Lasten salibandyturnauksessa varkaita Porissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi hälytettiin lauantai-iltapäivällä Liikuntakeskus Momentumille Poriin. Keskuksessa oli meneillään lasten salibandyturnaus, ja pelaajien omaisuutta oli anastettu pukuhuoneista turnauksen aikana.Poliisin saaman tiedon mukaan turnauksen osallistujilta oli anastettu pukuhuoneista lähinnä matkapuhelimia ja lompakoita. Lasten pettymyksen ja harmin määrää voitiin tässä tapauksessa vain arvailla.Rikoksesta epäillään kahta paikallista miestä, joista molempia voidaan luonnehtia poliisin hyvin tuntemiksi. Toinen epäillyistä tavoitettiin nopeasti tapahtumapaikan lähistöltä, toinen iltapäivällä Porin keskustan alueelta.  Tapauksen selvittelyyn ja epäiltyjen jahtiin käytettiin välillä kaikkia Porissa saatavilla olevia poliisiresursseja. Epäiltyjen henkilöllisyys ja olinpaikat selvisivät sinnikkään peruspoliisityön keinoin. Heidät on molemmat otettu kiinni.Anastetut matkapuhelimet on tutkinnan yhteydessä saatu poliisin haltuun, ja niitä palautellaan illan mittaan omistajilleen. Epäillyille ei päässyt kertymään teostaan mainittavaa hyötyä. Muistutetaanpa lapsia ja heidän vanhempiaan; Poliisin vanhojen tuttujen temput saattavat joskus yllättää alhaisuudellaan. Arvokas henkilökohtainen omaisuus on syytä säilyttää tiukassa tallessa. Turnauksissa ja pelimatkoilla se on hyvä kerätä esimerkiksi huoltajan reppuun ja haltuun. 

Lounais-Suomen poliisi hälytettiin lauantai-iltapäivällä Liikuntakeskus Momentumille Poriin. Keskuksessa oli meneillään lasten salibandyturnaus, ja pelaajien omaisuutta oli anastettu pukuhuoneista turnauksen aikana.

Poliisin saaman tiedon mukaan turnauksen osallistujilta oli anastettu pukuhuoneista lähinnä matkapuhelimia ja lompakoita. Lasten pettymyksen ja harmin määrää voitiin tässä tapauksessa vain arvailla.

Rikoksesta epäillään kahta paikallista miestä, joista molempia voidaan luonnehtia poliisin hyvin tuntemiksi. Toinen epäillyistä tavoitettiin nopeasti tapahtumapaikan lähistöltä, toinen iltapäivällä Porin keskustan alueelta.  Tapauksen selvittelyyn ja epäiltyjen jahtiin käytettiin välillä kaikkia Porissa saatavilla olevia poliisiresursseja. Epäiltyjen henkilöllisyys ja olinpaikat selvisivät sinnikkään peruspoliisityön keinoin. Heidät on molemmat otettu kiinni.

Anastetut matkapuhelimet on tutkinnan yhteydessä saatu poliisin haltuun, ja niitä palautellaan illan mittaan omistajilleen. Epäillyille ei päässyt kertymään teostaan mainittavaa hyötyä. 

Muistutetaanpa lapsia ja heidän vanhempiaan; Poliisin vanhojen tuttujen temput saattavat joskus yllättää alhaisuudellaan. Arvokas henkilökohtainen omaisuus on syytä säilyttää tiukassa tallessa. Turnauksissa ja pelimatkoilla se on hyvä kerätä esimerkiksi huoltajan reppuun ja haltuun. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory