torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Törkeä rattijuopumus Kangasniemen aamuyössä

NordenBladet — Kadonnen etsintätehtävällä ollut poliisipartio tapasi varhain keskiviikkoaamuna Kangasniemen Joutsan maantiellä autoilijan, joka oli ajotapansa puolesta pakko pysäyttää.

Keskiviikkoaamuna klo 04.40 poliisipartiota vastaan ajoi Joutsan suuntaan ajava henkilöauto, jolle ei ajorata riittänyt. Auto kääntyi lopulta kapealle Leipämäentielle jonka mittasuhteet eivät riittäneet alkuunkaan ja auto asettautui ojaan. 
Kuljettajana tavattu 1980 luvun nuori kasvatti oli menettänyt ajo-oikeutensa jo aiemmin saman tyyppisten asioiden takia. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,84 mg/L. Vanhalla taulukolla lukema vastaa noin 1.8 o/oo. 
Alustavassa puhuttelussa paikkakuntalainen mies väitti ulosajon tapahtuneen yksinomaan poliisin säikäytyksen takia. 
Hänet vietiin verikokeiden jälkeen poliisivankilaan odottamaan esitutkintatoimia. ]]>

Kadonnen etsintätehtävällä ollut poliisipartio tapasi varhain keskiviikkoaamuna Kangasniemen Joutsan maantiellä autoilijan, joka oli ajotapansa puolesta pakko pysäyttää.

Keskiviikkoaamuna klo 04.40 poliisipartiota vastaan ajoi Joutsan suuntaan ajava henkilöauto, jolle ei ajorata riittänyt. Auto kääntyi lopulta kapealle Leipämäentielle jonka mittasuhteet eivät riittäneet alkuunkaan ja auto asettautui ojaan. 

Kuljettajana tavattu 1980 luvun nuori kasvatti oli menettänyt ajo-oikeutensa jo aiemmin saman tyyppisten asioiden takia. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 0,84 mg/L. Vanhalla taulukolla lukema vastaa noin 1.8 o/oo. 

Alustavassa puhuttelussa paikkakuntalainen mies väitti ulosajon tapahtuneen yksinomaan poliisin säikäytyksen takia. 

Hänet vietiin verikokeiden jälkeen poliisivankilaan odottamaan esitutkintatoimia. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi varoittaa huijaussoitoista, joilla kalastellaan henkilö- ja pankkitietoja

NordenBladet — Itä-Suomen poliisi tutkii laajaa huijauskokonaisuutta, jossa rikolliset pyrkivät saamaan puhelimitse uhrin henkilö- ja pankkitiedot tai verkkopankkitunnukset haltuunsa. Lisäksi uhria voidaan yrittää saada hyväksymään tilisiirtoja oman verkkopankkinsa kautta.

Poliisi on varoittanut asiasta myös kohdennetusti henkilöitä, joiden epäilee joutuvan huijauksen tai petoksen kohteeksi. Poliisi kehottaa olemaan varuillaan huijaussoittojen varalta.
Joka tilanteessa on syytä muistaa, että henkilö- ja pankkitietoja tai verkkopankkitunnuksia ei tule luovuttaa koskaan kenellekään. Myöskään poliisi ja pankit eivät kysy niitä. 
Jos vahinko kuitenkin tapahtuu, on oltava välittömästi yhteydessä omaan pankkiin ja kerrottava asiasta. Jos pankki- tai luottokorttiesi tiedot ovat joutunut vääriin käsiin, sulje kortit.
Asiasta kannattaa tehdä myös rikosilmoitus poliisille verkossa tai käymällä poliisiasemalla. Ilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. ]]>

Itä-Suomen poliisi tutkii laajaa huijauskokonaisuutta, jossa rikolliset pyrkivät saamaan puhelimitse uhrin henkilö- ja pankkitiedot tai verkkopankkitunnukset haltuunsa. Lisäksi uhria voidaan yrittää saada hyväksymään tilisiirtoja oman verkkopankkinsa kautta.

Poliisi on varoittanut asiasta myös kohdennetusti henkilöitä, joiden epäilee joutuvan huijauksen tai petoksen kohteeksi. Poliisi kehottaa olemaan varuillaan huijaussoittojen varalta.

Joka tilanteessa on syytä muistaa, että henkilö- ja pankkitietoja tai verkkopankkitunnuksia ei tule luovuttaa koskaan kenellekään. Myöskään poliisi ja pankit eivät kysy niitä. 

Jos vahinko kuitenkin tapahtuu, on oltava välittömästi yhteydessä omaan pankkiin ja kerrottava asiasta. Jos pankki- tai luottokorttiesi tiedot ovat joutunut vääriin käsiin, sulje kortit.

Asiasta kannattaa tehdä myös rikosilmoitus poliisille verkossa tai käymällä poliisiasemalla. Ilmoitus kannattaa tehdä, vaikka mahdollisuudet omaisuuden takaisin saamiseksi ovat pienet. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Uudenmaan poliisilla vilkas kesäviikonloppu

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partiot hoitivat viime viikonlopun (12.-14.7.2024) aikana satoja hälytystehtäviä. Tehtävien kirjo oli kesäviikonlopulle tyypilliseen tapaan laaja. Runsas päihteiden käyttö sekä mielenterveyden ongelmat näkyivät monella tehtävällä.

Viikonlopun lisäksi Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut runsaasti tehtäviä myös arkipäivinä. Viimeksi kuluneen viikon aikana poliisipartiot ovat hoitaneet lukuisia yksilönsuojaan liittyviä tehtäviä. Vaikka näitä henkeen ja terveyteen liittyviä poliisitehtäviä on ollut lukuisia, niin ihmishenkien menetyksiltä on kuitenkin onneksi vältytty.
Epäilty vartijan pahoinpitely ja ajoneuvovarkaus Vantaan Kuusijärvellä
Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Vantaan Kuusijärvelle heinäkuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä. Ilmoituksen mukaan yksi henkilö pahoinpitelee paikalla ollutta vartijaa. Poliisin saamien tietojen mukaan pahoinpitely oli alkanut sen jälkeen, kun vartija oli mennyt huomauttamaan eräälle seurueelle muita häiritsevästä käytöksestä. Tämän jälkeen yksi seurueen jäsenistä oli lyönyt vartijaa useita kertoja muun muassa kasvoihin. Lopulta vartija pääsi poistumaan tilanteesta.
Poliisin partioiden ollessa matkalla Kuusijärvelle tuli hätäkeskuksen kautta uusi ilmoitus, jonka mukaan pahoinpitelijä seurueineen oli poistunut paikalta ajoneuvolla, joka oli anastettu. Anastettu ajoneuvo kuului henkilölle, joka niin ikään oli viettämässä aikaa Kuusijärvellä. Poliisi havaitsi anastetun ajoneuvon Lahdentiellä. Ajoneuvon kuljettaja lähti ajamaan poliisia karkuun ja käytti merkittävää ylinopeutta vaarantaen sekä muiden tienkäyttäjien että oman autoseurueensa turvallisuuden.
Lopulta ajoneuvo pysähtyi bussipysäkille, minkä jälkeen neljä autossa ollutta henkilöä lähti juoksemaan poliisia karkuun. Yksi henkilö jäi autolle. Poliisin partiot tavoittivat karkuun lähteneet, ja heidät kaikki otettiin kiinni.
Ajoneuvon kuljettajaa epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Yhden matkustajan epäillään syyllistyneen vartijan pahoinpitelyyn.
Molempien epäillään syyllistyneen haitantekoon virkamiehelle, kun he vastustivat poliisia kiinniottotilanteessa.
Kolmen matkustajan ei epäillä syyllistyneen rikoksiin.
Yksi henkilö anasti yli tuhannen euron arvosta vapaa-ajan tuotteita
Yhden henkilön epäillään syyllistyneen varkauteen Vantaalla perjantaina 12.7. anastamalla vaatteita ja kenkiä vapaa-ajan tuotteita myyvästä liikkeestä. Henkilö oli kierrellyt myymälässä ja kerännyt syliinsä pääasiassa vaatteita hieman yli 1 000 euron arvosta. Tämän jälkeen hän oli poistunut myymälästä maksamatta tuotteita. Tuotehälytinporttien hälyttäessä myyjä oli mennyt henkilön perään, ja tämä oli sanonut maksavansa tuotteet. Kun myyjä oli ottanut tuotteita henkilöltä, oli tämä alkanut käyttäytymään aggressiivisesti myyjää kohtaan, ja vetänyt vaatteet takaisin itselleen.
Henkilö käveli myymälän tuotteiden kanssa polkupyörälleen ja yritti poistua paikalta. Myyjän avuksi tilanteeseen tuli paikalla olleita sivullisia ja aggressiivisesti käyttäytynyt henkilö saatiin taltutettua ja vietyä maahan.

Paikalle saavuttuaan poliisipartio otti varkauteen epäillyn henkilön haltuunsa ja laittoi tälle käsiraudat. Sekavasti käyttäytynyt epäilty ei kertonut poliisipartiolle henkilöllisyyttään. Poliisi sai kuitenkin myöhemmin selvitettyä hänen henkilöllisyytensä. Seuraavana päivänä tehdyssä kuulustelussa hän kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Liikenneonnettomuudessa osallisena kaksi sähköpotkulautaa ja neljä nuorta
Sunnuntaina 14.7. Vantaalla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa osallisina oli neljä alaikäistä nuorta. Nuoret olivat liikkeellä kahdella sähköpotkulaudalla siten, että molempien lautojen kyydissä oli kuljettajan lisäksi myös toinen henkilö. Onnettomuus tapahtui, kun vastakkaisista suunnista tulossa olevat nuoret törmäsivät toisiinsa mutkassa kevyen liikenteen väylällä.
Toisella sähköpotkulaudalla liikkuneet nuoret eivät loukkaantuneet tilanteessa. Toisen sähköpotkulaudan kuljettaja löi päänsä asfalttiin ja menetti hetkeksi tajuntansa. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Kyydissä ollut nuori sai lievempiä vammoja. Yksikään neljästä osallisesta ei käyttänyt kypärää.
Sähköpotkulautaa kuljettaessa tulee noudattaa samoja sääntöjä kuin polkupyörällä ajaessa, eikä sähköpotkulaudalla saa kuljettaa matkustajia. Poliisi kehottaa vanhempia juttelemaan lasten ja nuorten kanssa sähköpotkulaudalla liikkumisen riskeistä sekä turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.

Tikkurila Festivaalit aiheuttavat poikkeuksia liikennejärjestelyihin Hiekkaharjussa
Vantaan Hiekkaharjussa jo 10. kertaa järjestettävästä Tikkurila Festivaalista aiheutuu alueelle tilapäisiä liikennejärjestelyitä kuluvan viikon aikana. Festivaaleille osallistujia kannustetaankin saapumaan paikalle julkisilla liikennevälineillä, polkupyörillä tai kävellen, sillä alueen läheisyydessä ei ole asiakkaille järjestettyjä pysäköintipaikkoja.
Urheilutie on suljettuna maanantaihin 22.7.2024 saakka kaikelta ajoneuvoliikenteeltä välillä Valkoisenlähteentie – Vesijohdontie. Vaihtoehtoisena reittinä toimii Valkoisenlähteentie – Kielotie – Hiekkaharjuntie. Vesijohdontie on kokonaan suljettu kaikelta liikenteeltä ja läpikululta keskiviikkoon 24.7.2024 saakka, pois lukien hälytysajoneuvot sekä luvallinen huoltoajo tapahtuma-alueelle.
Festivaalipäivien iltoina 18.-20.7.2024 kello 22-01 Valkoisenlähteentie on Vehnätien/Tuiterinkujan sekä Jokiniementien välillä kokonaan suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Poikkeuksena ovat julkinen liikenne, hälytysajoneuvot sekä festivaalien taksikumppanit.  Tapahtuman turvallisuusohjeisiin voi tutustua tarkemmin festivaalin verkkosivulla. ]]>

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partiot hoitivat viime viikonlopun (12.-14.7.2024) aikana satoja hälytystehtäviä. Tehtävien kirjo oli kesäviikonlopulle tyypilliseen tapaan laaja. Runsas päihteiden käyttö sekä mielenterveyden ongelmat näkyivät monella tehtävällä.

Viikonlopun lisäksi Itä-Uudenmaan poliisilla on ollut runsaasti tehtäviä myös arkipäivinä. Viimeksi kuluneen viikon aikana poliisipartiot ovat hoitaneet lukuisia yksilönsuojaan liittyviä tehtäviä. Vaikka näitä henkeen ja terveyteen liittyviä poliisitehtäviä on ollut lukuisia, niin ihmishenkien menetyksiltä on kuitenkin onneksi vältytty.

Epäilty vartijan pahoinpitely ja ajoneuvovarkaus Vantaan Kuusijärvellä

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta tehtävän Vantaan Kuusijärvelle heinäkuun 10. ja 11. päivän välisenä yönä. Ilmoituksen mukaan yksi henkilö pahoinpitelee paikalla ollutta vartijaa. Poliisin saamien tietojen mukaan pahoinpitely oli alkanut sen jälkeen, kun vartija oli mennyt huomauttamaan eräälle seurueelle muita häiritsevästä käytöksestä. Tämän jälkeen yksi seurueen jäsenistä oli lyönyt vartijaa useita kertoja muun muassa kasvoihin. Lopulta vartija pääsi poistumaan tilanteesta.

Poliisin partioiden ollessa matkalla Kuusijärvelle tuli hätäkeskuksen kautta uusi ilmoitus, jonka mukaan pahoinpitelijä seurueineen oli poistunut paikalta ajoneuvolla, joka oli anastettu. Anastettu ajoneuvo kuului henkilölle, joka niin ikään oli viettämässä aikaa Kuusijärvellä. Poliisi havaitsi anastetun ajoneuvon Lahdentiellä. Ajoneuvon kuljettaja lähti ajamaan poliisia karkuun ja käytti merkittävää ylinopeutta vaarantaen sekä muiden tienkäyttäjien että oman autoseurueensa turvallisuuden.

Lopulta ajoneuvo pysähtyi bussipysäkille, minkä jälkeen neljä autossa ollutta henkilöä lähti juoksemaan poliisia karkuun. Yksi henkilö jäi autolle. Poliisin partiot tavoittivat karkuun lähteneet, ja heidät kaikki otettiin kiinni.

Ajoneuvon kuljettajaa epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Yhden matkustajan epäillään syyllistyneen vartijan pahoinpitelyyn.

Molempien epäillään syyllistyneen haitantekoon virkamiehelle, kun he vastustivat poliisia kiinniottotilanteessa.

Kolmen matkustajan ei epäillä syyllistyneen rikoksiin.

Yksi henkilö anasti yli tuhannen euron arvosta vapaa-ajan tuotteita

Yhden henkilön epäillään syyllistyneen varkauteen Vantaalla perjantaina 12.7. anastamalla vaatteita ja kenkiä vapaa-ajan tuotteita myyvästä liikkeestä. Henkilö oli kierrellyt myymälässä ja kerännyt syliinsä pääasiassa vaatteita hieman yli 1 000 euron arvosta. Tämän jälkeen hän oli poistunut myymälästä maksamatta tuotteita. Tuotehälytinporttien hälyttäessä myyjä oli mennyt henkilön perään, ja tämä oli sanonut maksavansa tuotteet. Kun myyjä oli ottanut tuotteita henkilöltä, oli tämä alkanut käyttäytymään aggressiivisesti myyjää kohtaan, ja vetänyt vaatteet takaisin itselleen.

Henkilö käveli myymälän tuotteiden kanssa polkupyörälleen ja yritti poistua paikalta. Myyjän avuksi tilanteeseen tuli paikalla olleita sivullisia ja aggressiivisesti käyttäytynyt henkilö saatiin taltutettua ja vietyä maahan.

Paikalle saavuttuaan poliisipartio otti varkauteen epäillyn henkilön haltuunsa ja laittoi tälle käsiraudat. Sekavasti käyttäytynyt epäilty ei kertonut poliisipartiolle henkilöllisyyttään. Poliisi sai kuitenkin myöhemmin selvitettyä hänen henkilöllisyytensä. Seuraavana päivänä tehdyssä kuulustelussa hän kiisti syyllistyneensä rikokseen.

Liikenneonnettomuudessa osallisena kaksi sähköpotkulautaa ja neljä nuorta

Sunnuntaina 14.7. Vantaalla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa osallisina oli neljä alaikäistä nuorta. Nuoret olivat liikkeellä kahdella sähköpotkulaudalla siten, että molempien lautojen kyydissä oli kuljettajan lisäksi myös toinen henkilö. Onnettomuus tapahtui, kun vastakkaisista suunnista tulossa olevat nuoret törmäsivät toisiinsa mutkassa kevyen liikenteen väylällä.

Toisella sähköpotkulaudalla liikkuneet nuoret eivät loukkaantuneet tilanteessa. Toisen sähköpotkulaudan kuljettaja löi päänsä asfalttiin ja menetti hetkeksi tajuntansa. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Kyydissä ollut nuori sai lievempiä vammoja. Yksikään neljästä osallisesta ei käyttänyt kypärää.

Sähköpotkulautaa kuljettaessa tulee noudattaa samoja sääntöjä kuin polkupyörällä ajaessa, eikä sähköpotkulaudalla saa kuljettaa matkustajia. Poliisi kehottaa vanhempia juttelemaan lasten ja nuorten kanssa sähköpotkulaudalla liikkumisen riskeistä sekä turvallisesta liikennekäyttäytymisestä.

Tikkurila Festivaalit aiheuttavat poikkeuksia liikennejärjestelyihin Hiekkaharjussa

Vantaan Hiekkaharjussa jo 10. kertaa järjestettävästä Tikkurila Festivaalista aiheutuu alueelle tilapäisiä liikennejärjestelyitä kuluvan viikon aikana. Festivaaleille osallistujia kannustetaankin saapumaan paikalle julkisilla liikennevälineillä, polkupyörillä tai kävellen, sillä alueen läheisyydessä ei ole asiakkaille järjestettyjä pysäköintipaikkoja.

Urheilutie on suljettuna maanantaihin 22.7.2024 saakka kaikelta ajoneuvoliikenteeltä välillä Valkoisenlähteentie – Vesijohdontie. Vaihtoehtoisena reittinä toimii Valkoisenlähteentie – Kielotie – Hiekkaharjuntie. Vesijohdontie on kokonaan suljettu kaikelta liikenteeltä ja läpikululta keskiviikkoon 24.7.2024 saakka, pois lukien hälytysajoneuvot sekä luvallinen huoltoajo tapahtuma-alueelle.

Festivaalipäivien iltoina 18.-20.7.2024 kello 22-01 Valkoisenlähteentie on Vehnätien/Tuiterinkujan sekä Jokiniementien välillä kokonaan suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Poikkeuksena ovat julkinen liikenne, hälytysajoneuvot sekä festivaalien taksikumppanit.  Tapahtuman turvallisuusohjeisiin voi tutustua tarkemmin festivaalin verkkosivulla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

KRP:n esitutkinta Vantaan Keimolassa tapahtuneesta kahdesta murhan yrityksestä ja kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta on valmistunut

NordenBladet — Epäillyt rikokset tapahtuivat tiistaina 9.4.2024. Tapahtumien kulkua, tekotapaa ja tekoon johtaneita syitä on selvitetty esitutkinnassa.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Vantaan Keimolassa 9.4.2024 tapahtuneesta kahdesta murhan yrityksestä ja kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta. Poliisi epäilee teoista vuonna 1976 syntynyttä naista. 
– Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty nainen on huumannut kaksi perheenjäsentään ja tämän jälkeen kohdistanut heihin väkivaltaa. Teko on keskeytynyt viranomaisten tultua paikalle. Esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella häntä epäillään myös  kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jan Aarnisalo. 
Keskusrikospoliisin lisäksi tutkintaan on osallistunut Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteen nostamisen määräpäivä on 19.8.2024.]]>

Epäillyt rikokset tapahtuivat tiistaina 9.4.2024. Tapahtumien kulkua, tekotapaa ja tekoon johtaneita syitä on selvitetty esitutkinnassa.

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Vantaan Keimolassa 9.4.2024 tapahtuneesta kahdesta murhan yrityksestä ja kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta. Poliisi epäilee teoista vuonna 1976 syntynyttä naista. 

– Esitutkinnan perusteella on syytä epäillä, että rikoksesta epäilty nainen on huumannut kaksi perheenjäsentään ja tämän jälkeen kohdistanut heihin väkivaltaa. Teko on keskeytynyt viranomaisten tultua paikalle. Esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella häntä epäillään myös  kahdesta törkeästä maksuvälinepetoksesta, kertoo Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jan Aarnisalo

Keskusrikospoliisin lisäksi tutkintaan on osallistunut Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle. Syytteen nostamisen määräpäivä on 19.8.2024.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ilmapistoolilla uhkailua, kokoontumisajoja ja rattijuopumusten kärkikuukausi

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisin viikkotiedotteessa kerromme muun muassa kokoontumisajotapahtumasta, jonka järjestelyissä edetään poliisin näkökulmasta oikeaan suuntaan. Sen sijaan rattijuopumustilastojen paljastama valitettava trendi on, että rattijuopumukset kohoavat Länsi-Uudellamaalla korkeimmilleen heinäkuussa.

Ajotyylistä vihastunut mies esitteli toiselle kuljettajalle ilmapistoolia
Perjantaina 12.7. noin kello 15 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Turunväylältä, Espoosta. Ilmoituksen mukaan autonkuljettaja oli näyttänyt toiselle kuljettajalle käsiasetta ikkunasta.
Poliisin partiot tavoittivat ajoneuvon Turunväylältä ja pysäyttivät sen. Kuljettaja oli autossa yksin ja hansikaslokerosta löytyi ilmoittajan kuvaileman käsiaseen näköinen ilmapistooli.
Autoa kuljettanut mies kertoi, että oli aiemmin tien päällä havainnut huonosti ajavan kuljettajan. Mies näytti kyseiselle kuljettajalle käsimerkkiä ja toinen vastasi samoin. Tämän jälkeen mies oli päättänyt tehostaa viestiään näyttämällä ilmapistoolia toiselle kuljettajalle, kertomansa mukaan kuitenkaan osoittamatta sitä toista kuljettajaa kohti.
Poliisi tutkii tapahtumia muun muassa laittomana uhkauksena. Nimikkeessä on kyse siitä, että uhkauksen kohdetta uhataan niin, että tällä on syytä pelätä oman turvallisuutensa tai omaisuutensa puolesta. Uhkaaminen voi tapahtua paitsi suullisesti samassa tilassa, myös esimerkiksi puhelimitse tai kirjallisesti. Uhkaamistapauksiin liittyy usein omaisuuden rikkomisella tai, kuten tässä tapauksessa, väkivallalla pelottelu.
Piikki rattijuopumuksissa – poliisi tehostaa valvontaa heinäkuussa
Länsi-Uudenmaan poliisi osallistuu valtakunnalliseen, liikennejuopumuksia koskevaan valvontateemaan 1.–28.7. Teeman aikana puhallutamme kuljettajia sekä tien päällä että vesillä. Valvonnan merkittävyydestä kertovat onnettomuustutkintojen karut luvut: tutkintalautakuntien vuonna 2022 tutkimissa, kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa 42% kuljettajista oli päihteiden vaikutuksen alaisina. Rattijuopumus muodostaakin edelleen ylinopeuksien ohella suurimman riskin tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle.
Valvonta on ajankohtainen, sillä kuukausista juuri heinäkuu on se, jolloin rattijuopumusonnettomuuksia tyypillisesti tapahtuu eniten. Myös selvin päin ajavien kuljettajien onnettomuuksia tapahtuu eniten heinäkuussa.
– Myös meillä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella heinäkuussa näkyy selkeä kasvu paljastettujen rattijuopumusrikosten määrässä. Tähän luonnollisesti vaikuttaa se, että tehostamme myös valvontaa keskikesällä, toteaa ylikomisario Aapo Isoaho.
Kun kesäkuukausien ulkopuolella rattijuopumusrikoksia paljastuu Länsi-Uudenmaan alueella keskimäärin alle 100 kappaletta kuukaudessa, todettiin niitä esimerkiksi viime vuonna pelkästään heinäkuussa noin 150 kappaletta.
– Sama trendi vaikuttaa jatkuvan myös tänä vuonna. Kuluvan heinäkuun aikana rattijuopumusrikoksia on paljastunut tähän mennessä noin 80 kappaletta, joista vajaa puolet on ollut törkeitä rattijuopumusrikoksia, toteaa Isoaho.
Autokokoontumisessa ilmoitukset kunnossa, mutta melu aiheutti haasteita
Tiedotimme kesäkuussa Ghost Night Cruising -kokoontumisajotapahtumasta, jossa yleisötilaisuusilmoitus poliisille oli jäänyt tekemättä, ja josta seurasi sakkoja.
Heinäkuun 13. päivänä tapahtuma järjestettiin jälleen, ja tällä kertaa kokoontumisesta oli tullut poliisille asianmukainen yleisötilaisuusilmoitus etukäteen.
Kokoontumisen osallistujamäärään vaikuttivat verottavan muut alueen musiikki-, urheilu- ja cruisingtapahtumat. Mukana cruisingissa oli arviolta noin 100 autokuntaa ja tapahtuma eteni Virkkalasta Lohjan kautta Karkkilaan ja Nummelaan.
Järjestävä taho oli hyvässä keskusteluyhteydessä poliisin kanssa. Melutaso asutuksen lähellä aiheutti kuitenkin välillä ongelmia, joita myös järjestäjät pyrkivät hillitsemään. Poliisi joutui puuttumaan myös muun muassa kumin polttamiseen. Poliisi jatkaa tapahtumien valvontaa läpi kesän.]]>

Länsi-Uudenmaan poliisin viikkotiedotteessa kerromme muun muassa kokoontumisajotapahtumasta, jonka järjestelyissä edetään poliisin näkökulmasta oikeaan suuntaan. Sen sijaan rattijuopumustilastojen paljastama valitettava trendi on, että rattijuopumukset kohoavat Länsi-Uudellamaalla korkeimmilleen heinäkuussa.

Ajotyylistä vihastunut mies esitteli toiselle kuljettajalle ilmapistoolia

Perjantaina 12.7. noin kello 15 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Turunväylältä, Espoosta. Ilmoituksen mukaan autonkuljettaja oli näyttänyt toiselle kuljettajalle käsiasetta ikkunasta.

Poliisin partiot tavoittivat ajoneuvon Turunväylältä ja pysäyttivät sen. Kuljettaja oli autossa yksin ja hansikaslokerosta löytyi ilmoittajan kuvaileman käsiaseen näköinen ilmapistooli.

Autoa kuljettanut mies kertoi, että oli aiemmin tien päällä havainnut huonosti ajavan kuljettajan. Mies näytti kyseiselle kuljettajalle käsimerkkiä ja toinen vastasi samoin. Tämän jälkeen mies oli päättänyt tehostaa viestiään näyttämällä ilmapistoolia toiselle kuljettajalle, kertomansa mukaan kuitenkaan osoittamatta sitä toista kuljettajaa kohti.

Poliisi tutkii tapahtumia muun muassa laittomana uhkauksena. Nimikkeessä on kyse siitä, että uhkauksen kohdetta uhataan niin, että tällä on syytä pelätä oman turvallisuutensa tai omaisuutensa puolesta. Uhkaaminen voi tapahtua paitsi suullisesti samassa tilassa, myös esimerkiksi puhelimitse tai kirjallisesti. Uhkaamistapauksiin liittyy usein omaisuuden rikkomisella tai, kuten tässä tapauksessa, väkivallalla pelottelu.

Piikki rattijuopumuksissa – poliisi tehostaa valvontaa heinäkuussa

Länsi-Uudenmaan poliisi osallistuu valtakunnalliseen, liikennejuopumuksia koskevaan valvontateemaan 1.–28.7. Teeman aikana puhallutamme kuljettajia sekä tien päällä että vesillä. Valvonnan merkittävyydestä kertovat onnettomuustutkintojen karut luvut: tutkintalautakuntien vuonna 2022 tutkimissa, kuolemaan johtaneissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa 42% kuljettajista oli päihteiden vaikutuksen alaisina. Rattijuopumus muodostaakin edelleen ylinopeuksien ohella suurimman riskin tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle.

Valvonta on ajankohtainen, sillä kuukausista juuri heinäkuu on se, jolloin rattijuopumusonnettomuuksia tyypillisesti tapahtuu eniten. Myös selvin päin ajavien kuljettajien onnettomuuksia tapahtuu eniten heinäkuussa.

– Myös meillä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella heinäkuussa näkyy selkeä kasvu paljastettujen rattijuopumusrikosten määrässä. Tähän luonnollisesti vaikuttaa se, että tehostamme myös valvontaa keskikesällä, toteaa ylikomisario Aapo Isoaho.

Kun kesäkuukausien ulkopuolella rattijuopumusrikoksia paljastuu Länsi-Uudenmaan alueella keskimäärin alle 100 kappaletta kuukaudessa, todettiin niitä esimerkiksi viime vuonna pelkästään heinäkuussa noin 150 kappaletta.

– Sama trendi vaikuttaa jatkuvan myös tänä vuonna. Kuluvan heinäkuun aikana rattijuopumusrikoksia on paljastunut tähän mennessä noin 80 kappaletta, joista vajaa puolet on ollut törkeitä rattijuopumusrikoksia, toteaa Isoaho.

Autokokoontumisessa ilmoitukset kunnossa, mutta melu aiheutti haasteita

Tiedotimme kesäkuussa Ghost Night Cruising -kokoontumisajotapahtumasta, jossa yleisötilaisuusilmoitus poliisille oli jäänyt tekemättä, ja josta seurasi sakkoja.

Heinäkuun 13. päivänä tapahtuma järjestettiin jälleen, ja tällä kertaa kokoontumisesta oli tullut poliisille asianmukainen yleisötilaisuusilmoitus etukäteen.

Kokoontumisen osallistujamäärään vaikuttivat verottavan muut alueen musiikki-, urheilu- ja cruisingtapahtumat. Mukana cruisingissa oli arviolta noin 100 autokuntaa ja tapahtuma eteni Virkkalasta Lohjan kautta Karkkilaan ja Nummelaan.

Järjestävä taho oli hyvässä keskusteluyhteydessä poliisin kanssa. Melutaso asutuksen lähellä aiheutti kuitenkin välillä ongelmia, joita myös järjestäjät pyrkivät hillitsemään. Poliisi joutui puuttumaan myös muun muassa kumin polttamiseen. Poliisi jatkaa tapahtumien valvontaa läpi kesän.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

KORJAUS: Nurmeksessa kadonnut henkilö

NordenBladet — Itä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja Nurmeksen – Valtimon alueella kesäkuun alussa kadonneesta iäkkästä henkilöstä.

Korjattu kadonneen sukunimi 17.7.2024 klo 11.56
Poliisi kaipaa havaintoja 75 – vuotiaasta Sisko Nevalaisesta. Nevalainen on vartaloltaan hyvin hoikka ja kävelee kumarassa. Nevalainen liikkuu huomattavan pitkiäkin matkoja polkupyörällä. Havaintoja kaivataan myös Nevalaisen käyttämästä naisten ns. perusmallin punaisesta polkupyörästä, jolla Nevalaisen tiedetään olleen liikkeellä ennen katoamistaan.   Havaintoja Nevalaisesta taikka hänen polkupyörästä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 – 16.15.]]>

Itä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja Nurmeksen – Valtimon alueella kesäkuun alussa kadonneesta iäkkästä henkilöstä.

Korjattu kadonneen sukunimi 17.7.2024 klo 11.56

Poliisi kaipaa havaintoja 75 – vuotiaasta Sisko Nevalaisesta.
Nevalainen on vartaloltaan hyvin hoikka ja kävelee kumarassa.
Nevalainen liikkuu huomattavan pitkiäkin matkoja polkupyörällä. Havaintoja kaivataan myös Nevalaisen käyttämästä naisten ns. perusmallin punaisesta polkupyörästä, jolla Nevalaisen tiedetään olleen liikkeellä ennen katoamistaan.
 
Havaintoja Nevalaisesta taikka hänen polkupyörästä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 – 16.15.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin keskustan ampumistapauksen esitutkinta siirtyy syyteharkintaan

NordenBladet — Poliisin käsitys tapahtumayön 26. huhtikuuta etenemisestä on pysynyt samanlaisena kuin aiemmin on tiedotettu. Tapauksen rikosnimikkeet ovat vaaran aiheuttaminen, laiton uhkaus, ampuma-aserikos ja ampuma-aserikkomus.

Ampumistapauksen esitutkintaa on tehty tiiviissä yhteistyössä syyttäjän kanssa. Helsingin poliisilaitos keskusteli tutkintajärjestelyistä 26. huhtikuuta erikoissyyttäjän kanssa, joka linjasi poliisin toimivan tapauksen tutkinnanjohtajana.
Poliisi epäilee 54-vuotiaan miehen ampuneen maahan laukauksen ja osoittaneen aseella kohti kahta ihmistä ravintola Ihkun edessä. Tilannetta edelsi riita. Riidan syy ei ole esitutkinnassa yksiselitteisesti selvinnyt.
Kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Poliisilla on tilanteesta valvontakameratallenteita. 
– Poliisi kuulusteli esitutkinnassa ampumisen todistajia ja henkilöitä, jotka olivat ravintolassa ennen ampumista ja ravintolan ulkopuolella tapahtuman aikana. Epäillyn aseeseen tehtiin teknisiä tutkimuksia, ja myös ravintolalla tehtiin teknistä tutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio.
Poliisi epäilee tapauksessa ampuma-aserikkomusta, koska epäilty kantoi luvallista asetta ladattuna patruuna piipussa ampumisen jälkeen ja käsitteli asetta päihtyneenä. Ampuma-asetta saa kuljettaa yleisellä paikalla vain hyväksyttävän syyn takia, lataamattomana ja suojuksessa. Vaaran aiheuttamisesta miestä epäillään, koska hän käsitteli ampuma-asetta ja ampui laukauksen Helsingin keskustassa. 
– Epäilty kertoi viimeisessä kuulustelussaan tuoneensa kahdesti aseen mukanaan omaan työhuoneeseensa. Tapahtumapäivänä hän oli lähtenyt työhuoneestaan ase mukanaan, tutkinnanjohtaja toteaa.
Epäillyn kotiin suoritetussa kotietsinnässä takavarikoitiin kaksi lipasta ja kaksi kaasuasetta, joiden hallussapitoon epäillyllä ei ollut vaadittavia lupia. Tästä syystä häntä epäillään myös ampuma-aserikoksesta. 
54-vuotiasta miestä epäillään myös kahdesta laittomasta uhkauksesta, koska hän oli kohdistanut ravintolan ulkopuolella aseen piipun kahta asianomistajaa kohti.
Ampumistapaukseen liittyen tutkittavana olleeseen rikosilmoitukseen on kirjattu lisäksi 30. huhtikuuta rikosnimike laittomasta uhkauksesta, jossa ampumisesta epäilty on asianomistajana. Rikosilmoitus koskee sanallista uhkailua, jota ampumisesta epäilty kertoo kokeneensa ravintolassa ja ravintolan ulkopuolella ampumisiltana. 
Juttu siirtyy syyttäjälle tämän viikon aikana.]]>

Poliisin käsitys tapahtumayön 26. huhtikuuta etenemisestä on pysynyt samanlaisena kuin aiemmin on tiedotettu. Tapauksen rikosnimikkeet ovat vaaran aiheuttaminen, laiton uhkaus, ampuma-aserikos ja ampuma-aserikkomus.

Ampumistapauksen esitutkintaa on tehty tiiviissä yhteistyössä syyttäjän kanssa. Helsingin poliisilaitos keskusteli tutkintajärjestelyistä 26. huhtikuuta erikoissyyttäjän kanssa, joka linjasi poliisin toimivan tapauksen tutkinnanjohtajana.

Poliisi epäilee 54-vuotiaan miehen ampuneen maahan laukauksen ja osoittaneen aseella kohti kahta ihmistä ravintola Ihkun edessä. Tilannetta edelsi riita. Riidan syy ei ole esitutkinnassa yksiselitteisesti selvinnyt.

Kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Poliisilla on tilanteesta valvontakameratallenteita. 

– Poliisi kuulusteli esitutkinnassa ampumisen todistajia ja henkilöitä, jotka olivat ravintolassa ennen ampumista ja ravintolan ulkopuolella tapahtuman aikana. Epäillyn aseeseen tehtiin teknisiä tutkimuksia, ja myös ravintolalla tehtiin teknistä tutkintaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio.

Poliisi epäilee tapauksessa ampuma-aserikkomusta, koska epäilty kantoi luvallista asetta ladattuna patruuna piipussa ampumisen jälkeen ja käsitteli asetta päihtyneenä. Ampuma-asetta saa kuljettaa yleisellä paikalla vain hyväksyttävän syyn takia, lataamattomana ja suojuksessa. Vaaran aiheuttamisesta miestä epäillään, koska hän käsitteli ampuma-asetta ja ampui laukauksen Helsingin keskustassa. 

– Epäilty kertoi viimeisessä kuulustelussaan tuoneensa kahdesti aseen mukanaan omaan työhuoneeseensa. Tapahtumapäivänä hän oli lähtenyt työhuoneestaan ase mukanaan, tutkinnanjohtaja toteaa.

Epäillyn kotiin suoritetussa kotietsinnässä takavarikoitiin kaksi lipasta ja kaksi kaasuasetta, joiden hallussapitoon epäillyllä ei ollut vaadittavia lupia. Tästä syystä häntä epäillään myös ampuma-aserikoksesta. 

54-vuotiasta miestä epäillään myös kahdesta laittomasta uhkauksesta, koska hän oli kohdistanut ravintolan ulkopuolella aseen piipun kahta asianomistajaa kohti.

Ampumistapaukseen liittyen tutkittavana olleeseen rikosilmoitukseen on kirjattu lisäksi 30. huhtikuuta rikosnimike laittomasta uhkauksesta, jossa ampumisesta epäilty on asianomistajana. Rikosilmoitus koskee sanallista uhkailua, jota ampumisesta epäilty kertoo kokeneensa ravintolassa ja ravintolan ulkopuolella ampumisiltana. 

Juttu siirtyy syyttäjälle tämän viikon aikana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jos passisi katoaa matkalla, ilmoita siitä poliisille

NordenBladet — Kesälomakausi on nyt kuumimmillaan ja ihmiset matkustavat paljon. Huolehdithan passisi huolellisesta säilyttämisestä myös matkustaessa.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, sinun on syytä ilmoittaa siitä poliisille. Tämä on tärkeää väärinkäytösten estämiseksi. 
Tee ilmoitus kadonneesta passista poliisille sähköisellä rikosilmoituslomakkeella tai käymällä poliisiasemalla. Kirjaa ilmoitukseen kattava selvitys passin katoamisesta. Jos passisi katoaa ulkomailla, voit tehdä ilmoituksen Suomen edustustolle. 
Kun ilmoitus on tehty, voit hakea normaalisti uutta passia. 
Poliisi kirjaa ilmoituksesi ja peruuttaa kadonneen tai anastetun passisi. Passi etsintäkuulutetaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Peruutus on pysyvä. Et voi käyttää kadonneeksi tai anastetuksi ilmoitettua passia eikä sitä voi myöhemmin enää palauttaa voimaan, vaikka se löytyisikin.
Säilytä passiasi huolellisesti
Jotta passisi ei vahingoitu, säilytä sitä huolellisesti puhtaissa ja kuivissa olosuhteissa myös matkan aikana. Passinhaltijana vastaat passin huolimattomasta säilyttämisestä tai käytöstä aiheutuvista seuraamuksista. Jos passisi vahingoittuu matkan aikana, voi Suomeen palaaminen estyä ja sinun on haettava uutta passia Suomen edustustosta. 
Passi tulee säilyttää suojassa jatkuvalta auringonvalolta sekä nopeilta lämpötilan ja säteilyn muutoksilta. Se ei saa kastua eikä repeytyä. Passia ei myöskään saa säilyttää PVC-muovisessa säilytyskotelossa eikä välittömässä kosketuksessa PVC-muovikorttien kanssa. Vältä myöskin passin pitämistä esimerkiksi taskussa, jossa se saattaa naarmuuntua tai vääntyä.
Kadonnut tai varastettu passi voi johtaa identiteettivarkauteen
Monissa petosrikoksissa on kysymys omien tietojesi joutumisesta huijarille. Pienessä osassa identiteettivarkauksista hyödynnetään varastettuja henkilötodistuksia. Identiteettivarkaudella tarkoitetaan tilanteita, joissa käytetään toisen henkilötietoja tai muuta yksilöivää tietoa esimerkiksi petostarkoituksessa. Identiteettivarkaudesta aiheutuu kohteelle haittaa tai taloudellista vahinkoa.
Identiteettivaras voi hyödyntää uhrinsa tietoja esimerkiksi tilaamalla tuotteita kohteen nimiin. Identiteettivarkaus saatetaan huomata vasta pitkän ajan kuluttua, jolloin rikoksesta on voinut jo aiheutua merkittäviä vahinkoja. 
Tee poliisille ilmoitus kadonneesta asiakirjasta (ajokortti, passi tai henkilökortti) sähköisesti poliisin verkkosivuilla. ]]>

Kesälomakausi on nyt kuumimmillaan ja ihmiset matkustavat paljon. Huolehdithan passisi huolellisesta säilyttämisestä myös matkustaessa.

Jos passisi katoaa tai varastetaan, sinun on syytä ilmoittaa siitä poliisille. Tämä on tärkeää väärinkäytösten estämiseksi. 

Tee ilmoitus kadonneesta passista poliisille sähköisellä rikosilmoituslomakkeella tai käymällä poliisiasemalla. Kirjaa ilmoitukseen kattava selvitys passin katoamisesta. Jos passisi katoaa ulkomailla, voit tehdä ilmoituksen Suomen edustustolle. 

Kun ilmoitus on tehty, voit hakea normaalisti uutta passia. 

Poliisi kirjaa ilmoituksesi ja peruuttaa kadonneen tai anastetun passisi. Passi etsintäkuulutetaan sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Peruutus on pysyvä. Et voi käyttää kadonneeksi tai anastetuksi ilmoitettua passia eikä sitä voi myöhemmin enää palauttaa voimaan, vaikka se löytyisikin.

Säilytä passiasi huolellisesti

Jotta passisi ei vahingoitu, säilytä sitä huolellisesti puhtaissa ja kuivissa olosuhteissa myös matkan aikana. Passinhaltijana vastaat passin huolimattomasta säilyttämisestä tai käytöstä aiheutuvista seuraamuksista. Jos passisi vahingoittuu matkan aikana, voi Suomeen palaaminen estyä ja sinun on haettava uutta passia Suomen edustustosta. 

Passi tulee säilyttää suojassa jatkuvalta auringonvalolta sekä nopeilta lämpötilan ja säteilyn muutoksilta. Se ei saa kastua eikä repeytyä. Passia ei myöskään saa säilyttää PVC-muovisessa säilytyskotelossa eikä välittömässä kosketuksessa PVC-muovikorttien kanssa. Vältä myöskin passin pitämistä esimerkiksi taskussa, jossa se saattaa naarmuuntua tai vääntyä.

Kadonnut tai varastettu passi voi johtaa identiteettivarkauteen

Monissa petosrikoksissa on kysymys omien tietojesi joutumisesta huijarille. Pienessä osassa identiteettivarkauksista hyödynnetään varastettuja henkilötodistuksia.
Identiteettivarkaudella tarkoitetaan tilanteita, joissa käytetään toisen henkilötietoja tai muuta yksilöivää tietoa esimerkiksi petostarkoituksessa. Identiteettivarkaudesta aiheutuu kohteelle haittaa tai taloudellista vahinkoa.

Identiteettivaras voi hyödyntää uhrinsa tietoja esimerkiksi tilaamalla tuotteita kohteen nimiin. Identiteettivarkaus saatetaan huomata vasta pitkän ajan kuluttua, jolloin rikoksesta on voinut jo aiheutua merkittäviä vahinkoja. 

Tee poliisille ilmoitus kadonneesta asiakirjasta (ajokortti, passi tai henkilökortti) sähköisesti poliisin verkkosivuilla

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Kouvolassa Kauppalankadun ja Salpauselänkadun risteyksessä

NordenBladet — 17.7.2024 Suuremmilta omaisuus- ja henkilövahingoilta vältyttiin

Poliisi sai kello 9.15 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen kahden auton kylkikolarista Kouvolassa Kauppalankadun ja Salpauselänkadun risteyksessä. Poliisin paikalla tekemien selvitysten mukaan Kauppalankatua etelän suunnasta risteykseen tullut auto oli törmännyt Salpausselänkatua pitkin ajaneeseen autoon. Yksi henkilö kuljetettiin pois paikalta saamaan jatkohoitoa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja poliisi ei tiedota asiasta enempää.]]>

17.7.2024 Suuremmilta omaisuus- ja henkilövahingoilta vältyttiin

Poliisi sai kello 9.15 hätäkeskuksen kautta ilmoituksen kahden auton kylkikolarista Kouvolassa Kauppalankadun ja Salpauselänkadun risteyksessä. Poliisin paikalla tekemien selvitysten mukaan Kauppalankatua etelän suunnasta risteykseen tullut auto oli törmännyt Salpausselänkatua pitkin ajaneeseen autoon. Yksi henkilö kuljetettiin pois paikalta saamaan jatkohoitoa. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nurmeksessa kadonnut henkilö

NordenBladet — Itä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja Nurmeksen – Valtimon alueella kesäkuun alussa kadonneesta iäkkästä henkilöstä.

Poliisi kaipaa havaintoja 75 – vuotiaasta Sisko Sutisesta.
Sutinen on vartaloltaan hyvin hoikka ja kävelee kumarassa.
Sutinen liikkuu huomattavan pitkiäkin matkoja polkupyörällä. Havaintoja kaivataan myös Sutisen käyttämästä naisten ns. perusmallin punaisesta polkupyörästä, jolla Sutisen tiedetään olleen liikkeellä ennen katoamistaan.
 
Havaintoja Sutisesta taikka hänen polkupyörästä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 – 16.15.]]>

Itä-Suomen poliisi kaipaa havaintoja Nurmeksen – Valtimon alueella kesäkuun alussa kadonneesta iäkkästä henkilöstä.


Poliisi kaipaa havaintoja 75 – vuotiaasta Sisko Sutisesta.

Sutinen on vartaloltaan hyvin hoikka ja kävelee kumarassa.

Sutinen liikkuu huomattavan pitkiäkin matkoja polkupyörällä. Havaintoja kaivataan myös Sutisen käyttämästä naisten ns. perusmallin punaisesta polkupyörästä, jolla Sutisen tiedetään olleen liikkeellä ennen katoamistaan.

 

Havaintoja Sutisesta taikka hänen polkupyörästä voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 – 16.15.

]]>

Lähde: Poliisi.fi