keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20981 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Lahdessa kaahattiin ja ajettiin kortitta

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana hälytystehtäviä 293 kappaletta. Poliisin otti säilöön päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi 8 henkilöä. Alkoholin, huumausaineiden tai molempien vaikutuksen alaisia ajoneuvon kuljettajia tavattiin kuusi kappaletta.Lahdessa Uudenmaankadulla perjantaina klo 14 aikaan poliisiauton tutka osoitti, keskustan suuntaan kulkeneelle henkilöautolle, nopeutta 110 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies kuulusteltiin paikan päällä ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana hälytystehtäviä 293 kappaletta. Poliisin otti säilöön päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi 8 henkilöä. Alkoholin, huumausaineiden tai molempien vaikutuksen alaisia ajoneuvon kuljettajia tavattiin kuusi kappaletta.

Lahdessa Uudenmaankadulla perjantaina klo 14 aikaan poliisiauton tutka osoitti, keskustan suuntaan kulkeneelle henkilöautolle, nopeutta 110 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h. Autoa kuljetti noin 30-vuotias mies ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies kuulusteltiin paikan päällä ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantaina aamuyöllä partio pysäytti Lahdessa Hämeenlinnantiellä poikkeuksellisen hitaasti liikkuneen henkilöauton. Autoa kuljetti noin 70-vuotias mies, jonka ajo-oikeus oli päättynyt. Miehellä oli vuoden sisällä kuusi aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta. Hänet kuulusteltiin paikan päällä ja häntä epäillään jälleen kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rauhallinen perjantai-ilta Oulussa

NordenBladet — Poliisin näkökulmasta perjantai-ilta sujui rauhallisesti.Poliisia työllistivät lähinnä erilaiset liikenteeseen liittyvät tehtävät sekä keskustan alueen ravintoloiden ympäristön valvonta. Valvonnan yhteydessä poliisin haaviin tarttui yksi rattijuopumus puolenyön aikaan Heinäpäässä.  Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Kuljettajan hallusta löytyi vähäinen määrä kannabista. Aine takavarikoitiin ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon päihdetutkimuksen jälkeen.Illan hälytystehtävien määrä oli normaalilla tasolla. 

Poliisin näkökulmasta perjantai-ilta sujui rauhallisesti.

Poliisia työllistivät lähinnä erilaiset liikenteeseen liittyvät tehtävät sekä keskustan alueen ravintoloiden ympäristön valvonta. 
Valvonnan yhteydessä poliisin haaviin tarttui yksi rattijuopumus puolenyön aikaan Heinäpäässä.  Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Kuljettajan hallusta löytyi vähäinen määrä kannabista. Aine takavarikoitiin ja kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon päihdetutkimuksen jälkeen.
Illan hälytystehtävien määrä oli normaalilla tasolla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilö kateissa Espoosta

NordenBladet — Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantai-iltana 80-vuotiaan miehen olevan kateissa Espoosta. Länsi-Uudenmaan poliisi etsii miestäMies oli poistunut Espoon Olarista perjantaina noin kello 15 hoitamaan asioitaan eikä hän ollut saapunut takaisin iltaan mennessä.Miehen tuntomerkit: noin 184 cm pitkä, hoikka, tummat hiukset, vaatetuksena ruskea takki, siniset farmarihousut, ruskeat kengät, päässään hänellä on mahdollisesti musta lippalakki ja mukanaan musta reppu. Länsi-Uudenmaan pyytää ilmoittamaan henkilöä koskevat akuutit havainnot yleiseen hätänumeroon 112. Kiireettömissä tapauksissa henkilöä koskevat havantotiedot voi lähettää sähköpostitse: vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi  – aihekohtaan Espoon kadonnut 8.3.2024 – tai soittamalla vihjepuhelimeen 0295 413 031.

Hätäkeskukseen ilmoitettiin perjantai-iltana 80-vuotiaan miehen olevan kateissa Espoosta. Länsi-Uudenmaan poliisi etsii miestä

Mies oli poistunut Espoon Olarista perjantaina noin kello 15 hoitamaan asioitaan eikä hän ollut saapunut takaisin iltaan mennessä.

Miehen tuntomerkit: noin 184 cm pitkä, hoikka, tummat hiukset, vaatetuksena ruskea takki, siniset farmarihousut, ruskeat kengät, päässään hänellä on mahdollisesti musta lippalakki ja mukanaan musta reppu. 

Länsi-Uudenmaan pyytää ilmoittamaan henkilöä koskevat akuutit havainnot yleiseen hätänumeroon 112. 

Kiireettömissä tapauksissa henkilöä koskevat havantotiedot voi lähettää sähköpostitse: vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi  – aihekohtaan Espoon kadonnut 8.3.2024 – tai soittamalla vihjepuhelimeen 0295 413 031.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ympäristö- ja ilmastoministeri Mykkänen Kiovassa: Tuemme Ukrainaa ympäristötuhojen kartoituksessa ja jälleenrakennuksessa

NordenBladet — Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vieraili perjantaina 8. maaliskuuta Kiovassa Ukrainan ympäristö- ja luonnonvarainministeri Ruslan Striletsin kutsusta. Hän tapasi vierailulla myös Ukrainan varapääministerin ja jälleenrakennusministerin Oleksandr Kubrakovin sekä varaenergiaministeri Svitlana Grynchukin.Ministeri Mykkänen korosti Kiovassa, että Suomi tukee Ukrainaa yhteiskuntansa uudistamisessa. ”Olemme täällä edistääksemme konkreettisesti Ukrainan energiajärjestelmän ja puhtaan siirtymän rakentamista sekä ympäristötuhojen korjaamista. Suomi auttaa Ukrainaa aktiivisesti niin sodassa kuin sodan jälkeisessä jälleenrakennuksessa. Olemme yhdessä Saksan ja Bulgarian kanssa vetovastuussa Zelenskyin rauhansuunnitelman ympäristöoikeutta koskevassa artiklassa eli autamme Ukrainaa ympäristötuhojen kartoituksessa, jotta Venäjä saadaan teoistaan vastuuseen”, ministeri Mykkänen painotti.Mykkänen vieraili Kiovassa myös Pohjoismaiden ympäristörahaston Nefcon rahoituksella peruskorjatussa päiväkodissa sekä ohjusiskun vaurioittamalla asuinalueella.Suomen työ ympäristötuhoja koskevassa kansainvälisessä yhteistyössä on osa presidentti Zelenskyin vuonna 2022 tekemää rauhanaloitetta. Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos vahvistavat Ukrainan hallinnon toimintavalmiuksia sodan ympäristötuhojen arvioimisessa, todentamisessa ja tiedon levittämisessä yhteistyössä ukrainalaisten kumppaniorganisaatioiden kanssa. Ulkoministeriö on myös viimeistelemässä tukipäätöstä YK:n ympäristöohjelman UNEPin Ukrainan-toimintoihin. Tuen avulla luodaan yhteyksiä muihin YK:n Ukrainassa toteuttamiin hankkeisiin, jolloin suomalaisvirastojen työn tulokset saadaan laajempaan käyttöön. Sodan ympäristötuhojen arviointi ja ympäristöriskien vähentäminen on yksi helmikuussa Kiovassa julkaistun korkean tason työryhmän raportin suosituksista. Kiovassa oli East Officen johdolla vierailulla samaan aikaan suomalaisten yritysten edustajia, jotka osallistuivat osittain samoihin tapaamisiin. Yrityksillä oli mahdollisuus kertoa osaamisestaan ja ratkaisuista, joista olisi hyötyä Ukrainan jälleenrakentamisessa ja vihreässä siirtymässä.LisätietojaLeevi Hietanen (ministerin haastattelupyynnöt, Kiovassa 8.3.)
Ministeri Mykkäsen eduskunta-avustaja
+358 50 4751 032
Henna Haapala (Helsingissä)
Kansainvälisten asiain neuvos
ympäristöministeriö
+358 295 250 070

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vieraili perjantaina 8. maaliskuuta Kiovassa Ukrainan ympäristö- ja luonnonvarainministeri Ruslan Striletsin kutsusta. Hän tapasi vierailulla myös Ukrainan varapääministerin ja jälleenrakennusministerin Oleksandr Kubrakovin sekä varaenergiaministeri Svitlana Grynchukin.

Lähde: ym.fi

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vierailee Kiovassa

NordenBladet — Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vierailee Kiovassa 8.3.2024. Vierailun tavoitteena on keskustella sodan aiheuttamista ympäristötuhoista, Ukrainan energiatilanteesta sekä Suomen tuesta Ukrainan jälleenrakentamisessa ja energia-alan avusta Ukrainaan.Venäjän hyökkäyssota on aiheuttanut valtavien inhimillisten kärsimysten ohella mittavia ympäristövahinkoja, joiden seurauksista Ukraina ja ukrainalaiset kärsivät pitkälle tulevaisuuteen. LisätietojaLeevi Hietanen (ministerin haastattelupyynnöt, Kiovassa 8.3.)
ministeri Mykkäsen eduskunta-avustaja
p. +358 50 4751 032
Henna Haapala (Helsingissä)
Kansainvälisten asiain neuvos
ympäristöministeriö
+358 295 250 070
 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen vierailee Kiovassa 8.3.2024. Vierailun tavoitteena on keskustella sodan aiheuttamista ympäristötuhoista, Ukrainan energiatilanteesta sekä Suomen tuesta Ukrainan jälleenrakentamisessa ja energia-alan avusta Ukrainaan.

Lähde: ym.fi

Raumalla kaksi liikenneonnettomuutta

NordenBladet — Raumalla on tapahtunut kaksi liikenneonnettomuutta Turuntiellä viimeisen kahden tunnin aikana.Kello 16.15Ensimmäinen liikenneonnettomuus tapahtui Turuntien ja Hitsaajantien risteyksessä. Osallisina oli kaksi henkilöautoa. Toinen liikenneonnettomuus tapahtui puolen kilometrin päässä ensimmäisestä onnettomuudesta Rauman suuntaan. Toisessa onnettomuudessa oli kyse peräänajosta ja siinä oli kolme osallista. Toisessa onnettomuudessa loukkaantui yksi henkilö. Liikenne Turuntiellä on tukossa.Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi

Raumalla on tapahtunut kaksi liikenneonnettomuutta Turuntiellä viimeisen kahden tunnin aikana.

Kello 16.15

Ensimmäinen liikenneonnettomuus tapahtui Turuntien ja Hitsaajantien risteyksessä. Osallisina oli kaksi henkilöautoa. 

Toinen liikenneonnettomuus tapahtui puolen kilometrin päässä ensimmäisestä onnettomuudesta Rauman suuntaan. Toisessa onnettomuudessa oli kyse peräänajosta ja siinä oli kolme osallista. Toisessa onnettomuudessa loukkaantui yksi henkilö. 

Liikenne Turuntiellä on tukossa.

Uutista päivitetään, ja voit seurata päivityksiä osoitteessa poliisi.fi

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on edistynyt Oulussa tehdyn törkeän väkivaltarikoksen tutkinnassa

NordenBladet — Poliisi epäilee oululaisen miehen pahoinpidelleen toista miestä perjantaina 1. maaliskuuta. Väkivaltarikoksesta epäilty mies on tällä hetkellä pidätettynä.Poliisi on kuulustellut miestä, jonka se otti kiinni törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltynä Oulun Höyhtyällä keskiviikkoiltana 6. maaliskuuta 2024. Mies pidätettiin torstaina 7. maaliskuuta. Ennen kiinniottoa poliisi oli etsintäkuuluttanut epäillyn. Poliisi etsi häntä muutaman päivän ajan, ennen kuin hän kiipesi kerrostalon katolle Oulun Höyhtyällä. Rikoksen uhri oli yli 60-vuotias mies, ja epäilty mies on alle 40-vuotias. Molemmat miehet ovat paikkakuntalaisia. He tunsivat toisensa entuudestaan. Poliisi epäilee miehen pahoinpidelleen uhrinsa samaan seurueeseen kuuluneen miehen asunnolla. Tarkemmasta tapahtumien kulusta ja motiivista poliisi ei kerro, sillä asian esitutkinta on yhä kesken. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa kuulemalla sekä epäiltyä että muita asiaan liittyviä henkilöitä. Se ei tiedota tapauksesta tässä vaiheessa enempää. 

Poliisi epäilee oululaisen miehen pahoinpidelleen toista miestä perjantaina 1. maaliskuuta. Väkivaltarikoksesta epäilty mies on tällä hetkellä pidätettynä.

Poliisi on kuulustellut miestä, jonka se otti kiinni törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta epäiltynä Oulun Höyhtyällä keskiviikkoiltana 6. maaliskuuta 2024. Mies pidätettiin torstaina 7. maaliskuuta. 

Ennen kiinniottoa poliisi oli etsintäkuuluttanut epäillyn. Poliisi etsi häntä muutaman päivän ajan, ennen kuin hän kiipesi kerrostalon katolle Oulun Höyhtyällä. 

Rikoksen uhri oli yli 60-vuotias mies, ja epäilty mies on alle 40-vuotias. Molemmat miehet ovat paikkakuntalaisia. He tunsivat toisensa entuudestaan. Poliisi epäilee miehen pahoinpidelleen uhrinsa samaan seurueeseen kuuluneen miehen asunnolla. 

Tarkemmasta tapahtumien kulusta ja motiivista poliisi ei kerro, sillä asian esitutkinta on yhä kesken. Poliisi jatkaa asian esitutkintaa kuulemalla sekä epäiltyä että muita asiaan liittyviä henkilöitä. Se ei tiedota tapauksesta tässä vaiheessa enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Blog: Search engines as a tool for law enforcement to prevent youth cybercrime

NordenBladet — Police blog on creating a safer digital environment.Finnish law enforcement is actively working to prevent cybercrime committed by young people and during the past years has, for example, used Google Ads as a tool to warn youth about the illegality and consequences of cybercrime. Combatting cybercrime, however, is not just a police matter, but crime prevention requires efforts from technology companies as well. Read the full blog here: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/search-engines-as-a-tool-for-law-enforcement-to-prevent-youth-cybercrimeThe blog is written by Viivi Lehtinen, Project Manager of the Cybercrime Exit project of the National Bureau of Investigation and Sari Latomaa, Inspector.

Police blog on creating a safer digital environment.

Finnish law enforcement is actively working to prevent cybercrime committed by young people and during the past years has, for example, used Google Ads as a tool to warn youth about the illegality and consequences of cybercrime. Combatting cybercrime, however, is not just a police matter, but crime prevention requires efforts from technology companies as well. 

Read the full blog here: https://poliisi.fi/blogi/-/blogs/search-engines-as-a-tool-for-law-enforcement-to-prevent-youth-cybercrime

The blog is written by Viivi Lehtinen, Project Manager of the Cybercrime Exit project of the National Bureau of Investigation and Sari Latomaa, Inspector.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Keravan niin sanotuista keppikaupoista aloitettu esitukinta

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisin tekemien esiselvitysten perusteella Keravan keppikaupoista on tänään 8.3.2024. aloitettu esitutkinta.- Asiasta on kirjattu poliisille rikosilmoitus epäillystä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kertoo tukinnanjohtaja rikoskomisario Hans Pirttilä.- Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tässä vaiheessa poliisilla ei ole asiasta muuta tiedotettavaa. Tiedotamme asiasta seuraavan kerran esitutkinnan valmistuttua, Pirttilä jatkaa.Poliisi tiedotti asiasta edellisen kerran 20.2.2024. 

Itä-Uudenmaan poliisin tekemien esiselvitysten perusteella Keravan keppikaupoista on tänään 8.3.2024. aloitettu esitutkinta.

– Asiasta on kirjattu poliisille rikosilmoitus epäillystä tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kertoo tukinnanjohtaja rikoskomisario Hans Pirttilä.

– Esitutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tässä vaiheessa poliisilla ei ole asiasta muuta tiedotettavaa. Tiedotamme asiasta seuraavan kerran esitutkinnan valmistuttua, Pirttilä jatkaa.

Poliisi tiedotti asiasta edellisen kerran 20.2.2024.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Turussa tapahtuneet ryöstöt selviämässä

NordenBladet — Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään 16-vuotiaan nuorukaisen todennäköisin syin epäiltynä kahteen törkeän ryöstön yritykseen ja yhteen törkeään ryöstöön. Epäillyt rikokset tapahtuivat Turussa.Kahdessa tapauksessa epäillyt väkivallanteot kohdistuivat saman Turun keskustassa sijaitsevan liikkeen henkilökuntaan. Yhdessä tapauksessa rikoksen uhrina oli kadulla yöaikaan kävellyt mies.Poliisin tutkintaa ovat edesauttaneet keskustan alueen valvontakamerat. Poliisi on tarkistanut useita kaupungin, liikekiinteistöjen sekä taloyhtiöiden valvontatallenteita. Epäillyt ovat tallentuneet kameratallenteille, ja heidät on tunnistettu niistä.– Poliisi kiittää myös hätänumeroon soittaneita. Heidän antamansa tuntomerkit ovat olleet suurena apuna tutkinnan alkuvaiheessa, kertoo komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Ryöstöistä epäillään yhteensä kolmea nuortaPoliisi on pidättänyt 16-vuotiaan vangitun lisäksi alle 18-vuotiaan rikoskumppanin. Lisäksi asiassa on epäiltynä vielä kolmas alle 18-vuotiaista henkilö, jota ei ole tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on tiedossa. Poliisi kehottaa kyseistä henkilöä ilmoittautumaan poliisille. Nämä 18-vuotiaat nuoret eivät ole epäiltyinä kaikissa tutkittavana olevissa tapauksissa.– Kaikille tutkinnan kohteena oleville nuorille on yhteistä se, että heillä on haasteita elämäntaidon hallinnassa. Lisäksi osa epäillyistä on ollut todennäköisesti päihtyneitä, Malmberg toteaa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään 16-vuotiaan nuorukaisen todennäköisin syin epäiltynä kahteen törkeän ryöstön yritykseen ja yhteen törkeään ryöstöön. Epäillyt rikokset tapahtuivat Turussa.

Kahdessa tapauksessa epäillyt väkivallanteot kohdistuivat saman Turun keskustassa sijaitsevan liikkeen henkilökuntaan. Yhdessä tapauksessa rikoksen uhrina oli kadulla yöaikaan kävellyt mies.

Poliisin tutkintaa ovat edesauttaneet keskustan alueen valvontakamerat. Poliisi on tarkistanut useita kaupungin, liikekiinteistöjen sekä taloyhtiöiden valvontatallenteita. 

Epäillyt ovat tallentuneet kameratallenteille, ja heidät on tunnistettu niistä.

– Poliisi kiittää myös hätänumeroon soittaneita. Heidän antamansa tuntomerkit ovat olleet suurena apuna tutkinnan alkuvaiheessa, kertoo komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Ryöstöistä epäillään yhteensä kolmea nuorta

Poliisi on pidättänyt 16-vuotiaan vangitun lisäksi alle 18-vuotiaan rikoskumppanin. Lisäksi asiassa on epäiltynä vielä kolmas alle 18-vuotiaista henkilö, jota ei ole tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on tiedossa. Poliisi kehottaa kyseistä henkilöä ilmoittautumaan poliisille. Nämä 18-vuotiaat nuoret eivät ole epäiltyinä kaikissa tutkittavana olevissa tapauksissa.

– Kaikille tutkinnan kohteena oleville nuorille on yhteistä se, että heillä on haasteita elämäntaidon hallinnassa. Lisäksi osa epäillyistä on ollut todennäköisesti päihtyneitä, Malmberg toteaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi