perjantai, 18 heinäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20921 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rattijuoppoja poliisin haaviin Hämeessä

NordenBladet — Poliisilla suhteellisen rauhallinen viikonloppuvuorokausi Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Rattijuoppoja tavattiin useampi.Poliisilla oli rauhallinen viikonloppuvuorokausi Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtäviä kertyi maakunnissa yhteensä 261. Eniten poliisia työllistivät normaaliin viikonloppuiseen tapaan häiriökäyttäymistehtävät.

Poliisilla suhteellisen rauhallinen viikonloppuvuorokausi Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Rattijuoppoja tavattiin useampi.

Poliisilla oli rauhallinen viikonloppuvuorokausi Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Tehtäviä kertyi maakunnissa yhteensä 261. Eniten poliisia työllistivät normaaliin viikonloppuiseen tapaan häiriökäyttäymistehtävät.

Rattijuoppoja jäi kiinni neljä; Lahdessa, Janakkalassa, Riihimäellä ja Tammelassa. Lahden ja Janakkalan kuljettajat autoilivat alkoholinvaikutuksen alaisina, Riihimäellä ja Tammelassa kuljettajia epäillään huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapissa rettelöitiin ja ajettiin huumeissa

NordenBladet — Kemissä kolmikko pisti poliisille hanttiin ja päätyi kiinni. Rovaniemellä mies löi koululaista ja hänetkin otettiin kiinni asian selvittämiseksi. Kemissä Perämerentiellä jäi kaksi huumekuskia kiinni.Häiriökäyttäytymistä LapissaHätäkeskukseen tuli ilmoitus 21.01.2024 noin kello 03.00, että Kemissä 28 -vuotias mies häiriköi ilmoittajaa jatkuvasti. Partion mennessä paikalle ei häiriköitsijä enää ollut paikalla. Asunnolta tavattiin kolme alaikäistä, jotka olivat karanneet lastensuojelun sijoitusyksiköstä. Kolmikko ei suostunut poliisin mukaan suosiolla vaan jokainen heistä pisti jollakin tavalla hanttiin. Lopulta poliisi otti kaksi nuorista kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja yhden rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, joka syyllistyi asiassa haitantekoon. Tupu, Hupu ja Lupu palautettiin lopulta sijoitusyksikköihinsä.

Kemissä kolmikko pisti poliisille hanttiin ja päätyi kiinni. Rovaniemellä mies löi koululaista ja hänetkin otettiin kiinni asian selvittämiseksi. Kemissä Perämerentiellä jäi kaksi huumekuskia kiinni.

Häiriökäyttäytymistä Lapissa

Hätäkeskukseen tuli ilmoitus 21.01.2024 noin kello 03.00, että Kemissä 28 -vuotias mies häiriköi ilmoittajaa jatkuvasti. Partion mennessä paikalle ei häiriköitsijä enää ollut paikalla. Asunnolta tavattiin kolme alaikäistä, jotka olivat karanneet lastensuojelun sijoitusyksiköstä. Kolmikko ei suostunut poliisin mukaan suosiolla vaan jokainen heistä pisti jollakin tavalla hanttiin. Lopulta poliisi otti kaksi nuorista kiinni epäiltynä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja yhden rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi, joka syyllistyi asiassa haitantekoon. Tupu, Hupu ja Lupu palautettiin lopulta sijoitusyksikköihinsä.

Simossa juhlatilaisuuden päätteeksi miehellä ja naisella tuli suusanallista riitaa, jonka päätteeksi mies oli yhtäkkiä lyönyt naista kerran. Mies otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.

Rovaniemeläisessä kaupassa tuntematon mies oli lyönyt koululaista. Hetkeä myöhemmin samasta miehestä tuli hätäkeskukseen ilmoitus, että hän rikkoo autoja ja asunnon ikkunoita. Poliisi tavoitti miehen ja otti kiinni. Asian selvittämistä jatketaan rikospoliisin puolella.

Enontekiöllä oli seurue päättänyt alkoholin nauttimisen ohessa ampua ilotulitusraketteja. Rakettia sytytellessä se olikin räjähtänyt saman tien aiheuttaen vammoja sytyttäjälle. Hän lähti ensihoidon mukaan hoidattamaan vammojaan.

 

Huumerattijuopumuksia Kemissä Perämerentieltä

Poliisipartio pysäytti 20.1.2024 kello 18.50 Lapintuulen kohdalla henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajaksi osoittautui ajokiellossa oleva 30 -vuotias mies, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.63 mg/l ja hänelle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miehen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Toinen epäilty rattijuoppo pysäytettiin 21.1.2024 kello 04.00 Kemissä moottoritiellä Karjalahden kohdilla henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajaksi osoittautui 43 -vuotias mies, jolle suoritettu huumausaineen pikatesti osoittautui positiiviseksi amfetamiinille. Miehen epäillään syyllistyneen asiassa rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lasten salibandyturnauksessa varkaita Porissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi hälytettiin lauantai-iltapäivällä Liikuntakeskus Momentumille Poriin. Keskuksessa oli meneillään lasten salibandyturnaus, ja pelaajien omaisuutta oli anastettu pukuhuoneista turnauksen aikana.Poliisin saaman tiedon mukaan turnauksen osallistujilta oli anastettu pukuhuoneista lähinnä matkapuhelimia ja lompakoita. Lasten pettymyksen ja harmin määrää voitiin tässä tapauksessa vain arvailla.Rikoksesta epäillään kahta paikallista miestä, joista molempia voidaan luonnehtia poliisin hyvin tuntemiksi. Toinen epäillyistä tavoitettiin nopeasti tapahtumapaikan lähistöltä, toinen iltapäivällä Porin keskustan alueelta.  Tapauksen selvittelyyn ja epäiltyjen jahtiin käytettiin välillä kaikkia Porissa saatavilla olevia poliisiresursseja. Epäiltyjen henkilöllisyys ja olinpaikat selvisivät sinnikkään peruspoliisityön keinoin. Heidät on molemmat otettu kiinni.Anastetut matkapuhelimet on tutkinnan yhteydessä saatu poliisin haltuun, ja niitä palautellaan illan mittaan omistajilleen. Epäillyille ei päässyt kertymään teostaan mainittavaa hyötyä. Muistutetaanpa lapsia ja heidän vanhempiaan; Poliisin vanhojen tuttujen temput saattavat joskus yllättää alhaisuudellaan. Arvokas henkilökohtainen omaisuus on syytä säilyttää tiukassa tallessa. Turnauksissa ja pelimatkoilla se on hyvä kerätä esimerkiksi huoltajan reppuun ja haltuun. 

Lounais-Suomen poliisi hälytettiin lauantai-iltapäivällä Liikuntakeskus Momentumille Poriin. Keskuksessa oli meneillään lasten salibandyturnaus, ja pelaajien omaisuutta oli anastettu pukuhuoneista turnauksen aikana.

Poliisin saaman tiedon mukaan turnauksen osallistujilta oli anastettu pukuhuoneista lähinnä matkapuhelimia ja lompakoita. Lasten pettymyksen ja harmin määrää voitiin tässä tapauksessa vain arvailla.

Rikoksesta epäillään kahta paikallista miestä, joista molempia voidaan luonnehtia poliisin hyvin tuntemiksi. Toinen epäillyistä tavoitettiin nopeasti tapahtumapaikan lähistöltä, toinen iltapäivällä Porin keskustan alueelta.  Tapauksen selvittelyyn ja epäiltyjen jahtiin käytettiin välillä kaikkia Porissa saatavilla olevia poliisiresursseja. Epäiltyjen henkilöllisyys ja olinpaikat selvisivät sinnikkään peruspoliisityön keinoin. Heidät on molemmat otettu kiinni.

Anastetut matkapuhelimet on tutkinnan yhteydessä saatu poliisin haltuun, ja niitä palautellaan illan mittaan omistajilleen. Epäillyille ei päässyt kertymään teostaan mainittavaa hyötyä. 

Muistutetaanpa lapsia ja heidän vanhempiaan; Poliisin vanhojen tuttujen temput saattavat joskus yllättää alhaisuudellaan. Arvokas henkilökohtainen omaisuus on syytä säilyttää tiukassa tallessa. Turnauksissa ja pelimatkoilla se on hyvä kerätä esimerkiksi huoltajan reppuun ja haltuun. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Auto törmännyt hevoseen Joensuussa

NordenBladet — Hevonen juossut auton eteen IlomantsintielläAuton kuljettaja törmännyt vapaana olleeseen hevoseen Ilomantsintien ja Jakokoskentien risteyksessä aikaisin lauantaiaamuna. Auto oli ajanut Ilomantsitietä Joensuun suuntaan kun Jakokoskentieltä oli juossut hevonen auton eteen. Hevonen oli jatkanut matkaansa törmäyksen jälkeen. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus. Auton kuljettajalle oli tullut lieviä vammoja, hevoselle tullut myös lieviä vammoja. Ajoneuvo oli vaurioitunut keulastaan.

Hevonen juossut auton eteen Ilomantsintiellä

Auton kuljettaja törmännyt vapaana olleeseen hevoseen Ilomantsintien ja Jakokoskentien risteyksessä aikaisin lauantaiaamuna. Auto oli ajanut Ilomantsitietä Joensuun suuntaan kun Jakokoskentieltä oli juossut hevonen auton eteen. Hevonen oli jatkanut matkaansa törmäyksen jälkeen. Tiellä on 80 km/h nopeusrajoitus. Auton kuljettajalle oli tullut lieviä vammoja, hevoselle tullut myös lieviä vammoja. Ajoneuvo oli vaurioitunut keulastaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lapissa tapeltiin ja osoitettiin mieltä

NordenBladet — Meri-Lapissa tapahtiin kolmeen otteeseen ja Rovaniemellä aggressiivinen asiakas päätyi poliisiin hoteisiin. Sodankylässä osoitettiin mieltä.Kemissä tapeltiinHätäkeskuksesta tuli poliisille ilmoitus 20.1.2024 kello 00.15, että Kemissä Ouluntiellä sijaitsevan ravintolan pihalla oli tapahtunut pahoinpitely. Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että 23 -vuotias mies oli lyönyt asianomistajaa päähän. Epäilty oli ehtinyt paeta paikalta. Kolmen tunnin kuluttua samaisen porukan välille syntyi tappelu kylmäaseman pihalla. Tällä kertaa kahakassa oli mukana useampi osallinen ja asiassa on syytä epäillä useampaa henkilöä pahoinpitelystä.

Meri-Lapissa tapahtiin kolmeen otteeseen ja Rovaniemellä aggressiivinen asiakas päätyi poliisiin hoteisiin. Sodankylässä osoitettiin mieltä.

Kemissä tapeltiin

Hätäkeskuksesta tuli poliisille ilmoitus 20.1.2024 kello 00.15, että Kemissä Ouluntiellä sijaitsevan ravintolan pihalla oli tapahtunut pahoinpitely. Poliisipartiolle selvisi tapahtumapaikalla, että 23 -vuotias mies oli lyönyt asianomistajaa päähän. Epäilty oli ehtinyt paeta paikalta. Kolmen tunnin kuluttua samaisen porukan välille syntyi tappelu kylmäaseman pihalla. Tällä kertaa kahakassa oli mukana useampi osallinen ja asiassa on syytä epäillä useampaa henkilöä pahoinpitelystä.

Hätäkeskuksesta tuli poliisille ilmoitus 19.1.2024 kello 22.25 epäillystä perheväkivalta tilanteesta Kemissä. Pariskunnan välillä ollut suusanallinen riita oli äitynyt fyysiseksi nujakoinniksi, jonka yhteydessä oli lyöty puolin ja toisin. Poliisi otti toisen osapuolen kiinni rikoksesta epäiltynä. Poliisi jatkaa asian selvittelyä pahoinpitely nimikkeillä.

 

Mielenosoitus Sodankylässä

Viiden hengen seurue osoitti mieltään Sodankylässä Viiankiaavalla työmaa-alueella. Toiminta esti työmaan toiminnan, joten poliisi meni selvittämään tilannetta. Seurue poistui lopulta poliisin käskystä.

 

Aggressiivinen asiakas baarissa

Rovaniemeläisessä baarissa asiakas alkoi käyttäytyä uhkaavasti muita asiakkaita kohtaan. Asiakkaan käytös oli niin aggressiivista, että poliisipartio joutui hakemaan hänet ja viemään putkaan rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kolmikko anasti Riihimäellä sijaitsevasta liikkeestä 655 euron arvosta partakoneenteriä

NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 280 tehtävää ja poliisin huostaan päätyi 11 henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen useita päihtyneitä kuljettajia.KANTA-HÄME

Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 280 tehtävää ja poliisin huostaan päätyi 11 henkilöä. Liikenteestä tavattiin jälleen useita päihtyneitä kuljettajia.

KANTA-HÄME

Kello 18.30 aikaan otettiin Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa kiinni 26-vuotias mies epäiltynä varkaudesta. Mies oli yhdessä kahden naisen kanssa piilottanut naisten vaatteisiin Gillette partahöylänteriä. Kolmikko oli poistunut kassalinjan jälkeen maksamatta tuotteita ja vartijan mennessä pysäyttämään kolmikkoa, lähtivät he karkuun. Vartijat saivat miehen kiinni, mutta naiset pääsivät livistämään paikalta. Kaupan selvityksen mukaan naisten matkaan jäi 655 euron arvosta partakoneenteriä. Kiinniotetun miehen hallusta löytyi auton avaimet ja autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka yhteydessä autosta takavarikoitiin huomattava määrä anastetuksi epäiltyjä partakoneenteriä. Mies kiinniotettiin varkauteen epäiltynä ja toimitettiin poliisivankilaan.

Kello 20.10 aikaan mittasi partio Jokioisilla VT2:lla vastaantulevalle henkilöautolle nopeudeksi 126 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 80 km/h. Partio kääntyi auton perään ja sai sen pysäytettyä. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies toimitettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi.

Kello 20.15 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Opintiellä henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa. Hänet kuljetettiin verikokeisiin huumerattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.

Kello 22.20 aikaan Janakkalassa VT3:lla mittasi partio vastaantulevalle autolle nopeudeksi 176 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 100 km/h. Partio kääntyi auton perään ja sai se pysäytettyä. Autoa kuljettanut 32-vuotias mies määrättiin paikan päällä ajokieltoon ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kello 23.45 aikaan partio pysäytti Lopella Pilpalantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 44-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehelle suoritettiin turvallisuustarkastus, ennen tarkkuusalkometrikokeeseen vientiä, jolloin miehen hallusta löytyi luvaton kaasusumutin.

Kello 04.10 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Voimalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies myönsi paikanpäällä huumeiden käytön ja hänet kuljetettiin verikokeeseen.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 21.50 aikaan havaitsi poliisin siviilipartio Aleksanterinkadulla nuoren miehen, jonka he epäilivät polttavan marihuanasätkää. Partion lähestyessä nuorta, asia varmistui hajusta. Mies kiinniotettiin ja selvisi, että hän oli 17-vuotias. Mieheltä löytyi hallustaan pieni määrä marihuanaa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus ja asian selvittelyä jatketaan isolla joukolla, johon kuuluvat niin poliisi, lastensuojelu, kuin nuoren huoltajat.

Kello 23.15 aikaan partio pysäytti Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 20-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Mies myönsi poliisille polttaneensa hetkeä aiemmin Marihuanaa. Miehen autoon suoritettiin paikanetsintä, jonka yhteydessä löydettiin pieni määrä huumausaineita.

Kello 03.50 aikaan tuli Orimattilasta ilmoitus autoilijasta, joka ajelee pitkin jalkakäytäviä kävelyvauhtia. Partio tavoitti auton Pakaantieltä ja pysäytti sen. Autoa kuljettanut 41-vuotias puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kello 05.00 aikaan tuli ilmoitus Lahdesta Petsamonkadulta, jossa ilmoittajan mukaan on auto ajettuna penkkaan ja kuskin paikalla nuokkuu nainen. Partion tullessa paikalle, oli nainen edelleen kuskin paikalla. 37-vuotias nainen puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen myös huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ajoneuvon nostotyö katkaisee VT8 liikenteen Laitilassa

NordenBladet — Puoliperävaunuyhdistelmä ajautui ojaan Laitilan Turuntiellä perjantaina puolen päivän aikaan. Koverintien risteyksen kohdalla tapahtuneessa ulosajossa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Nostotyö tulee vaikuttamaan merkittävästi liikenteeseen.Ojaan päätyneestä ajonevosta on valunut maastoon dieselöljyä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos on suorittanut paikalla vahingontorjuntaa.Ajoneuvon lastin purku ja nostotyö tulee todennäköisesti katkaisemaan valtatie 8 liikenteen kokonaan. Nosto ajoitetaan iltayöhön, jolloin liikenne todennäköisesti on vähäistä..Kiertotiemahdollisuudet ovat valitettavan rajallisia. Laitilasta Turun suuntaan matkustavat voivat valita Uudenkaupungin ja Kustavintien suunnan. Etelän suunnasta Laitilaan suuntaava liikenne voi niin ikään ajaa Kustavintien ja Uudenkaupungin kautta, mutta kiertotie tulisi valita jo Raisiossa saakka.Paikan ohi saattaa päästä pienempiä teitä, mutta lumentulon ja kyseisten teiden matalampien hoitoluokitusten vuoksi pienempien teiden kunnosta, kestävyydestä ja auraustilanteesta ei voida mennä takuuseen.Poliisi on paikan päällä huolehtimassa liikenteen ohjauksesta nostotyön ajan.

Puoliperävaunuyhdistelmä ajautui ojaan Laitilan Turuntiellä perjantaina puolen päivän aikaan. Koverintien risteyksen kohdalla tapahtuneessa ulosajossa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Nostotyö tulee vaikuttamaan merkittävästi liikenteeseen.

Ojaan päätyneestä ajonevosta on valunut maastoon dieselöljyä. Varsinais-Suomen pelastuslaitos on suorittanut paikalla vahingontorjuntaa.

Ajoneuvon lastin purku ja nostotyö tulee todennäköisesti katkaisemaan valtatie 8 liikenteen kokonaan. Nosto ajoitetaan iltayöhön, jolloin liikenne todennäköisesti on vähäistä..

Kiertotiemahdollisuudet ovat valitettavan rajallisia. Laitilasta Turun suuntaan matkustavat voivat valita Uudenkaupungin ja Kustavintien suunnan. Etelän suunnasta Laitilaan suuntaava liikenne voi niin ikään ajaa Kustavintien ja Uudenkaupungin kautta, mutta kiertotie tulisi valita jo Raisiossa saakka.

Paikan ohi saattaa päästä pienempiä teitä, mutta lumentulon ja kyseisten teiden matalampien hoitoluokitusten vuoksi pienempien teiden kunnosta, kestävyydestä ja auraustilanteesta ei voida mennä takuuseen.

Poliisi on paikan päällä huolehtimassa liikenteen ohjauksesta nostotyön ajan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Jyväskylän Kirrin uimarannan tapahtumia 21.12. epäiltynä tappona

NordenBladet — Poliisi on selvittänyt Jyväskylässä Kirrin uimarannalla 21.12.2023 tapahtunutta henkirikosta. Poliisi on tutkinnassa selvittänyt tapahtumien kulkua sekä epäiltyjen osallisuutta ja rooleja tapahtumiin. Poliisi epäilee motiivin liittyvän asianosaisten välisiin aiempiin ristiriitoihin. Tutkinnan perusteella poliisi on muuttanut henkirikoksen tutkintanimikkeen tapoksi. Asiassa ei ole enää tutkinnassa selville saatujen tietojen perusteella syytä epäillä henkirikosta vakaasti harkiten tehdyksi. Henkirikoksesta epäillään edelleen kahta aiemmin Keski-Suomen käräjäoikeudessa vangittua miestä.Aiemmin vangittu nainen on päästetty vapaaksi ja häntä ei enää epäillä osallisuudesta henkirikokseen. Hänen osaltaan tutkintaa jatketaan epäiltynä rikoksentekijän suojelemisena. 

Poliisi on selvittänyt Jyväskylässä Kirrin uimarannalla 21.12.2023 tapahtunutta henkirikosta. Poliisi on tutkinnassa selvittänyt tapahtumien kulkua sekä epäiltyjen osallisuutta ja rooleja tapahtumiin. Poliisi epäilee motiivin liittyvän asianosaisten välisiin aiempiin ristiriitoihin. 

Tutkinnan perusteella poliisi on muuttanut henkirikoksen tutkintanimikkeen tapoksi. Asiassa ei ole enää tutkinnassa selville saatujen tietojen perusteella syytä epäillä henkirikosta vakaasti harkiten tehdyksi. Henkirikoksesta epäillään edelleen kahta aiemmin Keski-Suomen käräjäoikeudessa vangittua miestä.

Aiemmin vangittu nainen on päästetty vapaaksi ja häntä ei enää epäillä osallisuudesta henkirikokseen. Hänen osaltaan tutkintaa jatketaan epäiltynä rikoksentekijän suojelemisena. 

Poliisi jatkaa rikoksen tutkintaa ja esitutkinta pyritään saamaan syyttäjälle syyteharkintaan maaliskuun aikana. Poliisilla ei ole tässä vaiheessa muuta tiedotettavaa asiasta. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Väliaikainen henkilökortti ei ole ensisijainen henkilöllisyystodistus pankkiasioinnissa

NordenBladet — Poliisi harkitsee aina tarkkaan ja tapauskohtaisesti, voiko se myöntää asiakkaalle väliaikaisen henkilökortin. Kannattaa muistaa, että henkilökortti tai passi on mahdollista tilata myös pika- tai expresstoimituksella.Oulun poliisilaitoksen tietoon on tullut, että pankit ovat lisääntyvässä määrin ohjeistaneet asiakkaitaan hakemaan väliaikaista henkilökorttia pankkiasiointia varten. Niin pankkien kuin asiakkaiden kannattaa ottaa huomioon, että poliisi harkitsee väliaikaisen henkilökortin myöntämisen edellytykset aina tarkkaan ja tapauskohtaisesti, koska kyseessä on turvatekijöiltään olennaisesti heikompi asiakirja kuin varsinainen henkilökortti. Asiakkaalla täytyy siis olla erityisen painava syy, jotta hän saisi väliaikaisen henkilökortin. Väliaikainen henkilökortti ei ole ensisijainen henkilöllisyystodistus pankkiasioinnissa.Poliisi pyytää pankkeja ja asiakkaitaan huomioimaan, että poliisilla on mahdollisuus tilata asiakkaalle henkilökortti tai passi pika- tai expresstoimituksella, jolloin toimitusaika on 1–2 päivää.

Poliisi harkitsee aina tarkkaan ja tapauskohtaisesti, voiko se myöntää asiakkaalle väliaikaisen henkilökortin. Kannattaa muistaa, että henkilökortti tai passi on mahdollista tilata myös pika- tai expresstoimituksella.

Oulun poliisilaitoksen tietoon on tullut, että pankit ovat lisääntyvässä määrin ohjeistaneet asiakkaitaan hakemaan väliaikaista henkilökorttia pankkiasiointia varten. Niin pankkien kuin asiakkaiden kannattaa ottaa huomioon, että poliisi harkitsee väliaikaisen henkilökortin myöntämisen edellytykset aina tarkkaan ja tapauskohtaisesti, koska kyseessä on turvatekijöiltään olennaisesti heikompi asiakirja kuin varsinainen henkilökortti. Asiakkaalla täytyy siis olla erityisen painava syy, jotta hän saisi väliaikaisen henkilökortin. Väliaikainen henkilökortti ei ole ensisijainen henkilöllisyystodistus pankkiasioinnissa.

Poliisi pyytää pankkeja ja asiakkaitaan huomioimaan, että poliisilla on mahdollisuus tilata asiakkaalle henkilökortti tai passi pika- tai expresstoimituksella, jolloin toimitusaika on 1–2 päivää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Salon epäilty murha: poliisilla on käsitys teon taustoista ja tapahtumien kulusta

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Salossa viikko sitten tapahtuneen epäillyn murhan esitutkinnassa. Kaikkia kahdeksaa epäiltyä on kuultu, ja poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä, tapahtumien kulusta ja epäiltyjen osallisuudesta.Poliisi on viimeisen viikon aikana päässyt kuulustelemaan kaikkia kahdeksaa Salossa tapahtuneesta henkirikoksesta epäiltyä tekijää. – Kuulusteluissa epäillyt ovat kertoneet tapahtumista, osa seikkaperäisemmin kuin toiset, kuvailee tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Epäilty murha tapahtui viime viikon torstaina Salon Kiikalassa sijaitsevassa yksityisasunnossa, missä kuoli 41-vuotias mies. Teosta epäiltynä poliisi otti loppuviikon aikana kiinni yhteensä kahdeksan henkilöä.Näkyvin kiinniotto tapahtui viime perjantaina Salon Suomusjärvellä, missä operaatioon osallistui useita Lounais-Suomen poliisin partioita. Tapaukseen liittyvistä kiinniotoista ei ole ollut vaaraa sivullisille.Poliisin esityksestä Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut kaikki kahdeksan kiinniotettua henkilöä todennäköisin syin epäiltyinä murhasta. Epäillyt ovat 18–40-vuotiaita miehiä ja naisia.Väkivallanteossa käytettiin useita välineitäEsitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäillyistä neljä on ollut tapahtumapaikalla ja osallistunut henkirikoksen tekemiseen. – He kohdistivat uhriin fyysistä väkivaltaa, jonka seurauksena tämä menehtyi. Väkivallan tekemiseen käytettiin erilaisia välineitä, joista yksi on ampuma-ase, Kuure kertoo.Kuuren mukaan muiden epäiltyjen epäillään osallistuneet tekoon suunnittelemalla ja muuten osaltaan olleen mahdollistamassa surmatekoa tai sen jälkeisiä toimia.Poliisi tutkii myös huumausainerikostaKuulustelujen lisäksi poliisi on tehnyt laajasti myös muita erilaisia tutkintatoimenpiteitä, kuten etsintöjä ja teknistä tutkintaa.Esitutkintatoimien perusteella poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä. – Siihen liittyy mahdollinen anastusteko, mutta esitutkinnan tässä vaiheessa en voi kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin, Kuure sanoo.Myös huumausaineet liittyvät osaltaan Salon tapahtumiin. Tutkinnassa on takavarikoitu jonkin verran huumausaineita, ja kyseisten takavarikointien osalta asiaa tutkitaan epäiltynä huumausainerikoksena. 

Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Salossa viikko sitten tapahtuneen epäillyn murhan esitutkinnassa. Kaikkia kahdeksaa epäiltyä on kuultu, ja poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä, tapahtumien kulusta ja epäiltyjen osallisuudesta.

Poliisi on viimeisen viikon aikana päässyt kuulustelemaan kaikkia kahdeksaa Salossa tapahtuneesta henkirikoksesta epäiltyä tekijää. 

– Kuulusteluissa epäillyt ovat kertoneet tapahtumista, osa seikkaperäisemmin kuin toiset, kuvailee tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tuomas Kuure Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Epäilty murha tapahtui viime viikon torstaina Salon Kiikalassa sijaitsevassa yksityisasunnossa, missä kuoli 41-vuotias mies. Teosta epäiltynä poliisi otti loppuviikon aikana kiinni yhteensä kahdeksan henkilöä.

Näkyvin kiinniotto tapahtui viime perjantaina Salon Suomusjärvellä, missä operaatioon osallistui useita Lounais-Suomen poliisin partioita. Tapaukseen liittyvistä kiinniotoista ei ole ollut vaaraa sivullisille.

Poliisin esityksestä Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut kaikki kahdeksan kiinniotettua henkilöä todennäköisin syin epäiltyinä murhasta. Epäillyt ovat 18–40-vuotiaita miehiä ja naisia.

Väkivallanteossa käytettiin useita välineitä

Esitutkinnassa saatujen tietojen perusteella epäillyistä neljä on ollut tapahtumapaikalla ja osallistunut henkirikoksen tekemiseen. 

– He kohdistivat uhriin fyysistä väkivaltaa, jonka seurauksena tämä menehtyi. Väkivallan tekemiseen käytettiin erilaisia välineitä, joista yksi on ampuma-ase, Kuure kertoo.

Kuuren mukaan muiden epäiltyjen epäillään osallistuneet tekoon suunnittelemalla ja muuten osaltaan olleen mahdollistamassa surmatekoa tai sen jälkeisiä toimia.

Poliisi tutkii myös huumausainerikosta

Kuulustelujen lisäksi poliisi on tehnyt laajasti myös muita erilaisia tutkintatoimenpiteitä, kuten etsintöjä ja teknistä tutkintaa.

Esitutkintatoimien perusteella poliisilla on käsitys henkirikoksen syystä. 

– Siihen liittyy mahdollinen anastusteko, mutta esitutkinnan tässä vaiheessa en voi kertoa asiasta yksityiskohtaisemmin, Kuure sanoo.

Myös huumausaineet liittyvät osaltaan Salon tapahtumiin. Tutkinnassa on takavarikoitu jonkin verran huumausaineita, ja kyseisten takavarikointien osalta asiaa tutkitaan epäiltynä huumausainerikoksena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi