Päivätiedote Etelä-Pohjanmaa 1.1.2020

NordenBladet — Sunnuntaina aamuyöstä poliisille tuli ilmoitus joukkotappelusta Kauhajoen keskustassa. Eriasteiseen nujakointiin ravintolan edustalla osallistui kymmenkunta nuorta miestä, joista kukaan ei saanut mainittavia vammoja. Yksi mies tuotiin poliisiasemalle säilöön. Osallistujat olivat kaikki noin kaksikymppisiä miehiä.
Teuvalla illanvieton yhteydessä kuoli jonkinasteisen painiottelun jälkeen paikkakuntalainen hiukan alle kuusikymppinen mies. Talossa oli ollut porukkaa viettämässä uuden vuoden juhlia, kun paikalle oli tullut kolme 60-70-luvulla syntynyttä miestä. Talon isännän ja vieraiden välille syntyi sanaharkkaa, joka kehittyi painiskeluksi. Ottelun jälkeen talon isäntä oli äkisti menehtynyt. Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja pahoinpitelynä. Tutkinnallisista syistä poliisi otti kiinni asuntoon vierailulle tulleet lähialueella asuvat miehet.
Tiistain ja keskiviikon välisenä aikana ilmeni Seinäjoen Kasperissa kolme asuntomurtoa, joista yksi jäi yritykseksi. Poliisin omien tutkimusten nojalla otettiin Raahessa kiinni kaksi ulkomaalaista miestä uudenvuodenpäivänä. Miesten käytössä oli Liettuan kilvissä ollut auto. Anastetusta omaisuudesta ei vielä ole poliisilla yksityiskohtaista tietoa.
Uudenvuoden aattona ja yönä poliisi tavoitti useita rattijuoppoja. Alajärvellä haja-asutusalueella seinäjokinen parikymppinen mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Mies oli jostain syystä kesken nuorten illanvieton käynyt ajamassa autolla pienen lenkin. Ajattelemattomuudesta seurauksen ajokielto ja käräjäkäynti myöhemmin.
Ylistarossa epäillään kuusikymmenluvulla syntyneiden miehen ja naisen ajaneen autoa humalassa tiistaina alkuillasta. Autolla oli mm törmätty talon pihassa vajan seinään. Poliisi otti kiinni ja toimitti putkaan molemmat epäillyt.
Uudenvuodenpäivän aamuna hiukan ennen kuutta poliisi otti kiinni Seinäjoen keskustasta nelikymppisen Kauhajoella asuvan naisen, jolle tehdyt kenttätestit antoivat positiivisen tulokseen sekä alkoholille, että huumausaineelle. Ajo-oikeus ei ollut voimassa ja nainen oli etsintäkuulutettu rikokseen, jonka johdosta hänet toimitettiin Seinäjoen poliisivankilaan.
Poliisilla oli lisäksi tutkinnassa uudenvuodenpäivänä Alajärvellä , Seinäjoella ja Kurikassa tapahtuneet erilliset lähisuhdeväkivaltatapahtumat, joiden johdosta putkaan oli toimitettu kolme miestä ja yksi nainen.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory