Hämeen poliisilla ensimmäisen kerran käytössä tehostettu matkustuskielto

NordenBladet —

13.12.2019 klo 14.50Häme
Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi 21.11.2019 neljä henkilöä, joita epäiltiin todennäköisin syin mm. huumausainerikoksesta. Vangitut ovat Lahden seudulla asuvia 21 – 36 -vuotiaita miehiä.
Poliisi teki 17.11.2019 kotietsinnän lahtelaiseen asuntoon, missä virallisen tiedon mukaan asuu yksi vangittuna olleista. Kotietsinnällä asunnosta tavattiin asunnossa kirjoilla oleva ja kaksi muuta vangittuna olleista. Asunnosta takavarikoitiin erilaisia huumausaineita mm. 450 grammaa kannabista ja Subutex-lääkkeitä yli sata kappaletta eli katumyynnissä useamman tuhannen euron arvosta. Huumausaineiden joukossa oli käteistä rahaa, joka viittaa huumausaineiden myyntiin. Lisäksi asunnossa oli varkausrikoksella anastettua omaisuutta ja starttipistooli, joka oli porattu auki.
Esitutkinnan perusteella asunto toimi jonkinlaisena huumausaineiden myynti- ja välityspaikkana, jonne tuotiin huumausaineiden hankkimiseksi myös varastettua tavaraa, ja ilmeisesti huumausainekauppaan liittyvien riskien vuoksi asuntoon on hankittu ase.
Kun esitutkinta eteni, voitiin vaikeuttamisvaaran poistuttua harkita vangittuna olevien henkilöiden vapauttamista. Yleiset edellytyksen olivat voimassa tässä vaiheessa vain kolmella vangitusta ja koska heillä kaikilla on huomattava historia sekä etsintäkuulutusten, tutkittavien rikosten että tuomioiden osalta, poliisi pyysi vapautettavaksi tehostettuun matkustuskieltoon. Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi henkilöt tehostetuun matkustuskieltoon 28.11.2019.
Matkustuskieltoa sekä tehostettuna että tavallisena voi rikkoa sekä annettujen ehtojen rikkomisella, että syyllistymällä uuteen rikokseen. Tehostettua matkustuskieltoa valvotaan laittamalla henkilölle saman tyyppinen panta jalkaa kuin ns. pantavankeudessa. Näin henkilön sijaintia voidaan teknisesti valvoa. Laitteen asennuksen ja valvonnan toteuttaa käytännössä Rikosseuraamuslaitos.
Maanantaina 9.12.2019 poliisi otti kiinni yhden näistä kolmesta tehostetussa matkustuskiellossa olevista, koska häntä epäillään uusista rikoksista ja hän on toistuvasti rikkonut tehostetun matkustuskiellon ehtoja. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi 11.12.2019 henkilön ja hän siirtyy tänään Mikkelin vankilaan odottamaan esitutkinnan valmistumista, tulossa olevaa syyteharkintaa ja siitä seuraavaa oikeudenkäyntiä.
Panta (kuva: Rikosseuraamuslaitos)JPG, 9,4 kB

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory