Mainos:



Kaaharilta kortti kuivumaan

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Tehtäviä oli vuorokauden aikana yhteensä 147 kappaletta, joista yövuoron partiot hoitivat 75 tehtävää.
Lahti. Liikennepoliisisektorin partio oli valvomassa liikennettä sunnuntaina iltapäivällä Lahdenkadulla Holmassa. Partio havaitsi Lahdenkatua keskustan suunnasta lähestyvän henkilöauton huomattavasti muuta liikennettä kovempaa. Autolle mitattiin tutkalla nopeudeksi 131 km/h sallitun nopeuden ollessa 50 km/h.
Autoa ajoi 20-vuotias mies ja hänellä oli kyydissä yksi matkustaja. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahti. Vartijat ottivat sunnuntaina iltapäivällä kiinni 55-vuotiaan naisen, joka oli varkaissa tavaratalossa Aleksanterinkadulla. Hän oli ottanut hiustenhoitotuotteen hyllystä ja laittoi sen laukkuunsa kosmetiikkaosastolla. Vaateosastolla hän oli puolestaan laittanut liki kolmensadan euron arvoisen takin muovikassiin. Nainen oli poistunut tavaratalosta maksamatta tuotteita ja hänet otettiin kiinni kaupan ulkopuolelta.
Nainen kuulusteltiin epäiltynä varkauteen, minkä jälkeen hänet vapautettiin.
Lahti. Huoltoasemalle murtauduttiin puolenyön jälkeen Merrasjärvenkadulla. Tekijät olivat rikkoneet ikkunan päästäkseen sisälle. Huoltoasemalta varastettiin savukkeita ja alkoholijuomia.
Tekijät olivat ehtineet poistua paikalta ennen partioiden paikalle tuloa. Asiaa tutkitaan varkautena.
Lahti. Hätäkeskus antoi sunnuntai-iltana partiolle tehtävän Lahden matkakeskukselle, jossa mies oli rikkonut pysäköityä autoa. Partiolle selvisi, että 36-vuotias mies oli rikkonut pakettiautosta pyyhkimet vääntämällä ne poikki. Sekavasti käyttäytynyt mies otettiin kiinni epäiltynä vahingontekoon.
Riihimäki. Partio pysäytti puolenyön jälkeen Pöyrynkadulla henkilöauton sen kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Autoa ajoi kolmekymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin 1,29 promillea. Hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen poliisiasemalle. Puhalluskokeen tulos oli 0,52 mg/l, minkä mukaan kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Humppila. Poliisi sai maanantaina aamuyöllä tehtävä ojaan ajetusta autosta Valtatiellä 2 Humppilassa. Kuljettajana toiminut 49-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet vietiin verikokeeseen verenalkoholi pitoisuuden selvittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory