Loppiaisen tiedote

NordenBladet — Jyväskylä 5.1.2020 klo 17.45 kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta
Poliisipartio pysäytti Palokanorrella henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. 1980-luvulla syntyneen kuljettajan ajokunnossa ei suoritettujen testien perusteella ollut moittimista. Kuljettajalta puuttui kuitenkin vaadittava ajo-oikeus. Kuljettaja oli tavattu autoilemasta kortitta 10 kertaa aiemminkin vuoden sisällä.
Joutsa 5.1.2020 klo 19.30 törkeä rattijuopumus ym.
Hätäkeskus ilmoitti mahdollisesta rattijuoposta, joka etenee VT 4:llä Hartolasta Joutsan suuntaan. Ilmoituksen mukaan ajoneuvoa kuljetetaan epävarmasti. Poliisipartio sai ajoneuvoon näköyhteyden, kun se oli poistumassa tieltä 4. Ajoneuvon kuljettajaksi osoittautui 1980-luvulla syntynyt mies. Miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe. Kokeen tuloksen johdosta tapahtunutta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Ajossa käytetty ajoneuvo oli käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron vuoksi.
Ylöjärvi 5.1.2020 klo 21.51 liikenneturvallisuuden vaarantaminen ym.
Poliisipartion huomio kiinnittyi tiellä 65 vastaan ajaneeseen ajoneuvoon, joka vaikutti etenevän suurella nopeudella. Tutka osoitti ajoneuvon nopeudeksi 116 km/h rajoituksen ollessa rajoitetun 80 km/h. Ajoneuvo pysäytettiin ja sitä todettiin kuljettaneen ajo-oikeudettoman miehen. Mies oli tavattu autoilemasta kortitta 3 kertaa aiemminkin vuoden sisällä.
Jyväskylä 5.1.2020 klo 23.02 törkeä rattijuopumus
Poliisipartio pysäytti 1970-luvulla syntyneen miehen kuljettaman ajoneuvon Vaajakoskentiellä sunnuntai-iltana hieman klo 23 jälkeen. Miehelle suoritetun seulonta-alkometrikokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Myös poliisilaitoksella suoritetun tarkkuusalkometrikokeen tulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory