskentelivät yrityksessä lyhyimmillään vajaan kahden kuukauden ajan ja pisimmillään noin kaksi vuotta.

– Asianomistajien mukaan työnantaja lupasi heille maksua vastaan oleskeluluvan. Hänen epäillään myös käyttäytyneen aggressiivisesti työntekijöitä kohtaan ja vähentäneen heidän työtuntejaan. Hän myös uhkasi osalle asianomistajista, että nämä eivät saisi oleskelulupaa tai menettäisivät sen, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Nils Majewski.

Asianomistajien mukaan osa heistä oli maksanut työnantajalle oleskeluluvan saamiseksi noin 1 500–2 500 euroa. Jotkut asianomistajista kertoivat, että he antoivat puhelimensa maksuksi oleskeluluvasta.

– Usea asianomistaja joutui maksamaan osan palkastaan käteisellä takaisin työnantajalle. Poliisi myös epäilee, että joissakin tapauksissa työnantaja ei maksanut ylitöistä ja viikonlopputöistä palkkaa, sanoo tutkinnanjohtaja Majewski.

Yritys on lopettanut liiketoimintansa konkurssiin.

Rikoskokonaisuus siirtyy syyteharkintaan tammikuun aikana.

 

 

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Törkeitä varkauksia Kuopiossa

NordenBladet — Kolmeen asuttuun asuntoon murtauduttu Kuopiossa Haminamäentiellä ja liikekiinteistöihin Juankoskella sekä Nilsiässä.Poliisi sai 20.12.2023 klo 13:28 ilmoituksen asuntomurrosta Kuopion Haminamäentiellä. Ilmoittajan mukaan asuttuun asuntoon oli murtauduttu aamupäivän aikana asukkaiden poissa ollessa ja asunnon sisällä oli pengottu paikkoja. Poliisi suoritti rikospaikalla teknistä tutkintaa. Poliisille tuli klo 14:53 ja 16:16 aikoihin ilmoitukset myös kahdesta muusta samaan aikaan naapurustossa tehdystä asuntomurrosta. Asunnoista oli anastettu omaisuutta.

Kolmeen asuttuun asuntoon murtauduttu Kuopiossa Haminamäentiellä ja liikekiinteistöihin Juankoskella sekä Nilsiässä.

Poliisi sai 20.12.2023 klo 13:28 ilmoituksen asuntomurrosta Kuopion Haminamäentiellä. Ilmoittajan mukaan asuttuun asuntoon oli murtauduttu aamupäivän aikana asukkaiden poissa ollessa ja asunnon sisällä oli pengottu paikkoja. Poliisi suoritti rikospaikalla teknistä tutkintaa. Poliisille tuli klo 14:53 ja 16:16 aikoihin ilmoitukset myös kahdesta muusta samaan aikaan naapurustossa tehdystä asuntomurrosta. Asunnoista oli anastettu omaisuutta.

Kaikkia kolmea murtoa tutkitaan törkeinä varkauksina. Poliisi pyytää havaintoja 20.12.2023 klo 8-14 välisenä aikana Kuopiossa Haminamäentiellä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Poliisi kehottaa Haminamäentiellä asuvia, mutta poissa kotoa olleita henkilöitä tarkastamaan oman asuntonsa tilanteen.

Tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Poliisilla on tutkittavana myös kaksi liikekiinteistöihin kohdistunutta rikosta. Poliisi sai ilmoituksen 21.12.2023 n. klo 05.00, että Juankoskella on rikottu Juankoskentie 22 osoitteessa sijaitsevan Bar Pataruukin ikkuna. Tutkinnassa on selvitetty, että teko on tehty hieman klo 04:30 jälkeen. Noin klo 05:15 on Nilsiässä Nilsiäntie 66 osoitteessa sijaitsevan kauppaliikkeen ikkuna rikottu ja sisällä liikkeessä pengottu paikkoja. Poliisi on käynyt rikospaikoilla suorittamassa tutkintaa. Anastetun omaisuuden määrän ja laadun selvittäminen on vielä kesken.

Myös liikekiinteistömurtoihin liittyvät vihjeet ja havainnot pyydetään ilmoittamaan Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon tai vihjesähköpostiin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Autoilija ajoi ulos tieltä Taivassalossa

NordenBladet — Tiistaina tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantui kaksi henkilöä. Tie oli tapahtumakohdassa erityisen jäinen.Lounais-Suomen poliisin partio sai tiistaina aamupäivällä tiedon Taivassalossa Turuntien ja Muntintien risteyksessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.Poliisin tietojen mukaan Kustavin suunnasta tullut ajoneuvo oli ajautunut liukkauden vuoksi Turuntiellä Muntintien risteyksen kohdalla loivassa mutkassa ajosuunnassaan oikealle pientareelle. Tämän jälkeen ajoneuvo oli ajautunut ajosuunnassaan tien yli vasemmalle puolelle ojaan osuen kallioon.Ajoneuvon kuljettaja sekä sen kyydissä istunut matkustaja loukkaantuivat ulosajon seurauksena ja lähtivät onnettomuuspaikalta jatkotutkimuksiin.Matkustajan kertoman mukaan tie oli tapahtumakohdassa liukas. Myös paikalla ollut poliisipartio totesi tien olleen onnettomuuskohdassa erityisen jäinen.

Tiistaina tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa loukkaantui kaksi henkilöä. Tie oli tapahtumakohdassa erityisen jäinen.

Lounais-Suomen poliisin partio sai tiistaina aamupäivällä tiedon Taivassalossa Turuntien ja Muntintien risteyksessä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta.

Poliisin tietojen mukaan Kustavin suunnasta tullut ajoneuvo oli ajautunut liukkauden vuoksi Turuntiellä Muntintien risteyksen kohdalla loivassa mutkassa ajosuunnassaan oikealle pientareelle. Tämän jälkeen ajoneuvo oli ajautunut ajosuunnassaan tien yli vasemmalle puolelle ojaan osuen kallioon.

Ajoneuvon kuljettaja sekä sen kyydissä istunut matkustaja loukkaantuivat ulosajon seurauksena ja lähtivät onnettomuuspaikalta jatkotutkimuksiin.

Matkustajan kertoman mukaan tie oli tapahtumakohdassa liukas. Myös paikalla ollut poliisipartio totesi tien olleen onnettomuuskohdassa erityisen jäinen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Esitutkinta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä valmistui Pohjois-Karjalassa – epäillyllä yli 500 uhria

NordenBladet — Poliisi on saanut valmiiksi tammikuusta 2021 alkaen tutkinnassa olleen rikosepäilyn törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäilty rikos on tapahtunut vuosien 2020-2021 välisenä aikana.Asiaomistajana tapauksessa on nainen, joka oli rikoksen tekohetkellä 15-vuotias. Rikoksesta epäiltynä on 27-vuotias Israelin kansainen, joka vangittiin poissaolevana Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 22.6.2021. Israelin poliisi otti epäillyn kiinni 16.1.2023 ja luovutti hänet Suomeen 18.8.2023. Epäilty vangittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä 18.8.2023.Esitutkinnan perusteella epäilty rikos tehtiin internetin välityksellä. Yhteydenpitoon asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välillä on käytetty erilaisia viestisovelluksia. Asianomistaja ja epäilty ovat olleet rikosten tapahtuma-aikaan eri maissa.  Poliisi selvitti rikoksesta epäilyn henkilöllisyyden tiiviissä yhteistyössä yhdessä Israelin poliisin kanssa. Israelin poliisi teki 16.1.2023 kiinnioton yhteydessä kotietsinnän miehen asuntoon. Asunnosta takavarikoitiin materiaalia, jonka perusteella on syytä epäillä, että mies on hyväksikäyttänyt yli 500 uhria internetin välityksellä. Tämän hetkisen esitutkinnan perusteella nyt asianomistajana oleva nainen on miehen ainoa suomalainen uhri. Israelin poliisi vastaa miehen muiden epäiltyjen rikosten tutkinnasta.Itä-Suomen poliisi on tehnyt esitutkintaa tiiviissä yhteistyössä keskusrikospoliisin Itä-Suomen yksikön kanssa. Asia siirtyi syyteharkintaan 21.12.2023. Syytteen noston määräpäivä on 26.1.2024.

Poliisi on saanut valmiiksi tammikuusta 2021 alkaen tutkinnassa olleen rikosepäilyn törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäilty rikos on tapahtunut vuosien 2020-2021 välisenä aikana.

Asiaomistajana tapauksessa on nainen, joka oli rikoksen tekohetkellä 15-vuotias. Rikoksesta epäiltynä on 27-vuotias Israelin kansainen, joka vangittiin poissaolevana Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 22.6.2021. Israelin poliisi otti epäillyn kiinni 16.1.2023 ja luovutti hänet Suomeen 18.8.2023. Epäilty vangittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä 18.8.2023.

Esitutkinnan perusteella epäilty rikos tehtiin internetin välityksellä. Yhteydenpitoon asianomistajan ja rikoksesta epäillyn välillä on käytetty erilaisia viestisovelluksia. Asianomistaja ja epäilty ovat olleet rikosten tapahtuma-aikaan eri maissa.  Poliisi selvitti rikoksesta epäilyn henkilöllisyyden tiiviissä yhteistyössä yhdessä Israelin poliisin kanssa. 

Israelin poliisi teki 16.1.2023 kiinnioton yhteydessä kotietsinnän miehen asuntoon. Asunnosta takavarikoitiin materiaalia, jonka perusteella on syytä epäillä, että mies on hyväksikäyttänyt yli 500 uhria internetin välityksellä. Tämän hetkisen esitutkinnan perusteella nyt asianomistajana oleva nainen on miehen ainoa suomalainen uhri. Israelin poliisi vastaa miehen muiden epäiltyjen rikosten tutkinnasta.

Itä-Suomen poliisi on tehnyt esitutkintaa tiiviissä yhteistyössä keskusrikospoliisin Itä-Suomen yksikön kanssa. Asia siirtyi syyteharkintaan 21.12.2023. Syytteen noston määräpäivä on 26.1.2024.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Joulun menoliikenteen odotetaan olevan vilkkaimmillaan perjantaina ja lauantaina koko päivän

NordenBladet — Poliisi valvoo joulun ajan liikennettä ja liikenteen odotetaan ruuhkautuvan pääteillä perjantaina iltapäivästä alkaen.Liikenne voi moninkertaistua Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon pääteillä perjantaina jo päivällä. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan tiistaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan.- Meno- ja paluuliikenteessä poliisi valvoo erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä. Perinteisen valvonnan rinnalla toimii automaattinen liikennevalvonta. Kameravalvonnalla tuetaan perinteistä nopeusvalvontaa siten, että nopeusvalvonnalta liikenevä aika voidaan käyttää muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista.Sopeudu jonon vauhtiin ja pidä riittävä turvaväli    Joulun meno- ja paluuliikenteessä saattaa syntyä jonoja ainakin asutuskeskusten läheisyydessä. Matkaan lähtiessä kannattaa varautua sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan. – Ohittaminen eli paikanvaihto jonossa, on usein täysin turhaa, eikä sillä voita ajallisesti juuri mitään. Jonossa ohittelun myötä ajamisesta tulee tempoilevaa, rasittavaa ja epämukavaa niin itselle kuin matkustajillekin. Jonossa ohittelun myötä niin sanottu haitariliike jonossa lisääntyy ja peräänajoriski kasvaa. Lisäksi pakkaskelissä pöllyävä lumi voi haitata myös ohitettavan näkyvyyttä ohituksissa, Pahkin muistuttaa.Pahkinin mukaan liikenteessä kannattaa pitää järkevä välimatka eli turvaväli edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä pystyy seuraamaan jonossa edellä olevia tapahtumia ja pystyy myös reagoimaan niihin ajoissa. Näin toimien pystyy seuraamaan myös takana tulevaa liikennettä. Keliolosuhteiden ja sään huomioiminen on erityisen tärkeää ajettaessa vilkkaassa liikenteessä.Valmistaudu matkaan huolella     Tavarat ja matkustajat on sijoitettava henkilöautoon niin, etteivät ne häiritse kuljettajan havainnointia tai ajamista, eivätkä tavarat voi sinkoutua autossa olevien päälle äkkitilanteissa. Pakkaa tavarat takakonttiin tai katolle, mutta vältä liiallista kuormaa. Raskaan kuorman kanssa kannattaa rengaspaineita nostaa. Tarkista ennen matkalle lähtöä auton kunto- ja varusteet muutenkin.   Poliisi on joululiikenteessä myös somessa   Itä-Suomen joululiikenteen kulkua voi seurata poliisin somekanavilta; facebook.com/PKpoliisi, X-viestipalvelu / @PoliisiIS sekä instagram.com/poliisi_is. Käytämme aihetunnisteita #Joulu2023 ja #poliisi sekä #poliisiIS. Poliisin neuvot joululiikenteeseen:   Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmänMalttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, joissa jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyäRiittävän etäisyyden pitäminen edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. Lastaa auto oikein – sijoita tavarat niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään esimerkiksi äkkijarrutuksissa Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikanaTarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Muista tarkistaa renkaiden ilmanpaineet, moottoriöljy, tuulilasinpesuneste, jäähdytinneste sekä ajovalotMatkustusmukavuutta ajatellen auton sisälämpötila säädetään sopivana ajovireyden säilyttämiseksi Varaa matkalle aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen, tiukkojen aikataulujen laatiminen on turhaa ja stressaavaa Jokaisen tavoite on turvallinen perille pääsy

Poliisi valvoo joulun ajan liikennettä ja liikenteen odotetaan ruuhkautuvan pääteillä perjantaina iltapäivästä alkaen.

Liikenne voi moninkertaistua Pohjois- Savon, Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon pääteillä perjantaina jo päivällä. Paluuliikenteen huipun odotetaan osuvan tiistaille, Tapaninpäivän iltapäivään, joskin sen odotetaan olevan menoliikennettä hiljaisempaa. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan sääennusteita ja mahdollisesti sovittamaan liikkeellelähdöt niiden mukaan.

– Meno- ja paluuliikenteessä poliisi valvoo erityisesti ajonopeuksia, ohituksia ja ajoetäisyyksiä. Perinteisen valvonnan rinnalla toimii automaattinen liikennevalvonta. Kameravalvonnalla tuetaan perinteistä nopeusvalvontaa siten, että nopeusvalvonnalta liikenevä aika voidaan käyttää muun muassa ajotapavalvontaan sekä liikenteen sujuvuuden seurantaan, kertoo ylikomisario Petri Pahkin Itä-Suomen poliisista.

Sopeudu jonon vauhtiin ja pidä riittävä turvaväli    

Joulun meno- ja paluuliikenteessä saattaa syntyä jonoja ainakin asutuskeskusten läheisyydessä. Matkaan lähtiessä kannattaa varautua sekä aikataulullisesti että henkisesti siihen, ettei pysty ajamaan täysin oman rytminsä mukaan. 

– Ohittaminen eli paikanvaihto jonossa, on usein täysin turhaa, eikä sillä voita ajallisesti juuri mitään. Jonossa ohittelun myötä ajamisesta tulee tempoilevaa, rasittavaa ja epämukavaa niin itselle kuin matkustajillekin. Jonossa ohittelun myötä niin sanottu haitariliike jonossa lisääntyy ja peräänajoriski kasvaa. Lisäksi pakkaskelissä pöllyävä lumi voi haitata myös ohitettavan näkyvyyttä ohituksissa, Pahkin muistuttaa.

Pahkinin mukaan liikenteessä kannattaa pitää järkevä välimatka eli turvaväli edellä ajavaan. Silloin pystyy lukemaan tienpintaa, sen pitävyyttä ja kuntoa sekä pystyy seuraamaan jonossa edellä olevia tapahtumia ja pystyy myös reagoimaan niihin ajoissa. Näin toimien pystyy seuraamaan myös takana tulevaa liikennettä. Keliolosuhteiden ja sään huomioiminen on erityisen tärkeää ajettaessa vilkkaassa liikenteessä.

Valmistaudu matkaan huolella     

Tavarat ja matkustajat on sijoitettava henkilöautoon niin, etteivät ne häiritse kuljettajan havainnointia tai ajamista, eivätkä tavarat voi sinkoutua autossa olevien päälle äkkitilanteissa. Pakkaa tavarat takakonttiin tai katolle, mutta vältä liiallista kuormaa. Raskaan kuorman kanssa kannattaa rengaspaineita nostaa. Tarkista ennen matkalle lähtöä auton kunto- ja varusteet muutenkin.   

Poliisi on joululiikenteessä myös somessa   

Itä-Suomen joululiikenteen kulkua voi seurata poliisin somekanavilta; facebook.com/PKpoliisi, X-viestipalvelu / @PoliisiIS sekä instagram.com/poliisi_is. Käytämme aihetunnisteita #Joulu2023 ja #poliisi sekä #poliisiIS. 

Poliisin neuvot joululiikenteeseen:   

  • Ennakoiva ja muut tienkäyttäjät huomioiva ajotapa on turvallisen liikenteen lähtökohta 
  • Ruuhkaliikenteessä ohittaminen on turhaa, koska ajallisesti säästöä syntyy vähän, mutta vaaratilanteita sitäkin enemmän
  • Malttia tarvitaan etenkin ohituskaistoilla, joissa jonoa ohittamalla aiheutetaan kaistojen lopussa ruuhkaa ja jonojen pysähtelyä
  • Riittävän etäisyyden pitäminen edellä kulkevaan ajoneuvoon antaa kuljettajalle aikaa tehdä oikeita ratkaisuja ja peräänajon riski pienenee. 
  • Lastaa auto oikein – sijoita tavarat niin, etteivät ne pääse ajon aikana lentämään esimerkiksi äkkijarrutuksissa 
  • Kaikki autossa matkustavat käyttävät turvavöitä ajon aikana
  • Tarkista auton kunto ennen liikkeelle lähtöä. Muista tarkistaa renkaiden ilmanpaineet, moottoriöljy, tuulilasinpesuneste, jäähdytinneste sekä ajovalot
  • Matkustusmukavuutta ajatellen auton sisälämpötila säädetään sopivana ajovireyden säilyttämiseksi 
  • Varaa matkalle aikaa rauhalliseen etenemiseen ja taukojen pitämiseen, tiukkojen aikataulujen laatiminen on turhaa ja stressaavaa 
  • Jokaisen tavoite on turvallinen perille pääsy

]]>

Lähde: Poliisi.fi