torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Lounais-Suomen ”superviikko” pitää poliisinkin kiireisenä

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilla on edessään todennäköisesti yksi vuoden kiireisimmistä, ellei kiireisin viikonloppu, kun alueella järjestetään useita suuria yleisötilaisuuksia. Poliisi muistuttaa tapahtumakävijöitä noudattamaan aluekohtaisia ohjeita ja myös muita liikkujia huomioimaan paikalliset poikkeusjärjestelyt ja rajoitukset.

Turussa järjestettävän kansainvälisen The Tall Ships Races -purjelaivatapahtuman ja Porissa järjestettävän Pori Jazzin lisäksi Lounais-Suomen alueella on loppuviikon kuluessa useita muita isoja yleisötilaisuuksia, kuten Karjurock Uudenkaupungin Lokalahdella ja Slot Festival Turun Linnanpuistossa.
Tapahtumasuma enteilee kiireistä viikonloppua poliisille erityisesti mahdollisiin pahoinpitelyihin, vahingontekoihin ja erilaisiin päihteisiin liittyvien tehtävien osalta.
Poliisi on varautunut tapahtumien värittämään loppuviikkoon asiaankuuluvilla resursseilla ja suunnittelutoimilla.
– Poliisi on läsnä ja turvaa yleistä järjestystä eri puolilla Lounais-Suomea, niin maalla kuin myös merellä. Poliisi puuttuu järjestyshäiriöihin ja havaittuihin rikosepäilyin, ja näkyvällä läsnäololla pyritään myös ennaltaestämään rikoksia, kertoo ylikomisario Marja Kiiski, Lounais-Suomen poliisista.
Tapahtumat rajoittavat liikennettä
Poliisi kehottaa niin tapahtumakävijöitä kuin muitakin liikkujia huomioimaan eri tapahtumien erityisesti liikenteeseen kohdistuvat, turvallisuuden vuoksi annetut ohjeistukset ja rajoitukset. Esimerkiksi Turussa purjelaivatapahtuman käyttöön on varattu runsaasti katualueita, ja alueen pysäköintimahdollisuudet ovat erittäin rajalliset.
Myös vesiliikenteen kulkua Aurajoessa rajoitetaan, ja liikennettä ohjataan erityisesti suurten alusten rantautumisen ja lähdön aikaan. Aurajokeen kiinnittyminen ei ole mahdollista.
Poliisi valvoo aktiivisesti tapahtuma-alueen läheistä vesiliikennettä yhdessä Länsi-Suomen merivartioston kanssa.
– Yleisen turvallisuuden vuoksi poliisi kehottaa jättämään sähköpotkulaudat tapahtuma-alueiden ulkopuolelle. Siten vältytään vaaratilanteilta, joita ihmisjoukossa ajaminen voi aiheuttaa, Kiiski huomauttaa. 
Myös dronen lennätyksessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja noudattaa paikallisia rajoituksia. Dronea ei tule koskaan lennättää ihmisjoukon lähellä. Porin keskustaan ja Kirjurinluodon tapahtuma-alueelle on asetettu ilmailukielto, ja tarvittaessa poliisi tapauskohtaisesti sulkee ilmatilan myös muualla. 
Poliisi varmistaa turvallisuusjärjestelyt
Tapahtumien järjestäjät vastaavat yleisötilaisuuksien järjestyksenvalvonnasta ja turvallisuussuunnittelusta. Yhteistyössä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa poliisi varmistaa, että kukin tapahtuma täyttää sille asetetut turvallisuusjärjestelyt ja -vaatimukset. 
– Käytännössä poliisi valvoo muun muassa sitä, että järjestäjä hakee tarvittavat luvat ja laatii tapahtuman riskeihin nähden riittävät turvallisuussuunnitelmat, sanoo komisario Harri Aaltonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.  ]]>

Lounais-Suomen poliisilla on edessään todennäköisesti yksi vuoden kiireisimmistä, ellei kiireisin viikonloppu, kun alueella järjestetään useita suuria yleisötilaisuuksia. Poliisi muistuttaa tapahtumakävijöitä noudattamaan aluekohtaisia ohjeita ja myös muita liikkujia huomioimaan paikalliset poikkeusjärjestelyt ja rajoitukset.

Turussa järjestettävän kansainvälisen The Tall Ships Races -purjelaivatapahtuman ja Porissa järjestettävän Pori Jazzin lisäksi Lounais-Suomen alueella on loppuviikon kuluessa useita muita isoja yleisötilaisuuksia, kuten Karjurock Uudenkaupungin Lokalahdella ja Slot Festival Turun Linnanpuistossa.

Tapahtumasuma enteilee kiireistä viikonloppua poliisille erityisesti mahdollisiin pahoinpitelyihin, vahingontekoihin ja erilaisiin päihteisiin liittyvien tehtävien osalta.

Poliisi on varautunut tapahtumien värittämään loppuviikkoon asiaankuuluvilla resursseilla ja suunnittelutoimilla.

– Poliisi on läsnä ja turvaa yleistä järjestystä eri puolilla Lounais-Suomea, niin maalla kuin myös merellä. Poliisi puuttuu järjestyshäiriöihin ja havaittuihin rikosepäilyin, ja näkyvällä läsnäololla pyritään myös ennaltaestämään rikoksia, kertoo ylikomisario Marja Kiiski, Lounais-Suomen poliisista.

Tapahtumat rajoittavat liikennettä

Poliisi kehottaa niin tapahtumakävijöitä kuin muitakin liikkujia huomioimaan eri tapahtumien erityisesti liikenteeseen kohdistuvat, turvallisuuden vuoksi annetut ohjeistukset ja rajoitukset.
Esimerkiksi Turussa purjelaivatapahtuman käyttöön on varattu runsaasti katualueita, ja alueen pysäköintimahdollisuudet ovat erittäin rajalliset.

Myös vesiliikenteen kulkua Aurajoessa rajoitetaan, ja liikennettä ohjataan erityisesti suurten alusten rantautumisen ja lähdön aikaan. Aurajokeen kiinnittyminen ei ole mahdollista.

Poliisi valvoo aktiivisesti tapahtuma-alueen läheistä vesiliikennettä yhdessä Länsi-Suomen merivartioston kanssa.

– Yleisen turvallisuuden vuoksi poliisi kehottaa jättämään sähköpotkulaudat tapahtuma-alueiden ulkopuolelle. Siten vältytään vaaratilanteilta, joita ihmisjoukossa ajaminen voi aiheuttaa, Kiiski huomauttaa. 

Myös dronen lennätyksessä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta ja noudattaa paikallisia rajoituksia. Dronea ei tule koskaan lennättää ihmisjoukon lähellä. Porin keskustaan ja Kirjurinluodon tapahtuma-alueelle on asetettu ilmailukielto, ja tarvittaessa poliisi tapauskohtaisesti sulkee ilmatilan myös muualla. 

Poliisi varmistaa turvallisuusjärjestelyt

Tapahtumien järjestäjät vastaavat yleisötilaisuuksien järjestyksenvalvonnasta ja turvallisuussuunnittelusta. Yhteistyössä muiden turvallisuusviranomaisten kanssa poliisi varmistaa, että kukin tapahtuma täyttää sille asetetut turvallisuusjärjestelyt ja -vaatimukset. 

– Käytännössä poliisi valvoo muun muassa sitä, että järjestäjä hakee tarvittavat luvat ja laatii tapahtuman riskeihin nähden riittävät turvallisuussuunnitelmat, sanoo komisario Harri Aaltonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää kuolemansyytä Tampereen Hikivuorenkadulta löytyneen vainajan tapauksessa

NordenBladet — Polisi sai 17.7.2024 iltapäivällä tehtävän Tampereen Hikivuorenkadulle, josta ilmoituksen mukaan oli löytynyt vainaja yksityisasunnosta.

Poliisi selvittää vainajan kuoleman olosuhteita ja kuolemansyytä. Poliisi tiedottaa tapauksesta lisää heti kun se on tutkinnallisesti mahdollista.]]>

Polisi sai 17.7.2024 iltapäivällä tehtävän Tampereen Hikivuorenkadulle, josta ilmoituksen mukaan oli löytynyt vainaja yksityisasunnosta.

Poliisi selvittää vainajan kuoleman olosuhteita ja kuolemansyytä. Poliisi tiedottaa tapauksesta lisää heti kun se on tutkinnallisesti mahdollista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liedossa kuolemaan johtanut kolari keskiviikkona

NordenBladet — Valtatie 10:llä Liedossa tapahtui keskiviikkona hieman ennen iltakuutta henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi ihminen.

Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona kello 17.50 tiedon Liedossa valtatie 10:llä tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta.
Hämeenlinnan suunnasta kohti Turkua ollut auto ajautui yllättäen ulos tieltä, pyörähtäen katon kautta ympäri. Onnettomuudessa menehtyi iäkäs auton kuljettaja.
Tilanteessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja tai tielläliikkujia. Ulosajaneen auton kyydissä oli yksi henkilö.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.  ]]>

Valtatie 10:llä Liedossa tapahtui keskiviikkona hieman ennen iltakuutta henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi ihminen.

Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona kello 17.50 tiedon Liedossa valtatie 10:llä tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta.

Hämeenlinnan suunnasta kohti Turkua ollut auto ajautui yllättäen ulos tieltä, pyörähtäen katon kautta ympäri. Onnettomuudessa menehtyi iäkäs auton kuljettaja.

Tilanteessa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja tai tielläliikkujia. Ulosajaneen auton kyydissä oli yksi henkilö.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Autoilija kaahasi Porissa 112 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisipartio pysäytti keskiviikko-iltana Porissa Finpyyntiellä autoilijan, joka kaahasi 112 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella.

Poliisipartio suoritti keskiviikko-iltana liikenteenvalvontaa Porissa Finpyyntiellä, kun sitä vastaan ajoi henkilöauto silminnähden kovalla nopeudella. Partio mittasi auton nopeudeksi 112 kilometriä tunnissa kuudenkympin nopeusrajoitusalueella. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.]]>

Lounais-Suomen poliisipartio pysäytti keskiviikko-iltana Porissa Finpyyntiellä autoilijan, joka kaahasi 112 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella.

Poliisipartio suoritti keskiviikko-iltana liikenteenvalvontaa Porissa Finpyyntiellä, kun sitä vastaan ajoi henkilöauto silminnähden kovalla nopeudella. Partio mittasi auton nopeudeksi 112 kilometriä tunnissa kuudenkympin nopeusrajoitusalueella. Partio pysäytti auton, jonka kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pakettiauto törmäsi useisiin pyöräilijöihin Jokioisilla

NordenBladet — Hämeen poliisin vuorokausi näytti tilastojen valossa kesäiseltä. Tehtäviä oli yhteensä 194. Päijät-Hämeen puolella oli torstaiaamuna säilössä seitsemän henkilöä poliisilain perusteella ja Kanta-Hämeessäkin kaksi.

Lahti
Poliisipartio havaitsi kevyen liikenteen väylällä ajavan mopon Ala-Okeroistentiellä kolmen aikaan iltapäivällä. Mopon kuljettaja havaitsi poliisipartion lähtevän peräänsä ja pakeni toiselle kevyen liikenteen väylälle kohti Ulaanikatua näyttäen samalla poliisille kansainvälisiä käsimerkkejä. Karkuun ajaessaan mopo käytti kevyen liikenteen väyliä ja ohitti vaarallisesti polkupyöräilijän. Mopoilija oli ajanut metsäpolulle ja toinen poliisi lähti etenemään polkua jalkaisin ja hän havaitsikin mopon ja sen kuljettajan parkissa. Mopoilija sai kulkupelinsä käyntiin ja lähti ajamaan polkua eteenpäin, mutta poliisi sai juostua mopon kiinni vaikeakulkuisella polulla. Poliisi otti mopoilijan kiinni. Ilmeni, että alle 18-vuotiaalla nuorella kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta eikä mopossa ollut rekisterikilpeä. Tapahtuma-aikaan oli runsas vesisade ja liikenne oli melko vilkasta. Poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.
Lahti
Poliisi pysäytti auton Kasakkamäentien ja Hämeenlinnantien risteyksen tuntumassa kahden aikaan yöllä. Auton kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja puhalluskoe näytti nollaa. Mies kieltäytyi huumausaineiden pikatestistä. Hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumaavia lääkkeitä. Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies vapautettiin toimenpiteiden jälkeen.
Puoli viiden aikaan aamulla sama poliisipartio havaitsi saman auton tulevan heitä vastaan Sopenkorvenkadulla. Autoa kuljetti sama mies päihtyneen oloisena ja hänet käytettiin jälleen verikokeessa. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella.
Hämeenlinna
Poliisi sai tehtävän keskiviikkona ennen seitsemää aamulla autosta, joka on metsässä katollaan Vihanvoudentiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että auto oli tullut Vihanvoudentietä etelän suuntaan ja hieman ennen Sakerintien risteystä se oli ajautunut kulkusuunnassaan vasemmalle ojan yli metsään katolleen. Auto löytyi paikalta tyhjänä ja poliisi selvitti, että autoa kuljettanut mies on läheisellä mökillä. Poliisi tapasi miehen ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.
Riihimäki
Poliisi pysäytti määräaikaiskatsastamattoman auton kahden aikaan yöllä Länsitiellä. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,84 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Loppi
Poliisipartio pysäytti Lopen kantatietä Lopen suuntaan ajaneen henkilöauton yhdeksän aikaan aamulla. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Autoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Jokioinen
Puolen päivän jälkeen Forssantiellä tapahtui pakettiauton ja pyöräilijöiden välinen onnettomuus. Pakettiauto oli ajanut Forssantietä Jokioisten keskustan suunnasta ja alkanut ohittamaan tieosuudella yhdeksän pyöräilijän ryhmää. Pakettiauton kuljettaja oli kääntynyt pyöräilijäjoukon eteen oikealle Santerintielle. Pyöräilijöistä kolme ensimmäistä törmäsi pakettiauton kylkeen ja kaksi seuraavaa jonossa ollutta kaatui näiden päälle. Kaksi pyöräilijöistä loukkaantui ja heidät vietiin sairaalaan. Muut pyöräilijät selvisivät pienemmillä vaurioilla. Kolme polkupyörää vaurioitui ja pakettiauton kylkeen tuli vaurioita. Pakettiautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Forssa
Poliisipartio kiinnitti huomiota autoon Rautatienkadulla hieman ennen kolmea iltapäivällä. Auto kääntyi kulkusuunnassaan vasemmalle Käsityöläiskadulle. Kuljettaja kääntyi Rautatienkatua vastaan tulleen auton edestä siten, että sen kuljettaja joutui jarruttamaan. Poliisi pysäytti auton Käsityöläiskadulla ja autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,08mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.]]>

Hämeen poliisin vuorokausi näytti tilastojen valossa kesäiseltä. Tehtäviä oli yhteensä 194. Päijät-Hämeen puolella oli torstaiaamuna säilössä seitsemän henkilöä poliisilain perusteella ja Kanta-Hämeessäkin kaksi.

Lahti

Poliisipartio havaitsi kevyen liikenteen väylällä ajavan mopon Ala-Okeroistentiellä kolmen aikaan iltapäivällä. Mopon kuljettaja havaitsi poliisipartion lähtevän peräänsä ja pakeni toiselle kevyen liikenteen väylälle kohti Ulaanikatua näyttäen samalla poliisille kansainvälisiä käsimerkkejä. Karkuun ajaessaan mopo käytti kevyen liikenteen väyliä ja ohitti vaarallisesti polkupyöräilijän. Mopoilija oli ajanut metsäpolulle ja toinen poliisi lähti etenemään polkua jalkaisin ja hän havaitsikin mopon ja sen kuljettajan parkissa. Mopoilija sai kulkupelinsä käyntiin ja lähti ajamaan polkua eteenpäin, mutta poliisi sai juostua mopon kiinni vaikeakulkuisella polulla. Poliisi otti mopoilijan kiinni. Ilmeni, että alle 18-vuotiaalla nuorella kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta eikä mopossa ollut rekisterikilpeä. Tapahtuma-aikaan oli runsas vesisade ja liikenne oli melko vilkasta. Poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Lahti

Poliisi pysäytti auton Kasakkamäentien ja Hämeenlinnantien risteyksen tuntumassa kahden aikaan yöllä. Auton kuljettaja vaikutti päihtyneeltä ja puhalluskoe näytti nollaa. Mies kieltäytyi huumausaineiden pikatestistä. Hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumaavia lääkkeitä. Mies käytettiin verikokeessa ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies vapautettiin toimenpiteiden jälkeen.

Puoli viiden aikaan aamulla sama poliisipartio havaitsi saman auton tulevan heitä vastaan Sopenkorvenkadulla. Autoa kuljetti sama mies päihtyneen oloisena ja hänet käytettiin jälleen verikokeessa. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella.

Hämeenlinna

Poliisi sai tehtävän keskiviikkona ennen seitsemää aamulla autosta, joka on metsässä katollaan Vihanvoudentiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että auto oli tullut Vihanvoudentietä etelän suuntaan ja hieman ennen Sakerintien risteystä se oli ajautunut kulkusuunnassaan vasemmalle ojan yli metsään katolleen. Auto löytyi paikalta tyhjänä ja poliisi selvitti, että autoa kuljettanut mies on läheisellä mökillä. Poliisi tapasi miehen ja hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.

Riihimäki

Poliisi pysäytti määräaikaiskatsastamattoman auton kahden aikaan yöllä Länsitiellä. Autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,84 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Loppi

Poliisipartio pysäytti Lopen kantatietä Lopen suuntaan ajaneen henkilöauton yhdeksän aikaan aamulla. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti näytti positiivista. Autoa kuljettanutta miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Jokioinen

Puolen päivän jälkeen Forssantiellä tapahtui pakettiauton ja pyöräilijöiden välinen onnettomuus. Pakettiauto oli ajanut Forssantietä Jokioisten keskustan suunnasta ja alkanut ohittamaan tieosuudella yhdeksän pyöräilijän ryhmää. Pakettiauton kuljettaja oli kääntynyt pyöräilijäjoukon eteen oikealle Santerintielle. Pyöräilijöistä kolme ensimmäistä törmäsi pakettiauton kylkeen ja kaksi seuraavaa jonossa ollutta kaatui näiden päälle. Kaksi pyöräilijöistä loukkaantui ja heidät vietiin sairaalaan. Muut pyöräilijät selvisivät pienemmillä vaurioilla. Kolme polkupyörää vaurioitui ja pakettiauton kylkeen tuli vaurioita. Pakettiautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Forssa

Poliisipartio kiinnitti huomiota autoon Rautatienkadulla hieman ennen kolmea iltapäivällä. Auto kääntyi kulkusuunnassaan vasemmalle Käsityöläiskadulle. Kuljettaja kääntyi Rautatienkatua vastaan tulleen auton edestä siten, että sen kuljettaja joutui jarruttamaan. Poliisi pysäytti auton Käsityöläiskadulla ja autoa kuljettanut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,08mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poimintoja poliisitehtävistä Oulussa.

NordenBladet — Keskiviikon ja torstain välinen yö oli varsin kiireinen Oulun alueella. Tehtäviä kirjattiin 94 kpl.

Hieman ennen iltakahdeksaa tuli poliisille ilmoitus moottoritiellä pyöräilevästä henkilöstä. Lain mukaan moottoritiellä ei parane pyörän kanssa edetä, joten asiasta kirjoitettiin sakko.
Lähes samaan aikaan humalassa ollut pyöräilijä oli törmännyt pysäköityyn henkilöautoon. Pyöräilijä oli ajon aikana katsonut puhelintaan, eikä ollut havainnut tien reunassa ollutta henkilöautoa. Autosta rikkoontui takalasi sekä takavalo. pyöräilijä loukkasi hieman itseään, polkupyörä ei vaurioitunut törmäyksessä juurikaan. Asiasta laadittiin rikosilmoitus.
Kempeleessä poliisi tavoitti henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe jonka tulokseksi saatiin 3.2 promillea. Tulos ylittää reilusti törkeä rattijuopumuksen rajan.
 ]]>

Keskiviikon ja torstain välinen yö oli varsin kiireinen Oulun alueella. Tehtäviä kirjattiin 94 kpl.

Hieman ennen iltakahdeksaa tuli poliisille ilmoitus moottoritiellä pyöräilevästä henkilöstä. Lain mukaan moottoritiellä ei parane pyörän kanssa edetä, joten asiasta kirjoitettiin sakko.

Lähes samaan aikaan humalassa ollut pyöräilijä oli törmännyt pysäköityyn henkilöautoon. Pyöräilijä oli ajon aikana katsonut puhelintaan, eikä ollut havainnut tien reunassa ollutta henkilöautoa. Autosta rikkoontui takalasi sekä takavalo. pyöräilijä loukkasi hieman itseään, polkupyörä ei vaurioitunut törmäyksessä juurikaan. Asiasta laadittiin rikosilmoitus.

Kempeleessä poliisi tavoitti henkilöautolla liikkeellä olleen henkilön. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe jonka tulokseksi saatiin 3.2 promillea. Tulos ylittää reilusti törkeä rattijuopumuksen rajan.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kova ylinopeus Ylivieskassa

NordenBladet — Poliisipartio mittasi Ylivieskassa, kantatie 86:lla, tiistai-iltana henkilöauton nopeudeksi 177 km/h, sallitun ollessa 100 km/h.

Henkilöauton kuljettajana toimi nuorehko mieshenkilö ja hänen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.]]>

Poliisipartio mittasi Ylivieskassa, kantatie 86:lla, tiistai-iltana henkilöauton nopeudeksi 177 km/h, sallitun ollessa 100 km/h.

Henkilöauton kuljettajana toimi nuorehko mieshenkilö ja hänen epäillään syyllistyneen asiassa törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi on jatkanut Tampereella tapahtuneen epäillyn tapon yrityksen tutkintaa

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisi tutkii tiistaina 16.7.2024 aamupäivällä Tampereen Jokipohjantiellä tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä. Yksi henkilö on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

Epäillyn rikoksen tapahtumapaikka on Jokipohjantiellä sijaitseva lounasravintola ja sen läheinen ulkoalue. Poliisin tutkinnassa saamien tietojen perusteella tapahtumat ovat saaneet alkunsa ravintolan sisältä kahden ennalta toisilleen tuntemattoman henkilön välisestä sanaharkasta.  Tapahtumien yhteydessä rikoksesta epäiltynä kiinniotetun epäillään yrittäneen laukaista asetta kohti asianomistajaa. Ase ei ole lauennut tilanteessa.

Poliisi on tutkinnassa taltioinut tapahtumapaikalta pistoolimallisen käsiaseen. Tapahtumasta ei ole aiheutunut suoraa vaaraa sivullisille.

Poliisi jatkaa rikoksen esitutkintaa osallisten kuulemisella sekä teknistä tutkintaa.
 
Muokattu 17.7.2024 klo 16:44: korjattu oikea tapahtumapäivämäärä 16.7.2024
 ]]>

Sisä-Suomen poliisi tutkii tiistaina 16.7.2024 aamupäivällä Tampereen Jokipohjantiellä tapahtunutta epäiltyä tapon yritystä. Yksi henkilö on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

Epäillyn rikoksen tapahtumapaikka on Jokipohjantiellä sijaitseva lounasravintola ja sen läheinen ulkoalue. Poliisin tutkinnassa saamien tietojen perusteella tapahtumat ovat saaneet alkunsa ravintolan sisältä kahden ennalta toisilleen tuntemattoman henkilön välisestä sanaharkasta.  Tapahtumien yhteydessä rikoksesta epäiltynä kiinniotetun epäillään yrittäneen laukaista asetta kohti asianomistajaa. Ase ei ole lauennut tilanteessa.

Poliisi on tutkinnassa taltioinut tapahtumapaikalta pistoolimallisen käsiaseen. Tapahtumasta ei ole aiheutunut suoraa vaaraa sivullisille.

Poliisi jatkaa rikoksen esitutkintaa osallisten kuulemisella sekä teknistä tutkintaa.

 

Muokattu 17.7.2024 klo 16:44: korjattu oikea tapahtumapäivämäärä 16.7.2024

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja Jokioisilta kadonneesta henkilöstä

NordenBladet — Poliisi etsii Jokioisilla kadonnutta 61-vuotiasta miestä.

Poliisi etsii tiistaina 16.7.2024 Jokioisilla kadonnutta 61-vuotiasta miestä. Viimeinen havainto miehestä on Jokioisilta, Minkiön alueelta. Mies on hoikka ja noin 175 cm pitkä. Mies on mahdollisesti pukeutunut farkkuihin ja farkkutakkiin, jalassa hänellä on mustat kengät.
Akuutit havainnot pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112.  Muut mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan Hämeen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295414222.  ]]>

Poliisi etsii Jokioisilla kadonnutta 61-vuotiasta miestä.

Poliisi etsii tiistaina 16.7.2024 Jokioisilla kadonnutta 61-vuotiasta miestä. Viimeinen havainto miehestä on Jokioisilta, Minkiön alueelta.
Mies on hoikka ja noin 175 cm pitkä. Mies on mahdollisesti pukeutunut farkkuihin ja farkkutakkiin, jalassa hänellä on mustat kengät.

Akuutit havainnot pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen 112. 
Muut mahdolliset havainnot pyydetään ilmoittamaan Hämeen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.hame@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295414222.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Takaa-ajo päättyi ulosajoon Rauman keskustassa

NordenBladet — Autoilija pakeni suurella nopeudella poliisipartiota Raumalla, törmäten lopulta tolppaan.

Poliisi sai tiistai- iltapäivänä kello kolmen jälkeen hälytystehtävän Rauman Valtakadulle tarkastamaan sinne pysäköineen autoilijan ajokuntoa.
Poliisin partio yritti pysäyttää autoa, mutta kuljettaja lähti pakenemaan poliisia suurella nopeudella keskusta-alueella, läpi kaksien punaisten liikennevalojen, yli istutusten ja pitkin kevyen liikenteen väylää. Seurantatilanne päättyi ulosajoon Männistönkadulla.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hänet on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.]]>

Autoilija pakeni suurella nopeudella poliisipartiota Raumalla, törmäten lopulta tolppaan.

Poliisi sai tiistai- iltapäivänä kello kolmen jälkeen hälytystehtävän Rauman Valtakadulle tarkastamaan sinne pysäköineen autoilijan ajokuntoa.

Poliisin partio yritti pysäyttää autoa, mutta kuljettaja lähti pakenemaan poliisia suurella nopeudella keskusta-alueella, läpi kaksien punaisten liikennevalojen, yli istutusten ja pitkin kevyen liikenteen väylää. Seurantatilanne päättyi ulosajoon Männistönkadulla.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Hänet on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi