lauantai, 2 elokuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20922 VIESTIT 0 KOMMENTIT

24-vuotias mies ajeli reipasta ylinopeutta Hollolassa

NordenBladet — Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 180 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 9 henkilöä. Liikenteestä tavattiin muutamia rattijuoppoja sekä liian painavan kaasujalan omaavia henkilöitä.KANTA-HÄME

Hämeen polisiilla oli vuorokauden aikana 180 tehtävää. Polisiin suojiin päätyi 9 henkilöä. Liikenteestä tavattiin muutamia rattijuoppoja sekä liian painavan kaasujalan omaavia henkilöitä.

KANTA-HÄME

Kello 14.00 aikaan jäi Hämeenlinnassa Hämeensaarentiellä sijaitsevassa tavaratalossa kiinni näpistyksestä 33-vuotias ulkomaalainen mies, joka oli ottanut kaupan hyllystä 87 euron arvosta sähköhammasharjan vaihtopäitä ja kätkenyt ne povitaskuunsa. Tämän jälkeen mies oli poistunut kassalinjan ohi maksamatta tuotteita.

Kello 15.15 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Kasarmikadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 45-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 15.40 aikaan, mittasi poliisipartio Hollolassa Helsingintiellä henkilöautolle nopeudeksi 155 km/h. Nopeus mitattiin auton ohittaessa useita edellä ajavia ajoneuvoja vastaantulevan liikenteen puolta käyttäen. Kyseisellä tieosuudella on 80 km/h nopeusrajoitus. Partio sai auton pysäytettyä Syväojankadulle ja autoa kuljettaneen 24-vuotiaan miehen kortti otettiin polisiin haltuun ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kello 21.40 aikaan partio pysäytti Hollolassa Hopeakalliontiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 65-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti rattijuopumus epäilyn.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Porin katoamistapaus: Poliisi pyytää nyt yleisövihjeitä punaisesta Hondasta

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi on jatkanut vuonna 2010 Porissa kadonneen Johanna Hautamäen tapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää tietoja erityisesti Lyttyläntiellä liikkuneesta punaisesta autosta.Tapauksen esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan Johanna Hautamäestä tehtiin katoamispäivänä 14. toukokuuta vuonna 2010 havainto noin kello 21 aikaan Porin Lyttyläntiellä. Hautamäki käveli tietä pitkin kohti Poria.Lyttyläntiellä on pian tämän jälkeen nähty ajamassa punainen tai viininpunainen henkilöauto, joka on mahdollisesti 1980-luvun Honda Prelude.Poliisi pyytää kyseisen henkilöauton kuljettajaa tai sellaista henkilöä, joka tietää kyseisen henkilöauton kuljettajan, ottamaan yhteyttä poliisiin.Poliisi tutkii Johanna Hautamäen katoamistapausta epäiltynä tappona.Poliisi tavoittanut useat puhelinyhteydessä olleetKatoamispäivän iltana Hautamäki otti puhelimitse yhteyttä useisiin henkilöihin. Poliisi on tavoittanut useat näistä henkilöistä.Poliisi pyytää nyt sellaisia henkilöitä ottamaan yhteyttä, jotka ovat olleet Hautamäkeen yhteydessä lähellä hänen katoamisajankohtaansa, eivätkä ole olleet poliisin kanssa tekemisissä esitutkinnan viime käänteissä eli alkuvuoden 2024 aikana. Lisäksi poliisi pyytää, että ne henkilöt, jotka katoamisen jälkeen kertoivat havainnoistaan poliisille, mutta joihin poliisi ei nyt kuluvan vuoden aikana ole ollut yhteydessä, olisivat poliisiin yhteydessä.Yhteydenotot pyydetään joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655. Näihin yhteystietoihin voi edelleen myös ilmoittaa muita Hautamäen katoamiseen mahdollisesti liittyviä havaintoja tai tietoja. 

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut vuonna 2010 Porissa kadonneen Johanna Hautamäen tapauksen selvittämistä. Poliisi pyytää tietoja erityisesti Lyttyläntiellä liikkuneesta punaisesta autosta.

Tapauksen esitutkinnassa saatujen tietojen mukaan Johanna Hautamäestä tehtiin katoamispäivänä 14. toukokuuta vuonna 2010 havainto noin kello 21 aikaan Porin Lyttyläntiellä. Hautamäki käveli tietä pitkin kohti Poria.

Lyttyläntiellä on pian tämän jälkeen nähty ajamassa punainen tai viininpunainen henkilöauto, joka on mahdollisesti 1980-luvun Honda Prelude.

Poliisi pyytää kyseisen henkilöauton kuljettajaa tai sellaista henkilöä, joka tietää kyseisen henkilöauton kuljettajan, ottamaan yhteyttä poliisiin.

Poliisi tutkii Johanna Hautamäen katoamistapausta epäiltynä tappona.

Poliisi tavoittanut useat puhelinyhteydessä olleet

Katoamispäivän iltana Hautamäki otti puhelimitse yhteyttä useisiin henkilöihin. Poliisi on tavoittanut useat näistä henkilöistä.

Poliisi pyytää nyt sellaisia henkilöitä ottamaan yhteyttä, jotka ovat olleet Hautamäkeen yhteydessä lähellä hänen katoamisajankohtaansa, eivätkä ole olleet poliisin kanssa tekemisissä esitutkinnan viime käänteissä eli alkuvuoden 2024 aikana. 

Lisäksi poliisi pyytää, että ne henkilöt, jotka katoamisen jälkeen kertoivat havainnoistaan poliisille, mutta joihin poliisi ei nyt kuluvan vuoden aikana ole ollut yhteydessä, olisivat poliisiin yhteydessä.

Yhteydenotot pyydetään joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655. Näihin yhteystietoihin voi edelleen myös ilmoittaa muita Hautamäen katoamiseen mahdollisesti liittyviä havaintoja tai tietoja. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Taksi otettiin luvatta käyttöön Tohmajärvellä 15.2.2024 iltapäivällä – Myöhemmin kuljettaja pakeni taksilla poliisia.

NordenBladet — Hätäkeskus sai tiedon taksin anastamisesta taksiaseman edustalta.Poliisi sai etsintöjen ansiosta havainnon noin pari tuntia myöhemmin anastetusta taksista Tohmajärvellä ja yritti saada taksin pysähtymään. Taksia luvatta kuljettanut ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysvaloa vaan pakeni Tohmajärveltä VT6:lle. Kuljettaja pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen sekä jätti muutoinkin noudattamatta toistuvasti liikennesääntöjä pakomatkan aikana, mm. suoritti vaarallisia ohituksia sekä ei noudattanut väistämisvelvollisuuksia.

Hätäkeskus sai tiedon taksin anastamisesta taksiaseman edustalta.

Poliisi sai etsintöjen ansiosta havainnon noin pari tuntia myöhemmin anastetusta taksista Tohmajärvellä ja yritti saada taksin pysähtymään. Taksia luvatta kuljettanut ei noudattanut poliisin antamaa pysäytysvaloa vaan pakeni Tohmajärveltä VT6:lle. Kuljettaja pakeni poliisia huomattavaa ylinopeutta käyttäen sekä jätti muutoinkin noudattamatta toistuvasti liikennesääntöjä pakomatkan aikana, mm. suoritti vaarallisia ohituksia sekä ei noudattanut väistämisvelvollisuuksia.

Poliisi sai pakenevan taksin pysähtymään lopulta ja otti kiinni sitä kuljettaneen mieshenkilön. Taksin pysäytys ja henkilön kiinniotto sujuivat rauhallisesti.

Mieshenkilöä epäillään tällä hetkellä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0 promillea, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineelle.

Poliisi selvitti kiinnioton jälkeen mieshenkilön henkilöllisyyden, jolloin ilmeni ettei hänellä ole ajo-oikeutta, joten häntä epäillään myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mieshenkilöä epäillään myös tämän tapauksen lisäksi useista muista ajoneuvoihin ja omaisuuteen kohdistuneista rikoksista Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon alueella.

Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun asiaan liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi toivoo malttia hiihtolomaliikenteeseen – Sääennusteiden mukaan luvassa sakeaa lumipyryä

NordenBladet — Perjantaina 16.2.2024 starttaa hiihtolomakausi, kun eteläsuomalaiset aloittavat lomansa. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput ovat tavanomaisia vilkkaampia. Poliisi kehottaa sopeuttamaan ajonopeudet vallitsevan kelin mukaiseksi.Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä perinteisen tehostetusti koko maassa koulujen hiihtolomien aikaan viikoilla 8 – 10. Poliisi kohdistaa valvontaansa eritoten vilkkaasti liikennöidyille tieosuuksille keskittyen rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin sekä ajotapoihin, kuten liian lyhyisiin turvaväleihin, ja turvavöiden ja kännyköiden käyttöön sekä kelien mukaisiin renkaisiin ja ajoneuvon kuntoon ja kuormaukseen.Poliisi varoittaa huonosta ajokelista hiihtolomaliikenteen alkaessa− Sääennusteiden mukaan luvassa olisi sakeaa lumipyryä iltapäivästä yöhön asti. Huonon ajokelin vallitessa on entistäkin tärkeämpää laittaa tilannenopeudet kuntoon ja käyttää takasumuvaloja. Turvallista matkantekoa ei kannata pilata turhilla ohituksilla, poliisitarkastaja Kari Onninen painottaa.Talvikaudella liikenteessä korostuu kuljettajan vireystila, kuten myös ajoneuvon valojen toimivuus ja riittävät turvavälit.Turvallista matkaa!

Perjantaina 16.2.2024 starttaa hiihtolomakausi, kun eteläsuomalaiset aloittavat lomansa. Tieliikenteessä se tarkoittaa, että seuraavat viikonloput ovat tavanomaisia vilkkaampia. Poliisi kehottaa sopeuttamaan ajonopeudet vallitsevan kelin mukaiseksi.

Poliisi valvoo hiihtolomaliikennettä perinteisen tehostetusti koko maassa koulujen hiihtolomien aikaan viikoilla 8 – 10. Poliisi kohdistaa valvontaansa eritoten vilkkaasti liikennöidyille tieosuuksille keskittyen rattijuopumuksiin, ylinopeuksiin sekä ajotapoihin, kuten liian lyhyisiin turvaväleihin, ja turvavöiden ja kännyköiden käyttöön sekä kelien mukaisiin renkaisiin ja ajoneuvon kuntoon ja kuormaukseen.

Poliisi varoittaa huonosta ajokelista hiihtolomaliikenteen alkaessa

− Sääennusteiden mukaan luvassa olisi sakeaa lumipyryä iltapäivästä yöhön asti. Huonon ajokelin vallitessa on entistäkin tärkeämpää laittaa tilannenopeudet kuntoon ja käyttää takasumuvaloja. Turvallista matkantekoa ei kannata pilata turhilla ohituksilla, poliisitarkastaja Kari Onninen painottaa.

Talvikaudella liikenteessä korostuu kuljettajan vireystila, kuten myös ajoneuvon valojen toimivuus ja riittävät turvavälit.

Turvallista matkaa!

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Äkäslompolon hostellipalon tutkinta on alkuvaiheessa

NordenBladet — Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Silver Fox -hostellirakennus on täysin tuhoutunut saakka tiistain vastaisena yönä 13.2.2024 alkaneessa tulipalossa.Rakennuksesta pelastautui omatoimisesti 31 henkilöä. Poliisi on löytänyt raunioista varmuudella kaksi vainajaa, suomalaisen ja keskieurooppalaisen. Yksi henkilö on vielä tavoittamatta tai löytymättä. Poliisi pitää hyvin todennäköisenä, että kolmas kadoksiin jäänyt henkilö oli hostellissa palon syttymisaikaan ja siten menehtynyt. Poliisi ei tule kertomaan uhreista enempää. Tutkinta on alkuvaiheessa, eikä poliisilla ole toistaiseksi antaa tarkempia vastauksia muun muassa kysymyksiin, mistä palo oli saanut alkunsa ja miten se oli edennyt. Poliisi ei ota kantaa, miten pelastustoimet etenivät. Poliisi jatkaa tutkintaa tekemällä muun muassa teknistä tutkintaa ja puhuttamalla henkilöitä. Tutkintaa tehdään yhteistyössä Onnettomuustutkintakeskuksen, Lapin Pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiön kanssa. Tutkinta tulee kestämään kuukausia. Tapahtuneessa ei epäillä tässä vaiheessa rikosta. Poliisin palopaikan eristys jatkuu ja lentokielto on jatkettuPalopaikalle ei ole pääsyä muilla kuin viranomaisilla. Palopaikan alueelle on asetettu tiistaina 13.2. lentokielto, jonka säde on 250 metriä palopaikan ympärillä. Lentokieltoa on jatkettu lauantaihin 17.2.2024 klo 12 saakka. Lentokielto ei koske tutkintaa tekeviä viranomaisia.Tapahtumapaikan kuva- ja videomateriaaliPoliisi kiittää henkilöitä, jotka ovat toimittaneet poliisille tapahtuman video- ja kuvamateriaalia. Materiaalia voi toimittaa yhä poliisin ulkoiselle tallennusalustalle.

Kolarin Äkäslompolossa sijaitseva Silver Fox -hostellirakennus on täysin tuhoutunut saakka tiistain vastaisena yönä 13.2.2024 alkaneessa tulipalossa.

Rakennuksesta pelastautui omatoimisesti 31 henkilöä. Poliisi on löytänyt raunioista varmuudella kaksi vainajaa, suomalaisen ja keskieurooppalaisen. Yksi henkilö on vielä tavoittamatta tai löytymättä. Poliisi pitää hyvin todennäköisenä, että kolmas kadoksiin jäänyt henkilö oli hostellissa palon syttymisaikaan ja siten menehtynyt. Poliisi ei tule kertomaan uhreista enempää.

 

Tutkinta on alkuvaiheessa, eikä poliisilla ole toistaiseksi antaa tarkempia vastauksia muun muassa kysymyksiin, mistä palo oli saanut alkunsa ja miten se oli edennyt. Poliisi ei ota kantaa, miten pelastustoimet etenivät.

 

Poliisi jatkaa tutkintaa tekemällä muun muassa teknistä tutkintaa ja puhuttamalla henkilöitä. Tutkintaa tehdään yhteistyössä Onnettomuustutkintakeskuksen, Lapin Pelastuslaitoksen ja vakuutusyhtiön kanssa. Tutkinta tulee kestämään kuukausia.

 

Tapahtuneessa ei epäillä tässä vaiheessa rikosta.

 

Poliisin palopaikan eristys jatkuu ja lentokielto on jatkettu

Palopaikalle ei ole pääsyä muilla kuin viranomaisilla. Palopaikan alueelle on asetettu tiistaina 13.2. lentokielto, jonka säde on 250 metriä palopaikan ympärillä. Lentokieltoa on jatkettu lauantaihin 17.2.2024 klo 12 saakka. Lentokielto ei koske tutkintaa tekeviä viranomaisia.

Tapahtumapaikan kuva- ja videomateriaali

Poliisi kiittää henkilöitä, jotka ovat toimittaneet poliisille tapahtuman video- ja kuvamateriaalia. Materiaalia voi toimittaa yhä poliisin ulkoiselle tallennusalustalle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rikosepäily Loimaalla: mies sieppasi rahaa marketista

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii Loimaalla viimeisen viikon aikana tehtyjä varkausrikoksia. Viikonloppuna varkaat murtautuivat liikekiinteistöön ja veivät sieltä rahaa ja omaisuutta. Keskiviikkona loimaalaismarketin kassasta siepattiin käteistä.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Loimaalla tunkeuduttiin Turuntiellä sijaitsevaan liikekiinteistöön.

Lounais-Suomen poliisi tutkii Loimaalla viimeisen viikon aikana tehtyjä varkausrikoksia. Viikonloppuna varkaat murtautuivat liikekiinteistöön ja veivät sieltä rahaa ja omaisuutta. Keskiviikkona loimaalaismarketin kassasta siepattiin käteistä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Loimaalla tunkeuduttiin Turuntiellä sijaitsevaan liikekiinteistöön.

Epäilty varkausrikos kohdistui liikekiinteistössä sijaitsevaan ravintolaan. Varkaat anastivat ravintolasta käteiskassan lisäksi kymmeniä virvoitusjuomia ja energiajuomia.

Tekijät tallentuivat kiinteistön valvontakameran kuviin. Poliisi tutkii asiaa varkausrikoksena.

 

Kassasta siepattiin rahaa

Keskiviikkoiltana Loimaan Puistokadulla sijaitsevan marketin kassalippaasta anastettiin myyntitilanteen yhteydessä käteistä rahaa sieppaamalla. Epäilty tekijä poistui paikalta juosten.

Loimaan partiot tekivät tapahtumapaikalla lähietsintää tekijän tavoittamiseksi − mutta tuloksetta.

Poliisi tunnisti epäillyn tekijän valvontanauhan perusteella, ja häntä epäillään varkausrikoksesta.

Viikon sisällä tapahtuneilla varkausrikoksilla ei ole yhteyttä keskenään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yksi henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa Huittisissa keskiviikkona

NordenBladet — Huittisissa valtatie 12:n ja Ratatien risteyksen kohdalla tapahtui keskiviikkona hieman kello 18 jälkeen liikenneonnettomuus, jossa menehtyi paikkakuntalainen iäkäs mies.Valtatiellä 12 Tampereen suuntaan menossa ollut täysperävaunuyhdistelmä törmäsi tilanteessa samaan suuntaan menossa olleeseen traktorin ja peräkärryn yhdistelmän perään. Traktorinkuljettaja kuoli onnettomuudessa.Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja kahtena liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edistyessä.Lounais-Suomen poliisi pyytää onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan poliisille. Silminnäkijähavaintoja voi lähettää poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.Poliisi jatkaa asian esitutkintaa tarkemman tapahtumien kulun selvittämiseksi muun muassa kuulusteluin.

Huittisissa valtatie 12:n ja Ratatien risteyksen kohdalla tapahtui keskiviikkona hieman kello 18 jälkeen liikenneonnettomuus, jossa menehtyi paikkakuntalainen iäkäs mies.

Valtatiellä 12 Tampereen suuntaan menossa ollut täysperävaunuyhdistelmä törmäsi tilanteessa samaan suuntaan menossa olleeseen traktorin ja peräkärryn yhdistelmän perään. Traktorinkuljettaja kuoli onnettomuudessa.

Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja kahtena liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rikosnimikkeet saattavat muuttua esitutkinnan edistyessä.

Lounais-Suomen poliisi pyytää onnettomuuden mahdollisia silminnäkijöitä ilmoittamaan havainnoistaan poliisille. Silminnäkijähavaintoja voi lähettää poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa tarkemman tapahtumien kulun selvittämiseksi muun muassa kuulusteluin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi jatkaa Rauman keskiviikkoisen epäillyn henkirikoksen tutkintaa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkona Rauman Merirauman alueella yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Henkirikostutkinta liittyy keskiviikkona alueella olleeseen poliisioperaatioon.Poliisi sai keskiviikkona puolenpäivän jälkeen useita ilmoituksia laukauksista Rauman Merirauman alueella.Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita, ja poliisi tavoittikin nopeasti alueelta kolmekymppisen miehen, joka otettiin kiinni.Myöhemmin poliisi löysi alueella sijaitsevasta yksityisasunnosta vainajan, minkä johdosta poliisilla on syytä epäillä kiinniotettua henkilöä henkirikoksesta. Poliisi tutkii asiaa tappona. Epäillyn henkirikoksen uhri on noin 50-vuotias mies.Lisäksi poliisi löysi ja takavarikoi vainajan asunnon läheisyydestä ampuma-aseen, jota epäillään henkirikoksen tekovälineeksi. Tapon lisäksi kiinniotettua miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta.Ei viitteitä muista epäillyistäIltapäivän poliisioperaation aikana Lounais-Suomen poliisi pyysi ihmisiä välttämään alueella liikkumista. Poliisin saamien ilmoitusten perusteella pidettiin mahdollisena, että alueella olisi ollut myös toinen aseistautunut henkilö.Etsintöjen jälkeen alueelta ei kuitenkaan tavoitettu muita epäiltyjä, ja poliisin mukaan alueella oli jälleen turvallista liikkua. − Poliisin tiedon mukaan epäiltyjä tekijöitä on tämänhetkisen tiedon mukaan yksi. Häntä on jo kuulusteltu, mutta poliisi ei esitutkinnan tässä vaiheessa kommentoi esimerkiksi teon mahdollista motiivia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm.Lindholmin mukaan poliisi on kuulustellut myös muita tapaukseen liittyviä henkilöitä, ja kuulustelut jatkuvat tänään.− Esitutkinnan perusteella uhri ja epäilty tunsivat toisensa, mutta heidän yhteyttään selvitetään edelleen, Lindholm sanoo. 

Lounais-Suomen poliisi tutkii keskiviikkona Rauman Merirauman alueella yksityisasunnossa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Henkirikostutkinta liittyy keskiviikkona alueella olleeseen poliisioperaatioon.

Poliisi sai keskiviikkona puolenpäivän jälkeen useita ilmoituksia laukauksista Rauman Merirauman alueella.

Paikalle hälytettiin useita poliisipartioita, ja poliisi tavoittikin nopeasti alueelta kolmekymppisen miehen, joka otettiin kiinni.

Myöhemmin poliisi löysi alueella sijaitsevasta yksityisasunnosta vainajan, minkä johdosta poliisilla on syytä epäillä kiinniotettua henkilöä henkirikoksesta. Poliisi tutkii asiaa tappona. Epäillyn henkirikoksen uhri on noin 50-vuotias mies.

Lisäksi poliisi löysi ja takavarikoi vainajan asunnon läheisyydestä ampuma-aseen, jota epäillään henkirikoksen tekovälineeksi. Tapon lisäksi kiinniotettua miestä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Ei viitteitä muista epäillyistä

Iltapäivän poliisioperaation aikana Lounais-Suomen poliisi pyysi ihmisiä välttämään alueella liikkumista. Poliisin saamien ilmoitusten perusteella pidettiin mahdollisena, että alueella olisi ollut myös toinen aseistautunut henkilö.

Etsintöjen jälkeen alueelta ei kuitenkaan tavoitettu muita epäiltyjä, ja poliisin mukaan alueella oli jälleen turvallista liikkua. 

− Poliisin tiedon mukaan epäiltyjä tekijöitä on tämänhetkisen tiedon mukaan yksi. Häntä on jo kuulusteltu, mutta poliisi ei esitutkinnan tässä vaiheessa kommentoi esimerkiksi teon mahdollista motiivia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm.

Lindholmin mukaan poliisi on kuulustellut myös muita tapaukseen liittyviä henkilöitä, ja kuulustelut jatkuvat tänään.

− Esitutkinnan perusteella uhri ja epäilty tunsivat toisensa, mutta heidän yhteyttään selvitetään edelleen, Lindholm sanoo.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jari Liukku on nimitetty Helsingin poliisilaitoksen poliisipäälliköksi

NordenBladet — Poliisihallitus on nimittänyt Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaan oikeustieteen maisteri, varatuomari Jari Liukun 1.4.2024 alkaen. Virka täytetään viiden vuoden määräajaksi. Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa haki neljä henkilöä.Liukulla on monipuolinen ja laaja-alainen johtamiskokemus kotimaan poliisihallinnosta sekä kansainvälisistä tehtävistä. Liukku on työskennellyt maaliskuusta 2017 lukien vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johtajana Europolissa. Tätä ennen Liukku on toiminut muun muassa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkönä vuosina 2010-2017, Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä vuosina 2005-2010 sekä keskusrikospoliisin apulaispäällikkönä vuosina 2002-2005.

Poliisihallitus on nimittänyt Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaan oikeustieteen maisteri, varatuomari Jari Liukun 1.4.2024 alkaen. Virka täytetään viiden vuoden määräajaksi. Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikön virkaa haki neljä henkilöä.

Liukulla on monipuolinen ja laaja-alainen johtamiskokemus kotimaan poliisihallinnosta sekä kansainvälisistä tehtävistä. Liukku on työskennellyt maaliskuusta 2017 lukien vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakeskuksen johtajana Europolissa. Tätä ennen Liukku on toiminut muun muassa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen poliisipäällikkönä vuosina 2010-2017, Helsingin poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkönä vuosina 2005-2010 sekä keskusrikospoliisin apulaispäällikkönä vuosina 2002-2005.

Poliisipäällikkö johtaa poliisilaitosta. Hän vastaa poliisilaitoksen toiminnasta sekä toiminnan vaikuttavuudesta, tuloksellisuudesta ja kehittämisestä. Poliisipäällikön tehtävänä on poliisilaitoksen johtaminen poliisihallinnon vahvistettujen tavoitteiden mukaisesti, taloudellisten voimavarojen hallinta ja henkilöstöjohtaminen. Hän vahvistaa poliisilaitoksen toimintalinjat ja toiminnan painopisteet sekä vastaa poliisilaitoksen valmiudesta ja varautumisesta. Hän huolehtii myös poliisilaitoksen sidosryhmätyöstä ja yhteistyöstä sekä vaikuttavasta viestinnästä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja henkilöauton liikkeistä Helsingissä

NordenBladet — Helsingin poliisi pyytää tietoja mustan Volvo XC60 -henkilöauton liikkeistä ja toiminnasta tiistaina 9. tammikuuta 2024.Havaintoja toivotaan erityisesti noin kello 17.00–18.30 ajalta. Poliisin tietojen mukaan henkilöauto ajoi jalkakäytävällä Töölönkadulla ja Dagmarinkadulla.Vihjeet pyydetään numeroon 0295 471 271 tai laheisvakivaltarikokset.helsinki@poliisi.fi. 

Helsingin poliisi pyytää tietoja mustan Volvo XC60 -henkilöauton liikkeistä ja toiminnasta tiistaina 9. tammikuuta 2024.

Havaintoja toivotaan erityisesti noin kello 17.00–18.30 ajalta. Poliisin tietojen mukaan henkilöauto ajoi jalkakäytävällä Töölönkadulla ja Dagmarinkadulla.

Vihjeet pyydetään numeroon 0295 471 271 tai laheisvakivaltarikokset.helsinki@poliisi.fi.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi