Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi aktiivinen toiminnan kehittäjä

NordenBladet —

17.12.2019 klo 12.03Lounais-Suomi
Ylikonstaapeli Juha Keskitalo on valittu Lounais-Suomen poliisilaitoksen vuoden poliisiksi. Keskitalo toimii Turun pääpoliisiasemalla poliisipalvelut-linjan tukiyksikössä.
Valintaperusteiden mukaan ylikonstaapeli Juha Keskitalolla on syvä asiantuntemus ja pitkä kokemus valvonta- ja hälytystehtävistä niin miehistötasolla kuin esimiestehtävissäkin.
Hän on aktiivisesti edennyt urallaan ja haastanut itseään uusissa tehtävissä, mistä osoituksena ovat muun muassa vaativat kansainväliset rauhanturvaamis – ja siviilipoliisitehtävät, joihin Keskitalo on osallistunut kolmesti. Keskitalolla on myös aina ollut pyrkimys kehittää koko työyhteisön toimintaa – paitsi tehokkuuden myös henkilöstön hyvinvoinnin näkökulmasta.
Keskitalo työskentelee esimerkkiä näyttäen ja vaatii itseltään vieläkin enemmän kuin muilta. Hänet tunnetaan ammattitaitoisena ja yhteistyökykyisenä sekä tunnollisena ja työlleen omistautuneena poliisina, jolla on korkea moraali ja huippuluokkainen työmotivaatio. Lisäksi hänellä on luontainen kyky suhtautua posiitivisesti asioihin.
Esimerkillisellä toiminnallaan Keskitalo on saavuttanut niin esimiestensä, alaistensa kuin työtovereidensa varauksettoman luottamuksen. Hän on aito ja vilpitön poliisimies, joka tekee työtä sydämellään.
Juha Keskitalo valmistui poliisiksi vuonna 1986. Virkauransa hän aloitti Helsingin poliisilaitokselta, josta tie kulki Liikkuvan poliisin Turun yksikköön ja edelleen poliisin hallintorakenteen uudistuksen myötä Lounais-Suomen poliisilaitokselle vuonna 2014. Ylikonstaapelin virassa Keskitalo on ollut vuodesta 1999 alkaen.
Vuoden poliisin valinnalla jo pitkät perinteet
Vuoden poliisi on valittu vuodesta 1995 lähtien. Juha Keskitalo on järjestyksessään 25. poliisilaitoksella kyseisen tunnustuksen saanut työntekijä. Valinta tehdään poliisilaitoksen henkilöstön tekemien ehdotusten perusteella.
Vuoden poliisi julkistetaan aina 17. joulukuuta, jolloin vietetään poliisilaitoksen perinnepäivää. Perinnepäivä perustuu Suomen ensimmäisen poliisilaitoksen, Turun poliisilaitoksen perustamisajankohtaan 17.12.1816.
Juha KeskitaloJPG, 5,9 MB

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory